Siitä on aikalailla tasan kaksi vuotta kun makasin Meilahden sairaalassa (siitä lisää tässä vanhassa postauksessa) odottamassa pääsyä umpilisäkkeen leikkaukseen. Olen ollut elämässäni niin onnekas, etten ole juurikaan sairaalahoitoon joutunut. Sairaalakäyntini ovat kolme synnytystä, pahaksi äitynyt rintatulehdus sekä tulehtunut umppari. Noina hetkinä olen saanut kohdata niin äärimmäisen empaattisia ja erinomaisia työssään olevia hoitajia, etten voi koskaan pukea sanoiksi sitä kiitollisuuden määrää mitä heitä kohtaan koen. Esimerkiksi ne naiset, ketkä auttoivat turvallisesti kaikki kolme poikaani maailmaan minua osaavasti ohjaten ja avustaen. Tai sitä hoitaja Ihanaa, joka piti kiinni kädestäni, katsoi lämpimästi syvälle silmiini ja lempeästi totesi kaiken menevän hyvin ja ”kohta taas haen sut osastolle”, kun juuri ennen umpilisäkeleikkauksen nukutusta kyyneleet vierähtivät poskilleni. Juuri ennen h-hetkeä jännitys laukesi ja hetkellisesti minulla nousi esiin pelko siitä ”mitä jos en koskaan tästä herääkkään?” Umpparitähystykset ovat hyvin standardi toimenpide, mitä hoitajat näkevät monta päivittäin, mutta mitenkään väheksymättä tai arvottamatta, hän oli yllättävän hätäni äärellä niin kauniisti läsnä, etten sitä ikinä unohda.

Taas hädän hetkellä, nämä upeat ihmiset ovat eturintamassa taistelemassa meidän kaikkien puolesta. Tulen auttamaan heitä niin hyvin kuin suinkin nyt pystyn: eli pysymällä kotona ja jakamalla viestiä sosiaalisen eristäytymisen tärkeydestä. Nyt pääsiäsienä moni alkaa olla jo turhautunut vallitseviin oloihin. Kuinka kivaa olisi nähdä pääsiäispäivällisellä perhettä tai ystäviä…? Mutta vielä pitää pystyä malttaa. Mitä paremmin nyt noudatamme säännöksiä, sitä paremmin selviämme tästä koronashaibasta vielä joskus. Nyt haluan auttamisen lisäksi jotenkin myös ilahduttaa heitä, ketkä niin uskomattomalla tavalla meitä kaikkia kannattelevat omilla uhrauksillaan. 

Viikko sitten sain viestin yhteen Instagram kuvaani, missä sairaanhoitajana työskentelevä seuraajani kertoi perhetilanteestaan koronan aikana. Hän ei ole nähnyt parivuotiasta lastaan viikkoihin, sillä pelkää tuovansa toistaiseksi liian tuntemattoman viruksen kotiinsa. Viesti pysäytti. Äitinä se kosketti syvästi, ettei vallitsevan tilanteen vuoksi ole nähnyt omaa lastaan viikkoihin – samalla kun muut valittavat siitä, että ”joutuvat” viettää kaiken aikansa omien lastensa kanssa (tiedän, se on myös hiton raastavaa aika ajoin, mutta me olemme silti etuoikeutettuja kun voimme niin tehdä).

Täten kysyin yhteistyökumppaniltani Lancômelta josko voisimme pienellä hemmottelupaketilla muistaa näitä arjen sankareita. He olivat heti ilolla mukana! Haluaisimme nyt Lancômen kanssa muistaa viittä seuraajaani, ketkä työskentelevät sairaanhoidonalalla lähetyksellä, joka toivottavasti toisi heille pientä iloa tähän hetkeen ja mahdollisuuden myös hieman keskittyä itseensä. Paketti sisältää ikonisen Genifique-seerumin, hemmottelevan Genifique-sheet maskin, Rose Milk Mist -kosteussuihkeen, huulia ravitsevan Mademoiselle Balm huulivoiteen sekä 20 suojakertoimen sisältävän Multi-Lift ultra päivävoiteen. Joten ilmianna tähän kommenteihin ystävä, tuttu tai itsesi, joka on töissä sairaanhoidon alalla ja tarvitsisi nyt erityisesti tällaista lähetystä. Yksi paketti lähtee jo mainitsemani viestin hoitajalle. Vielä viisi pakettia tulen lisäksi jakamaan. Arvon paketit kaikkien ilmoitettujen kesken su 12.4. ja ilmoitan lähetyksen saajille henkilökohtaisesti.

Kiitos siitä kaikesta työstä, mitä teette päivittäin meidän kaikkien eteen

#stayhome #flattenthecurve #savelives