CATEGORIES

Kauneimmat lahjanauhat ja -paperit

8.12.2020

Lahjojen paketointi on kuulema inhokkiasia monelle joulussa. Tämä oli minulle yllätys, sillä itse rakastan sitä! Hankin lahjat usein hyvissä ajoin, jotta voisin säästyä kiireeltä. Tänä vuonna kannattaa suosia verkkokaupoista ostoa. Siitäkin syystä pitäisi nyt viimeistään tilailla haluamansa joululahjat, jotta ne varmasti ehtivät ajoissa perille. Aloitan paketoinnin  ensimmäisten lahjojen saapuessa. Minusta on ihanaa illalla asettua kuusen vireen paketoimaan, ottaa glögilasi viereen ja laittaa joululaulut soimaan. Se on sitä joulutunnelmaan virittäytymistä. Sen lisäksi valmiit paketit näyttävät kauniilta kuusen alla. 

Joka vuosi haluan löytää/ostaa kauniit lahjanauhat ja -paperit. Minusta on ihanaa antaa kaunis paketti, joka viestii siitä, että olen laittanut lahjaan ajatusta ja aikaa. Haluan, että lahjansaaja tietää, kuinka tärkeä hän minulle on. Sitä toki näytetään vuoden ympäri, mutta lahja on jouluna kaunis lisä. Pyrin aina miettimään jonkun värimaailman, jossa joka vuosi pysyn. Tänä vuonna päätin pysytellä vain valkoisessa, hopeassa ja kultaisessa. Tässä poimintani tämän vuoden kauneimpiin lahjapakettitarvikkeisiin.

 

Lahjapaperit

Tänä vuonna ostin lahjapaperit jo marraskuussa. Olen huomannut vuosien saatossa, että ne kauneimmat lahjapaperit tuppaavat loppumaan hyvin nopeasti joulukuun edetessä. Omani ostin tänä vuonna lähimmästä S-marketista sekä Ikeasta!

Hennon hopeinen ja kultainen lahjapaperi on ostettu Ikeasta.

Kaunis hopeakuvioitu lahjapaperi on ostettu Food Market Herkusta.

Oma suosikkini tänä vuonna taitaa olla tämä kultaisista lumihiutaleista koostuva lahjapaperi, jonka ostin myös S-marketista.

Olen aiempina vuosina ostanut myös kauniita kimaltavia lahjapapereita Suomalaisesta Kirjakaupasta sekä Sinellistä. Ongelma niissä vain on, että ne ovat erittäin vaivalloisia paketoida, sillä kimalle jää kiinni teippiin ja näin teippi irtoaa alta aikayksikön. Jos jollain on vinkata kimallelahjapapereista joihin on helppo saada teippikin pysymään, kuulisin siitä mieluusti. Nyt sisäisen harakkani rääynnän on täyttänyt sitten kimaltavat lahjanauhat, jotka viimeistelevät kauniit paketit. 

 

Lahjanauhat

Suosin lahjapaketeissa paksuja lahjanauhoja, joissa on reunoilla ohut metallilanka. Näin ne saa taiteltua kauniisti rusetille ja paketista saa nopeasti ja helposti näyttävän. En käytä juurikaan perinteisiä ohuita lahjanaruja – paitsi tänä vuonna ostin muutaman aavistusta paksumman lahjanarun S-marketista, sillä niissä oli kaunis himmeä kimalle. Kiedon ohuemmat narut kaksi kertaa paketin ympärille, jotta paketti näyttäisi hieman koristeellisemmalta.

Yllä kaksi suosikkinauhaani. Ikävä kyllä molemmat, kultainen ja hopea, ovat muualta kuin Suomesta. Äitini toi ne minulle aikanaan Shanghaista missä silloin asui. Ne ovat suorastaan täydelliset siihen, miten itse tykkään lahjan paketoida. 

Mutta Suomesta parhaat lahjanauhat olen vuosien saatossa löytänyt Helsinkiläisestä Nappitalosta Erottajalla. Suosittelen kurkkaamaan heidän laajan valikoiman. Käännyn aina heidän puoleensa kun tarvitsen näyttäviä nauhoja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Alla muutama paketti edellisiltä vuosilta.

Tänä vuonna löysin myös hyvin kaunista kultaista näyttävää lahjanauhaa metallireunuksilla Tokmannilta! Ainut miinus oli, että rullassa ei nauhaa riittänyt kuin yhteen keskisuureen pakettiin. Mutta muuten erittäin kaunis ja toimiva.

Sattuisiko teillä muilla olla tiedossa netissä toimivaa liikettä, joilla olisi laaja nauhavalikoima? Mielellään juuri sellaisia paksumpia nauhoja, joissa olisi ohut metallilanka reunoilla. Varsinkin kun nyt en enää asu Helsingissä ja olen minimoinut omat reissuni keskustan hälinään, olisi kiva jos löytäisi lähempää / helpompia ostopaikkoja. 

Siinä minun vinkkini tämän vuoden kauniisiin lahjapaketteihin. Toivottavasti tämä helpotti jotakuta lahjatarvikehankinnoissaan, jotta nyt tietää mistä tehdä ne täsmäiskut eikä tarvitse turhaan kaupoissa pyöriä:)

17 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Jaana Paananen

    Minä olen myös laittanut noita leveitä kangasnauhoja viime vuosina paketteja koristamaan ja kerännyt aattona talteen seuraavaa joulua varten – ihania ovat, mutta saman olen huomannut, että kunnon näyttäviä ja leveitä nauhoja on supervaikeaa löytää. Itse olen sitten ostanut myös ihan satiininauhaa.

    Meillä käytetään myös tosi paljon lahjapusseja, jotka voi pienellä teipin palasella kiinnittää yläreunasta kiinni niin, että lahja ei näy ennenaikojaan sisältä. Nämä lahjapussit ovat mieheni pelastus, kun hän paketoi lahjojaan minulle ;D ja näitä meillä on vinot pinot tallessa erilaisilla kuviointiteemoilla (niin joulu- kuin synttärilahjojakin varten), koska säilyvät helposti vuodesta toiseen.

    Ihastuin marraskuun puolella tuohon samaiseen S-ryhmän myymälöissä myytävään lumihiutalepaperiin ja vähän huonolla omallatunnolla ostin muutaman rullan sitä (On aivan ihana, kun laittaa nauhaksi leveää ruskeaa satiininauhaa, jonka päällä ohut valkoinen satiininauha). Olen myös käärinyt lahjoja (joissa mahdollinen värjääntyminen ei haittaa – on joku suojalaatikko, silkkipaperi tms. itse lahjan ympärillä) sanomalehtipaperiin. Tykkään todella paljon yhdistelmästä: sanomalehtipaperi + näyttävä rusetti! Rusetin voi säästää ja sanomalehti menee paperinkeräykseen.

    • Hanna Vayrynen

      Ihania ideoita Jaana <3 sama - minäkin olen säästellyt paljon satiininauhoja joita on saattanut tulla esim erilaisten pakettien mukana. Ja kun löytää ihanan nauhan, niin minäkin kerään niitä talteen sen jälkeen kun lapset avanneet <3 :D Valtaosaksi synttäreillä käytetään juurikin noita lahjapaketteja. Olisikon muuten kiva löytää kauniita ja yksinkertaisia kultaisia ja hopeankimalteisia lahjapusseja!!

  • crista

    Hei, tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta olen pitkään ihaillut tuota kihlasormustasi. Sitä missä on useita timantteja, mistä olet se ostanut tai mitä mallistoa se on?

    Crista

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Se mikä on double eternity on vihkisormukseni ja se on ostettu Hollannista paikallisesta jalokiviliikkeestä n.14 vuotta sitten :/

  • Hannele

    Hei, teillä on todella kauniit joulukuuset, voiko kysyä, mistä olet ne hankkinut?

    • Hanna Vayrynen

      Tietty! olen tehnyt niistä muutaman postauksenkin :) Hollantilainen verkkokauppa nimeltä Royal Christmas. :)

  • tiina

    Näinä aikoina olen ehdottomasti sitä mieltä, että verkkokaupat ja ylikansalliset Zalandot joita mainostat pannaan!! kivijalkakauppojen ja lähileipomojen ja palvelujen esim. lahjakortin muodossa on kaikista tärkeintä. Samoin nauhat, paperit ym. kierrätettynä ei vaan kuluttamista ja ostamista ostamisen vuoksi. Yrittäjät kuolevat, jos heitä ei tueta ja shoppaillaan vaan netissä

    • Satuli

      Lahjakortitkaan eivät ole yksioikoisen ongelmattomia yrittäjän kannalta, vaikka ajatus sinänsä on hyvä. Työskentelen erään ison kansainvälisen muotimerkin franchising-ketjussa, jossa lahjakorteista saatu raha menee suoraan emoyrityksen pussiin, jolloin suomalaiselle yrittäjälle ei jää käteen mitään. Tätä on tuskasteltu paljon. Kannustaisinkin ostamaan lahjakortteja nimenomaan kotimaisiin yrityksiin, franchising-yrittäjä hyötyy tuotteen ostamisesta, ja koronatilanne verottaa myös tätä kautta kotimaisia työpaikkoja ja yrittäjiä.

    • Hanna Vayrynen

      Anteeksi, mutta en mainosta lainkaan Zalandoa :) Jos seuraat blogiani / kanaviani huomaat, että keskityn pitkälti suomalaisiin yrityksiin. Ja vaatteiden sijasta enemmänkin nykyään elintarvikkeisiin ja palveluihin :) Ostan kummilapsille, joulupuukeräykseen ja omille lapsille myös lahjoja, joihin tarvitsen lahjapapereita :) Valtaosa yrityksistä on tänäpäivänä netissä – kuten olen kannustanut ostamaan esim. suomalaisen Malian kynttilöitä :) Itse sain esimerkiksi toiveestani syntymäpäivälahjaksi lahjakortin pieneen kauneushoitolaan <3

  • Sanna

    Kauniit lahjapaketit on mullekin osa lahjaa, mutta koen aina huonoa omaatuntoa kun osaa lahjapapereista ja naruista ei voi laittaa paperinkeräykseen. Siksi olen yrittänyt olla tässä aika ekologinen, mikä on johtanut yllättävään luovuuteen.

    • Hanna Vayrynen

      Joo se on totta – kaikkea ei pysty kierrättämään. Lahjanauhat (juuri nuo paksut) onneksi pystyy monet säästämään! :) Niitä kerään aina talteen lahjat avattua :) Mutta lahjapaperi on kieltämättä toinen asia. Mielelläni kuulisin lisää näistä luovista ideoistasi! :)

  • Mari

    Kiitos vinkeistä! Ihania paketteja ja kauniita kuvia. Hyvää joulunodotusta <3

    • Hanna Vayrynen

      Ihanaa jos auttoi ja säästi aikaa :)

  • Petra

    Tapiolan Ainoan Søstrene Grenestä löytyy ainakin kauniita nauhoja ja kaikkea muutakin ihanaa jouluun! ?

    • Hanna Vayrynen

      Hei siellä kävinkin! Mutta vielä silloin (marraskuussa) en löytänyt sopivia lahjanauhoja – ehkä niitä on nyt tullut lisää? :) Kauniit pienet koristekuuset sieltä kylläkin ostin! :)

  • Haidi

    Glitteripaperit on omakin rakkaus! Näihin ihan paras on Sinellistä saatu kaksi puolinen voimateippi :) sinellin papereissa tää pysyi super hyvin ja nyt tänä vuonna Lidlin kimallepapereissa on vielä myöskin kiinni! Paketit kun osa jo odottelee kuusen alla joulua :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihan mahtvaa!!!!! Iso kiitos Heidi! Otan näistä opeista nyt vaarin!!! <3