Olemme olleet hyvin tiukkoja oman eristäytymisen kanssa, mutta nyt on rehellisyyden nimessä todettava, että on alkanut tehdä tiukkaa. On valtava ikävä ystäviä ja perhettä. Facetime on mahtava, mutta kyllä siinä kasvokkain olemisessa ja toisen haalaamisessa vaan on oma voimansa. Varmasti monella on nyt samanlainen tunne. Miten kauan tätä voi vielä jatkua? Meillä onneksi suuren valonpilkahduksen tässä arjessa nyt tuo se, että mieheni joutuu työssään nyt näkemään toista HJKn valmentajaa, joka on myös mieheni lähimpiä ystäviä. Hänen vaimonsa taas on yksi minun pitkäaikaisimpia ja lähimpiä ystäviä. Tämän työkontaktin myötä päätimme uskaltaa laajentaa omaa pientä piiriä ja nähdä perheidemme kesken. Heillä on myös samanikäisiä lapsia, joten ympyrämme avaaminen heidän kesken on ihan valtavan iso asia meidän molempien perheille, sillä he ovat olleet nämä kuluneet viikot yhtä tarkkoja kaiken kanssa. Erityisen paljon lämmittää ajatus, että lapset saavat leikkikaverit. Korostan, että vallitseva tilanne on yhä vakava. En kannusta missään nimessä kokoontumaan ja näkemään muita miten sattuu. Mutta jotta tätä eristäytymistä kestäisi paremmin hieman pidempään, voisi yrittää miettiä järkeviä ja hallittuja oman ympyrän pientä laajennusta. Niin, että pysytään edelleen siinä max.10 ihmisen näkemisen rajassa.