CATEGORIES

Copy Cat Olivia Palermo – leather & faux fur

30.12.2012

Kiitos erään mahtavan joululahjan (josta myöhemmin lisää), olen päässyt ottamaan päivän asu -kuvia pimeissä sisätiloissa. Näin pohjoisilla leveysasteilla auringonvalo on aivan liian niukassa, joten kyseisten kuvien ottaminen on ollut lievästi sanottuna haasteellista. Puhumattakaan siitä, että tällä hetkellä minulla on vaan koko ajan kiire! (Pienen, hyvin jäntevän ja pyörivän pojan, äiti ilmoittautuu...) Päivän asu-kuvien perään on paljon kyselty. Niiden puuttumisen syy on ollut tajuton kiire ja haasteelliset olosuhteet. Muutama päivä enään ja sitten mennäänkin jo kevättä kohti. Toivottavasti se aurinkokin rohkenee sieltä pian päätänsä nostamaan, vaikka vielä vähän paleltaakin.

Tilastojen ja teidän toteamuksienne mukaan, päivän asut ovat blogini toivotuimpia postauksia. Niiden lisäksi copy cat-postaukset ovat olleet kovin tykättyjä. Nyt tulee asupostausten ystäville tuplapala: Tässä toissapäiväinen asu, johon sain inspiraation tyyli-ikoniltani, Olivia Palermolta.

Tällainen asu oli toissapäivänä päällä, kun kävimme mieheni kanssa juhlistamassa merkkipäivää elokuvan ja illallisen merkeissä. Täytynee todeta tähän jatkoksi, etten ollut erityisen suuri Hobitti-leffan fani…

Olivia Palermon fani olen kylläkin. Olisi ollut ihana yhdistää asuun kevyet avokkaat, mutta Helsingin loskasää sulki pois sen mahdollisuuden. Onneksi noissa vetisissä säissä on plussansakin, kirjaimelliesti: Lämpimemmän sään takia, kotiin unohtuneet hanskat ja pipo ei niin harmita!

Faux fur vest: Zara
leather jacket: Balenciaga
bag: Chanel
jeans: Vila
blouse: Zara
shoes: Christian Louboutin

18 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Sanna

    Aivan täydellisesti onnistunut asukokonaisuus:D
    En kyllä itsekkään ole mikään fantasia elokuvien suuri fani.

  • ama

    Hei! Punapohjista… oletko laitattanut niihin kumipohjat suutarilla vai lompsitko surutta nahkapohjilla loskaisillakin kaduilla? Miten ne on kestäneet käyttöä Suomen oloissa?

  • Ihana asu, nämä Copy Cat -postaukset ovat mun suosikkeja! Näytät upealta!! <3

    http://style-janina.blogspot.fi/

  • Onnistunut yhdistelma! Mieletonta Uutta Vuotta sulle ja perheellesi! XO

  • Off topic:

    Voi ETTÄ Girls Aloudin Nadine Coyle näyttää niin paljon sinulta! Olen monesti katsonut (ja kymmeniä kertoja kuunnellut) tätä mahtavaa girls anthemia eli Something New – biisiä ja miettinyt, kuinka tuo videon aloittava Nadine on kuin ilmetty sinä :)

    http://www.youtube.com/watch?v=ZHSFTrcJYmM

  • Laura

    Aivan upeita asukuvia :) wau. Olet uskomattoman viehättävä :)<3
    Hieno liivi, itsekin ostin jonkun aikaa sitten karvaliivin, mutten ole kerennyt pitää vielä ja hyvä yhdistää joko nahkatakkin tai bleiserin kanssa. Näin mulberryn sivuilla ihanan Biker nahkatakin alessa, kyllä himottaisi ostaa.. Minulla ei vielä hyvää nahkatakkia löydy kaapista.. :

  • Aivan loistava idea, rakastan kuollakseni alemyynneistä ostamaani karvaliiviä ja vanhaa kunnon bikerjakkuani, enkä olisi varmaan ikinä itse hoksannut. Nyt on pakko ruveta itsekin vähän kopioimaan, asu näyttää niin mahtavalta kummankin kaunottaren päällä :)

  • IDa

    Magee! Olis kiva nähdä asukuvissa tuo nahkarotsi kokonaisuudessaan :) Muistutat näissä kuvissa ihan Kimi Räikkösen vaimoa Jenni Dahlmania :D http://www.google.fi/search?q=jenni+dahlman&hl=fi&tbo=d&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=JTrgUIG7J-Hy4QTn44FI&ved=0CAoQ_AUoAA&biw=1400&bih=935

  • Aivan upea asu! Rakastan tuota karvaliiviäsi, se on ihana! :)
    http://jozellablog.blogspot.fi/

  • Soila

    Hei!

    Olisiko mahdollista, että tekisit “koti” -postauksen? Jos et halua tehdä täysimittaista sellaista niin olisi mukava, että tekisit edes teidän detaileista.

  • kristiina

    Selasin viimeisintä Oliviaa ja asujuttu sinusta jäi mieleen, erityisesti se eka asukuva raitapaidalla ja mustilla housuilla. Olit siinä aivan huippunätti ja todella lämmin hymy kasvoillasi :) Antoi oikein sydämellisen kuvan sinusta.. Piti kirjoittaa kommentia, kun jäi niin vahvasti mieleen :)

  • Ihana asu ja sopii sinulle hyvin ! Nämä copycat postaukset ovat suosikkejani.
    Ihanaa Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi !

  • Elisabete

    Sinä tyylilyyli, oikein onnistunut copycat! :)

    Oikein ihanaa sunnuntaita teidän koko perheelle <3

  • Jii

    Täällä ilmoittautuu myös yksi, joka ei syttynyt Hobitille.. Kiva, että saadaan sulta viimein päivän asuja ja varsinkin näitä suosikkejani, copycateja! :)

  • Maarit

    Aivan ihana asu! Nahkatakki ja kengät ovat erityisen hienot. Olet todella taitava luomaan kiinnostavia, mutta silti klassisen tyylikkäitä kokonaisuuksia. Tavallisen kiireisen päivän kotiasut myös kiinnostavat, koska se on tätä arkea jota monet elävät ja siihen olisi kiva saada inspiraatiota.

  • Upea asu ja niin ihanasti hiukset :). Ihailinkin muotitietoinen ohjelmassa tuota sun liiviä.

  • Olivia Palermo on kyllä minunkin suuri tyyli-idoli ja toinen tyylitaituri on Sara La Fountain :) Asussasi oli kyllä Olivian tyyliä, joten onnistuit ;)

  • Kiva nähdä taas päivän asu-kuvia! :)
    Kähee asu! Tykkään paljon niin nahkatakista kuin myös karvaliivistäsi ja enpä ole itse hoksannut yhdistää näitä kahta elementtiä.
    Mukavaa sunnuntaita! :)