CATEGORIES

Miksi hankkia lapsia?

2.10.2019

Olen seurannut viime viikkojen uutisointia hyvin ristiriitaisin fiiliksin. On ollut paljon keskustelua syntyvyyden laskusta. Aihe ei todellakaan ole yksinkertainen, vaan äärimmäisen ristiriitainen. Miten käy hyvinvointiyhteiskunnallemme, kun syntyvyys jatkaa laskuaan ja huoltosuhde vaikeutuu (eli työ- ja eläkeikäisen väestön suhde)? Kuka maksaa eläkkeen? Samaan aikaan ympäristömme ei kaipaa väenpaljoutta. Missä kulkee se kultainen keskitie?

Miksi nuoret eivät halua samalla tavalla enää lapsia? Onko tulevaisuus liian epävarma pätkätöineen ja osa-aikaisuuksineen? Vai onko se liiankin ruusuinen? Halutaanko keskittyä itseensä, uraputkeen ja sen sadosta nauttimiseen, ns. vain itseään toteuttamalla? Vai ovatko urapaineet niin kovat, että siinä vaiheessa kun lapsia olisi “turvallisempi” hankkia, niin on jo myöhäistä? Vai onko sittenkin itsekästä hankkia lapsia? Asiassa ei ole oikeaa ja väärää. Molemmissa on omat puolensa. Olen viime päivinä lukenut paljon kertomuksia, miksi nuoret eivät halua lapsia. Lapsiarki koetaan liian kuormittavaksi ja kaikki vanhemmat vain valittavat. Kuka siihen loukkuun haluaisi? Jokainen ihminen on erilainen, eikä perhe-elämä tulisi olla missään nimessä se yhteiskunnan pakottama “ainoa oikea valinta”. Mutta se herätti minut miettimään kysymystä, miksi minä halusin hankkia lapsia? Mikä lapsiarjessa minusta on niin hienoa?

Nuorena kuvittelin, etten välttämättä koskaan halua lapsia. Minua kiinnosti enemmän opiskelu ja itseni toteuttaminen. En koskaan ollut mitenkään erityisen lapsirakas ihminen. Mutta sitten tapasin mieheni vuonna 2004. Aika nopeasti huomasin fiiliksiä, mitä en ennen ollut kokenut. Unelma meidän perheestä heräsi molemmilla nopeasti yhteisen polun aloitettuamme. Omien opiskeluitteni takia halusin kuitenkin lykätä perheen perustamista vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Saimme esikoisemme vuonna 2012, mutta sitä ennen saimme kokea myös sen, kuinka lasten saaminen ei myöskään ole mikään itsestäänselvyys. Melkein kaksi vuotta elimme toivossa, kunnes sitten unelmamme kävi toteen. Sen jälkeen kaksi pikkuveljeä ovatkin tulleet heti perään.

Onko lapsiarki sitten raskasta? Kyllä. Valehtelisin jos väittäisin muuta. Se väsyttää ja se sitoo ihan eri tavalla kuin mikään muu aikaisemmin. Mutta samalla se antaa niin paljon enemmän, kuin mikään muu aikaisemmin. Ne onnen ja ilon hetket mitä myös koet lasten kanssa päivittäin on niin käsittämättömän syviä, ettei niitä kykene edes sanoin selittämään. Jokainen vanhempi tietää, että vaikka väsymystään valittaakin, niin samalla se pieni ihminen on elämäsi suurin ylpeyden aihe ja maailman rakkain asia. Heidän takiaan sinä haluat olla parempi ihminen. Heidän takiaan olet valmis tekemään ihan mitä vain ja yrittämään entistä kovemmin. Se ehdoton rakkaus on suurempaa, kuin olet koskaan aiemmin voinut kuvitella.

Jos mietin hamaa tulevaa ja sen suunnitelmia niin toivoisin saavani kaiken. Vaatimatonta – eikö? :D  Haluan onnellisen parisuhteen, mielenkiintoisen työn sekä onnelliset lapset, ketkä ovat empaattisen itsevarmoja. Kun ikää on sen verran, että aika työelämässä alkaa olla ohi, niin toki olisi kiva joskus matkustella, mutta kyllä tässä vaiheessa jo tiedän, että siinä vaiheessa elämää toivon enemmänkin voivani vain olla läsnä lasteni elämässä, vaikka he pesästä ovatkin lentäneet. Apuani liikaa tuputtamatta, mutta samalla lähellä, että he tietävät avun olevan aina vieressä jos tarvitaan. Perhe on aina ollut oman elämäni kallio, missä tuetaan ja kannustetaan eteenpäin. Oman perheen tukeen voi aina luottaa synkimmälläkin hetkellä. Kun on vahva tukiverkko, on myös voimia auttaa enemmän muita. Toivon saavani lasteni tulevaisuuden puolisoista jatketta perheeseemme ja vielä lapsenlapsiakin, jotta vanhemmuuden iloista voi viedä ikään kuin rusinat pullasta :D Koska kuten ulkomailla vietetyt vuoden meille osoittivat – meille tärkeintä on aina ollut rakkaat ihmiset ympärillä. Kodin tekevät ihmiset. Perhe on meille prioriteetti numero yksi. Tuskin kuolinvuoteellaan miettii, että tulipa vietettyä liian vähän aikaa töissä. Kyllä se ajatus pyörii silloin elämänsä tärkeimmissä ihmissuhteissa ja miten on tullut oltua läsnä.

Kuten kaikki elämässä, ne kaikista parhaimmat, arvokkaimmat, palkitsevimmat ja ihanimmat asiat ovat ne, jotka ovat kovimman työn takana. Lasten saaminen ei ole tästä poikkeus vaan minulle se graalin malja. Vaikka vanhemmuus on ajoittain uuvuttavaa, on sen palkinto moninkertaisesti suurempi. Katsoessani lapsiani sydämeni hymyilee ja on pakahtua onnesta. Meille ei ole elämässä mitään suurempaa.

“What it’s like to be a parent: It’s one of the hardest things you’ll ever do but in exchange it teaches you the meaning of unconditional love.”
— Nicholas Sparks

Loppuun kuulisin mielelläni teidän ajatuksianne.
Mikä teistä lapsiarjessa on ihanaa?
Miksi te halusitte lapsia?
Miksi ette halua lapsia?

78 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Ilona

    Olisin halunnut lapsia, mutta en koskaan elämäni aikana ole seurustellut, eikä halu ole ollut kuitenkaan niin voimakas, että olisin yrittänyt yksin (eikä se olisi edes taloudellisesti mahdollista). Median kohkaus aiheesta ahdistaa ja tuntuu syyllistävältä, ja samaan aikaan on oma ahdistus ja suru yksinäisyydestä, joka ei ole oma valinta.

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän hyvin <3 Olen pahoillani tuosta painostavasta tunteesta minkä varmasti koet. Toivon, että saat vielä sen kaiken mitä toivot <3

  • Sara

    Mahtavaa, Hanna, että tartuit tähän aiheeseen empaattisella, ymmärtäväisellä otteella. Oma polkuni äidiksi oli tavallista mutkikkaampi. Pitkään hoin, etten halua lapsia. Olimme olleet mieheni kanssa yli 10 v yhdessä, kun mieleni muuttui. Mies oli halunnut lapsia aina. No, lapsia ei niin vain tehdä, vaan heitä saadaan eikä kaikki valitettavasti saa lainkaan. Raskaus ei aina pääty onnellisesti, siinä voi tulla ongelmia matkan varrella eikä vauvat aina ole terveitä tai voi olla huolia tai uhkakuvia terveydestä, jotka eivät sitten onneksi toteudu kuten meillä.

    Meillä polku oli kivinen, mutta saimme pitkän yrityksen jälkeen esikoisemme. Raskaus ja ensimmäinen vuosi oli kaikin varsinaista myllerrystä enkä tarkoita pelkkää väsymystä. Toiselle vauvalle annettiin lupa tulla pitkän harkinna jälkeen, ja häntäkin yritettiin vuosi.

    Nyt olen ollut äiti yli 16 vuotta. Kuopuskin on kohta teini. Vauva-arjen koin hyvin sitovana ja väsyttävänä, mutta kun perspektiiviä on pidemmältä ajalta, se tuntuu kovin lyhyeltä ajalta. Rakastan lapsiani yli kaiken, samoin rakkaus mieheen kasvoi entisestään, kun saan päivittäin nähdä, kuinka hyvä isä hän on.

    Päätös alkaa yrittää saada omia lapsia hirvitti ja pelotti vietävästi, mutta vaikka välillä on väsyttänyt, turhautunut ja raivostuttanut, en ole hetkeäkään katunut sitä päätöstä. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että saimme nuo kaksi lasta.

    Ymmärrän kuitenkin, että osa ihmisistä ei lapsia halua. Tuskinpa kukaan lapsia alkaa ”tehdä” yhteiskunnan edun nimissä. Toki ei haittaisi, jos yhteiskunta tukisi vanhemmaksi tuloa ja vanhemmuutta nykyistäkin enemmän.

  • K/W

    Mä nuorempana olin ihan varma etten halua lapsia. Ajatus tuntui silloin ihan vieraalta sekä ahdistavalta ja mieheni tavattuani sanoin hänellekin aika pian etten välttämättä koskaan tule lapsia haluamaan. Hän hyväksyi ja rakasti silti. Kerkesimme nauttia kahdenkeskisestä elämästä noin seitsemän vuotta, jonka jälkeen elämä alkoi tuntumaan tyhjältä ja jollain tapaa vajaalta ja tuli tunne että jotain siitä puuttui. Niinpä pitkän pohdinnan jälkeen päätimme yrittää vauvaa, vaikka molemmat pelkäsi ihan kuollakseen tulevaa 😂 Meidän poika syntyi himpun vajaa kolme vuotta sitten, ja en ole kertaakaan katunut. En silloin kun en saanut nukkua, en silloin kun tehtiin hampaita enkä silloinkaan kun olin itse oksennustaudissa ja piti huolehtia pienestä ensin. Ei se aina herkkua ole, mutta niinkuin Hanna kirjoitit, se antaa takuulla sata kertaa enemmän kuin ottaa. Moni puhuu vaan niistä negatiivisista asioista, mutta he ovat täysin tietämättömiä niistä pienistä teoista joita me äidit saadaan todistaa joka ikinen päivä. Ne hetket kun pieni hatarasti keinuen ottaa ensimmäiset askeleensa, ne hetket kun pitkien kuukausien jälkeen se ensimmäinen sana on “Äiti” ja ne hetket kun niinkin pieni ihminen osaa päivän päätteeksi syliin kiivettyään sanoa “olen iloinen että olet äiti olemassa, kiitos” 😭 Joka ikinen ilta katson häntä ja kyyneleet nousee silmiin kun ajattelen että hän on minun, ja olen suuresti etuoikeutettu että sain hänet elämääni ❤️

  • Anna-mari

    Meillä on kaksi toivottua ja rakastettua lasta, maailman tärkeimmät! On ollut rankkaa, elämänmakuisia vuosia ja roppakaupalla niitä edessä! Olen ylpeä lapsistani, haluan opettaa heille kaiken hyvän, toivon sydämeni pohjasta että voisin olla edes sadasosan niin hyvä äiti heille kuin omani on ollut minulle. Mutta tiedän kääntöpuolenkin, meidän kohdalla se on tukiverkoston puute. Pääsimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran yli kuuteen vuoteen (!) kahdestaan “treffeille”. Myönnän, että olen kateellinen, kun luen sinunkin treffi-illoista. Nyt, ensimmäisen koettuani, tiedän että ne tulevat tarpeeseen. Suurin jännitys momentti tuona kahdenkeskisenä iltana ei ollut se,miten lapset pärjäävät (vaikka jännitin sitä hulluna) vaan se, onko meillä mieheni kanssa enää mitään juteltavaa ihan kahden kesken? Onko meillä hauskaa yhdessä, miltä kahden kesken olo tuntuu..? Onneksemme rakkaus ja kipinä oli ja on, juteltavaa riitti ja naurua. Mutta tämän halusin tuoda esiin. Usein puhutaan paljon siitä, että vanhempien täytyy saada ottaa aikaa myös parisuhteelle ja se on totta, mutta kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia.. Enkä minäkään lapsiani tuntemattoman hoiviin kovin helpolla antaisi,eivätkä he jäisikään! Onneksi nyt lapset ovat sen ikäisiä, että tällaiset jutut onnistuu. Kuuteen vuoteen on kuitenkin mahtunut monenlaista, kaikesta ollaan selvitty, yhdessä perheenä. Ajattelen usein, että jos väsyneenä sanon isosti lapsille tai totean, että olen nyt todella väsynyt, he eivät siitä rikki mene. He ovat vain eläneet sitä todellista elämää meidän vanhempien kanssa, iloineen ja suruineen. Halusin tuoda tämän puolen keskustelussa osaltani esille. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, olen seurannut sinua useamman vuoden. Olet positiivinen ja ihanan sarkastinenkin 👌😅, ❤️.

  • Pihvi

    En mitään muuta toivo niin kovasti kuin omaa lasta. Useamman vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen olo alkaa olla jo toivoton, mutta ehkä vielä jonain päivänä saamme kokea vanhemmuuden. Tällä hetkellä joka puolelta tuleva median jopa syyllistävä asenne tuntuu todella pahalta ja tekee mieli selitellä että kyllä me niitä lapsia tehtäisi jos se vaan kävisikin niin helposti tuosta noin vaan tekemällä :(

  • Taija

    Haluaisin myös, että muistettaisiin, että on myös olemassa naisista, jotka ovat haluamattaan jääneet lapsettomiksi, koska sopivaa kumppania ei ole löytynyt riittävän ajoissa. Eikä välttämättä ole ollut rahaa yksin ryhtyä hedelmöityshoitoihin tai adoptioon. Hyvä ystäväni valitettavasti lukeutuu tähän kategoriaan ja valitettavasti hän on jäänyt asiasta katkeraksi, sillä lapsi oli hänen suurin unelma :(

  • Curlygirl28

    Ollaan oltu miehen kanssa 7 vuotta yhdessä ja puhuttu aina että jos toiselle tulee paha vauvakuume niin tehdään vauva, tai ainaki yritetään. Vielä ei oo niin tuntunut siltä että ois pakko saada, vaikka monet ympärillä olevat kaverit on lisääntynyt ja tykätään molemmat lapsista ja mielellään hoidetaan ja touhuillaan kavereiden ja sukulaislasten kanssa. Eniten mietyttää just maailman tilanne tai jos lapsella oiskin joku hätä jo heti syntyessään, näitäkin ollaan ikävä kyllä nähty.

    Mun oma äiti on ollut maailman ihanin eikä koskaan oo tuntunu että oltain veljen kanssa jotenkin häiritty sen elämään vaan äiti on edelleen meiän peruskallio. <3 yks syy että haluaisin lapsia oiskin juuri se että niillä ois myös maailman ihanin ja rakastavin mummu <3

    • Hanna Vayrynen

      <3 Minusta on tärkeää, että uskaltaa rohkeasti kuunnella sitä omaa tunnetta. Ei lapset ole kaikille ja siinä ei ole yhtään mitään pahaa. Me kaikki olemme erilaisia. Toki sitä äitinäkin on monia eri pelkoja jotka nostavat päätään, mutta samalla koen, että jos pelkään liikaa, sitä jää elämä elämättä <3 Teidän tienne löytyy varmasti ja ihana kuulla, että teillä on tuollainen tukiverkko <3

  • Simona

    Hyvä aihe pohtia eikä oikeaa tai väärää tapaa nähdä asiaa. Ehkä mahtavinta tässä kohtaa on se että nykyään voi sanoa ääneen että syystä tai toisesta ei halua lapsia. Ennen oli normi mennä naimisiin (ja pysyä naimisissa vaikka mikä oli) ja tehdä lapset ja jäädä niiden kanssa kotiin kun mies on töissä. On mahtavaa että on monimuotoisia perheitä ja tapoja hoitaa arki. Hirveintä on tehdä/saada lapsi yhteiskunnan tai muiden painostuksesta (esim abortin kielto tietyissä maissa). Kuten todettu, on aivan liikaa lapsia jotka eivät ole toivottuja tai ovat kodittomia tai elävät muuta huonoa elämää. Itse kuitenkin koen lapsien olevan minulle maailman tärkein asia. Mahtavan tukiverkoston ja maailman ihanimman mieheni ansiosta saan olla yrittäjä ja äiti joka pääsee silloin tällöin harrastamaan. Pienten vauvojen kanssa näin ei kuitenkaan ollut, vaan ulkopuolisen silmiin näytti varmasti siltä että jouduin luopumaan kaikesta: ihanista asiakkaista ja työyhteisöstä mikä oli minulle äärimmäisen tärkeä asia sekä harrastuksesta jota sain tehdä juuri niin monta kertaa viikossa kuin halusin. Kavereiden näkeminenkin sekä juhliminen jäi myös. Kuulostaa ulkopuolisesta varmasti siltä että luovuin kaikesta itselleni tärkeästä. Itse en miettinyt näitä asioita kertaakaan! En kokenut luopuvani mistään sillä sain niin paljon parempaa tilalle! Toki tietyn ajan jälkeen liikuntahimo palasi, mutta ei lapset ole sen esteenä, vaikkei niin usein päässyt kuin ennen. Sitä rakkauden määrää ei voi selittää eikä tietää ennen kuin sen vauvan saa syliin. Se oli lasten teossa se yllättävin puoli. Miten ihanaa se on. Mutta kokemus on jokaiselle eri ja siinä missä minä nautin joka hetkestä vauvan kanssa, toinen voi ahdistua. Paljon uusia tunteita ja tilanteita mihin ei voi valmistautua. Jokainen tekee kuten parhaakseen kokee!

    • Hanna Vayrynen

      <3 <3 <3 Kiitos ihana. Näinhän se on <3 Tilalle saa niin paljon enemmän ja mikään ei ole ikuista <3 Ja niin samaa mieltä - on mahtavaa, että kaikki valinnat ovat tänä päivänä hyväksytympiä! <3 Valinnan syitä on monia, mutta jos tämä on syy niin silloin sanoisin, että ei huolta <3

  • Jonna

    Kauhean vaikea aihe, mielestäni kuvasit selkeästi monia eri kantoja. 😊 Olen 26-vuotias ja haluan lapsia. Kuitenkin moni luettelemistasikin asioista mietityttää. Kannattaako tähän maailmaan tehdä lapsia, kun on niin paljon pahaa ja liikaa ihmisiä? Pätkätyöt hoitoalalla ei turvaa taloutta, eikä oma tukiverkosto ole kovin vahva. Oma jaksaminen arjessa ja työelämässä on vaakalaudalla jo ilman lapsia, saati jos lapsiarki kaatuisi niskaan.. Tuntuu, että koko yhteiskunta on lapsien hankintaa vastaan niin taloudessa kuin yksittäisissä asioissa (kaupat, ravintolat, yksittäiset ihmiset). Ja silti, haluaisin lapsia enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Omat urahaaveet ei ole koskaan ollut prioriteeteissa korkealla. Olen harkinnut pitkää kotiäitiyttä ja ehkä perhepäivähoitajaksi ryhtymistä. Se ilo ja huolettomuus elämästä on niin tarttuvaa. ❤ Ihana perhe teillä!

    • Hanna Vayrynen

      Todella hyvää pohdintaa. Ja pidän siitä, että mietit selkeästi yhteiskunnallisesta kulmasta – ei siltä, mistä sinä joutuisit ns. “luopumaan”. Minullakin on usein yht’äkkiä olalle istahtavia pelkoja: mitä jos jotain kamalaa käy kun maailmassa on myös niin paljon pahuutta? Mutta samalla se ajatus on työnnettävä syrjään ja elää sitä tämänhetkistä elämää niin täysillä ja ilolla kun voi, koska muuten elämä jää elämättä. Mitä ikinä kävi, ainakin sitä eli täysillä rakastaen <3 Minä taas koen, että verrattaen Suomessa on todella hyvin tuettu lapsiperheitä (jenkkeihin ainakin verraten) ja meillä on aika paljonkin mahdollisuuksia tasan jaettuine vanhempainvapaineen. Aivan ihanaa pohdintaa - kiitos niin paljon <3

  • Loviisa

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Lapsiperhearjessa jokainen päivä on ihana. Pikkuiset ihmettelevät maailmaa niin iloisin silmin. Lasten kanssa ja puolison kanssa on myös hauskaa ja rentoa kun ottaa iloisen asenteen elämään. Rakkaus omaan lapseen on järjettömän voimakas. Lapset ja työura on täysin mahdollista yhdistää sekä nauttia molemmista. T. Akateemikko äiti

    • Hanna Vayrynen

      Se on juuri näin <3 Lasten myötä elämän värit syvenee <3 Itse koen, että elämäni todella silloin vasta alkoi <3 Samaa mieltä, molemmat täysin mahdollista yhdistää <3

  • Tiina

    En tiedä onko muilla yhtään samanlaisia fiiliksiä kun mulla, mutta tää viime aikojen uutisointi “vauvakadosta” saa mulle ihan päinvastaisen fiiliksen kun mitä sillä ajetaan takaa, eli tunne siitä että tein oikean päätöksen olla hankkimatta lapsia kun niin moni muukin oman sukupolveni edustaja on päätynyt siihen :D Mä näen sen lähinnä oman elämän tuhlaamisena, käytät sen ainoan elämäsi oman kopiosi elättämiseen, tai ainakin ne parhaat vuodet.. Sitten kun olet kaikkien vaiheiden jälkeen kasvattanut ne siedettävän ikään, jälkikasvu lähtee himasta elämään omaa elämäänsä ja sitten vanhemmat ovat enää sivuroolissa siinä. Lapsissa on myös niin valtavasti kiinni, se on kallista, työlästä ja vie vapaa-ajan aika minimiin (verrattuna nykytilanteeseen kun kaikki vapaa-aika on mun) Aikaa ja rahaa riittää matkusteluun, opiskeluun ja kivoihin harrastuksiin ja saan aina nukkua pitkään ja syödä rauhassa. Näen sen myös niin että se uhraus ei yksinkertaisesti ole sen arvoista että sitten (jos elän vanhaksi) joku käy ehkä kerran kuussa muiden velvollisuuksiensa ohessa vanhainkodissa katsomassa. Panostan ennemmin läpi elämän kestäviin muihin ihmissuhteisiin ja taloudellisen tilanteen kohentamiseen niin että voidaan sit vanhoina elellä vaikka Bahamalla mummokommuunissa :D Lisäksi tosin nykypäivänä on tulleet ajatukset siitä millainen tämän planeetan tulevaisuus tulee olemaan- en näe sitä kovin ruusuisena, joten siinä vielä yksi syy olla tuomatta tänne enää ketään

    • Hanna Vayrynen

      Varmasti monella voi olla samanlaisia fiiliksiä! Henk koht itse koen, että elämäni vasta alkoi lasteni myötä <3 Meillä se ei ole mitään estänyt (toki hetken aikaa elämässä ei pysty niin helposti irrottautumaan esim. harrastuksiin jos haluaa) mutta sekin vain ohikiitävä hetki. Lasten myötä elämän värit kirkastuivat (mitä ei voinut ennen edes ymmärtää). Vaiheita tulee ja menee, mutta jokaisessa ikävaiheessa on myös ne aivan ihanat puolet <3 Lapset eivät itselle ole uhraus, vaan se maailman suurin lahja <3 Toivottavasti löydät rinnallesi omat rakkaat Bahama-mummot <3

  • Laura

    Joskus olen haaveillut lapsista , sillon nuorempana. Mulla on hoivaviettiä. Mutta en halua enää ja mieheni ei halua myöskään. Me halutaan elää kaksin suht ”helppoa” elämää ja tällaiseen maailmaan ei lapsia vaan haluta yrittää. En halua omia geenejä ja mitä ongelmia itselläni on , halua missään nimessä omilleni.. olisi todella rankkaa katsoa vierestä jos 15v päästä mun lapsella olisi sama ongelma. Ja sit ilmastonmuutos myös mietityttää ja nämä erinäiset kouluiskut ja terroristi-iskut. 😔

    • Hanna Vayrynen

      <3 Ymmärrän hyvin tuon pelon, että jos itsellään oleva ongelma olisi todennäköisesti periytyvää niin sitä miettisi todella paljon uskaltaako / haluaako antaa sen eteenpäin lapselleen? Ja kyllä, samoja asioita pelkään minäkin, mutta elämästä ei koskaan tiedä eikä elämää voi elää pelossa tai jää elämä elämättä <3

  • M.M

    Olen kolmekymppinen naimisissa oleva nainen, enkä halua lapsia. Olen asiaa paljon miettinyt, ja ajoittain myös kokenut itseni ”kummalliseksi” tämän takia – pääasiassa ulkopuolisten kommenttien vuoksi. Jonna ylhäällä kirjoitti että ”Kokemuksesta haluan sanoa kaikille, jotka miettii haluaako lapsia, että ei kannata hankkia jos epäilyttää.” Jollain tavalla ymmärrän tämän ajatuksen hyvin. Itse olen ajatellut niin, että lapsen ns. hankkimiseen pitäisi oikeasti olla vankka halu. Itseltäni se puuttuu. Kai se on vain asia, jonka tiedän. Olen kuitenkin muuten hyvin perhekeskeinen, ja kummilapsiani hemmottelen mieluusti. Omassa elämässäni vaalin lapsiarjen sijaan omaa aikaani (kaipaan paljon tilaa ja hiljaisuutta), aikaa ystävilleni, aikaa ja energiaa miehelleni. Näin minulla on myös enemmän resursseja auttaa kummilasteni vanhempiakin. :)

    • Hanna Vayrynen

      Se on juuri näin! Sisintään pitää uskalla kuuunnella <3 Perheen hankkiminen ei missään tapauksessa pitäisi olla yhteiskunnan sanelema normi. Ja olen samaa mieltä - lasten saamiseen pitää olla kyllä vahva halu. Vauva / taaperovuodet voivat olla melkoinen shokki muutenkin ja ilman sitä syvää paloa ja halua niin sitä voi myös siihen tilanteesen katkeroitua. On hienoa jos tuntee itsensä ja halunsa <3

      • M.M

        Korjaan; Vauvattomuusbuumi – kun lakkasimme lisääntymästä on kirjan nimi. Heini Maksimaisen kirjoittama.

      • M.M

        Nimenomaan. Vaikka sanavalintaasi kyllä haluaisin hieman omalta osaltani korjata: meillä on kyllä mieheni kanssa perhe, vaikkei lapsia halutakaan. Me olemme perhe näin. :)

        Tuli mieleen, että sinua saattaisi kiinnostaa Lapsettomuusbuumi-niminen kirja! Jos ja kun teema yleisesti mietityttää. Itse luin sen ja pidin kovasti. :)

        • Hanna Vayrynen

          Anteeksi – totta kai! :) PAhoittelen virhettäni koska tottakai on <3
          Kiitos! Minä tutustun! <3

  • iava

    En muuta toivoisikaan kuin pientä nyyttiä syliini. Kauan tätä jo toivottu ja nyt muutaman viikon päästä vihdoin lapsettomuushoitojen ensikäynti, minulla siis todettu PCOS. Tavallaan helpotus, että on jokin selkeä syy mitä lähteä hoitamaan. Uskoa todellakin koetellaan mutta onnea on maailman parhain mies rinnalla joka tukee kun itse ei jaksa <3

    Olen aina tiennyt haluavani lapsia, mieheni kanssa yhdessä oltu seitsemän vuotta ja erinäisten syiden vuoksi kuitenkin "lykätty" lapsihaavetta. Myönnän, että itselleni vakituinen (hyvä ja mieleinen) työpaikka vuosien pätkätöiden jälkeen oli iso syy miksi en aiemmin ollut valmis. Lisäksi mieheni vakavan, vuosia kestäneen sairauden keskellä ei olisi meillä kummallakaan ollut voimia lapselle. Ei nytkään ole "se täydellinen aika" ja tuskin sellaista ikinä tuleekaan, tästä olen kuitenkin vuosia haaveillut ja toivon vain että hoidot auttaisivat nopeasti. Epätietoisuus on pahinta.

    Syksy on muutenkin ollut äärettömän raskas hoitojen alkua odotellessa ja toivoessa, että päivät kuluisivat nopeasti. Ääretöntä tuskaa on tuonut se, että veljen perheeseeni syntyy kolmas lapsi. Sain tietää tästä samana päivänä kun menkat aamulla olivat alkaneet. Tietenkin olen onnellinen heidän puolestaan muttei se vie omaa suruani pois. Minun on ollut ihan pakko olla heidän kanssaan aiempaa vähemmän tekemisissä oman jaksamiseni vuoksi, toisten onnea on vaikea niinä mustina hetkinä seurata. Olen usein palaillut lukemaan tekstiäsi koskien keskenmenoasi ja varsinkin sen kommentteja ja saanut niistä lohtua. Kiitos sinulle <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi kun voisin halata sinua.
      Tunnistan tuon kivun, vaikka oma odotuksen tie oli paljon lyhyempi. Minullakin oli PCOS, mutta loppujen lopuksi tulos oli tämä <3 Uskon siis myös puolestasi, kun sinä et jaksa (ja tiedän, niitä hetkiä tulee). Se epätietoisuus on kaikista pahin. Jos olisin tiennyt tuohon aikaan että saamme vielä lapsen, niin olisin voinut odottaa helposti paljonkin pidempään. Mutta epätietoisuudessa ne pari vuotta tuntuivat hyvin synkiltä aika ajoin. Täydellistä aikaa harvemmin on, mutta lapsen tullessa se aika tuntuukin juuri oikealta <3 Uskon puolestanne ja toivon koko sydämestäni, että toiveenne käy toteen <3 Kiitos sinulle <3 Halaus.

      • iava

        Kiitos kauniista viestistäsi <3 palaan varmasti kertomaan jos/kun meille ihme suodaan <3 Blogiasi ahkerasti seurannut vuodesta 2011(?) ainakin siis ennen kuin esikoistasi aloit odottaa :) surkea kommentoija tosin mutta sitäkin ahkerampi lukija :)

        • Hanna Vayrynen

          Niin pitkään! <3 <3 Kiitos sinulle niin paljon kaikesta omasta tuestasi näiden vuosien saatossa <3 Toivon suuresti, että pidät minut ajantasalla teidän tilanteestanne. Täällä on varma vertaistuki <3 Toivon suuresti, että et joutuisi odottaaman kovasti pidempään <3

  • Ansku

    Ihanasti kirjoitat! Olen kyllä niin samaa mieltä kanssasi! Nimenomaan tuo, että mikä tässä elämässä on loppupeleissä kaikista tärkeintä niin kyllä se on läheiset ja oma perhe myös minulle. He lopulta tuovat sen onnen tähän elämään. Tuntuu, että tässä nyky-yhteiskunnassa ihmiset ovat tottuneet saamaan kaiken liian ”helposti” ja asiat lapsien kanssa pitäisi myös sujua vaivattomasti. Totta kai ne ensimmäiset vuode ovat välillä rankkoja. 2,5-vuotiaan tytön kanssa olen käynyt läpi ihan kaikki mahdolliset tunteet. Elämä on ollut samalla rankinta tähän asti, mutta samalla olen myös saanut niin paljon, mitä en koskaan aikaisemmin voinut edes kuvitella! <3 Minusta ei myöskään mitenkään pois sulje se, että on lapsia etteikö elämässä olisi mitään muuta tai voisi edetä uralla tai matkustella tms. Sain lapsen 22-vuotiaana ja olen sen jälkeen valmistunut korkeakoulusta, päässyt työelämään, omat harrastukset rullaa, olemme päässeet matkustelemaan miehen kanssa kahdestaan sekä myös tytön kanssa. Jos meille tulee vielä lisää lapsia (Noita sinun poikien kuvia katsellessa ainakin iskee vauvakuume! Mikä ihana kolmikko!!), niin ei se pelota mitenkään, että jäisin jälkeen työelämästä tai muuta ja vaikka jostain syystä jäisin, niin uskon myös siihen, että kyllä kaikki asiat lopulta järjestyy parhain päin ja kaikesta selviää! :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihailtavan optimistinen asenne! <3 Ja olen kanssasi ihan samaa mieltä kuinka lapset antavat niin paljon enemmän vaikka ajottain onmyös hyvin raskasta. Olen samaa mieltä. Lapset eivät omakohtaisesti ole olleet mikään este elämäni elämiseen - heidän kauttaan oma elämäni oikeastaan vasta todella alkoi! :D <3

  • Kata

    Ihana kirjoitus <3 mulla on aina ollut ympärillä paljon lapsia ja olen rakastanut lapsia ihan pienestä pitäen. Olen aina huolehtinut pienemmistä. Mulla on maailman rakkain 3-vuotias kummipoika ja mun isosisko saa pian ensimmäisen lapsensa ja musta tulee täti <3 myös mun ystävät ovat lisääntyneet viime aikoina joten ajatus siitä, että lapsia olisi jotenkin vähemmän, on mulle aika vieras :D En ole oikein vielä ajatellut sitä, haluanko omia lapsia ja koska niitä haluan. Mutta mulla on opinnot kesken ja aikaa on vielä todella paljon. Ajattelen, että jos löydän joskus juuri sen oikean miehen vierelleni, voi hyvinkin tulla ajankohtaiseksi lapsihaavet. En ota paineita, aika näyttää. Valehtelisin, jos sanoisin ettei esimerkiksi ilmastonmuutos ahdistaisi mua tai se ajatus millaisessa maailmassa lapset ja lastenlapset tulisivat elämään. Mutta ei se olisi mulle syy olla hankkimatta lapsia. :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos Kata! <3 Kiitos kun avasit omia ajatuksiasi ja sitä kaikkea ristiriitaa, mitä ilmassa on. Se on juurikin noin - aika näyttää <3 Siitä ei kannata paineita ottaa ja toivotan sinulle voimia uskomaan omaan päätökseen mitä ikinä se jonain päivänä on <3 Se on varmasti sinulle se oikea <3

  • Anna-Maria

    Lapsettomuudesta kärsivän näkökulmasta kipeää luettavaa. Haluaisin lapsia, useita. Mutta tämä viimeaikojen syyllistävä uutisointi unohtaa meidät jotka lapsettomuudesta kärsii. Puhutaan väestökadosta vaikka samaan aikaan kaikki lapsettomuusklinikat ovat työntäyteisiä. Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia. Ei tarvitse vakuutella perhe-elämän ihanuutta, usko pois ottaisin sen milloin tahansa.

    • Kati E

      Anna-Maria ❤️❤️❤️❤️❤️❤️

    • Hanna Vayrynen

      Tiedän (ja suorastaan tunnen) tuskasi <3 Olen elänyt myös tuossa hyvin mustassa aukossa. Tuo kipu on niin syvällä, missä pieni toivon kipinä kerran kuussa viedään aina pois

  • Heidi

    Kiitos, että toit tätä asiaa nimenomaan positiivisessa valossa esille. Jo raskausaikana sain kokea paljon negatiivissävytteistä kommenttia: ”varo vaan, kaikki tulee sit muuttumaan eikä arkesi tule enään olemaan samanlaista”. Ihmettelin tuota suuresti, koska koin nimenomaan haluavani muutoksen nykyiseen elämääni, koska halusin lapsen ja tulla äidiksi. Tiettyjä muutoksia se tuo pakostakin elämään, mutta ei sen tarvitse kaikkea muuttaa.

    Mietin monesti, miksi lapsista käytävä keskustelu on niin negatiivista. Ymmärrrän toki, että valvotut yöt, uhmaiän tuomat haasteet ja oman ajan vähyys otetaan helposti esille, ne kun on niitä pinnalla olevia tunteita ja itsekin siihen sorrun. Toivoisin, että ne puheet eivät loisi vääränlaista kuvaa niille, kenellä ei vielä ole lapsia.

    Joten minä jatkan vauva-arjen ilosanoman jakamista:

    Minulla tuhisee juuri paraikaa parvekkeella 8 kk ikäinen vauva. Juon aamukahviani kodin hiljaisuudessa kylpytakki päällä ilman mitään kiirettä (okei, kahvi on käynyt kertaalleen mikron kautta, mutta mitä se haittaa😅) ennen kuin aloitan aamun askareet. Eilen illalla olin joogatunnilla ja kävin myös joogan jälkeen kiireettömästi nauttimassa saunan lämmöstä. Rentoutuneena tulin kotiin, hoidin vauvan iltatoimet ja vauva nukahti klo 19:30, jolloin saimme pari tuntia nauttia mieheni kanssa kahdenkeskisestä ajasta ennen unille menoa.

    Tässä esimerkki mitä se vauva-arki myös voi olla. Vaikka tuo kuvailtu ei aina toteudukaan, antaa ne muutamat hyvin nukutut yöt ja pienet omat hetket arjessa energiaa pitkäksi aikaa ja koen taas olevani valmis kohtaamaan hampaiden puhkeamiset ym. Ja totta, että kaikki on tosiaankin sen arvoista, myös ne haastavat tilanteet. Jo pieni vauvan hymy saa sydämeni sulamaan ja kaiken tuntumaan juuri tämän arvoiselta. ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Ah! Ihana Heidi! <3 <3
      Niin ihana että jaat myös noita hetkiä, mitä vauva-arki myös paikoitellen on! <3
      Toki vaiuva muuttaa elämää, mutta minäkin koin että pelkästään parempaan <3 Vaiheita tulee ja vaiheita menee. Juurikin tämä arjen monimuotoisuus tekee tästä ihanaa ja sen tuntuista, että elämää kyllä tulee elettyä täysillä <3

  • Sanna

    Toivoisin nimenomaan kuulevani enemmän niitä asioita joita lapset tuovat elämään. Mielessäni ovat tällä hetkellä vain ne asiat, joista joudun luopumaan tai vähintään tinkimään. Niitä ovat spontaani matkustelu ystävien ja puolison kanssa (eksoottisiinkin kohteisiin), hyvät yöunet, kiireettömät suihkuhetket, kuuma ja rauhassa juotu kahvi aamuisin, kolmivuorotyö (ja eheät pitkät unet yövuoron jälkeen), urakehitys, asuminen epäkäytännöllisessä talossa (hissitön ja runsaasti rappuja :D )… Näistä asioista en ole vielä valmis luopumaan tai tinkimään, vaikka olen jo 33-vuotta. Niin kauan kuin mielessäni painavat enemmän vain ne asiat joista joudun luopumaan, kuin että mitä lapsi minulle toisi, en ole valmiina lasta saamaan. Lisäksi eron mahdollisuus pelottaa. Lähipiirissä olen valitettavasti nähnyt läheltä, kuinka lapsiperhearjessa parisuhde jää unholaan, ja erojakin on tapahtunut. Pelkään, että “menetän” puolisoni lapselle ja lapsiperhearjelle ja romanttisuus katoaa.

    • emma

      Ajattelin joskus hieman samansuuntaisesti kanssasi, mutta nyt yhden lapsen saatuani voin kertoa, että mitä lapsi tuo elämään (henk.koht. mielipiteeni): sellaista rakkautta, että en tiennyt niin voimakkaiden tunteiden olemassaolosta, päivittäistä ihastusta, ylpeyttä ja naurua, tunteen siitä että vaikka mitä ympärillä kävisi niin lapsi on aina syy elää ja yrittää “parhaansa” eli ikäänkuin pohjan kaikelle (en kokenut ennen lapsia olevani mitenkään elämän pohjaa vailla mutta tältä minusta nyt tuntuu). Ja lapseni on vasta vuoden ja uskon, että tämä vain paranee kun pääsen juttelemaan ja leikkimään hänen kanssaan ja fiilistelemään kaikkia oman lapsuuteni leffoja, ohjelmia, kirjoja jne. :D

      Kyllä, välillä on tosi rankkaa enkä ole yhtään kotiäitityyppiä, mutta tässä oppii tosi kärsivälliseksi ja kuten Hanna sanoi, arvostamaan elämän pieniä iloja ja arjen hetkiä ihan erilailla kun ennen lasta. Olen oppinut ja kasvanut ihmisenä ihan hulluna tultuani äidiksi. Minun mielestäni vuosi tai muutama hieman omista tärkeistä jutuista luopumista on pieni hinta siitä, että saa toivottavasti elämänmittaisen siteen lapsiinsa ja vanheta perhettä ympärillään. Jossain vaiheessa sitä omaa aikaa on niin paljon, että itken varmaan yksin kotona et miksi mun lapsi ei soita tai tule käymään. :D

      Ymmärrän myös päinvastaiset ajatukset, eikä tämä kaikkia varten ole, mutta jos yhtään tuntuu siltä että syyt olla yrittämättä lasta ovat tuollaisia “arkipäivän” mukavuuksia niin niiden vähenemisestä kyllä pääsee yli ja varsinkin kun ei ne mukavuudet kokonaan lopu tai ikuisiksi ajoiksi.

      • emma

        Pakko vielä lisätä, että lapsen kanssa voi elää monella eri tavalla, ei se “yleinen” muotti sovi kaikille. Voi miettiä, mitkä asiat on ne prioriteetit mistä luopuminen pelottaa, ja sitten miettiä miten niitä saa yhdistettyä mahdollisimman paljon perhe-elämään. On ihan sallittua ja mahdollista käyttää lapsenvahtia, lapsi voi mennä alle vuoden ikäisenä päivähoitoon, vanhempainvapaat voi jakaa tasan, siivouspalvelut, ruuan kotiinkuljetukset, mahdollisesti isovanhemmat, kummit, kaverit, kuntokeskusten ja lomakeskusten lapsiparkit apuun… Ja tietenkin se, että lapsi mukaan normaaliin elämään, kahville, ravintolaan, matkoille jne. Kaikki nämä keinot ovat sellaisia, joilla niitä eheitä yöunia, pitkiä suihkuja, kuumia kahveja, hyvän ruuan nauttimista, treenejä ja urakehitystä voi edistää parhaansa mukaan ne vuodet kun on eniten kiinni lapsessa. Mutta kuten sanottu, vaikka nyt minua, itsenäistä ja omaa rauhaa kaipavaa ihmistä, välillä ahdistaa tämä sitovuus, niin ihan oikeasti mun sydän särkyy kun edes ajattelen sitä että kohta lapsi jo viilettää tuolla kylillä yksin ja menee kouluun ja kaveritreffeille jne. :) Vaikka sehän se tarkoitus koko tässä hommassa on… Lapset on vaan lainassa.

        • Hanna Vayrynen

          <3 Tämä!!!! Mä kirjoitin juuri postauksen missä kävin paljon samoja asioita mielessäni <3
          Kiitos - he todella ovat <3

      • Hanna Vayrynen

        Ah, allekirjoitan niin vahvasti <3 Kirjoitit niin kauniisti! Ja näistä kommenteista minulla on herännyt ihan oma postausideansa- koska tuo arkipivän mukavuudet ovat aika usein nousseet esiin. Niistä kun ei joudu loppuiäksi luopumaan, vaikka hetken olisikin vaikeampi irrottautua <3'
        Ja olen hyvin onnellinen puolestasi - teillä selvästi eletään erittäin onnellista aikaa myös <3 Jotenkin tuntuu, että aina on lasten kanssa jotain ihanaa odotettavaa <3

    • Hanna Vayrynen

      Ymmärrän hyvin, moni omalla valinnallaan lapseton on sanonut ihan samaa. Ja valehtelisin jos en itse väittäisi kaipaavani rauhassa juotu kahvi, pitkä suihku jne. Ja eron pelko ei sekään todellakaan mikään turha ole. Kyllä olen myös sitä mieltä, että todella pitää tietää kenen kanssa tähän ryhtyy <3 Ja kuinka tärkeää on myös priorisoida parisuhdetta! Ei vaan hurahtaa vauvakuplaan. Tässäkin lähipiirin tuki on tärkeää. Sekään ei ole kaikille mahdollista - kaikilla ei ole isovanhempia tai muuta perhettä ympärillä, joka voisi (tai joskus jopa haluaisi :/ ) auttaa.

      Mutta oma kokemukseni on, että rakkaus mieheeni syveni vielä ihan uudelle tasolle, mitä en ennen lapsia edes pystynyt kuvittelemaan. Se miten hän todella on isä, puoliso ja kumppani vanhemmuuden pyörteissä on vain syventänyt suhdettamme (vaikka aina sitä luulee ettei voisi rakastaa yhtään enempää, silti enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna <3 )

      Ja toki lasten kanssa on pieni hetki, kun lapset sitovat paljon enemmän ja pidemmän suihkun ottaminen ei todellakaan ole niin helppoa. Mutta sekin on vain ohikiitävä hetki pitkässä juoksussa. Meillä pojat ovat 7, 5 ja 3 ja voin jo paljon helpommin ottaa niitä pidempiä suihkuja. JOtenkin ehkä lasten kanssa näiden pienten ihanien asioiden merkitys ja arvostus nousee. Arjen pienistä asioista nauttii suuresti. Koska loppupeleissä lapsi arki antaa niin paljon enemmän kuin ottaa <3

      Lapset tuovat meille sen merkityksen elämään. Syyn halua tehdä mitään pitkässä juoksussa. Yhdessä tekeminen on parasta. Iloisen pienen ihmisen juokseminen syliisi aamulla. Kölliminen sängyssä vierekkän. Niitä sydämen sulattavia hetkiä on päivässä monia <3

  • Haidi

    Tämä on mielenkiintoinen aihe, koska tässä nimenomaan ei ole sitä oikeaa vastausta. Kaikki vastaukset ovat yhtä oikein ja jokainen näkee asian omalla tavallaan ja omalta kannalta.
    Itse ajattelin nuorena, että haluaisin lapsia. Jotenkin oli selvää, että kaikista tulee aikuisia mennään töihin, naimisiin ja perustetaan perhe. Iän myötä kuitenkin oppi, että ei se olekkaan ihan niin suoraviivaista. Minulla on ystäviä keillä on lapsia, jotka ovat kohta kouluiässä, osalla on vauvoja ja osa raskaana. Sitten on meitä kellä ei vielä ole lapsia. Osa ei halua lapsia, kokevat, että tähän maailmaan ei halua tuoda lapsia. Osalle syy on ilmasto ja osa ei vaan ole vielä päättänyt. Jotkut haluaisivat, mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt ja näin kolmenkympin kieppeillä alkaa sitten miettiä, että mitä jos ei löydykkään. Sitten alitajunta alkaa vaan ohjaamaan ajatuksia siihen suuntaan, että onhan sitä elämää ilman lapsiakin. Lopulta sitten toteaa, että ei tiedä enää itsekkään mitä haluaisi ja minkä taas näkee realistisena vaihtoehtona toteutua. Tai kohtaavatko haaveet ja realismi toisiaan. Veikkaan, että myös se vanhemmuus mitä ystäväpiirissä näkee vaikuttaa paljon siihen, mitä itse aiheesta ajattelee. Osa on nähnyt niin vauvakuplaan menneitä vanhempia tai kuullut jäätäviä synnytystarinoita, että koko homma kuulostaa ihan hullun hommalta. Itselleni on kuitenkin osunut lapsia ystäville, jotka ovat kyllä saaneet sen näyttämään helpommalta, kuin mitä se varmasti on. Jännä nähdä mitä ajatuksia tämä muissa herättää ja millaista kommenttia aihe kerää :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Haidi jälleen kerran, että avasit näitä ajatuksia laajasti <3 Syitä on varmasti niin monia kuin meitäkin ja varmasti myös oman lähiympäristön malli vaikuttaaa. Ja miten mahtavia ja monipuolisia kommentteja on jo lyhyessä ajassa tullut <3 Niin mielenkiintoista ja ajatusksia herättävää!

      • Haidi

        Tää aihe on ollut omissakin kaveriporukoissa paljon esillä niin kerrankin oli kunnon ajatuksia ja mielipiteitä itsellläkin aiheeseen! :) näitä kommentteja on ollut kyllä tosi mielenkiintoinen lukea! Saa ihan uusia näkökantoja.

  • Hanna

    Harvemmin tulee kommentoitua blogipostauksia, mutta nyt on pakko. Ihana, että nostit tärkeän asian pinnalle. Itselläni on haaveena perustaa ja toivottavasti saada myös lapsia. Syntyvyyden lasku on todella huolestuttava ilmiö meidän yhteiskunnassamme ja mielestäni tähän pitäisi puuttua ennen kuin on liian myöhäistä.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti <3 Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä aihe, koska se on samalla hyvin ristiriitainen eikä mitenkään yksiselitteinen. Mutta jos monella pelko siitä että lapsiarki olisi "vaan kamalaa ja väsyttävää", niin sen haluan osaltani kumota, koska tottakai se on sitäkin, mutta samalla se on niin paljon enemmänkin <3

  • Jonna

    Halusin lapsia koska ajatus siitä että olisin lopun elämääni ilman omaa perhettä ja lapsia tuntui lopulta vieraalta. Pelkäsin että tulisin katumaan jos valitsisin lapsettomuuden.
    Olin aina aimmin ajatellut että haluan lapsia mutta lopulta rupesin niiden yrittämistä lykkäämään ja miettimään että haluanko lapsia sittenkään. Aika vahvana oli lopulta ajatus etten halua. En halua menettää omaa aikaa ja vapautta. En kuitenkaan uskaltanut valita lapsettomuutta, sanotaanko näin. Koin että lapsia kuuluu yrittää ja saada, se on normi, koko yhteiskunta rakentuu perheille. Että jäisinkö minä siinä outsideriksi? En. Koin myös että naiseuteen kuuluu niin vahvana normina äitiys että jäisinkö siinä outsideriksi? En.
    No sitten kun lapsi ja toinenkin saatiin (koska kyllä ihmisellä on hyvä olla sisarus) niin onhan tämä elämä ja arki ollut raskasta. Välillä on lasten kanssa kivoja hetkiä, suurimmaksi osaksi ei. En ole nauttinut sanottavasti äitiydestä, saati pikkulapsiarjesta. Oma aika ja vapaus meni, niinkuin olin pelännytkin.
    No, lapset kasvaa ja arki sitä myöten helpottuu. Rakastan heitä, mutta tämä elämä tämmöisenään on tosi kuormittavaa. Enemmän se ottaa kuin antaa.
    Kokemuksesta haluan sanoa kaikille, jotka miettii haluaako lapsia, että ei kannata hankkia jos epäilyttää. lapsiarki on juuri niin kauheaa kuin valitetaan. Elämä voi olla täysi ja hieno ilman lapsiakin.
    Hienoa, jos normi perheen perustamisesta murentuu ja ihmisillä ja etenkin naisilla on aito vapaus valita. Vaikka ongelmiahan tämä syntyvyyden lasku Suomelle tuottaa…

    • Ohikulkija

      Kiitos Jonna tästä rehellisestä kommentista.
      Harva uskaltaa sanoa tätä ääneen vaikka varmasti näitäkin kokemuksia on.

      • Hanna Vayrynen

        Kyllä.- täällä saa kertoa oman tuntemuksensa <3
        Kommenttiboksin hienous on se, että täällä saa ajatuksia aivan kaikista näkökulmista <3

        Ja uskon, että jokaisella vanhemmalla on noita hetkiä kuin Jonnalla <3 Samalla myös uskon, että kukaan ei oiekasti kadu sitä, että "hankki" (hirveä verbi tässä asiayhteydessä) lapsia. Vaiheita ja fiiliksiä tulee ja menee. Vaikea aika voi kestää pitkäänkin, mutta uskon, että pitkällä tähtäimellä lopulta se antaa aina kuitenkin enemmän kuin ottaa<3

    • Hanna Vayrynen

      Voi JOnna! <3
      Saanko kysyä kuinka vanhoja lapsesi ovat? Arvelisin, että elät vielä vauva + taapero arkea?
      Tuo on sitä kaikista väyttävintä aikaa ja pelkästään unen puute tekee sen, että on vaikea nähdä valoa pimeässä. Mutta olen varma, että tilanteesi vielä helpottaa <3 Tulet varmasti vielä pitkässä juoksussa miettimään - että omat lapset antavat enemmän kuin ottavat. Kuolinvuoteellasi mietit heitä - et varmasti sitä, että menetit oman ajan <3

      Mutta samalla allekirjoitan täysin sne, että jokaisen tulee harkita tarkkaan tulisiko hankkia lapsia. Se ei ole kaikille. Jokaiselle tulee olla oikeus valita ilman kenenkään muun kummasteluja / arvosteluja.

  • Ruusunen2

    Kiitos perhe-elämää positiivisessa valossa näyttävästä kirjoituksestasi. Itsekin näen perheen merkityksen juuri noin.

    Minusta tuntuu, että syntyvyyskeskustelussa on ihan täysin sivuutettu, että tahattomasti lapsettomien määrä on noussut ja nousee jatkuvasti. Minä esimerkiksi olen kolmekymppinen nainen ja olemme yrittäneet saada perheenlisäystä lähemmäs neljä vuotta. Lapsettomuushoidoissa olemme, mutta tähän asti niistä ei ole ollut apua. Pian tulee sen päätöksen aika, että siirrymmekö hoitoon yksityiselle, koska hoitoja saa kunnallisella puolella rajoitetusti. Hoidot yksityisellä ovat todella kalliita, eikä tuloksesta ole takuuta. Syntyvyyden lisäämiseksi ehdottaisin esimerkiksi hedelmöityshoitojen kustannusten laskemista, hoitojen monipuolistamista (parempia tutkimuksia esim. Era-tutkimus ym.) ja sijaissynnytysten laillistamista. Nämä asiat voisivat mahdollistaa perheen esimerkiksi minulle, ja varmasti myös monelle muulle.

    Vastaan vielä kysymyksiisi. Ajattetelen että lapsiarjessa ihaninta olisi yhdessä tekeminen. Kaikki arkiset touhut ja juttelut, juhlapäivät ja niihin valmistautuminen, halit ja iltasatujen lukeminen.

    Haluamme lapsia, koska olemme aina halunneet perheen. Se oli asia mistä puhuimme jo ensitreffeillä ja silloin mietimme, että kaksi tai ehkä jopa kolme lasta olisi ihanaa olla. Olen pienestä perheestä ja pienestä suvusta, mutta haluaisin ympärille enemmän ihmisiä ja sellaista yhteisöllisyyttä. Haluaisimme tehdä yhdessä perheenä monenlaisia asioita.. Käydä uimassa, mökillä, ulkomailla, lauantaisaunassa, ulkoilemassa. Haluaisimme seurata lasten kasvua ja tehdä heidän kanssaan mukavia asioita. Haluaisin, että he kaikki tai joku heistä haluaisi käpertyä aamulla kainalooni.

    Ymmärrän heitäkin hyvin, jotka eivät halua lapsia. On ihan ok valita niin, jokainen saa päättää itse, ja tuntuu todella ikävältä, että julkisessa keskustelussa mollataan lapsettomuuden valinneita. Se ei ole aina niin yksinkertaista.

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihana kommentti! Minulla tuli tästä tippa linssiin <3 Nuo on ne asiat minullekin! Puit hienosti sanoiksi! <3

      Otan sinua henkisesti kädestä kiinni tämän hetken kamppailusi kanssa. Tunnen noiden tämänhetkisten ajatustesi kivun ja pelon. Kun ei tiedä toteutuuko se unelma

  • Anni

    Mä oon täällä nyt näköjään joka päivä nykyään kommentoimassa :D mut tää oli niin hienosti kirjotettu että oli pakko kun tuli ihan itku <3 Kun luin tän sohvalla raatona maaten, harvinaisen rankan päivän jälkeen vauvan mentyä nukkumaan, niin en voi olla enempää samaa mieltä! 7 v blogia seuranneena sun paras kirjoitus koskaan :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihanaa Anni! <3 Ihana kuulla, koska sinäkin elät tosi kuormittavaa elämänvaihetta, mutta samalla ihana kuulla, että sinäkin niin näet sen palkinnon olevan suurempi <3 Kiitos kovasti - ja nähdään varmasti pian teidän pihapiirissä! :)

  • Marika

    Kauniisti kirjoitettu Hanna ❤️ Voin allekirjoittaa jokaisen kohdan. Itse olen aina tiennyt haluavani lapsia ja lähes vuosi sitten harras toiveeni toteutui kun meidän perheeseen syntyi tyttö. Monet puhuvat kuormittavasta vauvavuodesta, mutta itse en koe kulunutta vuotta erityisen raskaana. Joo, tottakai välillä väsyttää jäätävästi ja omaa aikaa on paljon vähemmän jne., mutta se järjetön määrä rakkautta korvaa sen kaiken. Parhaita ovat ne arjen pienet ihanat hetket, kun mini esimerkiksi kylvyssä läiskyttää vettä niin että ollaan molemmat yhtä märkiä, ja kääntyy vähän väliä katsomaan ylös nauraen hervottomasti? Ja voiko silloin olla enää pahalla tuulella kun lapsi konttaa vastaan kiljuen ilosta äitiä?

    • Hanna Vayrynen

      AH . onnea onnea onnea! <3 Mä niin allekirjoitan. Minullekin erityisesti ekan ja kolmannen vauvavuosi oli tuota. Minulla haastavin aika oli ehkä silloin kun eka ja toka poikamme olivat 2,5 ja 0,5 ja muutimme Amerikkaan - pois perheestämmme ja tukiverkostamme. Ja sittne kun keskimmäinen oli äärimmäisen huono nukkuja (heräsi melkein vuoden tunnin välein), mutta päivällä piti olla viihdyttämässä myös esikoista ja mieheni oli työnsä puolesta paljon pelireissuilla. Mutta sitten taas kolmannen kanssa (joka nukkui suht hyvin taas) nautti täysillä vauva-ajasta- Jotenkin sitä tiesi, että tämä on meidän osaltamme tässä ja viimeisiä viedään - joten nyt nautitaan. <3 Lapsiarjessa on vaiheita ja synkimmälläkin hetkellä on hyvä tietää, että tämäkin muuttuu ja arki tulee taas hymyilemään <3 Mutta juurikin näin - tuo kuvailemasi hetki arjessa on niitä, jotka saa sydämen pakahtumaan onnesta <3

      • Marika

        Joo, tuota unen määrän tärkeyttä ei kyllä pidä aliarvioida. Meillä on käynyt tuuri kun tyttö on aina nukkunut suht hyvin ja meillä on ympärillä tiivis tukiverkko ja rakastavat isovanhemmat, jotka oma-aloitteisesti auttavat tosi paljon. Se onkin myös yksi vauva-arjen ihanista puolista, kun saa nähdä pienen solmivan lämpimät välit meidän vanhempien lisäksi myös muihin läheisiin. Joten uskon hyvin, että sinulla toisen kanssa vauva-arki on näyttänyt toisen puolen, jos jatkuvasti väsyttää ja oma lähipiiri on eri mantereella. Ihanaa loppuviikkoa teille, teidän arkea on kiva seurata! 😊

        • Hanna Vayrynen

          Se on juuri näin <3 Kokemusta on monista eri paleteista <3 Ja sanoit juuri sen yhden asian mistä itsekin saan suurta iloa: Katsella kun lapset solmivat omia lämpimiä suhteita muihin turvallisiin aikuisiin, kuten täteihin ja isovanhempiin <3 Ei todellakaan saa aliarvioida heidän tärkeyttään.

  • Noora

    Ihana postaus <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos <3

  • Saaramaria

    En edes tiennyt, että haluan lapsia niin paljon, ennen kuin sain ensimmäisen. Hän sai alkunsa ihan heti, kun sille annettiin mahdollisuus ja kaikki kävi kovin äkkiä. Ehkä enemmän vain ajattelimme, että annetaan ajatukselle mahdollisuus ja hups, se mahdollisuus tulikin heti. Saman tien, kun pääsin kiinni vauva-arkeen ja kotiin, (sairaalassa olin ehkä ennen kaikkea hämmentynyt ja ihmeissäni kaikista niistä tunteista, joita synnytys ja äidiksi tuleminen herättivät) tuntui, että maailma ikään kuin meni paikoilleen. Äitiys oli itsestään selvää. Niin kuin kaiken kuuluikin olla. Luonnollista.

    Vanhemmuuden vaikeus on mielestäni se, että se on pelottavaa. Se rakkaus lapseen on alkukantaista ja niin kaiken ylittävää, samalla se vastuu, muutos (ensimmäisen lapsen kohdalla) ja se, että et voi hallita kaikkea. Itselleni tietyllä tavalla se kaiken ennakoitavuus ja kontrollin menettäminen (rrrakastan suunnitella asiat etukäteen) oli aluksi hämmentävintä. Mutta tietysti samalla se vaikein tai pelottavin tai hankalin asia on se, mikä opettaa elämästä eniten. Ja vanhemmuus, jos mikä, opettaa. Jos ei muuta niin viimeistään teinin vanhemmalle nöyryyttä (olet nolo) ja piiiiiiitkää pinnaa.

    • Hanna Vayrynen

      Ah – niiiiin totta! <3

      Kiitos niin paljon, että jaoit tarinasi. Sehän se on - meidän pitäisi kasvattaa lapsiamme, mutta ihan yhtälailla he kasvattavat meitä <3 Ellei enemmän :D Kaikki pelottava on usein myös lopuksi niitä suurimpia iloja <3

  • Jemmi

    Tämä aihe jakaa niin ihmisiä… Itse olen tarkoituksella lapseton pian nelikymppinen. Mieheni kanssa pian parikymmentä vuotta oltu yhdessä. Alkuun ajattelin että sitten joskus ehkä, mutta kun ikää tuli lisää niin ajatus kääntyi ettei lainkaan. Jotenkin sen oman rauhan ja vapauden “menettäminen” tuntui ajatuksena pahana. Taustalla on myös itselläni suvussa kulkevaa “rasitetta” joka ehkä viimeistään sinetöi oman päätöksen. Joskus mietein, että jos ympärillä olisi tutuilla ollut enemmän lapsia niin olisiko vaikuttanut omaan ajatusmaailmaan. Kaveripiirissä ei hirveästi lapsia ole. Tykkäämme lapsista, mutta emme halua itse omia.

    • Hanna Vayrynen

      Aivan varmasti se oma ympäristö ja sen esimerkki vaikuttaa asiaan! :) Jokaisella meistä on oma polkumme ja tämän ei tosiaan ole kaikille. On tärkeää kuunnella niitä omia fiiliksiä ja miettiä pitkällä tähtäimellä. LApsetkin sitoo suuresti suhteellisen lyhyen ajan elämästä. Meilläkin jo lähennellään aikaa kun pojat lähtevät kaikki kulkemaan itsenäisesti. Esikoinen sitä tekee jo :O Joten sitä vapauden menettämistä en sanoisi että tarvitsee liiaksi pelätä – se on vain hetkittäinen. Enemmän kannattaa ehkä miettiä juuri sitä kun ollaan elämän loppumetreillä ja katsotaan taaksepäin? Mitä sitä tahtoo muistella? <3 Jokaiselle nämä ovat eri asioita <3 Silloin asiat ovat ehkä parhaiten perspektiivissä <3

      • Jemmi

        Minulta on kerran kysytty, että kuka sitten huolehtii vanhana minusta kun lapsia ei ole. Omasta mielestäni ei ole oikea ajatus lapsia miettiessä se, että he sitten huolehtivat minusta. Ja muutenkin olen luonteeltani sellainen etten halua miettiä/murehtia niin pitkälle vielä. Sitä kun ei tiedä elääkö vielä 50 vai 5-vuotta.

        • Hanna Vayrynen

          Juu samaa mieltä – ei elämää pidä rakentaa muiden varaan. Kyllä näissä asioissa silti mietin väistämättä pidemmälle, koska mietin mistä itselläni tulee se ilo elämään tuossa kohtaa elämää. Liikaa ei voi suunnitella, mutta suuntaviivoja on hyvä vetää <3 Mutta ei tuo ole syy hankkia lapsia.

  • Henna

    Minä olen aina ollut lapsirakas, ja toivonut saavani lapsia. Mieheni ei pitänyt asiaa itsestäänselvyytenä, mutta hmpf..lempeästi taivuttelin hänet :) (hän kyllä huomasi hyvin nopeasti haluavansa isäksi). Meillä on kaksi tyttöä ja ensimmäistä odoteltiin myös sen aikaa, että kävi mielessä, mitä jos ei meille lasta suodakaan. Se kipu oli kamalaa. Ei sen takia, etteikö elämä olisi ollut yhtä hienoa kaksistaankin, mutta koin hyvin vahvana sen asian, että haluan olla äiti. Saamme rakentaa sen meidän oman perheen.

    Ja se pyyteetön rakkaus on jotain mieletöntä. Se nollaa kaikki kiukkupuuskat ja uhmat.

    • Hanna Vayrynen

      Voih <3 Olen onnellinen, että teille se suuri toive siunattiin <3 Se kipu on todellakin kamalaa. Se tietämättömyys. Meillekin perheyksikkö oli se tärkein. Meidän jengi - kenen kanssa kaikki tehdään <3 Pyytetön rakkaus - elämän suola <3

  • Matilda

    Kiitos Hanna tästä postauksesta.. olen 22v ja aihe mietityttää. Tuntuu että koko asiasta puhutaan enemmän negatiiviseen sävyyn, kun aiemmin se oli normaali vaihe elämässä. Kuitenkin tuo lause ’mitä kuolinvuoteella ajattelee’ on niin totta. Ei kukaan ajattele siinä varmasti töitä, vaan niitä läheisimpiä. Kiitos kun jaat arjestasi iloisia hetkiä lastesi kanssa, niitä on niin kiva seurata. <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Matilda niin paljon kommentistasi <3 Asiasta puhutaan hurjasti (erityisesti viimeisten viikkojen aikana) joten ymmärrän fiiliksesi täysin! Me kuitenkin olemme valinneet elämän perheenä ja siitä syystä erittäin mielelläni myös jaan, minkä takia tämä on meidän mielestä niin ihanaa <3 Meille tämä on elämän suurin ilo, ja siksi toivomme, että mahdollisimman moni saisi tämän kokea <3

  • Sin

    Nuorempana halusin lapsia ehdottomasti. Itse tulen lähiöunelmaperheestä ja suhde vanhempiin on aina ollut läheinen ja tiivis. Nyt vanhempana, siinä keskimääräisessä lisääntymisiässä olen alkanut tuumata, että ei se ehkä olekaan niin ehdoton itselleni. Yleensä taitaa mieli muuttua toisin päin – siitä että ei halua lapsia siihen että haluaakin. Välillä ahdistaa koska pian se päätös pitäisi olla tehtynä jompaan kumpaan suuntaan. En vain tiedä haluanko sittenkään sitoa itseäni sillä tavalla. En myöskään tiedä olisiko minulla kärsivällisyyttä pienten lasten sekoilulle. Rakastan matkustamista, harrastelua ja myös omaa rauhaa. Noita pitäisi karsia tai kokonaan luopua jos lapsia tekisi.

    • Hanna Vayrynen

      Ah, ymmärrän täysin, ja on erittäin tervettä punnita ja miettiä mitä sitä todella elämältä haluaa.
      Mutta sen verran kolmen lapsen äitinä haluan sanoa, että ei kannata miettiä että noista mainitsemistasi asioista tulisi kokonaan luopua <3 Minä en todellakaan ole kärsivällinen ihminen, mutta lapset jos jotkut sitä opettavat <3 Ja sitä on hyvä ollut mun opetella! :D
      Ja toki on pieni hetki lasten ollessa pieniä, ettei hetkeen pysty samalla tavalla harrastaa ja saada sitä omaa rauhaa, mutta se on hyvin lyhyt hetki loppujen lopuksi. Minä elän nimittäin vaihetta missä esikoinen jo janoaa itsenäisempää menemistä ja oman ympäristön laajentamista. Hän haluaa esim itse kävellä kouluun eikä äiti saisi saattaa. Ihan uusi vaihe miulle totutella, mutta tässä mjuistutuksen sana kaikille pikkulapsiarjessa paineleville: se aika oikeasti hurahtaa hetkessä ohi

  • Rosa

    Mitä kuvia!:D Pikku R taitaa olla vähän se hulivili, D jo “iso” koulukas, pienin ottaa mallia molemmista? Teillä on vauhdikasta arkea 👌
    Itselle on aina ollut selviö että lapsia haluan. Ja heille parhaan mahdollisen isän. Olen törmännyt monilla (erityisesti nuorilla) miehillä sellaiseen käsitykseen, että lapset maksaa paljon ja siksi pitää olla uralla suunnilleen huipulla. Olen kertonut, että ei ne maksa, ellei sit jotain esikoisharrastuksia halua tarjota, mutta ei nekään nyt paljoa ole. Eikä lapsille ole väliä onko vaatteet ns. Parempaa seppälää. Tuon uskoisin, että monilla on se syy! Ikävä kyllä 😕

    • Hanna Vayrynen

      No se on kuule juurikin näin miten tulkitsit! :D :D Kyllä me saadaan mieheni kanssa päivittäin nauraa heidän kommelluksilleen – vaikka pinnakin melkein päivittäin menee :D
      Ja se on totta. Ymmärrän erittäin hyvin, että taloudellinen tilanne hermostuttaa. Ja onhan se fiksuakin! Mutta kuten totesit – aina sitä jotenkin selviää. Lapset kasvaa niin nopeaa tahtia, ettei missään nimessä ole edes fiksua olla “parempaa seppälää” – ja kaiken lisäksi kaikki kierrätetty on niin paljon coolimpaa <3

      • Rosa

        Varmasti saatte :D Tuli ihan pala kurkkuun kun luin noita äidiksi haluavien kommentteja kun lasta ei vaan kuulu. Sen tunteen voi vaan kuvitella kun elämän tärkein unelma ei välttämättä toteudu :'( Miten kohtaa siinä ystäviä ketkä raskautuvat ja hehkuvat onnea..? Huh, olisin täynnä katkeruutta ja surua. Voimia näille naisille ja heidän miehille❤

        Kauniisti kirjoitit, että toivoisit pojistanne kasvavan empaattisen itsevarmoja. Sinä se sanoit. Tuo on se tärkein. Jäin sinkuksi jokin aika sitten ja olen nyt ravannut treffeillä alvariinsa :D Kyllä sen vaan näkee kun poika on kasvatettu hyvin. ❤ Ovat herrasmiehiä, avaavat oven ja saattaavat kotiin ja empatia näkyy siinäkin miten jos naisena itken hiukan treffeillä (eron vuoksi) niin he osaa lohduttaa ja asettua toisen asemaan. Toki joukkoon mahtuu niitäkin ihan sieltä toisesta päästä, mutta nuo muut lämmittää mieltä niin paljon.
        Joten teidän kaa ihan samaa mieltä jälleen! Sinä ja Mika jo omalla esimerkillä teette tuossa paljon 😊

        • Hanna Vayrynen

          Mä tiedän