CATEGORIES

Spring in a vase

5.4.2012

Kun kämppä on jo noin hyvällä mallilla, voin viimen ruveta miettimään sitä hyvin mieluisaa osioita – nimittäin sisustamista! Koska pidämme niin kovasti asuntomme väreistä ja ratkaisuista, tahdomme pitää pöydiltä liian roinan pois, mutta muutamia koriste-esineitä tulee yksinkertaisuudessaan olemaan esillä. Esimerkiksi olohuoneessa tahdon keittiön saarekkeelle yhden tai kaksi eri kokoista näyttävää lasivaasia, joita voisin täyttää eri vuodenaikoihin / juhlapyhiin sopivilla elementeillä. Talvella sisältönä voisi olla vaikka kanelitankoja, keväällä ja kesällä vaikkapa sitruunoita, syksyllä omenoita, lastenjuhlissa vaahtokarkkeja, pääsiäisenä suklaamunia jne.

glass-vase-for-both-rooms

Ja kuvan lailla ne sointuvat myös kauniisti kylpyhuoneenkin sisustukseen kun täytät ne vanulapuilla. Kaivoin muutamasta nettikaupasta tähän tarkoitukseen sopivia kauniita lasivaaseja. Mikäli mieleen tulee liike, mistä vastaavia voisi löytää – hihkaiskaa niistä kommenttiboksin puolella! Erityisen pitkään olen kuolannut noita Stockmannin Villa Stockmann – sarjan lasikulhoja. Ehkäpä vihdoin ja viimein voisin ne kotiuttaa ja asetella kettiön saareketta koristamaan…

vases-for-kitchen

1. Villa Stockmann bowl 38cm, 29,90 € @ stockmann.com, 2. Villa Stockmann Present-Bowl lasilautanen 20cm, 34,90€ @ stockmann.com, 3. Large Handmade Bon Bon Jar 40cm, 65£ @ The White Company

Finally as our home begins to be ready, I can start thinking about interior decoration! As we are very satisfied with our new home with it’s beautiful decorative walls and etc, we try to keep it simple with small decorative items. But what I have dreamed of for a really long time, are beautifully shaped glass vases. I would like to add two different sized vases in our kitchen’s island, which I would fill accordingly depending on season and occasion. For example, cinnamon sticks during winter, lemons during spring, apples during autumn, easter eggs during easter or fluffy marshmallows for the coming baby showers <3

I picked a few examples to show you what I am looking for. For long, I have dreamed of the Villa Stockmaan 38cm bowl, which I think I’ll finally get to acquire… ;)

29 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • :)

    Itse löysin pottery barnilta oikein ihania lasipurkkeja. Mielestäni heidän nettisivuillaan on esillä kaikki mallit :)

    • Kiitos paljon vinkistä! Kurkkaan!!

  • JJ

    Tosi kiva idea!

  • Karoliina

    Muistelisin että Ikeassa olisi ollut ja Kodin1 myös (:

    • Kiitos paljon ihana vinkistä! :)

  • Haidi

    Riviera maisonilla on ihania, mutta usein niissä taitaapi jokin teksti pyöriä! Pentikissä on ainakin peinempiä esim. juuri vessaan vaikkapa vanulapuile! isoista en nyt mene takuuseen D: Itsekkin rakastan kaiken mailman purnukoita mihin voi kaikkea iskeä! Iittalan jars purkkeja hamstrailen jo omaa tulevaa kotia varen! : DD jos ikinä pääsen muuttamaan!

    • Kiitos paljon tästä vinkistä! Sainkin tuossa jokin aika sitte Kampin Pentikistä niin ihanaa ja ystävällistä palvelua että sinne siis on suunnattava! :)

  • Liina

    Täällä uusi lukija hei! Tutustuin blogiisi pari päivää sitten ja ajattelin että jessus miten ärsyttävä blogi, mitä tuo nainenkin luulee olevansa kun pitää olla niin hirveän mystinen kaiken kanssa. Päätin kumminkin tutustua blogiisi tarkemmin. Onneksi tutustuin, aivan mielettömän ihana blogi! Kaiken lisäksi olet todella kaunis nainen! Jään innolla seurailemaan :)

    • Kiitos paljon että annoit blogilleni mahdollisuuden! :) Ymmärrän hyvin, että ensi silmäyksellä blogini voi tuntua hyvinkin pinnalliselta, mutta kiitos kun jaksoit katsoa hieman pintaa syvemmälle! :) Joo tosiaan, minussa ei ole mitään erikoista tai mystistä :) Ihan vaan en halua julkisessa ympäristössä yksityiselämääni jakaa – ei mitään sen kummoisempaa. Yritän pitää tämän enemmän naistenlehtimaisena ympäristönä, missä voi hakea aina hymyä huulille ja paeta hetkeksi arjen todellisia haasteita ja velvoitteita. Kiitos vielä ajastasi ja nähdään täällä blogissa siis tulevaisuudessakin! :)

  • S

    Siis Riviera Maisonillahan on näitä myös, mutta itseäni ärsyttää se, että niissä pitää aina olla ne tekstit – siksi nämä Stockan ovat paljon tyylikkäämpiä.
    Kannattaa tarkastaa myös Day Home ja Tine K .

    • Joo Rivieralla on kauniita, mutta niissä on tosiaan aina niitä tekstejä ja tahtoisin ehkä jotain täysin puhdasta. Näistä kahdesta en ollut kuullutkaan! Kiitos! :)

  • Maarit

    Moikka!

    Ja täältä löytyy vielä yksi samantyylinen, on livenä myös laadukkaan tuntuinen.

    http://www.wilhelmiinankammari.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=product-2117

    ja lisää valikoimaa samaisesta paikasta http://www.wilhelmiinankammari.fi/PublishedService?file=page&pageID=3&action=view&groupID=393

    t. Maarit

    • Kiitos paljon vinkeistä! :) Käyn ihailemassa asap! :)

  • muru

    Hei Pentikistä olen löytänyt kivoja! :)

    • Kiitos vinkistä! Meen kurkkaamaan! :)

    • ankku

      Itsekin ajattelin Pentikiä ehdottaa! Sieltä tosiaankin löytyy tosi kauniita vaaseja/maljakoita.

      • Kiitos paljon kun autat eteenpäin! :)

  • mijo

    Uusi kotinne näyttää todella kauniilta, pidän itse samanlaisesta tyylistä :) Maanläheiset värit ja materiaalit ovat mieleen. Monilla on nykyään niin kliiniset kodit (valkoiset, kiiltävät pinnat yms.), että itse en koiranomistajana osaisi asuisi sellaisessa kodissa. Mutta todella kivalta näytti teidän huusholli, odotan innolla, että saadaan nähdä loputkin! :)

    Vaaseista eniten mun mieleen on toi Bon Bon Jar, mutta voi olla, että johtuu siitä kun se on noissa esimerkki kuvissakin. Tosi kivalta näytti kun on juttuja sisällä. :)

    Aurinkoista pääsiäistä koko perheelle ja rapsuja koirille!

    • Kiitos ihana kovin! Joo, minäkin ihailen kovasti sellaisia valkoisia koteja, mutta tosiaan meidän kahden ison mustan koiran kanssa – se ei pitkään valkoinen olisi :D Nuo kaikki ovat kyllä ihania… Mutta voipi olla että keksin noille bon bon jareille käyttöä vielä toisessa paikassa:: :) Samaa sinne! :)

  • Emmy

    Nuo Stockan lasivaasit ovat ihania! Huomasitko ett stockalla on myös samaa sarjaa oleva maljakko? Ihana! Jotenkin tuo muoto minua miellyttää ja kiva tosiaan laittaa eri vuodenaikojen mukaan sisälle tavaraa :) Ja hei ihana laittaa tuonne kakkuvadin sisään herkullisia muffineita!

    • Ne ovat ihania! Jospa nyt VIHDOIN saisin sellaiset hankittua! Näitkö sitä maljakkoa stockan verkkokaupassa?! Ja kyllä – I love muffins <3

  • Mä oon joskus ihan vaan Tiimarista bongannu tollasia:D Saattaa olla myös ihan perus Prismassa ja Citymarketissakin…

    • Eihän? Itse en ole siellä nähnyt silmääni miellyttäviä yksilöitä! Kai pitää katsoa tarkemmin!

  • Juuri äsken ihastelin näitä Stockalla, tahtoo, minäkin! :D

    Ja tosi kivalta näyttää teidän uusi koti, tykkään tosi paljon keittiön tyylistä ja nämä purkit/vaasit näyttäisivät varmasti kivalta saarekkeella :)

    • Joo mä oon kuolannut näitä vuosien päivät, mutta ei ole ollut sopivaa paikkaa / tilaa niille. Nyt olisi <3 Kiitos ihana!

  • essik

    Itse muistan ainakin nähneeni 2. vastaavia vaaseja Porin sinooperissa sisustusosastolla.. Kai niitä muissakin sinoopereissa on! Ja oli reilusti edullisempiakin kuin nuo stockan vastaavat :)

    • Eli sinooperissa silmät auki! :) Kiitos vinkistä!

  • miu

    Todella ihana idea! Noista kolmesta mun silmään paras ois ehkä tuo ensimmäinen :) tai kolmas..

    • Hah hahah! Mä luulen myös, että kallistun ekaan… :)