CATEGORIES

Spring in a vase

5.4.2012

Kun kämppä on jo noin hyvällä mallilla, voin viimen ruveta miettimään sitä hyvin mieluisaa osioita – nimittäin sisustamista! Koska pidämme niin kovasti asuntomme väreistä ja ratkaisuista, tahdomme pitää pöydiltä liian roinan pois, mutta muutamia koriste-esineitä tulee yksinkertaisuudessaan olemaan esillä. Esimerkiksi olohuoneessa tahdon keittiön saarekkeelle yhden tai kaksi eri kokoista näyttävää lasivaasia, joita voisin täyttää eri vuodenaikoihin / juhlapyhiin sopivilla elementeillä. Talvella sisältönä voisi olla vaikka kanelitankoja, keväällä ja kesällä vaikkapa sitruunoita, syksyllä omenoita, lastenjuhlissa vaahtokarkkeja, pääsiäisenä suklaamunia jne.

glass-vase-for-both-rooms

Ja kuvan lailla ne sointuvat myös kauniisti kylpyhuoneenkin sisustukseen kun täytät ne vanulapuilla. Kaivoin muutamasta nettikaupasta tähän tarkoitukseen sopivia kauniita lasivaaseja. Mikäli mieleen tulee liike, mistä vastaavia voisi löytää – hihkaiskaa niistä kommenttiboksin puolella! Erityisen pitkään olen kuolannut noita Stockmannin Villa Stockmann – sarjan lasikulhoja. Ehkäpä vihdoin ja viimein voisin ne kotiuttaa ja asetella kettiön saareketta koristamaan…

vases-for-kitchen

1. Villa Stockmann bowl 38cm, 29,90 € @ stockmann.com, 2. Villa Stockmann Present-Bowl lasilautanen 20cm, 34,90€ @ stockmann.com, 3. Large Handmade Bon Bon Jar 40cm, 65£ @ The White Company

Finally as our home begins to be ready, I can start thinking about interior decoration! As we are very satisfied with our new home with it’s beautiful decorative walls and etc, we try to keep it simple with small decorative items. But what I have dreamed of for a really long time, are beautifully shaped glass vases. I would like to add two different sized vases in our kitchen’s island, which I would fill accordingly depending on season and occasion. For example, cinnamon sticks during winter, lemons during spring, apples during autumn, easter eggs during easter or fluffy marshmallows for the coming baby showers <3

I picked a few examples to show you what I am looking for. For long, I have dreamed of the Villa Stockmaan 38cm bowl, which I think I’ll finally get to acquire… ;)

Home sweet home

5.4.2012

Teistä pidempään seuranani olleet muistavat varmaankin asuntoprojektini?

Vuosien ja vuosien etsintöjen jälkeen viimein löysimme itsellemme täydellisen asunnon meille loistavalta sijannilta. Homman ainut vaikeus oli, ettei taloa ollut vielä olemassa! Saimme siis vaikuttaa täysin uuden kotimme ulkonäköön, mutta se on aika haastavaa kun kädessäsi ei ole muuta kuin suuntaa antavat pohjapiirrokset ja pelkkä visio lopputuloksesta. Oli aikamoinen homma valita materiaalit kaakelien saumavärejä myöten, mutta nyt alkaa kotimme valmistua! Täytyy todeta, että olen äärimmäisen tyytyväinen tekemiimme päätöksiin ja ero on huomattava kun vertasin kohteen peruskalustettuihin asuntoihin. Nyt meillä on viimein koti, tukikohta, joka näyttää meiltä! Tänne on hyvä alkaa rakentaa pienelle perheellemme lämmintä ja kotoista tunnelmaa <3

img_3068img_2991

Kävin Suomen visiitilläni lopputarkastuksessa, missä listasin vielä pieniä huomaamiani virheitä. Palkkasimme erikseen valaistuksen suunnitteluun ja toteutukseen erikoistuneen firman, sillä minusta oikealla valaistuksella on todella tärkeä rooli kodin tunnelmassa. Mekin kun käytimme melkoisen paljon erikoisia materiaaleja, oli ne saatava esille niitä imartelevalla tavalla. Esimerkiksi tuota ruokailutilaa koristavaa kiviseinää tulee valaisemaan kauniit siihen ohjattavat spotit, joilla saadaan kaunis vaalea luonnonkivi esille edustavalla tavalla.

kiviseinaimg_2975

Kiviseinän raot kaipasivat vielä hieman parannusta, mutta siihen oli onneksi tulossa pian korjausta. Myös lieden taakse tulee luonnonkiveä suojaava kirkas lasi, sillä kokatessa roiskuu ja minä rakastan häärätä keittiössä.

img_3069img_3065

En malta odottaa, että pääsen kesällä emännöimään tupareita, vauvakutsuja ja vielä myöhemmin kesällä ristiäisiä <3 Ihanaa, että meillä on vihdoin koti, mikä tosiaan on meidän näköinen!

Laitoimme lähestulkoon koko kämppämme materiaalivalinnoiltaan uusiksi (siis rakennuttajan standardikalusteiden sijaan), joista suurimmat erot näkyivät keittiön sekä kylpyhuoneiden toteutuksessa. Seuraavaksi tulossa vielä postaus kylpyhuoneemme materiaalivalinnoista, josta olen erityisen ylpeä. Itse niitä ratkaisuja suunnittelin huonetta piirtelemällä ja satojen eri kaakelivaihtoehtojen välillä puntaroiden… Huoh. Olen siihen kyllä todella tyytyväinen!

olohuone

One of the reasons why I flew to Finland, was to check the progress and finalization of our new home in Helsinki! This project has been anything but easy, as we have made all the material choices ourselves and we did not have a space to visualize the end result in! We only had a blueprint of our home to be and it was quite amazing to see our vision come to life.

Here above you can see our kitchen, living room and dining area. I love the fact that the open kitchen works as a heart for the whole home. I love to cook and entertain, so this space is perfect for that purpose. Finally we are getting a home in our home country, that looks like us as well. Our nesting can begin <3