Erityisen ihanaksi tämän vapun teki se, että hyvin pitkän ajan (seitsemän viikon) jälkeen uskallettiin avaa omaa pientä ympyrää ystäväperheen kanssa. Olemme molemmat olleet tiukassa eristyksissä tämän ajan, meistä kukaan ei ole riskiryhmäläinen ja kun miehemme näkevät lähes päivittäin töissään, totesimme riskin olevan häviävän pieni. Jos joku meistä sairastuisi, tulisi se miesten työkontaktin kautta kaikille todennäköisesti kuitenkin. Miten ihanalta tuntuikaan pitkästä aikaa halata ystävää. Erityisen ihanaa se oli lastemme kannalta. He kun ovat jo pidemmän tovin kaivanneet omia ystäviä. Toki veljet tuovat seuraa, mutta selvästi kaikki kaipaavat jo omia ystäviään ja leikkejä ikätovereidensa kanssa. Voin sanoa, että ainakin meidän perheessä veljesten välisen nahistelun määrä on niin hermoja raastava, että pää on jo muutamaan kertaan poksahtanut. Heti kun mukana on joku muukin kaveri, rikkoo se dynamiikkaa sen verran, että keskinäisen kinaamisen määrä vähenee huomattavasti.