CATEGORIES

Tinahäät ja 10 asiaa mitä rakastan meissä

9.6.2017

Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun sanoin elämäni miehelle tahdon Helsingin Johanneksen kirkossa perheen ja ystävien ympäröimänä. Onneni kukkuloilla liihätin päivän kokovalkoisissa miettien, etten voisi mitenkään enempää rakastaa. Sydän oli pakahtua onnesta. Vuosikymmen on pitkä aika. Siihen mahtuu paljon suuria elämänmuutoksia. Olemme tuona aikana muuttaneet neljän eri maan välillä. Opiskelupaikat ja työpaikat ovat vaihtuneet useasti. Raskaita menetyksiäkin on koettu yhdessä. Suuresti toivottuja lapsia on viimeisen viiden vuoden aikana siunaantunut jopa kolme. Mutta vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet, meidän perustamme on pysynyt kaikki nämä vuodet samana. Suuren merkkipäivämme kynnyksellä olen miettinyt niitä asioita mitkä tekee meistä meidät. Mitkä ovat ne asiat, minkä takia vielä kymmenen vuoden jälkeen mietin, että rakastan vielä enemmän, kuin silloin osasin edes ymmärtää.

1.Molemminpuolinen luotto
Koskaan et ole luottamustani pettänyt, enkä minä sinun. Aina on ollut sataprosenttinen luotto toiseen, mikä on minusta yksi suhteen avainasioita. Menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin. Meille molemmille omat ystävät ovat äärimmäisen tärkeitä ja siksi myös molemmat kannustavat ja yrittävät järjestää niin, että toinen pääsisi aika ajoin viettämään aikaa ihan vain omien ystäviensäkin kanssa. Näinkin tavallinen asia voisi olla vaikeaa, jos luottoa ei olisi.

2.Yhteinen huumori
Me nauramme paljon yhdessä. Arki on hauskaa. Arjen kommelluksiin löytyy melkein aina hauska lainaus suosikkisarjastamme Frendeistä.

3.Nautimme tehdä asioita yhdessä
Vaikka omat ystävät ovat meille tärkeitä, nautimme molemmat ihan hirmuisesti yhdessä tekemisestä. Teemme asioita paljon kahdestaan, mutta paljon myös yhteisten ystävien kanssa. Järjestämme mielellämme juhlia ja käymme ulkona syömässä porukalla. Nyt lasten kanssa käymme päivittäin yhdessä puistoissa, pelaamassa palloa ja treffataan ystävien ja heidän lastensa kanssa. Perheen yhdessä tekeminen on meille parasta puuhaa ja siitä meidän arki täyttyykin.

4.Perhe on tärkein
Meille aina tärkeintä on ollut se, että mitä ikinä muutoksia elmässä tapahtuukin, niin me pysymme yhdessä. Päätökset tehdään aina koko perheen parasta miettien. Kaikki muu ympärillä järjestyy, mutta meille tärkeintä on ollut se, että saamme jakaa yhteisen arjen. Kymmenen vuotta sitten perheemme oli me kaksi ja kaksi koiraamme. Rakkaat Ben ja Zara ovat molemmat siirtyneet jo sateenkaaren toiselle puolen, mutta nyt yhdessä kulkee me ja kolme poikaamme. Perhe on kaiken ydin ja meille molemmille selkeä ykkösprioriteetti.

5.Molemminpuolinen kunnioitus
Meille on aina ollut tärkeää puhua toisille kunnioittavasti. Emme koskaan hauku toisiamme tai puhu toisillemme rumasti. Joskus aniharvoin saattaa ääni nousta, mutta sitäkin pyydetään aina anteeksi. Hän on minulle maailman rakkain ihminen ja hän ansaitsee myös maailman parhaimman kohtelun.

6.Tuki, turva ja kannustus
Olet juureni. Ne ovat niin vahvat, että lujemmatkaan myrskytuulet eivät liikaa heiluta. Mikä tahansa asia mieltäni painaakin, saan rauhan sinun vieressäsi. Tiedän, että sinuun voin aina luottaa ja autat minua eteenpäin kaikin mahdollisin keinoin. Ei ole elämässä asiaa, mitä en vuoksesi tekisi.

7.Arkiset hellyydenosoitukset
Minusta on ihanaa ja tärkeää, että arkinen hellyys ei ole vuosien saatossa jäänyt ruuhkavuosien jalkoihin. Vedät minut kainaloosi kadulla kävellessä kun ihailemme edessä pyöriäileviä pikkumiehiämme. En varmaan edes osaisi kävellä kaupungilla ilman kättä kädessäsi – jos käsiä vaan tarpeeksi vapaana on. Aina ennen kotoa lähtöä käyt varastamassa suudelman. Päivän päätteksi on parasta päästä lepäämään kainaloosi katsomaan televisiosarjoja. Hellä ja rakastava arkinen kosketus on niin tärkeää. Lasten koti on vanhempien välinen suhde.

8.Samat arvot ja avoin keskustelu
Kun melkein 13 vuotta sitten tapasimme yhteisten ystävien kautta, rakastuimme vasta keskustelun kautta. Mietimme hyvin samalla tavalla elämästä. Laitoimme saman verran painoa tietyille asioille ja jaoimme saman arvomaailman. Samat arvot ohjaavat meitä edelleen. Niitä samoja arvoja ja asioita yritämme nyt yhdessä opettaa lapsillemme. Me puhumme kaikesta. Asioita ei haudota. Suora ja välitön kommunikointi on meille tärkeää.

9.Jaettu vanhemmuus
Tiesin alusta alkaen, että olisit mitä upein isä mahdollisille lapsillemme. Nyt meillä on rakkaita jo kolme. Olet niin läsnä oleva ja huolehtivainen isä, että yksi lempiasioitani maailmassa on vain katsella sinua lastemme kanssa. Puet, syötät, leikit, juttelet ja naurat heidän kanssaan päivittäin. Vanhemmuus on kanssasi jaettua, mikä tekee arjestamme hyvin tasapainoista ja onnellista.

10.Täydennämme toisiamme
Sinä olet rauhallisen harkitseva. Minä höyrypäänä menevä toimija. Mutta koska olemme perusluonteeltamme erilaisia, täydennämme toisiamme. Meillä erilaisuus toimii. Opimme toisiltamme jatkuvasti ja sinä teet minusta paremman ihmisen.

Kiitos rakas näistä kymmenestä vuodesta. En pysty sanoin edes kuvailemaan kuinka sinua rakastan ja kuinka onnellinen kanssasi olen. Hyvää kymmenvuotis hääpäivää rakkaimpani!

79 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • stiina82

    Onnea teille, ihanaa että joillain on noin mahdottoman onnellinen parisuhde! Olen hieman kade.. meillä takana kahdeksan vuotta naimisissa ja yhteensä kymmenen vuotta yhdessä, mutta vaikka olemme tänään onnellisia, niin näin ei ole aina ollut..kasvun vuosia takana, kipeitäkin sellaisia, jotta tänään ollaan mukavassa tilanteessa. Mutta en voisi rehellisesti kirjoittaa miehestäni noin kauniisti kuin sinä, ja onhan se vähän surullista, että joissain suhteessa tämä avioliitto ei tee minua niin onnelliseksi kuin toivoisin. Mitään suurempaa vikaa meidän suhteessa ei ole, mutta eroamme joissain suhteessa toisistamme, esim. läheisyyden kaipuun suhteen, minä kaipaan sitä miestäni enemmän, joten aina en koe saavani sitä tarpeeksi. Olen myös ahkerampi kodin järjestyksen pitäjä, mikä välillä uuvuttaa, miestä taas ei kiinnosta, koska hän ei huomaa tai välitä sotkuista. Paljon ollaan menty näissä asioissa eteenpäin, mieheni on ahkeroitunut ja
    osaa myös antaa enemmän kaipaamaani huomiota ja hellyyttä. Meillä on useampi lapsi, joita mieheni ja minä rakastamme syvästi, joten yhdessä on luja tahto pysyä, myöskin arvojamme vastaan olisi erota. Siksi koitamme jatkuvasti kasvaa paremmin ymmärtämään toista ja uskon, että meillä on tie koko ajan ylöspäin, ainakin niin tähän mennessä tapahtunut. Rakastamme toisiamme luonteen eroista huolimatta, ja hyviäkin puolia on paljon, joten onnellisia olemme <3 aina ei vain siltä tunnu, huonoina päivinä, enkä tosiaan siis luonnehtisi suhdettamme täydelliseksi.

    Varmasti tajuat miten onnekas olet, en epäile hetkeäkään. Mutta tunnut olevan niin varma, että kaikille on olemassa onnellinen parisuhde. Ei se ole niin itsestään selvää. Olen miettinyt näitä asioita paljon, ja todennut että varmasti on totta mitä sanotaan psykologian asiantuntijoiden taholta, että ihminen tuo parisuhteeseen oman menneisyytensä..eli lapsuuden opitu, joskus haitallisetkin mallit tulee huomaamatta ja tiedostamatta tuotua omaan parisuhteeseen ja perheeseen. Meidänkin jotkut vaikeudet juontavat juurensa sieltä. Ja ne ovat näkyneet riitoina, joissa ei ole aina vältytty toista loukkaavilta sanoilta. Onneksi osaamme kumpikin pyytää ja antaa anteeksi, emmekä muistele vanhoja riitoja. Epäilen, että teidän kaltaisessa parisuhteessa molemmilla on tasapainoinen, onnellinen ja myönteisessä ilmapiirissä eletty lapsuus takana? Mutua, mutta näin arvelen. Olenko oikeassa? Toivon, että vastaat vaikka näin myöhään kommentoin tätä postausta. Ja olen siis sitä mieltä ettei menneisyys kokonaan määrittele tulevaisuutta, mutta on sillä usein vaikutuksensa. Täysin loogista kuitenkin. Onneksi me ihmiset olemme kehittymiskelpoisia :)

    Onnea vielä teille, nauttikaa tosiaan onnestanne<3

  • Paljon onnea Hanna hääpäivän johdosta! Kyllä huokui rakkaus tekstistäsi. Sitten eikun kohti timanttihäitä <3 .

    Meillä yhteisiä vuosia takana 14, joista kohta 8 naimisissa. Melkoinen matka on ollut eri maissa ja elämäntilanteissa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. En edes niitä vaikeimpia, koska ne on kasvattaneet meistä sen tiimin, joka tänä päivänä olemme.

    • Kiitos Mari hurjasti! Ja juuri näin! Timanttihäitä kohti! Ollaan menty niin nuorena naimisiin, että hyvin voidaan sinne saakka selvitäkin! <3 Ja ah, niin tiedän tunteen. Juurikin tuo TIIMI. Me ollaan jatkuvasti muuteltu ja yksi pysyvä asia on vain ollut toinen siinä vierellä. Ja se on kantanut. Sillä mennään hamaan tulevaan. <3 Kaikki kasvattaa <3

  • Anette

    Äärettömän paljon onnea! <3 Iloa, rakkautta ja terveyttä myös tuleville yhteisille vuosillenne! Teistä on kyllä huokunut rakkaus kaikkien näiden blogivuosien aikana, ja olette upea esimerkki siitä että kun toista kunnioittaa niin se kantaa kauas. Olettekin minullekin eräänlainen couple of goals kuten joku toinen lukija tuolla jo kirjoittikin! <3 :) Itselläni yhtenä yksinkertaisena ohjeena parisuhteessa, on, että kohtele toista niin hyvin, että hän ei ikinä halua lähteä luotasi pois. Se on kantanut, nim. 7 vuotta takana ja rakastan joka päivä yhä enemmän. <3

    • Voi kiitos kovin. <3 Mutta kun me mieheni kanssa tuona hääpäivänä sitten mietittiin mun tekstiä (mieheni luki sen yllätyksenä vasta hääpäivänä) niin yhdessä mietittiin vielä top kolmonen. Tuo kunnioitus on siellä kärjessä. Todella iso asia. Minä myös ihailen miestäni suuresti monella saraa. Ja tuo sinun ohjenuorasi kuulostaa erittäin hyvältä ja kantavalta <3 Olette varmasti itse siis "couple goals" ihan itsenänne <3 Onnea ja rakkautta (ja paljon kauniita sanoja) tuleviin vuosiin! <3

  • Jenni

    Niiin paljon onnea teille <3 Kauniisti kirjoitat miehestäsi, se on ihanaa!
    Meillä tulee avokin kanssa 10 vuotta täyteen tämän kuun lopussa :)

    • Kiitos kovasti Jenni! <3 Mieheni on minun elämäni tärkein ihminen. Haluan sen myös osoittaa. Vaikka blogissa jätänkin nämä pienempään rooliin niin nyt 10v kunnaiksi päätin bloginkin puolella jotain näin henkilökohtaista ja isoa jakaa. Valtavat onnittelut teille tulevan 10v päivän johdosta! <3

  • suss.

    Täällä kyyneleet valuu vuolaasti..minkä onnen olette toisissanne löytäneet, mutta mikä tärkeintä, kuinka taitavasti ja varjellen pidätte sitä yllä! <3

    Meille tulee ensi vuonna 30 v. yhteistä liittoa, menimme 18-vuotiaina yhteen ja voi veljet, anteeksi on annettu ja unohdettukin, sekä kiivaita sanoja että tyhmiä tekoja mutta tässä ollaan. Onnellinen siitä että välillä kauas toisistaan eriytyneet polkumme yhtyivät kuitenkin uudelleen koska syvä rakkaus on edelleen; kasvoimme vain näköjään hieman eri tahtiin… Tänään tärkeintä on nukahtaa ja herätä toisen suukkoon, jakaa ajatukset silti säilyttäen itsenäisyys. Tuleva isovanhemmuus pakahduttaa sydämiä myös! :-) <3

    Valtaisasti onnea teille,
    ja mikäli
    joskus Sinuun törmään, en varmaankaan voi vastustaa tarvetta tulla kädestä kiittämään yhtä kauneimmista (sisäisesti varsinkin!) blogisteista jonka kirjoituksia koskaan olen seurannut!

    • Valtavat kiitokset mitä kauneimmista sanoistaja myötäelämisestä! <3 Ja mikä taival teillä! wau! kuulisin mielelläni sinun 3 asiaa, mitä pidät pitkän parisuhteen kulmakivinä? <3
      Voi jos ikinä tavataan toivon todella, että nykäiset hihasta! Haluan kuulla salaisuutenne ja reseptinne pitkään avioonneen! <3 Kiitos niin kovin, että luet ja olet seurana! <3

  • meow

    Paljon onnea! <3<3<3 Olen niin onnellinen puolestasi! :) Kaikki kuulostaa juuri siltä mitä toivoisin itsekin parisuhteelta. Toivottavasti joskus saavuttaisin samaa :)

    • Voi kiitos ihana ihana Meao! Sinullekin kaikista näistä vuosista. Ja uskon vahvasti, että meille kaikille on se onni olemassa <3 Varmasti saat sen, mitä sydämmelliäsi toivotkin <3

  • Sonja

    Onnea hääpäivän johdosta. :)

    • Valtavat kiitokset <3

  • Heini

    Siis niin upea teksti! Olette niin täydelliset toisillenne <3

    • Kiitos Heini <3 Minä ainakin mietin niin <3 Ja jo siitä olen onnellinen <3

  • Onnea! Teidän onnenne kyllä huokuu jokaisesta postauksesta :)

    • Voi kiitos <3 Olen todella onnellinen, että jotain niin suurta voi heijastua näin pienten postausten rivien välistä <3

  • Linda

    Aivan ihanaa luettavaa! <3 onnea hääpäivänne johdosta ja toivon teille onnellisia vuosikymmeniä rutkasti lisää!

    • Miten ihana kuulla! Kiitos kovasti ja samaa tavoittelemme mekin! Timanttihäitä kohti! <3

  • Linda

    Aivan ihanaa luettavaa <3 onnea hääpäivänne johdosta ja toivon teille onnellisia vuosikymmeniä rutkasti lisää!

  • susanna

    Mä olenkin aina halunnut nähdä hääpukusi! On kovasti kiinnostanut tyylittären hää-look :) Kaunis, upea, onnellinen nuori nainen.

    Teksti on upea. Liikutuin sitä lukiessa. Kaikkea hyvää teille jatkossakin <3

    • Voi kiitos kovin <3 Monta asiaa olisin häiden suhteen tehnyt tänä päivänä toisin, mutta saman miehen kanssa menisin päivittäin uudelleen naimisiin <3 Kiitos kovasti sinulle myötäelämisestä ja kauniista sanoistasi! <3

  • Frida

    Ihana kirjoitus ja kuva, paljon paljon onnea!

    En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt oli pakko tulla onnittelemaan. Minäkin olen viettänyt häitäni Johanneksenkirkossa alkukesästä, kuvasi toi onnellisia muistoja mieleen!

    Olen lukenut blogiasi muutaman vuoden ja viime aikoina palannut uudelleen viime vuoden kirjoituksiisi, koska meidänkin perheeseen odotetaan tällä hetkellä pikkuveljeä syntyväksi ensi syksynä. Kiitos pukeutumisinspiraatiosta ja vertaistuesta raskausaikaan! :) Blogisi inspiroi antamaan myös itselle huomiota ja nauttimaan pukeutumisesta taaperoarjen keskelläkin, kiitos!

    • Voi että miten ihanaa! Kiitos kovasti! Ja onnea kovasti perheenlisäyksestä! <3 Maailman ihaninta! <3 Kaikkea hyvää teidän arkeenne <3

  • Frida

    Voi, miten ihana kirjoitus ja kuva! Paljon onnea!

    En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt oli pakko tulla kommentoimaan. Vietimme nimittäin mieheni kanssa hetki sitten omaa hääpäiväämme, meidät vihittiin viisi vuotta sitten myös Johanneksenkirkossa! Tällä hetkellä odotamme toista poikaamme syntyväksi syksyllä. Olen viime aikoina palannut viime vuoden postauksiisi kuopuksenne odotusajalta ja saanut niistä hurjasti inspiraatiota raskausajan pukeutumiseen, intoa pitää myös omasta ulkonäöstä huolta arjen keskellä ja vertaistukea ajoittain melko tukalaan oloon :)

    Kiitos ihanasta hyvän mielen blogista!

  • Anna

    Oikein paljon onnea teille! <3 Ihana kirjoitus. :) Meillä tärkeä päivä on vasta edessä. Viikon päästä juhlitaan häitämme, joten ihana lukea positiivisia ajatuksia avioliitosta. Niinhän se on, että toisen kunnioitus ja avoimuus vie pitkälle. Tärkeää on myös tahtoa rakastaa toista jokaisena päivänä. <3

    • Voi niin hetken kynnyksellä! ONNEA ONNEA ONNEA! <3 JA IHANAA HÄÄPÄIVÄÄ! <3 Ja kyllä – kunnioitus ja avoimuus on minusta yksiä tärkeimpiä asioita <3 Hyvää tulevaa hääpäivää! <3

  • Kira

    Kääk miten ihana teksti, taas!!! Te olette Hanna olleet mulle se “couple to look up to” viimeiset 10 vuotta <3
    Teistä vaan huokuu se rakkaus ja onnellisuus. Täydellistä <3
    Haleja.

    • Voi kuule Kira ihailu on molemminpuolista. Sinä fiksu, filmaattinen ja niin empaattinen nainen! <3 Kohta on teidän vuoro – olet varmasti häikäisevä morsian, mutta sitäkin upeampi vaimo <3 Haleja ihana <3

      • Kira

        Sä osaat pukea kaikki aina niin kauniiksi sanoiksi. Tosta tuli aivan ihana fiilis, suuri kiitos kaunis! <3 oot mieletön!

        • Voi että Kira <3 Itse olet <3

  • Ihana postaus <3 Tuli monesta kohtaa omakin rakkaus mieleen, me ollaan oltu yhdessä 17-vuotiaista asti ja tiedän kyllä, että olen ihan hirveän onnekas (vaikka toki pitkä suhde vaatii myös paljon yhteistä tahtoa ja päättäväisyyttä, koska ainahan arki ei ole helppoa). Lapsen koti on vanhempien välinen suhde, hienosti sanottu. Ja vuosien varrella tosiaan kehittyy sitä yhteistä huumoria ja inside-juttuja ihan mahtavasti.

    Onnea paljon teille!

    • Olen niin samaa mieltä kanssasi! ja ihanaa kuulla, että tekin olette olleet pitkään yhdessä! <3 Tuon lauseen sanoi vihkipappimme aikanaan. Se on jäänyt mieleen <3 Kiitos ja ihanaa arkea teille! <3

  • Jade

    Niin kaunista…
    Upeaa kymmenen vuotis hääpäivää teille!

    • Voi kiitos paljon ihana Jade! <3

  • Mimi

    Tämä kirjoitus luo ihanaa toivoa siitä, että rakkaus voittaa, kun sen solmii riittävän vakaalle perustalle, juuri ehkä jaetun arvomaailman päälle. Onnea teidän tuleville vuosillenne<3 Ihanaa seurata onneanne täältä ruudun toiselta puolelta<3<3

    • Voi kiitos kovasti mitä kauneimmista sanoista. Arjen ihanuus minusta pitkän onnen päälle rakentaakin. Ne pienet teot jokapäivisessä elämässä kerääntyy suureksi summaksi <3

  • rosa

    <3 Tippa linssissä… Again:D nykyään kaikki viestit alkaa näin!? Tosin ihmettelen ja ihailen jos todella puhutte aina kunnioittavasti toisillenne, nim. Itse nollasta sataan tyyppi:D

    • Voi rosa! <3 Ihanaa, kun myötäelät ja olet niin empaattinen <3 Kiitos <3 Se on tosiaan meidä suhteemme yksi selkeimpiä asioita – me puhumme aina kauniisti toisillemme. Toki riitelemme, mutta senkin hetkellä vain väittelemme. Emme koskaan hauku, haistattele tai olla väkivaltaisia. Se on meille ihan itsestään selvyys. Menee top kolmoseen jos pitäisi kolme asiaa luetella, mitkä onnellisessa suhteessa tärkeintä ja miksi oletamme, että me olemme niin onnellisia.

  • Ems

    Olette kyllä ihan couple goals <3

    • Voi kiitos Ems, että näet noin kauniisti <3

  • Johanna

    Kuten yllä kommentoitiin, tuollaisen rakkauden löytäminen ei ole itsestäänselvyys, joten paljon onnea ja ihanaa hääpäivää!

    • Se on totta, ja siksi olemmekin todella todella kiitollisia. Kiitos paljon ihana! <3

  • Hanna

    Onnea! Teistä kyllä huokuu onnellisuus ja toisen kunnioittaminen :) Tippa tuli linssiin tästä(kin) tekstistä, ei ole ensimmäinen kerta kun täällä vetistelen.

    • Voi kiitos ihana niin kovasti myötäelämisestä! <3 Olet ihana.

  • MM

    Kaunis ja arvostava kirjoitus kymmenvuotishääpäivänänne! Onnea ja monia, monia yhteisiä vuosia lisää ?

    • Voi kiitos kauniista sanoista! <3 Ja ilolla otan toivotuksen vastaan <3 Siihen tähtäämme! <3

  • Saara

    Todella kaunis teksti, ihanasti puettu sanoiksi kauniit ajatukset rakkaudesta. Suuret onnittelut teille suurena päivänä! ❤️

    • Voi kiitos niin kovasti <3 Ihana kuulla että pidit. Itse kun aina tuntuu, että pääsi vasta pintaa raapaisemaan :/ <3

  • Anonymous

    Hieno teksti! Jäi ainoastaan harmittamaan lause “Lasten koti on vanhempien välinen suhde.” Avioerolapsena lause on kovin surullinen, sillä se luo oletuksen että ilman vanhempien välistä hyvää suhdetta lapsilla ei olisi kotia. Minun kotini on vain isäni minulle luoma paikka, jossa kuitenkin olen onnellinen.

    • Voi ymmärrän hyvin. Itsekin olen avioero lapsi. Mutta silti allekirjoitan lauseen, että vanhempien välinen SUHDE on lasten koti. Vaikka vanhempani ovat eronneet niin annan heille ihan valtavan kiitoksen siitä, miten hyvin he ovat hoitaneet suhteensa toisiinsa ja meihin. Koskaan he eivät ole toisiaan meille solvanneet. Aina ovat olleet molemmat meille läsnä ja meillä on ollut tunne, että meitä tuetaan molemmista suunnista. Toki on harmillista kun vanhemmat eroavat, koska niiden vaikutukset ovat elämässä niin kauaskantoiset. Isovanhemmuudessa ja kaikessa. Mutta vaikka omat vanhempani ovat eronneet niin olen kovin onnellinen. Se johtuu pitkälti siitä, että he ovat hoitaneet heidän välisensä suhteensa hyvin ja meillä lapsilla on erosta huolimatta ehjä ja vahva suhde molempiin vanhempiimme.

  • Valkoinen tähdikki

    Voi, miten liikuttava ja kaunis teksti. Olette onnekkaita, kun teillä on toisenne! Onnea ja iloa teille jatkossakin!

    • Kiitos kovasti! Olen siitä todella kiitollinen <3 Hän on juureni. Kiitos kovin ystävällisyydestäsi<3

  • Jossu

    Voi miten kaunis teksti rakkaudestanne :)

    • Kiitos paljon Jossu! <3

  • Onnea teille tuhannesti! <3 Tunnistin noita ajatuksia ja hyvin samanmoisia ajatuksia kirjoitin blogiin, kun juhlimme kaksi vuotta sitten 10v hääpäivää. Rakkautta tuleviinkin vuosiin!

    • Voi miten ihana kuulla, että jaat ajatukseni! <3 Pitääpä tulla kurkkaamaan tekstisi! :) Onnea vielä teillekin ja paljon rakkautta tuleviin vuosikymmeniinne myös! <3

  • Jasmin

    Huhhuh mikä kyyneltulva, todella kauniisti kirjoitettu! Meillä poikaystävän kanssa 5 vuotta tulee täyteen pian, mutta häihin on vielä aikaa, sitä odotellessa:) Ihanaa hääpäivää!<3

    • Voi miten kauniisti myötäelät! <3 Onnea teille kovasti viidestä vuodesta! <3 Olkoon teillä monia vuosikymmeniä rakkautta lisää edessänne! :)

  • Lilli

    Junassa pääsi kyynel jos toinen, viereisen penkin herrasmies kysyi, onko kiakki hyvin? Sain hymyssäsuin kyynel silmäs sanotuksi, että ilonkyyneleitä vain. Ihan mieletön kirjoitus teidän yhteisestä taipaleesta. Kiitos ❤

    • Voi miten ihana olet! <3 Kiitos liikuttavasta myötäelämisestä! Olen niin iloinen, että onnistuin edes jotenkin ilmaisemaan tätä rakkauden määrää, vaikka se blogikirjoituksen muodossa hyvin pintaraapaisulta tuntuukin.

  • Janet

    Ihana ja liikuttava teksti ❤ Meillä tulee mieheni kanssa tänä kesänä täyteen 10 vuotta yhdessä, joista 6 naimisissa, ja jaan ajatuksesi aivan täysin :) Miten onnekkaita olemmekaan näistä löytyneistä sielunkumppaneista, jotka ovat samalla parhaita ystäviämme, rakastajiamme ja upeiden poikiemme isiä (myös meillä kolme poikaa ja kuopuksemme saman ikäisiä). Mitä ihaninta hääpäivää teille ja kaikkea hyvää koko ihastuttavalle perheellenne ❤

    • Voi miten ihana kuulla! Kyllä! Sielunkumppanimme <3 Allekirjoitan niin ajatuksesi. Ja voi teilläkin kolme ihanaa murusta! <3 Paljon onnea ja rakkauden täyteisiä vuosia teidän suurperheellenne! <3

  • Laura

    Hyvää 10-vuotias hääpäivää! <3

    • Kiitos paljon Laura! <3

  • Paula

    Paljon onnea!
    Täytyy onnitella miestäsi sinunlaisesi nainen vaimonaan!

    • Voi kuule. I am the lucky one <3 Ihan oikeasti <3

  • Mikaela

    Tavoittelemisen arvoinen suhde teillä! ? Ihanaa 10-vuotis hääpäivää! <3

    • Kiitos kovasti. Ja vaikka itse sanonkin, olen meistä todella todella ylpeä. Perheemme on meille maailman tärkein asia, joten välisemme suhde on meille kaiken a ja o <3

  • Ansku in Ireland

    Omia haita suunnitellessa on ihana lukea teidan yhteisesta taipaleesta! Suuret onnittelut haapaivan johdosta! Toivottavasti itsekin kymmenen (tai no, yhdentoista kun haat on ensi kesana…) vuoden paasta mekin juhlimme samaa juhlaa. Meilla ei ole lapsia mutta muuten asiat joita rakastan omassa parisuhteessa on hyvinkin saman kuuloiset kun teidan :) I wish you both many happy years to come, in 40 years may you celebrate your golden anniversary surrounded by your loved ones. -A- Ps. Lisaa haakuvia blogiin!!

    • Voi että! Onnea ja rakkautta hirmuisesti tulevaan avioliittoon! <3 Ihana ensi kesä teillä tiedossa! <3 Ja hei instatarinani puoella oli kuvia hääpäivän kunniaksi jokunen lisää! :)

  • Aura

    ?❤️❤️

  • Sanna

    Tätä lukiessa mielessä oli vain se, että kunpa löytäisi itselle noin mahtavan puolison.

    Aivan ihana kirjoitus… ja voin vain kuvitella, miten sun mielestä tämä kirjoitus ei kerro kuin vain pienen osan todellisuudesta. Siis että varmasti vaikea kuvata omia fiiliksiä ja tuntemuksia, kaikkea sitä kiitollisuutta mitä yhteisestä elämästä on.

    • Olen kyllä niin onnekas, että löysin näin upean miehen jo niin nuorena <3 Ja kuule osuit niin naulankantaan. Kovasti pohdin julkaista tätä vai ei, koska minusta tämä raapaisi vain pintaa. En pysty sanoin edes kuvailemaan tätä tunnetta ja kiitollisuutta. Mutta päätin palan yrittää kuitenkin jakaa näin merkkipäivän kunniaksi. Kiitos niin paljon kauniista sanoista <3

  • Haidi

    En kestä miten kauniisti kirjoitat miehestäsi ja suhteestanne :’) aivan ihanaa kymmen vuotis hääpäivää <3 !

  • Jonna

    Ihana lukea tällaista näin omien häiden kynnyksellä <3 Ihanaa hääpäivää! Näytätte upeilta!

  • Wau mikä teksti ja mikä liitto teillä! Onnea kovasti, tuollaisen rakkauden löytäminen ei ole itsestäänselvyys. <3 <3

  • -H

    Täällä kyynel silmässä luin tätä kaunista kirjoitustasi. Vaikka en teitä tunne, niin sosiaalisen median kautta on kyllä saanut juuri sellaisen kuvan teistä, mitä kirjoitit. Olette todella onnekkaita :)