Saako sanoa, että pelottaa?
30.3.2020Olen nyt monena päivänä vain istunut koneella tuijottamassa tyhjää ruutua. Haluaisin kirjoittaa, mutta takki on tyhjä. Viime viikkojen ahdistus, huoli ja pelko tuntuvat fyysisesti nyt myös koko kehossa. Olen ollut aika väsynyt. Voitte varmasti kaikki yhtyä tähän tunteeseen tavalla tai toisella. Jatkuvassa epävarmuudessa eläminen on raskasta. Samalla haluan korostaa sitä, että meillä on kaikki hyvin. Minulla ei ole mitään valittamisen aihetta. Päinvastoin. Koen olevani enemmänkin kiitollinen. Mutta väsymys ja puristava ote rinnassa on silti läsnä. Ehkä tekee hyvää myös sanoa se “ääneen”, eikä vähätellä sitä omaa tunnetta. Minua pelottaa terveydenhuoltomme kantokyky. Minua pelottaa, että joku läheinen sairastuu vakavasti. Minua ahdistaa tulevaisuuden talousnäkymät. Minua itkettää tieto siitä, miten paljon tämä pysähtynyt arki vaikuttaa negatiivisesti perheissä, missä on esimerkiksi haasteita alkoholinkäytön kanssa. Omakin pinna on tästä kaikesta kireällä. Koen melkoisia haasteita pään sisällä kymmeneen laskiessa kun lapset tappelevat 3749 kerran päivän aikana siitä samasta leikkimiekasta, joita on lelulaatikossa ainkin viisi vastaavaa. Usein en pääse kymppiin saakka vaan pinna menee. Miekat ovat olleet “jäähyllä” useammin kuin Trumpin epidemiapolitiikka on vaihtanut vakavuusastettaan. Typerää, sillä lelujen takavarikoimisesta kärsin aina kuitenkin minä itse. Voi kun sitä jaksaisi aina rauhallisesti selittää ja selvittää juurta jaksaen jokaikinen nokkapokka. Mutta juuri nyt pitäisi muistaa, että elämme poikkaustilassa. Nyt jos joskus pitäisi olla itselleenkin armollinen ja laskea sitä rimaa.
Olen tehnyt virheen siinä, että olen ahminut uutisia aivan liiaksi. Yleensä tieto ei lisää minulla tuskaa, vaan nimenomaan saa aikaan minussa levollisuutta kun tunnen, että olen mahdollisimman tilanteen tasalla. Nyt huomaan kuitenkin, että minulla on uutisähky. Päivitän uutisia aivan liian usein vaikka kertakin päivässä riittäisi. Shokkivaihe on jo ajat sitten ohitettu – nyt pitää vain sopeutua tilanteeseen. Huomisesta emme tiedä, joten voimme vain keskittyä tähän hetkeen ja tehdä siinä parhaamme. Asiat kyllä järjestyvät vielä. Uskon vahvasti siihen, että elämä kantaa.
The trick is to enjoy life. Don’t wish away days waiting for better ones ahead.
Uskon, että monet teistä kokevat paljon samoja tunteita ja painivat samojen ajatusten kanssa. Painava tunne on läsnä, mutta sitä suuremalla syyllä koen tarvetta suuntaa ajatuksiani myös kevyempiin aiheisiin. Tulen jakamaan kanavissani huumoria, sillä naurun avulla voi löytää valoa pimeimmälläkin hetkellä. Tulen nostamaan kanavissani paljon erilaisia suomalaisia yrityksiä ja yrittäjiä. Yritän jakaa mahdollisimman arkisia ja helppoja vinkkejä, mistä edes jokunen teistä voisi saada nykyhetkeen jotain helpotusta. Kukaan meistä ei tiedä vielä, kuinka pitkään tämä tilanne kestää ja miten kaikki tulee jatkumaan. Siihen saakka yritän omissa kanavissa tehdä arjesta mahdollisimman tavallista ja mahdollistavaa. Koen kuitenkin tärkeäksi sanoa ääneen, että minuakin huolettaa. Minuakin pelottaa. Minuakin ahdistaa. Mutta uskon, että kun nuo tunteet sanoo ääneen, sitä samalla myös sallii itselleen vaikeidenkin tunteiden läsnäolon. Sekin tuo rauhaa ja tietynlaista tilanteen hyväksyntää, joka auttaa siirtymään myös uuden (joskin tilapäisen) arjen hyväksyntään. Jos et ole mieltäsi kuormittavista asioista vielä lähimmäistesi kanssa purkanut – jaa ne kanssani kommenttiboksissa. Huoli on hyvä saada ulos ja jaettu painolasti painaa aina vähemmän. Kaikesta huolimatta uskon, että kaikessa pilee jotain hyvää. Tästäkin kriisistä tulemme varmasti oppimaan paljon. Korona-arki on pakottanut meidät perusasioiden äärelle. Mikä sinulle on kaikkein tärkeintä? Vaali sitä – tänään ja tulevaisuudessa <3
Kuvat Karoliina / Valoon Photography
