CATEGORIES

Suosikki aurinkovoiteeni

15.5.2012

Päivää ennen matkaamme teimme joitakin viimehetken ostoksia Stockmannilla.

Auringossa ollessani olen kova aurinkorasvoilla läträäjä. Rasvoja en kuitenkaan ihan umpipähkään levittele, vaan minulla on selvä järjestelmä niiden lisäilyyn :D

img_5351

Aurinkorasvoissa olen jo usean vuoden ajan suosinut Clarinsia. Rakastan niiden koostumusta, joka on helposti levittyvää ja imeytyvää, sekä niiden tuoksua! Niiden tuoksu on minulle merkki kesästä ja auringosta. Näen mielessäni välittömästi sinisen taivaan, kimmaltavan veden sekä yllä huojuvat vihreät palmut. Loman autuasta rauhaa. En taida olla ainut joka on hullaantunut Clarinsin aurinkovoiteiden tuoksusta, sillä nykyään merkki myy myös hajuvettä, jonka tuoksu on sama kuin heidän aurinkotuotteidensa!

img_5360

Aurinkovoiteet sisältävät suoja-aineita, jotka vähentävät UV-säteilyn, erityisesti UVB-säteilyn pääsyä iholle. Voiteen tehon määrittää pakkauksessa ilmoitettu suojakerroin. Esimerkiksi suojakerroin 6 tarkoittaa, että auringossa voi oleskella palamatta 6 kertaa pidempään kuin ilman voidetta. STUK:in sivuilta saat selville kuinka voimakas UV-indeksi paikkakunnallasi on. Mitä korkeampi indeksi, sitä lyhyempi on aika jonka voi viettää auringossa palamatta. Ajan pituus taas riippuu ihotyypistä. Suomessa UV-indeksin suurin arvo on 5-6, joka saavutetaan keskikesällä keskipäivällä etelärannikolla. Etelä-Euroopassa tyypilliset luvut ovat kesällä 8-10.

img_5361

Aurinkosuojavoiteen tarjoama suoja riippuu suojakertoimen lisäksi iholle levitettävän voiteen määrästä. Usein ihmiset levittävät iholleen huomattavasti vähemmän ja harvemmin suojavoidetta, kuin niiden valmistajat ovat suunnitelleet. Kun voidetta on ohuempi kerros kuin pitäisi, suojavaikutus jää huomattavasti pienemmäksi kuin pakkauksessa ilmoitettu suojakerroin.

Voidetta kannattaa levittää puoli tuntia ennen aurinkoon menoa ja toinen kerros puolen tunnin auringossa oleskelun jälkeen.

Jos palat helposti vältä makaamista, sillä makuuasennossa saat nelinkertaisen määrän aurinkoa pystyasentoon verrattuna. Myös veden heijastus lisää säteilyn määrää.

img_5390

Itse pidän suuresti Clarinsin aurinkoöljyistä. Ne eivät jätä ihoa lainkaan limaiseksi vaikka öljyjä ovatkin. Iho jää erittäin pehmeäksi ja tuoksukin on pehmeän miellyttävä. Niille, jotka eivät öjyistä välitä, niin Clarinsilta löytyy myös voiteita alemmista kertoimista ainakin korkeaan 50 kertoimeen asti.

Esimerkiksi Dubaissa ollessani aloitan hyvin korkeilla kertoimilla (jopa 30, jolloin vaihtoehtona on vain paksu rasva), mutta Suomessa suihkuttelen iloisesti 6 kerrointa. Ulkomailla ollessani minulla on myös ollut tapana asteittan vähentää kertoimen suuruutta. Jos olen esim. Dubaissa 10 päivää, on minulla viimeisinä päivän käytössä n.8 kerroin. Painotan nyt vielä, että ihoni sietää aurinkoa erittäin hyvin. En ole koskaan palanut ja rusketun helposti.

img_5375

Herkälle kasvojen- että decolteen alueelle olen käyttänyt erityisesti siihen tarkoitettua Clarinsin ryppyjä estävää aurinkovoidetta. Kasvoja suojatessani käytän aina jonkin verran korkeampaa suojakerrointa ja Suomessakin käytän aina vähintään 10 kerrointa nassulleni.

img_5369

Style Steal – Preen vs. H&M

14.5.2012

Muistattekos tämän beigen mekkoni, jonka viime kesänä löysin Nina’sin putiikista Helsingistä? Puku oli juuri sellainen, millaisen olin päiväuniini piirrellyt. Uskokaa ihmetykseni, kun löysin pienen unelmani valmiina vaaterekistä roikkumasta! Esittelin mekon teille täällä blogissa kun se pääsi neitsytmatkalleen viime vuoden Elle Style Awardseihin.

ssellestyleawardsasusssyyskuu27092011_0007

Nyt kun olen hieman kartoittanut tämän kevät/kesän juhlamekko valikoimaa – törmäsin H&M:n verkkokaupassa mekkoon, joka käy loistavasti style steal versiona tästä Preenin mekostani. Väreinä on tarjolla luunvalkoinen sekä vaalea roosa. Joten jos tämä minun viime vuonna esittelemäni mekko viehätti, nyt löytyy hyvin edulliseen hintaan henkkamaukasta vastaava!

sshmprod

Onhan noissa paljon yhteistä? Eikös? Varsinkin kun H&M versiosta lähtee vielä nuo olkaimetkin irti. Minua muuten viehättää kovasti tuon H&M mallin päällä näkyvä persikkainen statement-koru… Löytyisiköhän sitäkin valikoimasta? Ainakaan verkkokaupan puolella sitä ei ollut saatavilla.

ellestyleawardsasuteksti-copy

Maybe some of you remember this beige dress of mine that I showed you guys last year? I was so excited when I found this dress! It was exactly the style that I had been dreaming of for years and I could not believe my eyes when I saw it hanging in front of me in a store rack! As I was browsing through the different dress trends for this summer, I came across this model from H&M. The resemblance is obvious. Therefore, if you were infatuated by this Preen number of mine, now you have the chance to get a very similar model from H&M!