CATEGORIES

Ajatuksia muutoksen kynnyksellä

29.1.2020

Viimeiset viikot olen hädin tuskin ehtinyt pysähtyä miettimään mitään sen erityisemmin. Olen tehnyt pitkää päivää ja remppamoodi on ollut erittäin vahvasti päällä. Ystäväni sanoin, se on jopa hieman pelottavaa kun se remppakela jää päälle. Huomaat vielä neljältä aamuyöllä selailevasi vaihtoehtoisia kattolamppuja ja mattoja… Olen heräillyt pitkin yötä miettien, olisiko nyt jo aika herätä? Kolmelta, neljältä, viideltä ja kuudelta viimein todennut että nyt voi nousta, jotta saa taas mahdollisimman paljon aikaan. Nyt nuo vähäiset unet ja kova tahti alkavat tuntua. Ollaan kirjaimellisesti loppurutistuksen äärellä, joka tuntuu aina olevan se vaikein.

Vaikka täällä odotetaan innolla tulevaa ja kaikkea mitä uusi asuinpaikka tuo mukanaan, on läsnä myös vahvasti haikeus. Olen muuttanut moneen kertaan ja tunnistan tämän tunteen. Aina on pieni hetki juuri ennen tulevaa muutosta, kun itkettää hurjasti ja tuntuu siltä kuin edessä olisi valtava vuori, jolle tulisi jotenkin päästä. Kipuaminen huipulle tuntuu musertavan suurelta suoritukselta. Kaiken joutuu tavallaan aloittamaan alusta. Tällä kertaa meillä ei sentään vaihdu maa, kieli tai kulttuuri. Me pääsemme muuttamaan takaisin omille tutuille ja turvallisille seuduille unelmiemme kotiin. Mutta samalla meidän Helsinki-koti jää taakse. Ja se on ollut niin onnellinen koti. Nämä neliöt ovat täynnä tunnetta, muistoja ja rakkautta. Täällä olemme asuneet pidempään kuin missään muualla aikaisemmin. Kaikki poikamme on tuotu tänne synnäriltä. Täällä suurimmat haavemme ovat käyneet toteen ja arki on ollut ihanaa ja niin sujuvaa. Täällä on asunut onni <3 Voin vain toivoa, että olemme niin onnekkaita, että seuraavaankin kotiin saamme tuotua tämän saman lämmön ja onnen, joka täällä on ollut meille niin vahvasti läsnä.

Kauas emme muuta, mutta arki tulee muuttumaan. Mutta mitä kaikkea tulen täältä ikävöimään? Miksi Punavuori on asuinalueena niin ihana?

Meidän perheen arjessa poikien harrastukset ovat iso palanen. Kaksi vanhempaa harrastavat jalkapalloa hyvin aktiivisesti, mistä syystä Hernesaaren kuplassa ja Sepänkentän uudella tekonurmella on tullut vietettyä paljon aikaa. He ovat tähän asti pelanneet PPJ:ssä, joka on tuonut arkeemme niin paljon enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Tämän rakkaan harrastuksen kautta alueen perheet, joilla on samanikäisiä lapsia ovat käyneet hyvin tutuiksi. Tämä alue ei tunnu Suomen isoimmalta kaupungilta, vaan oikeastaan kylältä, missä kaikki tietävät toisensa ja katsovat toistensa perään. Alueen innokkailla futista pelaavilla perheillä on oma whatsapp-ryhmä, mikä on kesäisin erityisen aktiivinen. Niin monena iltana on keräännytty porukalla Sepänkentälle legendaarisiin lapset vastaan aikuiset peleihin. Joku on taas laittanut kyselyn ryhmään peliseurasta, ja hetkessä paikalla onkin monen kymmenen hengen joukko <3  Myös poikiemme omien joukkueiden perheet ovat käyneet hyvin tutuiksi ja monista tullut tämän ihanan harrastuksen kautta meille hyviä ystäviä. Esikoisen parhaat kaverit eivät ole koulusta, vaan ehdottomasti oman joukkueen pelikaverit. Heistä eroaminen onkin ollut se kovin pala. Ystävyydet säilyvät varmasti ja me aikuiset pidämme myös huolen, että ihanat ystävyysuhteet pysyvät välimatkasta huolimatta, mutta se arki toki muuttuu. Eilen oli poikiemme viimeiset treenit PPJ:ssä. Siellä taas seisoin kentän laidalla, mutta tällä kertaa taistelin kyyneliä vastaan. Poikiemme joukkueissa on niin käsittämättömän suuri määrä niin valtavan ihania perheitä. Niin mahtavat vanhemmat ja mielettömät lapset. Puhumattakaan miten kiva seura PPJ on ollut. Joten jos asutte alueella ja haluatte päästä paremmin alueen yhteisöön kiinni, suosittelen PPJssä harrastamista lämmöllä. Se on jalkapalloa suurempi yhteisö <3

Meillä on ollut myös aivan ihanat naapurit. Pitkään olimme taloyhtiömme ainut nuoripari, muiden ollessa enemmänkin eläkkeelle jääneitä pariskuntia. Tuntui kuin he olisivat pitkäneet meistä vähän huolta ja kun lapsemme syntyivät ovat naapurin rouvat käyneet aina ihanasti kylässä tuomassa jos jotakin herkkua <3 Nykyään naapurissamme asuu muutamia samanikäisiäkin ystäviämme. On ollut niin ihana asua näin vierekkän. Nähdä päivittäin kasuaalisti esim. varastoilla ja vaihtaa samalla kuulumiset. On ollut jotenkin niin turvallinen ja lämmin fiilis asua täällä näiden ihmisten ympäröimänä. Apu on aina ollut lähellä jos on ollut tarvis.

Tulen ikävöimään myös sitä, että kaikki on Punavuoressa vain pienen kävelymatkan päässä. Pääsee nopeasti kipaisemaan vieressä olecassa kaupassa, tai syömään illalla kivasti ulkona (stadin paras ravintola BasBas kulman takana) tai käydä hoitamassa asioita vaikka Stockalla. Kauniaisissa tullaan liikkumaan huomattavasti enemmän autolla, kun täällä ollessa sitä enimmäkseen käveli, pyöräili tai otti sporan jokapaikkaan. Arki on ollut helppoa, toimivaa ja vaivatonta.

Tulen myös ikävöimään Punavuoren rentoa tunnelmaa. Täällä naapurusto tuntee toisensa suht hyvin ja kauppiaat asiakkaansa. Kanniston leipomo, entinen Kuuma, Levain ja Moko ovat olleet legendaarisia kohtaamispaikkoja. Täällä myös on vertaansa vailla olevat auringonlaskut. Miten tulenkaan ikävöimään iltoja parvekkeella katsellen pinkin sävyillä värjääntynyttä taivasta, joihin kaunista kontrastia tuo mustat ja jylhät nosturit. Mieheni kutsuu niitä stadin palmuiksi :D

Yksi suurimpia asioita tällä alueella on meille ollut poikiemme mieletön päiväkoti. Kyseisessä päiväkodissa on hoitajia, jotka ovat hoitaneet kaikkia meidän kolmea poikaa. Ryhmä, missä meidän nuoremmat pojat ovat, on täynnä meidän läheisiä ystäväperheitä ja kaikki hoitajat ovat meille hyvin tuttuja monien vuosien takaa. Se päivä kun joudumme heille sanomaan hyvästit tulee olemaan todella rankka. En voi koskaan kyllin sanoin ilmaista miten kiitollinen olen heidän tekemästään tärkeästä ja niin merkittävästä työstä. Miten paljon he tekevät päivittäin meidän ja lastemme eteen ja miten paljon se mahdollistaakin meidän arjessa.  Poikiemme hoitajat ovat niin kertakaikkisen ihania ihmisiä, jotka tekevät työtään niin suurella sydämellä ja antaumuksella, että en voi kuin ihailla, ylistää ja tuntea suurta kiitollisuutta. Suureksi iloksemme emme sano heille vielä hyvästejä. Kauniaisista ei pystytty tarjoamaan meidän pojille vielä yhteistä päivähoitopaikkaa, joten päätimme pitää heidät tutussa päiväkodissa vielä kesään asti, minkä jälkeen he tulevat aloittamaan Kauniaisissa toivomassamme yksikössä. Emme halunneet heille liikaa muutosta tähän kohtaan ja meidän töiden ollessa pitkälti Helsingissä, toimii tämä järjestely vielä hetken. Joten saamme vielä tovin nauttia palasesta Punavuorta <3

Kuten todettu. Tämä pieni hetki ennen muutosta on aina rankin. Se tuntuu ja itku on herkässä. Mutta samalla tiedän, että saadessamme uuteen kotiin vanhat tutut huonekalut ja arjen rullaamaan, on taas hymy huulilla <3

10 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Rosa

    Varmasti uudessa paikassa löytyy ihana perhe arki myös ❤️ Te olette niin sympaattisia ja empaattisia, että missä vaan saatte ystäviä. Tuo jalkapallo kuulostaa kyllä ihanalta, varmasti Daniel ja Rafael kokee sen olevan iso osa identiteettiä. Toivottavasti jatkaavat aina! 😋

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovin <3 AIna jännittävää uusi arki, mutta uskon sen menevän hyvin <3

  • Maija M.

    Pystyn niin samaistumaan sun tuntemuksiin! <3 Muistan hyvin, miten haikeaa ja vaikeaa oli jättää n. seitsemän vuotta sitten rakas koti taakse, kun elämäntilanne muuttui. Koti, jossa olin oikeastaan kasvanut sinisilmäisestä tyttösestä aikuiseksi. Siinä kodissa ja siinä ympäristössä oli niin hyvä elää. Ensimmäinen viikonloppu uudessa kaupungissa meni itkiessä muuttolaatikoita purkaen. Kun tavarat oli paikoillaan ja arki uudessa ympäristössä vakiintua, alkoi helpottaa. Nyt olen ollut pari vuotta takaisin stadissa. Aina silloin tällöin kun pyöräilee vanhan kodin ohi ja katsoo sitä omaa vanhaa ikkunaa, nousee hymy huulille. Siihen taloon jäi palanen minua, mutta vähintään yhtä ihanaa on asua tässä nykyisessä kodissa. Kai meistä jää palanen kaikkiin niihin ympäristöihin, joissa ikinä olemme eläneet <3 Olen ihan varma siitä, että saatte elää yhtä onnellista elämää siellä uudessa kodissanne, kun saitte Punavuoressa. Vaikka ympäristö muuttuu, niin tärkeät ihmiset ei katoa mihinkään.

    • Hanna Vayrynen

      Täysi itku tästä tuli <3 Kiitos niin paljon näiden ajatuksiesi ja kokemuksiesi jaosta. Samaistun niin täysin <3 Erityisesti tuo kohta: "Kai meistä jää palanen kaikkiin niihin ympäristöihin, joissa ikinä olemme eläneet <3 " Tuo on niin totta ja usein miettinyt, että minusta on sydämen palasia ympäriinsä - hollannissa, englannissa, jenkeissä ja nyt täällä stadissakin <3 Se on totta - ihmiset eivät katoa, vaikka arki muuttuukin <3 Kiitos niin kovin <3

  • Henrika

    Meillä on sama tilanne edessä muutama viikko teidän perässä. Juuri samoja tunteita olen kokenut, vaikka muutama viikko tässä tekee vielä sen, että haikeus ei ole vielä täysin päässyt valloilleen koska pakattavaa ja käytännön järjestelyitä on vielä paljon. Me muutimme tähän aikanaan kolmikuisen esikoisen kanssa ja kannoimme toisen lapsemme tähän asuntoon synnäriltä <3 Tiesimme koko ajan, että jossakin vaiheessa tämä asunto jää pieneksi. Nyt on aika muuttaa isompaan 2- ja 5-vuotiaiden lasten kanssa. Naapurustosta ja asuinalueesta luopuminen tuntuu haikealta, mutta olemme siihen valmiita, sillä -kuten teilläkin- uusi koti on toivomaltamme alueelta ja mikä onni, että muutamia hyviä ystäviämme muuttaa samalle alueelle vuoden sisällä, tai on jo muuttanut! Ja myös meillä päiväkoti säilyy vielä vanhalla asuinalueella, joten ihan kaikesta ei tarvitse kerralla luopua. Minua jo vähän jännittää etukäteen, miten lapset suhtautuvat muuttoon ja siihen että tämä vanha koti todellakin jää taakse!

  • Sofia

    Ihana lukea näitä ajatuksia. Meillä on myös muutto edessä, ja vaikka se on täysin toivottu niin olen nyt useana iltana itkenyt ja tuntenut suurta haikeutta. Lasten myötä haikeus tuntuu vielä suuremmalta, sillä he joutuvat luopumaan tutuista kavereista, harrastuksista yms. Samalla kuitenkin tiedän, että saamme ensinnäkin isomman kodin, lapsille omat huoneet ja turvallisemman koulumatkan esikoiselle. Muutamme keskustasta kauemmaksi, joten omat kriisinsä aiheuttaa myös se, miten totunkaan siihen että ympärillä ei aina ole elämää. Kun astun uuden talomme ovesta ulos, vastassa saattaa olla hiljainen katu, toisin kuin nyt, kun oma kotikatu on täynnä ravintoloita ihmisiä ja elämää.
    Uskon että tämä oma ”kriisi” ja haikeus on luonnollista, isojen muutoksien kynnyksellä on myös tervettä tuntea näin. Se on merkki siitä, että olemme inhimillisiä ja ajattelevia ihmisiä.
    Tsemppiä teille muuttoon ja varmasti pian uusi koti tuntuu yhtä rakkaalta kuin nykyinen ja olette yhtä onnellisia myös siellä <3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos valtavasti tästä kanssaelämisestä ja siitä, että jaoit tunteesi saman hetken äärellä <3 Se on juuri näin. Vaikka muutto on samoista syistä todella onnellinen ja iloinen asia, on aina haikeaa jättää vanha taakse ja sen kanssa tekee oman "suru"työnsä. Kun sen käsittelee, on helpompi jatkaa myös eteenpäin <3 Tiedän, että kaikki menee hyvin ja tulemme rakastamaan Kauniaisia, mutta jotenkin kummasti AINA, juuri viimeisillä hetkillä ennen "viimeistä" repäisyä tämä tunne sydämeen hiipii <3 Paljon onnea ja ihania hetkiä teille myös uuteen kotiin ja voimia muuttoon sekä sen käsittelyyn koko perheelle <3

      • A

        Täällä ihan samoissa tunnelmissa oltiin kuukausi sitten. Voi sitä haikeuden ja itkun määrää mutta hyvin on arki lähtenyt rullaamaan ☺️ Onneksi Helsingin keskusta on lyhyen ajomatkan päässä ❤️
        Voi se ratikkakiskojen kolina mihin aamuisin aina heräsi…🥰 Mutta iloisena uuden äärellä ☺️

  • Hanna

    Voi apua kun alkoi itkettää <3 Teitä tullaan kaipaamaan niin kentällä kuin sen laidalla ja näillä hoodeilla muutenkin!

    • Hanna Vayrynen

      <3 <3 <3 I know