CATEGORIES

Terveyspirtelö?

2.9.2010

Kirjoitin aikoinaan joskus terveyspirtelöstäni, jonka nautin usein aamu- tai välipalaksi.
Pääraaka-aineina toimii soijamaito ja marjat, joita voit itse lisätä makusi mukaan.
Tänään käytin itse:

  • vanilja soijamaitoa
  • mansikoita
  • vadelmia
  • lorauksen hunjaa


Soijasta on mediassa viimeaikoina kiistelty, kuinka terveellstä se loppujen lopuksi onkaan. Olen lukenut netin kautta hyvin ristiriitaista tietoa asiasta, mutta sen verran ovat kaikki samoilla linjoilla, että liikaa nautittuna se voi olla haitallista erityisesti lapsille sen estrogeeni pitoisuuden takia. Mutta niinhän on lähes kaiken kanssa – kaikkea tulee nauttia kohtuudella.
Kuten olen joskus maininnut, en kiellä itseltäni ruokapuolella mitään. Yritän noudattaa “kultaista keskitietä” ja nauttia vähän kaikkea kohtuudella. Pyrin syömään monipuolisesti ja liikkumaan myös sen mukaisesti.

Soijamaidossa tosin on paljon hyviä aineita ja se sopii myös laktoosi-intorelantikoille sekä maitoallergikoille. Soijamaidossa on lievästi vähemmän proteiinia kuin normaalissa maidossa, mutta soijamaidossa on se hyvä puoli että siinä ei ole lainkaan kolesterolia ja siihen on lisätty paljon vitamiineja.

Itse soijamaidon ystävänä otan mieluusti vastaan infoa soijamaidon terveysvaikutuksista / haitoista.
Joten jos olet asiasta vähäänkään tietoinen, mielelläni otan uusimmat tutkimustiedot vastaan!

Ensimmäinen syysasu

1.9.2010
Ensimmäinen syyskuuta….
Taitaa olla aika miettiä syysvaatteita! Monen muun lailla, rakastan syksyn pukeutumista.
Lämpimiä kerroksia, muhkeita kaulaliinoja, pehmeitä materiaaleja, saappaita, nahkahanskoja jne.
Tässä seuraavaksi on tämän vuoden takkihankintani yhdistettynä tämän sesongin kuumaan juttuun – ylipolvensaappaisiin. Näiden kenkien kanssa tosiaan tulee olla varovainen, sillä väärin yhdistettynä lopputulos voi olla hyvin halvan näköinen. Mutta kun yhdistää nämä saappaat housujen kanssa, tai vaikkapa mustien sukkahousujen joista ei näy mitään läpi, sekä jonkun suuren ja muhkean yläosan kanssa, on lopputulos yleensä huomattavasti hillitympi.

Miten sinä käytät/käyttäisit ylipolvensaappaita?