CATEGORIES

Varo leimaamasta lastasi – tai ketään ylipäänsä

18.1.2018

On tehty lukuisia tutkimuksia siitä kuinka oma asenteemme toisia kohtaan saattaa ohjata myös heidän käytöstään. On esimerkiksi tutkittu miten luokanopettajan oletus lapsesta saattaa ohjata tämän koulumenestystä. Jo vuonna 1964 Harvardin psykologian professori Robert Rosenthalin tekemä psykologinenkoe osoitti, että opettajan oletus lasta kohtaan oli korrelaatiossa lapsen koulumenestykseen. Kouluvuoden alkaessa luokanopettajalle kerrottiin, että tietyt oppilaat oli todettu Harvardin uusissa testeissä erityisen lahjakkaiksi ja heiltä odotettiin poikkeuksellista menestystä. Kahden vuoden opetuksen jälkeen kun palattiin katsomaan saman luokan koulumenestystä, niin ne oppilaat joista oli opettajalle mainittu olivatkin menestyneet huomattavasti keskivertoa paremmin. Nämä oppilaat olivat kuitenkin valittu täysin sattumanvaraisesti eivätkä he aiemmin olleet poikenneet keskiarvosta. Tästä on pääteltävissä, että oletusten sääntö pitäänee paikkansa: Ihmisillä on taipumus toimia toisten asettamien oletusten mukaan.

Tämä on minusta jopa suhteellisen pelottava tulos ja se herättää monia ajatuksia. Toki hyvä opettaja pyrkii näkemään kaikissa oppilaissaan heidän täyden potentiaalinsa, mutta kuinka helppoa tämä on toteuttaa käytännössä? On kuitenkin luonnollista, että ihmisten väliset kemiat toimivat erilailla. Ne keiden kanssa yhteistyö toimii mutkattomimmin on yleinen ilmapiirikin kannustavampi ja positiivisempi. Mutta kuinka ihanaa olisi, jos voisi aina olettaa muista parasta mahdollista? Eikä tämä päde todellakaan vain luokkahuoneeseen, vaan koko elämään yleisesti. Ulkomaailmalla on meihin myös merkittävä vaikutus. Tiedämmehän sen itsekin, miten hyvältä se tuntuu kun toinen selvästi uskoo sinuun. Kannustaa jaksamaan yrittää, jaksaa pysähtyä kuuntelemaan huolia ja ratkomaan ongelmia yhdessä, luo sinulle ymmärtäväisiä hymyjä ja luo sinuun uskoa. Se auttaa jaksamaan. Erinäisten tutkimustenkin valossa sillä on vaikutus toisen toimintaan.

Omien oletuksien ja havaintojen kuoppaan putoaa meistä moni. Jopa me vanhemmat luomme jatkuvasti oletuksia omista lapsistamme. Vaikka lapset ovat vanhemmille ne kaikkein rakkaimmat ihmiset maan päällä, joille toivoo kuuta taivaalta, niin silti sorrumme mahdollisesti vahingoittavaan toimintaan. “Tuo esikoinen nyt on niin herkkä, ettei sille moisesta voi sanoa.”. “Nuorin on niin raikuli rämäpää, ettei se kuuntelisi kuitenkaan.” Tämä on niin helppo ja yleinen virhe meiltä vanhemmiltakin. Emme saisi lyödä leimaa lastemme otsaan ja kohdella heitä sen mukaisesti. Meidän pitäisi aina nähdä potentiaali. Toki me kaikki olemme erilaisia ja eri lähestymistavat toimivat eri ihmisillä, mutta uskallan väittää, että kannustava positiivisuus toimii kaikille. Niin lapsille, kuin aikuisille. Pessimisti sanoo, että silloin sattaa pettyä, mutta henkilökohtaisesti petyn mielummin silloin tällöin kuin että en uskoisi lainkaan. Pettymyksistä nimenomaan oppii ja ne voivat olla suuri voimavara tulevaisuuden haasteissa. Sidotaan siivet selkään, eikä jalkoja maahan. Kun tarpeeksi räpyttelee, oppii lopulta lentämäänkin.

27 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Katja

    <3

    • Kiitos Katja <3

  • Anneli

    Totta! Mutta mistäköhän se johtuu, että usein jopa lapsuudesta asti näyttämme siltä minkälaisia me olemme, esim ilkeät näyttävät ilkeiltä, reippaat reippailta, veikeät veikeiltä jne. Johtuuko se siitä, että me leimaamme alitajuntaisesti lapsia(mme) pienestä pitäen heidän ulkonäön perusteella ja niin ohjaamme heidän luonteen kasvamista? Vai muokkaako luonne meidän ulkonäköä ja eleitä? Ehkä molemmat ovat totta…

    Mietin tätä usein esim. CV:tä lukiessa, kun kuvaa katsoessa automaattisesti olettaa jonkun olevan tietynlainen. Ja usein ne oletukset tulee toteen ihmisiä haastateltaessa ja tutustuessa heihin paremmin.

    • Niin mielenkiintoista. Voisipa sitä olettaa kaikista vaan hyvää. Koska väistämättäkin se muokkaa meitä miten toiset meitä kohtelevat. Siksi pitäisi aina muistaa pitää avoin ja positiivinen mieli ja antaa toiselle reilu mahdollisuus <3

  • Suvi

    Nyt naurattaa, sillä ajattelin itsekin, että olisipa minulla ollut yhtä fiksut vanhemmat kuin sinä Hanna ja adoptoitko minut please?!

    Olen sinua vanhempi ja minkäänlaista kannustusta ei kotoa saanut. Pikemminkin oli kyse siitä, että perheeseen kuului (ja kuuluu kuulua yhä) vain yksi menestyjä ja se oli isäni. Tyttärien ei kuulunutkaan menestyä, ainoastaan mennä naimisiin ja kulkea menneiden sukupolvien osoittamaa tietä. Ja usein lannistettiin ihan aktiivisesti tyyliin ” et sinä itse mitään saa aikaiseksi, minä hoidan puolestasi sen ja tämän”.

    Minulla oli ja on kuitenkin aina ollut vahva syväsyntyinen tahto pyrkiä eteenpäin elämässä.Jo kouluaikoina, jolloin lähinnä ihmeteltiin, että miten minä niin hyvin koulussa pärjäsin ja sain hyviä arvosanoja. Ei siihen kannustettu vaan siitä tuli ylvistelyn aihe, joilla voitiin korottaa omaa statusta tyyliin ”minulla on fiksu tytär, ihmekös tuo kun on minun tyttäreni. Olenkin kuitenkin myös herkkä, jonka johdosta minua on kohdeltu alentuvasti ja herkkyyttä heikkoutena korostaen. Tunteita ei saa näyttää, ei varsinkaan negatiivisia. Kiltin tytön syndroomahan siitä seurasi ja kova taistelu oppia pitämään puolensa tässä elämässä, jota opettelen vieläkin.

    Kaikki kirjoittamasi on niin asian ytimessä. Yksi parhaista postauksistasi ikinä. Pidän näistä tämän tyylisistä kaikkein eniten. Sinulla on kykyä katsoa omaa käytöstäsi ja sen vaikutusta toisiin ihmisiin. Siihen on harvalla kykyä, halua tai rohkeutta.

    • Sydän ihan jätti ihan syäkdyksen. Olen todella pahoillani, että et ole saanut kotoa sellaista kannustusta kuten jokaisen lapsen minusta kuuluisi saada. Olen itse hyvin kaukana täydellisyydestä, joten tänne ei kannata haikalla :D, mutta yritän parhaani mukaan olla koko ajan enemmän tietoinen siitä miten itse toimin ja miksi. Koska ainut päämääräni elämässä on, että perheeni on onnellinen, ja onni rakentuu siitä, että saa rohkeasti olla oma itsensä ja selkä suorana toteuttaa omia unelmiaan – rakkaat kuitenkin tukena ja kannustamassa etenpäin. Tunteet saa ja pitääkin näyttää – elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja onni piileekin siinä, että osaa käsitellä myös niitä vaikeita asioita ottamalla niitä sarvista. Toivon, että olet omalla terveellä itsetunnollasi saanut rakennettua ympärillesi kuitenkin joukon ihmisiä, keistä saat tukea ja turvaa <3

  • Laura

    Koin ahaa-elämyksen kun luin tekstiäsi. Todella hyvä postaus, <3 Minä uskon kans siihen kannustavaan positiivisuuteen – ja olen aika skeptinen/pessimistinen. Ja kyllä se toimii. Tiedän olen ihan juuri 30 vuotias, mutta Hanna pliis adoptoi minut :) <3

    • :D ihanaa, että teksti kosketti. Toivon, että tällaisten pienten tekstien kautta pala palalta voisimme yrittää ymmärtää toisiamme paremmin. Paljon toivottu pieneltä blogilta, mutta ainakin aloitan itsestäni :)

  • meow

    Todella viisaasti kirjoitettu :) En tiennytkään, että tämmönen tutkimus on joskus tehty, todella mielenkiintoista! Luin lukiossa jonkin verran psykaa ja erityisesti kaikki lasten kehitykseen liittyvät tutkimukset olivat aina todella mielenkiintoisia :)

    Oletukset tosiaan ovat vaarallisia. Toisaalta ne luo turvaa ja on luonnollista tehdä oletuksia tutuista ihmisistä. Kuitenkin huomaan välillä esimerkiksi omista vanhemmistani, miten he ottavat esiin jotain mielipiteitä tai muita, mitä olen sanonut joskus 10-15 vuotta sitten ja olettavat, että ajattelen edelleen samalla tavalla :D Ihmiset – varsinkin nuorena – muuttuu ja se on todella ok!

    Vanhempien kannustus ja tuki on todella tärkeää ja sanoisin, että kun tekee niin lapsensa kanssa, niin ei voi mennä kovin metsään. Omat vanhempani ilmeisesti halusivat yrittää säästää minua pettymyksiltä, joten eivät erityisesti kannustaneet tai odottaneet multa oikein minkäänlaista menestystä. Nuorena oli pakko opetella olemaan kuuntelematta. Onneksi ystäviltä on saanut nuoruudesta asti niin paljon tukea ja uskoa, että oon saanut rohkeutta seurata unelmiani :)<3

    • Hei minäkin luin lukiossa kaikki mahdolliset psykan kurssit. Reaalissa vastasin sitten historiaan ja psykaan… Olisi pistänyt vastata vaan psykaan, sillä kaikista psykan vastauksista sain silloin täydet ja hissat jäi vähän uupumaan. :D Vaikka kuvittelin tietäväni hyvin Suomen historian. E sieltä tuli, mutta jäi vähän kaivelemaan että olisiko pitänyt vastata kaikki psykaa niin olisiko voinut olla L? Turha jossitella, olisihan se saattanut olla niinkin, että olisin ryssinyt ne taas täysin ja arvosana olisi ollut huonompi :D

      Hei tuo on todella totta. Nuohan ovat skeemoja! :D Ne nimenomaan tuovat turvaa. Tuo varmuutta kun miettii, kun luulee tietävänsä että tämä nyt menee näin. Ja juuri näin: elämä on kasvutarina! On hienoa, että kykenee sanomaan, että tuolloin mietin noin ja ymmärrän sen, mutta nyt tänäpäivänä mietin näin. Sekin on kasvua ja oman ajatusmaailman laajentamista.

      Olen todella pahoillani, että olet kokenut saaneesi hyvin vähän kannustusta. Minusta se on taas vanhempien tavallaan velvollisuus – auttaa lapset lentoon <3 Onneksi olet kuitenkin niin vahva, että olet rakentanut omat siipesi. Huikeaa vahvuutta nuorelta naiselta ottaa itse vastuu omasta menestyksestä <3

  • i

    Tämä on varmasti niin totta. Luin äskettäin romaanin,jonka lause ”människor blir vad vi får höra att vi är” jäi erityisesti mieleen. Mietin itsekin paljon näitä asioita oman pienen poikani kasvatuksessa. Vaikka eivät vanhempani täydellisiä olleet, olen kyllä aina saanut hyvää kannustusta. Molemmat vanhempani ovat kunnianhimoisia ja minulle oli ihan pienestä saakka selvä,että kouluun pitää panostaa. Minua kannustettiin kun luin 4 vierasta kieltä, se oli jotenkin itsestäänselvyys. Yliopiston pääsykokeisiinkin pänttääminen helpotti se kun on aina saanut kuulla pärjäävänsä ja osaavansa. Yritän pienelle pojallenikin opettaa,että tärkeintä on yrittäminen. Aina ei voi onnistua, mutta kyllähän harjoittelu ja yrittäminen useasti jossain vaiheessa palkitaan. Minulla on myös lähipiirissä henkilö, jota on aina sanottu herkäksi ja vanhemmat vielä tänäkin päivänä stressaavat jos henkilöllä on jotain vastoinkäymisiä, kun hän on niin herkkä. Enhän minä kaikkia taustoja tiedä (eikä tietenkään minulle kuulu), mutta kyllä se varmasti vaikuttaa ihmisen minäkuvaan,kun aina on vain toitotettu kuinka herkkä on. Olen itsekin hyvin herkkä ja temperamenttinen (huomaan myös ihan samat piirteet omasta pojastani), eikä minusta herkkyydessä ole mitään vikaa. Sitä vain tuntee asiat niin voimakkaasti, mutta parempi antaa niiden tuntua kuin, että yritetään jotenkin hyssytellä ja tip toe around. Kyllähän voimakkaitakin tunteita oppii hallitsemaan, kunhan saa tuntea ja tietää voimakkaiden tuntemuksien olevan täysin ok.
    Eihän sitä itsekään ole täydellinen ja varmasti sitä aina silloin tällöin tulee sorruttua omien lastensakin leimaamiseen. On varmasti vaikea löytää hyvä tasapaino innokkaan kannustamisen ja tietynlaisen leimaamisen välillä.

    • Vitsi miten hyvin kirjoitit. Kokemuksesi olivat kuin täysin ne samat asiat miten itse olen lapsuudessa ja nuorena kokenut! Juurikin tuo – kunhan yritetään ja aina on ollut fiilis että minä pärjään ja osaan – kiitos kannustuksen. Mutta ihan yhtälailla, toki eri ihmisten kanssa on luonnollista käyttäytyä erilailla, mutta vaatii jo melkoista tutkiskelua ja mielentaitoa miettiä milloin oma toiminta voi olla jopa vahingoittavaa. Juuri kuten tämän herkän ihmisen kohdalla kuvailit. Mutta ah – niin mielenkiintoinen aihe eikä meistä kukaan ole täydellinen. Hyvä tosin olla tietoinen.

  • Helkku

    Voi apua, tunnistan kyllä itseni tuosta olettamisesta, että omat lapset on jokainen jotenkin tietynalisia. Kun on jokin oletus, sitä väistämättä puhuu ja käyttäytyy lapselleen siten, vaikka ei todellakaan haluaisi laittaa heitä vain johonkin tiettyyn yhteen muottiin.
    Tunnistan myös ne oletukset, joita minuun on lapsuudessa kohdistunut. En sano että ne olisivat pahoja tai huonoja, mutta aikuisena on ollut hyvin vaikea koittaa muuttaa näitä oletuksia itsestään vaikka olisi halunnutkin. Tämä oli kyllä hyvä muistutus itselle aiheesta, kiitos. <3

    Ja voi että kuinka ihania kuvia! Oltiin lasten kanssa alkuvuodesta kolmisen kuukautta Jenkeissä (mies sieltä kotoisin), ja käytiin myös Losissa. Tuli ihan ikävä sinne kun katselee noita palmuja ja sinistä taivasta. <3

    • Siis minä heräsin tähän jokin aika sitten ja löin itseäni päähän hiljaa mielessäni. Miten olinkin onnistunut nyt jo niputtamaan lapsiani tietyn laisiksi?! Mutta onneksi heräsin tähän ajatukseen nyt (jo). He ovat vielä niin pieniä, että pystyn tietoisesti työstämään omaa mieltäni ja toimintatapojani tämän ympärillä. Miten tulisi kannustaa ja mihin heitä kaikkia rohkaista. EI niin yksinkertainen asia.. Lopun elämää saa näitä varmasti miettiä. Hyvä olla tietoinen.

      Ja hei ai että. Vaikka en ole Venicen alueen mikään suurin fani niin nämä kuvat olivat ihania. Parhaat jäävät vielä aina blogista pois (missä kaikki pojat kattoo suoraan kameraan), mutta nämäkin ovat aivan ihania <3

  • Noona

    Tämä on niin totta ja olen miettinyt tätä paljon viime aikoina. Aloitin kolmosluokalla englannin opinnot innokkaana, mutten oppinut ihan samassa tahdissa kuin muut. Siitä seurasi se, että opettajani ei enään kannustanut edes yrittämään. Kun tarkistettiin tehtäviä niin hän hyppäsi järjestysessä oman vastausvuoroni yli, eikä antanut edes mahdollisuutta yrittää. Kyllä sitä pieni lapsi aika äkkiä uskoo sen ettei voi edes oppia niitä asioita! Vasta lukion jälkeen päätin että olen tarpeeksi hyvä ja lähdin aupairiksi ulkomaille. Siellä tajusin että pärjään ja opin koko ajan lisää! :)

    • Voi ei :( Ja pieni lapsi kun ei edes osaa sanoa, että nyt harmittaa ja haluaisin yrittää. Mutta ihanaa että olet itse päättänyt ostata, koska silloinhan pärjää! Toki muiden kannustavat sanat ja teot auttavat eteenpäin, mutta oikeasti elämässä pärjääminen tarkoittaa sitä että ottaa vastuun omasta elämästään ja päätöksistään. Sinä rakensit siipesi ja lennät <3

      • Noona

        Unohtui tuohon kirjoittaa että tuota jatkui siis yläasteella eri opettajalta, joka opetti minulle sekä englantia että ruotsia. Enkku meni edelleen rimaa hipoen läpi, mutta ruotsissa tsemppasin tosissani alussa ja sainkin kiitettäviä kokeista sekä tein moitteettomasti läksyni ja olin aktiivinen tunnilla. Sain todistukseen kuitenkin numeroksi kasin. Kysyin opelta miksi ja hän vastasi että ettei sit myöhemmin harmita jos numero laskee. Siihen lopetin myös ruotsin opiskelun. Harmittaa jälkeenpäin etten potkinut jo silloin vastaan! Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä :)

  • Riikka

    Opettajana joutuu kyllä jatkuvasti tasapainottelemaan positiivisen pedagogiikan ja realistisen minäkäsityksen kanssa. Positiivinen, mutta realistinen minäkäsitys on avain onnistumisiin ja myös niiden pettymysten sietämiseen. On totta, että jos lapsi uskoo olevansa huono matematiikassa (oli käsitys tullut opettajalta, kotoa tai jostain muualta), on lapsen vaikea saavuttaa täyttä potentiaaliaan. Toisaalta on myös raastavaa katsoa lasta, jonka onnistuminen on joka kerta hänelle itselleen (tai kotiväelle) pettymys. Jollekkin 7,5 kokeesta on ilon aihe ja onnistuminen, ja siitä saa ja pitää olla ylpeä. Jos kuitenkin omat käsitykset ja tavoitteet on epärealistiset, voi tuokin olla pettymys. Jatkuvat pettymykset taas heikentävät positiivista minäkäsitystä.

    Harvoin meillä Suomen maassa kuitenkin ollaan liian itsevarmoja ja epärealistisin tavoittein liikenteessä, päinvastoin.

    Positiivisuudessa ja ennakkoluulottomuudessa on voimaa! Jokaisen pitäisi enemmän keskittyä omiin ja toisten vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin :)

    • Tämä on niin totta. Positiivisen, mutta realistisen minäkuvan muodostus ei sekään ole mikään itsestäänselvyys. Se vaatii hyviä mielen taitoja. Kuvailemasi asiat ovat niin totta. Meillä kaikilla on vahvuudet ja heikkoutemme – on mahtavaa jos rinnalle löytyy ihmisiä auttamaan löytämään vahvuuksien kautta voimaa niiden heikkouksienkin vahvistamiseen. Koska kuten sanoit – postitiivisella kannustuksella on uskomaton voima!

  • Haidi

    Olipas jotenkin ihana kirjoitus ja pisti kyllä ajatukset liikkeelle moneenkin suuntaan. Joissan tilanteissa kuitenkin kun on uskottu ja oltu positiivisia ja sitten homma meneekin metsään useamman kerran loppuu se usko kesken. Ja joskus se on ihan omalle mielenterveydellekkin parasvaihtoehto olla uskomatta ja vain katsoa mitä tuleva tuo tullessaan. Tämä kuitenkin nyt aikusiin ihmisiin ajatellen eikä lapsiin! :) mutta positiivisemmassa asiassa taas huomaa kuinka se omien ystävien tuki ja tsemppaus on välillä saanut itsensäkin ylittämään omat odotuksensa ja kasvattanut ne siivet selkään! Ja välillä on saanut todistaa niitä ihmisten luulija vääräksi ihan vaik uskomalla itseensä ja unohtamalla muiden mielipiteet.

    • Voi nuokin ovat niin tuttuja tunteita. Ja onhan se inhimillistä. Jos kerta toisensa jälkeen joutuu pettymään niin onhan se vaikeaa uskoa enää. Ja se on totta, pitää tunnistaa myös ne tilanteet milloin omaa mieltä pitää suojella. Joskus pitää pystyä myös lähtemään. Mutta tämä tosiaan aikuisista ja muista ihmisisuhteista puhuttaessa.

      Ja itseasiassa mä mietin ihan samaa asiaa mistä mainitsit kun kirjoitin tätä postausta. :D (luet jo mun ajatukset Haidi :D ) Tiedän monia tyyppejä, jotka ovat saavuttaneet unelmansa sen voimalla, että ovat halunneet näyttää epäilijöidensä olleen väärässä. Sekin on erittäin sisukasta – se on omien siipien tekoa ja vastuun ottamista omasta elämästä. Tosin siinä taas saattaa varista usko muihin ihmisiin, mikä sekin hyvin harmillinen asia.

  • Saaramaria

    “Kun tarpeeksi räpyttelee, oppii lopulta lentämäänkin.” Tämä sanoo kaiken ❤❤❤ kuinka sitä aina jaksaisi tukea ja kannustaa niissä lentoharjoituksissa, omien lapsien ja ihan kaikkien. Olen yrittänyt omille lapsille tartuttaa ajattelutapaa “Tänään tapahtuu varmasti jotain kivaa!” ja jos näin jo aamulla ajattelee, yleensä se oma käytöskin siihen johtaa, eli juuri tuo, että jos odotamme jotain, se ohjaa myös omaa toimintaamme.

    • Ihanasti mietitty! Jotenkin itsekin uskon hyvän vetovoimaan. Se mihinä uskomme vetää myös meitä puoleemme. Hyvän päivän oletuksesta on aina hyvä aloitta! <3

  • Ihanasti kirjoitettu! Ja antaa ajattelemisen aihetta! On niin helppo tosiaan lokeroida lapsensa, ja sitä kautta vaikuttaa hänen käytökseensä, ja usein sen tekee ihan huomaamattaan!

    • Se on ihan totta! Ja toki sitä on hyvä tiedostaa eri ihmisten heikkoidet ja vahvuudet, mutta heikkouta ei tarvitse ns. “sulkea pois” vaan miettiä aina miten sen vahvuuksien kautta saisi sitä mahdollisesti vaikeampaakin osa-aluetta nostettua ylös! :)

  • Henrika

    Koulumaailmassa muistan kyllä törmänneeni tuohon opettajien toimesta aika paljonkin. Meitä kun on neljä sisarusta, jotka kävimme perätysten samaa lukiota niin opettajat jopa olettivat meidän lukevan samoja aineita! Yksi opettaja kerran ihmetteli, miksi en lukenut tiettyä ainetta koska siskoni luki :D meillä oli aivan eri kiinnostuksen aiheet tuolloin ja nykyään olemme aivan eri aloillakin :)
    Aihe kuitenkin on ehdottoman tärkeä muistaa muussakin elämässä ja omien lasten kanssa <3

    • Tuttua! :D meitäkin kun oli kolme sisarusta ja KAIKKI AIVAN ERILAISIA :D Aina ihmeteltiin että miten te olette siskoja :D Ja niin totta. Tärkeä muistutus. <3