CATEGORIES

Somekuvien realismi

12.1.2018

Monet ovat somea selatessa törmänneet erinäisiin suoraan ylhäältä päin otettuihin kuviin, jossa kuvan tavarat tai asiat on sommiteltu ikään kuin kertomaan tarinan. Näitä kuvia kutsutaan flat lay -kuviksi. Flat lay voi olla esimerkiksi kuva lounaspöydästä, jossa lintuperspektiivissä näkyy eri ruoka-annoksia, ruokailijan aurinkolasit ja kaksi koskematonta kahvia lattetaiteineen. Kuvassa ei näy ihmisiä, mutta kuvasta voi päätellä että kaksi ystävystä ovat istahtaneet alas nauttimaan lounaan kauniin aurinkoisena päivänä. Ruoka-annokset vihjaavat terveellisistä elämäntavoista ja kahvit nautinnollisesta yhdessä vietetystä hetkestä. Flat layt ovat minusta kivoja siksi, koska niistä saa itse kehittää tarinan näkemänsä ympärille kun omalle mielikuvitukselle jätetään tilaa. Flat lay-kuvaaminen onkin ihan oma taiteenlajinsa, joissa vain mielikuvitus on rajana.

Jotkut flat layt ovat aidon satunnaisia mutta osa taas tarkan harkittuja ja joskus jopa epärealistisia. Erityisesti ruoan kuvaamisessa harrastetaan paljon “siistiä sotkemista”, jotta saisi kauniita kuviakin. Kahvikupin rinnalle on kauniin epäsymmetrisesti ripoteltu kahvipapuja ja vieressä lepää pieni siivilä josta on selvästi tippunut kanelia pöydälle herkkukahvin viereenkin. Harva kuitenkin jauhaa kahvinsa kahvipavuista itse tai sirottelee niin holtittomasti kanelia ympäriinsä – saati siivilällä. Sanotaan että kattaus on puoli ruokaa – se pitää ehkä näissä kuvissakin paikkansa. Kahvi näyttää houkuttelevammalle kun sen ympärille on rakannettu kaunis kahvihetki yksin valkoisella pöydällä nököttävän kupin sijaan.

On ymmärrettävää, että moni kokee somekuvat hyvin valheellisina. Niissä kun on helppo tehdä arjen asioista paljon ihanemman näköisiä kuin ne todellisuudessa ovat. Mutta näissäkin kannustaisin lempeän kriittiseen medialukutaitoon. Nähty kuva ei ole todellisuus. Ne ovat tarinoita, jotka kaikki saavat tulkita tavallaan. Itse somessa työtä tekevänä kuvien sommittelu on niin arkipäivää, että ihan unohdan välillä että joku saattaa luulla, että näin täällä aina syödään ja hörpitään kauniin täydellisiä herkkulatteja päivästä toiseen. Kuvien takana on kuitenkin useimmiten suunnittelu mitä kuvan haluaisi kertovan, rekvisiitan hankkiminen, sommittelu, niiden kuvaaminen ja sitten vielä kuvan käsittely. Kaikkien kuvien tarkoitus ei olekaan olla täysin realistisia. Niillä on tarkoitus luoda tarina, joka inspiroi. Itselle some on iso osa työtäni ja tuotan sinne paljon kuvia. Täten haluan panostaa kuvien visuaalisuuteen ja joskus se saattaa tarkoittaa tekaistuja tilanteita ja harkittuja sommitteluja. Täten seuraavan kerran kun jäät katsomaan kauniin täydellisesti aseteltua kuvaa muista, että kuvan oli ehkä tarkoituskin pysäyttää.

Sources: Picture 1, Picture 2, Picture 3, Picture 4

22 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anna

    Joku kommentoijista toivoi konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä sillä aitoudella oikein haetaan.

    Itse miellän asian niin, että esteettiset ja kauniit, jopa ne epärealistisetkin, kuvat voivat olla inspiroivia. Ero nousee siinä, että missä yhteydessä niitä kuvia katselee ja/tai missä kuvat on ihmisten nähtäville jaettu. Esim. flat lay-kuvat, joissa on ne huolella ympäriinsä ripotellut kahvipavut ja jouluvalot, ovat ok esim. aikakausilehdissä tai vaikka ruokakirjan sivuilla. Silloin tuntuu, että ne epärealistiset, ehkä kovalla kädellä muokatutkin, kuvat kuuluvat asiaan. Kuvat ovat tällöin vähän niin kuin “anonyymejä” (voiko noin sanoa.. :D), eikä niiden ole tarkoituskaan esittää kenenkään arkea tai elämää. Mutta jos esim. bloggaaja jakaa samanlaisia kuvia blogissaan, instassaan jne. niin siitä se aitous katoaa. Jokainen ymmärtää, ettei kukaan oikeasti juo kahvia valoihin kietoutuneena (what?! :D).

    En tiedä tuliko tässä tarpeeksi konkreettista esimerkkiä. Toivottavasti osasin avata ajatukseni niin, että niistä sai edes vähän kiinni, mitä hain takaa. :D

    • Hei ymmärrän täysin, ja yhdyn täydin että jotkut jo surkuhupaisaa, mutta vielä kaipaisin edelleen konkreettista esimerkkiä miten esim ammattibloggaaja voi tuottaa erityisen hyvin samalla kaunista ja inspiroivia kuvia tinkimättä realiteeteista – ja joka päivä kun tuotetaan jotain. Se kun on työ – ei vaan oma henkilökohtainen nettipäiväkirja? Koska toinen ääripää on sitten, että jos tämä on työ niin kuinka ei viitsitä panostaa? Tänä kun ei ole mitenkään helppo asia tasapainotella. Koko ajan kun pitöisi keksiä jotain uutta miten tämä toteutuisi… minullakin kun on tietty halu ja into aina kehittyä.

      (Anteeksi todella epäselvät ja sillisalaatti vastaukset – vastailen kännykällä bussista ja mun nakit ei vaan osu nyt oikeille kirjaimillekaan?)

  • Tea

    En tiedä, kuulunko nyt vähemmistöön, mut mä tykkään kyllä paljon myöa näistä “epätodellisen täydellisistä” kuvist blogeissa. Omassa elämässä riittää kahden lapsen kanssa rämpimistä, tiskivuoria, parittomia sukkia, sotkuisia huoneita ja epähehkeitä aamupaloja, en mä jaksa avata blogia vain katsoakseni kuvia toisten vastaavista. Tottakai sellaiset realismikuvat on ok, ja kivakin välillä nähdä totuutta kuvien takana, mut mulle riittää et bloggaaja on teksteissään aito ja samaistuttava. Kuvat katson mieluiten kauniina ja olkoon nyt sitten vaikka epätodellisina, jos niin haluaa ajatella. :D Ne kauniit kuvat piristää, inspiroi ja on ihan muuten vaan kivoja katella. Löydän tarttumapintaa sitten siitä kirjoitetusta tekstistä. :)

    • No mulla sama kuin sulla – ja tämä siksi että tätä työkseni tekevänä minulle niin itsestäänselvää että yhden kuvan takana on aina niiiiin paljon muutakin mitä ei näy. Minusta on jotenkin aivan selvää että kaikilla on huolensa ja ongelmansa – ei kenenkään elämä ole täydellistä, mutta positiivisia, iloisia ja kauniita asioita katsomalla ja elämää täyttämällä sitä hyvää mieltä voi saada lisää❤️ Kuten blogikuvauksessani lukee: arjen oikeiden haasteiden levähdyspaikka.

  • Mistähän muuten se vaade tulee että somessa kaikkien kuvien pitäisi olla r e a l i s t i s i a? Luulisi tosiaan jokaisella olevan sen verran medialukutaitoa. Kuka haluaa julkaista esimerkiksi itsestään kuvia kun on vaikka sairaana eikä parhaimmillaan? En minä ainakaan. Ja ihmisten muutenkin pitäisi ymmärtää että kaikilla meillä on huolia ja murheita ja huonoja päiviä, vaikka niitä ei somessa kuuluttaisikaan.

    • Todella hyvä pointti! Ja näin mietin minäkin. Medialukutaito on tosiaan asia minkä tärkeyttä painottaisin, se kun tänä päivänä tuntuu linkkautuvan omaan hyvinvointiinkin. Ei pidä vertailla muihin ja ymmärtää, että yhden kuvan takana on vuori näkymätöntä – aina.

  • Malla

    Tämä on kiehtova aihe kaikkinensa. Omasta mielestäni kuvia voi toisinaan tarkastella juurikin puhtaasti esteettisesti nautiskellen ja inspiroituen ja samaistettavuus ja aitous ei ole silloin välttämättä vaatimus tai ykkösprioriteetti kuvien katselijalle. Tähän keskusteluun kaipaisin kommentoijilta ja lukijoilta mieluusti ihan konkreettisia esimerkkejä mitä he tarkoittavat ja ymmärtävät inspiroivalla realistisuudella. Ehkäpä voisit palata tähän jossakin yhteydessä : )

    • Olen aivan samaa mieltä! Olisi niin mielenkiintoista kuulla näistä konkreettisia esimerkkejä niin voi itsekin inspiroitua ja nähdä jos voisi itekin oppia jotain uutta! :)

  • Hadi

    Medialukutaito on kyllä mielenkiintoinen asia ja monesti nykyään tulee siihen tulokseen, että sitä tulisi opettaa koulussa, sillä monilta taito puuttuu. Itse on ollut etuoikeutettu, kun on saanut kasvaa tekniikan ja sosiaalisen median matkassa on medialukutaito tullut kuin itsestään. Itse rakastan Flat lay kuvia. Ne ovat isnpiroivia, kauniita ja usein juurikin aseteltuja. Liian aseteltu aamupala on hieman ärsyttävä, mutta lattekuvat kahvilasta taas tuntuvat enemmän ”hetkessä” otetuilta :)

    • Ihan totta. Itsekin teen tätä niin paljon että hyvä pysähtyä välillä kuuntelemaan miten eri puolilta asiaa katselevat ihmiset kokonaisuuden näkevät! Juurikin se on itselle se haaste, että miten kuvata niin että kaikki on samaistuttavaa, mutta samalla kaunista ja inspiroivaa! :)

  • Leena

    Just noi alimmat on miusta tosi ärsyttäviä kun eivät ole yhtään todellisia. Tai ehkä joillain on mut näyttävät liikaa sellasilta ruokakirjan tai naistenlehden kuvilta. Mitkä ei siis yleensä ole todellisia. Äh en nyt oikein osaa tätä selittää. Mutta kun useammasta blogista luin et on keitetty vaikka kahvia ihan sen takia et saa otettua kuvia blogiin niin kyllä se tuntuu ihan älyttömältä. Kun ei sitä kahvia ole edes juotu! Itse olen myös sellainen fiilispukeutuja et useiden asujen kuvaaminen samaan aikaan (jotka kuitenkin esitellään eri päivinä) on kans sellasta epärealistista hommaa. Liika kiiltokuvamaisuus turruttaa, tavallaan kun hyvin monissa blogeissa on sitä samaa tarkkaan suunniteltua yhteistyöruoka/meikkipostausta asetelmakuvineen ja sit asukuvat myös jossain erikoispaikoissa poseerattuina niin kaipaan niitä alkuaikojen huolettomampia otoksia ja rennompaa otetta. Et ei kaiken tarviis olla niin täydellistä tai jotain näytelmää. Ite ei oikein niihin löydä tarttumapintaa ja tulee nopsasti selailtua kuvat läpi vaan. No nyt en vastannut ajatellen ainoastaan sinun blogiasi, sinulla on kuitenkin ollut onneksi myös niitä vauhdikkaampia kuvia poikien kanssa. ? Ja ehkä tää on myös itselle se helpompi samaistumisen kohde pienten lasten äitinä. Kaikkea hyvää sinulle, sydämesi varmasti tietää oman tiesi toimia!

    • Kiitos paljon pohdiskelevasta kommentistasi! Tosiaan, tämä on vähän kaksiteräinen miekka. Koska kun blogia tekee työkseen niin koen myös, että minun pitää kehittyä ja tuottaa mahdollisimman ammattimaista, inspiroivaa ja hyvää sisältöä. Tämä tarkoittaa sitä että haluan ottaa entistä parempia kuvia, kehittyä omassa kuvankerronnassa, opiskella kameratekniikkaa & kuvankäsittelyä jne. Koska jos tätä ei tee niin miekan toinen pää taas pistää siitä, että miten ei voi panostaa enemmän, jos tämä on työ? Ja kyllähän näitäkin blogeja on – blogeja on ihan mielinmäärin erilaisia, mikä on ihanaa. Kukin voi varmasti löytää sen lähinnä omaa mieltymystään olevan. Oikeaa tai väärää kun tässä ei ole. Ammattiblogit kun ei nekään ole vain näytelmää. Se on tasapainon hakua oman realiteetin ja huolella tehdyn työn välillä. Itse en koskaan ainakaan täysin tekaise mitään. Esimerkiksi itsekin harrastan sitä, että kerralla otan asukuvia enemmän. Mutta nämä kaikki asut ovat sellaisia, mitä on ollut jo päällä, mutta niitä ei ole ehtinyt kuvata. Tämä on vain ajanhallintaa ja järkevää päivien organisoimista kuvata kerralla, koska on todella vaikea ja tehotona sopia jokaiselle päivälle eri ihmisen kanssa esimerkiksi kuvaustreffit. Jos haluaa työskennellä tehokkaasti kannattaa kuvat ottaa putkeen (kuvauspäivä) ja sitten pyhittää vaikka seuraavalle päivälle editointipäivä. Itsekin kun olen kolmen lapsen äiti on minulle elinehto, että olen järjestelmällinen ja aikataulutan päivät ja tehtävät hyvin tehokkaasti.

      Ja luotan tosiaan siihen, että tiedän miten toimia. Jokainen meistä tietää varmasti sen itselleen toimivimman ratkaisun. Välillä on ihanaa vain pysähtyä miettimään mitä nyt tekee ja mitä voisi tehdä toisin. Yrittää ymmärtää toista näkökulmaa. Punnita – ja jatkaa sitten taas eteenpäin parhaalla näkemällään tavalla :) Blogeja on laaja kirjo ihan laidasta laitaan ja kumpaakaan ääripätä ei todellakaan kannata eliminoida. Kaikessa on puolensa. On itsestäänselvää – ettei kenenkään elämä ole täydellistä – eikä sitä ne kuvat yritäkään sanoa. :)

      Kiitos vielä pidemmästä kommentista ja ihanaa viikkoa teidän perheelle! :)

  • Saaramaria

    Mielenkiintoisia kommentteja ja ajatuksia aiheesta, tästäkin syystä tämä blogi on ihan paras! Tottakai kommenttien pohjalla on aina postaus, joka niitä ajatuksia herättää, ja olet todella hienosti mielestäni tuonut blogisi sisältöön tätä pohtivampaa puolta, visuaalisuutta unohtamatta. Tätä blogia on nautinto seurata ?

    Monilukutaito on yksi nykypäivän ”kansalaistaidoista” joka on osittain (käsite on varsin laaja) myös kuvanlukutaitoa. Siitä näkökulmasta nämä flat layt tarinoineen ovat todella kiinnostavia. Olisi joskus kiinnostava verrata bloggaajaan ”tarkoittamaa” tai ajattelemaan tarinaa lukijan vastaavaan.

    Ehkä itse katselen turhan kriittisesti tai usein kuvanluvun näkökulmasta, mutta monesti flat layt pistävät hymyilemään. Ei ole tarkoitus olla ilkeä, ja ehkä tämä johtuu myös omasta kuvien katselumotiivistani, haluan ”realistista insiproitumista” en siis jouluvaloja teekupeissa, villavilttiin käärittyä palavaa oikeaa kynttilää, liian siistiä tai kliinisen täydellistä asetelmaa. Joskus huomaan myös hymähtäväni tismalleen samalle designlaukulle, joka on mahdutettu jokaikiseen asetelmaan. Ehkä sen merkitys bloggaajan tarinassa on merkityksellinen ja olennainen.

    Tarinan näkökulma on kiinnostava, ja on erittäin mielenkiintoista nähdä, miten tämä kerrontatekniikka ja muu blogien multimodaalisuus kehittyy tulevaisuudessa. Millä kaikilla keinoin, millä näkökulmalla bloggaaja tarinaa luo ja mihin tarpeeseen.

    • Kiitos ihana Saaramaria! <3 Ja tosiaan parhautta onkin nämä keskustelut teidän kanssanne. Näistähän sitä juuri oppii ja voi avartaa sitä omaa tapaa toimia! :) Ja siis aivan totta! Ihan liian usein kuulee, että ihmiset miettivät näiden bloggaajien kuvien edustavan "täydellistä elämää". Itselle kun se on niin itsestäänselvää, että eihän siitä ole kyse. Ei kenenkään elämä ole täydellistä, mutta inspiroivan ja kauniin sisällön tuottaminen omissa nimissä luo sellaisen illuusion, että tuota tuon elämä vaan on.
      Minulla sama, itsekin saatan naurahtaa jos joku on tyyliin kietoutunut pikkuvaloihin ITSE ja joi nautinnollisesti kuumaa kahvia (kyllä – tällaiseenkin kuvaan törmäsin jonkun kansainvälisen bloggaajan instassa), mutta kun kaikkien kuvien ei tarvitse olla täyttä realitetetia. Ehkä se hienous onkin niiden tasapainossa, että on molempia? Vähän arjen realiteetteja sekä sitten niitä panostetumpia hetkiä? Ja siis todella mielenkiintoinen aihe ja mielelläni pohtisin tätä laajemminkin! :)

  • Heidi

    Ylimmät kuvat on ihan ok, ne voivatkin olla totta. Mutta monesti olen silti miettinyt kuinka tarkkaan bloggaajat miettivät jo ruokia tilatessa mikä näyttää kauniilta kuvissa. Usein seurueen annokset ovat kaikilla eri, saadaan mahdollisimman mielenkiintoinen kuva? Olen myös monesti miettinyt meneekö ruokaa/juomaa paljon roskiin? Koska tuntuu, että tilaukset ovat liian harkittuja. Mutta toisaalta ei kai kukaan ajatellutkaan, että blogien kuvat ovat “vahingossa” sellaisia kuin ovat?

    alimmat on mielestäni liian sommiteltuja. Näen jo mielessäni kuinka koristeita on ripoteltu pitkin pöytää asettelumielessä.

    Mutta oikeastihan itse luen blogeja kauniin sisällön tai mielenkiintoisen tekstin vuoksi. Onko sillä aina niin väliä onko kaikki aina täysin totta?

    • Samaa mieltä – ylimmät kuvat ovat minusta realistisia. Yritinkin Instasta ottaa esimerkeiksi juuri tällaisia aitoja flatlay tilanteita ja sitten lavastettuja. Mutta apua – tiedätkö vaikka teen tätä työkseni en ole koskaan edes miettinyt tuollaista, että jotkut saattavat ottaa annokset sen mukaan :O Kyllä minä + omat bloggajakaverit ovat aina vain ottaneet mitä tekee mieli. Mutta varmaan jotkut miettivätkin ! :O Oma kohtaisesti en ole koskaan todistanut että tällaisista syistä menisi ruokaa tai juomaa roskiin. Tosin en tiedä olenko itse tässä liian naivi tai jonkinlainen kitupiikki, koska tuollainen tilaaminen olisi mielestäni ihan jo järjetöntä. Rajansa kaikella tosiaan.

      Itsekin tykkään katsoa tällaisia kuvia, vaikka välillä onkin surkuhupaisaa että esim pitkin kahvikuppeja on joulun pikkuvaloja. Koska on kiva inspiroitua myös kauniista kuvista, mutta pitää itse muistaa sellainen tietty kriittinen silmä, että mikä on totta ja mikä ei – ja minkä on tarkoitus vain pysäyttää hetkeksi kauneudellaan. Kieltämättä tätä työskseen tekevänä tämä on tasapainottelua eikä aina niin helppoa jos haluaa tuottaa kaunista sisältöä – mutta kuitenkin samaistuttavaa.

  • Jonnz

    Flatlayt on kauniita, mutta mielestäni liian epärealistisia..? tuotteiden myymiseksi/esittelemiseksi toimii, kuvana “kavereiden välisestä kahvihetkestä lempikuppilassa” – Ei todellakaan. Insporoivaa realistisuutta kaipaisin blogimaailmaan ja paljon ?

    • Siis tässä onkin se bloggaajan ammatin haaste, koska samalla ollaan ihan tavisihmisä juttuinemme, mutta sitten välillä instafeedissä on myös näitä maksettuja yhteistöitä missä pitää tuotetta esitellä. Sitä haluaa panostaa työhönsä samalla, mutta olemalla kuitenkin samasituttava. Ei aina niin helppoa löytää sitä tasapainoa näiden välillä. Koska sitten taas kun mennään täysin vaan realiteetilla niin palaute on hyvin todennäköisesti sitä, että jos tuota tekee työkseen niin saisi edes nyt vähän panostaa. Kaksiteräinen miekka :/ Mutta siis äärimmäisen mielelläni kuulen, että millaiset kuvat ovat juuri tätä onnistunutta välimaastoa! :)

  • Anna

    On hienoa huomata, että useampikin bloggaaja on viime aikoina avannut ajatuksiaan juurikin esim. somekuvista ja ylipäänsä aitoudesta somen keskellä. Voin vain kuvitella, mitä taiturointia on yrittää tuottaa visuaalisesti esteettistä kuvamateriaalia ja pyrkiä silti luomaan samaistuttavuutta ja pitää myöskin sitä aitoutta esillä.

    Minusta sinä, Hanna, olet onnistunut tässä hyvin! Blogisi (ja myös esim. Instagram-tilisi) sisältää todella kauniita ja inspiroivia kuvia, ja katsojalle jää olo, että kuvat todella kertovat sinusta ja hetkistä elämässäsi. Itse kritisoin esim. blogeissa sitä, jos alkaa tuntua, että kirjoittaja ikään kuin “hukkuu” kuviensa taakse. Kauniita ja täydellisiä kuvia saattaa olla some täynnä, mutta kun juuri ne aitous ja samaistuttavuus katoavat, menettävät myös kuvat merkityksensä. Liian täydellinen ei kerro enää mitään.

    Blogien alkuperäinen viehätys silloin aikoinaan taisi perustua juuri siihen samaistuttavuuteen. Samanhenkiset löysivät kanavan jakaa kiinnostuksen kohteitaan ja intohimojaan. Blogien kirjoittavat olivat niitä “tavallisia” ihmisiä, aivan niin kuin itse. Jossain vaiheessa huomasi kyllä, kun suunta muuttui, ja elämästä haluttiin jakaa vain ne hienot ja loisteliaat hetket. Mutta kun blogi (tai muu some) on täynnä hiekkarantoja, luksuslaukkuja ja niitä latteja, ei löydäkään enää sitä tarttumapintaa. Silloin blogi käy etäiseksi.

    Pahoittelut pitkästä kommentista, täällä lähti ilmeisesti ajatukset virtaamaan oikein kunnolla. :D Mutta joka tapauksessa, oli kiva lukea sinun ajatuksiasi bloggaajana ja somessa työskentelevältä tästä aiheesta. Ja kuten aikaisemmin sanoin, blogisi on aina niin ihanaa luettavaa! Blogisi on juuri sellainen aito hyvän mielen paikka, jossa jaat sopivasti sitä arkea, mutta myös muuta inspiroivaa sisältöä – kauniiden kuvien kera. Kiitos siis siitä!

    • Kiitos aivan mahtavasta kommentista jolle annoit aikaa! <3 Juuri tällainen pohdinta on aivan ihanaa luettavaa minulle bloggajana – tästä saa niin hyvin käsitystä siitä miten asiat mieltää eri kanteilta – itsekin kun joskus saattaa syyllistyä siihen, että on liian tottunut vaan siihen omaan näkemykseen ja realiteettiin, että "näin tää nyt vain tehdään". Tavallaan sokaistuu asioille, kun omassa ystäväpiirissä on paljon tätä työkseen tekeviä ja itsekin tavallaan "rutinoituu". Ja olen NIIN samaa mieltä. Blogeissa parasta onkin se kosketuspinta ja se, että tiedät sitä kirjoittavan henkilön ja voit aikaisempien tekstien ja kaiken perusteella punnita, että onko henkilön suosittelema tuote ehkä sinullekin sopiva. Se on vertaistukea, apua ja arjen jakoa. Toki kun lukijamäärät ovat kasvaneet niin silloin on väistämättä myös varottava mitä kaikkea kertoo. Jatkuvaa tasapainottelua. Kiitos niin suuresti, jos sinun mielestäni olen onnistunut tässä tasapainottelussa. Jatuvaa pysähtymistä se kyllä vaatii. Aina hyvä miettiä että mitä tällä hetkellä teen, onko se paras tapa vai voisinko tehdä toisin.

  • Maria

    Joskus kuva vain on jotenkin liian täydellinen. Se menettää siinä jotain. Sitä on alkanut kaivata enemmän aitoutta juuri näiden kehiteltyjen illuusioiden rinnalle.

    • Ymmärrän hyvin – se onkin esim. bloggaajan ammatissa välillä haasteellista. Haluaa tuottaa inspiroivaa sisältöä, olematta kuitenkaan liian etäinen. Samaistumispintaa pitää olla.