CATEGORIES

Urth Caffé ja salainen puutarha

18.9.2015

Nyt kun nuorin siskoni Nelli asuu kanssamme hetken täällä Losissa, olen saanut vähän sitä kovasti kaipaamaani omaa aikaa. Reilu 90% siitä menee blogia tehden, mutta sen lisäksi yritän kerran viikossa pitää äidin vapaa-aamun, jolloin käyn mm. ystäväni Outin kanssa urheilemassa, syömässä rauhassa (niin, että oma ruoka ei ehdi kylmetä, istua saa paikallaan enemmän kuin minuutin kerrallaan ja voi jutella toisen aikuisen kanssa niin, ettei kukaan huuda päällesi vaatien huomiota) sekä ideoimassa ja piirtelemässä tulevaisuuden haavekuvia.

Viime viikolla Outi vei minut ensimmäille Urth Caffé-käynnilleni. Paikka on hyvin kuuluisa paikallisten kesken ja toimiikin monien Hollywoodin silmäätekevien luottokahvilana. Legendaarinen kahvila nähtiin mm. Entourage-sarjan ensimmäisessä kaudessa, kun ohjelman päätähti Vince jutteli kahvilan terassilla niitä näitä kuvankauniin Jessica Alban kanssa.

urth cafe and secret garden-3025urth cafe and secret garden-2997urth cafe and secret garden-2998

Kahvila ei pettänyt. Se todellakin tarjoili poikkeuksiellisen herkullisia juomia. Suosittelen kokeilemaan lämmintä Japanese Matcha Tea Lattea tai kymää Moroccan Mint Buba– teejuomaa. Mutta todellisen tärpin tarjoili Outin löytö kahvilaa vastapäätä. Melrose Avenuen toisella puolen on näyttävä sistusliike (ööh – can I move in?), jonka yläpuolella on yleinen puisto, jonka olemassa olosta ei taida moni tietää. Sinne pitää kulkea tämän upean liikkeen läpi. Läpikulku varmasti karkoittaa osan puistoilijoista pois, sillä jostain syystä se on melkein aina tyhjillään. Outi tulee tänne silloin tällöin lukemaan kirjaa tunniksi tai kahdeksi (mitä nyt pystyy kiireisestä lapsiarjesta hetkeksi irtautumaan). Täydellinen rauhan tyyssija äidille, joka kaipaa hetken hiljaisuutta. Eikä näkymätkään ole pahat… Täällä silmäkin lepää.

urth cafe and secret garden-3053urth cafe and secret garden-3052urth cafe and secret garden-3051urth cafe and secret garden-3039urth cafe and secret garden-3037urth cafe and secret garden-3047

Yläkertaan pääsee joko hissillä, tai kauniita portaikkoja pitkin. Näkymät ylhäällä avautuvat Melrose Avenuelle, sekä näyttäville Hollywood Hilsseille.

urth cafe and secret garden-3030urth cafe and secret garden-3033urth cafe and secret garden-3006urth cafe and secret garden-3022urth cafe and secret garden-3019urth cafe and secret garden-3013urth cafe and secret garden-3009urth cafe and secret garden-3017urth cafe and secret garden-3005urth cafe and secret garden-3026urth cafe and secret garden-3004

Joten jos matkaat Los Angelesiin, käy nappaamassa herkkujuoma Urthista ja sitten kipitä nauttimaan se tänne toiselle puolelle tietä. Et tule pettymään.

5 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • sonsaa

    Tuo kattopuutarha näyttää aivan mielettömältä. Jos asuisin Losissa niin tuosta tulisi kyllä ihan vakkaripaikkani! On Helsingissäkin kyllä ihania paikkoja, mutta kun tuo auringonpaiste on täällä hieman…hmm…harvinaisempaa? ;)

    Mieleeni tuli juttutoive, kun katselin Areenasta ohjelmaa, jossa Jaakko Selin haastatteli suomalaista elokuvapuvustajaa, joka asuu siellä enkelten kaupungissa. En tiedä koetko aihetta kuinka omaksesi, mutta kaupungissa on ilmeisesti hurjan paljon vintage-putiikkeja niin olisi kiva kuulla, jos sinulla on siellä jotain omia suosikkeja tai olisi kiva nähdä vanhaa Hollywoodin glamouria henkiviä vintage-asuja tuotuna nykypäivään tms.

    Sattuipa muuten hassu juttu viime yönä. Minulla on tapana nähdä hyvin sekavia, paikasta toiseen hyppiviä unia ja viime yönä sinä perheinesi saitte myös kunnian olla mukana unessani. Olimme jollakin paratiisisaarella ihanan valkoisella hiekkarannalla ja olit siinä vedenrajassa poikiesi kanssa ja minä pikkuveljeni kanssa, joka unessa oli palannut parivuotiaaksi (vaikka nykyään onkin jo 15-vuotias nuorukainen) ja siinä pojat leikkivät iloisesti keskenään ja me höpötimme niitä näitä. Valitettavasti uni jatkui pian aivan toisiin kuvioihin niin, että minulle jäi hieman epäselväksi “meidän tarinamme”, mutta ilmeisesti suloiset kuvat pojastasi ystävänsä kanssa leikkimässä rannalla ovat tehneet tehtävänsä, kun vähän vastaava
    aihe pääsi uniinikin :D

  • Kaunis Cafe, Ihanan rennot sohvat. Tuolla viihtyisi kyllä :)

  • Ihan superkaunista ja rennon näköistä fiilistä. Ehdottomasti pitää piipahtaa, jos sille puolelle Jenkkilää tulee päästyä. Kiitos vinkistä – ja jo kuvien katsominen rentoutti kummasti ; )

  • Ihanan näköinen paikka! Miten muuten losilainen kahvi eroaa suomalaisesta?

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  • Oi miten ihana tuo pieni puisto! Kuulostaa ja näyttää ihan täydelliseltä paikalta viettää hetki omaa aikaa :)