CATEGORIES

Vain vaiheita

9.11.2020

Sain edelliseen postaukseeni aivan valtavan ihanan viestin. Se jotenkin kiteytti sen mitä blogiltani toivon: vaikka oltaisiin hyvin erilaisia ja kantavat perusarvotkin eroaisivat – on silti mahdollista ymmärtää toista ja osoittaa toista kohtaan kunnioitusta. Kiitos Milla – kommenttisi sai sydämessäni lämpimän leimahduksen aikaan. <3 Kiitollinen olen siitä, että olen saanut kaltaisesi seuraajan, jonka kanssa voimme yhdessä toivottavasti rakentaa ymmärrystä erilaisuuden ympärille. Erilaisuus ei ole uhka, vaan suuri rikkaus. 

Halusin siitä inspiroituneena ja havahtuneena jakaa teille jotain, minkä itse huomasin suht hiljattain. Usein kuulee kuinka nuoremmat ikäpolvet eivät enää halua lapsia siitä syystä, että se on maalattu kovin raskaaksi. Kuten tämä ihana lukijanikin sen osuvasti kuvaili:

“Tästä huolimatta, emme halua vielä aikoihin lapsia, jos edes koskaan. Nautimme omista harrastuksistamme ja vapaa-ajasta niin paljon, että lasten saaminen vaikuttaa suoraan sanottuna kammotavalta. En tällä hetkellä keksi pahempaa elämää, kuin että pitäisi herätä aamulla lapsen itkuun ja siihen, että heti pitää alkaa suorittamaan: lapselle aamupalaa ja samalla koittaa laittaa itseään kuntoon, lapsi päiväkotiin tms. ja siitä töihin, töistä hakemaan lapsi ja heti alkaa laittamaan ruokaa ettei tule nälkäkiukkua, sen jälkeen lapsen kanssa varmaan pitää tehdäkkin jotain, ja sitten iltapesu ja nukkumaan. Ajatus siitä, että saisimme omaa aikaa vasta 9 aikaan illalla (ja sitten pitää heti mennä nukkumaan, että jaksaa saman seuraavana päivävä) on todella epämiellyttävä.”

Kaikki ovat vain ohikiitäviä vaiheita

Kuten todettu, lapsiarjessa riittää tehtävää, mutta se mikä unohdetaan on, että kaikki ovat vaiheita. Se, että herää vauvanitkuun kestää vain jonkun aikaa. Muutamassa vuodessa lapset ovat jo niin isoja, että kömpivät itse katsomaan aamulla piirrettyjä. Muutama vuosi lisää, niin lapsi voitelee itse omat leipänsä ja joskus jopa intoutuu niin, että kysyy sinulta haluaisitko sinäkin jotain? Koittaa aika, kun lapsi on niin paljon ystäviensä kanssa menossa itsekseen, että suorastaan pyörittelet peukaloita kotona ja kaipaat aikaa, kun sinä olit niin kovin tarvittu. Usein kun puhutaan perheen perustamisen “kamaluudesta” – puhutaan usein vain siitä pikkulapsiarjesta. Unohdetaan tai ei ajatella, että nämä vaiheet kiitävät vauhdilla ohi – lapset ovat vain lainassa. 

Arjen pienet suuret ilot

Omassa ystäväpiirissä toki nauramme lapsiarjen ajoittaiselle kuormittavuudelle ja sen absurdeille riidanaiheille (esim. sisarusten “Älä hengitä mua päin”-riidat), mutta keskusteluissamme ei kuitenkaan korostu lapsiarjen rankkuus, uran luominen esteittä tai itsenäisten rantalomien ihanuus. Niissä keskusteluissa korostuu ennemminkin se valtavan suuri rakkaus ja pienten ilojen ihanuus. 

Esimerkiksi: Miten ihanaa onkaan se ensimmäinen aamu, kun vauvasi nukkuu kokonaisen yön putkeen heräämättä kertaakaan. Ja on niitäkin lapsia, jotka nukkuvat syntymästään lähtien ilman mitään haasteita (kuten esikoisemme). Tai miten ihana onkaan se näky, kun löydät aamulla lapsesi toistensa kainalossa katsomassa piirrettyjä. Tai miten syvältä lämmittävän ja ja suuren onnellisuuden tunteen saa se lapsesi riemu sinussa aikaan, kun hän on onnistunut itse voitelemaan oman leipänsä. Tai miten sydän leimahtaakin, kun lapsesi onnistuu omassa harrastuksessaan ja valtava hymy kasvoillaan tulee kysymään: “Äiti – näitkö?”

Omia ja yhteisiä harrastuksia

Omista lapsistani kaksi vanhinta ovat jo niin isoja, että he pärjäävät yksin harrastuksissaan. Minua ei enää tarvita kentänlaidalla. Näinä hetkinä voisin itse käydä vaikka lenkillä tai jatkaa töitä, mutta itse rakastan olla läsnä lasteni harrastuksissa. Niin pitkään kun he toivovat minua sinne, menen myös itse mielelläni. Se on aikaa myös minulle kun voi keskittyä vain yhteen asiaan ja hymy on herkässä kun näkee oman lapsena nauttivan jostain niin valtavasti. Näin 16 vuoden aikana on ehtinyt käydä niin, että jopa itse olen alkanut tykätä jalkapallosta. Kukapa olisi arvannut. Mutta nyt jo elän vaihetta, että oma harrastaminen ei ole haasteellista.

Joskus raskasta, mutta aina palkitsevinta 

Arjeassamme toki sattuu ja tapahtuu päivittäin paljon, mutta usein kun tekee paljon, sitä myös saa paljon. Lapset eivät ole siitä mitenkään poikkeus. Minusta tuntuu, että lasteni myötä elämän värit syvenivät. Vaikka monena iltana lasten mentyä nukkumaan sitä on puhki, mutta samalla sitä on myös ihan äärimmäisen kiitollinen kuluneesta päivästä. Sehän on juuri osa sitä ihanuutta kun makaa siellä sohvalla. Jopa ne vanhemmat, jotka elävät sitä “pahamaineisinta” vauva-arkea missä ei juuri nukuta, kaivavat kännykkänsä esiin vauvansa viimein nukahdettua ja ihastelevat kännykän videoista niitä oi niin ihania hetkiä mitä oma pieni täydellisin kullannuppu senkin päivän aikana teki. 

Ymmärrän nyt jo hyvin, kun monet jo lapsensa aikuisiksi kasvattaneet vanhemmat toteavat “Nauttikaa siitä, kun lapset ovat pieniä – se on elämän ihaninta aikaa”.

Joten jos sinä painit, tai tiedät jonkun joka painii unettomien vauvaöiden kanssa tai haluaisi ehkä lapsia, mutta pelkää sen “rankkuutta”, lue tämä. Halusin tuoda ilmi sen, että kaikki on vaiheita. Mikään ei ole pysyvää. Tuskin tulet katumaan “tehtyä” lasta, mutta “tekemätöntä” ehkä. Eli jos lasta kovasti toivot, mutta elämä lasten kanssa huolettaa – se huoli on ihan normaalia. Melkein aina uusi asia huolettaa ja mietityttää – saati näin isot asiat. Fyysisesti kuormittava pikkulapsiarki menee nopeasti ohitse, mutta siinäkin on ehdottomasti ihan oma ihanuutensa. Ei siitä todellakaan tarvitse vain selvitä.

Lapsiarki on paikka paikoin vaativaa, mutta moninkertaisesti palkitsevampaa. Sitä rakkauden ja määrää ei vain kertakaikkisesti pysty pukemaan sanoiksi. Lapsiperhe-elämä ei missään nimessä ole kaikille, mutta pelätä sitä ei tarvitse <3

80 comments

Leave a Reply to Satu Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Minna

    Hei! Olipa ihanasti kirjoitettu. Tämä teksti tuli juuri nyt niin tarpeeseen. Takana huonosti nukuttu yö, 7 kk ikäinen kuopus heräili varmaan tunnin välein (yleensä heräilee 2-3 kertaa yössä) ja isoveli 5-vuotta kömpi vielä saman sänkyyn kuten joka yö ja nukkui myös jotenkin tosi levottomasti. Aamu alkoi klo:6.00 ja jotenkin tuntui siinä väsymyksessä että miten tästä päivästä selviää. Nyt kuitenkin esikoinen nukkuu ja kuopus katsoo lastenohjelmia ja itellä hetki aikaa blogien ääressä kahvikupin kanssa. Joten hyvä muistutus, että nämä on vain vaiheita ja pitää koittaa muistaa nauttia kun lapset on pieniä vaikka välillä väsymys painaakin. Ihanaa joulun odotusta :)

  • Maria

    Hei! Tosi kiva postaus!:) Meille on tulossa myös nyt esikoinen ja oli ihana lukea myös tätä positiivista puolta perhe-elämästä! Itsekin olen lykännyt tätä lapsi-päätöstä pitkälle, kun elämä rullaa niin mukavasti miehen kanssa kaksinkin, mutta päätin luottaa myös siihen, että paljon se ottaa, mutta vielä enemmän antaa <3
    Harvoin kommentoin blogeihin – mutta näitä kommentteja selatessani halusin vaan laittaa tsemppi-viestin, että ihanan kärsivällisesti olet jaksanut olla mukana keskustelussa ja kommentoida kaikkiin negatiivisinkiin viesteihin. Itselläni olisi jo mennyt hermo :D En voi vaan käsittää, miksi jokainen teksti pitää aina haastaa ja kaivaa ne ääri-esimerkit esiin ”miksi tämä ei voi pitää paikkansa”. Blogien lukeminen on vapaa-ehtoista ja jos kaipaa ”erilaisesta kuplasta” kertovia tekstejä, niin kannattaisi etsiä muuta kanavia seurattavaksi, että saisi monipuolisesti ajatuksia luettavaksi – sama kuin lukisi Helsingin Sanomia ja jurputtaisi, kun siellä ei puhuta mitään Ivalon kunnallisvaaleista ;)
    Kiitos blogistasi!

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana kuulla <3 Ja vitsi miten maagista aikaa elätte <3 Valtavasti onnea <3 Tulet varmasti huomaaman sen, miten sanoinkuvailemattoman ihanaa se oma lapsi on vain olemalla itsensä <3 Tottakai on niitä haastaviakin hetkiä, mutta ne antaa myös niin moninkertaisesti myös takaisin <3

      Ja iso kiitos kovasti kauniista tsempistä. Välillä itseäkin kieltämättä harmittaa kun oma tarkoitus ei ole mitään muuta kuin halu kannustaa ja todeta, että asiat voivat olla myös hyvin, mutta edelleen on kulttuuria olemassa, että sitä ei saisi sanoa ääneen. Samalla, minulla ei ole oikeutta tilanteessani mistään valittaakkaan - "koska enhän minä nyt mistään vaikeuksista tiedä." Olen onneksi sujut asian kanssa - vuosikymmenen tehnyt nii ymmärrän ja osaan asennoitua siihen, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Yritän vain aina olla kohtelias ja ymmärtää mistä toisen ajatuksen kumpuavat <3

  • Tii

    Ihana, lämmin kirjoitus. Lapsiperhe-elämästämme on jo vuosia, mutta huolimatta silloisesta väsymyksestä, riittämättömyyden tunteesta ja sekaisesta huushollista on päällimmäisenä tunteena jäänyt rakkaus, ilo ja onni. Lapset ovat todella läheisiä meille edelleen ja ihan sekaisin ollaan ensimmäisestä lapsenlapsesta.

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana on kuulla <3 Tuota minäkin toivon - aivan ihanaa loppuvuotta ja lähestyviä joulupyhiä teidän perheelle <3

  • Molly

    Sinä Hanna koet nämä asiat hyvin etuoikeutetusta perspektiivistä. Ymmärrän kyllä, että sinun on helppo väsymyksenkin keskellä nähdä lapsiarjen hyvät puolet ja kokea perustunteena kiitollisuutta. Olisi enemmänkin ihme, mikäli sinä, noista lähtökohdista, tuntisit lapsiarjen raskaana tai miettisit, oliko sittenkään oikea päätös hankkia lapsia. Te asutte kalliissa lapsille optimaalisesti suunnitellussa talossa, teillä on hyvät tulot, olette terveitä, teitä on kaksi vanhempaa läsnä, teillä on hyvä turvaverkko, työnne ovat viihdealalla, jossa ei joudu olemaan kosketuksissa juurikaan ikävien asioiden kanssa, sinulla on (kertomasi mukaan) ollut tasapainoinen lapsuus ja täten hyvät lähtökohdat rakentaa arkea aikuisena. Ymmärräthän, että sinun on erittäin helppo kokea (lapsi)arki positiivisena ja voimaa antavana? Ei siinä mitään pahaa ole, että elää kuplassa, itsekin haluaisin! Siinä pääsee huomattavasti helpommalla. Tämä ei kuitenkaan ole se realistinen kuva elämästä.

    Ei sinun tarvitse ymmärtää esimerkiksi sitä, että joku ei halua lapsia ilmastosyistä tai että joku katuu vanhemmaksi tuloa. Sinulla on oikeus elää siellä kuplassasi. Kuitenkin tälläiset kirjoitukset kuin tämän blogipostaus antavat sen kuvan, että oletat elämän olevan yhtä ruusuista kaikilla. Se on hieman eri asia yrittää kokea kiitollisuutta vauvan hymystä, kun niskassa painaa univelka, jota turvaverkko ei ole purkamassa, rästissä olevat vuokrat, terveyshuolet.. Silloin on aivan luonnollista miettiä olisiko elämä parempaa, jos ei olisi saanut lapsia.

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä, tiedän olevani kovin etuoikeutetussa asemassa.
      Mutta toivottavasti ymmärrät tämän postauksen pointin: Vastasin ikään kuin tuohon ihanan lukijani kommenttiin. Kyse ei ollut hänellä tulotason huolesta, vaan enemmänkin siitä millaisen tunnelman lapsiarjesta noin yleisesti saa. Uskon vahvasti, että näitä positiivisiakin asioita saa nostaa esille. En ikinä voi kirjoittaa postausta, missä olisi tarpeeksi disclaimereita huomioimaan jokainen mahdollinen tulokulma. Voin lopuksi kirjoittaa parhaiten omasta (ja läheisteni) näkökulmasta, mihin blogit perustuvat.
      Kenenkään elämä ei ole identtinen , mutta meillä on kaikilla erilaiset asiat kannettavanamme. On monia erilaisia kuplia.
      Ei se tee elämästäni yhtään sen vähemmän realistista kuin muidenkaan.
      Se että on hyvä tulotaso, ei tarkoita että se automaattisesti säilysi ikuisesti ja raha jotenkin eliminoisi kaikki arjen huolet ja murheet. Tottakai se auttaa suuresti, mutta ei se ole automaattinen ratkaisu kaikkeen.
      Jokainen meistä kokee aika ajoin vaikeita hetkiä. Menetyksiä. Terveyshuolia. Painetta töissä. Ei kukaan elä ruusuisessa tyhjiössä.
      Koen, että meidän kaikkien tulee yrittää ymmärtää toisiamme, vaikka kuinka erilaisia tai kuplassa olisimme.

      • Kateliini

        Hyvä vastaus Hanna. On se ihme jos joka postauksessa pitäisi tosiaan ottaa kaikki ihmistyypit ja elämän tarinat huomioon. Tämä on sinun blogisi, tottakai kirjoitat sitä omasta näkökulmastasi. Eikä tässä todellakaan kyllä väitetty, että joku voisi kokea toisin. Ei käy kateeksi somevaikuttajan työ, aina saa arvostelua osakseen, ja sitten sanotaan, että on alalla, jossa ei koskaan tule mitään ikävää vastaan.. jepjep?

  • r

    Hei, ja kiitos ihanasta kirjoituksesta. Odotamme puolisoni kanssa ensimmäistä lastamme, ja juuri tällainen elämänmakuinen arki on se, mitä tulevassa odotamme eniten :)

    Halusin kuitenkin ehkä tämän ja aiemman kirjoituksen perusteella nostaa esiin toisen näkökulman, sillä itseäni on häirinnyt esimerkiksi lehdistössä hienoinen nuoria naisia syyllistävä sävy aiheen ympärillä. Asiaa sivusta ystävieni kautta seuraavana olen huomannut, että kyse ei (ainakaan omassa kuplassani) ole siitä, ettei lapsiperhe-elämä kiinnostaisi, tai sitä ei pidettäisi toivottavana. Omassa tuttavapiirissä joka koostuu lähinnä n. 30-vuotiaista koulutetuista, fiksuista ja ihanista naisista, toistuvana ongelmana on ns. pariutumiskulttuurin/deittikulttuurin iso muutos ghostaamisineen, tinder-swaippailuineen ja sitoutumisen vaikeutena. On vaikea uskaltaa antaa itsensä haaveilla täysillä lapsista ja perheestä, jos parisuhderintamalla ei tunnu tulevan onnistumisia.

    • Hanna Vayrynen

      Ensinnäkin valtavat onnittelut! <3 IHanaa aikaa <3
      Todella hyvä pointti. Nuo ajat ovat omalta ajalta muuttuneet suhteellisen paljon. Olen ymmärtänyt, että Tinder on tuonut suuresti helpostusta muiden tapaamiseen, mutta se tuo myös mukanaan muita ongelmia / esim sitoutumisen vaikeutta kun on "ylitarjontaa" ?

  • Mintsu

    Kahden kouluikäisen äitinä voin todeta, että raskasta on lapsiperheen arki ainakin tässä vaiheessa! Keveintä olivat ehkä taaksepäin katsoessa juuri nuo vuodet, joita nyt elätte 4v-8v :) Iso vaikutus arkeen on koulutyön määrän kasvulla: koulupäivät ovat jo pidempiä, läksyjä paljon, helposti 2h edestä (ja apua välillä tarvitaan), lapset vielä alakoulun loppuvaiheessa siinä iässä, että tarvitaan vanhempia esim. kokeisiin valmistautuessa, joita on tosi tiheään! Nyt on 5.luokkalaisella alkaneet tänä syksynä “kunnolliset” ensimmäiset reaaliaineiden kokeet, joihin pitää lukea enemmän, kertailla ja muistella. Kokeisiin lukuun pitää varata aikaa ja jos osuu kisa/turnausreissu viikonloppuun, niin aikataulun kanssa ollaan kyllä pulassa.. Harrastuksiin kuskaus arkisin ja viikonloppuisin päälle, joita niitäkin on useita ja kaikki tietenkin lapsille tärkeitä :) Mutta vaikka on raskasta, niin elämä on kuitenkin täyttä ja onnellista – tosi tärkeää pitää vanhempana huolta omasta jaksamisesta ja miettiä miten keventää arkea. Voin kuvitella, että teini-ikäkin tuo sitten ihan omat haasteensa, joka rysähtää tänne tuplana parin vuoden päästä :D

  • Tiina

    Ihana postaus :) En lukenut kaikkia kommenteja mutta yksi positiivinen asia tuli vielä mieleen. Ne lapsenlapset sitten joskus <3

  • LMK

    Hyvä kirjoitus. Itse olin pitkään varma, etten koskaan halua lapsia: ne pitävät meteliä, vaativat kaiken ajan ja energian, tuhoavat parisuhteen ja vievät kaikki rahat. Monien mutkien kautta olen nyt melkeinpä suurperheen äiti. Osuin ihan oikeaan siinä, että lapset vievät suuren osan rahoista, vaativat aikaa ja energiaa, metelöivät ja haastavat osin parisuhdettakin. Mutta rehellisesti sanottuna: en tiedä yhtäkään arvokkaampaa ja antoisampaa asiaa, mihin rahojani ja aikaani juuri nyt laittaisin. Ne kaikki kliseet järjettömästä määrästä rakkautta ja merkityksellisyyden tunnetta ovat alimitoitettuja – elämä on noussut omasta näkökulmastani uudelle tasolle. Ja vaikka lapset tuovat parisuhteeseen omat haasteensa, tuovat ne myös siihen aivan uudenlaisen sitoutumisen ja rakkauden tason – ihailen miestäni paitsi puolisonani myös erinomaisena lasteni isänä. Vaikka joinain päivinä soimaan itseäni siitä, että olen lähtenyt tähän perhehulluuteen ja olen lahjoittamassa jälkikasvuni naapureille, niin 99-prosenttia ajasta koen puhdasta ja nöyrää kiitollisuutta siitä, että olen saanut elämääni näin paljon syvyyttä ja itseäni niin paljon tärkeämpiä ihmisiä.

    • Hanna Vayrynen

      <3 <3 Niin ihanasti puettu sanoiksi <3 Juuri tuota tämä kaikki on<3

  • Milla

    Heräsipä tästä mahtavaa keskustelua! Ehkä aiemmin kirjoittamani mielikuva vanhemmuuden ja perhe-elämän raskaudesta yhdistyy yhdessä toisessa esitettyyn “äidin vaiston” puuttumiseen. Se oli erinomaisesti mielestäni kuvattu. Itseltäni nimenomaan puuttu sielusta tuleva halu/tarve olla äiti ja perustaa perhe. Jos sydämen isoimpia toiveita on lasten saaminen, niin silloin kaikki vaiheet on varmasti mahdollista kestää ja nauttia niistä eri tavoin.

    Se, että puhutaan perhe-elämän positiivisista puolista on erinomaisen hyvä asia, koska sitä tosiaan kuulee niin vähän. Varsinkin jos haluaa lapsen, mutta ei ole varma jaksaisiko kuvaamaani arkea, tällaiset postaukset ovat kultaakin kalliimpia. Vapaaehtoisesti lapsettomien ei kannattaisi nähdä tai tulkita tällaisia aiheita niin, että heidän valintojaan arvosteltaisiin tai että heidän valintansa olisi väärin. Minkä vuoksi onkin mahtavaa, että nykyään perheen perustaminen ei ole ainoa tapa aikuistua ja elää aikuisen elämää, vaan jokainen voi luoda sellaisen elämän itselleen kuin toivoo.

    Mistä onkin hyvä aasinsilta siihen, että ennen tätä vaihtoehtoa ei ole niinkään ollut olemassa. Esimerkiksi 60- ja 80- luvuilla kun vanhempamme ja isovanhempamme ovat olleet nuoria, alkaneet seurustella ja lopulta vakiintumaan, on pereen perustamiseen ollut todella suuri sosiaalinen paine, ja lapsia on tavallaan pitänyt hankkia vaikka sitä sisäsyntyistä paloa perheen perustamista kohtaan ei olisi ollut. Yksi läheinen vanhus on sanonut minulle, että jos eläisi nuoruuttaan nykyään tai jos se ennen olisi ollut hyväksyttyä ei hän olisi hankkinut lapsia. Ja samalla tietysti minua neuvonut että ei kannata hankkia lapsia (“kun ei niistä ole kuin haittaa”) tai että kannattaa ainakin miettiä tarkkaan. Ystäväni äiti taas on suoraan sanonut että ei olisi hankkinut lapsia jos se olisi ollut sosiaalisesti yhtä hyväksyttävää kuin nykyäänkin. Eli lasten saaminen voi kaduttaa rankastikkin, niinkuin aiemminkin kommenteissa on sanottu. Jyväskylän yliopistossa tehdään aiheesta tutkimusta, kannattaa vilkaista jos haluaa saada neutraalia mutta tutkittua perspektiiviä äitiyttä katuvien naisten kokemukseen (https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/tutkimus/projekteja/aitiyden_katumus)

    Jos joskus sisäinen palo perheen perustamiseen syttyy, tämä postaus varmasti pysyy kauniina muistutuksena siitä, että kaikki tosiaan ovat vain vaiheita ja vanhemmuuteen mahtuu enemmän hyvää kuin huonoa.

    • Hanna Vayrynen

      Ah Milla <3 Kiitos paljon - niin hyvää ja monikatseista tekstiä <3 Puhut niin kauniisti monesta eri näkökulmasta <3 Todella avarrat niitä toisia näkökulmia, yhtään ketään syyllistämättä, vaan avartaen sitä toiselle ehkä jopa "outoa" maailmankuvaa. Sitähän se ei ole, kiitos kun kurot niitä lähemmäs. Kiitos niin paljon. <3

  • Satu

    Miten ihanasti osasit pukea sanoiksi tätä vanhemmuutta, kiitos! Toivottavasti tämä rohkaisee jotakuta joka miettii uskaltaisiko. Sen rakkauden määrän omaa lasta kohtaan tajuaa vasta sitten kun saa lapsen. Ei voi tajuta miten paljon voi jotakuta rakastaa. Ja just sitä omaa lasta. Jos Prismassa katsot kauhulla muiden lapsia ja mietit että ei kiitos. Niin omat lapset on eri juttu, niitä rakastaa vaikkei muuten ois erityisen lapsirakas muiden ihmisten lapsia kohtaan.
    Ja se on normaalia että jännittää niin iso päätös kuin lasten hankinta. Itsellänikin vielä vikan lapsen kohdalla jännitti loppu raskaudessa että miten tästä selviää…miten oma aika, voimat ja rakkaus riittää kaikille lapsille. Mutta asioilla on tapana järjestyä ja elämä kantaa. On normaalia jännittää, mutta ei kannata liikaa pohtia etukäteen pärjääkö lasten kanssa. Lasten saanti on luonnollinen osa elämää, kyllä siitä selviää. <3

    • Hanna Vayrynen

      Prisma-keissit on ihan oma lukunsa :D Eiköhän meiltä kaikilta löydy yksi jos toinenkin kauppareissu from hell – ihan omien lasten kanssa :D
      Mutta niillekin nauraa jälkikäteen vatsan pohjasta, vaikka sillä hetkellä _ei naurata niinku yhtään_ :D
      Ja jaan kanssasi saman ajatuksen – asioilla on tapana järjestyä ja elämä kantaa <3 Sen voimalla minkäkin menen <3

  • Saara

    Äitini kertoi minulle, että silloin kun hänellä oli pieniä lapsia, hän aina unelmoi, että saisipa siivota rauhassa. Nuorena minusta tuo kuullosti kamalalta, ajattelin, että lapsiarki on varmaan aivan hirveää, jos silloin siivoaminenkin tuntuu luksukselta. Kun sain omat lapset, huomasin itsekin ajattelevani siivousta unelmana. En sen takia, että jopa kotityö on juhlaa lapsiarkeen verraten, vaan siksi, että lasten myötä opin saamaan elämästä paljon enemmän iloa irti.

    • Hanna Vayrynen

      Totta <3 Ihana saara <3

  • Netta

    Hei Hanna ja kiitos! Täällä 21-vuotias varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleva. Kuten voit arvata, lapset ovat todella lähellä sydäntäni ja siksi tämä uravalinta. Olen todella lapsirakas ja suurin haaveeni on olla äiti, mutta somemaailman luoma kuva lapsiarjesta todella pelottaa. Lapsiarjesta luodaan aivan todella pelottava kuva ja tämä teksti auttoi taas muistamaan ne hyvät, ihanat asiat.

    • Hanna Vayrynen

      Voi Netta – teet niin valtavan tärkeää työtä <3 Ja voin sanoa, että mikä tahansa mikä näyttää / kuulostaa haastavalta, on vielä moninkertaisesti antoisampaa <3 Lapsiarki on myös aivan parasta <3

  • Rosa

    Ihan samoin ajattelen kuten sinäkin :) Ja lisään vielä, että vaikka voimavaroja ja resursseja ei jossain vaiheessa ole niin apua saa! Ystäväni esimerkkinä aloitti vauvansa kanssa kahdestaan elämän ensikodissa (vai turvakoti?).
    Uskon, että monilla päätökseen vaikuttaa omat syvät traumat, vaikka lasinen lapsuus tai muuta mistä on joutunut lapsensa kantamaan huolta ja josta edelleen aikuisena kärsii. Sellaisista lapsista kasvaa usein yli huolehtivia ja stressaavia. :/
    Omille haluan normaalin lapsuuden missä myös vanhemmat tukee toisiaan, näyttää kaikki tunteet ja senkin, että paikoin lapsi arki on raskasta niin kuin sanoit. Koen, että paras malli on se, että saa esimerkin miten ne tilanteet vanhemmat sumplii yhdessä ja pelaa samaan maaliin. :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi Rosa miten kauniisti kirjoitit. Koen olevani etuoikeutettu, että olen saanut elää niin turvatun laspuuden. Oma perusasenteeni kaikkeen on sen ansiosta usko kalliioon jalkojen alla ja se, että elämä kantaa vaikka välillä myrskyääkin. Mutta jos elämä on jatkuvaa maanjäristystä, ymmärrän erinomaisesti, että ei siihen maahan jalkojen alla voi luottaa

  • Jenni5

    Kiitos Hanna pohtivasta tekstistä ja muutenkin ajatuksista lapsien hankinnasta tänä aikana. Itse olen ihanassa parisuhteessa ja lapsia toivoisimme, mutta olemme päättäneet jättää lapset omasta elämästämme pois niin kuin ensimmäinenkin kirjoittaja kirjoitti puhtaasti ilmastotekona, jotenkin tuntuu niin ahdistavalta se ajatus, että emme halua kuormittaa planeettaa enää ollenkaan, vaan antaa sitten rakkauttamme muuten läheisille ja toisillemme. Lisäksi se ahdistus siitä, että olisiko täällä enää edes maapalloa elettävänä lapsillamme ja kuten tästäkin ajasta korona on tuntunut tuovan sen niin voimakkaasti esille, että planeetta on täysin ylikuormitettu, joten haluamme kantaa kortemme kekoon täten ja muille ympäristö kunnioittavilla teoilla. Se välillä vihlaisee sydämessä, kun miettii omia läheisiä sekä sisaruksia joilla lapsia on, että millainen tulevaisuus heillä tulee olemaan ja se tekee todella surulliseksi, koska itse en usko että tämän ajan lapset tulevat millään tavoin elämään sellaista elämää, kun esim. me 80-luvulla syntyneet vaan jollei maailma muutu todella nopeasti jo perus asioista kuten juomavedestä tulee olemaan huutava pula. Joten tämä on varmasti myös isona pohdintana varmasti monella vapaaehtoisesti lapsettomalla pariskunnalla, ainakin meillä puhtaasti ainut syy, jättää lapsiarki pois elämän polultamme.

    • Hanna Vayrynen

      Hei Jenni, kiitos kun jaoit sinun ajatuksesi siitä, miksi olet valinnut elämän ilman lapsia. <3
      Itse eroan ajatuksissa sen verran, että uskon elämän yksi peruselementtejä olevan muutos. Tietenkään lapset eivät tule elämään samaa elämää kuin me 80-luvulla, mutta jotenkin pohjimmiltani uskon aina hyvään ja tulevaan. Uskon, että pystymme tekemään parempia valintoja ja ohjaamaan kurssia suuntaan, missä myös jälkipolvilla on toivoa. Maailma muuttuu nopeasti - mutta samalla uskon, että me mukana <3

      • Jenni5

        Kiitos Hanna vastauksestasi. Kiitos, että jaoit miten itse näet ja koet muutoksen. Itse koen sen niin ettei kaunista ja hyvää tulevaisuutta ole näköpiirissä, jos emme oikeasti tee suuria muutoksia Jo yksilötasolla, jotka välillä ovatkin todella kipeitä. Tämä on mielestäni juuri yksi niistä asioista joilla vaikuttaa siihen suuntaan, että meillä on mahdollisuus ehkä selvitä vielä ihmiskuntana täällä -jättää lapset saamatta tällaisena aikana- kun maapallolla on jo aivan liikaa ihmisiä ja joiden aiheuttamaa kulutusta planeetta ei tule kestämään. Itsestä tuntuu monien ajattelevan niin, että kyllä kaikki järjestyy, vaikka itse en tekisi oikeastaan mitään (tottakai jokainen tekee omien rajojensa mukaan), mutta itse en halua ainakaan jäädä miettimään sitä teinkö tarpeeksi vai ajattelinko itsekkäästi, että kyllä kaikki järjestyy, vaikka itse jatkan elämääni mahdollisimman samalla tavalla kuin ennen ja kuinka haluan itse itsekkäästi elää. Itse uskon ettemme voi jatkaa elämää enää samalla tavoin lähellekkään (työskentelen myös vihreiden arvojen alalla, joka tuo todella etulinjan tietoa ja näkemystä siihen miten älyttömän hälyttävässä tilanteessa olemme) ja joudumme tekemään todella isoja valintoja sekä luopumisia jo totuista tavoista elää, planeetta selviää aina, mutta selviämmekö me ihmiset täällä on sitten toinen kysymys, johon toivoisin ihmisten todella alkavan herätä jokaisella tavalla joilla kulutamme maapalloa, koska tutkimusten mukaan täällä ei tule olemaan ihmiselle otollisia elinolosuhteita nopeastikaan, jos jatkamme näin ja esim.lisäännymme näin. Halusin vain jakaa omat ajatukseni siitä keskustelusta, kuinka lapsettomia pariskuntia pidetään itsekkäinä, niin on myös meitä jotka teemme sen yhteisestä hyvästä ja itse koen ennemmin niin, että monet lapsia elämäänsä toivovat ovat itsekkäitä (Tietysti Suomen tasolla puhutaan pienemmästä mittakaavasta kuin vaikka Intiassa, mutta voimme toimia esimerkkinä sekä kaikki täällä yhdessä olemme tällä samalla planeetalla, joten lopulta kaikki ynmääntyy yhteen ja haluan täysin tehdä osani tai ainakin niin hyvin, kun pystyn). Ihanaa loppuvuotta sinne!

  • just-us

    Mulla (meillä) on kolme poikaa, kaikki jo koululaisia. Yhdellä lapsistamme on adhd. Uskallan väittää että hän työllistää neljän lapsen edestä. Meillä on kaikenlaisia katastrofeja koettu yhdessä (mm ei itse aiheutettua työttömyyttä, hometalo). Yhdellä lapsistamme on astma, joka oli ensimmäiset 5v todella hankala (varsinkin yhdistettynä hometaloon). Meillä on paljon ystäviä, mutta vähän niitä jotka pystyy auttamaan konkreettisesti. (Nämä oli vaan taustatietoja, ei sääälipisteiden keräyslista.)

    Mä rakastin jokaista raskautta. Rakastin jokaista vauva-aikaa. Rakastin sitä ku lapset oli pieniä, viihtyi hyvin kainalossa. Tarvitsisi jatkuvaa hoivaa. Mulle oli tosi hankalaa palata joka lapsen jälkeen työelämään kun lapsesta erossa olo tuntui niin raastavalta. Rakastin sitä, kun sain olla äiti niille pienille avuttomille palleroille. Rakastin sitä kun ne leikki yhdessä ja höpötti ties mitä hassuja juttuja. Rakastin sitä kun lapset mönki yks kerrallaan kainaloon yöllä. Rakastin imettää. Ainoa asia mistä en lasten ollessa pitänyt oli kotityöt. Okei, ei sekään ollu kivaa, ku lapset oli kipeenä, mutta se nyt vaan on väistämätön tosiasia elämässä, että ihmiset välillä sairastaa.

    Nyt mun lapset venyttää täysillä napanuoraa. On ekaa kertaa ajanjakso, että sanon välillä synkkänä vitsinä miehelle/ystäville että myyn nuo mun tenavat. En tiedä onko tää hankalaa mulle siksi, että mun lapsuudenkodissa ei saanut kokeilla turvallisesti rajoja. Mutta rajojen pitäminen on se mikä tuntuu kaikista kuluttavimmalta. Mutta vaikka mun pojat kuinka pirstaa mulle ni silti ne haluu illalla kainaloon, äidin silittämään, halailla, kertoa tarinoitaan, tanssia mun kanssa jne. Ja mä tiedän että mun vaan kuuluu pitää ne rajat, jos haluan että lapsilla on hyvä olla.

    Rakastan mun poikia niin paljon etten osaa selittää. Rakastan katsoa mun miestä ja poikia yhdessä. Mä en tiedä miten se on mahdollista, mutta meillä vaikeudet on vaan kasvattanut meistä tiiviimmän tiimin ja jotenkin oon luullut ettei tiettyä määrää enempää voi rakastaa mutta tuntuu että rakkaus vaan kasvaa (rakkaus tekee myös välillä ihan helvetin kipeätä). Mulla on kyllä päiviä, että tuntuu etten todellakaan jaksa, mutta niin vaikuttaa olevan mun lapsettomilla ystävilläkin. Ja niillä joiden lapset on jo aikuisia.

    Ni että semmosta. Tää oli kai oodi perheelleni. Hiukan kirvoitti ajatuksia tuo sun teksti, Hanna :D Kiitos siitä <3

    • Hanna Vayrynen

      Mikä kommentti <3 Miten tärkeitä, rehellisiä ja täydellä sydämellä jaettuja ajatuksia <3
      Ja niin samaistuttavaa. Siihen kiteytyy moni asia vanhemmuudessa.
      Kiitos niin että jaoit - tuo elämänkirjo on sen kaiken suola. Vaiheita tulee ja menee, mutta ai että, ne lapset ovat vaan maailman rakkain asia maailmassa, joiden puolesta tekee kaikkensa <3 Ihanaa syksyä teidän tiimille <3

      • just-us

        Kiitos <3 Sitä samaa!

  • Nansku

    Minusta on ihana lukea näitä perhepositiivisia postauksia. Ja siis erityisesti silloin, kun niissä tuodaan esiin erilaisten tunteiden kirjo (kuten olet mielestäni tuonutkin). Itse kuvailin joskus fiiliksiäni perhearjesta, että “tunteiden perusvire on kuitenkin positiivinen, koska elän nyt unelmaani”, kun olin esin suorastaan valittanut väsymystä, turhautumista tai jotain mikä tuntuu vaikealta. Koska joskus sitä miettii, että olenko vain hirveä valittaja, kun haluan helposti sanoa ääneen vaikeat fiilikset. Mutta havahduin, että se on tapani saada ne ulos itsestäni ja jatkaa siitä eteenpäin. Ja niiden pohjalla on aina se suuri onni, koska tästä elämäntilanteesta olen haaveillut: aviomiehestä ja lapsista. Sain molemmat, ja vieläpä mitä parhaimmat! Ja siis tästä onnellisesta pohjavireestä käsin on kohtuu helppo “valittaa” sitten niistä vaikeaksi kokemistani asioista, kun omalla kohdallani ne Luojan kiitos ovat toistaiseksi olleet mittasuhteisiin asetettuina pieniä.

    Ja tosiaan vaiheet… minulla on vielä kotiäitiyttä edessä ihan reilusti (takanakin jo useampi vuosi), mutta jo nyt jotenkin suren tai kriiseilen tämän ajanjakson loppumista. Yhtäkkiä tajuan miten hirveää vauhtia aika juoksee, vaikka silloin eräänä koronamaanantaina kolmatta viikkoa ilman perheen ulkopuolisia kontakteja se ei tuntunut juoksevan. Haluaisin pysäyttää ajan nyt. Ja sitten taas toisaalta miten ihana seurata lasten kasvua ja millaisia huipputyyppejä he ovatkaan! Tämä tunnemyllerrys ja vaiheiden käsittely on minulle jotenkin vaikeaa. Mutta tajusin, että tämä saa tuntua juuri siltä miltä se tuntuu. Elämä menee eteenpäin ja opettaa, ja taas vaiheet kestetty, eletty ja saatu jotain toivottavasti taas uutta jännää tilalle. Koska ehkä se työelämä sitten taas on kivaa, kun sen aika on ?

    Olipahan sepostus.

    Pidän blogistasi ja asenteestasi ja kirjoituksistasi! Vaikutat olevan aivan timanttia. Kiitos kun teet tätä.

    • Hanna Vayrynen

      Miten osuvasti kuvailit! Olen niin samaa mieltä kanssasi- tämä ei todellakaan ole koko ajan vain ihanaa ja helppoa, mutta nekin tunteet on tärkeä saada ulos – vaikka ne tuntuisivatkin pieniltä. Koska kyllä se pohjavire nimenomaan on aina eniten onnellinen ja positiivinen. Siitähän se onni kumpuaakin, kun osaa nauttia siitä elämän monimuotoisuudesta ja ymmärtää, että vaiheet ovat vain vaiheita ja yrittää löytää sen hyvän mahdollisimman monesta kohtaa. Valtava kiitos että jaoit ajatuksiasi ja toivon teille aivan valtavan onnellista ja ihanaa syksyä <3

  • Laura

    Voi kuinka kauniisti ja kannustavasti olet kirjoittanut lapsiperhearjesta, ja näin se varmasti valtaväestöä suomalaisissa perheissä onkin (lukuunottamatta keskustelussa mainittuja vähemmistöperheitä, erityislapsia, tukiverkostonpuute jne. ). Itse olen aina pitänyt lapsista ja sisältäni kumpuaa selittämätön hoivaamisvietti, en voi kuitenkaan samaistua kirjoittamaasi vaikka paljon muiden lapsia hoivaankin. Omia lapsia en ole halunnut, sillä mielestäni lapsettomuus on ilmastoteko ja koen, että voin kaiken sen ilon ja rakkauden jakaa jo tehdyille lapsille, erityisesti niille jotka eivät hoivaa, tunnustamista j rakkautta välttämättä saa omissa kotioloissa, Suomessa tai muualla. Näistä erilaisista näkökulmista olisi hienoa rakentaa keskusteluita, missä ketään ei syyllistetä ja osoiteta toisenlaisista valinnoista, joskus jopa kuulemma ”vääristä” valinnoista. On tietenkin varmasti totta, että niin kutsutut ”millennium-lapset”, jotka nyt ovat jo aikuisuuden kynnyksen ylittäneet valitsevat lapsettomuuden myös itsekkäistä syistä, mikä sisältää vahvasti vapauden tunteen tulla miksi ikinä haluaa ja elää helppoa elämää vain itselleen. Normeja on siis hyvä rikkoa, ja jokaisen on saatava nyky-yhteiskunnassamme mahdollisuus tehdä valintoja, jotka tuovat itselle hyvää oloa. Mutta on varmasti nuoria aikuisia, jotka juuri tarvitsevat kirjoittamasi kannustuksen, tällainen saattaa kohottaa jopa omaa vauvakuumetta. Vaara! ?

    Ihanaa jatkoa sinulle ja perheellesi! ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Miten kauniisti kirjoitettu! Ja miten kaunis tapa nähdä ja elää elämää <3 Mutta monen asian kiteytit niin hienosti. Toivottavasti jokainen uskaltaa ja nauttii elää sitä elämää, jota haluaa elää! <3 Samaa sinulle <3

  • Haidi

    Vitsi miten kauniisti kirjoitat lapsistasi ja teidän perhe elämästä. Vaikka itsellä ei lapsia olekkaan on kummilapsien ja ystävien lapsien kautta päässyt seurailemaan miten erilaista perhe arki voikaan olla. Jokaiselle on oman näköisensä, mutta kaikkia heitä yhdistää onnellisuus :) tietty välillä on rankempia vaiheita, mutta kyllä he ja myös sinä, olette minut vakuuttaneet, että kyllä se on sen kaiken arvoista. Ehkäpä siis joskus itsekin pääsee kokemaan kuvailemiasi hetkiä :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että sinulle on Haidi välittynyt paljon ihania hetkiä ja myös ymmärrys siitä, miten erilaista perhearki on perheestä toiseen <3 Toivon, että saat vielä kaiken mitä toivot <3

  • Kristiinan

    Ihanaa, että kerrankin kirjoitetaan myös tästä ihanasta puolesta tekstiä! Itseäni jo ärsyttää monet “valitustekstit” siitä miten lapsi vie kaiken ajan ja rahan jne. Lapset ovat todellakin vain lainassa. Itse olen tehnyt sen “uhrauksen”, että teen 80% työaikaa ja olen myös kolmen pojan äiti, tämä on tuonut minulle voimavaroja arkeen ja tottahan se, että joskus on hetkiä, että lasten kiukku väsyttää tai muuta, mutta kyllä ne positiiviset hetket voittaa ehdottomasta kaiken negatiivisen.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että sinäkin puhut mielelläsi perhepositiivisuuden puolesta <3 Ja korona-aika on tuonut sen positiivisen asian, että etätyö on mahdollistettu moniin sellaisiinkin paikkoihin missä sitä ei ennen tarjottu. Näin toivottavasti perheet saavat enemmän yhteistä aikaa kun työmatkat vähenevät ja kaikki voittavat. Lapsiarki ottaa toki, mutta niin paljon enemmän se antaa. Ihanaa syksyä teidän perheelle <3

  • Julia

    Wau. Kiitos tästä tekstistä. Itku tuli lukiessa. Vieressä kuukauden ikäinen vauva, ja vaikka vauva onkin melko helppo niin on tämä silti omalla tavallaan raskasta. Mutta ihanaa ❤️ Tämä teksti jokaisen pitäisi todellakin lukea. Nämä raskaat hetket ovat vain ohikiitäviä vaiheita. Ja niin on näiden hetkien ihanuuskin, jota varmasti myöhemmin haikeudella muistelee.

    • Hanna Vayrynen

      Voi <3 Olen niin onnellinen jos kolahti ja toi vertiastukea ja havahtumisen siihen, että tuokin on ohimenevää - se väsymys siis. Mutta nuo elämää suuremmat onnellsiuuden hetket - ne pysyvät <3 Vauva-arki on usein hyvinkin vaativaa, mutta samalla se myös antaa enemmän kuin mikään muu koskaan ennen <3 Meilläkin on koettu ne unottomat yöt kun yksi lapsistamme oli ensimmäisen vuotensa äärimmäisen huono nukkuja, mutta tänä vuonna hän on heistä paras siinä! :D Nukahtaa heti sänkyyn mennessään ja herää itsekseen 11 tunnin päästä :D Vaiheita vaiheiden perään <3 Aivan ihania hetkiä sinne teidän vauvakuplaan <3 Tuo on ainutlaatuista aikaa <3

  • Ellu

    Ihanasti kirjoitettu❤️ Meillä on 6,5kk ikäinen esikoinen ja kyllä sitä aina välillä miettii milloin saa nukkua kokonaisen yön (vauva herää läpi yön n 2h välein). Juuri isänpäivänä mieheni kanssa juteltiin miten paljon lapsemme antaa meille. Vaikka kiukku aa ja itkee välillä mutta lapsemme hymy ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Sehän se on <3 Mutta helpotuksen sana - tuokin aika menee ohitse - yllättävän nopeasti <3 Ja kuten tiedät hyvin, kaiken tuon keskellä asuu kuitenkin pääsääntöisesti se pakahduttava onni ja kiitollisuus noista pienistä hetkistä <3

  • Milja

    Allekirjoitan joka sanan! Niin ihana teksti. ❤️ Terkuin 2- ja 4-vuotiaiden äiti, joka elää niitä pahimpia ruuhkavuosia mutta ei vaihtaisi päivääkään.

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana kuulla <3 Aivan ihanaa syksyä teidän perheelle <3

  • Maria

    Tärkeä kirjoitus ja hyviä pointteja täynnä. On kuitenkin myös hyvä muistaa, että niin vauvat kuin me aikuisetkaan emme ole samanlaisia, toiset vauvat ovat helpompia ja toisen ihan oikeasti tekevät vauvavuodesta todella rankan, esimerkiksi koliikim tai allergioiden vuoksi. Lisäksi vanhemmat voivat kokea univajeen, uuden elämäntilanteen ja vanhemmuuden kuormittavampana kuin toiset ja esimerkiksi tukiverkostolla on tärkeä rooli vauva-arjessa. Mielestäni on vain kypsää, että tiedostaa sen, että elämä osittain muuttuu lasten myötä ja jos oikeasti kokee, ettei ole valmis luopumaan riennoistaan tai omasta-ajasta eikä koe olevansa valmis vanhemmuteen, on ehkä hyväkin harkita asiaa vielä hetki. MUTTA, kaiken tämän sanottua, en voi myöskään tarpeeksi korostaa juuri niitä ihania asioita, jotka sinäkin toit esiin, se ääretön ilo ja rakkaus, jonka lapsi elämään tuo, rankoista päivistä tai kausista huolimatta. Elämä kyllä muuttuu, mutta siihen tulee niin paljon uutta ja ihanaa, syvyyttä js väriä, kuten kirjoitit, että sen takia en jättäisi lapsia hankkimatta. Senpä takia onkin tärkeää pitää itse kiinni omasta jaksamisesta, parisuhdeajasta ja omista hetkistä, ettei se kuuluisa pikkulapsiaika mene oh tekstissä olevan kommentin mukaisesti pelkästään suorittamalla ja hetkistä nauttimatta. ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Siis se on juuri näin. Jokainen meistä on erilainen ja jotkut vauvat ovat helpompia kuin toiset – sanon sen jo ihan kokemuksesta omista lapsistanikin, joiden vauva-aika oli hyvinkin erilaista keskenään. Esim. esikoinen nukkui erinomaisesti ja toka ei juurikaan nukkunut ensimmäisen elinvuotensa aikana. Siltikin koin paljon enemmän hyviä hetkiä kuin huonoja, vaikka tuo yksi vuosi oli unien puolesta horror ja asuimme maailman toisella puolen ilman tukiverkostoa.

      Ja on ehdottomasti tärkeää tiedostaa, että lasten myötä elämä (ainakin usein) muuttuu ja siihen kuuluu niin haastaviakin hetkiä, mutta en haluaisi, että ihmiset kuvittelisivat sen olevan vain raskasta. Vaiheita tulee ja menee – lapsiarjessakin.
      Haluan, että haasteiden rinnalle muistetaan tuoda ne sitäkin suuremmat asiat, mitä lapset elämään tuo – vaikkakin niitä voi olla todella vaikea ulkopuoliselle sanoitttaa. Ja juuri näin – erittäin tärkeässä roolissa kaiken keskellä on myös, että elämässä huolehtii myös itsestä, parisuhteesta ja omista kiinnostuksen kohteistaan. Tasapainottelua ja elämä ei koskaan ole valmis, mutta ah, niin antoisaa <3

  • Mariella

    Voi ?? kolmen pojan (12,10&6v) äitinä samaistun kyllä kaikkeen, jonka puit kauniisti tekstiksi. Valtavalla kaiholla muistelen jo nyt aikaa, kun pojat olivat pieniä ja elämä oli niin pakahduttavan täyttä, fyysisesti raskaampaa aikaa aika ajoin. Nyt koen henkisesti vanhemmuuden raskaampana, koska mitä isommat lapset, on myös isommat huolet. Ainakin äidin päänsisäiset kauheat uhkakuvat ?. Elämä on aivan mahtavaa isompienkin poikien kanssa, yhteistä puuhaa riittää mielin määrin ja vielä äidin ja iskän seurassa viihdytään ja halutaan olla, vaikka ystävät alkavatkin olla todella merkityksellisiä. Joka päivä sydän läikkyy, kun saa todistaa näiden nuorten miesten alkujen kasvua ja matkaa kohti nuoruutta.
    Lapset on todellakin lahja ja vain lainassa. Minulle ainakin elämä on auennut aivan uusille taajuuksille jokaisen poikani myötä. Nykyään tunnen jopa sm-liiga pelaajat kasvoista ?Elämä on äitinä on ihanankamalaa!
    Aurinkoa syksyysi ja kiitos näistä teksteistä ?

    • Hanna Vayrynen

      Siis tuo on niin totta – samaistun vahvasti. Pikkulapsiarki on ehkä fyysisesti kuormittavaa unien vähyydessään jne, mutta isompien lapsien kanssa tulee enenevissä se henkinen kuorma kun murheet ovat “isompia”. Juuri tuo mitä sanoit. Vaiheita vaiheiden perään niinsanotusti.
      Iso kiitos kauniista kommentista ja avasit tuota arjen ihanuutta, vaikka se tietenkin tuo mukanaan ikuisen huolen ja paljon raskaitakin hetkiä. Mutta niin ne elämän suurimmat ja ihanimmat asiat aina tuppaavat tekemäänkin. Suuriin unelmiin ja tavoittelemisen arvoisiin asioihin liittyy aina riskinsäkin. Ihanaa syksyä teidän perheelle <3

  • C

    Voin niin samaistua tuohon kommenttiin. Tämä postaus toi hieman valoa näihin ajatuksiin, mutta tällaista puhetta tarvittais aika paljon enemmän. Esim podcasteissa lapsiaiheet menevät usein siihen, että jakson loputtua olen taas saanut 10 syytä lisää olla yrittämättä lasta vaikka sitä toisaalta haluaisin. Ymmärrän kyllä, että jo perheelliset saavat tietyistä aiheista vertaistukea, mutta kukahan kertois niistä ihanista vaiheista/asioista jakson tai parin verran?

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että tämä kirjoitus helpotti <3 Toivottavasti perhepositiivuuspuhe lisääntyy, koska paljon enemmän tämä antaa kuin ottaa <3

  • Hanna

    Hyviä pointteja, mutta tekstistä unohtui valitettavasti moni asia. Esim. entä, jos lapsi onkin erityislapsi tai sairastaa paljon/jotakin pitkäaikaissairautta ja tarvitsee lopun ikäänsä erityistä tukea? Tai entä jos ei oikeasti ole minkäänlaisia tukiverkostoja ja olet todella kiinni lapsessasi? Entä, jos lapsella onkin erityisen vaikea teini-ikä? Nämä kaikki ovat tietenkin osa normaalia elämää ja lapsi on aina lahja, mutta tiedän, että elämä voi siitä huolimatta olla raskasta. Lisäksi tekstistä unohtui se valtava huolen määrä, jonka lapsen saaminen aiheuttaa: omat henkilökohtaiset murheet ovat kovin pieniä, jos lapsella ei ole hyvä olla.

    Minulle on – onnekseni – siunaantunut yksi maailman rakkain, terve lapsi, josta voimme iloita yhdessä puolisoni kanssa. Lapsiarki on kuitenkin haastavaa, sillä olemme puolisoni kanssa molemmat urakeskeisiä, kunnianhimoisia ja rakastamme töitämme. Olemme kuitenkin varsin haastavissa työtehtävissä, ja töihin uppoaa helposti 8-12 tuntia päivässä ilman taukoja. Emmekä varmasti ole mitenkään poikkeava perhe. Lapsi on paras asia elämässämme, mutta kyllä meillä kieltämättä on melko haastavat vuodet meneillään.

    • K

      Haluaisin omasta kokemuksesta korostaa, että sille perheelle, missä on erityislapsi se arki on NORMAALIA, niin kuin myös kommentissasi toit esille.
      Tottakai erityislapsi vie voimavaroja koko perheeltä mutta antaa myös monin verroin enemmän iloa elämään takaisin. Siitä välittömyydestä ja avoimuudesta, mitä saa perheenjäsenen kautta kokea, on kiitollinen omassa elämässä. <3

      Halusin jotenkin halusin avata mitä erityislapsi myös tuo elämään, kun huomasin että kirjoitit: "Minulle on – onnekseni – siunaantunut yksi maailman rakkain, terve lapsi, josta voimme iloita yhdessä puolisoni kanssa. "

      • Hanna Vayrynen

        Juuri näin <3 Näitä kokemuksia olen itse kuullut <3

    • just-us

      Mä en nyt pysty pukemaan sanoiksi ajatuksiani ku ehkä jotenkin suutuin ja provosoiduin tästä kommentista…mutta kelpaisko vanhemmuus siis jotenkin paremmin silloin, jos ois takuuvarmaa, että syntyisi “vain valioyksilöitä”, jotka itseohjautuvina kehittyisi yhteiskuntakelpoisiksi rasittamatta vanhempiaan?

    • Hanna Vayrynen

      Ikävä kyllä en ikinä pysty tuottamaan tekstiä, jossa olisi ihan jokaikinen ja jokaisen tilanne tai tapaus lueteltu erikseen. Disclaimereitä en voi niin montaa postaukseen koskaan kirjoittaa – voin ikävä kyllä kirjoittaa vain omasta kokemuksistani loppujen lopuksi. En voi puhua muiden suulla, mutta ymmärrystä jokaiselle haluan yrittää antaa. Tässä oli tarkoitus vain antaa lohduttava vastaus tähän saamaani kommenttiin – että ei lapsiarki aina ole pelkkää suorittamista ja avasin, miten se meillä on mennyt. Haluan tuoda esille myös miten ihanaa lapsiarki voi olla! :)

      Meillä kaikilla on jotain. Haasteita ja vaikeuksia. Erilaisia ja eri muotoisia. Minulla on myös ystäviä, keiden lapsilla on pitkäaikaissairauksia. Heidän arkensa tuntuu joskus itseltä hurjalle, mutta he sanovat sen olevan raskauden lisäksi myös maailman antoisinta ja opettavinta. Olen ehdottoman samaa mieltä että elämä voi olla hyvinkin raskasta ilman tukiverkkoja, mutta uskon myös, että se on samalla antoisaa kun voi luoda sen oman perheyksikön. Tästä esimerkkinä omat isovanhempani – keillä ei ollut tukiverkkoja, mutta loivat oman rakkauden imperiuminsa omien lasten ja oman perheyksikkönsä ympärille <3 Se huoli lapsesta on aina, mutta se huoli oikeastaan asuu ihmisessä aina, kun on jotain, jonka vuoksi sitä haluaa tehdä kaikkensa <3 Tärkäet asiat merkitsevät ja niiden mukana tulee melkein aina kääntöpuolena huoli.

      Ihana kuulla, että kaikesta huolimatta tekin olette saaneet sen mitä toivotte <3 Kaikilla perheillä on varmasti haastavia ajanjaksoja, mutta toivon kovasti, että tekin löydätte tavan millä saatte tasapianoteltua kaiken, että se arki samalla tuntuu ihanalta ja juuri siltä, mitä te tahdotte elää.

  • Nanna

    Juuri tänään äitiyslomalla ollessani ajattelin, että nyt pitää nauttia tästä ajasta, kun saa olla luvan kanssa kotona ja ihastella pientä rakasta. ❤️Saa nauttia päiväajan auringosta, saa keitellä rauhassa kahvia. Meillä ei herätä itkien, vaan nauraen ja potkien. Vauvan syöttö on helpompaa ja nopeampaa kuin itsensä syöttäminen, on pilttiä, puuroa ja soseita. Itselle joutuu voileipää tekemään monessa vaiheessa.

    Mies on isä, hän huolehtii ja on osallinen, ei tarvitse pyytää tai puhua erikseen “voitko vahtia lasta”. Hän kysyy minulta voiko mennä omille menoilleen, varmistaa etten itse ajatellut mennä. Mutta silti ollaan kaikki ihan ihmisiä, kiistelyä ja riitoja tulee ajankäytöstä ja omasta ajasta. Olimme kaksin monta vuotta, nautimme ja juhlimme usein. Ei ole ikävä tätä aikaa, aika aikansa kutakin.

    Itse pelkäsin myös pikkulapsiarkea, mutta halusin lapsia koska halusin ison perheen. Vauva-aika menee tosi nopeaan ohi, kohta kävellään ja telmitään, sitten ollaankin jo ala-asteella, yläasteella, lukio, opiskelut ja siinä se menikin. ?

    • Hanna Vayrynen

      Miten kaunis kuvaus arkisesta päivästä omassa lapsiarjessa. Kyllä – noitakin päiviä se on paljon <3 Toivottavasti näitäkin sanottaisi enemmän ääneen. Onkohan se tämä suomalainen tapa "se jol onni on- sen kätkeköön" ja tulee enemmän manailtua julkisesti niitä asioita jotka eivät ole niin hyvin?
      Mutta iso iso kiitos - toivottavasti tällaisia esimerkkejä saisimme kuulla paljon useammin <3

  • Emmi

    Hei ihan super tärkeä teksti!

    Haluaisin tuoda esille sen, että se ilon määrä mitä lapsi tuo on jotain ihan käsittämätöntä. Jos sinulla on kotonasi esimerkiksi 3-vuotias, sinulla on esiintyvä stand-up koomikko 24/7. Olen pitänyt arkeani ihan iloisena ennenkin, don’t get me wrong mutta lapsen myötä meidän kotona nauretaan ihan mielettömän paljon enemmän! Lapsi hassuttelee ja naurattaa meitä jatkuvasti ja se on se mitä on vaikea ehkä tuoda esille.

    Negatiivinen lapsiperhearkikuva on oikeasti ongelma ja on hyvä että siihen halutaan puuttua. Johtuukohan se sitten siitä, että on helppo sanoittaa toiselle että väsyttää nukuttuaan tunnin pätkissä, mutta sitä onnea mikä tulee siitä kun lapsi kiipeää syliin ja sanoo “äiti, vielä yksi hali” on ihan mahdotonta kuvailla?

    Viimeisenä sanoisin vielä, että myös siitä lapsiperhearjesta voi enemmän tai vähemmän muokata omanlaisensa. Minä en henkkoht jaksa joka päivä kokata ruokaa, jonka vuoksi meidän perheessä vedetään, uskokaa tai älkää, 4 päivää samaa safkaa putkeen. Ei sovi niille jotka kaipaavat vaihtelua, meille sopii. Arjessa tykkään muutenkin optimoida kaiken, jotta häsläystä on mahdollisimman vähän. Meillä molemmat aikuiset harrastavat monta kertaa viikossa ja jopa omaakin aikaa riittää. En sano että tämä on aina mahdollista tai etteikö myös rankkoja hetkiä tule, mutta oikeasti kaikkien lapsiperheiden elämien ei myöskään tarvitse näyttää identtiseltä.

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana kommentti <3
      Uskon, että olet asian ytimessä <3
      Ja aivan ihania pointteja, ajatuksia ja arjen huomioita <3 Jokainen tekee arjestaan juuri sellaisen miten se on toimivin ja perheelleen sopivin <3 Silloin se on parasta <3 Se on juuri näin - yksikään lapsiperhearki ei ole identtinen - se omannäköinen arki ja sen toimivaksi rakentaminen onkin oarasta <3

  • M.M

    Kaunis kirjoitus ja ihanat kuvat! Kuvailemasi asiat ovat varmasti erittäin tosia sinulle, enkä yritäkään vähätellä kokemustasi. Olen kuitenkin eri mieltä tästä: ” Et tule koskaan katumaan “tehtyä” lasta” – Osa vanhemmista katuu lapsen ”hankintaa”, vaikka se tabu onkin. Oma näkemykseni onkin, että lapsen saamiseen pitää olla vahva halu, ja epäröinnin tunteet kannattaa käydä syvällisesti läpi ennen lapsien hankintaa. Onko kyse oikeasti siitä mitä haluan, vai ympäristön odotuksista ja normien mukaisesta elämästä, jota suorittaa?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovin <3
      Tässä joudun vain oman kokemuksen nojalla olemaan eri mieltä. Ehkä tässä tapauksessa elän pienoisessa kuplassa, mutta en ole eläessäni kuullut kenenkään vanhemman sanovan, että katuu saamaansa lasta, vaikka kuinka rankkaa olisi. Olen ehdottoman samaa mieltä, että lapsen "hankintaan" pitää olla ehdottoman vahva halu, ei missään nimessä yhteiskunnan paineesta - se on jo eri asia ja edellisessä postauksessa yritinkin painottaa juuri tuota, kuinka vaihtoehtoja on monia. Mutta tässä pointtina, että jos lasta toivoo, mutta saanti pelottaa - halusin vain rohkaista, että se ei ole lainkaan "kamalaa" kun osalla tuntuu olevan ajatus <3

      • M.M

        Ymmärrän hyvin pointtisi, ja siihen tämä oli tosi hyvä rohkaisu. Lastenhankinnan katuminen on silti mahdollista, kyllähän mikä tahansa valinta elämässä voi osoittautua sellaiseksi, joka ajan myötä kaduttaa. Oma asiansa on se, mitä kannattaa tehdä tai jättää tekemättä katumisen pelon vuoksi. Tässä hyvä asiaa käsittelevä artikkeli (toivottavasti on ok linkata :) Se on ihanaa, jos saa olla ”kuplassa”, jossa tämä ilmiö ei esiinny. <3

        https://www.hs.fi/elama/art-2000002818523.html

        • Hanna Vayrynen

          Ihan kuulla, että ymmärsit pointtini. <3 Kiitos ymmärryksestä.
          Tämä tosin on minun ihan äärimmäisen vaikea ymmärtää, että joku katuisi lastaan.
          Eli ehkä elän sen osalta onnellisessa kuplassa

          • T

            Yksi näkökulma lasten hankinnan “katumiseen”: katuminen ei välttämättä tarkoita ns. lapsivihaa, että katsoisi lastaan “kunpa en olisi saanut häntä”, vaan esim. “kunpa voisin tarjota hänelle paremman elintason, kaduttaa, että synnytin hänet tällaiseen elämään”, tai “kunpa olisin terveempi ja voisin antaa hänelle enemmän. Kaduttaa, että hankin hänet, koska en voi antaa hänelle kaikkea sitä, mitä hän ansaitsisi”.

            Ymmärtääköhän tästä, mitä ajan takaa? Hyvin moni perhe elää ihan täällä kotosuomessa hyvin kuormittavissa oloissa, joissa lapsille ei pystytä tarjoamaan edes murto-osaa siitä, mitä parempiosaisten perheissä. On taloudellista ahdinkoa, on sairauksia, on alkoholismia, on väkivaltaa. Vanhemmat voivat kokea tilanteen hyvin raskaaksi ja syyllisyydentaakan siitä, etteivät pysty tarjoamaan enempää, todella musertavaksi. Tämä ei tarkoita, että he katuisivat lapsiaan lasten itsensä takia. He saattavat katua valintaa sen vuoksi, että he eivät koe onnistuneensa vanhempina.

          • Hanna Vayrynen

            Tuon voin ymmärtää hyvin

          • Hannele

            Kuuntelin juuri podcastin Yle Arenasta tästä aiheesta, jossa vanhemmuutta katuvat kertoivat kokemuksiaan. Moni lasten hankintaa katunut ei halua eroon omasta lapsestaan, mutta katuu itse päätöstä. Kyseessä on pysyvä tunne väärästä valinnasta, joka ei liittynyt esim vaikeaan vauva-aikaan. Se, että sinä Hanna et ole kuullut kenenkään puhuvan ääneen ilmiöstä, ei tarkoita, etteikö ilmiötä olisi olemassa. Kyseessä on todellakin tabu, mutta valitettavasti yleisempi kuin luullaan. Miksi esim joku läheinen puhuisi sinulle näistä tunteista, kun, kuten kirjoitat, et kuitenkaan voisi tällaista ymmärtää? Ihanaa että sinulla ei ole näitä tunteita, mutta yritetään olla empaattisia ja muistaa että osalla tilanne ei ole tämä. Katumus ei tarkoita sitä, etteikö vanhempi rakastaisi järjettömästi lastaan tai että kohtelisi häntä kaltoin. Moni kokee katumisen tunteistaan myös hirveää syyllisyyttä.

          • Hanna Vayrynen

            Voi anteeksi, ehkä tekstissä tulee esiin jotenkin tarkoitukseni väärin ilmi. Aina haasteellista kuulla äänenpainoa tai tarkoitusta kun on vain teksti, jonka voi tulkita monella tapaa.
            En sanonut etten ymmärrä, vaan totesin että minun on vaikea ymmärtää. Ja samalla yritin antaa ajatuksiani miten yritän ymmärtää ja mistä tällainen voisi ehkä johtua. En siis tuomitse enkä tuomitsisi ikinä ystävääkään samassa tilanteessa. Vaan koska ajatus on itselle vieras niin mielelläni kuulisin lisää jotta voisin paremmin ymmärtää. Tuo oli jo merkittävä huomio: “Kyseessä on pysyvä tunne väärästä valinnasta, joka ei liittynyt esim vaikeaan vauva-aikaan.” Tämäkin auttaa ymmärtämään tuota ajatusta ja mistä siinä on oikeastaan kyse.
            Toivon, että jos tämä on paljon yleisempää kuin luullaan, siitä uskaltaisiin puhua, jotta tuollaisen syyllisyyden taakkaan saisi apua. Koska toki sitä toivoisi kaikille, että ei tällaista taakkaa joutuisi kantamaan ja voisi saada itselleen arkeen vielä sellaisen tunteen – että on kiitollinen siitä kaikesta, mitä on elämältä saanut.

          • Anna

            Kyllä lasten hankkimista saattaa katua. Minä ainakin olen toisinaan miettinyt, että minkä ihmeen takia olen vapaa-ehtoisesti tällaiseen elämäntilanteeseen hankkiutunut, mutta ei se vallitseva ajatus ole. Mutta joillain on. Myös jotkut ystävät ovat tämän suuntaisesti puhuneet. Mutta kyse on tabusta, siksi siitä ei huudella. Aina kannattaa yrittää ymmärtää toisenlaisiakin näkemyksiä.
            Miksi pitää niin kovasti ryhtyä puolustelemaan lasten hankkimista, lapsiarkea tms.? Kyllä tämä siteerattu lukija on täysin oikeilla jäljillä. Sellaista se on. Ja jos menee muutaman tunnin unilla vuorokaudesta toiseen, niin en minä ainakaan vauvan hymystä tms. jaksanut voimaantua.
            Ja kyllä, lasten kanssa mennään vaiheesta toiseen. Vauva-aika, pikkulapsiaika jne. Kahden koululaisen äitinä voin todeta, että kyllä tämäkin vaihe ottaa voimille. Jos haluaa säilyttää oman vapautensa ja keskittyä omaan itseensä (mikä on todellakin ok!), niin lapsia ei kannata hankkia.

          • Hanna Vayrynen

            Olen pahoillani, mutta minun itseni on vain kovin vaikea ymmärtää sitä ajatusta, että katsoisi omaa lastaan ja miettii, että eläisi mielummin ilman häntä. En halua mitenkään syyllistää, totean vain rehellisesti että se on minun vaikea ymmärtää, vaikka yritän toki tätä ymmärtää.
            Ajattelen, että tällöin eletään juurikin sellaista vaikeaa vauva-arkea, missä väsymys käy niin vahvasti päälle, että ei ns. näe valoa lainkaan tunnelissa. Mutta siksi halusin tämän kirjoittaa, en “kovasti ryhtyä puolustelemaan”, vaan tuoda ilmoille vertiastukea ja helpotusta siihen, että nuo unettomat yötkin loppuvat ja sekin helpottaa! vastasin ikäänkuin tuohon viestiin, että lapsiarkikin on vaiheita vaiheiden perään. Minullakin on koululainen ja lasten kasvaessa huolet tietenkin muuttuvat, mutta koen, että lapset eivät ole minulta mitään vieneet vaan enemmänkin tuoneet! vauva-arki toki sitoo enemmän, mutta sitä omaa aikaa on taas enenevissä määrin edessä kun lapsi kasvaa. Halusin vain huomioida, että mikään ei ole ikuista.
            Toivon, että voit löytää ilon vielä arjestasi ja nähdä ne mahdollisesti hyvätkin asiat. Elämme todella haastavia aikoja koronan takia ja monien taakka on sen takia saattanut kasautua entuudestaan. On enemmän kuin ok olla hankkimatta laspia – se ei todellakaan ole kaikille. Halusin vain tuoda ilmi myös perhepositiivisuutta ja sitä, miten ihanaa se usein myös on.

  • Irmala

    Kiitos ihanasta kirjoituksesta ja siitä, että pidät yllä positiivista puhetta lapsiperhe-elämästä! Tätä kommenttia kirjoittelen nukkuva lapsi sylissä ja tiedän jo nyt, miten suurella kaiholla ja lämmöllä tulen esimerkiksi näitä hetkiä muistelemaan.<3

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihana kuulla <3 Kaikkea hyvää sinne suloiseen vauvakuplaan <3 Olen ehdottomasti tätä perhepositiivisuutta mielellään jakava vanhempi, mutta ymmärrän että se ei ole kaikille :) <3

  • meow

    Kiitos tosi paljon tästä postauksesta! Kirjoitit tosi paljon sellaista, mitä ainakin itse tarvitsin kuulla :)<3
    Olen vakavassa parisuhteessa ja pikku hiljaa "siinä iässä", että lapset alkaisivat olemaan ajankohtaisia lähivuosina, joten olen miettinyt näitä asioita. Voin samaistua lukijasi Millan kommenttiin, mutta lisäksi pelkään parisuhteeni puolesta ja pelkään yhteiskunnan painostusta kasvattaa lapsi tietyllä tavalla ja epätasa-arvoisessa roolissa. Haluaisin lapsia tai lapsen, mutta se pelottaa tosi paljon. Tälläisen tietämättömän mielikuva somen kautta ja mitä muuten kuullut on se, että lapset tulee ja elämä loppuu. Mies ei osallistu, jään yksin ja kohta olenkin yksinhuoltajaäiti, joka on deittimaailmassa "pilalla", raha on tiukilla, aikaa ei ole, väsyttää jne. Tai vaihtoehtoisesti mies osallistuu ja parisuhde toimii, mutta kokemus on kuin hesarin artikkelissa 7.9.2020: https://www.hs.fi/perhe/art-2000006533383.html : "Yhteiskunnan viesti oli yksioikoinen: äiti on päävastuussa vauvasta ja isä siinä sivussa, ikään kuin vaihtoketjussa tai varavanhempana." En voi ymmärtää, miten asiat voi olla näin epätasa-arvoisesti vielä nykyaikana. Pahoittelut avautumisesta :D

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla <3 Mutta omakohtaisesti sanon, että tässä todella suuressa roolissa on oma mieheni: "Älä mene naimisiin miehen kanssa, ellet olisi ylpeä saadessasi täysin samanlaisen pojan". Minulle oli miehessäni erittäin tärkeää se, että me molemmat jaamme vastuun tasapuolisesti. Meille tärkeää oli samat arvot. Olemme luonteeltamme erilaisia, mutta meitä ajaa aivan samat asiat ja arvot. Meillä on sama määränpää. Toivottavasti löydätte puolisosi kanssa ne elämänne yhteiset päämäärät, jota kohti haluatte yhdessä kohti kulkea <3 Silloin se matka on aivan yhtä ihana kuin päämäärä <3
      On niin totta, että monessa suhteessa on vielä epätasa-arvoa parisuhteessa kun tulee isä- ja äiti-roolit mukaan. Toivottavasti tällä avoimella puheella saadaan niitäkin epäkohtia näkyväksi ja hiljalleen sitäkin tasa-arvoisemmaksi.

  • sonja

    Mun mielestä on niin surullista, että ihmiset ajattelevat lapsiperhearjen olevan tuollaista mitä yllä nostetussa kommentissa mainittiin. Toki omaa aikaakin tarvitsee, eri ihmiset enemmän tai vähemmän, mutta ei se tosiaan noin mene että aamu alkaa lapsen itkulla ja ainoa laatuaika on sitten kun ne menevät nukkumaan. Kyllä pikkulapsivaiheen jälkeen lapset tuottavat nimenomaan hereilläoloaikanaan ihan valtavan määrän iloa ja onnea nimenomaan ollessaan hereillä. :D

    • Maija

      Ja kyllä kokemukseni mukaan lapset tuottavat iloa ihan jo pikkulapsivaiheessakin, ihan kaiken ikäisinä ovat rakkaita ja ihania :D Tuntuu niin hassulta tämä ajassamme vallitseva diskurssi, jossa ajatellaan, että lapset olisivat ennen kaikkea rasite. (Tämä viimeinen siis kommenttina yleiseen keskusteluun, ei sinulle Sonja.)

    • Hanna Vayrynen

      Se on kovin yleistä – ja toki meistä perheellisistä osaksi myös surullista, koska me taas saamme kokea niin vahvasti ne valtavat ilon hetket, mitä on vaikea ulkopuoliselle selittää. Kuinka syvällä se onnellisuus tuntuukaan, kun kyse on omasta pienestä <3 Mutta kyse on silloin siitä, että projisoimme omaa iloa muille, mitä toivoisi muillakin olevan. Eihän se kaikille niin ole. Mutta olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että nimenomaan sen päivän aikana käy kaikki se ihana ja sydäntäpakahduttava, jota mietitään sitten ihan onnesta sokeana sohvalla lapsen mentyä nukkumaan <3

  • Katri

    Perhe-elämän haasteet eivät pelottaisi yhtään niin paljoa, jos vain voisi olla varma siitä, että ne tulee jakamaan tasavertaisen ja yhtä osallistuvan kumppanin kanssa.

    Olen itse kasvanut perheessä, jossa isä nauttinut “vapaamatkustajan” roolista ja osallistunut yhteiseen arkeen hyvin vähän, ja tätä en missään nimessä omalle kohdalleni soisi tapahtuvan. Toki tiedän että modernit nykyisät osallistuvat enemmän ja kantavat vastuunsa ihan mielellään, mutta silti vaikuttaa olevan aika tuuripeliä osuuko sellainen aarre omalle kohdalle. Olen havainnut, että monet sopivan ikäiset miehet (30 vuoden molemmin puolin) haluavat elää pitkää, vapaata nuoruutta ilman sitoumuksia sekä keskittyä luomaan uraa. Silti syyttävä sormi osoitetaan alhaista syntyvyyttä koskevissa keskusteluissa yleensä nuoriin naisiin.

    • Em

      Tämä! Sen lisäksi isäni kasvatustapa oli väkivaltainen ja ennalta-arvaamaton. Opin jo nuorena, että jokainen pitäköön huolta itsestään ja sinä itse olet ainoa, johon voit luottaa.
      Jos ei ole hyvää mallia vahemmuudesta vaan ainoastaan tieto, ettei todellakaan halua toimia kuin omat vanhemmat, mistä sen voi oppia mitä tehdä lasten kanssa? Tiedän, että haluan lapsia mutta minua pelottaa etten osaa kasvattaa heitä rakentavasti ja hellästi. Kaikesta huolimatta nykyinen puolisoni on luonut uskoa tulevaan tässäkin asiassa sillä hän on tasapainoisesta perheestä ja luotan ainakin hänen osaavan paremmat kasvatuskeinot.

      • Hanna Vayrynen

        <3 Voi kamala. Haluaisin antaa sinulle valtavan halauksen <3 Olet joutunut käymään niin hurjia asioita jo pienenä - olen kovin iloinen, että olet löytänyt rinnallesi henkilön, joka tuo sinulle turvaa ja hellyyttä <3 Jo tuo että pohdit noita asioita noin, osoittaa, että olet jo aivan toista maata <3

    • Hanna Vayrynen

      Erinomaisia pointteja. Olen huomannut itse monessa vanhemmassa ikäluokassa samaa. Onnekseni voin omasta (ehkä kupla) lähipiiristä todeta, että isät ovat nykyään aivan yhtä investoitunteita ja jakavat saman vastuun kuin äitikin. Ja henk koht en itsekään osannut haluta lapsia nuorena – mietin myös että haluan ennemmin uran. Sitten tapasin mieheni ja kaikki muuttui. Hän halusi lapsia paljon ennen minua. Halusin edelleen omaa, mutta samalla halusin myös yhteistä <3 Ja toivottavasti löydät puolison, joka jakaa kaikki samat ajatukset kanssasi ja voitte yhdessä ryhtyä siihen, mikä ikinä teistä tuntuu teille parhaalta ratkaisulta <3