CATEGORIES

Korostuneet valot ja varjot

27.4.2020

 Tänään tulee kuluneeksi seitsemän viikkoa siitä, kun päätimme jäädä kotiin koronan kosketettua meille läheistä perhettä. Lapsemme ovat samassa päiväkodissakin, joten halusimme olla varmoja ja pysyä kotona, ettemme me ainakaan tartutettaisi muita, jos olisimme sen saaneet. Tuon jälkeen ollaan eletty hyvin eristettyä elämää. Kauppareissut on suunniteltu tarkkaan eikä olla käyty lasten kanssa muualla kuin lähimetsässä ja pyöräilyretkillä lähialueella. Vaikka elämä on ollut hyvin tasaista, tunteet eivät ole sitä myötäilleet. Nämä viikot ovat tuntuneet vuoristoradalta. Useimmiten sitä iloitsee suuresti, että saadaan olla niin paljon keskenämme kotona perheenä ilman perusarjen tuomia kiireitä. Sitten välillä taas iskee ahdistus epätietoisuudesta ja tulevan epävarmuudesta. Valehtelisin jos sanoisin, ettei ala tehdä jo tiukkaa päänupin sisällä.

Tämä aika on kirkastanut valoja ja synkentänyt varjoja. Monien elämäntilanteet ovat korostuneet. Lapsiperheillä on kiireisempää kuin koskaan (jos vanhemmat ovat niin onnekkaita, että on vielä töitä) kun taas yksinäiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Vaikka meidän lapset ovat tuntuneen nauttivan tästä ajasta täysin rinnoin, on koti-Suomessamme myös paljon lapsia, joille tilanne on täysin päinvastainen. Korona on lisännyt valojen ja varjojen kontrastia suuresti ja se pistää sydämessä. Tällaiset kriisitilanteet syventävät kuiluja. Ne keillä oli vaikeaa jo ennen, on nyt vieläkin vaikeampaa. He keillä on “mennyt hyvin”, näyttää nyt ehkä ulkopuolisin silmin menevän erityisen hyvin.

Vaikka ajoittain ahdistaa, pelottaa ja väsyttää, olen pääsääntöisesti vain äärimmäisen kiitollinen. Kiitollinen siitä, että minulla on perheeni kenen kanssa tämä jakaa. Kiitollinen siitä, että ehdittiin muuttaa juuri ennen tätä kaikkea omakotitaloon keskustasta – arjen pyörittäminen on meidän kokoonpanolla tässä tilanteessa täällä moninkertaisesti helpompaa. Kiitollinen siitä, että olemme pysyneet terveinä. Kiitollinen siitä, että tautiin sairastuneet ystävämme ovat parantuneet. Kiitollinen siitä, että Suomessa on riittävän nopeasti asetettu rajoitteita ja sillä tavoin olemme saaneet taudin pysymään sen verran aisoissa, että terveydenhuoltomme kantokyky on kestänyt.

Meillä arki otti askeleen kohti normalisoitumista, sillä miehelläni starttasi kuukauden mittaisen vuosiloman jälkeen taas työt HJKn treeneissä Bolt areenalla. He tosin treenaavat vielä pienryhmissä. Tämä toki tekee omasta arjestani hieman haastavempaa kun kotona on tietty edelleen kaikki kolme poikaamme. Suurena apuna on ollut myös äitini, joka Facetimen kautta auttaa esikoistamme koulutehtävissä samalla, kun minä yritän purkaa kahden nuorimman energiatasoja jotenkin järkevästi. Viime viikkoina suuresti on ottanut sydämestä myös se, kun erityisesti keskimmäinen on itkenyt sitä, kun on niin ikävä kavereita. Eihän hän ole nähnyt ketään nyt kohta seitsemään viikkoon. Luin eilen aamulla Ilta-Sanomien artikkelin “Koronan kovin hinta”. Se nosti jälleen poikkeuksellisen huonon olon koronan sivuvaikutuksista.

Olemme olleet hyvin tiukkoja oman eristäytymisen kanssa, mutta nyt on rehellisyyden nimessä todettava, että on alkanut tehdä tiukkaa. On valtava ikävä ystäviä ja perhettä. Facetime on mahtava, mutta kyllä siinä kasvokkain olemisessa ja toisen haalaamisessa vaan on oma voimansa. Varmasti monella on nyt samanlainen tunne. Miten kauan tätä voi vielä jatkua? Meillä onneksi suuren valonpilkahduksen tässä arjessa nyt tuo se, että mieheni joutuu työssään nyt näkemään toista HJKn valmentajaa, joka on myös mieheni lähimpiä ystäviä. Hänen vaimonsa taas on yksi minun pitkäaikaisimpia ja lähimpiä ystäviä. Tämän työkontaktin myötä päätimme uskaltaa laajentaa omaa pientä piiriä ja nähdä perheidemme kesken. Heillä on myös samanikäisiä lapsia, joten ympyrämme avaaminen heidän kesken on ihan valtavan iso asia meidän molempien perheille, sillä he ovat olleet nämä kuluneet viikot yhtä tarkkoja kaiken kanssa. Erityisen paljon lämmittää ajatus, että lapset saavat leikkikaverit. Korostan, että vallitseva tilanne on yhä vakava. En kannusta missään nimessä kokoontumaan ja näkemään muita miten sattuu. Mutta jotta tätä eristäytymistä kestäisi paremmin hieman pidempään, voisi yrittää miettiä järkeviä ja hallittuja oman ympyrän pientä laajennusta. Niin, että pysytään edelleen siinä max.10 ihmisen näkemisen rajassa.

Miltä teistä tuntuu tällä hetkellä? Mikä on ollut kaikista vaikeinta? Miten te olette helpottaneet omaa fiilistä näinä viikkoina? 

20 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Nina

    Hyvä kirjoitus! Nythän noita rajoituksia on hiukan höllennetty ja jokaisen kannattaa miettiä tarkkaan kuinka laajentaa joukkoa jota tapaa. Totuushan on, että kaikilla on varmasti ikävä ystäviä ja sukulaisia. Itse ole löytänyt mukavia paikkoja joissa aikaa viettää perheen kanssa.
    Missä nämä korostuneet valot ja varjot kuvat on otettu? Ihanat pojat ja hyvät maisemat!
    Jaksamista sinulle ja perheellesi

    • Hanna Vayrynen

      Juuri näin. Jokaisen kannattaa punnita millä tavoin haluaa allokoida aikansa ja kontaktinsa. Olisi tärkeää pitää kontaktit sen verran rajoitettuna, että mahdollisia tartuntaketjuja olisi mahdollisimman helppo jäljittää. Kuvat on otettu tästä Kauniaisista – viereiseltä Gallträsk järveltä :) Kiitos ja sitä samaa <3

  • Name

    Onko sinulla tai teidän perheellä ollut hankaluuksia sovittaa omaa karanteenianne yhteen joidenkin läheisten tai sukulaisten kanssa? Onko läheisten kanssa ollut ristiriitaisia ajatuksia siitä, että kuinka tiukasti sosiaalista eristäytymistä tulisi noudattaa? Itselläni on ainakin ollut paljon tilanteita, joissa omat ajatukset eroavat läheisten ajatuksista. Onko tämä sellainen asia, jossa pitää löytää kultainen keskitie? Vai oletko ollut tiukasti koko tämän ajan omien näkemystesi puolella?

    • Hanna Vayrynen

      On! ISovanhemmat ovat halunneet kyläillä jo pidemmän aikaa mutta me emme ole uskaltaneet heitä nähdä muuta kuin kauempaa ulkona suht nopeasti. He ehkä kokevat meidän olevan turhan tiukkoja, mutta henk koht en kauhistuttaa ajatus että heistä joku sairastuisi. Vaikka he eivät juuri riskiryhmää olekaan (alle 70v kaikki eikä altistavia pitkäaikaissairauksia), mutta se aiheuttaa pientä “kyseenalaistamista” :D Vielä ei olla suostuttu näkemään kuin juuri kauempaa, mutta en osaisi vielä ajatella istuvamme ihan vielä minkään päivällispöydän ääressä kaikki. Mutta saa nähdä, tänään tulee lisäinfoa hallitukselta miten rajoituksia lähtemään purkamaan, joten kai sitä pitäisi hiljalleen enemmän omallakin toiminnalla avata omaa toimintaa.

  • ArkiMarttyyri

    Aikaisempi kommenttini blokattiin. Jäin miettimään miksi. Otin asiallisesti esiin sen, että koronan aiheuttamia rajoituksia sovelletaan ilmeisen paljon- sehän on inhimmillistä. Samalla kuitenkin olisi toivottavaa, että ollaan avoimia- ei tarvitse olla yli-ihminen tai moraalinen esikuva, jos kuitenkin omat tarpeet johtavat jo suositusten tilannekohtaiseen väljentämiseen omassa elämässä. Ilmeisesti esille nostamani havainto oli liian terävästi muotoiltu. Ehkä se osui johonkin, mihin en osannut sen ajatella osuvan. Vuorovaikutus- myös eriävien näkemysten vaihto- kai on kuitenkin blogien yksi toimintamuoto? Joka tapauksessa harmi, että kommentti piti sensuroida. Se jotenkin osuu itsemääräämisoikeuteen, joka tässä tapauksessa oli varmaan moderoijan kontrollin kanssa vastakkain. No hard feelings! 🙏

    • Hanna Vayrynen

      Hei!
      Anteeksi, nyt minulta on mennyt edellinen viestisi ohi?
      Minulla on tapana julkaista kaikki kommentit – eriävät mielipiteet nimenomaan avartavat katsomaan asioita eri kulmista! :)

  • Pauliina

    Meidän perheellä tulee eristystä 13.5. Kaksi vuotta täyteen. Oli kyllä vuoden 2019 joulukuu-Koronan alkuun ”normaalia” elämää, mutta kun juuri olimme päässeet nautiskelemaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta ja mitä kaikkea kivaa voimme lasten kanssa jälleen tehdä (tai miehen kanssa kahdestaan 😳) jouduimme taas eristyksiin. Eli pojallani todettiin aivokasvain 4 vuotiaana ja oli pahanlaatuinen niin leikkauksen lisäksi hän joutui käymään sädehoidot sekä 8kk kestävät solunsalpaajat.
    Tämä Korona-arki on lapsisyöpäperheiden normaalia arkea, jota joudutaan elämään monta vuotta ja iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta mihin Koronan tavalla kukaan ei voi valmistautua vaan siihen pitää sopeutua. Itse siinä pojan hoitojen aikana vaan puskin läpi ja omaa jaksamista en edes miettinyt niiden unettomien öiden aikana, mutta huumorilla on iso osa jaksamista! Minun ohje kaikille on että HASSUTELKAA, NAURAKAA 😃 kyllä tämä ohi menee, eikä nämä viikot ole vielä mitään 😉 T.eristys konkari 🤣

    • aila

      Juuri tuo, monelle se eristys tosiaan on ihan arkea jo muista syistä kuin koronasta. Tsemppiä perheellenne : ) Aika monelle saattaa tosiaan olla itsetutkiskelun paikka, kun ei voikaan mennä ja olla niin kuin on tottunut.

  • SKM

    Kiitos sinulle Hanna siitä, että jaat sisältöä, joka toisaalta herättää miettimään ja myös piristää. Nostat esiin tärkeitä huomioita ja sen lisäksi kuvasi, kirjoituksesi ja jakamasi sisältö ovat tervetullutta piristettä koronteenin keskellä!

    Rajoituksien noudattaminen on otettu meillä vakavasti ja käytännössä maaliskuun alusta lähtien olemme eläneet puolison kanssa kaksin, käyden kaupassa noin kerran viikossa ja kotona etätöitä tehden – onnekkaasti olemme voineet elämäämme näin järjestellä. Tiedossa kuitenkin on, ettei täysi omaehtoinenkaan lock down voi jatkua kuukausia ja samaa hyvin hallittua ihmisten tapaamista tässä on suunniteltu. Yhtä samankaltaisesti elävää ystävää on jo uskaltauduttu tapaamaan viikko sitten, juurikin koska molemmin puolin tuntui henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeältä tavata ja selvää oli, että molempien tuli olla täysin oireettomia eikä selvää tai hyvin mahdollista tautialtistusta saisi olla ollut viimeiseen kahteen viikkoon.

    Kun elämä ja yhteiskunta koettaa normalisoitua hiljalleen olen itse miettinyt, että järkevintä omien kontaktien kanssa on harjoittaa malttia ja varovaisuutta siten, että pitää mielessä ajatusta “minun pitää voida tarvittaessa listata kaikki kontaktini viimeisten kahden viikon ajalta”. Samalla myös täytyy koettaa pitää tuota ihmismäärää kohtuullisen pienenä ja olla valmiina siihen, että tarvittaessa pystyy helposti listaamaan kontaktit, jos oma koronatesti olisi positiivinen ja tartuntaketjut olisi tarpeen jäljittää.

    Haastavaahan tämä aika on monellakin tapaa, ihan jo ajattelun muutoksen kannalta: tärkeää on ajatella paitsi sitä, ettei itse sairastu myös ehkä vielä tärkeämmin sitä, ettei tartuta eteenpäin muita.

  • Maija M.

    Mulla on ollut tänään ensimmäinen todella huono päivä koko korona-aikana. Tänään on siis todella alkanut ottaa pannuun koko tilanne. Ehkä tässä vaiheessa ikävä ystäviä ja perhettä kohtaan alkaa näkyä ja tuntua. Myös parisuhteessa ottaa koville, kun toisen naamaa joutuu katselemaan aamusta iltaan. Omaa aikaa on tunnin/puolentoista lenkin verran joka päivä ja se on aivan liian vähän. Olen silti kiitollinen, ettei tätä tarvitse yksin sietää. Ei auta kun jaksaa ja omallakin kohdalla miettiä, miten voisi hallitusti nähdä livenä edes muutamaa ystävää. Tsemppiä meille kaikille! <3

  • Jenni S. Big mamas home

    Ahdistaa, mutta lähinnä pelko omasta ja läheisten terveydestä. Meillä arki pyörii hyvin normaalina, koska olen töissä hoitoalalla. Lapset käyvät hoidossa ja minä töissä. Aikuisten seura työpaikalla helpottaa omaa ahdistusta. Ja pakko sanoa, että jos olisin ollut 2 ja 4-vuotiaan kanssa seitsemän viikkoa keskenään, ilman mitään aikuista kontaktia, ahdistaisi vielä enemmän. Alkaisi ehkä mielenterveyskin rakoilla. 😅

    https://www.bigmamashome.com

  • Haidi

    Itse olen koko koronan ajan käynyt edelleen konttorilla töissä, joten siellä kollegoiden näkeminen on tuonut sosiaalista kontaktia. Toki mekin istutaan harvennetusti ja noudatetaan turva toimenpiteitä.
    Vaikka kuinka vapaa-ajalla viihdyn yksin on sitä alkanut kaipaamaan ystävien näkemistä ihan livenä. On pidetty iltamia hangoutin kautta ja otettu lenkkejä puhelimen päässä, mutta ei se vaan ole sama asia. Ja koska tulevaisuus näyttäisi nyt olevan tämän kanssa elämistä pitkään on ympyrän avaus alkanut mietityttää erilailla.

    • Sara

      Meidän perheessämme on vanhemmat, kaksi teini-ikäistä lasta ja kaksi kissaa. Oma perhe ja läsnäolo tuovat kovasti. Tällä hetkellä meillä käy vain esikoisen tyttöystävä. Nuorempi kärsii kaveriseurassa puutteesta, mutta onneksi molemmilla koulu sujuu hyvin ja samaten kuin meillä vanhemmilla etätyö.

      Itse kaipaan kovasti sitä vapautta ja vaihtelua, että saattoi käydä vaikka Tukholmassa tai Tallinnassa lyhyellä reissulla. Sukulaiset asuvat toisella puolen Suomea, ja sinne on ihan hirveä ikävä. Pääsiäisenä ei sinne päästy, mutta aiomme mennä Tornioon kesällä. Useampaan riskiryhmään kuuluvaa anoppia voimme nähdä vain ulkona. Äitini on yli 70-vuotias perusterve. Kovasti tekisi mieli nähdä häntä, mutta saa nähdä, mihin päädytään. Itse hän ehdottomasti haluaisi nähdä meitä ja saada meidät kylään. Hänellekin alkaa ottaa lujille tämä aika.

      Arjessa auttavat kävelylenkit parin kaverin kanssa ja treenaaminen kotona kuopuksen kanssa. Itsellä asiat ovat hyvin, mutta kyllä pandemia huolestuttaa siihen sairastuvien kannalta, terveydenhuoltohenkilökunnan takia ja myös talouden kannalta. Saa nähdä, millainen Suomi on esimerkiksi loppuvuonna.

  • Zahra

    Mä olen yksinasuva ja aloin kolme viikkoa sitten käymään toimistolla töissä taas. Sen lisäksi aloin käymään työpaikan salilla, jossa ei käy max samaan aikaan 5 ihmistä. Tämän lisäksi olen tavannut siskoani ja muita ystäviäni. Koen, että yksinasuvana minun on ollut pakko tehdä nämä ratkaisut oman mielenterveyteni vuoksi. Kukaan ei jaksa loputtomiin istua yksin kotona 24/7 30 neliön sisällä. Siinä hajoaa pää.. Tiedän, että otan tietoisen riskin ja myös ystäväni tiedostavat, että jos näemme voi tauti tarttua. Mutta toisaalta voihan se tarttua sieltä Prismastakin.. Omalla kohdallani pää ei nyt vaan enää jaksa kotona olemista yksin. :) Toivon todella, että rajoituksia aletaan purkamaan. Tauti tuskin mihinkään katoaa ja rokotetta saamme odottaa varmasti pitkään, mutta mikäli jäämme sitä odottamaan onko enää silloin yksikään yritys pystyssä? tai onko kenenkään mielenterveys enää silloin pystyssä? :) Kivaa kevään jatkoa sinne!

  • Roosa

    Itse asun Tukholmassa, ja olen sinkku eli asun yksin. Vaikeinta on ollut olla ilman perhettä, tavallisesti olen käynyt Suomessa kotikotona noin 1-2kk välein. Kamala ikävä myös mun koiria Suomessa. Toinen on jo 15-vuotias vanhus, toivon todellakin, että ehdin antaa vielä hyvästit <3

  • Mimmu

    Oi ihana Gali, tuli kova ikävä vanhoille kotiseuduille näitä kuvia katsellessa <3 Voin samaistua tunteisiisi, vaikka itsellänikin on kaikki pääpiirteittäin hyvin, välillä alkaa tuntua että kauanko pää enää kestää tätä tilannetta. Olen nyt ties kuinka monetta viikkoa etätöissä kotona ja näen ainoastaan puolisoani ja yhtä ystävääni, jonka kanssa olemme käyneet lenkillä noin kerran viikossa. Kova ikävä alkaa jo olemaan ystäviä, siskon perhettä ja vanhempiani. Normaalioloissa olen sosiaalinen ja tottunut näkemään paljon ihmisiä ihan jo ihan töidenkin puolesta. Puolisoni on kolmivuorotyössä, joten hänenkään kanssa ei pystytä läheskään joka ilta olemaan yhdessä. Ymmärrän päätöksenne nähdä ystäväperhettänne ja vähän saman tyyppiseen ratkaisuun tullaan mekin varmaan tässä lähiaikoina päätymään. Ajatuksena olisi illanvietto ystäväpariskunnan kanssa, vaikka periaatteessa ei kai olisi suositeltavaa kutsua ketään kylään. Nyt kun kuitenkaan ei ole tiedossa kuinka monta kuukautta vielä menee, ennen kun tilanteeseen olisi tulossa muutosta, tuntuu ettei tätä vaan loputtomiin asti kestä. Toki emme mekään nyt ala holtittomasti näkemään kaikkia läheisiämme, ainoastaan tuota yhtä ystäväpariskuntaa silloin tällöin. Jos siis vaan terveenä pysytään nyt kaikki <3 Tsemppiä teidän perheelle sinne, voin kuvitella ettei tämä tilanne lapsillekaan yhtään helppo ole, saatikas sitten vanhemmille koittaa selittää pienelle, miksi ystäviä ei nyt voi vanhaan malliin nähdä.

  • M

    Kiitos, kun korostat lukijoille, kuinka laajentaa sitä ympyrää fiksusti ja vastuullisesti. Tosi paljon jaksamista teidän perheelle! Kodin merkitys korostuu hurjasti näinä aikoina. Ootte onnekkaita, kun ehditte muuttaa kauniiseen isoon kotiinne ennen tätä, niin ehdimme onneksi mekin😍

  • Amal

    Hyvin samoilla linjoilla mennään. Meidänkin perhe on elänyt vapaaehtoisesti todella eristettyä elämään kotona ja tuntuu että nyt alkaa tulla raja vastaan. Teimme ratkaisun, että kävimme katsomassa mieheni vanhempia (60v) heidän toiveestaan. Tuntuu siltä, että korona-tilanne tulee olemaan päällä koko kesän, enkä käsi sydämellä näe sitä vaihtoehtoa, että emme tapaisi lasten isovanhempia. He eivät ole riskiryhmää, ja suurin huoli koronan alkaessa itsellä oli se, että saisiko sairastuessa itse ja läheiset varmasti hyvää hoitoa? Nyt kun näyttää että tehohoitopaikatkin riittävät, niin tuntuu että pientä hölläämistä uskaltaa tehdä. Emme kuitenkaan käy missään muualla ja olemme etätöissä, niin tartuntariski on aika pieni. Tilanne on vaikea, ja helposti koen syyllisyyttä siitä, että ajattelen asiasta näin nyt. Mutta en vain näe vaihtoehtona vuoden kestävää eristäytymistä. Tämä tauti on täällä pitkän aikaa ja joudumme kaikki luovimaan jollain asteella mielekkään elämän ja eristäytymisen rajoilla vielä pitkään.

  • emmanen

    Kuten jo johonkin toiseenkin blogiin kommentoin: Koska tauti tulee pysymään keskuudessamme vielä ainakin vuoden tai ylikin ja ihmiset eivät voi olla eristyksissä niin kauaa, niin meidän perheen valitsema vaihtoehto on pikkuhiljaa jatkaa elämää sillä tavalla, miten voimme kuvitella elävämme seuraavat 1-2 vuotta.

    Olimme maaliskuun puolesta välistä alkaen tiukasti eristyksessä viitisen viikkoa, sillä silloin oli vielä epäselvää räjähtääkö tilanne Suomessa käsiin, tutkittua tietoa oli vielä vähemmän kuin nyt ja uhkakuvat Lombardian ruumisrekoista olivat todentuntuisia. Nyt lienee selvää, että Suomesta ei tule toista Lombardiaa, ei vaikka kaikki rajoitukset purettaisiin heti, koska ihmiset tai ehdoton valtaosa heistä kyllä ymmärtävät uhan vakavuuden, toisin kuin italialaiset maaliskuun alussa. Terveydenhuolto on ehtinyt varautua, testauskapasiteettia on saatu kasvatettua ja suojavälineitä (toivottavasti nyt oikeasti) hankittua.

    Mitä tällä sitten tarkoitan on se, että koska emme aio olla rokotteen kehittämiseen asti näkemättä lähisukulaisiamme tai lähimpiä ystäviämme, emme näe eroa siihen, että alammeko näkemään heitä nyt, kahden viikon päästä poikkeustilan todennäköisesti päättyessä vai vaikka juhannuksena. Emme pidä juhlia, emme kokoonnu yli 10 hengen porukalla, kukaan ei pienessäkään flunssassa tapaa muita, noudatamme hyvää hygieniaa, käymme asioilla tehokkaasti jne. Tarkalleen ottaen emme vieläkään ole tavanneet kuin vasta muutamaa ystävää ulkosalla turvavälien päästä, eli emme myöskään kertarysäyksellä kyläile viikon sisään viidessä paikassa. Lapsemme on myös palannut päiväkotiin, sillä viiden viikon jälkeen kahden työssä olevan aikuisen alkoi olemaan mahdotonta yhdistää kokopäivätyö työnantajan palveluksessa ja lapsenhoito, olkoonkin että voimme tehdä etänä. Molempien työhön kun kuuluu paljon asiakaspalavereja toimistoaikaan ja joustot yksinkertaisesti loppuvat joskus… Lisäksi suunnittelemme tapaavamme perheenjäseniemme, joista kukaan ei ole riskiryhmäläinen tai ole tekemisissä riskiryhmien kanssa. He ovat myös olleet hyvinkin tiukasti keskenään. Pikkuhiljaa siis kohti “uutta normaalia” <3

  • Anskukka

    Kiteytit hyvin tunteet ja ajatukset, joita on tässä itsekin tullut pyöriteltyä! Päivittäin pitää yrittää muistuttaa itseään olevansa onnellisessa asemassa kun itse ja lähipiiri on on saanut pysyä terveenä ja elämän peruspalikat ovat edelleen paikallaan. Mutta kyllä tässä tosiaan jo pää rupeaa hajoamaan ja ahdistus on päivittäistä. Ystäviä ja isovanhempia on jo kauhea ikävä. Voin vain kuvitella kuinka rankkaa lapsilla on, kuin myös yksinäisillä ihmisillä ja vanhuksilla. Tilanne olisi paljon helpompi hyväksyä jos vain tietäisi, että milloin tämä helpottaa. Mutta sitä ei nyt kukaan ei voi tietää, eikä kai edes ennustaa… Pitää vain jaksaa uskoa tulevaisuuteen ja kuten sanoit, yrittää keksiä jotakin järkeviä ja hallittuja tapoja helpottaa elämistä tämän poikkeustilan keskellä.