CATEGORIES

Vappu 2019

2.5.2019

Ei varmaan koskaan aikaisemmin ole torstai tuntunut yhtälailla maanantailta. Keskelle viikkoa osunut vappu tuntuu sekoittaneen rytmin ihan totaalisesti, vaikka aivan ihanat kaksi päivää olivatkin.

Vappuaaton miehelläni oli työvuoro CMoren futisstudiolla, joten päätin keksiä minulle ja pojille jotain kivaa tekemistä. Siskoni Kira oli aikaisemmin vinkannut Lintsin olevan auki ja ehdotti josko menisimme yhdessä sinne. Aurinkoa oli luvattu, joten päätimme lähteä uhmaamaan mahdollista vappuhärdelliä Linnanmäelle. Pyysimme mukaan vielä nuorimman siskomme Nellin, joka hänkin iloksemme tahtoi liittyä seuraan.

Suureksi yllätykseksemme Linnanmäki oli lähestulkoon tyhjä. Mihinkään laitteeseen ei ollut jonoja, vaan saatoimme kävellä suoraan laitteesta toiseen. Otimme kahden vanhemman pojan kanssa rannekkeet ja kävimme läpi niin monta laitetta kuin ehdimme. Varsinkin esikoisemme alkaa olla siinä iässä, että näistä huvipuistoista pystyy alkaa nauttia ihan eri tavalla ja saamaan enemmän irti. Käytiin hiphopissa, lohikäärmeessä, törmäilyautoissa, hepparadalla, helikopterissa ja monessa muussa. Kotiin suunnattiin vasta vähän ennen yhdeksää ja kotiin tultua kaikki pojat sammuivat kuin katulyhdyt. Kiitos siskot ihan mahtavasta vappuaatosta!

Vappupäivänä jatkoimme traditiotamme ja seitsemättä vuotta putkeen kokoonnuimme meille vappurbrunssille vanhan ystäväporukkamme voimin. Siitä saakka kun muutimme Englannista Suomeen keväällä vuonna 2012 olemme viettäneet vapun meillä tällä porukalla. Vuonna 2012 olimme vapuksi juuri saaneet avaimet kotiimme, joka oli vain pari viikkoa aiemmin valmistunut. Silloin lapsia oli tässä kaveriporukassamme vasta yksi ja minä sekä ystäväni Mari olimme viimeisillään raskaana esikoisistamme. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin lasten määrä on ylittänyt meidät aikuiset. Nyt tosin lapsemme alkavat olla sen ikäisiä, että kätemme ovat vapaat! Saimme syödä ja nauttia päivästä aikuisten kesken kun lapset hääräsivät keskenään omissa leikeissään. Mietimme, olemmeko tulleet immuuniksi kaikelle metelille, vai oliko tämä rauhallisin vappun pitään aikaan?! 

Ollaan nyyttärihengessä hoidettu tarjoilut. Yksi tuo munkit, toinen hedelmät, kolmas lasten nakit ja snackist jne. Minä olin tänä vuonna vastuussa juustolautasesta. Ylläri ylläri innostuin ja päädyin vääntämään visuaalisestikin herkullisen charcuterie boardin.

Kun herkkubrunssi oli syöty, suuntasimme Kaivopuiston suuntaan perinteiselle vappukävelyllemme. Lapsistamme kahdeksan lähtivät matkaan omilla potkulaudoillaan. Voin sanoa, että se letka oli taas melkoisen vaikuttava. Miten hitossa meillä on näin paljon lapsia :D Kuvia en muistanut ottaa, sillä kaikki huomio meni tämän minijengin hallinnointiin :D Kävimme leikkimässä Meripuistossa, tanssimassa rannassa Justin Timberlaken tahtiin, syömässä strösselipehmiksiä ja törmättiin moniin ystäviin. Jälleen kerran aivan ihana vappu. Kiitos ystävät! Toivottavasti teillä kaikilla oli myös hyvä vappu!

8 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Noora

    Mulla tulee niin hyvä mieli kun kerrot teidän perhejutuista :) oon itse vielä melko nuori ja suoraan sanottuna kauhistellut lapsiperheiden arkea kun siitä puhutaan niin negatiiviseen sävyyn.. kuitenki sun jutuista saa eri vibat ja vaikka et asioita kaunistele niin tulee itellekki semmonen olo että olispa itselläkin joskus 3 poikaa (sydänsilmäemojeita paljon)

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana kuulla, koska toivon tähän voivani vaikuttaa <3 Tämä on elämän parasta aikaa, se on vuoristorataa, mutta kaikki mennään täydellä tunteella ja täysillä eläen <3 Kiitos niin paljon <3

  • Haidi

    Jotenkin ihana, että teidän brunssit on säilyneet jo näin monta vuotta ja porukka niissä vain lisääntynyt :) kaivopuistossa oli kyllä mahtava meininki ja sääkin kerrankin suosi!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos, samaa mieltä <3 Vaikka meillä kaksi perhettä ei päässyt tänä vuonna työmatkojen ja lasten sairastelujen takia, mutta ensi vuonna <3

  • Marianna

    Ihana Mari siellä kuvissa♥️

    • Hanna Vayrynen

      Mari on <3

  • Erppa

    Ihanan tyytyväinen ilme keskimmäisellä tuossa vaunukuvassa tikkarien kanssa :D

    • Hanna Vayrynen

      EIkö :D Surprise though :D