CATEGORIES

Saamen Kammi

29.12.2013

Levillä ollessamme kävimme syömässä perheen kanssa Saamen Kammi nimisessä ravintolassa. Vinkin sain ystävältäni Heidiltä, joka tuntee Levin hyvin ja kehui Kammin olevan paras ravintola Levitunturin lähistöllä. Erityisesti, jos tahtoo tarjota ulkomaisille turisteille elämyksiä aidon suomalaisen ruoan parissa. Hän oli oikeassa.

Saamen Kammi löytyy K5 Levi -hotellin pihapiiristä. Se on aito saamelainen ravintola, joka on rakennettu maan alle. Á la carte-mahdollisuutta heillä ei ole, vaan kaikki saavat nauttia samasta herkkutarjonnasta. Alkuruoka tarjoillaan pöytään, mikä oli kauden kalakeitto siiasta ja kylmäsavutaimenesta. Pääruoka tarjoiltiin buffet-tyylisesti padoista roihuavan tulen ympäriltä. Valikoimissa oli monia erilaisia pororuokia, yrittiperunoita sekä -muusia ja loimulohta tilli-kermaviilikastikkeella, mikä oli varmastikin parasta lohta mitä olen eläessäni syönyt. Pöydässämme sitä hehkuttivat kaikki poron ribsien rinnalla. Viihtyisän ja ainutlaatuisen tunnelman kruunasi Kammin isännän, Niiles-Jounin joikuesitys. Meidän ranskalainen porukka oli ihan haltioissaan ja lähtikin koputellen rytmiin mukaan, mistä isäntä vasta riemastui.

IMG_0862parasmuotiblogiparhaatmuotiblogittitle
IMG_0868parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0849parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0848parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0875parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0882parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0880parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0881parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit
IMG_0895parasmuotiblogiparhaatmuotiblogit

Ruoka oli niin tavattoman hyvää, ettei siinä edes tajunnut annoksia kuvata. Minä kun sitä en edes normaalisti blogissa tee, mutta ruoka oli niin hyvää, että olisi nyt jotain kuvia ollut kiva teille antaa ylistyssanojen kaveriksi. Joten jos koskaan suuntaatte Leville, suosittelen paikkaa kaikella lämmöllä. Todellinen elämys, jonka varmasti kaikki meistä tulee muistamaan!

Ps. Mikäli haluatte lukea lisää Levin-matkastamme, suosittelen kurkkaaman siskoni blogin. Paljon lisää retkiä, mistä ette ole täällä minun blogissani kuulleet!

1 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Tuo on kyllä aivan ihana ja erilainen paikka! Itse olen käynyt siellä syömässä, kun juhlistimme Levillä pienessä piirissä häitä.

    Ei mistään ihan edullisimmasta päästä tosin tuo ravintola, mutta aika erilainen kokemus, joten sen puolesta tuota kannattaa kokeilla. Meidänkin porukassa silloin oli ulkomaalaisia mukana ja heillehän tuo oli vielä eksoottisempaa.

    Niin ja tosi suosittu paikka myös – ainakin silloin muutama vuosi sitten ei ollut toivoa päästä sinne syömään ilman pöytävarausta!