CATEGORIES

Boursinia Helsingissä

28.1.2014

Instagramiin ja blogin kommenttiboksiin on sadellut kiittelyitä Uunikana-reseptini jakamisesta. Todella monet ovat sitä itsekin kokeilleet ja palaute on ollut erittäin innostunutta. Ihan mahtavaa, ettette säikähtäneet ketsuppikastiketta ja annoitte tälle mahtavalle arkiruoalle mahdollisuuden ymmärrettävistä epäilyistä huolimatta.

Uunikanan tiimoilta mainitsin myös Boursinholismistani. Tätä tuorejuustoa on melkoisen vaikea Suomesta löytää. Stockmann ei kuulema ainakaan lähitulevaisuudessa pysty sitä valikoimiinsa saamaan. Lähin ostopaikka löytyi onneksi Ison Omenan Citymarketista, mutta heiltäkin se myytiin loppuun melkoisen nopeasti. Toivottavasti sitä on tullut jo lisää? Sain kuitenkin hiljattain erittäin ilahduttavan mailin Ruoholahden Citymarket-kauppiaalta: Boursin lisätään heidänkin juustovalikoimiinsa helmikuun alussa!

boursin

Joten kaikki keskusta-alueen herkkusuut, joille valkosipuli ja juusto maistuvat, 6. viikon lopulla saadaan tätä herkkua lähempääkin!

21 comments

Leave a Reply to Mimi de Paris Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Tapsu

    Tänään oli Boursinia IsonOmenan Citymarketissa :-) olen kytännyt sitä tästä poustauksestasi lähtien joka viikko ja nyt oli hyllyssä. On kyllä hyvää!

  • Anne

    Moikka! :) Ajattelin, että nyt on aivan pakko kommentoida :D Olen seurannut blogiasi pidemmän aikaa ja lukenut Boursin-rakkaudestasi. Itse en ollut kyseistä tuorejuustoa koskaan maistanut. Muutin juurikin eilen puoleksi vuodeksi Belgiaan ja ostin heti ensi töikseni Boursinia ja patonkia. Hinta Boursinille oli n. 1,5 €. Ja pakko todeta nyt, onhan se aivan täydellistä! :D

  • kia

    Julkaisetko vain uunikanan hehkutukset? :DDD

    • Mrs.V

      kia
      kia@hotmail.com
      82.181.25.126
      Ei-roskasi merkitsi mrs vKirjoitettu 28.1.2014 klo 21.49

      Toi kana oli ihan kamalaa. :( Se ketsuppi maistu kyllä kuumalta ketsupilta, ei muulta. Ei se koostumus miksikään muuttunut. Yäk. :(

      Boursinia Helsingissä
      15 Näytä artikkeli
      Valitse kommentti kia
      kia@hotmail.com
      82.181.25.126
      Ei-roskasi merkitsi mrs vKirjoitettu 27.1.2014 klo 18.07

      Oli järkyttävän pahaa. :( Ketsuppi maistui kuumalta ketsupilta, ei muulta. Ihan tuli huono olo.

      Parasta kotiruokaa – Uunikana
      72 Näytä artikkeli
      Valitse kommentti kia
      kia@hotmail.com
      82.181.25.126
      Ei-roskasi merkitsi mrs vKirjoitettu 26.1.2014 klo 13.41

      Vitsi miten upea toi ensimmäinen kuva! Aina kun luen sun blogia, mies huutelee vierestä:”Hei mitä hienoja kuvia sä kattelet, näytä mullekin!!!” Harrastaa siis valokuvausta ja aina salamana vieressä katselemassa sun blogia mun kanssa. Hihi. :)

      Pitäis kokeilla sun sitä uunikanaa, joka me ristittiin ketsuppikanaksi. Resepti on kaikessa ällöttävyydessään mielettömän kiehtova, varsinkin kun kaikki sitä kehuivat kovasti!

      Hei Kia! Mä kävin pitkästä aikaa äsken kurkkaamassa roskaviestit ja siellä oli kaikki sun neljä vanhaa kommenttia! Miten ihmeessä ne menee sinne suoraan? Kun ei siellä kenenkään muun viestejä ollut?! En siis ole näitä nähnyt ennen ja ei todellakaan ole tarkoitus blokata sun mielipidettä! :D On täällä joku muukin joka ei siitä pitänyt ja kommentti on kyllä näkyvissä. En mä missään nimessä moisesta pahastu :D Makuasia ja eihän kaikki nyt missään nimessä voi kaikesta pitää :) Joten harmi että ei ollut teidän juttu.

  • Mimi de Paris

    ohom.. Siis Cranberry!! Karpalo&pippuri Boursin…

  • Mimi de Paris

    Oma Boursin supersuosikkini on tama. Crabverry Pepper…

    http://www.delucaswinnipeg.ca/en/cheese/french/boursin-cranberry-pepper-6150g-ch4702

    Aivan ihanaa ruisleivan paalla. Tosin sita saan harvoin omassa kotimaassa, jollen itse leivo… Toivottavasti saatte myos tuota Cranberry makua Suomeen. It’s heaven!!

  • Jennifer

    Täälläkin kokeiltiin uunikanaa ja sekä minä että avokki tykästyttiin siihen, tehdään uudestaankin! :)
    Ja tuota Boursinia on pakko kokeilla.

  • Maya

    Heips!

    Pakko myös kommentoida uunikanareseptiä. Se oli taivaallisen hyvää! Ei voisi ikinä uskoa, miten tavallinen ketsuppi muuttaa makuaan ja koostumustaan noin erilaiseksi, paremmaksi. Tuunasin reseptiä hieman ja heitin myös pari pilkottua valkosipulin kynttä kanojen päälle uuniin. Maku oli loistava! Tuli aivan mieleen erään nimeltämainitsemattoman meksikolaistyylisen ravintolaketjun garlic chicken-annos. Maustoin perunat itse terveellisillä yrteillä ja mausteilla. Nam! Boursinia ei täältä päin varmastikkaan vielä löydy, yhden cittarin tsekkasin. Kiitos tämän mahtavan reseptin jakamisesta!

    • Mrs.V

      Hei ihan mahtava kuulla! :) Hyvä ja helppo arkiruoka on aina vaan niin helpotus. Tosi kiva kun sait yhden lisään repertuaariisi! Ja hei suosittelen kysymään suoraan paikalliselta citymarket kauppiaaltasi josko he voisivat boursinia tilata? Silla kuulema todella hyvin vastailevat nämä kauppaketjut asiakkeiden tuotetoiveisiin! :) Nim. Ruoholahden cittarissakin on kohta boursinia! JES!

  • Pautsi

    Täytyy tulla kertomaan, että minäkin tein viime viikolla uunikanaa. Mieheltä tuli melkein täystyrmäys. Liikaa maistui ketsupilta kuulemma. Ei tarvitse hänelle ainakaan uudestaan tehdä.
    Itse taas tykkäsin. Ketsuppi maistui kyllä todella paljon, mutta kun suurimmat osat kaapi kanojen päältä pois, oli ruoka mielestäni maukasta. Ja tuorejuusto sopi todella hyvin kanan kanssa! Ajattelin, että kokeilen ensi kerralla tommaatimurskaa yms. laittaa samalla tavalla uuniin kanan kanssa. (Jos maistuis miehellekin) :D Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun edes yhdistin tomaatin kanan kanssa. En ollut tullut aikaisemmin edes ajatelleeksi, että ne sopisivat hyvin yhteen :)

  • kia

    Toi kana oli ihan kamalaa. :( Se ketsuppi maistu kyllä kuumalta ketsupilta, ei muulta. Ei se koostumus miksikään muuttunut. Yäk. :(

    • Mrs.V

      Hei Kia! Mä kävin pitkästä aikaa äsken kurkkaamassa roskaviestit ja siellä oli kaikki sun neljä vanhaa kommenttia! Miten ihmeessä ne menee sinne suoraan? Kun ei siellä kenenkään muun viestejä ollut?! En siis ole näitä nähnyt ennen ja ei todellakaan ole tarkoitus blokata sun mielipidettä! :D On täällä joku muukin joka ei siitä pitänyt ja kommentti on kyllä näkyvissä. En mä missään nimessä moisesta pahastu :D Makuasia ja eihän kaikki nyt missään nimessä voi kaikesta pitää :) Joten harmi että ei ollut teidän juttu.

  • eeeja

    Kommentoinpa nyt tähän ja kiittelen myös uunikanareseptistä, kokeilin sitä viimeviikolla, ja varmasti vakiokäyttöön jää. Ihanan helppo ja yksinkertaisista aineista, että jaksaa pitkän työpäivänkin jälkeen alkaa tekemään. Ruuan ollessa uunissa voi sitten kätevästi käyttää ajan tekemällä salaatin ja tiskaamalla ruuan laitosta syntyvät sotkut :) Mieskin kehui “harvinaisen hyväksi kanaruuaksi”, hän kun ei yleensä kanasta niin kauheasti välitä. Ainut että tuli melko tulista meidän mielestämme, ei uskallettu pikkumiehelle antaa.. Ei lötynyt lähikaupasta Heinzin ketsuppia, joten korvasin Pirkan Mexican-ketsupilla. Liekkö se sitten syynä? Ja myös lohkoperunoiden maustamisen kanssa jouduin vähän soveltamaan, ei löytynyt myöskään tuota valmista maustepussia. Osaatko sanoa mitä mausteita se sisältää? Maustoin sitten perunat vihannes- ja perunamausteella, chilillä, basilicalla, mustapippurilla jne. Niin ja tuorejuustona toimi kaapista löytynyt ruohosipulituorejuusto, eli kaikin puolin soveltamiseksi meni :D

    • Mrs.V

      Hei mä uskaltaisin väittää sitä syyksi!! Koska se Heinzin HOT-ketsuppi on todella mieto. Ei todellakaan tulinen uunin jälkeen vain vain “mausteinen” kun taas perusketsuppi olisi täysin mauton. Ja siinä capsissa on valkosipulia, chiliä? ja yrttejä, joten eiköhän sun oma sovellus ihan tarpeeksi lähelle menE! :) Ja ehdottomasti pariksi tuorejuusto, minkä mausta pitää eniten! :) Ihanaa, että tuli yksi helppo arkiruoka lisää. Niille kun on usein tarvetta.

  • Kiitos ko. tuotteen esittelystä! Tänään törmäsin täkäläisessä tukussa Boursin tuote-esittelijään ja pitihän sitä maistaa. Nyt ymmärrän mistä täällä puhutaan. Se on taivaallista. Nams. Jouduin tosin ostamaan kolme pakettia kun tukussa ei myydä yksittäin. Kolme pakettia kustansi $8,5 .
    No ensimmäinen on jo puoliksi syöty, minä ja kolmivuotias naposteltu vasta leivottujen ruisleipien päällä. Yksi juusto oli shallot sipulilla ja sekin on erittäin hyvää.

    • Mrs.V

      Oooooh!!! Lucky you!!! Niin paljon halvempaa se tosiaan on muualla. Mä olen syönyt sitä lapsesta saakka ja siitä saakka ollut tää pinttymä. Se on vaan niin sairaan hyvää :D

  • är

    Uunikana toimi muuten todella hyvin BBQ ketsupin kanssa. Suosittelen jos on yhtä kova BBQ fani niinkuin minä! :)

    • Mrs.V

      Hei hyvä vinkki! Kiitos! :)

  • Lissu

    Apua! Uskaltaakohan tätä edes kokeilla :D nimin. Pahimman luoka juustohiiri ^^,

    • Mrs.V

      Mä varoitan kyllä – ei ole takas menemistä. Pala taivasta tuoreen patongin päällä…

  • Ai, ai tämä juusto on saanut kyllä täälläkin pahimman sortin addiktion aikaiseksi kun sitä saa jopa ihan pienen pienestä lähi-Sainsburys’stamme! ;) Nimim. en ole yli kahteen vuoteen syönyt yhtä paljon valkoista patonkia kuin viime viikonloppuna jolloin tuli vedettyä boursinia ja melkein kokonainen baguette ;)

    Maria / Petite Living