CATEGORIES

10 ihaninta asiaa juuri nyt

19.2.2017

Maailma on täynnä kauniita asioita. Niistä henkeäsalpaavimmat eivät kuitenkaan ole asioita, vaan hetkiä. Maailman kauneimmat asiat ovat tuikitavallisen arjen pieniä hetkiä, jotka saattavat ruuhkavuosien tulvassa lipua ohitse. John Lennonin sanojen mukaan:

Life is what happens while you are busy making other plans.

Lause on harmillisen totta. Aivan liian usein sitä unohtuu nauttia tästä hetkestä. Tämän suloisen sunnuntain kunniaksi halusin listata arjen 10 ihanaa asiaa juuri nyt, jotka tekevät minut onnelliseksi.

1.Kevään tuntu
Eilen vietin monta tuntia ulkona leikkimässä lasteni kanssa. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja tiet olivat sulia. Pojat saivat ensimmäistä kertaa tänä vuonna potkulaudat alleen. Lämpimän kevään tuntu on vahvasti ilmassa.

2. Kahvin tuoksu aamulla
Aamun ensimmäinen kuppi ja sen lämpimän houkutteleva tuoksu on vailla vertaansa. Se ei vain herätä uuteen päivään, mutta myös maistuu kaikessa samettisuudessaan niin hyvälle.

3. Vaihtaa oloasu päälle heti kotiin tultuasi
Aina kotiin päästyäni vaihdan ensimmäiseksi kotivaatteet päälle. Mikään ei saa kiristää, puristaa tai tuntua vähänkään epämukavalta kotona. Mahdollisimman löysää ja rentoa sen on oltava. Se hetki kun siihen pehmeään mukavuuteen pääsee sujahtamaan on rentouttavan ihana.

4. Kun lapsi haluu syliisi
Meidän kolme ihanaa lastamme ovat vielä niin pieniä, että he haluavat usein käpertyä syliimme. Voi sitä tunnetta, kun pieni painaa kehonsa sinun vartaloasi vasten hakien turvaa ja sanoo “äiti”.

5. Lasten nauru
Kaunein ääni mitä tiedän on lasteni nauru. Iloinen kuopuksemmekin on nauranut kaksikuisesta saakka. Sydän pakahtuu kun seuraan isoveljien naurattavan pienintä veljeään. Nauru tulee vatsanpohjasta ja tarttuu.

6. Yhteinen aika
Tällä hetkellä minun sekä mieheni työt sallivat sen, että saamme viettää paljon aikaa yhdessä perheenä. Lapset ovat pieniä vain hetken. Vaikka tekemistä riittää pystyy siitäkin nauttimaan enemmän, kun voit jakaa arjen puolisosi kanssa.

7.Kotiruoan tuoksuinen koti
Me syömme vähintään 6 kertaa viikossa kotona ja rakastamme tehdä perinteikkäitä kotiruokia. On ihanaa, kun kotona tuoksuu vasta tehty ruoka. Erityistä iloa tuo se, kun keksii uuden reseptin, mistä koko perhe tykkää. Meidän uusin suosikki herkku on maa-artisokkakeitto, mitä on nyt useampanakin päivänä tullut tehtyä.

8.Sanomalehden lukeminen
Kuten varmasti monet teistäkin, luen melkein kaiken netistä – tuolta kirkkaalta ruudulta ja painavalta läppäriltä. Miten ihanaa on lukea välillä ihan perinteistä lehteä. Tuntuu hyvältä pidellä lehteä käsissäsi, käntää sivua, kuunnella sen kahinaa ja jopa tuoksutella sen konkretiaa.

sweater ANDIATA / saatu
pants ANDIATA / saatu

9.Herätä ilman väsymystä
Meidän lapsemme ovat viimeaikoina nukkuneet niin hyvin, että on ollut kerrassaan ihanaa nousta aamulla olematta väsynyt! Todellista arjen luksusta.

10. Kiireetön aamu
Tänään minulla ja miehelläni on molemmilla vapaapäivä, joten aamu alkaa kaikessa rauhassa aamupalaa syöden ja lapsia halien. Tänään ei ole pakko tehdä yhtään mitään ja se on ihan oma nautintonsa.

Pictures by Karoliina Jääskeläinen Valoon Photography
Edit by me

40 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Lilian

    Kaunis tuo Pentikin valaisin. Mikä on jalan ja varjostimen koko. Harkinnassa ostaa se isompi jalka 48 cm, mikä varjostin siihen sopii koko ja nimi.

    • Kiitos, mutta ikävä kyllä en muista enää! :/ Nuo olen ostanut melkein 8 vuotta sitten :/

  • Niin totta! Jotenkin varsinkin viikonloppuisin iso kahvi ja lehti tekevät sen tunnelman <3

    • Ihanaa kuulla! :)

  • Katri

    Mulla on myös tuo ongelma, että postauksia ei ole noin viikkoon päässyt skrollaamaan alaspäin ja näen vain uusimman postauksen. En siis pääse myöskään vanhoihin postauksiin, muuten kuin kommenteista vinkin saaneena, kun kirjaudun postaukseen sisälle.

    • Kiitos kovasti Katri kun ilmoitit! Saanen kysyä vielä mikä kone ja selain sinulla on käytössäsi? :) Näin saadaan ongelma tehokkaammin ratkaistua! :) Kiitos vielä!

      • Anonymous

        Luen blogiasi töissä ja käytän Internet Exploreria, kone on HP:n.
        Täytyykin muuten koittaa jos ongelma olisi vain Explorerissa, ja jos muilla selaimilla toimisi vanhaan tapaan.

        • Hei kiitos paljon tästä infosta! Laitan eteenpäin! Josko olisi tuo Explorer… Olen kovin kiitollinen jos huomaat eron toisessa koneessa / selaimessa ja jaksat infota! :)

      • Annika

        mulla ainkin ollut tota ongelmaa puhelimella (iphone) kaikussa idealistan blogeissa! toisinaan toimii, toisinaan ei!

        • Hei kiitos tästäkin raportista! Pistän eteenpäin! :)

  • i

    Olisi kiva saada tänne blogiin jotain arkiruoan reseptejä :)

    • Mä yritän laittaa tulevaisuudessa jotain meidän perheen helppoja arkiruokareseptejä! :) Voisin yrittää videona!

  • Maria

    Niin sopivaa lukemista maanantai-aamuun! Minulla on samanikäinen poika kun nuorimmaisesi, mikään ei kyllä voita tätä hetkeä ja tunnetta kun lapsi nukahtaa syliisi <3. Näinä hetkinä sitä arvostaa hyvinkin pieniä asioita ja "murheet" kaikkoaa. Hyvää viikkoa ja kevään alkua Hanna!

    • Se on niin ihanaa vain katsella sitä pientä ja kuunnella sitä tuhinaa <3 Kyllä – sellaisina hetkinä on todella helppo arvostaa niitä "pieniä asioita", jotka todella ovatkin niitä isoja asioita <3 Samaa sinne! <3

  • Anonymous

    Ihana blogi :) en ole aiemmin kommentoinut vaikka jonkun aikaa jo lukenut. Sinusta välittyy aitous ja lämmin tunnelma, vaikutat todella hyvälle äidille. Ihmettelen aina miten olet niin fressin näköinen vaikka 3 pientä lasta. Itse näytän zombille vaikka “vain” 2 pientä poikaa :) imetätkö muuten kuopusta? Onko isommat pojat missään kerhossa tai päiväkodissa?

    • Kiitos kovasti kauniista sanoistasi. Kuten kaikki muutkin äidit, yritän tehdä parhaani :D <3 Ja voi kuule, freesiys on katsojassa ja näissä kuvissa mulla on päällä normipäivämeikkini – en siis todellakaan ole "juuri sängystä noussut"-niinkuin kuvat saattavat antaa ymmärtää :D Imteän kyllä! Täysimetyksellä mennään vielä toistaiseksi – minusta se on jotenkin niin ihanaa (ja omalla kohdalla helppoa – mutta tiedän, että sitä se ei kaikille ole). Mun isommat pojat ovat tarhassa aamupäivät leikkimässä. Päikkärien jälkeen haen pois. Ne muutamat tunnit on mun "tehokasta" työaikaa! :D

  • Aivan ihana postaus kauniine kuvineen. Ja tiedätkö mitä? Upeita asioita, joista olen itsekin saanut viime aikoina nauttia ihan jokaisesta, juuri näin kuin olet ne kuvannut. (Pienenä poikkeuksena, meillä päin ei ole sulat tiet, mutta silti keväinen tuntu). Erityisesti olen iloinen hyvistä yöunista, joita osaan nykyään todella arvostaa. Olen kiitollinen! Sinäkin selvästi olet, sen aistii tänne ruudun toiselle puolelle. <3

    • Ihanaa kuulla, että sielläkin arjen pienet asiat ovat isoja asioita <3 Koska onni löytyy arjesta. Ihania keväisiä päiviä sinnekin! :)

  • Mirva

    Nää on kivoja nää tälläiset postaukset :)

    Olisi myös kiva jos tekisit postauksen teidän normaalista perhe arjesta my day tyylisesti :)

    • Kiitos kovin Mirva! :) Olen tällaista miettinyt, mutta jotenkin olen vähän empinyt, että miten toteuttaisin sen tyylikkäällä tavalla. Mutta hei meidän arjen kulkua pystyy parhaiten seuraamaan minun Instagram-storien puolella! Sieltä saa aika realistisen tunnun siitä, mitä täällä päivittäin tapahtuu! :D

  • Pirpu

    Ihanat kuvat! Ja niin totta nuo kuvaamasi asiat, samaistun :)
    Usein illalla “pakotan” itseni keksimään 10 asiaa josta olen kiitollinen juuri nyt. Se lisää onnellisuutta ja auttaa huomaamaan pieniä, iloa tuottavia asioita :)

    • Hei itseasiassa tuo sinun tapasi oli joskus puheenaiheena Oprahissa (yes – love her :D) ja siinä oli tutkittu, että tuollaisten asioiden päivittäinen listaaminen lisää huomattavasti onnellisuutta ja kiitollisuutta omasta elämästä! :) Ihanaa, että se toimii sinulla! :)

  • Sanna

    Ihania asioita ja ihania kuvia! :) Näyttää juuri täydelliseltä aamulta!

    • Kiitos Sanna! Halusin saada vangittua postaukseen sellaisen “pysähtyneen hetken”. vaikka meillä onkin aamusta iltaan kaikkea muuta kuin “pysähtynyttä”. Halusin tavallaan pysäyttää kellon löytää kauneuden kaiken rumban keskeltä :) Ystäväni Karkki on vaan niin älyttömän hyvä ottaa kuvia – saatiin kaikki saman tien purkkiin :D

  • SonjaM

    Pakko vielä kommentoida, että nyt kun klikkasin itseni postaukseen sisälle, jotta pääsin kommentoimaan niin nyt postauksessa näkyy alhaalla uusimmat postaukset ja pääsee nuolella edelliseen postaukseen. Eli ilmeisesti nyt Idealistan blogeja pitää lukea näin, että klikkautuu aina postaukseen sisälle?

    • Minulla kyllä on myös ennen päässyt seuraavaan postaukseen ihan normaalisti selaamalla alaspäin (vanhempi postaus aina latautuu alle). Äsken testasin (selaimeni Safari ja koneeni Mac) ja pääsin ainakin etusivullakin selaamaan postauksia alaspäin. Saanko kysyä mikä selain ja kone sinulla on käytössä? Jos olisi siitä kiinni? Hyvä että pääsit ainakin nyt toistaiseksi selailemaan vanhojakin tuolla toisella tapaa!

      • SonjaM

        Hei, meillä on Internet Explorer ja kone on Acerin. Kiitos pikaisista vastauksista:)

        • Kiitos SOnja! Onko ongelma vielä korjaantunut? Jos ei niin laitan heti meidän tekniselle tuelle eteenpäin! :)

  • SonjaM

    Hei! En tiedä onko muilla samaa ongelmaa postausten lukemisen suhteen, mutta en pääse uusimmasta postauksesta vanhempiin. Aikaisemmin sivusto on toiminut niin, että uudemman alle ilmestyy vanhempia niin pitkälle kuin jaksaa scrollata. Nyt sivusto pysähtyy uusimpaan postaukseen ja koska sivustolla ei ole mitään painikkeita “seuraavalle” sivulle, niin en pääse vanhempiin postauksiin. Myöskin jos käy painamassa “helmikuun arkistoa” niin se näyttää vain uusimman. Onkohan vika vain minun selaimellani? Myös Char & the City blogi toimii samalla tavalla.

    • Hei kiitos kovasti kun raportoit ongelmasta! Tutkin asiaa ja pistän asian eteenpäin! Kiitos kovasti kun huomautit! :)

      • SallaKoo

        Sama ongelma minullakin kaikissa Idealistan blogeissa. Toivottavasti vika korjautuu pian.

        • Kyllä! Ikävä kyllä tämä ongelma on tosiaan olemassa ja sitä selvitellään parhaillaan. Ollut kuulema jo tovin. Toivon kovasti, että siihen sadaan pian ratkaisu! Kiitos kärsivällisyydestä ! <3

  • Anna

    Hei oliko tämä Hesarin sponsoroima kampanja? Ei mitään sponsoreja vastaan mutta olis kiva jos olisi selvästi merkitty!

    • Ei ole mitään tekemistä Hesarin kanssa, paitsi että luen sitä kuvissa :) Aina jos kyseessä on yhteistyö, merkkaan sen selvästi heti postauksen alkuun. :)

  • Haidi

    Tämä postaus tuplasi sen hyvän mielen fiiliksen mitä eilisestä instastorystasi sai :) jotenkin niin symppis super perhe <3 ja tämä lause on niiin pelottavan totta. Itsekin aloin nyt päässäni listaamaan niitä pieniä juttuja mitkä on hyvin ja aiheuttaa iloa juuri nyt. Ihanaa rentoilu sunnuntaita sinne <3 täällä suunnataan remppaamaan uutta asuntoa!

    • JOo tänään onkin ollut vähän enemmän tekemistä hetken ihanuuden löytämisessä kun vietiin pojat aamulla LuoMukseen mutta loppua kohden lasten käytös oli ihan järkyttävää. Yksi jouduttiin itkupotkuraivareissa kantamaan pois :/ Joskus näitä päivä :/ Ei ollut ihan niin ihana sunnuntai kun oltiin suunniteltu ja toivottu! :D

  • Aura

    Voin yhtyä aika moneen kohtaan! Omia lempihetkiä on ehdottomasti se aamun ensimmäinen kahvi kaikessa rauhassa nautittuna ja siihen vielä hesari kaveriksi. On myös aivan ihanaa, kun sen tavallisen herätyskellon sijaan auringonvalo herättää! Totta kai päivästä löytyy muitakin ihania hetkiä, mutta jotenkin nää aamujutut on kaikista ihanimpi❤️

    • Kävi niin kliseisedti, että juuri kun tänään tulee aamulla ulos vähän rauhallisempi postaus, niin meidän aamu on mennyt ihan pipariksi. Vietiin lapset Luonnontieteelliseen museoon ja aateltiin että onpa ihana päivä edessä. Noh, loppujen lopuksi jouduttiin kantamaan yksi itkupotkuraivari päällä kun ei suostunut takkia pistämään päälle. Huoh. Sattuipa hienosti tämä oma “nauti hetkestä” postaus :D

      • Aura

        Voi ei? Toivottavasti tänään mennyt paremmilla fiiliksillä!

        • Uhma näyttää olevan vahvasti läsnä :D Aamulla taas raivarit kun puettiin päälle :D