CATEGORIES

Kun keittää yli

5.3.2019

Välillä tulee hetkiä kun vain itkettää. Ei ole mitään erityistä syytä, mutta on vaan niin väsynyt, että ei vaan jaksaisi. Minulla on viimeisen parin viikon verran ollut tällainen olo. Eilen se konkretisoitui, kun sain ihan totaalisen niin sanotun melt downin vanhimmalle lapselleni. Olin tehnyt ja haudutellut ruokaa monen tunnin ajan ja kun oli aika tulla pöytään alkoi päätä vanteen lailla kiristävä marina siitä, että “ei tätä – tää on pahaa“, vaikka kyseistä ruokaa ei olleet koskaan edes maistaneet. Minulla paloi pinna totaalisen kiinni ja alkoi huuto siitä miten huonoa käytöstä tuo on ja käytin kaikki surullisen kuuluisat toteamukset siitä miten paljon on maailmassa ihmisiä jotka eivät edes saa joka päivä kunnon ruokaa. Huusin niin, että hän purskahti itkuun. Huono omatunto iski samalla salaman lailla. Että olen huono äiti. Pyysin anteeksi huutamistani, mutta totesin, että äidilläkin menee hermo, varsinkin kun käytös on ollut erityisen huonoa monena edellisenä päivänä. On valitettu ties mistä turhasta ja ärsytetty sekä kinasteltu veljien kanssa oikein olan takaa.

Ihan suoraan sanottuna mietin pitkään uskallanko mainita edes asiasta blogissa. Koska vaikka blogeihin ja someen toivotaan enemmän niitä vastoinkäymisiä ja “säröjä”, niin samalla jos niistä mainitsee rientää joku paikalle toteamaan, että kuinka kehtaat valittaa, kun asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Toisen huono olo mitätöidään ja korostetaan sitä, miten rankkaa jollain muulla on. Kyllä. Aina voisi olla huonommin. Enkä edes sano, että asiat ovat mitenkään huonosti. Välillä meidän jokaisen elämässä tulee ajanjaksoja, kun arki on vaan kuluttavampaa. Meillä siihen on vaikuttanut pitkä sairastelujakso. Melkein kahden kuukauden ajan joku lapsista on ollut kotona. Se vaatii hurjaa ponnistelua aikataulujen järjestelyn suhteen. On ollut painetta suorittaa luvatut työdeadlinet, vastaa ajoissa työmaileihin ja pitää koti jokseenkin pystyssä vaikka päivisin onkin ollut sylissä vähintään yksi potilas. Ja meillähän esimerkiksi nuorin haluaa kipeänä olla koko ajan kiinni. Ei riitä, että on vieressä. Pitää olla päällä tai pitää konkreettisesti kädestä kiinni. Kun lapsi on kipeä, ovat he myös ymmärrettävästi poikkeuksellisen ärtyneitä. Päivät täyttyvät jatkuvasta kitinästä sekä tyytymättömyydestä. Nyt kun tällaista arkea on jatkunut jo monen kuukauden päivät, alkaa vaan nuppi olemaan koetuksella.

Tämä on tosiaan ohi menevää, mistä olen kiitollinen. Tiedän, että olo on hyvin erilainen jo ensi viikolla, kunhan sairasteluista selvitään. Mitä halusin sanoa on, että meillä kaikilla on väsyttäviä ja kuluttavia hetkiä arjessa. Niitä ei pitäisi lähteä vertailemaan ja mitätöimään. Kun mieli on alla päin siitä pitäisi pystyä sanomaan ilman pelkoa siitä, että joku tulee lyömään sinut vielä alemmas koska ethän sinä tiedä vaikeuksista mitään. Jokaisella on oikeus joskus väsyä. En mielelläni valita, koska tiedän että asiat aina järjestyy ja perusasiat ovat todella hyvin. Mutta koen, että joskus on tärkeää kuitenkin sanoa ääneen, että minäkin olen väsynyt. Minäkin olen välillä poikkeuksellisen ärtynyt. Minäkin romahdan välillä. Se kaikki on inhimillistä. Kovalevy joskus vaan kuormittuu, mutta sitä on tärkeä silloin purkaa. Ei tässä olla kuitenkaan lähellekään tilttiä, vaikka pieniä oikosulkuja onkin havaittavissa. Se on vain elämää, ei sen enempää.

Mutta mikä siinä onkin, että joillain ihmisillä on pakottava tarve vertailla kenellä on vaikeinta. Miksi sitä ei vain voisi olla tukena sille toiselle hetkinä kun väsyttää? Miksi pitää ensiksi tuoda esille sitä miksi itsellä on rankempaa ja lyödä toista sitä kautta vielä entisestään maan rakoon? Toivon, että osaisimme olla läsnä paremmin toiselle ihmiselle. Asioita ei ole mitään tarvetta vertailla, kaikki on suhteellista. Kaikilla on oikeus omaan tunteeseensa. Tee toiselle, kuten toivoisit itsellesikin tehtävän: ole inhimillinen ja osoita tukesi.

“Comparison is the thief of joy”

-Theodore Roosevelt

116 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Titi

    Olin viime vuonna työuupumuksen rajoilla. Kun uskalsin kertoa olostani esimiehelleni, hän totesi hyvin aliarvioivaan ja tylyyn sävyyn, että kuule kyllä hänelläkin on ollut joskus rankkaa. Hain itse apua ajoissa ja pääsin tilanteen yli ehjin nahoin ilman esimiehen tukea. Ja kappas – nyt esimieheni on samassa tilanteessa: itse työn uuvuttama ja vieläpä ihan samoista syistä kuin itsekin olin. Olisi tietysti kutkuttava tilanne maksaa ns potut pottuina, mutta sen sijaan olen tarjonnut kaiken avun ja tuen mitä oman jaksamiseni rajoissa pystyn. Kirjoituksesi osui ja upposi!

    • Hanna Vayrynen

      Siis ymmärrän niin hyvin. Kuinka tärkeää olisi olla ihminen ihmiselle ja osoittaa tukensa sen sijaan, että vähätellään toisen tunnetta… Toivottavasti hänkin osaa hakea avun. Ymmärrän, että olisi niin kutkuttava antaa “samalla takaisin”, mutta että olen niin iloinen siitä, miten inhimillisesti ja lämpimästi olet sen sijaan toiminut. Juuri tuota kautta esimiehesikin toivottavasti konkreettisesti näkee ja oppii, miten suuri apu tuossa kohtaa on empatia ja inhimillisyys <3 Olet mahtava. Upeaa, että olet osannut hakea apua ja sen lisäksi vielä osannut tarjota sitä muillekin <3

  • Eva

    Kiitos tästä postauksesta! Tuo jälkikäteen iskevä katumus ja itsesyytös on ihan hirveää, mutta joskus vaan liika on liikaa ja kaikki purkautuu ulos. Itsekin uskon, että lapselle on hyvä nähdä ja tietää, missä oikeasti menee raja. Ettei toiselle voi kaikkea sanoa tai tehdä, ei edes vanhemmille. Ja tosiaan kun heti vaan pyytää anteeksi ja selittää mitä tapahtui ja miksi, ymmärtää lapsikin, että kaikki on kuitenkin pohjimmiltaan hyvin ja häntä rakastetaan. Ihanaa, kun uskalsit kirjoittaa tapahtuneesta ja sanoa ääneen sen, mitä meille kaikille äideille ja isille joskus käy <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana niin paljon ymmärryksestä, ja olen ihan samaa mieltä <3 IHanaa päivää ihana! <3

  • Marianne

    Hei, kuulun sarjaan lapset jo aikuisia(4 lasta 5 vuoden sisällä/ kaksoset) ja monta lastenlasta …
    Tämä postaus kiinnitti huomioni juuri siksi että kirjoitat tärkeästä aiheesta, joka kiertyy monisyisten asioiden ympärille. Väsyminen, armottomuus, suuret vaatimukset…
    KYLLÄ saa väsyä ja pitää olla ARMOLLINEN itselleen ja sallia ja hyväksyä lempeästi KAIKKI tunteensa. Joskus myös hyvä miettiä VAATIMUKSIA omalla kohdalla, vaadinko minä itseltäni liikaa, onko ympäristö se joka on jo tottunut ” täydellisyyteen” ja vaatii sitäkautta jatkuvaa jaksamista ja että kaikki aina tip top..jne..
    Toin nämäkin asiat esiin jotta olisit armollisempi itseäsi kohtaan; ruodit niin kovasti omaa käytöstäsi ( sinulla on aito rakkaus lapsiin), johon ei ole mitään syytä. Myös rakkaus itseä kohtaan pitäisi muistaa…, levännyt äiti on perheelle parasta.
    Vaikutat niin hyvältä ja rakastavalta äidiltä, ja rakastava äiti voi välillä kimpaantua ja näyttää lapsille aidot tunteensa.
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Ihania poikia…

    • Hanna Vayrynen

      Miten kauniisti krijoitettu!!! <3 Kiitos niin paljon. Tämän yritän muistaa, vaikka pahalta oma ylilyönti tuntuukin. Mutta uskon, että lastenkin on hyvä nähdä elämän tunteiden kirjo sekä se, miten pyydetään anteeksi kun on käyttäydytty huonosti. Me kaikki mogataan ja sen lastenkin armollista oppia <3 Kiitos niin paljon! <3

      ps. Olet sinä melkoinen supernainen!!!!

  • Minna

    Ah, kiitos! Vihdoin joku uskalta sanoa sen ääneen, että välillä äidilläkin voi mennä hermot ja kuppi nurin! Itse olen kasvatusalalla ja pyrin työssäni tuomaan esille sen, että me äidit ollaan just täydellisiä ihan vaan tällaisina tavallisina äiteinä, joilla joskus menee hermo tai tulee ajatuksia karata hetkeksi pois arjen kiireestä. Juuri tällaista puhetta tarvitaan enemmän!! Tietysti olisi myös hyvä, jos itsekin äitinä joku päivä hyväksyisin sen, että olen täydellinen äiti just tällaisena ja että välillä on ihan ok näyttää tunteensa tai syödä aamupalaksi pelkkää pullaa… Ehket joku päivä ;)

    • Hanna Vayrynen

      Sinäpä sen sanoit! Niin samaa mieltä! <3 Mutta kiitos niin paljon kauniista ja kannustavasta kommentista. Olen niin otettu <3 Kiitos ja ihanaa päivä sinne, teet tärkeää työtä <3

  • Anna

    Ah, mikä kirjoitus! Kiitos! Kahden pojan (5&2v) äitinä tunnistan täysin nuo tunteet ja tilanteet. Olen siivoillut 5v:n vatsataudin jälkiä ympäri kämppää kohta viikonpäivät samalla itse sairastaen sen ja ei kyllä pää kestä. Mikään ruoka ei maistu kenellekään ja kaikki ovat kärttyisiä. Mutta tärkeää on myös näyttää tunteet lapsilleen! Esikoiseni on oppinut ymmärtämään huutojen jälkeisten keskustelujen pohjalta sen, miksi äiti tai isi on hermostunut. Tsemppiä teille sairastupaan ja olette kyllä upea perhe ja sinä upea äiti, kaikin puolin!

    • Hanna Vayrynen

      Ah voi kiitos niin paljon vertaistuesta! Ymmärrät selkeästi niin täysin <3
      Ja olen niin samaa mieltä, nämä kuuluvat elämään ja lapselle on hyvästäkin nähdä tunteiden kirjo, mutta silti se oma ylilyönti harmittaa, mutta tärkeää on näyttää myös että osataan pyytää anteeksi <3 Voimia sinne myös!!

  • Salla

    Kiitos aitoudestasi Hanna❤️ Elämästä tekee ihanaa juurikin sen monimuotoisuus. Ihania hetkiä, varsinkin niitä pieniä, osaa arvostaa kun välillä menee kuppi nurin. Tarjoaisin nyt lasin viiniä ja ison halauksen, auttavat yleensä pahimman yli näissä hetkissä ❤️ Olet ihana!

    • Hanna Vayrynen

      Vitsi miten ihanasti sanottu! Ja niin samaa mieltä, iso halaus ja hyvä lasi viiniä auttaa erittäin paljon! :D Kiitos samoin <3

  • Karkki

    Kiitos ihana Hanna tästä rehellisestä postauksesta!! Ylipäätään viime päivien tekstisi ovat kaikki kolahtaneet ja kovaa, koen samaistuvani niistä ihan jokaiseen. Meillä kans viimeiset 2kk olleet yhtä sairastelua, niistä viimeisimpänä 10 kuisen 3(!!) korvatulehdusta viimeisen 5 viikon aikana ? Siihen päälle hänen yhden yön limaoksentelut (4 lakanat vaihtoon yöllä) ja heti perään esikoisen yö kuivaksi opettelun pissat läpi 2 yötä putkeen lakanan vaihdot, niin hermo on kireällä ja tulee juuri näitä ”superäiti” tilanteita…

    Tsemppiä arkeen ja uskon, että teillä (ja meillä) kohta myös terveempi arki koittaa <3

    Ja vielä, jos lapset eivät koskaan näkisi kotona niitä ikäviä tunteita, eivät he myöskään itse oppisi niitä tunnistamaan ja ne hautautuisivat jonnekin syvälle, joten annetaan kaikkien tunteiden näkyä <3

    T: äiti, jonka kyseisellä pojalla on ne teidän poikien vanhat neuleet :) Ja joista en vieläkään ole saanut aikaiseksi tämän kaiken keskellä otettua niitä kuvia ;)

    • Hanna Vayrynen

      Voi Karkki!!! <3 Kiitos niin paljon tästä! <3 Niin samalta kuulostaa kuin meillä! Kiitos niin vertaistuesta, ja olen kanssasi ihan samaa mieltä. Näitäkin tunteita kuuluu näyttää, vaikka se kamalalta heti perään tuntuukin. <3 Ja hei ihanaa että olleet käytössä! Ihanaa jos jossain vaiheessa ehdit vaikka instaan ottaa! <3

  • Saara

    Tämä ei tee sinusta huonoa äitiä, se tekee sinusta ihmisen. ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Voi Saara. Halaus sinne. Toivottavasti törmätään vielä <3

  • Anu

    Itse olen myös kolmen lapsen äiti ja vaikka lapseni ovat jo isompia, edelleen muistan joitakin hetkiä jolloin kertakaikkiaan meni hermo ja raivostuin ja huusin lapsille useammankin kerran purkaakseni turhautumista tilanteissa joissa ei jaksanut tai pärjännyt, ja joskus viimeisenä keinona saada lapset tottelemaan. Nyt kun lapset on jo isoja, tässä on varmaan jälkiviisautta, etäämpää on helppo analysoida itseään. Ensin lohdun sana: lapset eivät satunnaisesta huudosta vahingoitu, ellei se ole jatkuvaa tai siihen liity esim fyysistä kuritusta. Kaikista eniten äitiyden urallani kadun tilannetta yhden lapseni kohdalla, jossa päädyin suutttumuksen hetkellä antamaan lapselleni korvapuustin. Meillä ei koskaan kuriteta fyysisesti. Tämä silloinen uhmaikäinen on nyt jo teini-iässä mutta hän edelleen muistaa tämän suurena vääryytenä ja tämä “virheeni” nousee riitatilanteissa usein esille. Tästä opin aikanaan että on hyvä opetella joku keino jolla hillitsee itsensä raivon hetkellä- mieluummin komentaa lapset pois huoneesta tai kävelee itse ulos, tai laskee kymmeneen tai sataan. Toisaalta riitoja ei kokonaan kannata välttää sillä on tärkeää opetella puhumaan myös “pahoista” tunteista. Eli kun ollaan rauhoituttu, puhutaan läpi se mitä ja miksi tapahtui.
    Ja vielä se jälkiviisas neuvo: hyvän äidin ominaisuus on se, että haluaa lapsilleen parasta ja venyy huomaamattaan äärirajoille. Tunnista siis väsymys ja ole armollinen itsellesi. Aina ei tarvitse jaksaa ja olla täydellinen. Joskus voi tarjota lapsille valmisruokaakin, silloin ei käy niin helposti tunteisiin jos se jää syömättä. Äiti helposti omistautuu lapsilleen mutta silti emme voi olettaa että lapsilla on velvollisuus tehdä meille mieliksi.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti rehellisestä ja viisaasta kommentista. Niin samaa mieltä <3

  • Lilya

    Voi että, juuri nyt niin lohdullista lukea tätä ja saada muistutus, että ei näissä paska mutsi-fiiliksissä olla yksin. Ei se ole kiva asia tietenkään mutta kun nykypäivänä tulee joka tuutista niin paljon tykitystä siitä, kuinka pitäisi olla täydellinen vanhempi ja tehdä niin ja olla tekemättä näin, niin on tärkeää, että tulee myös muistutuksia ihan meistä normaaleista äideistä, jotka oikeasti yritämme parhaamme joka päivä. Ja välillä vaikka kuinka tsemppaa niin yhtäkkiä monien asioiden summana se ääni sitten saattaa nousta ja hermo mennä ja se on ihan ok. Kunhan osataan pyytää anteeksi ja ymmärretään miksi näin käy.

    Itsekin välillä mietin, että saanko sanoa ääneen, että väsyttää tai ärsyttää kun kerran itse kolme lasta halusin mutta olen päättänyt, että saan enkä sitä häpeä. Annetaan itsellemme ja toisillemme oikeus tuntea juuri niin kuin kullakin hetkellä tuntuu.

    • Hanna Vayrynen

      No se on juuri näin!! <3 Kiitos niin paljon, että ymmärsit ajatukseni ja tarkoitukseni täysin <3 Kiitos ja kaikki sympatia ja vertaistuki myös sinne! <3

  • Lauriina

    Kiitos sinulle! Näistä aiheista on tärkeää puhua ja kertoa. Välillä kun tuntuu sosiaalisen median perusteella, että on itse ainoa, joka tällaisten asioiden kanssa kamppailee. Ihanan inhimillinen teksti! Myös huomio siitä, että kaikilla on oikeus olla välillä loppu omista taustoistaan huolimatta, on tärkeä. Välillä itsekin ajautuu ajattelemaan, ettei olisi itsellä oikeutta olla mieli maassa, kun kuitenkin perusasiat on niin hyvin. Hyvin kirjoitettu!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon kauniista kommentista ja ihana kuulla, että ymmärsit pointtini täysin <3 Kiitos! <3

  • Hanna

    Kiitos mahtavasta postauksesta!
    Sama tilanne kävi meillä sunnuntaina kun äitillä paloi totaalisesri käämit 5-vuotiaan kanssa kun kaikesta piti olla eri mieltä eikä mikään onnistunut hänen kanssaan.
    Lopputulos mun huutamiseni jälkeen oli, että tyttö purskahti itkuun ja minä tunsin niiiiin huonoa omatuntoa ettei mitään määrää. Pakko sanoa, että tämän kirjoituksen antama vertaistuki on korvaamatonta <3

    • Hanna Vayrynen

      Siis kiitos tästä!! <3 Koska tämän päivän aikana saamani vertaistuki tähän asiaan on ollut ylitsevuotavan koskettavaa! Te olette korvaamattomia! Kiitos!!! <3

  • HR

    Siis voi kuinka tuttua. Meillä kotona 2-vuotias uhmis, joka on ollut koko alkuvuoden enemmän tai vähemmän kipeä ja 2kk ikäinen vauva. Uhma + jatkuva sairastelu on kamala yhdistelmä ja joka päivä päätän, että tänään en hermostu, mutta kun esikoiselle ei kelpaa MIKÄÄN ja vauva itkee, niin helposti tulee hermostuttua tai sitten itketään kohta kaikki. Oli myös ihanaa lukea näitä kommentteja ja tietää, ettei todellakaan ole yksin. Ihailen myös teitä kolmen lapsen äitejä – juuri nyt tuntuu, että kahdessakin on valtava työ. Tsemppiä! <3

    • Hanna Vayrynen

      Voih, siinä kahdessa on ihan yhtälailla rumbansa kuin kolmessa. Kaikki voima sinne sinulle myös – on tämä vertaistuki ollut tänään ihan huipussaan – mikä voima siinä on! Kiitos niin paljon!

  • Kati

    Ah, miten ihanaa että joku puhuu avoimesti näistä asioista, on niiiin lohduttavaa että en ole ainoa äiti, jolla vaan menee välillä hermot totaalisesti!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon kannustuksesta ja vertaistuesta! <3

  • MrsS

    Ihana ja niin hyvä teksti! Meillä 6v ja 8v tytöt ja täytyy sanoa, että kyllä tässäkin kodissa tunteet välillä kuumenee. Muistelen kuitenkin jostain lukeneeni, että lasten on hyvä nähdä vanhempienkin tunteiden kirjo – ja yhtä tärkeää on se, että myös aikuiset osaavat pyytää anteeksi kiukkuaan/huutoaan. Näin meillä toimittu ja neuvolaa myöten on sanottu miten meillä vaikuttaa olevan kaikki hyvin ja onnelliset lapset. Rakastetaan, halataan ja ollaan paljon yhdessä, joten haluan uskoa, ettei riidat tai kiukut keikauta lasten turvallisuudentunnetta. Ps. Juuri viikonloppuna kaupassa taas komensin omia lapsia huomioimaan muutkin ihmiset, eikä vievän koko hyllyväliä (leikkivät ja höpöttivät ihan ajatuksissaan, eivät varsinaisesti riehu tms) ja samassa vastaan käveli vanhempi pariskunta, jonka mies totesi “kyllä täällä meille kaikille tilaa on, ei haittaa” ja vaimo komppasi, että annetaan lapsien olla lapsia. Miten ihana kommentti (ja miten ihanasti laukaisi meilläkin tilanteen), muistin jopa kiittää heitä, että miten ihana kuva on kuulla tuollainen kommentti – usein kun ottaa turhia paineita juuri siitä mitä muut ajattelevat ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihana tilanne ja mikä tilannetaju! <3 Voi kun osaisi itse joskus antaa toiselle tuollaisen hetken joka laukausee tilanteen <3 Ja siis olen niiin samaa mieltä kanssasi ja yritän tätä toteuttaa, vaikka tällaisten totaali huudon kohdalla tuntuikin heti jälkeen todella pahalta. Kunhan osaa pyytää anteeksi ja se ei ole jatkuvaa vaan osaa ymmärtää syyn mistä se todella johtui. Kiitos <3

  • Laura

    Pidän blogisi uudesta otteesta ja julkaisujen aiheista. Olet esimerkillinen ja upea roolimalli monelle nuorelle ja iäkkäämmällekin naiselle. Ilolla jatkan lukemista, sillä pelkkiin pinnallisiin asioihin keskittyvät blogit ovat hävinneet lukulistaltani jo aikoja sitten.

    Mitta todellakin täyttyy kun siihen on aihetta, eikä toisen mitan mittaa missään nimessä tule vähätellä. Jokainen kantaa just sen verran kun jaksaa seuraavaan purkaukseen saakka kantaa. Kiitos ja aamen! Hali ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovasti kannustavasta palautteesta! <3 Olen niin samaa mieltä kanssasi, ei koskaan vähätellä, vaan yritetään aina ymmärtää ja tukea. Kiitos ja halaus takaisin! <3

  • Viola

    Ihanan aito ja rehellinen postaus! <3 Ja et todellakaan ole huono äiti, mm ihannoin sinua suuresti äitinä ja myös muutenkin naisena, vaimona ja ystävänä. Toivon että itse tulevaisuudessa äitinä, voisin olla yhtä kannustava ja rakastava kuin sinä.
    Huonojen hetkien paljastaminen on vaikeaa, mutta itse olen kokemuksesta juuri huomannut että kun pääsee purkamaan muillekin kuin kumppanilleen että mitä on tuntenut ja mahdollisesti sanonut ja tehnyt, vertaistuen määrä auttaa kyllä suunnattomasti. Itselläni on myös periaatteessa koko talven tuntunut, että harmaa pilvi leijuisi ympärillä, kun on joutunut totuttelemaan uuteen kaupunkiin (vaikka onkin vanha kotikaupunkini) sekä uuteen työhön, ja kiehuu yli mitä pienemmistäkin asioista. Miehellä on ollut kanssani kestämistä :D pitäisi itse yrittää aktiivisesti löytää keinoja miten saisin itseni taas ”rentoutumaan” ja nauttimaan jokapäiväisestä elämästä.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon hyvin kauniista sanoista sekä lämpimästä kannustuksesta. Ja ah, muutoksen kohdat ovat aina vaikeita. Toivottavasti löydät pian paikkasi ja pilvet ympäriltä katoavat. Kiitos kovasti <3

  • Jenni S. | big mamas home

    Välillä menee kuppi nurin ja se on täysin ymmärrettävää. Minusta lasten on myös hyvä nähdä sekin ettei aikuisetkaan kestä ihan kaikkea. Varsinkin kun kyse ei ole muusta kuin huutamisesta. Minusta on todella tärkeää, että jälkeen päin tilanteen selvittää lapsen kanssa ja muistaa pyytää anteeksi.

    • Hanna Vayrynen

      Olen aivan samaa mieltä! <3 Kiitos valtavasti vertaistuesta <3

  • Lelly

    Luin tätä jotenkin helpottuneena, en ole ainut! Tein alle 2v lapselleni KOLME eri ruokaa lounaaksi ja mikään ei maistunut, itku tuli(lapsi kuolee nälkään) :D tuo en syö vaihe kesti melkein viikon, turhaututtihan se. syy ruokahaluttomuuteen löytyikin hampaiden tulosta. Kipeänä olosta sen verran, olin pienenä todella läheisyyden haluinen kipeänä että en edes 9v halunnut jäädä yksin kotiin sairastelemaan. Todella kipu herkkä henkisesti ja fyysisesti kun sairastelin, onneksi äitini tajusi sen ja jäi aina kotiin kanssani.

    • Hanna Vayrynen

      Ah, me äidit! :D <3 Voimia teille hampaiden tuloon, se voi myös olla hyvin kuluttavaa ja väsyttävää aikaa!

  • Tiia

    Minäkin sanon, että kiitos tästä! Juuri illan taas istunut sohvalla kuumeinen lapsi sylissä. Oksennustaudit, kuumeflunssat, nuhat ym. olleet kuvioissa viikkotolkulla. Pinna niin kireällä jo itsellä, että on tullut monta turhaa tappelua niin puolison, kun vanhemman 5vn kanssa niin, että purskahti reppana myös itkuun. Samalla kun itse kipeä niin on tosi raskasta yrittää hoitaa muita. On jo monta viikkoa ollut, että en kestä nähdä somesta ym. mitään pintaliitoa tai arjen pakopaikkoja, vaan päin vastoin vertaistukea. Kirjoitit todella ihanasti ja aidosti tästä “hengenheimolaisuudesta”, joka monessa lapsiperheessä tuntuu olevan nyt päällä sairastelujen suhteen. Kiitos.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon tästä, siis yhdyn tunteisiisi niin täysin! Voimia ja kyllä me tästä vielä noustaan! <3

  • Jasmin

    Aamen! Saa väsyä, suuttua ja saa itkeä! Se on inhimillistä. Hienoa että tiedät että kaikki on oikeasti hyvin tämä on vain rankka ajanjakso. Ongelmien määrä on aina vakio. Minun ongelmani tuntuu aina pahemmalta minulle kuin esim. naapurini ongelma, vaikka oma murheeni olisi verrattuna pienempi. Se on minun taakkani ja siksi raskainta mitä tunnen. Ymmärrystä kaikille ja voimia arjen suoritukseen. Jos ei välillä “käy pohjalla” ei voi tietää miten hyvältä tuntuu olla taas huipulla :)

    • Hanna Vayrynen

      Juuri näin. <3 Kiitos kovasti kauniista kommentista <3

  • Hanna

    Hieno ja rohkea kirjoitus! Ja tämän sanon yli 20-vuotta lapsiperheiden kanssa työskennelleenä. Ihanaa kun juuri sinunlaisesi esikuva uskaltaa puhua asioista rohkeasti <3 !!!

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten kauniisti kannustat <3 Kiitos niin paljon!

  • Jaana

    Ihanan normaalia! Itsellä jäi mieleen alkuvuoden tapahtuma, kun satuin pihalla samaan aikaan kolaamaan lunta naapurin erittäin korrektin ja hillityn eläkeläisrouvan kanssa (asumme siis rivitalossa). Juuri aiemmin samana päivänä olin menettänyt täysin malttini lasten vikuroinnin kanssa (juurikin ruokapöydässä täälläkin) ja huutanut heille täyttä päätä. Jo siinä huutohetkessä ajattelin, että nyt kuuluu kyllä naapuriin asti, mikä ala-arvoinen äiti olen, kun en osaa rauhassa selvittää tilannetta – että mitähän se naapurikin ajattelee. Pihalla siinä kolatessa pyysin naapurilta anteeksi, mikäli lapsille möykkäämiseni on kuulunut ja häirinnyt seinän läpi (olin jo aiemmin pyytänyt myös lapsilta anteeksi). Naapuri oli varsin ihana; sanoi, että ei ole kuulunut (liekkö huono kuulo vai heittikö valkoisen valheen….mulla on todella kuuluva ääni, kun sille päälle sattuu…)). Naapuri sanoi myös lohduttaen, että olisihan se perin kummallista, jos lasten kanssa ei vanhemmilla ikinä menisi hermot. Se kuuluu normaaliin lapsuuteen, että välillä ollaan ärsyttäviä ja kokeillaan rajoja ja on hyvä, että lapsetkin näkee, että raja menee jossain kohtaa. Nämä on näitä juttuja, mitkä kuuluu tähän äitiyteen. Ei yksittäiset huonot päivät paina koko kokonaisuudessa herneen vertaa <3 vaikka ne siinä hetkessä harmittaakin. Meillä ihan kaikilla on näitä hetkiä.

    Asia on juuri näin, miten naapurini sanoi; olisi kummallista, jos hermot ei ikinä menisi ja todellakin hyvä juttu sekin että lapset näkee rajan menevän jossain kohtaa ja myös se, että vanhempi voi pyytää lapselta anteeksi huonoa käytöstä. Näisstä opitaan aina koko perhe <3

    • Hanna Vayrynen

      En kestä Jaana!! <3 Ihana tarina ja hetki! ihana naapuri!! Kiitos niin paljon kun jaoit - tästä tuli hyvä mieli <3

  • Kaisa-Maria

    Tsemppiä sinne <3
    Tuo jos joku on inhimillistä. Ei kukaan jaksa loputtomiin.
    Meillä myös on kolme poikaa. He taitavat olla aikalailla saman ikäisiä teidän poikien kanssa. Kuvailemasi tilanne on siis valitettavan tuttu itsellekin. Mutta niistä selviää ja lasten on jopa hyvä nähdä, ettei vanhemmatkaan ole mitään superihmisiä. Ainakaan koko ajan ;) Toivottavasti sairastelut helpottavat pian sielläkin!

    • Hanna Vayrynen

      ah, olen NIIN samaa mieltä! Ymmärrät selvästi juuri eikä melkein. Kiitos niin paljon vertaistuesta ja paljon tsemppiä sinne teillekin! <3

  • Laura

    Höh, älä ajattele niin, että olisit huono äiti. Et ole. <3 Jokaisella ihmisellä on rajansa kaikelle, Ja sit jos on vielä väsyneempi olo niin helpommin menettää hermot. Ja sinäkin saat valittaa. Surku, jos kokee niin ettei saisi sanoa koska joku voisi heti tulla sanomaan jotain vertaillakseen. Tsemppiä! Kyllä se onneksi helpottuu. <3 :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana hurjasti jälleen kerran tuesta ja tsempistä <3

  • Heidi K

    Iso kiitos kun jaoit! Sain postauksesta hirveesti voimia. Toivon niitä myös sinulle <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana hurjasti ! <3

  • Bella

    Hei, hyvä postaus, kiitos! Tsemppiä sinne! <3 voin niin samaistua noihin fiiliksiin.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon vertaistuesta! <3

  • Ada

    Moikka! Itselläni ei ole lapsia, mutta muistan omia kokemuksia lapsuudestani. Äidilläni keitti yli muutaman kuukauden välein jollekin meistä kolmesta lapsesta. Huuto tuli joka kerta aiheesta ja äiti tuli rauhoituttuaan _aina_ pyytämään anteeksi. Myöhemmin äiti on pohtinut minulle, että huomasi hormonitoiminnan vaikutuksen pinnan kiristymiseen. Lapsena oli ihan hyödyllistä saada vähän satikutia huonosta käytöksestä, Toki olisi aina parempi, jos vanhempi keskustelisi rauhallisesti. Huomaan kuitenkin, että nykyisin kumppanini kärähtäessä reagoin aivan samoin, kuin lapsena äidin suuttuessa: suljen suuni ja olen hiljaa odottaen kohtauksen menevän ohi ja jos mahdollista, livahdan toiseen huoneeseen. Suuttumisessa ei ole mitään pahaa mutta toivoisin, että uskaltaisin paremmin keskustella suuttuvan osapuolen kanssa vaikenemisen sijaan. En tiedä, olisiko äitini voinut toisin toimimalla kehittää myös minun vuorovaikutustaitojani.

    • Hanna Vayrynen

      Olipa mielenkiintoinen tarina lapsuudestasi <3 Kiitos paljon. Olen samaa mieltä, aina on pyydettävä myös omaa huonoa käytöstä anteeksi, ja samalla tulee näytettyä että kaikki tunteet kuuluvat elämään ja kaikki mogaavat. Ihana pointti tuo vuorovaikutuksen kehittäminen. Pitääpä laittaa tähän ajatusta.

  • Taika

    Mä räjähdin kanssa totaalisesti meidän 3v pojalle, ja huusin hermostuksissani että ”nyt äidillä meni hermot!” Poika oli hetken hiljaa ja kysyi sitten vakavana. ”Äiti, Tuliko ne hermot jo takaisin?” Totaalinen repeäminen! (nauruun) Ainakin helpotti kiristynyt tilanne! Kyl ne hermot välillä menee, mut tulee ne takaisinkin.

    • Hanna Vayrynen

      EN KESTÄ MITEN IHANA!!!!! <3 KIITOS TÄSTÄ!!!! <3 Tämä teidän vertaistuki ja inhimillisyyden määrä! <3 Kiitos, vastaan kaikille vielä myöhemmin kun ennätän! <3

  • Katya

    Kiitos rohkeasta kirjoituksesta! Olen ilolla seurannut sitä, että bloggaajat raottavat elämästään nykyään myös näitä rehellisiä ja samaistuttavia kirjoituksia! Koska olen sitä mieltä, että näistä vanhemmuuden “huippuhetkistä” puhutaan ylipäätään liian vähän ääneen vaikka jokaisella meistä se väsymys/kuormitus ottaa joskus vallan ja näitä tilanteita sattuu. Niistä on helpompi selvitä kun tietää, ettei ole asian kanssa yksin. Vertaistuki on korvaamatonta! Nim.huusin esikoiselle juuri pari päivää sitten mitättömästä asiasta pää punaisena kun kuppi vaan täyttyi. Oli maailman huonoin äiti olo vaikka tilanne käytiinkin läpi. Siksi ihanaa tietää, että tämä on INHIMILLISTÄ! Ja onneksi nämä yksittäiset tilanteet eivät määritä sitä millaisia äitejä ollaan vaan kertoo nimenomaan siitä, että ihmisiä me äiditkin vaan ollaan tunnekuohuinemme. <3

  • R

    Ihanan rehellinen postaus! Niin tutut fiilikset. Niin tutut. Paljon onneksi helpottaa se, että itse myös ymmärtää tän olevan “vaihe”. Ja vertaistuki <3

  • jasmin

    Ihanan inhimillinen postaus. Tuntuu, että itsellänikin on liikaa lautasella ja asiat alkavat vuotaa yli ja hermo kiristyy. Kuitenkin pieni purkautuminen helpottaa oloa niin, ettei pala aivan täysin loppuun, ikään kuin suojakeinona. Ja jos näistä purkautumisista, joissa joku rakas toisena osapuolena, ei tulisi huonoa fiilistä jälkeenpäin, emme ymmärtäisi niiden satuttavuutta ja käyttäisimme rähjäämistä toimintamallina. Huono fiilis siis on mielestäni erittäin inhimillinen ja ymmärrettävä, mutta onneksi ohi menevä tunne. Ei ole ollenkaan huonon äidin merkki, jos näyttää tunteensa ja käsittelee syyt niiden taustalla, olet paras äiti lapsillesi!:) tsemppiä<3

  • Laura

    Kiitos, kun jaoit. <3 Minulla ei ole omia lapsia, mutta pystyn hyvin samaistumaan tilanteeseen. En ajattele tätä lainkaan pahana, vaan juuri kiva saada tällainen "reality check", että ihan oikeasti, kaikki me elämme samaa elämää ja tietyt asiat saavat meidät vaan välillä räjähtämään, vaikka kuinka yrittäisi hillitä ja parhaansa mukaan käyttäytyä asiallisesti. Mutta tämä on vain inhimillistä ja sitä sattuu oikeasti KAIKILLE. :) – jos ei sattuisi tuollaisen kuormituksen jälkeen, niin sekin olisi ehkä aika huolestuttavaa. ;) Huono omatunto oli varmasti hirveä, mutta esikoisesi ei varmasti tule tätä muistamaan enää myöhemmin. Tärkeintä oli varmasti antamasi lohdutus sen jälkeen.

    • Hanna Vayrynen

      ISO KIITOS <3 Olen niin käsittämättömän otettu ja kiitollinen teidän osoittamasta ymmärryksestä ja tuesta asiassa! Mikä määrä teitä UPEITA IHMISIÄ siellä onkaan. Kiitos niin paljon!! <3 Tästä tuli niin hyvä mieli!

  • Sara

    Kiitos tästä elämänmakuisesta, rehellisestä postauksesta. Arvostan sitä kovasti! Ymmärrän oikein hyvin, että joudut miettimään bloggaajana, kuinka paljon uskallat kertoa näistä negatiivisista asioista siinä pelossa saat scheissea niskaasi. Joskus nyt kertakaikkiaan menee hermo lapsiin, mieheen, työkavereihin ja suunnilleen koko maailmaan. Kenenkään pinna ei veny loputtomasti eikä äitiys luo kellekään äiti teresamaista sädekehää ympärille. Toki kyllä se pinna pakostakin kasvaa.

    Jos ja kun joskus kertakaikkiaan menee hermo, pitää osata pyytää pysähtyä ja pyytää anteeksi. Meillä oli lapset pienempinä ja osittain edelleen välillä nirsoja, joten nälkää näkevät lapset -korttia on käytetty meilläkin. Kerran uhkasin pojalleni, että jos tuo narina huonosta ruoasta jatkuu, ostan 20 eineshampurilaista, joita saa vetää seuraavan viikon. En muista, miten lopulta kävi, mutta luultavasti narina loppui ainakin joksikin aikaa.

    Tietenkin jos hermot menevät ihan jatkuvasti, täytyy pysähtyä miettimään ja keksimään syitä ja keinoja asian ratkaisemiksi, mutta itse pidän satunnaista raivostumista hyvinkin inhimillisenä. Me emme vain kasvata lapsia, vaan lapset kyllä kasvattavat meitä. Itsestään löytää vanhemmuuden ja varmaan iänkin myötä tapahtuvan kasvamisen ja kypsymisen myötä kaikenlaisia piirteitä – osa on sellaisia, jotka jättäisi mielellään löytämättä.

    Omat lapseni ovat jo 12- ja 16-vuotiaita, mutta muistan edelleen päiväkotiajan aikaiset ainaiset sairastelut rankkoina. Mutta vastustuskyky selvästikin kasvoi, koska kouluun mennessä sairastelu väheni radikaalisti. Enää kipeinä ollaan vain kerran pari vuodessa. Toivottavasti teillä viimein tervehdytään! Tsemppihali sinulle!

  • Niina

    Kiitos Hanna! <3

    Samaistuin tähän niin täysin! Meillä myös kolme poikaa, joiden kanssa täällä kohta 3kk ajan sairasteltu flunssaa, keuhkokuumetta, vatsatautia ja ties mitä – vuorotellen ja välillä samaan aikaan, ja oma jaksaminen, ja mieli ollut ajoittain todella koetuksella. Niin raskasta, kun tää välillä onkin, tän postauksen myötä ihanaa huomata, että hermojen kiristyminen, ja väsyminen on aivan normaalia, tätä tapahtuu muillekin! Kiitos siis tuhannesti, kun jaoit tämän! <3

    Tsemppiä sinne! Ja toivottavasti teilläkin loppuisi sairastelukierre pian, ja pääsisitte nauttimaan tulevasta keväästä! <3

  • Saaramaria

    Hei, I feel you Sister. Samat fiilikset aika ajoin täällä, tismalleen samasta tilanteesta. Meidän nuorempi on sen sortin sihtikurkku välillä, että tuntuu, ettei mikään kelpaa. Tilannetta luonnollisesti ei paljon auta, kun äidillä palaa hermo totaalisesti. ? Mutta hei, täältä ja sieltä noustaan aina, ja pienet äiti-kilarit on joskus paikallaan, ei kukaan jaksa loputtomasti, ei edes äidit, ja se on lastenkin joskus hyvä nähdä. Tsempit meille kaikille!

  • Kata

    Kiitos tästä postauksesta. Tämä on tärkeä aihe. Vaikka joskus suuttuu ja huutaa, tai kiikuttaa lasten käytös, se ei vähennä rakkautta tai onnellisuutta lapsista. Negatiiviset tunteet ovat sallittuja, kunhan ne ovat ohimeneviä. Itsekin olen tätä samaa monesti miettinyt ja tuntenut itseni “huonoksi äidiksi” sillä hetkellä, jos lapsi on pahoittanut mielensä. Pyydän kuitenkin aina anteeksi, ja selitän miksi menetin hermoni. Joskus on ihan ok suuttua. Sanonkin lapselleni, jos häntä suututtaa joku, että saa suututtaa. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Kyse on vaan siitä kuinka niitä käsittelee. Hyvää kevättä sinulle ja perheellesi ☺

    • Hanna Vayrynen

      Se on juuri näin! <3 Niin samaa mieltä!! Kiitos niin paljon vertaistuesta! <3

  • Riina

    Niin arvokas, aito postaus. Näistä saa kahden pienen äitinä niin paljon voimaa. Kiitos Hanna!<3

    • Hanna Vayrynen

      Niin ihana kuulla! Kiitos niin paljon vertaistuesta! <3

  • Mari

    Kiitos Hanna tästä postauksesta! Vanhemmuuteen kuuluu välillä ikäviäkin asioita ja tulee niitä hetkiä kun tuntuu, että on huono äiti kun pinna katkeaa. Meillä on kolme lasta ja vaikeimmat ajat olivat ehdottomasti kun tempperamenttisen esikoisen pahin murrosikä ja nuorimman uhmis paukkasi päälle samaan aikaan (ikäeroa heillä on 11 vuotta). Välillä itkin kylppärissä yksin vanhemmuuden mahdottomuutta. Mutta niistäkin ajoista selvittiin vaikka välillä pinna kärähti ja suhteellisen kunniakkaasti. Mies vitsaili välillä, että ajattele jos vaihdevuodet olisi tulleet samaan sesonkiin, niin olisi heillä ollut keskimmäisen lapsen kanssa melkoiset ajat.

    • Hanna Vayrynen

      :D :D Ihanaa, että teilläkin löytyy huumoria kuluttavien aikojen keskellä <3 Kiitos niin paljon vertaistuesta!!!!! <3

  • Ritva

    Siis niin “ihana postaus”.
    Näin kahden teinin ja kahden alakoululaisen äitinä mä niin tunnistan tuon. Ja jotenkin “huojentavaa” ettet olekaan niin päälle liimattu täydellinen äiti. Joskus someasi seuraillessa tunnen piston sydämessäni kun ajattelen kuinka täydellistä sinulla onkaan. Totta kai aikuisen ymmärrän, että sinunkaan elämä ei ole oikeasti mitään täydellisyyden tykitystä, mutta silti niin ehkä vaistomaisesti ajattelee. Tämä oli niin osuva postaus, että kiitos siitä sinulle ja tsemppiä.
    Täällä taistellaan teinihelvetissä ja tässä täytyy välillä lähteä salille laskemaan miljoonaan.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon ymmärryksestä ja vertaistuesta! Niinhän se on, me kaikki olemme vain ihmisiä ja yritämme parhaamme mukaan selviytyä – aina ei mene ihan putkeen, mutta mikä valtava voima on tällaisessa vertastuessa ja tsempissä. Kiitos <3 Hyvää treeniä!!!! :D

  • JenM

    Voi vertaistuki, me ollaan kaikki inhimillisiä ihmisiä ja kuulostaa tosi tutulta. Usean viikon sairasputki jokaisella perheenjäsenellä peräjälkeen, piti hetkeksi laittaa ovi säppiin ja mennä kylppäriin räjähtämään ja tirauttamaan itkut. Olen kyllä tehnyt niitä lastenkin edessä, joka kerta katuen mutta samalla sen jälkeen jotenkin hyvällä fiiliksellä kun on pyydelty anteeksi ja saa purkaa tuntemuksia. Ja sitä paitsi kuten tiedämmekin, lasten on ihan viisasta nähdä että vanhemmillakin on rajansa, asioista voi joskus aikuinenkin “kiukutella” ja pääasia että pyydetään anteeksi jälkikäteen. Puss ja aurinkoista kevättä! Ihanan elämänmakuisia nää sun postaukset ❤️

  • Lilja

    Tsemppiä kovasti sinne <3 Sairastelu pienten kanssa on rankkaa!!! Ja kaikki hermostuvat lapsille joskus, se on aivan inhimillistä. Ei varmasti ole ketään kuka ei ole joskus korottanut ääntä lapsille :) Tuo ruokamarina kuulostaa tutulta. Me ollaan ”sovittu” että ruokaa ei haukuta, ei ole olemassa pahaa ruokaa. Voi sanoa että tämä ei ole minun makuuni jos ei pidä ruuasta. Ja pakko ei ole syödä. Jokaisen ruuan maistamiseen kannustetaan. Tämä sitten onnistuu vaihtelevalla menestyksellä.

  • Hanne

    Kiitos, ihana postaus! Niin down to earth<3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon <3

  • Heli

    Olet Hanna kyllä niin kaunis ihminen – ihan kaikin tavoin. <3 Ihana postaus ja todella, kuten jo edeltäneet kommentoijat, niin tuttua meidänkin lapsiperheessä. Se äitien, ja miksei isienkin, kokema riittämättömyyden tunne ja itsensä syyllistäminen jokaisesta pienestäkin epätäydellisyydestä on kyllä jotain ihan käsittämätöntä, ja varmaan jokaiselle vanhemmalle tuttua. Ihmisiähän mekin vain olemme, meidän pitäisi olla armollisempia itsellemme, ehkä se olisi armollisempaa lapsillekin? Saada nimenomaan turvallinen malli siitä, ettei tarvitse aina jaksaa ja pärjätä ja käyttäytyä kaikkien parhaimpien oppien mukaan, vaan saa olla välillä väsynyt ja ärtynyt ja sen saa myös kertoa ja näyttää, ilman valtavaa syyllisyystaakkaa sitten aikuisenakaan. Voimia teidän perheelle, toivottavasti sairastelut taas helpottaa! <3

  • Johanna

    Kyllä, voin täysin samaistua.

    Olen itse ollut todella väsynyt ja huonovointinen ja viimeiset kaksi viikkoa päävastuussa kodista ja lapsista, sillä mieheni on pidemmällä työmatkalla. Vaikka olenkin saanut isovanhemmilta jeesiä, niin silti se suurin vetovastuu lankeaa itselle – tällä hetkellä juuri itselleni jo valmiiksi väsyttävällä hetkellä. Olen tuntenut itseni niin surkeaksi ja luuseriksi, sillä olen ollut kateellinen miehelleni joka saa olla ulkomailla, vastuussa vain itsestään ja töistään… Tulee kyllä niin huono äiti ja puoliso – fiilis kun edes ajattelen näin. Mutta lopulta se on juuri kuten sanoit, niin inhimillistä. Ikinä en perhettäni pois vaihtaisi, vaikka tällä hetkellä elän sillä voimalla että kun mies perjantaina saapuu, nukun minä univelkojani pois koko viikonlopun lukkojen takana hänen ollessa vahtivuorossa! :D

    Tsemppiä sinne, vedetään vaan yhtä köyttä ja tsempataan toisiamme!
    Johanna <3

  • Tiina

    Kiitos Hanna rehellisyydestä <3 Täällä ilmoittautuu toinen äiti, joka nyös välillä räjähtää ja romahtaa. Se vaan kuuluu asiaa ja sitten taas rakastaa ja loistaa. Paljon voimia vaikeisiin hetkiin <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon lämpimästä ymmärryksestä ja kannustavasta vertaistuesta!! <3

  • Kirsi

    Voin niin samaistua tähän! Vaikka kuinka haluaisi olla äiti joka aina kuuntelee lasta ja selittää kauniisti, ei koskaan huuda eikä käyttäydy rumasti niin totuus on se että välillä sitä ainakin itse taantuu 3vuotiaan tasolle ja kiukuttelee takaisin. Sitten on huono omatunto vaikka kuinka pyytäisi anteeksi ja halaisi. Vaikka hermostuminen tuntuu pahalta, on hyvä että lapset ymmärtää ettei äidin kärsivällisyys ole rajaton avaruus. Eikä äiti ole täydellinen, joten heidänkään ei tarvitse olla ? Ja aina sanotaan ettei saisi valittaa eikä valittaminen auta mitään. Ei ehkä konkreettisesti mutta henkisesti kyllä helpottaa kun saa höyryjä ulos! Ihanaa kevättä!

  • Nekkutyttoe

    Kiitos tästä postauksesta <3 Koen itsekin huonoa omatuntoa siitä, että hermostun omalle uhmaikäiselle, varsinkin nyt kun loppuraskaudesta oma pinna tuntuu olevan tavallista kireämmällä. Yritän kuitenkin ajatella niin, että minullakin saa äitinä olla kaikki tunteet, ja lapselleni on tärkeä nähdä että olen jälkeenpäin pahoillani ja pyydän häneltä anteeksi.

    Olen silti yrittänyt ottaa mallia mieheltäni, jolla on tosi pitkä pinna! Mulla helposti väsyneenä kiristyy vähintäänkin äänensävy jos lapsi kiukuttelee. Eilen kuuntelin sivusta kun lapsi sai isälleen kauheat raivarit tyyliin hanskojen pukemisesta, hän kuunteli siinä ihan viilipyttynä ja kun lapsi rauhoittui niin totesi vaan että "En minä välitä vaikka sulle tulee kiukku, saat huutaa ja kiukutella miten paljon vaan ja olet silti maailman rakkain". Näinä hetkinä tuntee arvostaa sitä omaa kumppania tosi paljon, vielä kun oppisin itse vähän hillitsemään temperamenttiani!

  • Krisse

    Kiitos! Juuri nyt helpotti lukea tällainen postaus. Ihanaa, että olemme inhimillisiä, meillä kaikilla on oikeus olla väsynyt, romahtaa. Ja sanoa siitä ääneen. Annoin itsellenikin nyt anteeksi viime aikaiset huutamiseni. This too shall pass.

  • Hilla Stenlund -blogi

    Ihana postaus Hanna! <3 Ja paljon tsemppiä sinnekin, tiedän niin mistä puhut. Kun välillä keittää kiinni ja samalla hetkellä harmittaa, että enkö nyt osannut olla jäkevämpi tässä tilanteessa. Mutta se on elämää ja tunteita, meissä aikuisissa ja lapsissa. Onneksi kevät koittaa kohta ja nämä tautikuukaudet ovat pian takanapäin. Meilläkin ollut koko talven yksi tauti per kuukausi. Ei mitään pahempaa, mutta sellasta arjen sekoittajaa. Aurinkoista tiistaita! <3 -Hilla https://hillastenlund.com

  • Katja

    Tämä oli paras ja rehellisin teksti mitä olen sinulta lukenut 7 vuoden aikana. Kiitos siitä. Vaikka kaikki olisi ns.hyvin, voi sitä silti välillä uupua. <3 Itse kirjoitin viime viikolla näin: https://optimismiajaenergiaa.fi/2019/03/03/helmikuussa-ihminen-aina-romahtaa/

  • Sari

    Täällä myös on sairasteltu koko perhe koko helmikuu, samalla yritetty järjestää ja pakata parin viikon päästä tapahtuvaa muuttoa varten. Pinna ollut kireällä ja väsymys painaa, eilen napsahti itselläkin ja huusin lapselleni, syy kaiken lisäksi oli niin pieni ja turha. Huono omatuntohan siitä tuli ja vieläkin painaa sydämellä tapahtuma vaikka anteeksi pyysin. Jotenkin huojentavaa kuulla että muillakin voi käydä näin, juuri eilen mietin illalla että tuntuu somen perusteella että kaikilla on kiltit lapset ja on vain täydellisiä vanhempia. Ihana sinä että uskalsit kertoa että aina ei jaksa, eikä aina pysty eikä pidäkään olla täydellinen <3
    Aurinkoista kevään odotusta!

  • A

    Voi Hanna, kiitos rehellisestä ja elämänmakuisesta kirjoituksesta :) Täälläkin hyvin tutulta kuulostaa tuo tilanne. Täällä kahden lapsen äiti ja pian tulee kolmas tähän vielä :D Kyllä on välillä otettu niin pahasti yhteen meidän 4v kanssa, mutta sellaista se elämä on, ei kukaan ole täydellinen äiti. Mutta se tunne sen jälkeen kun on räjähtänyt niin ei kyllä ole mukava, mutta puhumalla on nekin tilanteet saatu käsiteltyä :)

    Ihanaa kevättä Hanna!

  • Anne

    Kiitos Hanna rehellisestä postauksesta!
    Minulla kohta murkkuikäiset lapset ja vaikka kuinka toivoin että hermoni olisivat venyneet siitä lasten leikki-iästä niin turha luulo :)

    Haluisin ajatella niin, että se anteeksipyytäminen ja rehellinen & avoin keskustelu on tärkeää. Hyvä se on lastenkin nähdä ne kaikki tunteet turvallisessa paikassa, omassa kotona <3

    Tsemppiä kovasti! Sairastelu on niin kuormittavaa monin tavoin.

    Ihanaa kevättä kaikille!

  • Milja K.

    Kiitos. Kahden lapsen äitinä itsekin uhmaikäiselle räjähtäessä se morkkis on hirveä, kuinka juuri minä olen se maailman huonoin äiti, miksi piti hermostua. Tiedän että muutkin käyvät juuri näitä samoja tunteita ja tilanteita läpi, mutta silti se tuntuu niin helpottavalta kuulla että joo, kyllä muillakin. Onneks me ollaan kuitenkin niitä parhaimpia äitejä meidän lapsille, vaikka ne hermot välillä meneekin. Kiitos vielä tästä postauksesta, sillä oli isompi merkitys mitä uskotkaan.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Milja!!! <3 Koen niin samoin ja sanasi voisivat tulla suoraan omasta suustani. Kiitos, ette tiedäkään miten valtavan suuren ilon ja hyvänmielen olen saanut tänään teidän vertaistuestanne <3

  • Rosa

    Ihana postaus jälleen, pitkästä aikaa muistan itse jättää kommentin! Todella oikeassa olet Hanna ja sun ei tarvitse yhtään pelätä, että minkään takia sua leimattaisiin huonoksi äidiksi. Olet kaikkea muuta kun huono äiti! :D Riitoja tulee vanhemmilla ihan pikkulastenkin kanssa, ihan pikkuasioista. Minusta on Ihana miten kirjoitat elämästänne niin avoimesti ja osoitat että samoja myrskyjä ja tyrskyjä on teidänkin perheessä. Niissä perheissä joissa vedetään kulissia ja ikäviä inhimillisiä tunteita ei sallita ja ne jätetään sisälle annetaan myös huonoin malli/pohja lapsille. Oikeasti lapsi tarvitsee nähdä, että niistä selviää ja elämä jatkuu<3 Hyvä voittaa pahan.

    Olen viime aikoina kiinnostunut näistä tunnepuolen asioista. Miten iso merkitys ja oivallus se onkin ollut! Onnellisuus on kiinni isosti niistä<3 Ja se ironia ehkä onkin, että silti ne on ihmisille vaikeita läpi elämän… hyväksyisi ja oppisi käsittelemään läpi vaikeat tunteet.

    • Hanna Vayrynen

      Tiedätkö, olen niin samaa mieltä ja kiitos, että ymmärrät mistä tulen <3 Olen täysin sitä mieltä että kaikki tunteet kuuluvat elämään ja niiden kuuluu saada näkyä. Silti tuo minun suu vaahdossa suuttuminen sai todella pahan mielen, joka vei minusta ihan täysin mehutkin. Olin loppuillan aika hiljaa, koska tunsin, että nyt viulunkieli on todella kireällä. Mutta samalla lasten on nähtävä, että ylilyönneistä pyydetään anteeksi, asiat selvitetään ja elämä jatkuu.
      Kiitos paljon kauniista, pohdiskelevasta ja erittäin tsemppaavasta ja kauniistu tukevasta kommentista <3

  • Mia

    Kiitos postauksesta❤️! Itse olen elänyt viimeiset kuukaudet poikkeuksellisen raskaita aikoja, vaikeiden asioiden parissa. Muutamia kertoja on pitänyt itsekin kertoa ystävilleni, jotka toteavat, että omat murheet tuntuu liian pieniltä minuun verrattuna, että niitä ei voi eikä pidäkään asettaa mihinkään universaaliin mittakaavaan. Jokaisella on oma taakkansa kannettavana eikä se todella aina näy ulospäin. Ja vaikka minullakin on niitä ”suuria” murheita, niin se ei estä tuskastumasta ihan niistä arkipäivän vastoinkäymisistä, ne kuluttaa ihan samalla tavalla kaikesta huolimatta.
    Jaksamista arkeen❤️! Se on kuitenkin parasta, vaikka välillä niin kuluttavaa ja ärsyttävää onkin.

    • Hanna Vayrynen

      Olen todella pahoillani, että sinulla on selvästi hyvin raskas vaihe meneillään. Samalla ihailen valtavasti, millaisella arvokkuudella ja hienotuneisuudella siihen suhtaudut! Käyt varmasti läpi asioita jotka voisivat musertaa, mutta elämäsi valo huokuu silti läpi kommentistasi. Kiitos lämpimästä inhimillisyydestä ja hyväsydämisyydestäsi mitä jaat. Olet upean ymmärtäväinen <3

  • Nanna Yli-Pelkonen

    Omat lapset jo aikuisia, silti ihana seurata teitä nuoria bloggareita ja perheitä. Tuo on niin inhimillistä ja ihan parasta, että tunteita näytetään myös lapsille. Hirveintä olisi lapsille, jos vanhemmat käyttäytyisivät aina ”täydellisesti”, sehän viestittää lapsille sitä, että heidänkin täytyy olla aina täydellisiä ja tunteita ei saa näyttää. Meillä aikoinaan huudettiin niin, että katto oli varmaan ilmassa välillä, kellään ei ole traumoja asiasta. Itsekin aikoinaan kolmen lapsen äitinä törmäsin juuri tuohon mitätöimiseen ja vertailuun, se ei todella johda mihinkään. Kaikilla on omat tunteet ja aallonpohjat elämässä eikä aina tarvitse jaksaa, onneksi ne romahdukset ovat yleensä vain hetkiä, jotka menee ohi. Kyllä lapsiperheet ovat tänä päivänä lujemmalla töiden hektisyyden ja perhe-elämän paineiden keskellä. Jaksamisia hienolle bloggarille, jonka aiheet ovat upeita ja menevät pintaa syvemmälle!

    • Hanna Vayrynen

      Voi Nanna! <3 Kiitos niin paljon myötätunnosta <3 Koska näitä hetkiähän tulee kaikille, ja niihin juurikin saa voimaa toisen vertaistuella ja myötätunnolla. Kiitos niin paljon siitä että sinäkin täysin ymmärrät, etkä tuomitse <3 Teidän kaltaisenne foorumi on kyllä vertaa vailla <3 Kiitos niin tsemppaavasta kommentistasi!

  • Täti Violetti

    Kolme lasta neljän ja puolen vuoden aikana saaneena osaan niiiin samaistua. Ja kun se sairasteluputki hellittää niin ne voimat palautuvat kyllä tosi nopeaan. Ja voin kertoa, että näin lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen ei enää onneksi muistakaan kaikkia karuimpia juttuja!

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos niin paljon tästä! <3 Olen niin samaa mieltä, vaikka välillä täällä vielä metsän keskellä sitä ei metsää puilta nääkkään. Kiitos <3

  • Pilvi

    Ihan samoissa fiiliksissä täällä, helpotti tosi paljon lukea tälläinen postaus juuri tänään! Kiitos!

    • Hanna Vayrynen

      En haluaisi toivoa näitä ajatuksia kenellekään, mutta ihana kuulla, että ei ole yksin ja vertaistukea näissä on <3

  • Iines

    Meillä huutaa ja riehuu välillä niin tempparamenttiset lapset kuin aikuisetkin. Usein kaikki yhtä aikaa. Kun tunteet ovat viilentyneet niin pyydetään anteeksi riehumista ja yhdessä mietitään mikä meni pieleen. Jari Sinkkonen sanoi hyvin että lapsi kannattaa opettaa siihen että ristiriitoja välillä on ja että ne voidaan yhdessä rtkoa. Ei maailma siihen kaadu. Ei meistä kukaan ole täydellinen♥️

    • Hanna Vayrynen

      No siis juuri tämä <3 Uskon samaan ja kiitän siitä, että te ymmärrätte ja annatte vertaistukea, vaikka välillä tuntuukin p*sk*lta mutsilta. Kiitos niin paljon <3

  • Linda

    Kiitos – tämä oli kuin ajoitettu tähän hetken. Meilläkin oli helmikuu yhtä sairastelua ja muita huolia täynnä. Sairasmaratonin loppumetrejä (toivottavasti) jo vedellään ja “normaali” lapsiperheen arki kaikkine säätöineen ja vääntöineen alkaa vaikuttamaan houkuttavalta. ?

    • Hanna Vayrynen

      Olen niin kiitollinen teistä kaikista mahtavista, jotka osoitatte heti vertaistukenne ja osoitatte lämmöllä että ymmärrätte täysin tarkoitukseni ja ajatukseni. Kiitos, juurikin näin – kun kaikki ovat terveitä, käy arki suorastaan leikiten :D Ainakin melkein :D

  • Raissa

    Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Kiitos, että uskalsit kirjoittaa rehellisesti myös niistä arjen haasteista (voin kuvitella ettei se ole työssäsi aina helppoa). Itse poden huonoa omatuntoa, kun tunnen oloni vauva-arjen keskellä ajoittain väsyneeksi ja ärtyneeksi, vaikka samaan aikaan olen äärimmäisen kiitollinen siitä että lapsemme on terve ja meillä on isossa kuvassa kaikki hyvin. Meillä on kaikilla oikeus tunteisiimme kunhan emme loukkaa niillä muiden tunteita (tai jos loukkaamme, muistamme pyytää myös anteeksi). Tsemppiä sinne! ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Mä oon jotenkin ihmeen herkillä nyt, koska nämä teidän kommentit saa mut kyyneliin. Olen niin otettu teidän osoittamasta hyväsydämisyydestä ja lämmöstä, vaikka tosiaan tämä kuvailemani tilanne on hyvin arkinen ja tavallinen. Kiitos niin paljon myötätunnosta ja toivotan kovasti voimia tuohon hetkeen. Se väsymys on niin paha… Mutta helpotuksen sana – se vielä joskus helpottaa! <3 Muista helliä itseäsikin ihanilla asioilla silloin kun voit <3

  • Ancelmi

    Kiitos Hanna tästä postauksesta. Täällä just samanlaista meinikiä ollut ja mikä pahinta, että toisinaan tuntuu että joidenkin ihmisten mukaan ei ole oikeutta tuntea väsymystä, kun asiat on kuitenkin niin hyvin, vaikka monenlaisia vastoinkäymisiä ollut… harva jaksaa ymmärtää ja nähdä pintaa syvemmälle.
    Hanna, on niin niin helppoa samaistua kokemiisi tunteisiin… sinulla todella on taito pukea ajatukset sanoiksi. Pakko vielä kerran kiittää, oot super nainen❤️
    Ihanaa kevättä teidän perheelle ja voimia kaikkiin hetkiisi❣️

    • Hanna Vayrynen

      Ah, te olette niin ihania! <3 Mä kyynelehdin, vaikka tämäkin asia on vaan hyvin arkinen ja kaikin puolinen monelle hyvin tavallinen tilanne, mutta jotenkin vaan on puhki tähän hetkeen vaikka samalla tuntee kiitollisuutta siitä että kaikki on hyvin. Kiitos niin paljon ymmäryksestä ja myötätunnosta arjen äärellä <3 Sinä olet super, kiitos. Sait inhimillisyydelläsi ja ystävällisyydelläsi niin hyvän mielen aikaiseksi <3 Samoin teille!

  • H

    Tsemppiä niin paljon! Jospa sairastelut olisi jo takanapäin. Kolmen pienen lapsen äitinä on erittäin helppo samaistua.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos niin paljon myötätunnosta, tiedät varmasti juuri tämän tunteen <3 Voimia myös sinne! <3

  • Arja

    Kuulostaa erittäin tutulta. Tsemppaan itseäni myös sillä että se on ohimenevää ?kohta ne on jo isoja.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos myötätunnosta ja vertaistuesta <3

  • Julia

    Moikka Hanna, nyt on pakko kommentoida että ihana ja rohkea postaus. Tsemppiä arkeen ja aivan ihana ku kerranki on enemmän “arkipäiväsiä” kuvia, eikä niin viimesenpäälle hiottuja. Oot huippu tyyppi!❤️

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Julia kovasti tsempistä ja myötätunnosta <3 Olet huippu!