CATEGORIES

Vanhanaikaiset arvot(ko?)

5.11.2020

Muistan vieläkin elävästi kuinka 15 vuotta sitten makoilimme mieheni kanssa Eindhovenissa nurmikolla kesäauringon paistaessa. Vastarkastuneina pohdimme yhteistä tulevaisuuttamme ja maalailimme haavekuviamme ääneen. Iso kuva oli meille molemmille kristallinkirkas. Toivoimme, että vielä joskus muuttaisimme yhdessä takaisin Suomeen. Asuisimme hieman Helsingin ulkopuolella omakotitalossa, jossa olisi oma piha missä tilaa lapsille pelailla. Olisi niin upeaa, jos voisimme saada kolme lasta. Nimiäkin mietittiin. Ne samaiset nimet mitä mietimme tuolloin, ovat pojillamme tänä päivänä.

Viime vuosina on puhuttu paljon siitä kuinka asenne perheen perustamiseen on muuttunut suurestikin nuoremmissa ikäluokissa. Lapsiarkea jopa kammoksutaan. Se nähdään väsyttävänä ja raskaana asiana, joka seisoo omien unelmien toteuttamisen tiellä. Nykyään on niin paljon kilpailevia vaihtoehtoja. Koetaan, että halutaan matkustella ja tehdä omaa uraa. Palkkatyön lisäksi “oma lapsi” saatta olla vaikka intohimosta perustettu oma yritys. Naimisiinmeno ja lasten “hankinta” nähdään osittain jopa kovin vanhanaikaisena ja konservatiivisena elämäntapana. 

Valehtelisin jos sanoisin, ettei lapsi arki ole paikka paikoin väsyttävää ja raskasta. Sitä se on ja vaatii vanhemmilta paljonkin ponnisteluja. Elän myös ikävä kyllä sellaista vaihetta, että meillä on moni ystäväpariskunta lähivuosien aikana eronnut. Pikkulapsiarki saattaa kurittaa parisuhdetta paljonkin. Monet ovat sanoneet, että ne pienet asiat, jotka ärsyttivät omassa parisuhteessa ennen lasten tuloa, kasvoivat siinä huonosti nukuttujen öiden/ kuukausien/ vuosien sumussa lopulta isoiksi asioiksi. Moni kokee erostaan häpeää. Miten sitä ei saanutkaan tätä asiaa toimimaan vaikka kuinka yritimme? 

Ei elämässä ole yhtä oikeaa mallia ja miten kaiken tulisi mennä. Olen iloinen siitä, että nykyään puhutaan enenevissä määrin siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia meillä onkaan versus yhteiskunnan keskiöön nostettu naimiisiin -> lapsia -> muutto omakotitaloalueelle volvon ja kultaisennoutajan kanssa. Kaikki ei halua lapsia. Kaikki ei halua naimisiin. Kaikki ei halua yhtä ainoaa parisuhdetta. Vaihtoehtoja on monia.

Itse koen, että lasten myötä elämä ei mitenkään loppunut – vaan se vasta alkoi. Mutta minun prioriteettien ykkösenä onkin perhe. Kaiken mitä teen on perheeni hyväksi – koska kaikista eniten arjessa ja elämässä nautin niistä hetkistä missä teemme perheemme kanssa yhdessä. Se on minun elämäni suola. Sen rinnalla hyvin tärkeitä on myös oma työ, parisuhde ja ystävät, mutta itsellä kaiken kantava voima on ydinperheeni. Sieltä minä saan voimaa ja eniten hyvää oloa.

Kävin mieheni kanssa eilen pienellä lounaskävelyllä. Päädyimme jälleen visualisoimaan mitä me haluamme tulevaisuudelta. Jos mietimme elämäämme 20 vuotta eteenpäin, mitkä olisivat ne asiat mitä haluamme? Suurin toiveemme on, että poikamme olisivat onnellisia ja tekevät / tavoittelevat jotain, mikä on heille mielekästä ja antoisaa. Pojat asuisivat omillaan ja heillä olisi ehkä puolisotkin. Välit kaikkien kesken olisivat niin lämpimät ja läheiset, että voisimme usein kerääntyä esimerkiksi sunnuntai-päivällisille ja edelleen viettää aikaa yhdessä. Minulla ja miehelläni olisi edelleen omat työmme/yrityksemme, jotka varmasti vielä muuttavat muotoaan vuosien aikana. Meidän molempien pääpaino on edelleen 20 vuoden tähtäimelläkin perheessä, työn ilossa ja yhteisessä ajassa ja tekemisessä. Toivon ja teemme töitä sen eteen, että tämä seuraavakin pitkän tähtäimen unelma tulisi toteen. 

Koronavuosi on ollut monin tavoin uuvuttava, mutta on se tuonut hyvääkin. Se on auttanut pysähtymään perusasioiden äärelle. Elätkö itsellesi mielekästä elämää?  Mitä minä / me tulevaisuudelta haluamme? Tavoittelemmeko samoja asioita? Kuljemmeko samaan suuntaan? 

22 comments

Leave a Reply to Milla Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Maria

    Kauniita ajatuksia. Noin ajattelin itsekin silloin kun lapset olivat nuorempia. Toivoin, että lapset olisivat vanhempina / aikuistuessaan onnellisia ja löytäisivät oman polkunsa elämässä. Se tekisi minut onnelliseksi.

    Olen sinua sen verran vanhempi, että omat lapset ovat teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä. Jos olisin tiennyt sinun ikäisenäsi mitä tuleman pitää tai itse asiassa jo ennen lasten saamista, olisi ehkä suhtautunut lasten tuloon varauksellisemmin. Olin naiivi ajatellessani, että rankin vaihe on pikkuvauvaikä. Mutta ei. Pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset ja isot murheet. Tällä hetkellä haave lasten onnellisesta tulevaisuudesta tuntuu koin kaukaiselta. Vanhempi lapsista on vajonnut syvään masennukseen ja elämä on hiuskarvan varassa. Eikä vanhempana oikein voi tehdä asialle mitään vaan on toivottava, että ammattiauttajat pystyvät tekemään ihemitä. Oli mahdotonta kuvitella mitään tällaista siinä vaiheessa kun kannoimme esikoista synnytyslaitokselta. Mutta se otetaan mitä on annettu. Muutahan ei oikein voi.

    • Hanna Vayrynen

      Olen niin kovin surullinen puolestanne. Tuo on (liian) yleistä ja toivon todella, että saatte jotenkin apua, joka jotenkin toimisi / pääsisi läpi. Tuota itsekin pelkään ihan suoraan sanottuna, mutta olen joutunut toteamaan, että sen pelkääminen etukäteen ei auta mitään. On hyvä olla tietoinen realiteeteista. huoli lasten kanssa kun ei koskaan lopu. Huolet vain muuttavat muotoaan. Toivon sydämeni pohjasta että teillä kävisi jokin ihme ja tuo huoli saisi suuren helpotuksen

      • Maria

        Kiitos. Näinhän voi käydä ns. hyvissäkin perheissä niinkuin meillä. Sosiaalinen media ja yhteiskunta asettaa kovat menestyksen paineet ja nuorilla on omat haasteet niiden kanssa. Onneksi näistä asioista on alettu puhua enemmän julkisuudessa jotta stigma mielenterveysongelmien tiimoilta vähenisi.

        • Hanna Vayrynen

          Ei nuo huolet katso tulotasoa tai taustaa. Ne voivat käydä aivan kenelle vain. Saman perheet sisarukset voivat olla aivan päivä ja yö. Mielenterveystyön tärkeys onneksi saa koko ajan enemmän ja enemmän huomiota <3

  • Sarianne Sipilä

    Heippa Hanna! Olipa todella lämmin ja hienosti kirjoitettu teksti. Niin tärkeää tuoda näitä puolia esille! Samaistun moneen ajatukseen kanssasi. :)

    Oikein ihanaa loppu vuotta!

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että näit ja ymmärsit teksini tarkoituksen <3 Sitä samaa sinulle ja läheisillesi <3

  • Laura H

    Hei Hanna. Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta; siitä paistaa kiitollisuus ja tunne siitä että olet todella aidosti kotona omassa elämässäsi.

    Vierastan vähän perhekeskeisyys/urakeskeisyysdikotomiaa oman perheen perustamisen yhteydessä. Itse esimerkiksi tuskin tulen koskaan yrittämään lapsien hankintaa, mutta koen olevani perhekeskeinen. Olen erittäin läheinen molempien vanhempieni kanssa, ja koen puolisoni kanssa syvää yhteenkuuluvuutta. Olen toki myös yrittäjä, mutta urani ei ole elämäni johtotähti. Keskusteluissa toisten vapaaehtoisesti lapsettomien ystävieni kanssa ei ainakaan omassa kuplassani korostu lapsiarjen rankkuus, uran luominen esteittä tai itsenäisten rantalomien ihanuus, vaan ennemminkin sellaiset asiat kuin sisäsyntyisen vauvakuumeen täydellinen puuttuminen (oman empiirisen tutkimukseni mukaan yleisin syy), ilmastohuoli, terveyshuolet ja taloudellisen turvattomuuden kokemus. Näin ollen lasten “puuttuminen” ei välttämättä kerro perhekeskeisten arvojen poissa olosta, vaan lapsettomuus ja perhekeskeisyys asuvat usein samassa ihmisessä.

    En myöskään muuten pidä perhekeskeisyyttä vanhanaikaisena – evolutiivinen tarve jälkikasvun hankintaan tai perhesuhteiden hoitoon on varmaan keskimäärin voimakas sekä konservatiivisesti että progressiivisesti suuntautuneilla ihmisillä. Se mikä on mielestäni mahtavaa, että nykyään lisääntymisen yrittäminen on aikalailla vapaa valinta ja sen uskon olevan vain hyvä asia. Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna, odotettuna ja rakastettuna. Ehkä perheen määritelmäkin muuttuu pikku hiljaa; olen tosi mielelläni Laura-täti sekä sukulaislapsille että ystävien lapsille. On ihanaa olla mukana heidän kasvussaan ja toivon että välit heihin säilyvät lämpiminä (ja perhemäisinä) läpi elämän.

    En muuten tekstisi perusteella ajatellut että mielestäsi ainoastaan vanhemmat tai vanhemmiksi haluavat ovat perhearvojen kannalla, vaan kommenttini on inspiroitunut enemmän tähän liittyvästä yhteiskunnallisesta keskustelusta ja kommenteista. Olet tosi empaattisen ja ajattelevaisen oloinen ihminen blogisi perusteella; ihanaa että toiveesi isosta perheestä kävi toteen. Valoa ja lämpöä pimeään syksyyn!

    • Hanna Vayrynen

      Hei Laura!
      Miten ihana viesti ja kaunis kurkistus jälleen yhteen tapaan elää omannäköistä elämää <3 Ymmärrän vallan mainiosti <3 Kuulostaa paljolti siltä, mitä myös omassa ystävä- ja perhepiirissäni on <3 Ja ihana pointti, että et pidä perhekeskeisyyttä vanhanaikaisena. En minäkään - mutta olen nyt pari kertaa saanut itse sellaisia kommentteja, missä hieman väheksytään sitä, mikä minulle on tärkeää (eli perhe). Eli aivan samaa mieltä kuin sinäkin :) Ihana kuulla, että sinäkin voit ja elät sinun näköistäsi elämää <3 Näillä tarinoilla voimme toivottavasti avata näitä eri ajatusmalleja ja luoda ymmärrystä aivan kaikille <3 Kiitos hurjasti ja aivan ihanaa syksyä sinne <3

  • johan sun

    Upeita syyskuvia!! Keltainen on lempivärini ja siksi rakastan syksyä!

    https://suninidea.blogspot.com/2020/11/keskisuomen-kasino.html

  • Elli

    Itse lukeudutaan mieheni kanssa juuri tähän joukkoon, joka haluaa viettää aikaa perheen kanssa. Mieheni on vuorotöissä, ja tämän vuoksi sitten usein illanistujaiset yms jäävät välistä koska ei vaan raski olla lapsista erossa enää yhtään iltaa kun töissä tulee jo sitä erossa oloa tarpeeksi :) Meille tämä on yhteinen päätös, molempien toive<3 En usko että osaisin nauttia tästä niin paljoa, jos en olisi itse sellaisesta kodista missä perhe ei tehnyt yhdessä oikeastaan mitään ja lapset eivät tavallaan olleet heille prioriteettilistan kärjessä.

    Olen huomannut, että monella on usein ristiriitaisia tunteita, esim vauva aika koetaan kuormittavaksi kun nykyään joka paikasta näkee mitä kaikkea mahdollisuuksia olisi tarjolla. Samalla olen myös samaa mieltä, on hyvä että jokaisella on nykyään mahdollisuus valita se, millaisia asioita arvostaa ja mitä haluaa elämällään tehdä:) Vauva- ja Lapsi arki on toki välillä kuormittavaa. Mutta en tiedä mistä johtuu se, että en koe sitä kuitenkaan raskaaksi. Se ilo ja onni mitä lapset itselleni tuo ja miten se lujittaa suhdetta ja puolison kanssa yhteenkuuluvuuden tunnetta, on minusta asia, jonka toivoisin jokaiselle koettavaksi<3

  • Milla

    Vaikka itselleni perhearvot eivät pääse edes top3 listalle arvoissani, oli postauksesi kerrassaan ihana ja lämmin, eikä siitä tullut tunnetta että muunlaiset haaveet olisivat huonompia, kiitos siitä <3

    Itselleni esimerkiksi parisuhde ei ole itseisarvo tai erityisesti tavoiteltava asia. Olin pitkään sitä mieltä, että en missään nimessä halua parisuhdetta vaikka ihastumisia ja mahdollisuuksia parisuhteeseen oli. Olin sen verran nuori, että en missään nimessä halunnut parisuhdetta rajoittamaan elämääni tai muokkaamaan tulevaisuuttani. "Nuivasta" suhtautumisesta parisuhteita kohtaan huolimatta, olin sitä mieltä että en ala seurustelemaan kenen tahansa kanssa vaan seurustelun alkaminen tarkoittaa sitä, että yhteisen tulevaisuuden suunnittelu alkaa, eikä muuten vaan hengailua ja olemista. 23- vuotiaana yliopistoon päästessäni mietin ensimmäistä kertaa, että jos nyt joku _todella_ ihana ihminen tulee vastaan niin voin harkita parisuhteeseen alkamista, ja niin vain tuosta ajatuksesta kaksi viikkoa eteenpäin tapasin tuon ihmisen ja nyt on jo viisi vuotta yhteistä aikaa takana, eikä loppua näy. Meidän parisuhde on minulle ykkösprioriteetti, mutta siltikään en pidä parisuhdetta yleisessä mielessä itseisarvona tai mitenkään tavoiteltavana asiana. Nyt olemme molemmat valmistuneet, meillä on tasainen elämä ja hyvä tulotaso. Tästä huolimatta, emme halua vielä aikoihin lapsia, jos edes koskaan. Nautimme omista harrastuksistamme ja vapaa-ajasta niin paljon, että lasten saaminen vaikuttaa suoraan sanottuna kammotavalta. En tällä hetkellä keksi pahempaa elämää, kuin että pitäisi herätä aamulla lapsen itkuun ja siihen, että heti pitää alkaa suorittamaan: lapselle aamupalaa ja samalla koittaa laittaa itseään kuntoon, lapsi päiväkotiin tms. ja siitä töihin, töistä hakemaan lapsi ja heti alkaa laittamaan ruokaa ettei tule nälkäkiukkua, sen jälkeen lapsen kanssa varmaan pitää tehdäkkin jotain, ja sitten iltapesu ja nukkumaan. Ajatus siitä, että saisimme omaa aikaa vasta 9 aikaan illalla (ja sitten pitää heti mennä nukkumaan, että jaksaa saman seuraavana päivävä) on todella epämiellyttävä. Emme ehtisi omiin harrastuksiin sillä tavalla, mihin olemme tottuneet ja mistä pidämme todella paljon. Tämä ehkä voi avata hieman nuoremman sukupolven ajatusta perhekeskeisestä elämästä, joka tuntuu raskaalta suorittamiselle.

    Mutta vielä kerran kiitos ihanasta postauksesta, tulin itse todella hyvälle tuulelle tästä ja minulle välittyi rauhallisuuden tunne (jota harvoin yhdistän lapsiperhe-elämään :D)

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos todella kauniista kommentista ja aivan mahtavasta ja hyvin mielenkiintoisesta kurkistuksesta toisenlaiseen vaihtoehtoon <3
      Ymmärrän tuon hyvin - koska tuollaisia kuvia usein maalataankin.
      Ja valehtelisin jos sanoisin, ettei lapsiarki vaadi paikka paikoin paljon.
      Mutta omakohtaisesti koen, että lapset toivat syvyydet kaikkiin elämän väreihin. Kaikki tuntuu vielä enemmän. Ilot ovat myös paljon suurempia kuin koskaan ennen - vaikka ei sitä ennen osannut edes ajatella - vaikka sitä toivoikin.
      Mutta tämä on vain minun kokemukseni - lapsien "hankinta" ei ole kaikille - ja itselleen ja tunteilleen pitää olla rehellinen. <3 Jokaisen pitää elää omannäköistä ja tuntuista elämää :)

      Mutta nyt kun meillä on lapset 4, 6 ja 8 - onkin aikaa taas ihan hurjasti enemmän käsissä. Kukaan ei herätä aamulla tai kilju öisin. Toki nyt tässä elämänvaiheessa taas heidän harrastukset vievät myös omaa aikaani, mutta toisaalta en osaa sanoin kuvaillakaan miten sydämeni pakahtuu heitä katsellessa kun he niin niistä harrastuksistaan nauttivat <3 Pian he eivät tarvitsekaan minua samalla tavalla - ja noihin kaikkiin luettelemiisi asioihin on minullakin kaikki aika. Itse olen nauttinut suuresti juurikin siitä, että elämässä on erilaisia vaiheita - kuten rakastan sitä, että suomessakin on neljä vuodenaikaa - se syventää kaikkia värejä ja erilaisuuden ihanuutta <3

      Kiitos vielä aivan ihanasta pohdinnasta <3

  • Sarita

    Voi Hanna ? niin ihana postaus!!

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Kiitos

  • Taija

    Toit tässä hyvin esiin mun mielestä yhden kaikista tärkeimmän asian elämässä ja parisuhteessa – että muistaa edelleen haaveilla, vaikka haaveet (tai osa niistä) on jo käyneet toteen. Oon kuullut niin monia tarinoita siitä, kuinka elämä romahtaa kun lapset aikuistuu/muuttaa pois kotoa, kun ne on siihen asti olleet se elämän keskipiste, ja tilalle jää tyhjyys vaikka välit lapsiin olisikin läheiset. Tosi tärkeää on siis haaveilla aina myös elämää eteenpäin! Tai sama juttu siinä vaiheessa kun alkaa haaveilla perheenlisäyksestä: on hyvä olla siinä rinnalla myös muita haaveita jos se unelma ei vaikka koskaan toteudukaan.

    • Hanna Vayrynen

      Miten kauniisti nähty ja tuotu esiin erittäin tärkeä asia. Kaunis ja upea huomio – piää itsekin ihan kiinnittää huomiota <3

  • Nanna

    Ihana postaus! ❤️ Itselleni tärkein arvo on perhe, löytyy mies ja kaksi lasta. Lisää saa tulla. Työ ei ole arvo sinänsä, mutta arvostan itseni kehittämistä paremmaksi alallani, eli luon myös uraa. Toivon että urani kehitys mahdollistaisi kotona olon, siihen suuntaan se on menossa. Mutta elämän tärkeisiin arvoihin ei kuulu raha ja ura, vaan juurikin se että kehitän itseäni ja löydän sisältää elämään myös tätä kautta. ?❤️

    • Hanna Vayrynen

      Aivan ihana ajatus – ymmärrän täysin <3 Toivon, että pääset siihen kehityspisteeseen mihin toivot ja saisit sitä kautta myös toivomaasi enemmän kotona olemista <3

  • Mona

    Ehkä sun blogihistorian ihanin postaus?
    Niin samaa mieltä. Perhe edelle, aina ja kaikessa.❤ Lapsen saaminen on ollut heittämällä elämän vaikein asia mutta ilman mitään kyseenalaistamista parasta ikinä. ❤? Voi kun olisi vielä sisar jonain päivänä myös Lionelilla??

    • Hanna Vayrynen

      Ihana Mona <3 Itselle se on heittämällä niin ykkös asia elämässä, mutta tiedän olevani samalla etuoikeutettu kun minulla on myös työ josta nautin - ja jota voin myös muokata ja soveltaa oman elämään ja aikatauluun sopivaksi.
      Toivon kovasti ihana, että teidän kaikki toiveet toteutuu - ääneen sanominen on se ensimmäinen askel.

  • Miia

    Todella ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen postaus. Kiitos.

    Olen sinua noin 10 vuotta nuorempi ja minun unelmani on aina ollut oma perhe ja puoliso. Olen aina toivonut omia lapsia jos niitä vain minulle suodaan. Toivon myös kovasti tulevaisuudessa tasaista arkea, omaa kotia ihanalla pihalla, matkustelua ja kiinnostavaa työtä. Näistä kuitenkin kaikista eniten toivoisin perhettä ja minullekin se olisi prioriteetti. Olen kuitenkin varsinkin viime vuosina huomannut, että ajoittain nämä suurimmat unelmani kuulostavat muiden silmissä ehkä juurikin vanhanaikaiselta ja sanotaan, että minun pitäisi asettaa enemmän tavoitteita uran suhteen. Niitäkin minulla tosin on paljon. Toisaalta myös sen puolison löytäminen on osoittautunut haastavaksi juuri siitä syystä, että moni ei välttämättä halua perhettä yhtä intohimoisesti tai ei halua sitoutua mihinkään. Itse en siis haluaisi lapsia vielä välttämättä moneen vuoteen, mutta tuntuu että ihmiset pelästyvät jo tätä unelmaani :D Lisäksi en ole kovin innostunut tapailemaan monia ihmisiä kerralla ja pelaamaan ihmisillä, mikä asettaa omat haasteensa deittailuun. Ehkä tämäkin on vanhanaikaista ja yritän rohkaistua tässä.

    Tiedän, että olen vielä tosi nuori ja ehdin tavata monia ihmisiä. En nyt tiedä, oliko tässä kommentissani mitään sen suurempaa pointtia. Halusin vain jakaa vähän ajatuksiani. Ihania unelmia sinulla ja miehelläsi myös tulevaisuuden suhteen. Toivottavasti nekin käyvät toteen ja saatte vielä monia kuvailemiasi isoja sunnuntaipäivällisiä yhdessä ?

    • Hanna Vayrynen

      Olipa ihana kuulla sinun ajatuksia – ja varsinkin millaista keskustelu on 10 vuotta nuorempien keskuudessa. Koska olen huomannut, että vaikka omassa ikäluokassa valtaosa tuntuu pitävän sitä perhettä ykkösprioriteettina, on jo pari vuotta nuorempien keskuudessa ajatus jo hyvin erilainen. On todella mielenkiintoista seurata tätä muutosta ja uudenlaisen normin luomista – tekee kaikille hyvää kun vaihtoehtoja on monia <3 Toivon, että sinun toivetta ei kukaan kuitenkaan väheksyisi ja ihmettelisi. Saman toiveen kanssasi jakaneena totean, että oma elämä todella sai väreihin sen syvyyden kun lapset vielä saapuivat täydentämään sitä minun ja mieheni onnea. Oli ihanaa olla ihan kaksin, mutta ai että miten ihanaa meillä onkaan katsoa noita meidän omia poikia yhdessä <3 Itsekään en voisi koskaan "pelailla" ihmisillä. Olen kovin lojaali ja suora. Minulle on kunnia asia ja olen kovin ylpeä siitä, miten olemme mieheni kanssa tukeneet toisiamme jo yli 15 vuoden ajan. Molemmat omilla urillaan, mutta kuitenkin rinta rinnan samaan suuntaan mennen. Se on minulle tärkäeä <3 Toivon, että kaikki unlemasi täyttyvät ja saat tulevalta kaiken sen mitä toivot. Ja tiedätkö - ääneen niiden sanominen on se ensimmäinen ja merkittävä askel niiden toteutumiseen <3