CATEGORIES

Random kuulumisia

9.3.2020

Viime viikko kului taas ohi hujauksessa. Se meni ohitse niin vauhdilla, että joutui itsekin pysähtyä miettimään, että mitä sitä tuli viime viikolla tehtyä. Tässä teille seitsemän mieleenpainuneinta ja randomia asiaa viime viikolta.

Peruuntunut työmatka
Minun oli määrä lähteä eilen Madridiin työmatkalle, mutta maailmalla jylläävän koronaviruksen takia se peruttiin. Vaikka odotin tätä riessua ja se olisi ollut todella ihana työmatka, olen helpottunut, että se peruttiin. Minullakin olisi ollut siellä edessä kansainvälinen tapahtuma, missä olisi ollut sadoittain ihmisiä joka puolelta maailmaa. Parempi näin.

Väsymys
Olen ollut viimeviikkoina poikkeuksellisen väsynyt. Olen nukkunut hyvin, jopa enemmän kuin normaalisti, mutta selkeästi kehoni ottaa nyt takaisin loppu- ja alkuvuoden muuttostressissä kulunutta energiaa. Olin niin innoissani kaikesta, että en juuri nukkunut pariin kuukauteen kunnolla kun töiden ohella yritin saada kaiken järjestettyä ja suunniteltua ennen muuttoa. En ajatellut niiden vähien yöunien kuormittavan, mutta nyt stressin lauettua se tuntuu kehossa. Eilen sunnuntaina ja toissapäivänä lauantaina olen nukahtanut sohvalle päikkäreille, mitä en yleensä juuri koskaan tee. Tänään tosin olo on virkeämpi kuin viikkoihin. Ehkä parit päikyt tekivät terää.

Keittiön valaistuksen pähkäilyä
Keittiö kalusteineen on valmis, mutta nyt on aika tehdä sen ympärillä muutamia sisustuksellisia ratkaisuja. En ole halunnut päättää työtason lamppuja tai baarituoleja ennen kuin kaikki on keittiön saralla muuten valmista, jotta voisin tehdä mahdollisimman harkitun päätöksen niiden suhteen. Tein aiheesta postauksen, koska tiesin, että teiltä saa aina parhaat ideat ja huomiot. En ollut väärässä. Kiitos teidän, olen melkein 100% varmasti valinnut keittiösaarekkeen lamput… <3

Sisustuksen vuoristorata
Sisustukseen pätee ihan sama kuin remontoimiseen. Siinä on niin isoja tunnehuippuja, kuin laskujakin. Olen tilannut kotiin pikkuhiljaa huonekaluja ja sisustuselementtejä, mitä olen tovin pureskellut. Sitten niiden saapuessa ripotellen olen ollut ajoittain aivan hajalla :D Tuntuu että olen tehnyt ihan väärän päätöksen. Livenä sävyt ja muodot eivät sovikkaan ajatellulla tavalla. Maton väri on saattanut olla toisesta suunnasta aivan toisenlainen kuin toisesta. Mitä olen mennyt tekemään?! – on ollut aika yleinen reaktio ennen kuin silmä on alkanut tottua :D

Yhdistetyt voimat ystävän kanssa
Mieheni lähti Norjaan työmatkalle viime viikolla pariksi päiväksi. Hänellä on ilo valmentaa ja tehdä töitä yhden parhaan ystävänsä kanssa, kenen vaimo  on myös minun lähimpiä ja pitkäaikaisimpia ystäviä. Vuonna 2005 huomasin heidän välillään kipinän ja toimin takapiruna, jotta saisin heidät paritettua. Miten täydellistä se olisikaan – saada oma paras kaveri paritettua puolison yhden parhaimman ystävän kanssa? Nyt takana on heilläkin 15 vuotta, pitkä avioliitto ja kaksi ihanaa lasta, joista toinen on meidän kummityttö <3 Match making history! Joten nyt kun miehemme olivat pelimatkalla, ystäväni Elina tuli meille lapsineen yökylään. Meillä oli kivaa keskenämme samalla kun lapset leikkivät keskenään. Ilta huipentui tietenkin siihen kun saatiin mukulat unille, pestiin meikit naamalta, tehtiin guacamolea, kaadettiin isot lasit punkkua, heittäydyttiin yökkäreissä röhnöttämään sohvalle ja ryhdyttiin katsomaan Love is blind-sarjaa, josta niin monet olivat puhuneet. Best!

Yökyläilyä ja enemmän yhteistä aikaa
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä meillä oli myös vieraita. Lahdessa asuva ystäväperhe saapui meille illanviettoon. Taas lapset leikkivät kivasti keskenään ja lasten mentyä nukkumaan me saimme taas laatuaikaa aikuisten kesken. Rakastimme heidän kanssaan stadissa ollutta tapas-ravintolaa nimeltä Soil & Wine Room. Se ikävä kyllä sulki ovensa viime vuoden lopussa. Täten pidimme oman Soil & Wine Room illan meillä. Teimme lempitapaksiamme ravintolan listalta kuten härkätartaria, bikinileipiä (manchego-parmaham-toast), pimiemtos de padron-paprikoita, patatas bravaksia sekä manchegoa ja tomaattihilloketta. Ai että oli hyvää – erinomaista espanjalaista punaviinia unohtamatta. Taustalla soi Spanish Guitar Spotify-soittolistani ja kynttilän loisteessa oli ajoittain tunne kun olisimme olleet jossain lomamatkalla. Joku heitti: “Täältä puuttuu vaan lämpimän etelän illan heinäsirkkojen soitto.” Siltä istumalta joku lisäsi sitten youtubesta myös heinäsirkkoja taustalle! :D Pelattiin 5 sekuntia -lautapeliä ja nauroin kaksin kerroin pöydän päällä. Oli ihana ilta! Kiitos ystävät! Niin ihanaa, että tämä Kauniaisissa asuminen on tuonut ihan toisenlaista kiireetöntä yhteistä aikaa ystävien kanssa. Kiitos ystävät kun käytte!

cashmere knit BMUIR x Alexa Dagmar / saatu
cashmere skirt BMUIR x Alexa Dagmar / saatu

Esikoisen eka peli isommalla kentällä
Esikoisemme pelaa vuotta vanhempien joukkueessa, mutta viikonloppuna hänelle esittäytyi mahdollisuus pelata kaksi vuotta vanhempien joukkueessa. Tämä oli jännää, sillä tässä luokassa pelataan 8v8 pelejä (hänen pelaamassaan ikäluokassaan vielä 5v5) ja ne pelataan pikkukentän sijaan isommalla kentällä. Jännitettiin miltä mahtaa tuntua pelata kaksi vuotta vanhempia vastaan, mutta aivan turhaan. Tuli 9-0 voitto ja esikoisemme teki kolme maalia ja syötti saman verran. Erittäin iloinen tunnelma jäi hänelle ensimmäisistä isoista peleistä.

 

15 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Elli

    Toivottavasti et pahoita mieltäsi kommentistani, mutta pakko nyt ottaa esille asia, jota blogiasi lukiessa olen tässä muutaman kerran miettinyt. Kirjoitat tosi kauniisti perheestäsi, mutta olen huomannut, että sinulla on vähän tapana korostaa lapsiesi taitoja, etenkin liikunnallisia. Vierumäki-postauksessa korostit kuinka vanhin poikasi on jalkapallon lisäksi myös volttitaituri ja tenniskin on alkanut sujumaan todella hyvin. Keskimmäinen on kovaa vauhtia tulossa esikoisen perässä. Olet myös useamman kerran maininnut tuon, että esikoisenne pelaa vuotta vanhempien joukkueessa. Ymmärrän, että olet ylpeä liikunnallisesti lahjakkaista lapsistasi, mutta jollain tavalla näin lapsettomana kauhistuttaa tuollainen lapsen lahjakkuuksien korostaminen. Etkä suinkaan ole ainut äiti, jolta olen kuullut tai lukenut saman tyyppisiä juttuja. Usein jo pelkkä se, että lapsi on erityisen energinen tai aktiivinen koetaan sellaiseksi asiaksi, mitä halutaan painottaa muille ylpeydellä. Tuntuu, että ne lapset jotka ovat rauhallisempia tai eivät ehkä niin taitavia liikunnallisesti, jäävät näiden super energisten ikiliikkujien varjoon. Miten suhtautuisit siihen, jos vaikka nuorimmaisenne ei olisikaan niin liikunnallinen, vaan häntä kiinnostaisi enemmän ihan muut asiat? En tiedä saako tästä kirjoituksestani nyt pointtia hyvin esille ja en siis todellakaan tarkoita sitä, etteikö liikunta olisi lapselle hyväksi. Olisi kuitenkin kiva kuulla ajatuksiasi tästä asiasta :) Tykkään blogistasi hurjan paljon ja ihailen sinua naisena ja äitinä, siksi toivonkin ettei tästä nyt saanut väärää käsitystä :)

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos että esitit asian niin kauniisti kuitenkin. Voi itse koen asian niin, että olen vain hyvin ylpeä äiti ja haluan että lapsenikin tietävät että olen ylpeä heistä ja heidän taidoistaan. Ja minusta jokaisen vanhemman tehtävä on tukea ja kannustaa lastaan niissä asioissa, mitkä lapsi itse kokee mieleisekseen. Niin että lapsesta kasvaa se paras versio itsestään ja seuraa omian kiinnostuksen kohteitaan. :) Meidän esikoinen nyt saattuu olevan erityisen innokas urheilun saralla. Tosin pärjää myös erinomaisesti koulussa, mutta jotenkin se ei näy ehkä blogissani yhtä paljon, sillä koulun jälkeen me liikumme ja vietämme yhteistä aikaa – mistä sitten enemmän kirjoitan. Läksyt on suht nopeasti aina tehty:) Meidän vapaa-aika on tästä syystä n.70% lasten harrastuksia :) Kaikilla on omat vahvuutensa ja olen aivan yhtä ylpeä esim vaikka nuorimmasta, jolle esimerkiksi liikunta ei olisikaan se juttu vaan olisikin poikkeuksellisen lahjakas piirtäjä! :) Ja näitä vaiheitahan voi lapsella olla vaikka kuinka – innostuu toisesta kun toinen kiinnostus lopahtaa. Vanhempana ja kasvattajana on minusta tärkeä olla utelias ja avoin sekä tukea sitä toisen kehitystä :) Minä olen hieman eri mieltä siitä, että “lapsi on erityisen energinen tai aktiivinen koetaan sellaiseksi asiaksi, mitä halutaan painottaa muille ylpeydellä. Tuntuu, että ne lapset jotka ovat rauhallisempia tai eivät ehkä niin taitavia liikunnallisesti, jäävät näiden super energisten ikiliikkujien varjoon.” Itse olen huomannut ihan yhtälailla tilanteita, missä energisyys koetaan ehkä jopa haitaksi ja sitten taas rauhallisia lapsia jopa saatetaan suosia tietyissä tilanteissa “kiltteyteen” vedoten. Itse olen sitä mieltä että kumpikaan ei ole huonompi tai parempi – nämä ovat kaikki meidän omia piirteitä ja jokainen on arvokas ja upea – omalla tavallaan ja omilla vahvuuksillaan <3 Itse äitinä kannustan lapsiani heidän valitsemmillaan teillä ja yritän auttaa heitä toteuttamaan itseään haluamallaan tavalla :) Itse olen enemmän kauhistunut tilanteesta, missä omaa lasta ei nähdä upeana ja osaavana. Koska sitä jokainen lapsi vanhemmilleen pitäisi olla, eikä se ole vähättelyä ketään muuta kohtaan <3 Se on vaan vanhemman rakkautta. Haluan että lapseni tietävät päivittäin, että me vanhemmat olemme heistä ylpeitä ja he ovat arvokkaita juuri sellaisina <3

      • An

        ”Olen aivan yhtä ylpeä nuorimmaisesta, jolle esimerkiksi liikunta ei olisikaan se juttu, vaan olisikin vaikka poikkeuksellisen lahjakas piirtäjä”. Siis pitääkö lapsen olla nimenomaan POIKKEUKSELLISEN lahjakas jossain?:D Eikö mikään muu ole riittävä? Lasten kannustaminen ja tukeminen sanoilla ja teoilla on todellakin aivan äärimmäisen tärkeä asia vanhemmuudessa. Mutta tässä blogipostauksessahan sä et varsinaisesti sitä lasta kehunut, vai lukeeko sun pojatkin tätä blogia?;) Onko tärkeää, että myös koko muu maailma tietää että lapseni on poikkeuksellisen hyvä soittamaan nokkahuilua – vai riittäisikö että lapsi tietää ja saa kuulla tämän tärkeän kannustuksen vanhemmiltaan? Kerskailu on aika todella junttia ja itseriittoista. Vaikka ymmärtäähän se että lapsen (ekaluokkalaisen) menestyminen koulussa on erityisen hienoa vanhemmille joilla itsellään ei ole minkäänlaista (korkea)koulutusta.

        • Hanna Vayrynen

          Koen, että nyt haluat ymmärtää minua väärin.
          Ei pidä. Lapsistani olen ylpeä, heidän edessään kuin heidän takanaankin :) Kehun heitä niin heille itselleen kuin muillekin :) Mitä jokaisen pitäisi lapsilleen tehdä.
          Ei tarvitse mitään poikkeuksellista, vaikka jokaiselle vanhemmalle oma lapsi tulisi olla poikkeuksellisen ihana <3
          Kirjoitan blogia, missä kirjoitan omia kuulumisia ja omia ajatuksia. Olet väärässä paikassa, jos et halua niitä lukea. En koe sitä millään tavalla kerskailuna vaan jokaisen vanhemman ylpeytenä, mitä kuuluisi omaa lastaan kohtaan tuntea ja se monin tavoin myös ilmaista :)
          Ymmärrän, että elämme aikaa, että tekee pahaa ja ahdistus on läsnä. Lisää palaa oloa tuo kuitenkin ruma kommentointi netissä.
          Olen itsekin ammattikorkeakoulun käynyt ja mieheni pärjännyt loistavasti omalla alallaan, meillä on kolme erittäin toivottua lasta josta me olemme erittäin ylpeitä. Uskon, että oman lapsen pärjääminen tuo helpotusta ja onnea jokaiselle vanhemmalle :) Toivon, että löydät tämän vaikean ajan keskellä hyvän olon :)

      • Sienna

        https://www.iltalehti.fi/muoti/a/466f676d-4a61-4dfd-a11e-1d4910bbbda3

        Kts. Erityisesti kohta “iso lapsikatras” :)

        • Hanna Vayrynen

          Niin koska siksihän lapsia joku “tekee”? :D Huikeeta journalismia.

  • Maria

    Kiitos ihanasta blogista! Elän samanlaista kiireistä (mutta niin antoisaa!) pikkulapsi-/uraäitivaihetta ja minulla olisi tähän liittyen yksi postaustoive, jonka uskoisin kiinnostavan montaa muutakin lukijaasi. Eli: olen jo pidempään etsinyt kaunista, klassista ja laadukasta laukkua töihin, mutta en ole vielä löytänyt kriteereitä täyttävää yksilöä. Käyttäisin laukkua siis töissä, eli siihen pitäisi mahtua 13” MacBook ja mieluiten lounasboksi, olla nahkaa ja laukussa pitäisi olla olkahihna, koska työmatkoihin kuuluu päivittäin myös päiväkoti-ikäisten poikieni hakua hoidosta eli pitäisi tarvittaessa saada kädet vapaaksi. Sopisiko siis postausideaksi kollaasin teko tällaista laukuista? Luotan sun makuusi ja uskon, että moni pienten lasten äiti olisi vinkeistä minun tavoin ikionnellinen! 🤗🤗 Suurkiitokset ja mukavaa alkavaa kevättä!

    • Hanna Vayrynen

      UUuh nyt pistitkin pahan! En osaa suoralta kädeltä vastata tähän! Pitääkin pistää mietinnän alle! :)

  • Mintsu

    Kuulostaapa ihanalta nuo teidän yön yli vierailut ystävien kanssa <3 Jäin pohtimaan onko teillä oma vierashuone yökylävierasperheille ja jos on, niin mitä olisi hyvä ottaa huomioon sisustuksellisesti tai muuten? Tai jos teillä ei ole erillistä vierashuonetta, miten järjestätte nukkumisjärjestelyt? Teema siis kiinnostaa, miten useampi lapsi majoittuu, nukkuvatko he vanhempien kanssa vai lapset keskenään siskonpedissä? Tämä nimittäin pohdituttaa jos perhe tulee kylään miten kaikki nukkuisivat parhaiten! Heräilevätkö esim. aikuisten ääniin jne. jos valvotaan. Kiitos jos voit jossain muodossa keksiä tästä kirjoitettavaa, en osannut ehkä oikein eritellä mitä tarkoitan, mutta jotain tästä teemasta :)

    • Hanna Vayrynen

      Meillä ei ole omaa vierashuonetta, sillä kuitenkin yövieraita käy sen verran harvoin. Meillä nyt yksi pojista antoi oman huoneensa vieraiden käyttöön :) Meillä on ylimääräisiä ilmapatjoja sekä hetekoita ja perinteisiä patjoja yövieraita varten. :)

  • Herkuttelija

    Teidän tapas-ilta kuulosti ihanalta, mielelläni lukisin herkkutapasten ohjeet ja testailisin itsekin! :)

    • Hanna Vayrynen

      Yritän jossain vaiheessa toteuttaa! :)

  • Tiina

    Jos päädyit Artekiin, olisi ale vielä tänään voimassa :) Ja osa menee hyvään tarkoitukseen.

    https://www.finnishdesignshop.fi/valaisimet-kattovalaisimet-aalto-riippuvalaisin-a330s-golden-bell-messinki-p-4356.html?gclid=EAIaIQobChMIsOWJ48yN6AIVwoayCh3GZAK3EAAYASAAEgLS8_D_BwE

  • Haidi

    Vitsi miten ihana, että esikoisen eka isompi peli meni noin hyvin! Aivan varmasti jäänyt mieletön muisto ja kokemus :)
    Parasta on kiireetön aika ystävien kanssa ja vain viettää iltaa yhdessä hyvän ruuan parissa! <3

    • Hanna Vayrynen

      No älä! Jotenkin jännäsi kun muutti pois keskustasta että näkeekö vähemmän ystäviä, mutta nyt on nähnyt melkein enemmän! <3