CATEGORIES

Keskenmeno

20.1.2019

Vastaanotolla ei ollut sillä hetkellä muita. Odotushuoneessa oli niin hiljaista, että kuulin vain oman raskaan hengityksen ja rauhattomat sydämenlyöntini. Kuulin sukunimeni hollantilaisittain lausuttuna, kun lempeäkatseinen hoitaja haki minut tutkimushuoneeseen. Nousin reippaasti ylös, mutta jalkoja heikotti. Sydämen lyönnit kiihtyivät ja pelko nousi ahdistavaksi puristukseksi rinnassa. Enhän kohta saisi kuulla sitä, mitä eniten pelkäsin? Kävin pitkäkseni hoitopöydälle. Raotin hieman farkkujen sepalusta ja nostin paidan rinnuksille. Hoitaja varoitteli geelin kylmyydestä, mutta ajatukseni olivat jo paljon pidemmällä. Ahdistuneisuus nousi sekunti sekunnilta. Verenvuoto voi olla ihan normaaliakin alkuraskaudessa. Tällä lauseella yritin itseäni rauhoitella, vaikka sydän ja mieli roikkuivatkin jo jyrkän kielekkeen reunalla. Olisiko elämäni kovimpia pudotuksia pian edessä? Sekunnit tuntuivat ikuisuudelta. Hoitaja painoi ultraäänilaitteella tuntuvasti alavatsaani. Hän etsi pitkään ja hänen kasvonsa vakavoituivat. Pitkä hiljaisuus ja sekuntien vaihtuminen tuntui kidutukselta. Sitten kuulin juuri sen mitä olin eniten pelännytkin: “En ikävä kyllä kuule enää sydänääntä. Olen kovin pahoillani. Raskautesi on mennyt kesken.”

Alkuvuodesta 2011 putosin mustaan kuiluun, missä oli vain minä, mieheni ja elämämme suurin pettymys. Hartaasta toiveesta ei tulisi totta vieläkään. Tulisiko koskaan? Positiivisen raskaustestin ilo tuli rymisten alas korkeuksistaan. Olimme ehtineet yrittää esikoista tuossa vaiheessa yli vuoden. Omilla vanhemmillani oli mennyt neljä vuotta, kunnes minä ilmoitin tulostani. Täten olin jo jollain tasolla varautunut, että ehkä meilläkin saattaa kestää. En vain olisi niitä kertomuksia, missä positiivinen raskaustesti tehdään ensiyrittämällä. Mutta vaikka olin pääsääntöisesti ja oudollakin tavalla hyvin toiveikas ja optimistinen raskauden suhteen, mahtui yrittämisen vuosien sekaan myös syviä kuiluja. Kun jokainen kuukausi toivot lasta enemmän kuin mitään muuta maailmassa, on kuukautisten alkaminen aina raskas pettymys ja karvas muistutus siitä mitä sinulta puuttuu. Lukuisten pettymysten myötä mieli alkaa väistämättäkin eksyä pimeämmille raiteille. Mitä jos emme voikaan tulla raskaaksi? Olenko tehnyt jotain väärin? Onko minussa jotain vikaa? Eikö meitä ole tarkoitettu vanhemmiksi? Aiheesta alkoi hiljalleen muodostua kipukohta.

Kerroin tapahtuneesta perheelleni sekä lähimmille ystävilleni. Puhuminen asiasta auttoi. Läheisten pitkät halaukset, kädestä kiinni pitäminen, huolien kuunteleminen ja asian hienovarainen yhdessä kantaminen auttoi valtavasti. Se kevensi omalla kohdalla musertavaa tunnetta suuresti. Minua auttoi se ajatus, että tällä pienellä alulla oli todennäköisesti jokin niin vaikeasti, ettei tämä olisi selvinnyt ulkomaailmassa. Jo sen, että olin tullut raskaaksi, koin positiivisena ja rohkaisevana asiana. Aihe oli kuitenkin niin arka ja kipeä, etten olisi pystynyt tuolloin puhumaan siitä blogissa, tosin en tuohon aikaan kertonut yksityiselämästäni paljoa muutenkaan. Kun olet itsekin epävarma, eikä sinulla ole vastauksia omassakin päässä velloviin kysymyksiin, on vaikea käsitellä näinkin isoa asiaa suuren ihmisjoukon kanssa  Tuntemattoman ilkeä kommentti aiheesta olisi saanut helposti mielen vajoamaan hyvinkin syvälle. Vaikka 99% osoittaa näissä tilanteissa uskomattoman koskettavaa hienotunteisuutta ja tukea, mahtuu joukkoon aina joku, joka ei kykene samaistumaan toisen tuskaan. Aina voisi olla pahemmin. Jokaisella on oikeus surra menetystään. Ajattelematon kommentti voi arassa kohtaa satuttaa lävistävän kivun lailla.

Olimme yli vuoden yrittäneet kun keskenmeno tapahtui. Raskaus oli sen verran alussa, että raskausmateriaali tuli itsestään pois enkä joutunut kaavintaan. Fyysisiä kipuja oli hyvin vähän, henkinen puoli oli vaikein. En ollut käynyt lapsettomuuslääkärillä tai gynekologillakaan aiheen tiimoilta, sillä silloinen suositus oli, että vasta yli vuoden yrityksen jälkeen kannattaa ruveta tutkimaan mahdollisia ongelmia. Keskenmenoa seuraavana kesänä saavuin Suomeen lomalle. Halusin mennä suomalaiselle gynekologille kartoittamaan omaa tilannetta. Oliko minulla mahdollisesti jotain, joka vaikeuttaa raskaaksi tulemisen? Koin aiheesta ihmeellistä häpeää. Tuntui, että oma kehoni petti minut. Eikö naisena kuuluisi pystyä raskautumaan ilman kokeita ja apujakin? Mikä nainen minä nyt sitten olin? Koko elämän on tehnyt kaikkensa ettei tulisi raskaaksi, ja sitten en meinaa tulla raskaaksi parhaalla yritykselläkään? Gynekologin vastaanotolla selvisi, että minulla oli monirakkulainen munasarja, mikä tarkoitti etten todennäköisesti ovuloi joka kuukausi. Minulla on aina ollut epäsäännöllinen kuukautiskierto, joten diagnoosi kävi järkeen. Minulle määrättiin Terolutia (keltarauhashormoni) sekä Clomifen-tabletit, jotka säännöllistävät kuukautiskierron ja varmistaisivat kuukausittaisen ovulaation. Tuo kesä oli muutenkin minulle raskas. Rakas ja hyvin läheinen isoisäni menehtyi ja meidän eteemme tuli muutto Hollannista Englantiin. Muutto Englantiin tuntui hyvin raskaalta, sillä seitsemän vuoden Hollannissa asumisen jälkeen sinne oli muodostunut oma sujuva arki sekä hyvin läheiset ja tärkeät ihmissuhteet. Englannissa oli kaikki taas aloitettava alusta. Syksyssä oli siis oma stressinsä, mutta muutama kuukausi sen jälkeen kun olimme löytäneet uuden kodin Leedsistä, saaneet tavaramme muutettua uuteen kotiin ja syönyt minulle määrättyjä lääkkeitä, tein elämäni toisen positiivisen raskaustestin.

Vaikka ilo oli ylimillään, oli sen vastapainona halvaannuttava pelko siitä, että tämäkin menisi kesken. En ole erityisen uskonnollinen henkilö, mutta muistan rukoilleeni iltaisin edesmenneitä isovanhempiani, että jos he yläkerrassa voisivat mitenkään suojella tätä pientä ihmistä. Tuona kesänä edesmennyt Iiopapani oli äärimmäisen määrätietoinen ja aikaansaava tyyppi. Kyynel silmässä nauratti, että hän jos joku saa siellä ylhäälläkin asioita tapahtumaan. Ensimmäiset 12 viikkoa emme kertoneet asiasta juuri kenellekään. Kerroimme vain vanhemmille ja siskoillemme n.8-10 viikon kohdalla. Pelkäsin, että jos sanon asiasta ääneen ja antautuisin ilolle liikaa, se vietäisiin meiltä varmasti pois. Voin pahoin ja minua väsytti, mutta oli päiviä kun voin erinomaisesti. Tällöin nousi paniikki. Olin varma, että nyt kun en tunne mitään, on raskaus mennyt taas kesken. Kävin Englannissa yksityisessä ultrassa ensimmäisen kolmanneksen aikana varmaan neljä kertaa kaiken kaikkiaan, jotta sain mielenrauhan. Sitä ei mitenkään osannut nauttia niistä hyvistä päivistä alkuraskauden aikana.

Kaikki meni kuitenkin hyvin läpi raskauden. Heinäkuussa 2012 minun ja mieheni hartain toive kävi toteen, kun Helsingin Kätilöopistolla saimme syleilyyn esikoispoikamme. Olimme aina toivoneet kolmea lasta, mutta näiden kokemuksien jälkeen se toive oli vähintäänkin varovainen. Yllätykseni oli suuri, kun ei vain toinen, mutta kolmaskin poikamme sai alun täysin luonnollisesti ilman lääkkeiden aloittamista. Ensimmäinen raskaus oli jotenkin “avannut putkeni.”

Keskenmeno on yhä yllättävän vaiettu asia ollakseen niin kovin yleinen tapahtuma naisen elämässä. Mutta toivotun raskauden menetys on aina henkilökohtainen tragedia. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu hyvin varhain. On arvioitu, että noin 50-60% hedelmöityksistä päättyy keskenmenoon ennen kuin raskautta on edes todettu. Todetuista raskauksista keskeytyy n. 12-15 % (lähde). Nyt kun minulla on aiheeseen voimia, haluaisin osaltani yrittää poistaa keskenmenot ja niistä puhumisen tabujen listalta. Meillä kävi onnellisesti, mutta haluan tarinallani myös luoda uskoa heille, keillä oma usko on nyt koetuksella. Haluan rohkaista puhumaan aiheesta. Keskenmenoon liittyy hurjasti täysin tarpeetonta häpeää sekä valtaisaa pelkoa ja surua. Sen kantamisessa ja asian jäsentelyssä kuitenkin auttaa asiasta puhuminen. Kuinkakohan monta kertaa olen alkanut kirjoittaa tätä postausta, mutta en ole aiemmin uskaltanut / rohjennut sitä tehdä. Tämän keskenmenon jälkeen olen kokenut toisenkin keskenmenon, joka oli kokemukseltaan hyvin erilainen. Siitäkin tulen kirjoittamaan myöhemmin. Aihe on arka, mutta sen esiin tuominen auttaa. Toivon, että asian kanssa kamppailevat voivat uskoutua lähimmilleen tai kääntyä esimerkiksi lapsettomuuslääkärin puoleen.

Jälkikäteen asiaa katsoessa miettii, että olisin voinut vielä taistella vuosiakin pidempään aiheen kanssa. Pitkä odotus ei olisi haitannut jos olisi tiennyt, että tulevaisuudessa tämä suuri toive vielä toteutuu. Vaikeinta siinä elämänvaiheessa onkin juuri se tietämättömyys. Et tiedä toteutuuko suurin haaveesi koskaan. Tuleeko sinusta koskaan äiti ja saatko pitää sylissäsi omaa pientä ihmettä? Sen tuoma suru, pelko ja epätoivo ovat asioita, joiden käsittelyyn toivon kaikille apua ja tukea. Jakakaa tarinanne, sillä ette ole yksin. Uskotaan toistemme puolesta kun toisen usko on koetuksella. 

107 comments

Leave a Reply to Johanna Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Onna

    Kiitos Hanna todella paljon kun kirjoitit tästä aiheesta ja jaoit kokemuksesi. Myös oma ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon neljä kuukautta sitten. Keskenmenon hoito pitkittyi ja kesti lopulta 2 kuukautta, kun kahden lääkekierroksenkaan jälkeen ei kaikki materiaali tullut ulos. Jouduin lopulta kaavintaan viikkojen kipujen ja vuotamisen jälkeen. Tuntui etten pysty edes kunnon keskenmenoon saati raskauteen. Rankan kokemuksen aikana minua auttoi ajatus että tämä oli vain huonoa onnea ja lääkäritkin vakuuttelivat ettei ole mitään syytä olettaa etteikö ensi kerralla menisi ihan normaalisti. Tulin nopeasti uudelleen raskaaksi, mutta tämä toinenkin päättyi keskenmenoon. Nyt ollaan siis jo lähempänä toistuvia keskenmenoja, mutta ilman kolmatta ei tutkimuksiin vielä julkisella puolella pääse. Tällä kertaa hain heti ajan psykologille sillä en tällä hetkellä uskalla edes ajatella uutta raskautta. Muiden tarinoiden lukeminen ja kuuntelu blogeista, podcasteista ja YouTubesta on auttanut ja lohduttanut suunnattomasti kun samanlaisia kokemuksia ei ystäväpiiristä löydy. Toivottavasti voitte ottaa asian vielä uudelleen kunnolla käsittelyyn myös podcastissä. Tästä ei voi puhua liikaa. Haleja ja jaksamista kaikille ❤️

  • Mmmmmm

    Keskenmenot ja lapsettomuus on tosiaan hyvin vaikea asia sekä kokea että ymmärtää. Ja minua näin jälkeenpäin lohduttaa se, että se on vaikuttanut minuun lähtemättömästi onneksi myös positiivisessa mielessä. Itse koen, että sillä on ollut vaikutusta myös siihen millainen nyt olen äitinä. Minullakin monirakkulaiset munasarjat ja kolme keskenmenoa ollut. Ensimmäinen oli erityisen raastava. Olimme kahdeksannella viikolla nähneet ja kuulleet sykkeen ultrassa. 13+0 menimme innoissaan varsinaiseen ultraan katsomaan jo vauvan muotoista sikiötä. Ja pitkän hiljaisuuden jälkeen ne lääkärin sanat olivat kuin kova isku kasvoille. Sairaalaan mentiin kohdun tyhjennykseen. Valitettavasti koin saman vielä toisen kerran perään ja se tyhjennettiin 11 viikolla. Silloin lääkäri varoitti minua toisen munasarjan poistosta, koska epäiltiin kohdunulkoista. Onneksi näin ei ollut, mutta jo varoittelu tuntui kauhealta. Seuraava (loppuun asti onnistunut) raskaus oli etenkin liikkeiden tuntemiseen asti pelon täyttämä. Ei pystynyt ollenkaan luottamaan raskauteen vaikkei vuotoa ollut, koska aiemmatkaan keskenmenot ei vuotanut itsestään ulos. Aika kului hitaasti ja dopleria käytettiin ahkerasti, mutta lopulta saimme terveen vauvan syliin asti. Onneksi on vertaistukea ja tästä sinunkin kirjoituksesta voi moni saada lohtua ja toivoa, jos asia on ajankohtainen ❣

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti oman tarinasi jakamisesta <3 Kuulostaa niin kovin tutulta ja allekirjoitan tuon. Nämä kokemukset muokkasivat suuresti ihmisenä ja äitinä. Minulla tuntui esimerkiksi absurdilta itse toivoa, että lapsi olisi jompaa kumpaa sukupuolta. Olisin kiitollinen mikä ikinä sieltä tulisi – se olisi lapsi ja maailman rakastetuin sellainen. Onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • Mari

    Kiitos. Minullakin oli keskenmeno juuri ennen joulua 2014, vajaa vuosi siitä kun olimme päättäneet että haluaisimme lapsen. Se oli surullisinta aikaa tähänastisessa elämässäni. Meillä oli just tullut ensimmäinen kolmannes täyteen, kun verenvuoto alkoi. Työmatkalla tieteellisessä konferenssissa ulkomailla. Oman esitykseni olin pitänyt jo, työmatka keskeytyi lääkärireissuun. “Abortion”, sanoi lääkäri huonolla englannilla, meillä ei juuri ollut yhteistä kieltä. Takaisin Suomessa sairaalasta annettiin pillerit mukaan kotiin, jotta tyhjennysvuoto alkaisi. Olimme kahdestaan mieheni kanssa vessassa, istuin pöntöllä kipeänä ja itkin vuolaasti. Vuotoa tuli paljon, jouduimme lähtemään päivystykseen takaisin. Tuo pillereiden kanssa yksin kotiin meno oli ehkä pahinta. Suru. Muistan istuneeni joulun jälkeen bussissa ja ihmetelleeni, miten se bussin istuin ei voi kadota yhtäkkiä kuin pieni vauvan alkuni.

    Keskenmeno jäi osaksi elämäntarinaani, sitä ei unohda. Suru muuttaa vaan muotoaan. Minulla on joulukuusesta ollut siitä lähtien yksi erityinen koriste, lasinen herkkä enkeli, muistona syntymättömästä lapsesta. En muista häpeää, vaan pohjattoman surun ja epätoivon. Puhuin itse avoimesti ystäville, sukulaisille ja työkavereille, puhuminen auttoi. Ja siinä tajusi, miten yleistä tuo on.

    Ehkä keskenmeno jotain kuitenkin avasi, sillä kun sitten joidenkin kuukausien jälkeen yritimme uudestaan, uusi raskaus alkoi nopeasti. Esikoisemme syntyi 2016. Ja seuraava raskaus alkoi vielä nopeammin, jo pari viikkoa ehkäisyn lopettamisen jälkeen olin raskaana. Toinen poikamme syntyi viime kesänä. Elämä antaa ja ottaa, ei näitä voi suunnitella. Toivoa vaan, ja antaa mahdollisuuksia elämän ihmeille.

    • Hanna Vayrynen

      Miten kaunis ja koskettava tarina <3 Kiitos, että jaoit sen. Olen todella pahoillani menetyksestäsi, mutta samalla äärimmäisen iloinen siitä, että teilläkin on ollut onnellinen lopputulema, ja olet osannut hakea ja saanut apua menetyksesi ja surun kanssa <3

  • Elina

    Kiitos kirjoituksestasi. Itse olen viime vuoden aikana kokenut 3 peräkkäistä keskenmenoa, eikä yhtään lasta.
    Vuosi on ollut tuskainen ja pelko loputtomasta lapsettomuudesta on ollut kova. Muistan myös, kuinka ystävälleni sanoin, että voisin kokea vaikkea 10 keskenmenoa, jos joku joskus sanoisi, että kyllä te lapsen vielä niiden vastoinkäymisten jälkeen saatte.
    Oli vain uskottova kaikesta huolimatta hyvään ja onneen. Tällä hetkellä olen 16 raskausviikolla ja kaikki näyttää olevan hyvin. Keskenmenot ovat kuitenkin jättääneet sellaisia arpia, joita en aavistanut. Kertoessani raskaudesta läheisille, ajattelin, että nyt joku kohtalo kuulee, että olen asiasta iloinen ja vie sen onnen kohta meiltä uudestaan. Nyt on myös tullut pelko myöhäisimmistä keskenmenoista. Olen tehnyt monet läheiset onnelliseksi tällä meidän ihanalla uutisella, mutta nyt joutuisin kokeemaan ja näkemään myös läheisten surun ja pettymyksen meidän puolesta.
    On vain mentävä päivä kerrallaan ja uskottava Mauno Koiviston sanoin hyvään “Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi.”
    Olen avoimesti kertonut raskauden ollessa minun mittakaavassani pitkällä, että vastoinkäymisiä on ollut ja keskenmenoja. Haluan, että jokainen tietää, että lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Lisäksi haluan tuoda omalla kokemuksella toivoa niille, jotka mahdollisesti kappailevat samojen asioiden kanssa. Jos läheisilläni on omia läheisiään, jotka kertovat omaa epätoivoaan lapsen saamiseen, voivat he ainakin heille sanoa, että tiedän yhden sellaisen, jolla on ollut useampi keskenmeno takana ja onnistunut raskaus. Sitähän ei vielä tiedän miten tässä käy, mutta todennäköisyydet ovat meidän puolella. <3

    • Hanna Vayrynen

      <3 Kiitos, kun jaoit kipeän tarinasi. Se kosketti syvältä. Se on niin totta, että tuo jättää jäljen elämään. Vaikka meillä päättyi hyvin, arkailin itsekin todella pitkään uskallanko näin arasta aiheesta kirjoittaa. Koin, että näistä asioita puhuminen on myös tärkeää, joten se antoi myös voimia. Minusta on ihanaa, että olet ollut asiasta noin avoin ja sen kautta avannut silmiä raskauden peloista ja varjopuolistakin. Jos joku sen kautta säästyisi tahdittomilta "ootko jo raskaana / teetteko pian lapsia?" -kyselyiltä. Toivon kaikkea onnea teille ja uskon vahvasti onnelliseen loppuunne <3

  • Helena

    Kiitos koskettavasta ja ennenkaikkea henkilökohtaisesta kirjoituksesta. Olen samaa mieltä siitä, että tästä asiasta puhutaan liian vähän huolimatta sen yleisyydestä. Puolen vuoden yrityksen jälkeen tein positiivisen raskaustestin viime syksynä, mutta verenvuoto alkoi rv 11 juuri joulua edeltävällä viikolla ja raskaus oli mennyt kesken jo joitain viikkoja aiemmin. Olimme kertoneet raskaudesta ihan vain lähipiirille, mutta silti tuosta keskenmenosta kertominen oli tosi vaikeaa. Tuon tapahtuman jälkeen muiden, asiasta tietämättömien, vauvautelut on satuttaneet tosi paljon. Ja kommentit, että pitäisikö minuun tartuttaa vauvakuume ja eikö meidänkin olisi kiva saada vauva. Olen pohtinut, että minkä takia kommentoija olettaa ettemme halua lasta, jos emme ole juuri hänen kanssaan vauvatoiveista keskustelleet? Koen ne niin henkilökohtaisena asiana ylipäätään, että esimerkiksi työkavereiden kanssa en näistä asioista puhu enkä kysele muiltakaan.
    Toivottavasti oma kierto pikkuhiljaa käynnistyy taas alkuvuodesta, niin voi alkaa toivomaan jo pikkuhiljaa uutta raskautta tuon joulukuun keskenmenon jälkeen. Mutta kuten sinäkin tekstissäsi kuvasit, pelko siitä seuraavan raskauden keskenmenosta on vahvasti läsnä (minulla jo tässä vaiheessa, kun uusi raskaus ei edes ole vielä alkanut). Kommenttiboksissa on ollut niin monia surullisia kertomuksia aiheesta, mutta koen saaneeni täältä myös hieman vertaistukea. Hyvää kevättä Hanna sinulle ja perheellesi!

    • Hanna Vayrynen

      Olen todella pahillani menetyksestäsi Helena, ja samalla kiitän, että jaoit kanssamme tämän kipeän tarinasi. Toivon valtavasti, että kaikki tasaantuu ja teidän pitkäaikainen haave kävisi pian toteen <3 Kaikkea hyvää teille ja toivon kuulevani sinusta kun pieni on sylissä <3

      • Helena

        Kiitos Hanna kauniista sanoistasi! Toivotaan näin, että pääsen tänne vielä jossain vaiheessa jakamaan iloisempiakin uutisia. Minut yllätti taas se, miten sydämellisesti ja henkilökohtaisesti olet jaksanut vastata kaikille kommentoijille. Kiitos minun ja muiden puolesta <3

        • Hanna Vayrynen

          Olen niin kiitollinen teistä ja aina jakamastanne vertaistuesta ja lämmöstä <3 Kiitos teille siis.<3

  • Marianna

    Voi miten kauniisti kirjoitat niin herkästä aiheesta <3 Itku silmässä luin tätä tekstiä. Olet todella rohkea kun tuot esiin tämän henkilökohtaisen, tärkeän ja liian vähän puhutun aiheen. Vaikka en ole itse kokenut keskenmenoa, pystyn samaistumaan tekstiisi. Itselleni tie äitiyteen ei ole ollut helppo eikä myöskään itsestään selvä asia.
    Ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos Marianna valtavan kauniista tuesta. Jännitti kovin tätä julkasita, mutta luotto teihin oli suuri. Toivon, että tämä voi auttaa heitä joilla asia akuutti <3 Samaa teille <3

  • Laura

    Kiitos Hanna rohkeasta ja vaikeasta postauksesta. Luin tämän eilen, kun painin omien pelkojeni kanssa tämän päivän ultraa (rv12+2) odottaen.

    Minulla kaksi lasta entuudestaan, ensimmästä odotettiin 2,5 vuotta, kunnes hän ivf jonossa ollessamme ilmoittikin tulostaan. Kärsin endometrioosista. Toinen raskaus alkoi spontaanisti heti, kun annoimme raskaudelle luvan.

    Tänään odotustilassa tunsin oloni jännittyneeksi. Minulla ollut jotenkin kova pelko keskemenosta, enkä ole antanut itselleni lupaa iloita tästä raskaudesta, vaikka olenkin monta viikkoa kärsinyt kovasta väsymyksestä ja voimakkaasta pahoinvoinnista.

    Kätilö kutsui ja halusi ultrata ensin vatsapeitteiden päältä ja varoitteli kylmästä geelistä. Keskityin vaan tiukasti edessä olevaan näyttöön. Kätilö painoi sauvalla, hetken päästä hänen ilmeensä vakavoitui ja kysyi voiko viikkoja olla vähemmän kuin kuvittelen.
    Ei, ei voi, olemme 2 vuotta yrittäneet tätä raskautta, olen täysin tietoinen kierrostani ja edellisien menkkojen alkamisesta. Tiesin heti pelkoni käyneen toteen. Lääkäri kävi vielä toteamassa kaksosraskauteni menneen kesken.

    Puhuminen asiasta tuntuu vaikealta, mutta myös jollain tapaa helpottaa oloa ja auttaa käsittelemään tätä. Onneksi on jo myös nuo kaksi isosisarusta tuomassa valoa tähän meidän suruun.

    • Hanna Vayrynen

      Olen todella pahoillani puolestanne. Toivon että tiedät, että sinulla on täysi oikeus surra menetystäsi, vaikka sinullakin lapsia entuudestaan. Näitä kommentteja lukiessa on huomannut, että moni on kokenut häpeää ja vähättelyä keskenmenon ja raskaushaasteiden suhteen jos entuudestaan on jo lapsia. Keskenmeno ja lapsen menetys on aina henkilökohtainen tragedia. Toivon suuresti, että toiveenne käy vielä toteen <3

  • Saana

    Otan osaa. Saman olen itsekin kokenut. Eräs ystäväni tänä syksyä kysyi, että miten siitä keskenmenosta toipuu. Vastasin, että siitä on nyt viisi vuotta enkä voi sanoa että olisin toipunut. Suru on toki muuttanut muotoaan. Nyt minulla on kaksi ihanaa lasta. Silti se ei poista sitä, että minulla on yksi pieni enkelipoika taivaassa.

    Hienoa kun kirjoitit aiheesta. Ja mielettömän hienot kuvat! <3

    • Hanna Vayrynen

      <3 Kiitos, että jaoit kipeän tarinasi. Olen niin kovin pahoillani. Otan osaa syvään suruusi <3 Kaikkea hyvää teidän perheelle <3 Ja kiitos kauniista myötätuntoisista sanoistasi.

  • Kiitos

    Kiitos, kun kirjoitit tämän postauksen. Itse koin juuri keskenmenon. Asia on niin kipeä vielä, että en pysty sitä edes kuvaamaan tai siitä sen enempää kirjoittamaan. Yllätyksenä on tullut se, että kuinka yleisiä nämä keskenmenot ovat. On helpottavaa, että nostat asian esille ja normalisoit tätä meille asian kokeneille naisille niin vaikeaa, surullista ja valitettavasti häpeällistäkin asiaa, jonka monet leimaavat tabuksi. Kirjoitit sanoiksi juuri nuo omat tunteet siitä, kuinka naisena sitä kokee epäonnistuneensa ja olevansa virheellinen. Tuntuu kuin olisi ollut kohtaloa juuri nyt nähdä tämä kirjoitus. Usko on vielä koetuksella tulevan suhteen, mutta niin toivon, että meillekin onni vielä suodaan.

    • Hanna Vayrynen

      Otan suuresti osaa suruusi <3 Ymmärrän hyvin. Toivon, että saat paljon lämmintä tukea ja ymmärrystä aiheen osalta, sillä tämä on tosiaankin hyvin yleinen, mutta vaiettu aihe. Uskon puolestanne. Kaikeka hyvää teille, ja palaathan kertomaan tänne kun on iloisia uutisia? <3 Uskon puolestanne, vaikka oma uskosi olisikin koetuksella <3

  • Johanna

    Kiitos Hanna kun joit tämän tärkeän tekstin, se kosketti hyvin paljon <3 . Olen itse 34 vuotias ja vielä lapseton, mutta toiveessa on lapsi. Minulla on yksi keskenmeno takana ja monta pettymystä raskauden alkamisen suhteen. Tässä vaiheessa koen paljon samoja tunteita mitä tekstissäsi jaoit ennen onnistunutta raskauttasi ja tuo tietämättömyys siitä että tuleeko joskus äidiksi. Myös tekstisi ”hedelmällisyysahdistus” oli hyvin osuva ja tärkeä aihe. Itselläni oikean kumppanin löytäminen ja työura on myös yksi syy joka on viivästänyt lapsiasiaa. Mielessä käy monia ajatuksia siitä että olisiko pitänyt tehdä toisin, valita toinen reitti työelämässä, pysähtyä aikaisemmin. Ja kun tiedostaa sen että se jyrkkä lasku hedelmällisyydessä on kulman takana odottamassa niin se tuo ekstra painetta tilanteeseen. Vaikka olin ystäväpiirissäni se joka eniten halusi lapsia niin havahdun tässä vaiheessa että olen yksi ainoista kenellä ei ole lapsia. Koskaan ei voi tulevaa suunnitella, toivon toki että vielä onnistuisi, mutta pelko siitä että jää lapsettomaksi kumminkin kummittelee mielessä. Olen silti toiveikas tulevaisuuden suhteen joten pidetään peukut pystyssä. Ihanaa tulevaa kevättä sinulle ja perheellesi! T, Johanna

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos JOhanna kauniista kommentistasi. Ymmärrän ajatuksiasi hyvin <3 Ja et todellakaan ole näiden asioiden kanssa yksin. Tarkoituksenani on käsitellä näitä asioita vielä enemmänkin tämän kevään ja vuoden aikana. Olen myös toiveikas tulevaisuuden suhteen ja suosittelen myös kääntymään lapsettomuuslääkärin puoleen, mikäli perheehaaveet ovat vahvat. Sillä ennen 35 ikävuotta on parhaat mahdollisuudet esim munasolujen pakastamiseen, vaikka raskaus nyt ei olisi toivottu. Suosittelen ainakin tutustumaan <3 Ihanaa kevättä!

  • Lia

    Ihanaa, että nostat näitä vaikeita asioita esiin ja puhut avoimesti. Itse raskauduin viimein 3 vuoden yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen, mutta sain keskenmenon päivä ennen joulua. Iloinen viesti sukulaisille joulun aikaan vaihtuikin suru-uutisiksi. Kaikki vain itkimme useamman päivien ajan, ja lopulta joululoma oli keskeytettävä, sillä minusta ei ollut mihinkään. Olin menettänyt kaiken tarkoituksen. Pahinta oli, että ei pystynyt kertomaan eikä avautumaan kenelläkään (muuten kuin sukulaisille, keille oli pakko kertoa, koska jouduin sairaalaan), kun en ollut oikein avautunut aikaisemmin hoidostakaan oikeastaan siitä syystä, että lähipiirissä kukaan ei ole koskaan puhunut näistä aiheista. On vaikea olla se ensimmäinen, joka kertoo tällaisista vaikeuksia. Kaikilla muilla tuntuu lapsien saaminen olevan niin helppoa ja itsestään selvää. Koska en voinut puhua enkä avautua, olin joulun jälkeen lähes 4 viikkoa yksin mieheni kanssa neljän seinän sisällä ja luulin, etten voi enää koskaan tapaa ihmisiä, sillä kaikilla muilla oli asiat paljon paremmin. Minua satutti, jos joku oli onnellinen ihan mistä vaan, sillä oma maailmani oli murtunut, eikä minua lohduttanut tai ilostuttanut mikään.
    Tämän neljän viikon jälkeen vain päätin, että nyt saa riittää. Seuraava ihminen, jonka kohtaan ja kysyy, että mitä kuuluu, aikoisin kertoa totuuden, oli se vaikeaa kuulijalle tai ei.

    Ilokseni ystävät ottivat asian niin ihanasti ja olivat ihmetelleetkin, että miksi olin muuttunut näiden vuosien aikana ja nyt saivat järkeen käyvän selityksen. Samalla kaikki avautuivat omistakin peloistaan ja huolistaan asian suhteen ja koin suurta yhteenkuuluvutta taas ystäväpiiriini, josta olin erkaantunut kauemmaksi lapsettomuuden tuoman harmauden myötä. En oikein ymmärrä vieläkään, että mikä häpeä sai minut vaikenemaan.

    Omalla tarinallani ei ole vielä onnellista loppua. Kahden lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen kohdussa on vieläkin materiaa ja uudesta raskaudesta ei voi haaveilla vielä pitkään aikaan.

    • Hanna Vayrynen

      Olen valtavan pahoillani menetyksesi johdosta. Tuo on hyvin pimeä kohta ja sattuu suuresti. Olen iloinen, että sinulla on ihmisiä ympärillä, keiden kanssa jutella ja he osaavat sinua asiassa tukea <3 On hyvin vaikea aihe, josta harvemmin kukaan avautuu ellei joku ensimmäisenä totea, että näin on käynyt. Toivon valtavasti, että kehosi stabilisoituu pian ja voitte lähteä yrittämään teidän suurta unelmaa. Uskon puolestanne ja toivon kuulevani teistä kun asiat ovat edenneet <3 Kaikkea hyvää ja onnea teille <3

  • Enni

    Tämä kirjoituksesi aiheesta sai minut itkemään. Kirjoitat todella kauniisti ja kunnioittavasti arasta aiheesta. Itse en ole keskenmenoa kokenut mutta lapsettomuuden kyllä. Meidän pieni ihme sai alkunsa inseminaatiolla sen jälkeen kun lääkehoidon avulla raskaus ei alkanut. Muistan hyvin vahvasti sen epätoivon ja pelon ja pettymyksen jota kahden vuoden yrittämisen aikana koimme. Sitten kun viimein testiin piirtyi kaksi viivaa, olimme varovaisen iloisia mutta minä varsinkin pelkäsin joka hetki mahdollista menettämistä. Testejä tehtiin varmaan viisitoista ja alkuraskauden aikana ultrassa käytiin monta kertaa. Sitten kun päästiin turvallisille vesille raskauden jatkumisen suhteen ja lapsi kasvoi niin aloin pelätä mahdollista kohtukuolemaa vaikka se harvinaista onkin. Loppuraskaudessa ravasin siis kuuntelemassa sydänääniä monen monta kertaa. Onneksi sairaalassa oltiin ymmärtäväisiä. Ajattelin että kunhan vain saan lapsen syliini turvaan. Noh, tämä menettämisen pelko jatkui edelleen, välillä voimakkaampana ja välillä on helpompaa. Lapsi on nyt 5v. Kai tämä kuuluu elämään ja vanhemmuteen. Onneksi osaan sentään nauttiakin. Mutta olen kiitollinen että jaoit tarinasi. On tärkeää että aiheesta puhuttaisiin enemmän.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos sinulle Enni kovasti. Olen itkenyt jo lukuisat kerrat näitä teidän viestejä lukiessa. Toi on muuten sama kuin minulla. Positiivisa testejä tuli tehtyä vaikka kuinka monta per raskaus kun ei vaan millään uskonut asiaa todeksi <3 Ja sitähän tuo vanhemmuus on. Pelko menetyksestä ei koskaan häivy. Tulemme huolehtimaan aina <3 Se vaan muuttaa hiljallene muotoaan. Kaikkea hyvää teidän perheellenne <3

  • Jenna

    Samaa mieltä kanssasi. Keskenmenoista puhutaan liian vähän, siksi sen kokeminen varmasti tuntui vielä kamalammalta, sillä en tuntenut ketään samaa kokenutta. Itselläni vuoden odotuksen jälkeen tulin raskaaksi ja rv12 ultrassa todettiin sikiön menehtyneen pari viikkoa aiemmin. Se tuli totaalisen puskista ja maailma romahti. Sikiö täytyi sairaalassa lääkkeillä saada pihalle, koska ei itsestään tullut. Melko pian raskauduin uudestaan ja tällä kertaa päätin käydä varhaisultrassa. Kävin viikolla 9 toteamassa, että vatsassa oli kaksoset, joilla molemmilla sydän löi hienosti. Kuitenkin taas 12 viikon Ultrassa todettin kaksi kuollutta sikiöö. Epätoivo alkoi iskemään. Katkeruus, viha ja suru vaihtelivat. Kunnes seuraava raskaus onnistui ja kesti viikolle 40+0 ja sain terveen poikavauvan. Parin vuoden päästä toisen pojan. Tämän, kun olisi tiennyt, en olisi niin vahvasti reagoinut ehkäpä aiemmin… Mutta uskon, että olen vielä superpaljon onnellisempi lapsistani. Ja lähinnä vihaksi pistää kommentit “haluatte varmaan vielä kolmannen, jos tulisi tyttö”. Ehkäpä ne kolme sikiöö oli tyttöjä? Ja itse olen onnellinen juuri näiden kahden pojan äitinä 💕

    • Hanna Vayrynen

      Itkuhan tässä tuli. Otan osaa menetyksiinne ja suruunne. Niin samoja ajatuksia olen läpi käynyt. Näiden kokemuksien jälkeen ei kyllä itsellä ollut pienintäkään väliä sukupuolella ja tuo kysmys omalla historialla hämmästyttää aina myös. Sitä kun kuulee ihan koko ajan. Itse vielä kuulin joskus juorun, että joku totesi meidän muuttaneen Jenkkeihin jotta me voisimme klinikalla tehdä siellä tytön Beckhamien tapaan?!?!? Niinkuin WHAT :D Olen onnellinen teidän onnellisesta lopputulemasta <3

      • Jenna

        Ei voi olla!! Vissiin osa ihmisistä elää melkoisessa pumpulissa, kun ei tiedä et lapsia saadaan eikä vaan hankita jossain 🙄 kiitos ihanasta vastauksesta ja upea perhe teillekkin on sitten vaikeuksien jälkeen suotu 💕

        • Hanna Vayrynen

          Se kyllä jaksaa ihmetyttää. Kiitos paljon kauniista sanoistasi! <3

  • Johanna

    Koskettava postaus ja mitkä kuvat! <3

    Todella hienoa, että nostat tämän(kin) tärkeän aiheen esille. Myös meillä oli vaikeuksia saada lasta alulle; tosin meidän tapauksessa "syy" oli miehessäni. Oikeastihan lapsettomuus ja keskenmenot ovat yhteinen suru ja ongelma, eikä koskaan tulisi kysyä kumman "vika" tilanne on – siksi käytin lainausmerkkejä! Toivottavasti ymmärrät pointtini. Oli itselle todella tärkeää tukea miestäni ja valaa häneen uskoa, että varmasti lopulta tulemme saamaan lapsen, tavalla tai toisella. Onneksi kävi niin onnellisesti, että lapsia suotiin meille kaksi.

    Omassa ystäväpiirissäni on monia surullisia juttuja liittyen raskautumisen vaikeuteen ja keskenmenoihin <3 Toivoisin ihmisille enemmän ymmärrystä näitä herkkiä asioita kohtaan ja vastaavasti rohkeutta tuoda omia kokemuksia julki. En tiedä, olenko oikeassa, mutta uskon että asiasta puhuminen on varmasti naiselle ja tämän ystävättärille luontevampaa kuin miehelle? Kannattaa muistaa, ettei tämä ole vain naisten murhe kantaa, vaan kyseessä on todella kova paikka myös miehelle joka niin kovin omaa isyyttään toivoo ja odottaa… <3 Kirjoitit hienosti tuosta, että pohdit asiaa että millainen nainen olet, jos et pysty raskautumaan. Varmasti samaa kovaa tuskaa kokee mies, joka epäilee omaa miehuuttaan ja sitä, miksei pysty saattamaan lasta alulle.

    Niin monisyisiä juttuja nämä, kiitos keskustelun avauksesta. Tulen varmasti lukemaan seuraavankin postauksesi aiheesta!

    Ihanaa alkavaa talviviikkoa!
    -Johanna <3

    • Hanna Vayrynen

      Se on ihan totta. Tämä on myös miesten asia, vaikka fyysiset tapahtumat nainen kantaakin. Myös miehet käsittelevät tätä asiaa hyvin eri tavoin. Oma mieheni oli tuolloin vuoreni, eikä hän ihan yhtä näkyvästi surrut tapahtumaa kuin minä ja hän oli hyvin toiveikas tulevaisuuden suhteen, mutta nyt kun tässä muisteltiin noita hetkiä niin on se kiitollisuus kaikesta todella läsnä. Ja muutenkin näiden vuosien varrella välillä pysähdytään ihmettelemään, että tässä sitä ollaan oman unelmamme keskellä – me saimmekin ne kolme lasta mikä joskus tuntui jopa epätoivoiselta. SIitä tuntee ihan valtavaa kiitollisuutta. Mutta hyvä muistutus myös kääntyä sen puolison puoleen ja muistaa kysyä hänen tuntemuksiaan aiheesta <3 Sitä samaa sinne <3

      • Johanna

        Kyllä! <3 Uskon, että varmasti sen puolison, joka ei joudu lisäksi kantamaan sitä taakkaa ja huolta, että oma keho ei toimi aivan kuin pitäisi, on helpompi pysyä tsemppaavana tukena toiselle! Meillä tilanne oli siis ehkä hieman toisinpäin kuin teillä? Puit hienosti taas omia ajatuksiani sanoiksi – on tärkeää pitää keskusteluyhteys avoimena omaan puolisoon myös näissä ikävissä asioisas eikä surra ja pahimmassa tapauksessa hävetä niitä yksin. Ja tosiaan, tämä kiitollisuuden määrä <3 Tulipa hyvään saumaan siinäkin mielessä tämä teksti, että tämä aamu oli meillä juuri niitä kun puurot lentelivät lattioille, esikoinen ei halunnut pukea mitään päälle ja nuorimmainen tuskastui ja hermostui kun maanittelin isompaa pukeutumaan jotta päästään matkaan :D Täytyy vaan muistaa, kuinka onnekas sitä onkaan että saa näitä hetkiä elää – arjessa ja juhlassa… :)

        -Johanna<3

        • Hanna Vayrynen

          Kyllä, meillä mieheni oli ehdottomasti se tsemppaavampi osapuoli tuon syvimään mustan keskellä. Ja kiitos kun jaoit tämän tärkeän näkökulman <3 Puit sanoiksi juuri sen, mitä itse monesti tässä arjen sirkuksessa mietin. Oma unelma pitää kiireisenä <3 Kaikkea hyvää, ihanaa ja onnea teidän perheelle <3

  • Tuuli

    Niin koskettavia kuvia❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niistäkin Nikille <3

  • s

    Kiitos kun jaoit tarinasi! ❤️ Se kosketti tosi paljon myös omani vaikean taustan takia. Toivon myös että se avaa joidenkin ihmisten silmät, miksi koskaan ei saisi kysyä keneltäkään raskauksista, tulevista lapsista…

    Mulla on myös taustalla PCOS, ja tulin (tietääkseni) ensimmäistä kertaa raskaaksi neljä vuoden yrityksen jälkeen. Ensimmäisestä alkionsiirrosta sitten vihdoin tärppäsi ja nyt alkaa tämä kauhistuttavan pelottava raskaus lähenevään loppua. Vieläkin näin viikolla 37 pelottaa hurjasti. Toivomme vain että tämä sujuisi nyt loppuun asti hyvin ja saisimme muutaman viikon sisään terveen lapsen.

    On ihailtavaa, että jaat näin henkilökohtaisia tarinoitakin kanavissasi. Se ei ole helppoa, mutta on tärkeää kuulla ettei ole yksin kamppailujen keskellä, kun niin moni kertoo vain näistä helpoista raskauksista. Myös ruotsalainen vaikuttaja Kenzakin kertoi juuri omista ongelmistaan raskautumisen suhteen, mikä on varmasti myös auttanut monia. Kiitos vielä siis kun uskalsit ja jaksoit jakaa tarinasi!

    • Hanna Vayrynen

      <3 Kiitos S suuresti kun jaoit tarinanne. Toivon, että suurin haavenne toteutuu pian ja kaikki menee juuri niin hyvin kun pitäisi <3 Olen niin samaa mieltä kanssasi, helppoa tämä ei ole, mutta ehkä näin voimme jotenkin niistä puhumisen kynnystä alentaa ja sitä kautta voisimme saada lohtua asiaan helpommin sekä samalla levittää hienovaraista ymmärrystä siitä, miten raskaita nämä asiat voivat olla. Onnea teidän perheelle maailman upeimpaan hetkeen <3

  • Janica

    Kiitos kun kirjoitit tästä. Tämä on tärkeä aihe.
    Itse olen kokenut tuulimunaraskauden, joka keskeytettiin lääkkeillä. Jonkun mielestä en ehkä menettänyt mitään, koska sisälläni ei ollut vauvaa, mutta sydämessäni kuitenkin oli.
    Olet myös kirjoittanut raskausuteluista aiemmin. Toivoisin todella, että ihmiset ajattelisivat ennen kuin päästävät suustaan raskausepäilyjään. Minullekin sanottiin kerran “Oletko paksuna kun et juo?” kun en ottanut alkoholia työkavereiden kanssa. Olin silloin juuri toipumassa tuosta epäonnistuneesta raskaudestani.
    Tilanne on nyt kuitenkin onnellinen ja perheessämme on puolivuotias poika ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Voi ymmärrän täysin, koska se riemu positiivisen raskaustestin jälkeen kun on toivonut lasta pitkään on ylimmillään. Ja olet jo ehtinyt laskea lasketun ajan ja lähtenyt haaveilemaan tulevaisuudesta, niin se on ihan yhtälailla suuri ja raskas menetys <3 Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Toivottavasti näiden myötä kynnys keskenmenoista puhumiseen madaltuisi ja sen kautta lisääntyisi myös tieto raskauden varjopuolista, mikä ehkä auttaisi ihmisiä olemaan hienotunteisempia raskausuteluiden suhteen.
      Paljon onnea teidän perheelle <3

  • Emilia

    Kiitos kun puit vaikean koettelemuksen kauniisti sanoiksi. Samaistun kirjoitukseesi. Tiesin jo etukäteen että raskaaksi tuleminen on kohdallani vaikeaa monirakkulaisten munasarjojen vuoksi. Puolen vuoden yrityksen jälkeen osasikin hakeutua gynekologille ja sain tarvittavat lääkkeet ovulaatioon. En ollut uskoa että heti ensimmäisestä kierrosta lääkityksen jälkeen olin raskaana. Epätodelliselta tuntuva onni tuli valitettavasti ensimmäisen kolmanneksen aikana päätökseen häämatkallani maailman toisella puolen. Siitä alkoi suuri tuska ja epätietoisuus. Kaikki oli niin mustaa ja oli niin yksinäinen olo oman kokemuksen keskellä. Uutta raskautta odotti niin mahdottomasti eikä se lähtenyt käyntiin millään ovulaatioista huolimatta. Kun suurimmasta surusta selviydyin jaksoin hakeutua lapsettomuushoitoihin. Ensimmäisestä inseminaatiosta tulin raskaaksi. Odotusaika oli suurta pelkoa tämänkin lapsen menetyksestä. Vasta sinä päivänä kun poikani syntyi, aloin uskoa todeksi että olen saanut lapseni syliin. Herään joka päivä äärettömän kiitollisena pojastani. Nyt hyväksyn keskenmenon osaksi elämääni ja mietin, että tämä kiitollisuus ja rakkaus lastani kohtaan on varmasti saanut aivan omanlaisen mittakaavan keskenmenon vuoksi. Toivon että tulevaisuus toisi vielä pieniä suuria ihmeitä syliini.

    • Hanna Vayrynen

      Kuulostipa tutulta <3 Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Toivottavasti näiden myötä kynnys keskenmenoista puhumiseen madaltuisi ja sen kautta lisääntyisi myös tieto raskauden varjopuolista, mikä ehkä auttaisi ihmisiä olemaan hienotunteisempia raskausuteluiden suhteen. Valtavasti onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • Marika

    Ikävää, mitä olette joutuneet kokemaan. Mutta arvostan kovasti, että pystyit jakamaan kokemuksesi, koska se antaa lohtua monille samanlaisessa tilanteessa oleville.
    Me yritettiin toista lasta 1,5vuotta ja voin samaistua noihin tunteisiin mitä käy läpi, kun joka kuukausi odottaa niin kovasti, että olisi tärpännyt.
    Mulla tuli 2 varhaista keskenmenoa ja ehdin jo ajatella, että meidän lapsiluku ei enää kasva. Meillä oli siis ennestään siinä vaiheessa yksi lapsi, häntä yrittäessä tärppäsi yllättävänkin äkkiä. Ajattelin, että niin kävisi ehkä toistakin yrittäessä, ja niin kyllä periaatteessa kävikin mutta aina viimeistään raskausviikolla 7 alkoi kova vuoto. Ne tunteet oli jotenkin ristiriitaisia, ajattelin että ollaan todella kiitollisia että meillä on yksi rakas lapsi, mutta silti se kaipuu että saisi hänelle sisaruksen ja meille toisen lapsen, oli kova. Välillä ajattelin, että onko minulla edes oikeus surra ettei ehkä saada toista lasta, kun meillä kuitenkin oli yksi lapsi. Mutta onneksi ystävät ja mies oli tukena tässä, ja saivat syyllisyydentuntoni hälvenemään.
    Saatiin lähete lapsettomuustutkimuksiin ja päätin, että yritän olla ajattelematta raskauteen liittyviä asioita sinne asti, että sittenpähän sitä tutkitaan. Mentiin tutkimuksiin joissa selvisi, että minulla on myös monirakkukaiset munasarjat. Muistan, että lääkäri myös sanoi ultratessaan, että nyt olisi kohdussa hyvät ”olosuhteet” raskaudelle. Siitä viikon päästä tein positiivisen raskaustestin. Mutten osannut jotenkin iloita siitä, vaan ajattelin että tämäkin menee kohta kesken ja taas tulee uusi pettymys ja suru.
    Mutta meni 3 viikkoa ja vuotoa ei tullut, niin uskaltauduin uskomaan että ehkä nyt saattaisikin onnistua ja soitin lapsettomuusklinikalle (jonne oli siis sovittu että ilmoitan mitä testi näyttää, jos olisi ollut nega niin sitten jatkotutkimuksiin), ja ilmoitin positiivisesta testistä. Kaikki meni hyvin ja nyt meillä on isomman lapsen lisäksi ihana 4v vilpertti ❤️
    Ihanaa, että te olette saaneet kaiken kokemanne 3 suloista poikaa❤️ Kaikkea hyvää teidän perheelle!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Se on toinen asia mistä toivoisin puhuttavan – sekundäärinen lapsettomuus. Monet ovat kokeneet että eivät ole oikeutettuja kokemaan suruaan kun “on jo se yksi lapsi”. Jokaisella on kuitenkin oikeus surra menetystään ja keskeytynyt tai epäonnistunut raskautuminen on aina tragedia ihmisien elämässä. Ihanaa, että teilläkin kuitenkin onneksi oli onnellinen loppu. Valtavasti onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • O.H

    Kiitos Hanna kun jaoit tarinasi! Itse menetin esikoiseni synnärillä streptokokkiin ja tuntuu että keskenmenossa ja siinä muutaman tunnin vanhemmuudessa on samat tuntemukset ja häpeä jälkikäteen vaikka mittasuhteet ovatkin erilaiset. Kiitos siis että uskaltauduit jakamaan tämän meidän kanssamme, on lohdullista lukea vertaistukea lempibloggaajilta vakaviin ja vaikeisiin aiheisiin.

    • Hanna Vayrynen

      Itkuhan tässä tuli. Olen valtavan pahoillani menetyksestäsi. Toivon kaikkea onnea ja rakkautta teille tulevaan <3

  • lisah

    Kiitos, Hanna, kun jaoit kipeän tarinan niin kauniilla tavalla. Itselle ja omalle kumppanille perheenlisäys ei ole ihan vielä ajankohtaista, mutta pakko sanoa että viimeisen vuoden aikana olen alkanut yhä enemmän tiedostaa, että lapsia ei vaan tehdä – vaan jos hyvin käy, niitä saadaan. Täytyy toivoa, että omallakin kohdalla näin vielä käy.

    Ja pakko sanoa, että vaikka tuntuu vähän hassulta olla näin vilpittömän onnellinen tuntemattoman ihmisen puolesta, niin huomaan liikuttuvani teidän perheestä ja perhearjesta. Huomaa, että teidän perheessä on rakkautta eikä mitään pidetä itsestäänselvyytenä. Se lämpö välittyy ihanasti postauksistasi. <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti tuesta ja kauniista sanoistasi <3 Toivon suuresti, että kun teille aika on oikea, teille suodaan kaikki se onni ja unelmat mitä toivottekin <3 Kiitos siitä, että näet meidät niin kauniisti - se kertoo eniten sinun hyvyydestäsi <3

  • Noora

    Kiitos rohkeista sanoistasi ja tarinasi jakamisesta. Ei tässä elämässä ole järkeä ennen kuin ymmärtää, että me ihmiset olemme täällä toisiamme varten. Koko sydämestäni toivon kaikkea hyvää ja ihanaa sinulle ja koko perheellesi ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti tuesta <3 Ja näin se on. Tuetaan yhdessä toisiamme. Kaikkea hyvää ja ihanaa sinulle myös <3

  • Kaisa

    Hanna, niin ihanaa kun taas rohkeasti tartut aiheeseen, joka on niin vaikea ja henkilökohtainen <3

    Itse olen käynyt keskenmenon läpi hieman reilu vuosi sitten – varhaisultrassa yksityisellä kaikki oli vielä Ok, mutta sitten ensimmäisessä ”virallisessa” ultrassa sydänääniä ei enää löytynytkään. En ikinä unohda tuota aamupäivää Naistenklinikalla. Sen jälkeen lääkkeellinen tyhjennys x 2, kohtutulehdus ja lopulta kaavinta. Sanomattakin selvää että siitä marraskuusta muodostui sysimusta. Mutta nyt sylissä tuhisee muutaman kuukauden vanha esikoispoika. Niin kiitollisena nyt tästä mitä on.

    Itse puhuin alusta asti tapahtuneesta tutuille ja tuntemattomille – se oli oma tapani käsitellä asiaa. Huomasin kuitenkin konkreettisesti kuinka vaiettu aihe on, sillä osa ihmisistä selkeästi pahastui kun kerroin niin suoraan mikä on vialla. Toisaalta taas kohtalotovereita löytyi paljon, paljon enemmän kun olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Kuulin rankkoja ja rajuja tarinoita, mutta onneksi kaikissa niissä yhdistävä tekijä oli onnellinen loppu, tavalla tai toisella.

    • Hanna Vayrynen

      Voi Kaisa!!! Onnea esikoisestasi <3 Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Toivottavasti näiden myötä kynnys keskenmenoista puhumiseen madaltuisi ja sen kautta lisääntyisi myös tieto raskauden varjopuolista, mikä ehkä auttaisi ihmisiä olemaan hienotunteisempia raskausuteluiden suhteen ja ihmiset osaisivat tukea toisiaan paremmin. Valtavasti onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • julia

    Keskenmenoista pitäisi puhua enemmän joten iso kiitos kun jaoit tarinasi❤️ Ja ihanaa, että teillä lopulta kävi hyvin ja saitte kolme lasta❤️
    Lähipiirissäni ei ollut juuri lainkaan lapsia kun aloimme mieheni kanssa yrittämään lasta. Meitä onnisti ja tulin heti raskaaksi, kuitenkin ensimmäisessä ultrassa saimme surullisia uutisia. Olin raskaana kyllä, mutta raskaus oli ollut kaksoisraskaus ja toinen oli mennyt kesken. Tämän käsittely oli todella vaikeaa kun tuntui ettei saa surra kun kuitenkin yksi lapsi kasvaa mahassa, josta toki olimmekin todella onnekaita, mutta silti se toisen raskauden keskenmeno suretti. Kun vihdoin uskaltauduin puhumaan sain mm. kommentin, että älä nyt käytä aikaa siihen kun eihän se vielä ollut pitkälle kehittynyt ja teille on kuitenkin tulossa lapsi. Tämä kommentti tuntu niin pahalta, että jotenkin koin etten ole oikeutettu suruun.
    Meillä oli ollut jo alusta alkaen varovainen haave josko meille 2 tai 3 lasta suotaisii. Tämän jälkeen oma terveyteni heitti kuperkeikkaa ja jouduimme odottamaan lupaa yrittää raskautta reilu kaksi vuotta joka oli todella pitkä aika odottaa, varsinkin kun kahden vuoden aikana minulle tehtiin hoitoja jotka mahdollisesti vähentää keltarauhashormonin tuottoa muutaman vuoden kuluttua. Kun vihdoin lupa tuli pettymyksiä tuli kuukaudesta toiseen kun menkat alkoivat. 8kk yrittämisen jälkeen “menkkani” kesti 3 viikkoa, joista puhuin siskoilleni että missähän on vika. He vinkkasivat, että tee raskaustesti johon vastasin nauraen, että nämä ovat menkat. Seuraavana päivänä kuitenkin päätin testin tehdä ja niinhän se raskaustesti näytti plussaa. Tiesin heti, että tämä on keskenmeno sillä olin vuotanut niin kauan ja paljon. Vaikka en ollut hetkeäkään luullut olevani raskaana oli gynen sanat musertavat täällä ei löydy sykettä, valitettavasti sinulla on keskenmeno. Luulin kuolevani suruun. Taas. Heti seuraavasta kuukaudesta onneksemme raskauduin, joka tuntui ihmeeltä. nyt meillä on 3 kk tyttö esikoisen kaverina❤️Raskausaika oli todella rankka, sillä en ollut kerennyt käsitellä keskenmenoa. Menettämisen pelko oli joka päivä suuri. Tällä hetkellä oma fiilis on etten kokemusten takia jaksa yrittää kolmatta lasta koska koen sen olevan liian rankkaa. Välillä mietin millainen esikoisen kaksoissisar olisi, jos hän olisi tänne asti päässyt❤️

    • Hanna Vayrynen

      <3 Itkuhan tässä tuli taas. Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Toivottavasti näiden myötä kynnys keskenmenoista puhumiseen madaltuisi ja sen kautta lisääntyisi myös tieto raskauden varjopuolista, mikä ehkä auttaisi ihmisiä olemaan hienotunteisempia raskausasioiden suhteen ja ihmiset saisivat helpommin vertaistukea ja ymmärrystä vaikean ajan keskellä. Valtavasti onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • Pia

    Kiitos rohkeudestasi ❤️

    • Hanna Vayrynen

      <3 Kiitos tuesta

  • Sara

    Kiitos, Hanna, että jaoit tarinasi. Vauvan yrittäminen pitkään ja keskenmeno jättävät jälkensä. Onneksi kuitenkin sait tukea läheisiltäsi ja olette sittemmin saaneet kolme lasta.

    Me yritimme 1,5 vuotta, kunnes kävin Väestöliitossa sonosalpingografiassa. Tutkimus saattoi auttaa, koska seuraavassa kuussa aloin odottaa vauvaa. Kävin varhaisraskauden ultrassa, jossa selvisi, että odotan kaksosia. Vähän myöhemmin selvisi, että kaksoset ovat identtisiä. Muutaman viikon totuttelimme ajatukseen, mutta sitten vedettiin matto jalkojen alta. Saimme kuulla rakenneultrassa raskausviikolla 18, että toinen vauvoista on menehtynyt. Toisenkaan selviäminen ei ollut varmaa. Ravasin loppuraskauden parin viikon välein ultrassa.

    Poikamme syntyi rv 35. Heti synnäriltä lähtien oli huoli hänen liikunnallisesta kehityksestään ja mahdollisesta liikunnallisesta vammasta. Vasta reilun vuoden ikäisenä pojan opittua kävelemään se huoli poistui. Toinen lapsi oli poissuljettu pitkään, mutta vajaata neljää vuotta myöhemmin saimme normaalisti sujuneen raskauden jälkeen laskettuna päivänä syntyneen tytön.

    Toivoisin niin hartaasti, että jokainen saisi kokea normaalin raskauden ilman mitään murheita tai huolia. Vaikka lapsemme ovat jo 12- ja kohta 16-vuotiaita, tulevat ne ajat välillä mieleen. Ne ovat varmasti jättäneet jälkensä, vaikka tottakai olen kiitollinen, että saimme pitää toisen pojan ja saimme vielä tytön.

    Itseäni auttoi aikanaan puhuminen. Muutoinkin on hyvä, että näistä asioista puhutaan ja niitä nostetaan esille, vaikka ne ovatkin kovin henkilökohtaisia ja kipeitä. Toki ymmärrän senkin, että me olemme erilaisia. Joku toinen voi haluta pitää asian omanaan, toinen taas saa apua puhumisesta.

    • Hanna Vayrynen

      Voi Sara <3 Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Toivottavasti näiden myötä kynnys keskenmenoista puhumiseen madaltuisi ja sen kautta lisääntyisi myös tieto raskauden varjopuolista, mikä ehkä auttaisi ihmisiä olemaan hienotunteisempia raskausasioiden suhteen. Nuo ovat kuitenkin asioita, jotka jättävät jälkensä kuten sanoit. Oma onneni oli tosiaan läheiset, keiden kanssa sain asiaa purkaa ja näin sain pidettyä mielen suhteellisen optimistisena ja toiveikkaana <3 Mutta kuten sanoit, me olemme kaikki erilaisia ja eri ihmisille sopii eri asiat. Valtavasti onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • Tiina

    Kiitos, Hanna, rehellisestä ja koskettavasta postauksesta. Muistan, kun kuuntelin joskus sun ja Metin podcastia, missä kerroit vähän raskauksiesi taustoja ja sanoit, että kun aloit odottaa esikoistasi, pelkäsit koko ajan hirveästi, että menetät hänet. Mulla nousee edelleen iho kananlihalle, kun muistelen sitä, miten paljon äänessäsi oli tunnetta avatessasi näin henkilökohtaista asiaa. Tähän kun lisää vielä tämän postauksen, täytyy kyllä sanoa, että olet todella vahva ja rohkea ihminen, että uskallat tuoda näin kipeän aiheen niin monen ihmisen silmille.

    Tämän postauksen kuvat, erityisesti tuo, missä kädessä näkyy negatiivinen raskaustesti, mutta peilissä lapsi sylissäsi, saa todella samastumaan tuskaasi, mitä tuolloin kävit läpi. Keskenmenoja ja lapsettomuutta on yllättävän paljon, ja tietynlainen stigma leimaa keskenmenoja kokeneita naisia, he eivät välttämättä koe oikeutta surra kesken mennyttä raskautta ja menetettyä lasta, varsinkin, jos keskenmeno tapahtuu alkuraskaudessa. Moni tuntee tavallasi varmasti myös syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunteita siksi, ettei pysty saamaan lasta, mitä pidetään naiseuden syvimpänä olemuksena. Uskon, että tietty perusoletus, että jokaisen naisen kuuluu haluta ja saada lapsia, kaventaa naisen roolia ja asemaa yhteiskunnassa. Jos meillä annettaisiin rehellisesti ja aidosti enemmän tilaa naiseuden erilaisille ilmentymille, emme luultavasti kokisi niin suuria paineita lapsen saamisesta tai haluamisesta. Vapaaehtoinen lapsettomuus esimerkiksi kyseenalistetaan vielä nykyäänkin kautta linjan.

    Onneksi teidän perheenne selvisi lapsettomuudesta, ja teille siunaantui kaikkiaan kolme poikaa. Ei kai siinä paljoa ole vaihtoehtoja kuin selvitä, päättyi se lapsettomuus sitten lapsen saamiseen tai ei.

    • Hanna Vayrynen

      Itkuhan tässä tuli, taas. Kiitos kovasti ihana niin kauniista myötätunnosta ja ymmäryyksestä. Vaikka meillä kävi hyvin onnellisesti, niin tuo aika muistuu herkästi mieleen, se jättää jälkensä, mutta samalla se on myös osasyy siihen, että on niin onnellinen tästä lopputulemasta ja asioita ei todellakaan ota itsestäänselvyytenä. Kiitos, että ymmärrät <3 Kiitos, että olet tukena <3

  • KV

    Kiitos kun jaoit ja kirjoitit vaikeasta aiheesta. Kaunis teksti <3 Ensimmäisen kerran raskaaksi tulin heti ensi kerrasta, mutta nyt toista lasta olemme yrittäneet "jo" 8 kuukautta. Joka kuukausi sitä pettyykin niin pahasti, vaikka tietääkin että ekalla kerralla sitä kävi varmaan vain niin hyvä tuuri ja tämä aika ei vielä ole kovin pitkä. Mukavaa kevään odotusta! :)

    • Hanna Vayrynen

      Siinä toinen aihe mistä pitäisi puhua enemmän: sekundäärinen lapsettomuus. Itsekin sitä seurannut läheltä ja siihen liittyy erilaista häpeää, ikään kuin ei saisi tätä surra kun on jo yksi lapsi?! Toivon kovasti, että odotuksenne palkitaan pian <3

  • Jenni

    Kiitos Hanna jakamastasi tarinasta 💙 Itselläni melko samanlainen.. Ehdimme yrittää esikoista vajaa kaksi vuotta, jonka aikana sain kaksi keskenmenoa. Sen jälkeen lähdimme tutkimuksiin ja myös minulla todettiin monirakkulaiset munasarjat. Pienellä hormonaalisella avustuksella onneksi kuitenkin tulin raskaaksi. Pari vuotta esikoisen jälkeen aloin odottamaan pikkuveljeä, joka sai alkunsa ilman apuja. Niin kiitollinen kahdesta rakkaasta pojastamme. Silloin kun tilanne oli päällä, en pystynyt puhumaan kuin ihan muutamille ystävilleni. Nyt jälkeenpäin puhuminen asiasta on helppoa ja tällä hetkellä osaan tukea ystävääni, joka kovasti toivoo ensimmäistä lasta ja on samassa tilanteessa, hoitojen alussa, mitä itsekin kävin läpi. Kaveripiirissä näitä samankaltaisia tarinoita on useita, tuntuu niin kovin yleiseltä. Voimia ja toivoa jokaiselle joka tätä tilannetta käy läpi.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Tarinasi kuulostaa hyvin paljon samalata kuin omani <3 Kiitos osoittamastasi tuesta ja olen hyvin onnellinen teidän perheonnen puolesta! <3

  • T

    Kiitos kun kerroit tarinanne❤️ Tuo voimaa itsellekin saman diagnoosin kanssa painivana ja ensimmäistä yrittäessä.

    • Hanna Vayrynen

      Toivotan sinulle valtavasti onnea ja optimistisia ajatuksia tulevaan <3 Jos ikinä haluat kysyä asiasta jotain, myös minä kuuntelen mielelläni <3

  • Taija E

    Kiitos, kun jaoit kipeän tarinasi. Olen ollut kaksi kertaa raskaana, en ole koskaan kokenut keskenmenoa. Ennen ensimmäistä raskautta pelkäsin lapsettomuutta ja alkuraskausten aikana keskenmenoa. Molemmissa raskauksissa kärsin pahasta pahoinvoinnista ja sen loputtua pelkäsin vauvan menehtymistä, kun yhtäkkiä raskaus ei enää tuntunutkaan. Molemmat olivat kovin vilkkaita masuasukkeja, mutta hiljaisimpina päivinä taas stressasin. Raskaus on tosiaan täynnä erilaista pelkoa ja kauhukuvia, vaikka myös ihanaa ja kutkuttavaa. En voi edes kuvitella pelkosi määrää tuolla taustalla, kun tuntuu että se oli ajoittain ylitsepääsemätöntä omassakin tilanteessa, vaikka kaikki sujui hyvin. Paljon ihania lämpimiä hetkiä sinulle ja perheellesi 💛

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän tunteesi hyvin <3 Kiitos valtavasti tuestasi ja olen kovin onnellinen, että teilläkin oli näin onnellinen lopputulema <3 Sitä samaa sinne <3

  • Ssatu

    Mä en ole koskaan keskenmenoa saanut, mutta tarina on ollut vähän päinvastainen. Ekalla kerralla plussasin ekasta kierrosta ja vauva syntyi terveenä.

    Toista ei sitten kuulunutkaan ja meni vuoden verran ennen plussaa. Saimme terveen vauvan.

    Kolmannen kohdalla en syönyt mitään ehkäisyä toisen synntyksen jälkeen ja raskaus alkoi 4,5 vuoden kuluttua. Olin saanut endodiagnoosin, mutta ei se kai vaikuttanut.

    Näinkin päin oli välillä tuskaa tsempata kavereiden vauvauutisiin, koska ei ne olleet meiltä pois. Nyt kolme ihanaa on täällä ja tällä hetkellä oon kiitollinen ikäerosta, en olisi välttämättä jaksanut tiiviimmällä. Nyt kuopus on koko perheen lellikki ja kaikki ovat innoissaan pienestä. :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että teilläkin lopuksi kävi hyvin <3 Paljon onnea teidän suurperheelle <3

  • Milla

    Otan osaa suruun <3
    Ja valtava kiitos, että sinä ja muutkin kommentoineet valaisette polkua meille, jotka voimme joskus tulevaisuudessa joutua kohtaamaan nämä asiat.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon Milla tuesta <3

  • Jenna

    Upeaa rohkeutta! Kiitos kun jaoit tarinasi!❤️❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Jenna tuestasi <3

  • Matleena

    Kiva, kun kerroit oman tarinasi, näistä asioista ei oikein kukaan puhu mitään. Itse olen ikävä kyllä kokenut neljä keskenmenoa, joista yksi oli ns. myöhäinen keskenmeno, jossa raskaus oli jo ehtinyt puoleen väliin.
    Kolme muuta keskenmenoa olivat alkuraskauden keskenmenoja. Pieni tyttömme oli elossa loppuun asti, mutta jostain syystä synnytys käynnistyi liian aikaisin. Raskausviikkoja oli kuitenkin liian vähän, että lapsella oli ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä. Mitään syytä näihin tapauksiin ei löydetty, vaikka kuinka tutkittiin. Minulla on myös kaksi lasta, joista toinen ei ole terve. Itselleni äidiksi tulo ja äitiys ovat olleet vaikeita asioita, kaikki ei todellakaan mene niinkuin toivoisi ja haluaisi. Näitä asioita ei pysty kukaan hallitsemaan.

    • Hanna Vayrynen

      Olen todella pahoillani menetyksistäsi. Kiitos, että jaoit koskettavan ja aran tarinasi. Kyynelet nousivat taas silmiin. Se on juuri näin ja toivoisin, että asiasta puhuttaisiin enemmän. <3 Onnea ja iloa teidän perheelle <3

  • larre

    Kiitos Hanna, tämä kirjoitus on varmasti valtavan tärkeä monelle muullekin kuin vain minulle. Elämme mieheni kanssa juuri nyt tuota epätietoisuuden aikaa, yritystä ei ole takana vielä useita vuosia, mutta pettymykset ovat jo tässä kohtaa saaneet ahdistuksen heräämään. Sinänsä meillä ei mikään kiire lapsen saamisen kanssa ole, mutta kuten lopussa sanoit, saisinpa tietää, että joskus saan yllättyä iloisesti testin tehtyäni! Voimia kaikille, joita aihe koskettaa ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän hyvin ja haluan toivottaa paljon optimisia ja toiveikkaita ajatuksia. Saat surra niitä pettymyksiä ja toivottavasti voit jakaa läheistesi kanssa näitä hetkiä. Uskon kuitenkin, että teilläkin on onnellinen loppu, vaikka olette joutuneetkin laillamme odottamaan sitä valtavan rakasta hetkeä <3 Kerrohan miten etenee, hyvässä ja pahassa, kuuntelen mielelläni, jos siitä on mitään apua <3

  • Minna

    Tuli itku, kun luin tarinasi! Kiitos! ❤️Itsellä takana hedelmöityshoidot ja nyt olen viikolla 16. Pelottaa edelleen, että jokin menee pieleen, vaikka välillä pystyn kunnolla iloitsemaan. Itsekin olen käynyt mielenrauhan vuoksi ylimääräisessä ultrassa kahdesti. 😊 Me ehdittiin yrittämään “vasta” vajaa 2 v ennen kuin olin raskaana ja kaiken lisäksi eka alkion siirto onnistui, mutta kyllä sitä on ollut todella maassa monta kertaa… ☹️ Loukkaa, kun monet puhuu “lapsien tekemisestä”, vaikka niitä ei todellakaan tehdä, vaan saadaan! ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos, että jaoit koskettavan tarinasi. Toivon ja uskon puolestanne, että kaikki menee hyvin <3 Voimia ja paljon iloa loppuraskauteen - kohta palkinto on sylissä <3

  • Ani

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Tuli kyynel silmään, koska itse samaistun tuohon niin täysin tosin sillä erolla, että olen jo jollain tasolla hyväksynyt, ettei enempää lapsia siunaannu vaikka kiitollinen toki olen tästä yhdestäkin. Pieni kaipaus sydämestä tuskin koskaan lähtee. Ja erityisesti tuo kohta kun puhuit isovanhemmista <3 <3

    • Hanna Vayrynen

      <3 Kiitos tuesta ja toivon, että tämä toiveenne vielä toteutuu. Halaus sinne.

  • Saaramaria

    Voi Hanna ❤️ rohkeasti ja lämpimästi kirjoitat asiasta. Upeaa, että tuot asiaa esille, mitä enemmän asioista puhutaan sitä helpompi niitä on ehkä jonkun niitä kokevan käsitellä.
    Itse olen kokenut sekundaarisen lapsettomuuden, ja allekirjoitan kaikki tunteet, joista kirjoitit. En olisi saanut tavallaan surra, koska ympärillä oli niitä, joilla ei ollut sitä ainoaakaan lasta, joka meille oli suotu. Vaikka ensimmäinen lapsi sai alkunsa kerrasta ensimmäisellä mahdollisella kerralla, toisen raskauden alku kesti kaksi vuotta. Toivoa toki oli, olimmehan saaneet luomusti yhden lapsen, mutta silti kirjoituksesi toi mieleen elävästi sen epätoivon, jota silloin koin.
    Tavallaan pitkä toisen lapsen odotus sai aikaan sen, että emme enää alkaneet yrittää kolmatta. Hetken asia oli kipeä, mutta nyt ajattelen, että näin tämän kuului mennäkin ja kaikki on meidän perheessä hyvin. Kiitollisuutta tunnen edelleen joka päivä ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana kaikesta tuesta <3 Mutta tuo on toinen asia, mistä toivisin, että puhuttaisiin enemmän: sekundäärinen lapsettomuus. Moni kokee juuri sinun laillasi, ettei ole oikeutta siihen suruun, kun on jo yksi lapsi. Jokaisella on kuitenkin oikeus surra sitä, kun toivottu lapsiluku ei jollain tapaa kohtaa. Nämä ovat kuitenkin niitä elämän suurimpia, hartaimpia ja herkimpiä toiveita elämältä. Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

  • Haidi

    Itkuhan tässä tuli postausta ja kommentteja lukiessa. Ihana kuitenkin lukea, että monella vaikeasti alkaneella tarinalla on ollut onnellinen loppu 💙

    • Hanna Vayrynen

      Ihana Haidi <3 Kyllä <3

  • Terhi

    Oi, tämä teksti sai kyyneleet edelleen silmiini, vaikka omasta yhdestä keskenmenosta on jo 22 vuotta. Niin lamauttava kokemus oli. Olin ensimmäistä kertaa raskaana, mieheni oli työmatkalla Lontoossa ja kun verenvuoto alkoi, tunsin pohjatonta kauhua, kun jouduin menemään ilman miestäni, yksin sairaalaan. Hän tuli suoraan lentokentältä yöllä luokseni. Muistan edelleen ne surun tunteet, vaikka tulin uudelleen onnistuneesti raskaaksi seuraavana vuonna. Nyt lapseni ovat jo isoja, toinen 20v ja toinen 10v. Mutta tunteet eivät unohdu. Kiitos kirjoituksesta ❤

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kun jaoit oman koskettavan tarinasi. Se on niin totta, että nämä asiat jättävät jälkensä, mutta samalla se tuo sellaista lämpöä ja kiitollisuutta siitä, mitä sinulle on suotu kun tietää, että nämä asiat eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja kiitos tuesta <3

  • Matilda

    Ensimmäisen raskauteni alkoi heti, kun päätimme jättää ehkäisyn pois ja 40 viikkoa myöhemmin syntyi terve poika. Hän täyttää pian 4v. Toista lasta aloimme yrittää hieman sen jälkeen, kun esikoinen oli 2v. Ensimmäisestä kierrosta en raskautunut, mutta heti toisesta kyllä. Raskaus päättyi kuitenkin keskenmenon viikolla 6+0. Aamulla vessassa huomasin, että vuodan verta ja koska se ei hellittänyt juurikaan koko päivän aikana, olin jo melko varma siitä, että raskaus on päättynyt. Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja toisaalta kun mitään merkittäviä kipuja ei ollut, olin normaalisti töissä tuona päivänä. Sitten olikin useampi vapaapäivä – hyvä niin, sillä verenvuoto jatkui useamman päivän. Seuraavalla viikolla tein negatiivisen raskaustestin. En tuolloin käynyt lainkaan lääkärissä/neuvolassa/gynekologilla, koska koin, että koko homma sujui ilman ongelmia. Henkisesti keskenmeno oli kieltämättä rankka paikka, olinhan jo laskenut tulevan vauvan lasketun ajan ja ajatuksen tasolla ehtinyt jo suunnitella monta asiaa.

    Hetken aikaa kroppa oli vähän sekaisin keskenmenon jälkeen, mutta jo 1,5kk keskenmenosta olin uudelleen raskaana ja nyt sylissä mönkii terve 7kk tyttö. ❤️ Tullessani uudestaan raskaaksi, puhuin joillekin läheisimmilleni keskenmenosta lähinnä ajatuksella ”olen nyt raskaana, mutta vielä en uskalla iloita, kun oli tuossa juuri yksi keskenmeno tätä ennen”. Oli kuitenkin tärkeää ja hyvä puhua aiheesta edes sen verran.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Matilda kuin jaoit oman koskettavan tarinasi <3 Olen niin samaa mieltä, puhuminen auttaa, vaikka arka aihe onkin. Iloinen olen, että teilläkin oli onnellinen lopputulema. Kaikkea hyvää teidän perheelle! <3

  • Wendy

    Kiitos kun jaoit tarinasi ja kirjoitit todella kauniisti ❤️.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kauniista kommentistasi <3

  • Jaana

    Kiitos, että uskaltauduit kertomaan raskaan tarinasi.❤️ Loistavaa, että kaikki päättyi hyvin, teidän perhe vaikuttaa todella ihanalta. Itse en keskenmenoa ole kokenut(ainakaan tietoisesti) mutta ymmärrän epätietoisuuden, koska molempia pikkuisia yritimme vuoden. Nuorimmalla kaikki ei ollut kunnossa ultrassa ja meinattiin joutua keskeyttämään raskaus. Onneksi ei tehty sitä ja tällä hetkellä meillä on terve kohta 3v. vilpertti.😊

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla! <3 Kiitos ihana Jaana kun jaoit kokemuksesi ja kaikkea onnea ja hyvää teidän perheelle! <3

  • Hanna

    Kiitos rohkeasta ja avoimesta kirjoituksesta! ❤️ Tämä on niin tärkeä, mutta arka aihe.
    Itse en ole keskenmenoa (tietääkseni) kokenut, mutta hyvin paljon samoja tunteita käynyt läpi raskautumista odottaessa. Reilut kolme vuotta ehdimme toivoa omaa pientä ennen kuin tulin raskaaksi. Muistan sen joka kuukausi saapuneen pettymyksen, kun suurin toiveemme valui ulos. Ja kuinka pettynyt olin omaan kroppaani, kun se ei pystynyt siihen mikä pitäisi olla maailman luonnollisinta naiselle. Ja ne kommentit, joita muutamat asiasta tietämättömät tai ajattelemattomat heittivät, ne ei kyllä unohdu.
    Nyt meillä on ihana 1,5-vuotias neiti ja odotamme toista saapuvaksi kesällä. Enkä voisi olla onnellisempi, että saamme kokea tämän vielä uudelleen! Uskon että näin oli tarkoitettu, emmekä kyllä olisi itse osanneet suunnitella ja aikatauluttaa asioita näin hyvin. ❤️
    Vieläkään ei ole kauheasti niitä ihmisiä, joille uskaltaisin tai haluaisin puhua omista kokemuksista. Tämä sinun kirjoitus ja muutama muu lähiakoina lukemani kokemus antaa taas voimia itsellekin käydä omia kokemuksia läpi. Kiitos vielä! ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Juuri kuten sanoit- tietääkseni. Koska todella moni nainen on keskenmenon käynyt läpi jopa tietämättään. Tunnistan niin kaikki nuo kuvailemasti tunteet <3 Olen todella onnellinen puolestanne. Kiitos todella kauniista kommentista ja olen äärimmäisen iloinen, jos tämä auttaa muitakin käsittelemään avoimemmin tätä hyvin kipeää kohtaa, joka on kuitenkin tärkeä käsitellä <3

  • Sande

    Meilläkin esikoista yrittämällä yritettiin kolme vuotta. Lopulta käytiin tutkimuksissa ja mitään ongelmia ei löytynyt. Keväällä tehtiin yksi tulokseton inseminaatio. Tuli kesätauko ja tärppäsikin ihan luomuna. Mutta voi sitä epätietoisuuden määrää ja pelkoa onko kaikki varmasti hyvin. Kävin yksityisellä ultrassakin varmistaakseni, että todella olen raskaana. Vauvan liikkeiden tunteminen antoi rauhaa odotukseen, mutta loppuraskauden hiljaiset hetket pistivät taas epäilyttämään. Mutta loppu hyvin ja poika syntyi terveenä.

    Mekin oli jo ajateltu, että lapsiluku saattaa jäädä yhteen, mikä itseäni ainokaisena ja koko ikäni sisarusta kaivanneena harmitti jo etukäteen. Mutta toinen poika sai alkunsa helposti ja syntyi pari vuotta myöhemmin. Kaksi lasta ja oltiin tyytyväisiä ja ns. lapsiluku täynnä, kun yllättäen huomasin olevani raskaana. Ajatukset heitti häränpyllyä ja vaati järjestelyä. Mutta ihan parasta, että saatiin vielä pikkuprinsessa.

    Ainakin pari kolme aikaista keskenmenoa itsekin koin toista lasta yrittäessä. Kerkesin plussatestin tehdä ja muutaman päivän iloita, kunnes vuoto alkoi. Mutta muuten itselläkin aika samanlaiset kokemukset, että ensimmäistä on pitkään yritetty, kunnes ns. hanat on auenneet.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Sande kovasti kun jaoit kipeän, mutta lopuksi onnellisen tarinasi <3 Lämmittää kummallisesti kun kuulee, että toinen on kokenut hyvin samanlaisia asioita ja tämä on näin yleistä. Se toivottavasti antaa voimia heille, keillä nämä meidän muistelemat tunteet ja ajatukset ovat edelleen vahvasti läsnä <3 Onnea ja kaikkea hyvää teidän perheelle! <3

  • Ellla

    Hienoa, että puhut vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä! Nimenomaan puhuminen auttaa, ja olisi hienoa, että ihmiset pystyisivät puhumaan enemmän avoimesti vaikeistakin asioista. Se auttaisi monia.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti kauniista kannustuksesta <3 Se on niin arka aihe, että siitä on todella vaikea puhua. Kiitän omaa ystäväpiiriä, keiden ansiosta sain aina apua asian kanssa, enkä joutunut käymään näitä asioita läpi yksin. <3

  • Johanna

    Kiitos Hanna kauniisti, toivoa luovasti kirjoitetusta julkaisusta. Itsekin kolme keskenmenoa kokeneena, mutta kahden ihanan tiitiäisen äitinä pystyin niin samaistumaan kirjoittamaasi. Puhumisella ja asioiden läpinäkyväksi tuomisella on uskomattoman eheyttä voima. Toivon, että tämän asian kanssa kamppaileville olisi kirjoituksestasi apua❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Johanna niin paljon kauniista ja kannustavasta kommentista sekä siitä, että jaoit oman onnellisesti päättyneen kokemuksen <3 Toivon samaa <3

  • Tiina

    <3 Otan osaa suruusi <3
    Kiitos, että rohkeasti ja avoimesti jaoit kipeän tarinasi. Tämä tuo varmasti niin paljon lohtua monelle muulle. Pystyn täysin samaistumaan tuohon pitkään esikoisen odotukseen. Mekin yritimme yli vuoden ennen, kuin raskauduin. Raskautta varjosti jatkuva pelko keskenmenosta. Kaikki meni lopulta kuitenkin hyvin ja sain pienokaiseni syliin <3 Keskenmenon aiheuttamaa surua en siis pysty tietämään, mutta se on varmasti aivan musertavaa.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti lämpimästä myötätunnosta ja oman kokemuksesi jakamisesta <3 Onnellisuutta ja iloa teidän perheelle! <3

  • Riikka

    Minulla on ollut 5 vaikeaa keskenmenoa. Oli verensiirtoa ja 2 verenmyrkytystä, puhumattakaan psyykkisestä puolesta. Nuo vuodet kuljimme kuin sumussa. Jokainen vessakäynti pelotti. Viimeisen keskenmenon kohdalla minulta löydettiin endometrioosiin viittaavaa. Pääsin viimein kunnon tutkimuksiin ja sitä kautta laparoskopiaan. Endometrioosi diagnosoitiin mutta se ei kuitenkaan ollut syynä keskenmenoihin. Syytä ei ole ikinä löytynyt. Lääkäri kuitenkin sanoi, että vakavien oireiden takia emme saa enää yrittää raskautta. Olimme jo tuossa kohtaa aloittaneet adoptioneuvonnan. Vuosien odotuksen jälkeen saimme viime kesänä SEN puhelun. Meillä on nyt 3-vuotiaat kaksospojat kansainvälisen adoption kautta. Sitä on vieläkin vähän vaikea uskoa, vaikka tuossahan nuo höpöttävät ja riehuvat, välillä pussaavat ja halivat <3

    • Hanna Vayrynen

      Itkuhan tässä tuli <3 Onnea teidän kauniille perheelle ja kiitos kun jaoit tarinasi! <3

  • Jenna

    Hei, erittäin hieno teksti ja näistä on todellakin hyvä puhua. Itselläni toukokuussa laskettuaika ja koko raskauden ajan sitä tunnustelee ja pelkää pahinta. Itselläni esikoinen tulossa ja ei vastaavia kokemuksia ole. Osaan vaan kuvitella kuinka repivää ja arkaa tuollainen kokemus on. Onneksi lääketiede ja avut asiaan kehittyneet niin antavat pienen valon. Hienoa, että näistä asioista voidaan puhua ja jakaa. Tuki ja puhuminen on sitä parasta terapiaa eikä sulkeutua yksinäisyyteen.

    • Hanna Vayrynen

      Olen niin samaa mieltä! <3 Paljon onnea ja iloisia hetkiä teille esikoisen odotukseen. Kohta on maailman suurin ja onnellisin hetki teillä käsillä <3