CATEGORIES

OnePiece winner and Christmas spirit!

16.12.2011

Heipä hei Teille kaikille! :)

Täällä on pitänyt vähän joulukiirettä ja kaiken lisäksi vielä hiukkasen ongelmia netin kanssa, mutta nyt pikkuhiljaa alkaa taas homma rullaamaan!:) Täällä ollaan valmistauduttu jouluun leipomalla jouluisia kakkuja, juomalla glögiä, joululahjoja kuusen alle paketoiden ja stereoissa pauhaa Michael Bublén joulualbumi jatkuvalla toistolla. Me emme ikävä kyllä tänä jouluna pääse suuntaamaan Suomeen lainkaan työvelvoitteiden takia, mutta onneksi mieheni puoleinen suku pääsee meidän luoksemme jouluksi! Ihanaa! Pääsen kuitenkin onneksi jouluaattona Skypen välityksellä omanpuoleisen perheeni kanssa avaamaan yhdessä lahjoja sekä varmaan pidetään Skype auki oman äitini kanssa keittiössäkin jouluruokia valmistaessa. Thank God for Internet ha?

Asiasta kukkaruukkuun.
Aiempi OnePiece haalariarvonta oli todellinen hitti. Yli 700 teistä ihanista otti osaa kilpailuun ja nyt onkin aika julistaa voittaja (jolle tosin pistinkin jo eilen privaatisti mailia ;))

Minusta oli aivan ihana lukea teidän tapojanne levittää joulumieltä. Pari kommenttia saivat jopa kyyneleet valumaan pitkin poskiani (Tosin, mä liikutun ihan äärimmäisen helposti. Titanic leffassa itken jo kun laiva lähtee satamasta…:/).
Suurin osa teistä valmistautuu jouluun juurikin joululaulujen soidessa, glögiä ja herkkuja napostellen, joulukortteja askarrellessa, lähimmäisiä siivouksessa auttaen ja lahjoja hankkien. Mutta hyvin moni teistä mainitsi myös sen joulun toisen tärkeän puolen – vieraiden ihmisten huomionti. Kuinka paljon voikaan tuottaa hyvää mieltä kun suot kauppajonossa ystävällisen hymyn toiselle asiakkaalle, ja jos hän näyttää kovin kiireiseltä, tarjoat hänelle jonossa paikkaasi? Tai annetaan liikenteessä toiselle tietä, siivittäen heidän matkaansa vielä ystävällisellä hymyllä? Myös moni teistä oli ottanut huomioon, kuinka moni saattaa olla täysin yksin tänäkin jouluna. Te käytte yksinäisellä naapurin rouvalla juomassa kupposen kuumaa ja rupattelemassa mukavia, auttamaan kantamaan kauppakassit yläkertaan tai jopa lahjoittamalla lahjoja vähempiosaisille. Te olette upeita. Toivottavasti joulu voi jatkua vuoden ympäri ja jaksasimme olla aina yhtä ystävällisiä vierustoverille, vaikka tontut eivät kurkkisikaan ikkunasta kilttejä ja tuhmia nimiä ylöskirjaten ;) Poimin tähän loppuun muutaman upean lukijani, jotka saivat minut liikuttumaan hyväsydämellisyydellään. Ihanaa joulunodotusta kaikille – vuoden ympäri! ;)





Ajattelin lahjoittaa rahaa esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun kautta ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta viettää lämmintä ja turvallista joulua esimerkiksi köyhyyden, sairauden tai yhteiskunnallisten epävakauksien takia. Pienikin apu voi olla suuri, kun kyse on yhteiskunnan vähäosaisimmista. <3
-adora-


Lahjoitan vanhat pyyhkeet/lakanat löytöeläinkodille. Niinkin pienestä asiasta tulee hyvä mieli ja muuten roskiin menevälle tavarelle löytyi hyödyllistä käyttöä!
-heidi-


Koska asumme ulkomailla, eika asuinmaassamme vieteta joulua aiomme joulu-aattona kayda paikallisessa Animal Shelterissa ulkoiluttamassa koiria ja vieda joulumielta kodittomille elaimille uusien huopien, ruoan ja herkkujen muodossa. :)
-N-


Joulumieltä koetan levittää olemalla ystävällinen, esimerkiksi eilen päästin kaksi nuorta tyttöä kassajonoon edelleni, vaikka he jonottivat toiselle kassalle, mutta olivat inan ennen minua kuitenkin paikalla. Eli yritän etenkin joulun alla olla mahdollisimman epäitsekäs.. Mihinkään ei ole kiire :)
-Elisa-


Itse en levitä hyvää mieltä mitenkään erityisesti joulun alla, vaan ympäri vuoden ottamalla kanssaihmiset huomioon (ah, kuinka kliseiseltä tämä kuulostaa!) avaamalla ovet, päästämällä bussiin edelläni ja vaikkapa mainitsemalla kauniista paidasta tai hiuksista! Ja eilen ostin hyvälle ystävälleni suklaata, kun hän sai kuulla tulleensa sedäksi :)
-Saara-


Levitän joulumieltä vanhainkodissa. Mummoni on joutunut tänä vuonna vanhainkotiin, jossa nyt varsinkin joulun aikaan olen pienen suloisen koirani kanssa vieraillut. Vanhukset tykkäävät kovasti ja piristyvät aina nähdessään koirani ja minut. Myös vanhukset jotka muuten vain istuvat paikallaan eivätkä puhu juurikaan, saattavat alkaa höpötellä koiralle ja silittää sitä. :) Se on kyllä ihanaa.
-Pihla-


Levitän hyvää joulumieltä samoin, kuin joka joulu: leivon pienille oppilailleni nimikoidut sydänpiparit koristeilla ja teen heille powerpointit syksyn aikana töissä ottamistani kuvista. Vie aikaa ja mietin joka vuosi, pitäiskö nyt jättää perinne väliin, mutta on sen vaan niin paras fiilis, kun oppilaat silmät loistaen ovat onnensa kukkuloilla noin pienestä asiasta. Luokissani on aina paljon maahanmuuttajia, jotka lähettävät näitä kuvia isovanhemmilleen kotimaahansa. Että ei auta, taas on taikinat vaivattava ja koristeet ostettava. :)
-Heidi-


Joulumieltä ajattelin levittää ihan omalla työpaikallani; meillä on tällähetkellä muutama ihminen töissä, jotka välittävät muille kaikkea muuta kuin positiivista fiilistä..joten koska negatiivinen energia vaatii “lääkkeekseen” ainakin kymmenkertaisen määrän positiivista energiaa, niin olenkin päättänyt aloittaa täällä oikein positiivisuuskuurin:D Toivottavasti ilmapiiri saadaan “joulumielellä” käännettyä pysyvästi parempaan suuntaan:)!!
-Elli-



Ja kaikkien teidän ihanien joukousta onnetar suosi Suskia aidolla ja alkuperäisellä OnePiece haalarilla, joka kirjoitti näin:


Minusta tärkeintä on jouluna on niin lähimmäisten kuin myös vieraiden ja yksinäisten ihmisten kanssa ajan vietto. Joulun tulen viettämään yhdessä perheeni kanssa jouluruokia tehden ja rakkauttani osoittaen, mutta rapussani asuu myös monta yksinäistä vanhaa rouvaa, joiden luona käyn glögihetkien muodossa ja juttelemme mukavia maailmanmenosta. Se vasta joulumieltä tuokin. Olen huomannut, että vieraan ihmisen ystävällisyys piristää kummasti ja itse pyrin tähän kaikin tavoin. Kohdelkaamme kaikki toisiamme ystävällisesti ja lämmöllä – se on joulua ja elämää parhaimmillaan. 
-suskia-

Onnea vielä kerran! Laitoin sinulle jo sähköpostia. 
Ihanaa joulunaikaa teille kaikille – vuoden ympäri!;)
Ja muistakaa hymyillä!:)

One Piece for You!

9.12.2011
Hiljattain sain yhdeltä One Piecen perustajalta viestin, missä kysyttiin tahtoisinko mahdollisesti vastaanottaa yhden heidän tuotteistaan postausta vastaan. Mutta mikä One Piece on?
Eräänä sunnuntaiaamuna vuonna 2007, parikymppiset norjalaiset Henrik, Knut ja Thomas unelmoivat täydellisestä oloasusta, mikä sopisi täydellisesti niihin rentouttaviin hetkiin kotona. Näin syntyi One Piece: College -housujen ja -paidan yhdistelmä ilman painostavaa vyötärönauhaa, viimeisteltynä isolla vetoketjulla.

Brändi sai nimeä nopeasti sosiaaisessa mediassa ja vuonna 2010 merkistä tulikin suuri trendi-ilmiö Scandinaviassa. Tänä päivänä merkin tunnettavuus leviää maailmalla kovaa vauhtia ja jopa Kate Moss, Paris Hilton ja David Beckham ovat hankkineet omansa niille laiskoille iloille kotona.

Näin joulun löhöilyn alla tarjous ei olisi voinut tulla täydellisempään aikaan. Yksi One Piece- haalari on nyt siis matkalla minun luokseni :) Pyysin kuitenkin firmalta, olisko minun mahdollista arpoa myös yksi haalari lukijoideni kesken. Ilokseni, pyyntööni vastattiin myöntävästi ja nyt Teilläkin on mahdollisuus saada One Piece omaksenne! Ja jos on vielä lahja poikaystävälle, aviomiehelle, veljelle tai isälle mietinnän alla, tässähän olisi taas yksi ihan hauska joululahjaidea?;)
Voitte osallistua kilpailuun noudattaen seuraavia kohtia:
1. Ilmoita kommenttiboksiin minkä One Piece haalarin tahtoisit voittaa?
2. Kerro kommenttiboksissa miten sinä aiot levittää hyvää joulumieltä tänä vuonna?
3. Jollet kommentoi blogger-tilillä, jätäthän vielä viimeiseksi toimivan sähköpostiosoitteesi. 
Kilpailu on käynnissä vain tämän viikonlopun, joten kilpailu sulkeutuu ensi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä (11.joulukuuta) kello 00.00.
Arpaonnea kaikille! :)
Ps. Kiinnostuneille tiedoksi: Huomenna Helsingin Tigerissa järjestetään Suomen One Piece launch party, minne pääsee ilmaiseksi sisään kyseisellä One Piece-asulla!
Some time ago, I got an e-mail from Thomas, who is one of the founders of One Piece. He was inquiring if I was interested in receiving a One Piece outfit? But what is a One Piece outfit…?


“One early Sunday morning in 2007, Henrik, Knut and Thomas, three Norwegians in their twenties, fantasized about the ultimate chill-out wear that would be perfect for a lazy day at home.

They all agreed on the merits of the sweatsuit for recovering from a night on the town. “But without the tight waistband and the pressure to go jogging,” Thomas said. Knut had been staring at a light bulb when, eureka, it all became clear:
“Why not sew together a hooded sweatshirt and a pair of sweatpants? Let’s make it so big that no one in their right mind would think of working out.”
“If we can skip the waistband, I’m all for it,” said Thomas. “But how are we going to get into it?”
“No sweat,” replied Henrik, “we’ll just put in a big zipper.”

For two years they sold the OnePiece to friends and marketed it to high-school seniors in Norway. Then, in autumn 2009, some bloggers wrote about how much they loved the OnePiece, which triggered other bloggers to rant about how much they hated it. Fuelled by massive debate in social media, the OnePiece Jump in became a huge trend in Scandinavia in 2010, and is now catching on in England and other European countries. Kate Moss, Paris Hilton, David Beckham, Jude Law and Sadie Frost are just some of the celebrities who own the jumpsuit.”

Source: www.onepiece.com

As the holidays are approaching, this request came at a perfect time. I of course replied that I would love to receive one item for myself, but I asked if one of my readers could win one as well? Luckily, they replied positively:) So now you, my lovely readers, can win one as well!


You can take part in this wonderful competition by:

1. Stating which One Piece suite you’d like to win?
2. Explain how you are going to spread the joy this Christmas?
3. If you are not writing from a blogger-account, leave your e-mail address.

The competition lasts only this weekend, so you have time to leave your mark by Sunday midnight (11th of Dec). Good luck! :)