CATEGORIES

Lahja pienelle – Vilac kilpa-auto

12.2.2013

*Kilpailun sponsoroi Ombrellino*

Yksi ehdoton hitti lastenlahjoissa on Vilacin potkuautot. Meidän pikkumiehemme sai kummivanhemmiltaan oman valkoisen kiitäjänsä, joka kiinnostaa nyt jo huimasti seitsemänkuista kiljukallea. Kilpa-auton suositusikä on 1-3 vuotta. Siihen saakka täyden ilon siitä saa äiti, jonka mielestä se on todella kaunis lisä lastenhuoneessa.

Ystävieni hieman vanhempien lasten vieraillessa, haetaan auto lähestulkoon ensimmäisenä huoneesta. Pikkujalat tepsuttelevat sen liikkeelle ja ilo on ylimmillään. Selkeä suosikkilelu.

Pidämme itse tästä autosta niin paljon, että hankimme vastaavan paloautonpunaisena myös ystäväperheen uudelle tulokkaalle. Sillä voi rämäpääpojat sitten jonain päivänä yhdessä kisailla <3

Kun ilmoitin tästä uudesta Strictly Baby Style, lahja pienelle – postaussarjasta blogissani, otti eräs hyvin herttainen nainen minuun yhteyttä. Hän esitteli itsensä ja kertoi pitävänsä yhtä Helsingin vanhimmista leluliikkeistä äitinsä kanssa Pohjoisesplanadilla. Kyse on tietenkin aivan Stockmannin kupeessa sijaitsevasta viehättävästä Ombrellino-liikkeestä. Hän oli nähnyt mm. tämän Vilacin leluauton vilahtelevan blogissani, ja siksi ehdotti pientä yhteistyötä lahjaideat -postausten tiimoilta.

Vaikka kyseinen lelukauppa olikin minulle helsinkiläisenä hyvin tuttu, käväisin lukemassa lisää heistä Ombrellinon nettisivuilta. Ihastuin nopeasti heidän tarinaansa:

“Ombrellino on perustettu 1978. Tyttäreni Paola oli silloin vuoden ja Martina syntyi seuraavana vuonna. Tytöt ja Ombrellino ovat kasvaneet yhdessä. Tavaravalikoimat ovat kehittyneet heidän ja ystävieni lasten myötä. Tytöt muistelevat usein sitä jouluaaton aukioloaikaa, jonka he viettivät myyntitiskin takana lattialla toivoen, ettei kukaan tulisi ostamaan mitään.”

Nopeasti vastasin tälle ihastuttavalle, perheyritystä nykyisin pyörittävälle kahden lapsen äidille, Paolalle, että mielelläni teen heidän kanssaan pienimuotoista yhteistyötä. Heidän valikoimastaan kun löytyy vielä leijonaosa niistä tuotteista, jotka ovat nopeasti vieneet paikan pikkumieheni, kuin minunkin sydämessäni.

Ombrellino olisi halukas arpomaan yhden Vilacin potkuauton teidän, ihanien Strictly Style-lukijoiden kesken. Auton värivaihtoehtoina on valkoinen, punainen ja keltainen (eli siis auton hankinnassa aina tämä tärkein valinta), joista onnen potkima saa valita mieleisensä pienelle rakkaalle ihmisille. Vilacin autoja, sekä Ombrellinon muuta leluvalikoimaa, voit käydä ihailemassa heidän nettisivuillaan täällä.

Täten kaikkien tähän postaukseen kommentoiden kesken, arpoo Ombrellino yhden Vilac kilpa-auton (arvo 110e). Kisa on käynnissä tulevaan sunnuntaihin, kello 21.00, asti. Jätä merkkisi kommenttiboksiin (muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut onnettaren suosiessa kiinni), mikäli lähipiirissäsi on joku rakas pieni ihminen, joka riemusta kiljuen toivottaisi auton mukaan vauhdikkaisiin leikkeihin. Arpaonnea <3

1097 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Karoliina Lonka

    Oii, tälläinen ihana auto olisi ihan onnenomiaan ikiomalle pienellle pojalle, joka täyttää pian 1v. <3

  • Leena Väisänen

    Siis niin tahtoisin tuon tulevalle lapsenlapselle! Mummi

  • Raisa-mummi

    Pieni 2 v lapsenlapseni on oikea automies , hänellä on hankala pitkäaikais-sairaus , josta syystä on kotihoidossa , vailla seuraa , siksi olisi erittäin onnellinen tuosta lahjasta .

  • Karoliina

    Lelu josta olisi pojalle iloa loppuelämäksi;)Ehdottomasti mukaan tähän ihanaan kilpailuun:).

  • April

    Osllistun! Onpa kaunis auto :)

  • Säde

    Hei! Ihana blogi sinulla, ja ainoa jota jaksan päivittäin lukea. Otan mielelläni osaa arvontaan. aurinkoista kevättä! :)

    -kaksvuotiaan mama-

  • Kaisla

    Siis ihan mieletön!! Arvonta meni nyt minulta sivu suun… mutta kommentoin silti :D
    Meidän pikkumies on käynyt koeajamassa tuota punaista ihanuutta ja sen jos omakseen sais, ni jopa olis onnessaan :)

  • Henna

    Ihana, osallistun arvontaan!

  • Anna

    Ihana arvonta!

  • Salza

    Huh, vielä ehtii onneksi osallistua. Kummipoikani osoittaa jo pienestä iästään huolimatta ralliautoilijan merkkejä. Yllättäisin hänet (ja vanhemmat siinä samalla) tuolla ihanalla valkoisella autolla!

  • SusannaMaria

    Huikea arvonta! Onneksi ehdin vielä mukaan. Tämä menisi ehdottomasti mummolaan ilahduttamaan pikkuväkeä sekä isovanhempia :)

  • zebra13

    Upea arvonta, kiitos! Niin kaunis auto ja varmasti ilahduttaisi taaperoamme, joten olen mukana arvonnassa.

    Mukavaa kevättä!

  • Juuri ja juuri ehdin! Mukana kanssa arvonnassa, rakastan “vanhoja” leluja yli kaiken! Paljon hienompia kuin nykyään myytävät muoviset. Värinä tietti klassinen valkoinen, joka menee molemmille sukupuolille mainiosti!:)

  • Noora

    Huhtikuun alkupuolella on läheisen ystäväni laskettu aika. Pieni poika veijari sieltä kuulemma tulossa. :) Olisi mahtava antaa lahjaksi jotain näin kaunista! :)

  • Anne

    Nämä ovat kyllä hienoimpia leikkiautoja mitä tiedän! Autolle olisi varmasti kohta tarvetta kunhan meidän pieni masuasukki saapuu maailmaan <3 Ja sitä odotellessa autolla voi vaikka huristella serkkupoika :)

  • Noora

    Oi, mikä ihanuus! Valitsisin 6-kuukautiselle tytölleni auton punaisena, jos voittaisin. :)

  • enni

    Siniselle autolle olisi käyttöä ensi kuussa syntyvälle pikku-miehelle. Vaikka auton käyttöön on viellä aikaa niin se olisi ihana sisustus elementti poitsun huoneeseen:) eli mukana kisassa!

  • Miia

    Aivan ihana auto. Mukana arvonnassa ehdottomasti :)!

    paula_manninen@hotmail.com

  • Lotta

    Mukana ehdottomasti!

  • Anskuriia

    Suloinen menopeli, jolla pikkuisen tytönkin sopii körötellä :) Osallistun arvontaan!

  • M.

    Aivan ihana ja jotenkin todella nostalginen. :)<3 Rakkaan ystävän pieni esikoispoika varmasti tykkäisi tästä'!

  • J

    Paras ystäväni saa pian lapsen, auto menisi ristiäislahjaksi :)

  • elvis

    Tytär täyttää kuukauden päästä vuoden ja tarvitsee nyt valkoisen pienen kilpurin :)

  • Kaarina

    Osallistun! Kummipoikaani ilahduttamaan toivoisin valkoisen upean auton.

  • Milla

    3 kuukauden ikäinen poikani ajelisi tuollaisella varmaan enemmän kuin mielellään kunhan kasvaa! ;)

  • Nina

    Ainoa lelu jonka haluisin antaa pienelle. Inhoan roinaa ja krääsää ja turhaa tavaraa. Meillä ei ole juurikaan leluja eikä tule. Paitsi tämäntyyppisiä klassikoita, joita on myös kaunis katsella.

  • Eve

    Osallistun! Tämä olisi täydellinen tulevalle veljenlapselleni, jota on hartain toivein monta vuotta odoteltu ja vihdoin adoptioprosessi on niin pitkällä, että odotellaan lasta saapuvaksi loppukeväästä. Sopisi täydellisesti autohullun isukin jälkikasvulle :)

  • sari

    valkoisena ehdottomasti! kauniita kuin mitkä :)

  • Meillä tuo jää hetken vielä odottamaan saajaansa, mikäs sen parempi lahja! <3

  • lorelei

    Mun kohta 1-v poika olis kyllä todella innoissaan punaisesta autosta :)

  • Heidi

    Meillä on kotona mopojen rallirata, kyllä yksi autokin sopii joukkoon!

  • jenny

    oi! mun 1- ja 3-vuotiaat pikkupoikani olisivat onnesta soikeana! :)

  • Pauski

    Aivan loistava arvonta. Siskoni lapsi ja tuleva lapsikin saisivat uuden aivan mielettömän lelun :)

  • saya

    Niin mahtava auto, aivan ihana varsinkin tuo valkoinen!

  • ansa ja pikkuhippu

    Odotamme 3-vuoden odotuksen ja kahden vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen vihdoin esikoistamme. Vielä emme ole uskaltaneet ostaa tulevalle pienelle mitään, mutta mikä olisikaan ihanin ensilahja valkoinen potkuauto! <3 Sopii tytölle ja pojalle, sekä tietenkin sisustukseen :)

    • Mrs.V

      <3 Onnen rutistuksia kovasti!

  • Grizzli

    Oi, miten ihana auto! Mieheni siskon kahden vanha poika kävi heti mielessö, vaikka miksei sitä omaakin ehkä tulevaa pienokaista varten säästäisi ;) siis kisassa mukana minäkin

  • Elkku

    Mukana!

  • H

    “Puna auto on” , huusi 2 vuotias poika kun näki nuo kuvat! Voi sitä ilon ja riemun määrää kun pääsis tuollaisella autolla leikkimään. :)

  • Kummitäti

    Upeita autoja! Tuollainen olisi täydellinen lahja pian vuoden täyttävälle kummipojalleni! :)

  • Oi täydellinen auto, pikkumiehemme ei varmaan ajelisi millään pikkuautoillaan enää ikinä :))

  • Henna

    Siskon pojalle menisi :)

  • Suvi

    Ihana, osallistun!!

  • elsi

    Aivan varmasti mukana arvonnassa, olen kyseistä autoa ihastellut aikaisemminkin blogissasi:)! Masuasukki olisi varmasti tästä otettu:)!

  • Susu S

    Oi mahtava arvonta. Itse olen autoilussa arkajalka, joten pikkumies saisi hurjastella minunkin edestä !
    Ihanaa kevään odotusta teidän perheelle :)

  • päivi

    Löhipiiriin on syntynyt 5 kk sitten kaksospojat, tuo upea auto olisi oiva lahja ihanille kummipojilleni.
    t. Päivi

  • Jenna

    Mahtava kulkupeli tulevan hurjapäämme leikkeihin. Tuollainen auto keskellä olohuonetta ei pistäisi äidinkään silmään! Upea! Olemme mukana arvonnassa!:)

  • Katariina M.

    Kiva kilpailu! Täällä on pikkutyttö, jonka istuttaisin kilpa-auton rattiin. Kisassa mukana!

  • Miia

    Auto olisi hieno myös lapsettomaan kotiin ja vieraslapsillakin olisi jotain tekemistä <3 Osallistun arvontaan :)

  • Nipa

    Makee kiituri! Meidän rasavilli poika hihkuisi ilosta tuollaisin saadessaan! Kilpailussa mukana, jos vaikka synttärilahjaksi sen saisi :)

  • Titinen

    Ehdottomasti osallistun arvontaan! Poika menis varmaan onnesta sekasin, autohullu :)

  • Emmlia

    Olishan tuo valkoinen aivan mahtava myös meille! :)

  • M

    Ah, olen jo pidempään ihastellut erityisesti tuota valkoista autoa, eli osallistun ehdottomasti arvontaan. Toiveissa olisi saada lapsia, joten omalle tulevalle pienelle menisi tämä. <3

  • Miia

    Pienet poikani olisivat varmasti onnellisia, jos saisivat noin ihanan auton.

  • Roosa

    Voi, aivan ihana pikku-kilpuri! Luulenpa, että kummipoikani olisi tuosta lähes yhtä innoissaan kuin minä! Heh ;)

  • Pipsa

    Tuo auto on kyllä kaunis, ja varmasti lasten mieleen :) Valkoinen on oma lemppari.

  • Pirjo

    2-vuotis synttärit tulossa. Valkoinen auto olisi upea lahja!

  • -e-

    Ooh, minusta tuntuu, että masussani potkiskeleva tyttö tahtoisi juuri tuollaisella potkutella sitten kun pääsee ulkomaailmaan kurkkaamaan :)

  • Tanja

    Ihana kilpuri! Pieni tyttöni olisi varmasti onnesta soikeana jos tuollainen huristelisi meille.

  • Ninni

    Ihana auto! Lapseni rakastaisivat sitä :)

  • Jaako

    Kiitos kauniista blogistasi ja lisää iloa nykyään tuo blogiin poikasi :)
    Täällä myös n. 7kk tyttö, joten hyvin saman ikäisiä :)
    Osallistun arvontaan.

  • wilma_

    Aivan ihana ja varmasti saaja ilahtuisi :)

  • Meidän kummipojalle..<3

  • Meidän kummipojalle E:lle tämmöinen myös! <3

  • Tipetipper

    Antaisin tuon pikkuveljelleni joka on aivan hulluna autoihin, olisi varmasti mieleinen !

  • rat

    Oi! Olen pitkään kyseisiä menopelejä ihaillut, etenkin nyt oman lapsen syntymän jälkeen. Sopisi täydellisesti sekä lapselle leikkeihin, että meidän valkoiseen sisustukseenkin. Valkoinen vilac olisi oma valintani!

  • Anma

    Eihän tuota mihinkään raaskisi edes eteenpäin lahjoittaa, vaikka omia lapsia ei vielä suunnitelmissa olekaan. Ihanaa vanhan ajan tunnelmaa!

  • Haisuli

    Ai että! Oispa ihana antaa reippaalle pienelle isoveljelle tälläinen lahjaksi, kun on reppana jäänyt niin vähälle huomiolle pikkuveljen synnyttyä! Toivottavasti käy tuuri :)

  • Mepsu

    Aivan ihana <3

  • Niina

    Pikkuinen veljenpoika ja vanhemmat ilahtuisvat varmasti valkoisesta menopelistä!

  • Anna

    Aww miten valtavan ihana auto! Tuo olisi täydellinen minun juuri 1 vuotta täyttäneelle pikku-miehelle <3. Siispä osallistun arvontaan. Kiitos myös taas kerran kauniista blogistasi.

  • Riikka

    Oi ihanuus, tahtoo! Mukana arvonnassa siis :)

  • Nox

    Oi, tuo on varmaan kaunein polkuauto, jonka olen nähnyt! :)

  • Mari

    Tuossapa olisi ihana lahja keväällä 1 vuoden täyttävälle siskonpojalle! Kyllä kelpaisi huristella.

  • KatiLeena

    Pian vuoden täyttävälle kummipojalle tuo olisi täydellinen lahja. Vanhemmatkin varmasti arvostaisivat noin tyylikästä mutta lapselle mielekästä lahjaa!

  • TeKo

    Hei,todella ihanaisia autoja,osallistun arvontaan.

  • Vesa

    omalle pojalle ja vähän isällekin…

  • Hanna

    Olisi kertakaikkisen ihana yllätyslahja pikkuiselle kummipojalleni!

  • tinsku

    Olen salaa noita aina ihaillut! Omalle 4-vee tytölle taitaisi olla kohta jo liian pieni potkuteltavaksi, mutta haaveissa on lisää lapsia jonain päivänä niin koristeena menisi siihen asti. Ja kyllä kavereiden lapset sillä ajaa huristaisivat, että ei se ilman käyttöä jäisi. :)

  • -S-

    Tuntuu olevan meidänkin lähipiirissä hittituote! Olin ajatellut tuota punaista serkun pojalle, jonka syntymäpäiviä vietetään sunnuntaina… tuotteet ovat loppu :( näin suosittuja siis! :D

    Olisi superia, jos arpaonni suosisi.

    xx
    -S-

  • linsku

    mukana!:)

  • S

    Voi että! Kaverin ihan näillä näppäimillä syntyvä pikkumies olisi varmaan tästä aika haltioissaan – kunhan kasvaa ;—)

  • annni

    Aivan ihana! Olisi eilen vuoden täyttäneelle kummipojalle aika mainio lahja tai sitten omaa jälkikasvua odottamaan :)

  • Jonna

    Oi, tämä olisi niin täydellinen 1,5v pojallemme! Toivottavasti arpaonni suosii!

  • Laura-Maria

    Oi voi, olen jo pitkään miettinyt jotain sievää ja pitkäikäistä lahjaa 7 kuukautta vanhalle kummipojalleni (on muuten vain pari päivää sinun pikkuistasi vanhempi) ihan vain kiitoksena siitä, että pikkusankari on olemassa, enkä keksi yhtäkään tavaraa tai vaatetta joka olisi parempi kuin tuo ajokki! Pakko osallistua :-)

  • Nina

    Hurmaava auto! :) Sopisi meidänkin kodin sisustukseen sekä maaliskuussa syntyvälle pikku prinssillemme ensiautoksi ;)

  • Maria

    Mukana arvonnassa! Ihana auto, toivottavasti arpaonni suosisi ja vuoden vanha tyttäreni pääsisi harjoittelemaan ajotaitojaan, punaisessa autossa! <3

  • HH

    Auto olisi mainio niin omalle parivuotiaalle pojallemme kuin myös lahjana siskoni juuri syntyneelle pikku-prinssille!

  • Joy

    Tuollainen valkoinen auto olisi ihana pienelle tytölleni! <3 ja lisäksi se sopisi niin kauniisti kotimme sisustukseen. Toivottavasti kerrankin kävisi arpaonni! :)

  • Nina

    Voi mikä ihanuus! Valkoinen olisi varmasti kovasti meidän 7kk konttaajapojan mieleen… ;)

  • Tiinat

    Voi kuinka kaunis auto! Tämä sopisi kuin nenä päähän muutenkin tähän tilanteeseen, ensi viikolla on kolmannen kummipoikani ristiäiset. Sitä ennen isoveljet varmasti pitäisivät kärryn liikkeessä :) Toivottavasti onni suosisi kerrankin!

  • Hanna

    Todella veikeä ja tyylikäs vintage-auto. Täydellinen. En voi olla osallistumatta arvontaan. :)

  • Roosa

    Miusta tuli sylikummi ja ristiäiset olisi tuossa vajaan kuukauden päästä. Tämä lahja olisi täydellinen!

  • Roosa

    Mielelläni antaisin tämän mahassani punkeilevalle pikkupojulle vaikkapa ristiäislahjaksi. Äitiään juuri potkasi ja tarkoitti sillä varmaan, että “äiti mä haluun ton” :)

  • Laura

    Pikkuprisessa näki ton valkosen auton kuvassa ja ilmoitti että nane haluaa! Olis siis enemmän ku tervetullut :)

  • Jasmin

    Mukana!

  • Saana

    Ihana auto! Olisipas aika mahtavaa pystyä antamaan tuollainen juuri syntyneelle kummipojalle <3 Mukana arvonnassa siis!

  • sonjam

    mukana ollaan!

  • maipsu

    Eilen tätä lukiessani ajattelin, että voi kun ei ole ketään pientä poikaa lähipiirissä, jonka vuoksi tähän osallistuisin. Tänään tulin toisiin aatoksiin – siskon pari viikkoa vanhalle tyttärelle tämä olisi oikein sopiva, vaikka toistaiseksi tietenkin vain kortistemielessä. Pelkona kun kuulemma on, että tytöstä tehdään pientä prinsessaa hankkimalla kaikenmaailman tyttöleluja, kun ikää tulee lisää.. :) Itse vanhemmat kun elättelee toivoa pienestä kemististä ;) Tässä olisi tulevalle kemistille tutkimista ja ihmettelemistä – mieluiten valkeassa värissä!

  • Kati

    Mukana arvonnassa! Toivottavasti onni suosisi tällä kertaa, sillä meilläkin oltaisiin noin hienosta autosta innoissaan.

  • Ihana auto, tuollainenhan kelpais vaikka kenelle pikkupojalle tai tytölle :)

  • chiu

    aivan ihana! mulla täällä 10 viikkoinen poika joka varmasti mielellään huristelisi menemään tolla keltaisella versiolla sitten kun vaan on sen aika. sillä välin äiti voisi ihastella autoa lastenhuoneessa :)

  • Vilsku

    Mukana ollaan!:)

  • annnni

    Mahtava lahja! Osallistun arvontaan :)

  • Annuska

    Ihana!! Tämä olisi loistava menopeli vauhdikkaalle tytölleni :)

  • Johanna

    Mukana arvonnassa! Tyttäremme olisi tästä menopelistä innoissaan. :)

  • Tiina

    Menopelin arvonnassa mukana!

  • Ripa

    Osallistun arvontaan ja toivon, että onni suosii reilun vuoden ikäistä poikaani <3

  • Sanna

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Olen ihastellut autoa jo aikaisemmin, se on vain niin hieno!! Olisipa täydellinen lahja kummipojalle tai siskontytölle!

  • Pauliina

    Oi, autolle kyllä löytyisi käyttöä tässä perheessä ja kyllähän se äidinkin silmää piristäisi ;)

  • Johanna

    Oi mikä sattuma! Näin tällaisen auton ensimmäisen kerran tuttavaperheemme luona ja ihastuin siihen täysin samantien <3 Sen jälkeen olen ihaillut näitä netissä monet kerrat ja toivonut, että kunpa joku ostaisi sellaisen lahjaksi pienelle pojallemme. Nyt huomasin tämän kilpailun ja toivon sydämestäni, että arpaonni suosii, haluan niin paljon tuon ihanan valkoisen auton valkoiseen kotiimme :)

  • Marjo

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • zeta

    Mukana arvonnassa! Auto miesvaltaiseen perheeseemme, joka samalla täyttäisi äidin sisustukselliset kriteerit ;)

  • NinaR

    Täällä yksi poika olisi myös vailla tuollaista autoa :) Keltainen olisi varmaan mieluisin väri.

  • Riicca

    Voih – juuri tämän valkoisen polkuauton olemme ajatelleet hankkia muutaman viikon ikäiselle kummilapsellemme ristäislahjaksi! Toivottavasti arpaonni suosii!

  • Voi, poika varmasti ilahtuisi jos postipoika toisi hänelle tämmöisen ihanan auton, Toivotaan parasta, hyvän kodin auto saisi :)

  • Elovena-Elli

    Meillä on pieni pimu, jonka isä on vauhdikas autoharrastaja. Punainen ihanuus voisi kotiutua meille!!

  • Elpsii

    Osallistun ehdottomasti! Aivan upea menopeli :)

  • Emma

    Oi että, tällainen auto tekisi siskonpoikani niin onnelliseksi. Poika on niin innoissaan kaikkeen autoihin liittyvästä, ja tällä hän saisi itse huristella pitkin olohuonetta! Lisäksi tuollainen valkoinen sopisi kuin nenä päähän perheen olohuoneeseen :-) Ihana auto!

  • Minni

    <3 love it <3

  • HeidiJ

    Tuollaisen kuin voittaisi lastenhuonetta koristamaan :)

  • Noella

    Voi, tämä olisi aivan ihana meidän pienelle pojalle <3 Osallistun siis arvontaan :)

  • Linda

    Mukana arvonnassa! Olisikin mahtava synttärilahja siskon pojalle :)

  • Annika

    Ihana! täällä olisi kyllä lähipiirissä eräs joka varmasti rakastaisi tuota autoa, tai ehkä jopa kaksi. Oma poikani ja mieheni :)

  • Taija

    Voi Apua! Paras ystäväni sai juuri pienenoisen pojan, jolle haluaisin antaa lahjaksi kyseisen auton. Nähtyäni pienen miehen kuvassa, silmäni täyttyivät kyyneleistä. Miten sydän voikaan sulaa ystävän onnesta.

  • santra

    Tuo olisi kyllä hyvin mieluinen kummipojalle ja vanhemmillekin, ei ainakaan ulkonäöstä olisi kiinni…

  • nikke

    Siskon pojilla löytyisi käyttöä kyseiselle kulkupelille ;)

  • Keltainen Vilac -kilpa-auto olisi ihan unelma! :)

  • Maija S

    Oi että! Täydellinen ristiäislahja parhaanystäväni viime viikolla syntyneelle vauvalle. Toimii erinomaisena sisustuselementtinä siihen asti että vauva jaksaa itse polkea :) Fingers crossed!

  • Satu

    Tuo valkoinen sopisi myös meidän pikku prinsessalle :)

  • Rullus

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Pirre

    Vähän magee! Meillä on kolme tyttöä, mutta yhtälailla heitä kiinnostaa traktorit, prätkät ja muut härvelit. Nuorin on aikamoinen rämäpää ja luulen että tappelu tulis tuostakin kulkupelistä :D

  • minkku

    Hei!
    Haluaisin antaa auton avomiehelleni, kesällä syntyvän poikamme kunniaksi. Häntä on niin odotettu!

  • Hanna

    Ihana! Mukana arvonnassa! :)

  • Kyllä kelpaisi tuollainen meidänkin pojalle. :) Hän poseerasi tuollaisen kanssa myös yksivuotiskuvassaan, mutta se auto oli valokuvausliikkeen omaisuutta. :)

  • Nuppunen

    Aivan ihania!! Ehdottomasti osallistun.

  • Annika

    Haluan ehdottomasti osallistua, tämä menisi ihanalle kummipojalleni :)

  • sofian sohva

    Vau, onpa upea lahja-arvonta tällä kertaa! Oma poitsu syntyi viikko sitten mutta tuollaisella autolla olisi tosiaan käyttöä sekä koristeena että hieman myöhemmin pojalle leikkikaluna :)

  • Saara

    Onpa tyylikäs pikku auto, miellyttää vanhempienkin silmää :) Osallistun siis arvontaan!

  • Anne P.

    Aivan ihana arvonta, mukana ollaan! Meidän pieni tulee maailmaan minä hetkenä hyvänsä, ja tällainen auto täytyy varmasti saada – joko arvonnasta tai muuten :)

  • *Kirsikka*

    Osallistun, vaikka lahjan saaja onkin vielä masussa :)

  • Tähtimö

    Pakko on osallistua, sillä tuo auto olisi aivan ihana puolitoistavuotiaalle pojallemme, joka on kiinnostunut kaikesta pyörillä liikkuvasta. Valkoisena sopisi hyvin myös sisustukseen. :)

  • Suvi

    Osallistun arvontaan! Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä onnen määrää, jos rakas kummipoikani tämän auton omakseen saisi!

  • Laura J

    Onpa ihania autoja! Kummipoikani ilahtuisi tuollaisesta ikihuviksi.

  • Suvi Rämä

    Osallistun! Olisipa ihana lahja toukokuussa syntyvälle toiselle lapsenlapselleni. Poika tulossa!

  • Mardel

    Todella ihana auto. Näyttää upealta teidän lastenhuoneessa. sopisi varmaan myös pienelle tytöllemme. Kiitos innoittavasta ja lämminhenkisestä blogista. Ensi kertaa innostuin kommentoimaan. Vaikka blogisi on pääasiassa muotiblogi, niin melkein eniten inspiraatiota olen saanut sisustukseen ja lasten juttuihin liittyen.

  • Reeta

    Osallistun! Antaisin auton lahjaksi poikaystävän kummipojalle. Maailman herttaisin pikkumies, jolle toivoisin kaiken mahdollisen onnen maailmassa. :)

  • Saara S.

    Pakko olla mukana, oma pieni poikani on varsinainen automies!:)

  • Katja

    Oih muistan itsekin kuinka rakastin käydä eräässä autokaupassa lapsena isän kanssa, sillä siellä oli ihana vastaavanlainen auto. Toivottavasti jokaiselle Vilac-kilpa-auton omistajalle tulee yhtä suuria ja ihania muistoja kilpa-autoista kun minulle. Auto sopii siis myös yhtä hyvin tytöille!

  • Maya

    Tää ois just passeli meen huimapää-prinsessalle! Menoa ja meininkiä riittää, mut autoa ei vielä ole!

  • Jennaliini

    Ehdottomasti otettava osaa kilpailuun. Tämä olisi loistolahja hyvälle odottavalle ystävälleni, tuli sitten tyttö taikka poika. Toimii myös kauniina sisustuselementtinä, ihanaa vanhan ajan charmia!

  • Anniina

    Osallistun arvontaan, ihana auto! Oma pikku poikani olisi todellakin tohkeissaan tästä kiitäjästä!

  • Mira

    Osallistun! Aivan ihana kilpailu! Oma, kohta 2-vuotias, kummipoikani rakastaisi tämänkaltaista menopeliä;)

  • Reija

    Pikku tyttömme olisi varmaan iki-ihastunut tähän autoon, serkuilla kun on kaienlaisia menopelejä ja meiltä sellainen uupuu kokonaan

  • Cristo

    Mukana arvonnassa, tyylikäs biili!!

  • Maukku

    Onpa tyylikäs. Ottaisin itsekin noin hienon auton, mutta varmaan lahjaksi silti antaisin suvun pikkuisille

  • Paule

    Kyllä olisi pärtsäysauto jota kelpaisi esitellä. Ja olisi varmaan mieleinen pojalle ja isälleenkin

  • Aslak

    Osallistunhan minä näin hienon palkinnon arvontaan.

  • Mirva

    Wau mikä menopeli! Osallistun osallistun!

  • Annamari

    OI OI! Kummipoika tulisi varmasti ikionnelliseksi :)

  • Krista

    En ole ihanalle ja päivää piristävälle siskonpojalle ehtinyt kunnon synttärilahjaa hankkimaan. Tällaisen kun saisin niin siinä olisi iloa pikkuiselle pitkäksi aikaa.

  • Esmeralda

    Ihanuus! minulle tuo valkoinen kiitos… :)

  • Marjaana

    Pienelle lapsenlapselle tämä olisi aivan ihana, päristää joka kerta kun autoja menee ohi ja pikkuautot ovat tosi mieleisiä leluja. Ikää kun on 1v ja 4kk niin johan sitä on tarpeeksi iso saamaan oman auton

  • Sampsa

    Hienompaa lahjaa ei voisi olla perheen pienimmälle. Eli tokihan osallistun arvontaan. Tuollaisen jos saisi itsellekin

  • Kari

    Osallistun tietenkin, johan tuollainen tyylikäs automobiili pitäisi pojalle saada :) Upea kapistus

  • Noora

    Mieletön! Olenkin jo kauan etsinyt poikani huoneeseen jotain tämän kaltaista leikkiautoa. Toivottavasti arpaonni suosisi minua, jotta pikkumieheni saisi oman Vilac-autonsa!

  • Arleena

    Aivan ihana auto. Ja mitä mainioin kulkupeli puolitoistavuotiaalle vipeltäjälle, jonka suurin kiinnostuksen kohde on autot… Eli pitää peukut pystyssä toivoa onnea arvonnassa :)

  • Vaude, ehdottomasti mukana. Nyt iski autokuume, kyllä sen valkoinen pitäisi olla

  • Soile

    Oi miten ihana, sekä sisustuksessa että muutaman kuukauden kuluttua käytössä! Olen mukana arvonnassa!

  • satu

    Mukana ehdottomasti! Mulla just lapsi täyttää ihan pian vuoden, joten tulis varmasti autolle käyttöä! :)

  • Anu

    Aivan ihana auto! :) mukana arvonnassa! :)

  • Camilla

    Tuo valkoinen on aivan mahtavan upea! Toimisi sisustuselementtinä siihen asti, kunnes saisin oman käärön… <3

  • Pauliina

    Ihana arvonta! Mahassani potkii parasta aikaa pieni poika, jolle antaisin valkoisen Vilacin enemmän kuin mielelläni. :)

  • mai

    Upea. Valkoinen kiitos :)

  • Ida-Maria

    Voi kuinka täydellinen!! Ihan loistava lahja mun parhaan ystävän tänään syntyneelle pienelle pojalle :) Osallistun ehdottomasti josko onni osuisi kohdalle.

    Vasta eksyin blogiisi, joka ihastuttaa kovin! Näytätte kovin onnelliselta perheeltä :)

  • Marika

    Aivan ihania nuo autot, tuo valkoinen on kyllä sisustuselementti itsessään :) täällä löytyisi yksi pikku poika kuka sen huolisi, eikä isosiskokaan varmaan sitä rauhaan jättäisi ;)

  • Edita

    Onpa ihana! Ja kummipoika 3 v varmasti tykkäisi myös valtavasti.

  • iiik, tämä on aivan upea! haaveilin aikaisemmin juuri tätä autoa pienelle tytölleni, kun se oli jonkun lehden tilaajalahjana. Valitettavasti se tarjous ehti mennä ohi.

  • EmmiiLiaa

    Ihana auto!

  • pauski

    Vaude miten pähee! Äiti ja tytär arvonnassa mukana.

  • Erika

    Wau, valkoinen menopeli olisi hiano! :)

  • Muru

    Etenkin näin syntymäpäivien kynnyksellä meidän taloudestamme löytyy kaksi pientä murusta, joiden ilmeen tällainen nelipyöräinen takuuvarmasti kirkastaisi! <3

  • Sanna

    Ihanaa että tämmöinen arvonta tuli! Valkoinen Vilac on kyllä ihanin :)

  • ässä

    Aivan ihania autoja!

  • emilia

    Osallistun! Tuo auto on ollut haaveissa poikamme syntymästä lähtien (siis jo 1,5 -vuotta), mutta täällä Lahdessa niitä ei ole myynnissä, eikä helsinkiläinen kummisetä vielä ole ymmärtänyt vihjettä! :)

  • Myy

    Oi että, minulla on yksi ihana (kummi)poika, joka sekoaisi täysin keltaisesta tämmöisestä! Autot on tosi kova juttu :)

  • Johanna K.

    Oi, miten kauniita! Kiitos kilpailun järjestämisestä – erittäin mielelläni osallistun upeiden vintage-tyylisten autojen arvontaan. Arpaonnen suosiessa olisi vaikeinta päättää, mikä väreistä on ihanin. :)

  • Anna

    Arvonnassa mukana vauhtiveikkoja talossa on :)

  • Elina

    Osallistun arvontaan, meillä olisi kaksi pientä käyttäjää valmiina testaamaan. :)

  • Pinja

    Meillä varmaan poikaystävä ilahtuisi tällä hetkellä eniten tuollaisesta! ;) Mutta ei ihme, aivan ihana auto <3

  • Satsuma

    Jess! Mahtava kilpailu :)

  • Ulla-Riitta

    Ihana! Tähän on osallistuttava.

  • Eeva

    Tytötkin tykkäävät autoista! Aivan täydellinen meille valkoisena :)

  • minä vain

    Ihana auto!
    Tämä auto koristaisi hienosti kummityttöni huonetta, hän olisi varmasti onnessaan! :)

  • Milla

    Ihana auto ja miehen sisko kertoi juuri odottavansa esikoistaan. Olisi täydellinen lahja!

  • Katti

    Vou kuin makee auto! Veljenpoika ois varmasti tuommoisesta innoissaan! :)

  • Ann-Marie

    Tuo valkoinen on aivan upea! Jos onni osuisi kohdalle, antaisin auton kummipojalleni, joka rakastaa autoja yli muiden lelujen. :) Upea arvonta!!

  • s

    Ehdottomasti osallistun arvontaan! Läheinen ystäväni saa pian esikois-poikansa ja olisi ihana muistaa lasta ja vanhempia tuolla suloisella autolla! :)

  • Silja

    Osallistun arvontaan! Upeita autoja!

  • Mari H

    AAAW! Nuo autot ovat niin ihania. Tämä olisi pian vuoden täyttävälle kummipojalle loistava syntymäpäivälahja! :)

  • hanna

    Osallistun! Olen pitkään haaveillut tästä autosta pojalleni!

  • sara

    Aikas ihana auto! Arpaonnen suosiessa antaisin auton veljeni pojalle yksivuotislahjaksi.

  • Laura

    Veljen 2-vuotias poika tykkäisi varmasti tästä :)) heille tulee myös perheenlisäystä kohta, joten jälkikasvukin saisi tälä huristella

  • idae

    Mukana ollaan! kohta vuoden ikäiselle kummipojalle mainio lahja!
    idaemilia.salomaa@gmail.com

  • Ilona

    Mukana ollaan! Mielelläni lahjottaisin kyseisen auton ystäväpiirin muksulle :)

  • Hanna

    Wau mikä menopeli! Punainen on mun ehdoton suosikki : )

  • caroline

    niin sievä..ja ajaton vaikka onkin vanhan tyylinen:) riemastuu varmasti jokainen leikki-ikäinen kun näkee tuolllaisen! mukana ollaan:)

  • ipi

    Oih! Osallistun arvontaan. Tämä auto löytäisi tiensä tulevan neljännen lapsemme käyttöön. <3

  • Elina

    Tää olis mahtava meidän vauhtihirmulle. Ja kestäis luultavasti paremmin kuin edelliset :)

  • Sanna

    Osallistun kilpailuun, vaikka arpaonneni on surkea. Olen viimeisilläni raskaana ja vahva tunne on pojasta, vaikka mitään varmaa emme tiedäkään. Aikaisempi lapsi on tyttö, joten poikalelu olisi paikallaan tänne prinsessajuttujen keskelle :) Valkoinen olisi meidän väri, vaikka keltainenkin on aika houkutteleva.

  • Hanski

    Onpas söpö pikku kiitäjä ja sopisi täydellisesti meille.

  • murunsisko

    Osallistun arvontaan! :)

  • Johanna

    Osallistun! Lapset (4vee ja 2kk) tykkäis varmasti. Ja samoin äiti ja isi :)

  • Julia

    Minun ihana isosisko odottaa pientä tyttö vaavia pitkien ja raskaiden vuosien jälkeen, joten olisi ihanaa yllättää sisko näin symppis lahjalla :) -Onnellinen täti !

  • Sandy

    Osallistun arvontaan! Poikamme 10kk kiljuisi varmasti riemusta mikäli noin upean auton saisi. :)

  • Namne

    Tämä on kyllä ihanuus, varsinkin tuo valkoinen! Kilpuri kyllä varmasti nostaisi meidän kummipojan hymyn korviin asti kylään tullessaan :)

  • Tuire

    Upea auto, ihanaa osallistua! Kyseinen kauppa myynyt monet suosikkilelut tähän pikku oerheeseen! <3

  • LAVJUUEVERYBODY!

    En ole aikaisemmin törmännytkään noihin autoihin, höh! Lapsi, jolle soisin tämän auton on vielä muutaman kuukauden masu-asukkina ystävän mahassa, mutta siihen asti ja hippasen pidempään autolla olisi lähes yhtä suuri merkitys sisustuksen kannalta. Nuori, köyhä perhe ja heidän ensimmäinen lapsensa saisivat tästä autosta varmasti ikuisen muiston ensimmäisenä kauniina oikeana leluna, ja lupauksen tulevista yhteisistä leikeistä.

  • lilie

    Ihan huippu auto! Tuohan olisi aivan täydellinen lahja 2-vuotiaalle vauhdikkaalle veljenpojalle!

  • SonjaM

    Kyllä lähipiiristä löytyisi yki jos toinenkin lahjottava… :)

  • Ihana auto. Arvonnassa mukana.

  • Nina H

    Tosi kiva kaara. :)

  • Lotta

    Osallistun arvontaan! :) Ihanalle sukulaistytölle <3

  • Osallistun arvontaan! Toi auto on niin style! Meille on kohtapuoliin syntymässä kummipoika, jolle kaara olisi aivan omiaan ja varmasti vanhemmatkin arvostaisivat :)

  • Elisa

    Ihana! Haluaisin tuon valkoisen tänne. Itellä ei ole vielä pientä, mutta olisi mainio leikkiauto siskojen pienille pojille. :D

  • Maariah

    Ihana arvonta. :) Antaisin auton pojalleni.

  • saara

    haluaisin niin kovasti antaa tuon lahjaksi eräälle rakkaalle lapselle

  • JanetteH

    Osallistun ehdottomasti! Niin ihana pieni auto, pienelle ihmiselle! :)

  • Jemppis

    Täällä yksi osallistuja! Haluaisin antaa auton lahjaksi ystäväni pojalle :)

  • Anu

    Täältä löytyy monta potkuttelijaa! :-)

  • Kaisyli

    Osallistun! Mailman paras lahja kummipojalle.

  • Niina Tikkanen

    Olisipa ihana! Kunpa kerrankin voittaisin jotain niin antaisin lahjaksi :)

  • mk

    Upea! Kummipojalle lähtisi valkoinen :)

  • Tiia

    Mukana!:)

  • iivie

    Meillä on eletty onnenpäivää tänään, kävimme sairaalassa katsomassa jo nyt niin rakasta eilen syntynyttä kummipoikaamme. Poitsu on osoittanut sellaista temperamenttia tässä vajaan kahden vuorokauden aikana (tuli maailmaankin aikamoisella rytinällä), että voin vain kuvitella kuinka vauhdikkaasti tuolla autolla huristeltaisiin, kunhan ikää kertyy vielä hieman lisää.. :)
    Nyt sormet ristiin ja arvonnan tuloksia odottamaan!

  • Emilia

    Marraskuussa rakas serkkuni toi maailmaan pikku prinssin. Minua pyydettiin kummiksi ja toki suostuin :) matkaa minun ja taaperon välillä on 800 km , lahja olisi ihana yllätys pitkälle asuvalle kummipojalleni, tällä suloisella ralli autolla olisi hieno oppimaan kävelemään! :) ja varmasti vaativa serkkuni tämän hyväksyisi heidän kodin sisustukseen. Varmasti 3 vuotias isosiskokin tykkäisi autosta ;)

  • naana

    Voi kunpa voittaisi! Olen ihastellut näitä autoja ties kuinka monta vuotta… <3

  • Virpi

    Mikä olisikaan hienompaa, kuin saada ajella tuollaisella autolla lähes satavuotiaan kotimme alkuperäisillä puulattioilla!

  • Maija

    Osallistun kilpailuun! Auto olisi ihana lahja ystävän juuri syntyneelle pienelle pojalle :)

  • Keijukainen

    Aivan ihana auto, joten nyt on pakko osallistua arvontaan.

  • Riikka

    Auto olisi täydellinen siskon poikani huoneeseen ja varsinkin vauhtihirmulle pojalle! Osallistun siis ehdottomasti arvontaan (:

  • jossu

    Ihana! Mukana arvonnassa.

  • bea

    Haaveilin tuosta autosta jo silloin kun se ensimmäistä kertaa vilahti postauksessasi, joten aivan upea mahdollisuus tämä, mukana ehdottomasti! =)

  • Anna

    Ystävän lapselle kaunis ristiäislahja olisi Vilacin valkoinen potkuauto <3

  • Katju

    Mukana arvonnassa! Tuo olisi ihana lisä meidän 2kk-pojan lastenhuoneeseen ja tietty ihaniin leikkeihin sitten aikanaan.

  • nelli

    aivan upeita nuo autot :) osallistun ehdottomasti arvontaan.

  • Pia

    Olisi ihanaa olla se onnekas joka saa tuollaisen auton. Haluaisin kovasti ilahduttaa ystävääni ja hänen tulevaa pikkumiestään, joka syntyy pikapuolin. Olen niin onnellinen ystäväni puolesta, joka kaikkien vastoinkäymisten jälkeen saa toisen pojan. Isoveli on ollut taivaassa jo yli kymmenen vuotta.

  • Kardi

    Ihana. Meillä olisi käyttöä tuollaiselle!

  • Ninsku

    Tuon ku pojalle sais niin ois mahtava juttu =)

  • JIA

    Upea kisa! Mä olen viimeisen pari viikkoa iltaisin klikkaillut ihailemaan Vilacin autoja, koska vauhtikundini täyttää ensi viikolla 1-vuotta. Osallistumme siis arvontaan ja jäämme jännittämään suosiiko arpaonni vai pitääkö tän maman klikkailla itsensä jälleen autokaupoille :)

  • krista

    Täälläkin osallistutaan :) On kyllä makee auto, voisin jopa omaan kotiini tuollaisen ottaa, juurikin sisustusmielessä. Tällä kertaa auto kuitenkin lähtisi 2- vuotiaalle kummipojalle, joka varmasti ottaisi auton enemmän kuin riemuissaan vastaan!

  • Helle

    Oi, oi -aivan ihana auto! meiän 3v-lle just passeli:)

  • @yla

    Tuo valkoinen on silmää hivelevä! Kummitytön kohta vuoden täyttävälle pojalle täydellinen ja äitensä sisutusmakuakin varmaan tyydyttäisi ;-)

  • Tunne

    Mukana ehdottomasti!:) Oma 2vee poika ajelee ympäri taloa rikkinäisellä muovipotkuautolla, jota ei anna heittää pois, vaikka se on jo ihan mäsä. :)

  • Miim

    Mukana. Tämä olisi aivan mahtava kummipojalleni, joka on täysin hurahtanut autoihin :)

  • Linem

    Aivan ihastuttavan suloinen menopeli! Näin opiskelijana ei ole varaa ostaa niin kalliita lahjoja kummipojalle, joka on 7 kk tällä hetkellä. Hän olisi varmasti aivan lumoissaan autosta! Tulisi heti käyttöön :) Kummitädin kanssa olisi mukana ajella tuollaisella :)

  • Mari

    Ihana arvonta!varmasti löytyisi autolle käyttöä omalla lapsella tulevaisuudessa!

  • SCNZ

    Ihana, ihana auto pienelle ystävälle! Tuo auto on todella kaunis jo sisustuselementtinä. :)

  • Saibe

    Pikkupojalleni olisi ihana :). Osallistun arvontaan.

  • Oi, tää olis aivan ihana juttu <3 kiira.lindfors@gmail.com

  • miss

    Aivan mahtava auto! Mukana arvonnassa:)

  • Iida

    Osallistun arvontaan. Niin kaunis lelu ja samalla myös sisustusesine:) Meidän tyttö kun saisi tällaisen <3

  • Outi

    Voi, miten ihana. Huolisin ilman muuta… 4 poikaa ja mies varmaan myös. ;) Välitäthän kiitokset lahjoittajalle – hieno ele!

  • Lucy

    Oi, tämä olisi mitä täydellisin lahja siskonpojalleni! :)

  • MariaS

    Ompa ihania!! Nuohan käy sisustukseen, vaikkei pikkuihmistä kotona olisakaan! :)

  • Lennu

    Ihana lahja lapsenlapselleni. Arvonnassa mukana!

  • Ansku

    Osallistun arvontaan! Olisipa ihana lahja pienelle pojallemme :)

  • Tero

    Tuollainen ihanuus kaksospojilleni, aivan varmasti mukana arvonnassa.

  • Honey

    Haluaisin antaa tämän auton mun rakkaalle kummipojalle, luulen että hän ilahtuisi tästä paljon <3

  • iipukka

    Ounou, miten ihana! Meidän pikkupojat varmasti rakastais tätä autoa!

  • Emma

    Osallistun arvontaan! Aivan ihana menopeli :)

  • Piia

    Vruuum.. Ilmoitan itseni arvontaan, pikku kilpuri sen sijaan menisi rakkaallee kummipojalle :)

  • Ansku kovanen

    Mukana ollaan! Meillä on laskettuaika tässä kuussa ja miten ihana lahja tuollainen auto uudelle perheenjäsenelle olisikaan! :)

  • Osallistun arvontaan! Lahjoittasin auton mun kaverin 1,5 vuotiaalle pojalle:) Tyttö on yksinhuoltajan, joten rahaa ei ole muille jakaa, joten varmasti ois mieluinen lahja molemmille!

  • Niina K.

    Ihana,osallistun!

  • Tea

    Kiva kilpailu! Olenkin ajatellut juuri vastaavaa lahjaa veljeni pojalle!
    Hieno koriste-esine myös, ainoa huono puoli että ei osaa päättää mikä väri olisi paras :D

  • oih!

    Oijjoijjoi! Kuin tilauksesta! Juuri aprikoin mistä tuorelle kummipojalleni tuon polkuauton saan hankittua. Osallistun siis niin mielelläni arvontaan. Ja vaikka en voittaisikaan niin nyt tiedän mistä auton voin käydä lahjaksi noutamassa.

  • Noora

    Onpa ihana auto! Meillä on pian 6kk poika, joka vähän vanhempana varmasti rakastaisi tuota menopeliä. Muutimme äskettäin maaseudulle, täällä hän voisi hurjastella sellaisella omalla pihallakin. Äitikin mielellään pitäisi esillä noin upeaa ja hauskaa sisustuselementtiä, vaalea kävisi niin hyvin beige/valkoinen/harmaa värimaailmaan, tosin punainen olisi myös ihanan pirteä väripilkku!

    Ps. SInulla on loistava maku mm. sisustuksen suhteen. Ihailen tyylitajuasi! :) Kiitos, kun bloggaat!

  • Venla

    Kilpuri olisi mahtava yllätys vuoden ikäiselle kummipojalle, joka on hulluna kaikkeen missä on renkaat! :)

  • ulla

    kerrassaan ihana pikkuauto! kummipojalle loistava lahja. osallistun!

  • Tuomas

    Ei terve!
    Asia on niin, että tyttäreni ei keinuhevosilla keinu, vaan ajaa tolla! :)

  • Suvi

    Oi oi , olisi ihana 1,5 vuotiaalle pojullemme. Äitikin tykkäisi ja luulen, että isä myös ;).

  • Anne

    Ihana auto!! Osallistun myös arvontaan. :-)

  • anna

    hep! kerrassaan ihana, :)

  • Anonymous

    Ihana arvonta, osallistun! Poika katseleekin autoa ihan innoissaan :)

  • Laura

    Menisi lahjaksi perheeseen, jossa 3- ja 1-vuotiaat lapset ja kolmas tulossa ensi kuussa :)

  • PojanÄiti

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Olisi ihana saada ilahduttaa omaa pientä poikaa tuolla kauniilla autolla ja vielä kun 1,5v synttärit lähestyvät. Voikun voikun arpaonni suosisi meidän pienokaista!

  • Nooruska

    Minäkin osallistun arvontaan. Lähipiirissä on useampikin pieni pojan-pallero, joista jokainen olisi varmasti onnesta soikeana saadessaan moisen menopelin.

  • Niina

    Osallistun arvontaan. Jahka tuo meidän 2kk ikäinen pikkuneiti tuosta kasvaa niin kyllä kelpaa tuollaisella kilpurilla potkutella menemään :)

  • Kaisa

    Hei, hienoa!
    Tahdon osallistua myös!
    Toivottavasti arpaonni suosii. Juuri sopiva biili 2-v. kummipojalleni <3

  • Lauraeveliina

    Ei ole kauaakaan kun ehdotin miehelleni, että minimiehemme saisi tämän auton lahjaksi vanhemmiltaan. Osallistun siis oitis arvontaan.

  • Nunnu

    Oi, ihanaa! Olen katsellutkin ihan kateellisena tuota autoa kun olet sitä täällä blogissa esitellyt! Me saimme eilen selville, että meille onkin tyttö tulossa kesällä ja tämähän hiukan mietitytti isäntää kun oli niin kovasti suunnitellut tulevasta POJASTAMME formulakuskia. :D tämä olisi oiva “lahja” autourheiluhullulle-isännälle, voihan hän yrittää meidän tytöstäkin saada vielä autointoilijan!

  • Höpö

    Aivan ihana! :) antaisin auton kaverini pojalle, jolla olisi kokonaiset 3 vuotta aikaa käyttää autoa, kun ei ole vielä täyttänyt vuotta.

  • Minde

    Oi kuinka ihana menopeli, tyttöni 15kk varmaan olisi erittäin innoissaan jos tuollaisen saisi eteensä :))

  • Tädin rakas olisi tuosta enemmän kuin onnellinen! Mukana ollaan!!

  • Katja

    Kiitos kun saan osallistua arvontaan. Ihana auto, kertakaikkiaan.

  • Ancelmi

    Oiii…mikä menopeli, tästä ei voi kuin innostua :) Terv.9kk ikäinen pikku-H

  • Leena Lamberg

    Hei! Ihana lahja siskontyttären pienelle pojalle!
    t: Tätsy

  • Hepemau

    Ystäväni synnytti juuri, ja tuo olisi täydellinen lahja juuri maailmaan saapuneelle pikkumiehelle :)

  • Katariina

    Aivan ihana, valkoisena kun tämän ihanuuden saisi! :)

  • Olivia O

    Kilpailu johon on aivan pakko osallistua. Helmikuu on itselleni hyvin aiheeseen sopiva kuu koska niin monella ihmisellä lähipiirissä on syntymäpäivät.Myös itselläni. Joten minulle loistava syntymäpäivälahja olisi voittaa kyseinen auto ja voisin sen antaa lahjaksi ystävälleni jolla myös on syntymäpäivät ja jolle juuri syntyi lapsi myöskin helmikuussa :)

  • Leander

    Tuo olisi mainio lahja uuteen kotiimme sekä pojalle että isälle – ja varmasti äidillekin! :)

  • Ellu

    Voi voi, toi valkoinen auto istuisi, kun nenä päähän meijän lastenhuoneen sisustukseen.Kerrankin olisi sisustuselementti josta olisi iloa niin äidille, kuin lapsellekkin. Osallistutaan ehdottomasti ja toivotaan parasta!!

  • heidis

    Osallistun arvontaan! Haaveissa on valkoinen auto ;)

  • Saara

    Hei, Haluan osallistua arvontaan! Minulla on maailman ihanin pieni kummipoika joka varmasti rakastaisi huristella autolla! :)

  • Marjuska

    Osallistun arvontaan. Valkoinen auto olisi melkoinen herkku :)

  • Miira

    Ihana arvonta! Valkoinen auto olisi oikein tervetullut kotiimme :)

  • Lilly

    Oi! Tätä on ihasteltu useammaskin blogissa. Innolla odotellaan jos arpaonni potkaisisi :)

  • Allimelli

    Aivan ihana tuo valkoinen auto! Sopisi hyvin meidän kolmiviikkoisen pojan huoneeseen odottamaan hänen tulevia rallihetkiään. Mukana kisassa siis.

  • RockS

    Täällä osallistuja myös! :)

  • Vau, mikä arvonta!
    Nuo autot ovat niin tyylikkäitä ja varmasti kelpaa myös pikkuväelle :)

  • tiivitaavi

    voi ei! pakko saada toi ihanuus, rakkautta ensisilmäyksellä! <3

  • Eeva

    Ihana arvonta, osallistun ilolla! Rakkaalle kummipojalleni lahjoittaisin tämän.

  • Teija

    Olisipa ihana yllätys perheemme pienille viikareille 3 v. ja 1 v. Ehdottomasti mukana suloisessa arvonnassa :)

  • Stellina*

    Onpa ihana kilpuri, varsinkin valkoisena <3

  • Elisa

    Mahtava lahjaidea! Kummipojan ensimmäiset synttärit lähestyy ja tämä olisi mitä mainioin lahja pikku hurjapäälle!

  • Upea auto! tuo punainen vei sydämeni :)

  • Jenni

    Tämä olisi ihana lahja kummipojalleni :)

  • Leena

    Tällainen meille, kiitos! Tänään alkavan äitiysvapaan kunniaksi :)

  • S

    Auto olisi aivan ihana kohta 3 – vuotta täyttävälle pojallemme. Siispä olemme mukana arvonnassa!

  • Sandy

    Auto olisi ihana myös meidän pojalle! :) Osallistun siis arvontaan.

  • Lila

    Tähän on pakko osallistua. 1v poikani olisi juuri sopivassa iässä ajelemaan tällä! :)

  • Tintti

    Kahden villin viikarin äiti mukana arvonnassa:)

  • Anitta

    Tää lelu kuuluu sellaiseen sarjaan, johon ei ajan hammas puraise -isältä pojalle ja edelleen pojan pojalle. Saas nähdä ketä arpaonni suosii, onnea ja menestystä kaikille arvontaan osallistuneille :)

  • Reni

    Äiti ja poju 5kk mukana arvonnassa. Punainen auto olisi aivan ihana :)

  • Onneli

    Tämä punainen kaunokainen olisi juuri passeli rakkaalle kummipojalleni, joka toukokuussa täyttää 3v. Kovasti on aina korjaamassa omia leluautojaan sekä isänsä seurana autotallissa, ko autoon tehdään pientä remppaa. Aivan upia, kaunis auto pienelle ihmiselle. <3

  • Eeva

    Olisi täydellinen rakkaan ystäväni pienelle prinsessalle <3

  • Linda

    Nyt on kyllä pakko osallistua arvontaan. Aivan ihan kaara :)

  • Ihana! Tämä olisi ihana antaa lahjaksi.. tiedän jo kenelle :)

  • EmmaK

    Mukana arvonnassa! Mahassa potkii pikkunen poika tällä hetkellä, joten tämä olisi ihana lelu hänelle.

  • memmi

    Hei! Mukana ollaan arvonnassa ehdottomasti:)

  • Alina

    Sormet ristiin, tuo näyttäisi ihanalta tulevassa lastenhuoneessa :)

  • Laura

    Aivan ihana auto! Valkoinen on oma suosikki, se henkii jonkinlaista vintage-klassisuutta ja tiedän kenelle voisin sen lahjoittaa, nimittäin mieheni veljen pikkuiselle Leevi-pojalle, joka on sukunsa tapaan automiehiä :)

  • AnniS

    Osallistun!!..ja ehdottomasti valkoinen auto :)

  • Sini

    Olen himoinnut kyseistä autoa valkoisena jo pidemmän aikaa. Meille on syntymässä poika toukokuussa. Auto olisi ihana pojan huoneen sisustuksessa ja varmasti kun ikää tulisi, niin leikkeihinkin aivan ihana :) Voikun arpaonni lykästäisi!

  • Helena

    aivan ihana auto !

  • Soffy

    Voi, valkoinen automobiili on niin symppis! Ja riemua riittäisi varmasti monille :) Kiva yhteistyö! Peukut pystyyn!

  • Sari

    Mukana kisassa! Näen jo silmissäni rakkaan veljenpoikani (10 kk) huristamassa tällä komealla menopelillä! Hän on isänsä tapaan niin viehtynyt autoista nuoresta iästään huolimatta, että nyt kun poika on päässyt jo kävelyn makuun, voisin kuvitella tämän olevan hittikamaa monien vuosien ajan!

  • elsa kujala

    Ihana on ja valkoisena tietenkin :)

    Onnetar, lentelepäs tänne- per favore—

  • Paula

    Täällä olisi yksi 8kk ikäinen menijä, joka varmasti ilahtuisi omasta autosta. Kavereilla tällaista juuri viikonloppuna kokeiltiinkiin mainio virnistys naamalla :)

  • Hanna

    Osallistun! 10kk tyttöni olisi ihan innoissaan :)

  • naag

    Pikkuisia poikia ei lähipiirissä vielä ole, mutta olisi tuommoinen tytöllekin aivan mahottoman soma ja varmasti myös pidetty!
    Mukana kilpailussa siis :)

  • Emmiina

    Kuinka ihana! Itselläni ei vielä omia rakkaita pienokaisia ole, mutta tällä hetkellä pikkumuruina toimivat ihanimmat serkkuni lapset, joista pienemmälle olen kummitäti. Heidän perheensä on ansainnut tällaista pientä arjen luksusta <3

  • Katja

    Jukra, kuinka pikkupoikamme tuosta tykkäisikään! Ja miellyttää tosiaan myös äidin silmää :)

  • oi miten kaunis tuo auto on ! minulla on kummityttö, mutta uskon, että hänkin varmasti pitäisi autosta :) liikaa kategorisoidaan tyttöjen ja poikien leluihin :/

  • Jenni

    Aivan ihana ja upea auto! Se olisi täydellinen lahja pian 2 vuotta täyttävälle siskonpojalle, joka muuten on henkeen ja ereen automies :D

  • Minna

    Onpas ihana auto, ehdottomasti mukana! :)

  • Reeta

    Osallistun arvontaan! Kelpaisi kesällä syntyvälle esikoisellemme.

  • Pia

    Tämä auto olisi omiaan lapsikuvauksissa – toki myös omat 0- ja 2-vuotiaat lapsoset innostuisivat näin komeasta kilpurista! Mielestäni valkoisena auto on upeimmillaan…

  • Minttu

    Oi, upea auto! Kymmenkuinen vauhtiveikkoni ei paljon estetiikasta vielä piittaa, mutta villiintyisi ihan täysin nyt jo tuon teknisistä ominaisuuksista :D

  • Tuulia

    Ihana, kaunis! Mukana arvonnassa, kelpaisi meidän 8kk tytölle :)

  • Jenni

    Olishan tuollainen punainen pienemmälle miehelle kiva :)

  • noraK

    Ihana menopeli. olisipa mainiota saada omien nappuloiden koeajettavaksi :)
    Nora K.

  • Mimmu

    Nyt on nii mahtava palkinto että aivan pakko osallistua!!

  • Ellu

    Auto ois ihan mahtava lahja mun pikkuselle siskon pojalle! :)

  • Riikka

    Aivan ihana auto, kumpa onni suosisi minua : )

  • lindaa

    Mukana! Aivan ihana mini-auto :))

  • H

    Olimme suunnitelleet ostavamme tämän auton kesällä pojallemme 1-vuotislahjaksi jo ennenkuin olit postannut tästä autosta ekan kerran, joten nyt on kyllä pakko osallistua arvontaan!

  • Petra

    Kerrassaan ihastuttava auto, joka piristää sekä lastenhuoneen sisustusta, että pientä leikkijää! Mukana ollaan.

  • Suvi

    Klassisen kaunis pikkuauto sopisi vaikka olohuoneen nurkkaan säilytettäväksi silloin kun leikkijöitä ei ole paikalla!

  • EevaK

    2v poikani olisi varmasti innoissaan! Keväällä syntyy toinen lapsi, joten autolle olisi käyttäjiä pidemmäksikin aikaa :)

  • Kristiina

    Kun oppisin vielä lukemaan omia kirjoituksia eli isotäti (tai isän täti)!!!

  • Heisu

    Ihana auto pojalleni. :) Mukana arvonnassa.

  • RiikkaT

    Aivan ihana auto ja meillä olisi kaksikin innokasta kuskia :-)

  • Kristiina

    Rakkaasta kummipojastani tuli eilen pontevan poikavauvan isä ja tämä 0lisi mahtavan upea lahja isätätiltä!

  • Lora

    Piipahtin sattumalta kyseisessä liikkeessä viime viikolla ja ihastelinkin tuota valkoista autoa. Lähipiiristä löytyy muutama suloisuus ketä voisin tuolla ilahduttaa :)

  • Eve

    Ihastuin tähän autoon heti kun luin sun ensimmäisen auto postauksen! Tälläinen meidän pikku sällille ja valkoisena tietysti niin sopii sisustukseen myös :D

  • Lumi

    Tuttavaperheessä on kolme lasta. Lapset kiljuisivat riemusta, jos saisivat tuollaisen menopelin :)

  • Noora

    Ihana tuo valkoinen! :) Mukana ollaan!

  • miida

    ihana auto olisi :)

  • Ariel

    Mukana arvonnassa! Poikani ensimmäinen sana oli auto, hän on pyöriä pyörittämässä aina kun näkee niitä. Olisi 1- vuotiaalleni aivan mahtava yllätys, joka tosiaan osuisi kuin nappiin myös kodin sisustuksen kanssa.
    Sormet ristiin ja arpaonnea!

  • Matilda T

    Mukana ollaan, toivottasti arpaonni suosii!:)

  • Mervi

    Ihana auto!! Ehdottomasti jokaisen pikkutytön/pojan unelma :)

  • Misty

    Oon niin ihaillut näitä autoja! Meillä olisi kaksi innokasta kuskia :)

  • Tarja

    Mukana arvonnassa. Voi miten kiva ois tuollainen saada omalle 1,5v pojalleni! :)

  • minä

    Valkoinen olisi mainio. Ystävälle tulossa poika piakkoin ja hänen isänsä on pieni amis. Uskon siis että geenit ovat siirtyneet pojalle :)

  • Tiina

    Ombrellino on meidän perheen “karkkikauppa”! Siellä on käyty monet kerrat ostoksilla ja ikkunan ulkopuolella haaveilemassa :) Juuri 2-vuotta täyttänyt hurjapää poikamme repeäisi liitoksistaan, jos hän saisi tuollaisen Vilacin! Harkitsin kyseistä menopeliä hänelle synttärilahjaksi, mutta sitten en vain raaskinut.. Vauhtia rakastava 5-vuotias tyttäremme kyllä varmasti nauttisi myöskin tuon menokin vauhdeista! Toivotaan, että onni suosii meidän hurjapäitä <3

  • Josefiina

    Mukana arvonnassa! Auton saisi omakseen kahdeksan kuukauden ikäinen vauhtiviikari poikani. <3

  • Paula

    Kaunis auto ja varmasti sopiva myös tyttöjen leikkeihin, eikö?

  • oj

    sain 2 kk sitten ensimmäisen lapseni, suloisen pienen pojan jolle uskoisin tuon auton tuovan paljon iloa <3

  • Anssku

    Oih ja voih tää on ihana arvonta! Se tunne kun saisi tuon antaa pienelle ja nähdä se aito ilo hänen silmistään :)

  • aisha

    Mukana! Auto sopisi lastenhuoneeseen täydellisesti! :)

  • laura penkkala

    Aivan ihana auto! Itselläni ei vielä toistaiseksi ole lapsia, mutta lähipiiristä löytyy jo muutama pieni pkkumies, ja lisää on kovasti tulossa. Olisi aivan ihanaa yllättä joku rakkaista ystävistäni ja antaa hänen lapselleen lahjaksi tuollainen auto! Olen siis innoissani arvonnassa mukana :)

  • Voi että, miten ihana menopeli! Meidän pieni rämäpää ihastuisi siihen varmasti :)

  • Anna

    Täältäkin osallistutaan. :-)

  • Emmi

    Tutustuin Vilac -autoon ensimmäistä kertaa blogisi kautta ja ihastuin heti! Mielestäni auto on sekä loistava sisustuselementti että paljon iloa tuova pienen pojan (tai miksei tytönkin) leikkikalu. Joten olen ehdottomasti arvonnassa mukana!

  • Saia

    Kummipoika olisi tästä autosta varmasti aivan myyty, niinkuin tätikin.. :)

  • TiinaL

    Auto olisi aivan täydellinen meidän huhtikuussa syntyvän pojan huoneeseen. Tähän arvontaan on siis aivan pakko osallistua <3

  • Upea auto, etenkin valkoisena! Osallistun arvontaan ehdottomasti:).

  • miru

    Aivan ihania! Varsinkin tuo valkoinen <3

  • mini

    Osallistun arvontaan, keltainen auto olisi aivan ihana! Itse tässä jännäillään ensiodottajana viikolla 8. Voi kun kaikki menisi vain loppuun asti hyvin :) Kiitos mahtavasta blogista, mitä on ollut ilo seurata jo monta vuotta!

  • Janet

    Aivan ihana auto, tästä autosta valkoisena haaveilin jo kauan ennen edes tietoakaan lapsesta, että joskus sitten tämän ostan ehdottomasti lapselleni! Nyt meidän pieni täytti juuri 1-vuotta, ja alkaa leluauto olemaan ajankohtainen! Joten osallistun ehdottomasti arvontaan ;)

  • Pikku J:n äiti

    Osallistun!! Vaikka poitsu on jo 3-vuotias, olisi tuo ihana sisustuselementti maaliskuussa valmistuvaan uuteen kotiin pojan huoneeseen :)

  • Mukana ollaan ehdottomasti!!! Iik! :)

  • inkkudaa

    mukana!

  • Lena

    Oi, nyt kylla mummin peukut pystyyn ja voitto kotiin iki-ihanaiselle tyttarenpojalle, joka on 2-vuotiaana jo melkoinen automies. Iltapuuropoydassa luetellaan jo miten “isi ajaa auilla, aiti meesulla, ukki voovolla, vaai pemalla, mummi sitikaalla ja tati posolla” samalla, kun puurolusikka suunnistaa kohti suuta :)

  • Hanna

    Tämä olisi täydellinen veljenpojalleni! Hän täyttää maaliskuussa vuoden ja on hulluna autoihin! <3

  • Laura

    Kyllä tulisi auto kovaan käyttöön… Rallikuskeina toimisi tietysti meidän perheen kaksi pientä tyttöä!

  • Heidi

    Ihana Ombrellino! Auto niin pienelle kuin suurellekin menneen ajan autofanille. Osallistun kilpailuun.

  • Carrie

    I’m in!! Maailman ihanin ja rakkain kummipoika ihastuisi tähän varmasti:)!

  • Jasmin

    Mukana arvonnassa! 9kk pikkumies ilahtuisi tästä varmasti! :)

  • Sandra

    Upean ja tyylikkään näköinen auto, josta riittäisi varmasti iloa pitkäksi aikaa. Jos arpaonni suosii, niin valkoiseen päätyisin :)

  • Nekkku

    Oii, pieni kummipoikani olisi loistava rallikuski tuollaiselle autolle!

  • Voi mikä ihana kamppanja! En yleensä viitsi osallistua näihin arvontoihin, mutta tämä auto on sitten niin kaunis, että sen ottais mielellään kiertelemään olohuoneen ympäri pikkumiehen alla.

    Hyvää kevättä teidän lapsiperhearkeen!

  • Anonymous

    osallistun!

  • Nipsu

    Voi kun ihania!! pakko osallistua ja toivoa, että arpaonni potkaisisi ja saisi kotiuttaa tällaisen :)

  • sansai

    Olisipa mukava antaa miehen siskon pojalle lahjaksi tai kummipojalleni. Käyttäjiä ainakin löytyisi, kun kaikki tekee vain poikia :D Kaikki traktorit ja autot on niin in, niinkuin varmaan monella pojalla!

  • Marjaana Luokkala

    Punainen olisi ehdoton suosikkini, mummon luona kun sitä säilyttäisi, niin jokainen lapsenlapsi voisi sitä ihanuutta käyttää vuorollaan.

  • antsuli

    Oi mikä Auto! Osallistun ehdottomasti kilpailuun. Minusta tulee onnellinen isoäiti vain pienen ajan kuluttua ja Poika rakastaisi varmasti tuollaista kilpuria (kuten pojan äitikin).

    ps. Blogisi on todella kiva, tälläinen varttuneempikin käy poimimassa täältä vinkkejä:)

  • Ninni

    Voi kun nettisivuilla olisi autoa valkoisena, lähtisi hankintaan heti! Täytyykin tästä syystä osallistua tähän kilpailuun. ;)

  • Katja

    Olenkin postauksesi jälkeen tätä googletellut, missä autoja myydään. Ehdottomasti arvonnassa mukana.

  • Hanna

    Ihana auto! Puolitoistavuotiaani hihkuisi innosta päästessään noin mainion menopelin rattiin :)

  • JenniM

    olen kauan haaveillut kyseisestä autosta, mutten ole vain raaskinut sitä ostaa. Upeahan se on jo pelkkänä sisustuselementtinä. Oma poikamme on niin kova automies, että varmasti tuollaiseen ihastuisi ikihyviksi, jos arpaonni suosisi :)

  • annnu

    oih, so cool :)

  • Meri

    wuhuu! mahtavaa, mukana ollaan!

  • Lona

    Osallistun! Ihana auto! Se olisi täydellinen auto meidän kohta syntyvälle pojalle :)).. <3 olen ihallut tuota autoa!!

  • Manna

    Rakas pieni 3kk tuhisee tuossa vieressä ja näkee varmaankin unta että haluaisi juuri tuollaisen auton <3. Mukana arvonnassa,pienen pojan kanssa :)

  • Lotte

    Osallistunpa minäkin arvontaan. Auton ottaisin valkoisena jos arpaonni suosii. Meillä on muuten melkein päivälleen samanikäiset vauvat, hauska yhteensattuma. En tiedä muistatko vielä, mutta muutama vuosi sitten olimme myös jonkin aikaa yhteydessä ja asuimmekin samoilla seuduilla. ;) Kiitos vielä ihanasta blogista!

  • Arvontaan mukaan tietty!! Nimimerkillä kolmen pojan äiti ;)

  • -ninka-

    Juuri jouluksi syntynyt veljen lapsi saisi ihanan lahjan, vaikka 1v. lahjaksi. Valkoinen olisi sopva väri.

  • Arvonnassa mukana! Meidän pikkumies (sekä äiti) tykkäisi autosta aivan varmasti!

  • paula

    aivan mahtava lahja pojalle!

  • Hansper

    Ihana!! Mukana ollaan! :)

  • maisa

    mahtava auto olisi kyllä ;)

  • pex

    todella hienoja nämä.

  • Tyrre

    Antaisin juuri valkoisena tuon ihanan auton rakkaalle kummipojalleni! Itselläni on kova vauvakuume, mutta onneksi kummipoikaa saa lelliä sydämeni kyllyydestä! <3

  • Mm

    Täydellinen lahja! Kiva olla mukana arvonnassa.

  • Tiluu

    Oi Oi! Tätä autoa on haaveiltu! Meillä on 2,5 poika ja toinen pian 6kk ikäinen poika kasvamassa kovaa vauhtia autoilu ikään! Tähän mahtuis rakkaat veljekset yhdessä kyytiin :)

  • Kertu M.

    Ihana auto! Mun pikku muksu olisi tosi iloinen sellaisesta! :)

  • Hilla

    Osallistun arvontaan, josko arpaonni suosisi. Aivan ihana auto, se menisi kummipojalle! :)

  • Sanna

    Tämä olisi loistava tervetuliaislahja pienelle salaisuudelle, josta eivät vielä tiedä muut kuin minä ja mieheni:)

  • Etta

    Osallistun! Olisi varmaan mieluisa yllätys pienelle veljentyttärelleni, hän on aika vauhdikas ja tykkäisi autosta varmasti :)

  • -Theresa

    Hei. En ole koskaan osallistunut blogien arvontoihin mutta nyt palkinto oli jotain niin upean kaunista etten voinut olla yrittämättä! :) Aivan mielettömän kaunis tuo auto. Itselläni ei lapsia vielä ole mutta antaisin tuon ehdottomasti lahjaksi hyvälle ystävälleni kun heille pieni poika syntyy kahden kuukauden päästä :)

  • Jessi

    Aivan ihana <3 osallistun :)

  • Marina

    Tästä tykkäävät sekä tytöt että pojat. Mukana ollaan. :)

  • sanna

    Ihana! Tuollainen valkoinen lahjaksi tyttärelleni :) Mukana arvonnassa siis!

  • Kaneli

    Aivan hurmaava menopeli. Ombrellino vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta, jossa murusten tädiltä karkaisi homma käsistä ihan kokonaan – taas kerran : )

  • Ihania autoja ihanasti sisustetussa huoneessa. Olisipa hienoa, jos arpaonni suosisi ja voisin ilahduttaa kummilastani tuollaisella aarteella.

    Kiitos hienosta blogista!

  • Emmi

    Olisi hienoa antaa kummipojalle näin upea lahja!

  • Marika

    Aivan ihana tuollainen auto olisi pienelle pikkuiselle tulevaisuudessa! :)

  • Taija

    Voi kyllä vaan, tulee heti mieleen eräs veljeskaksikko jolle tämän auton lahjoittaisin, joten osallistun ilman muuta!! :)

  • heeka

    Oi voi!! Tämä olisi valkoisena täydellinen sisustuselementti myös meille!!<3

  • Piritta

    Voih, juuri tuota valkoista kiitäjää olen pohtinut pojulleni yks vee lahjaksi! Täältä sinun blogista idean sainkin, kiitos siitä :) Nyt jos vielä arpaonni kolahtais, sais poju parhaan lahjan varmasti.

  • karoliina

    Tuo on kyllä niin kaunis lelu! ja olisi varmasti mieluinen pienelle pojallemme <3 Osallistun siis!

  • Saija

    Omalle pienelle pojalleni joka asuu vielä vatsassani hetken. Hänen huoneensakkin on rakennettu teidän pojan huonetta mallina käyttäen kiitos siitä teille! Tällainen auto sieltä vielä puuttuu muuten niin täydellinen:)

  • Raisa

    Mukana arvonnassa kaikki sormet ja varpaat pystyssä! :)

  • Päivi

    Mukana täälläkin ollaan. Tämä olisi täydellinen auto pojalleni! Kova automies kun on. Kaikilta vierailtakin kyselee, että millä autolla tulit. :)

  • jensonbutton

    Sunnuntaiajelut eivät koskaan mene muodista! :D Ehdottomasti arvonnan kyydissä.

  • Kaisa

    Oii, tämä olisi aivan ihana lahja ystäväni pienelle pojalle! <3

  • emilia

    Ihana, tämä sopis täydellisesti meidän sisustukseen, odottelemaan pienokaista saapuvaksi.. :)

  • SuviA

    Ihana arvonta ja upea palkinto!

  • E

    Osallistun. Ja valkoinen auto tulisi meille mikäli onnetar suosii!

    elina.kiviaho@gmail.com

  • Jutta

    Miehen siskon pojat mielessä, pidän arpaonnelle nyt kovasti peukkuja :))

  • Unna

    Osallistun arvontaan, mut näin btw olen uusi lukija, ja löytänyt blogistasi pienen arjen luxushetken yhdessä muiden Olivian blogien kanssa. Sisustuksestasi nappasin pari oivaa ideaa kodin remonttiin :D

  • Marianna Mori

    Mukana :)

    Ihana auto!

  • Emilia V

    Oi voi, ihana! Meidän yks vee olis onnesta soikea, jos tämän auton äiti hänelle voittaisi.

  • Anne

    Kohta neljän lapsen tädillä olisi tälle autolle useampikin käyttäjä!

  • Martsu

    Mukana! Vuoden + 3kk ikäinen pieni mies ottaisi mielellään tuollaisen menopelin. Isoveljien jäljiltä vanhat potkutteluautot ovat loppuunajettuja :-)

  • jen

    Oi ihana arvonta:) Ombrellinosta löytyi ainakin aiemmin mm sellaista Pikku Prinssi -tavaraa mitä en ole löytänyt mistään muualta Suomesta (sitä onkin päätynyt meidän pienen pojan huoneeseen aika lailla:)) Osallistun arvontaan, auto olisi 1v:n mielestä varmasti aivan mahtava <3

  • Miisa

    Vanhempi siskoni saa esikoisensa ensi kuussa, ja tämä olisi aivan mahtava lahja tulevalle muoŧŧalilleni! : ) Sisareni ja hänen miehensä koti kun on “marimekkomaisen” värikäs, sopisi keltainen heille enemmän kun hyvin!

    Osallistun siis todellakin arvontaan! ^^

  • neve

    on se niin suloinen! olen mukana arvonnassa :)

  • Janinah

    Auto on upea! Lahjoittaisin sen ystävän esikoiselle ristiäislahjaksi. Vielä siis menisi hetki ennen kuin poika pääsisi sillä itse huristelemaan, mutta äiti varmasti tykkäisi kovasti siitä sisustuselementtinä :)

  • Anne

    Heips!
    Meidän 2-vuotias autotyttö toivoisi itselleen valkoisen auton :) Koko perhe pitää peukkuja pystyssä, että arpaonni suosisi.

  • Jonna Kuusilaakso

    Hei kaunis! Lähipiirissäni on rakas pieni kummipoika Lionel, joka riemusta kiljuen toivottaisi auton mukaan vauhdikkaisiin leikkeihin. Kummitäti antaisi hänellä erittäin mielellään tällaisen hienon auton syntymäpäivälahjaksi heinäkuussa. Toivon itselleni arpaonnea! <3

  • Josefina

    Minäkin osallistun mielelläni kisaan. Täydellinen auto!

  • Emilia

    Ehdottomasti mukana! Tälläinen menopeli olisi aivan mahtava 1-vuotiaalle pojallemme. :)

  • Peepee

    Tuollainen on saatava meidänkin pojalle! Hieno! :)

  • Johanna

    Vilacin auto olisi täydellinen 1-vuotislahja rakkaalle kummipojalleni! Toivotaan arpaonnea :) Kiitos täydellisestä blogista ja blogisi mielettömän hienosta fiiliksestä, olet onnistunut loistavasti!

  • Ihana arvonta! Toivottavasti onni potkii. :)

  • Altsu

    Oi erityisesti valkoinen on upea! Olisi erittäin ihana lahja tulevalle veljenpojalle… :)

  • Ems

    Tämä olis aivan ihana meidän perhepiirin ensimmäiselle pienelle, jota jo kovasti odotellaan.

  • Nella

    Kyllä kiitos kelpaisi meidän 3 -vuotiaallekin tämä ihanuus! Valkoinen on kyllä kaunein.

  • Piia

    Tuollaisen älyttömän hienon menopelin halajaisin saada meidän lapsille. Mukana arvonnassa siis! :)

  • Piikku

    Osallistun arvontaan! :) Olisi aivan ihana 1-vuotiaalle siskonpojalle.

  • Emmyel

    Oi, varmasti kaksi ihanaa tätitettävääni ihastuisivat kyseisestä vekottimestä – molemmat kun jo oikein kovia automiehiä! ;)

  • Nipsula

    Mukana ollaan! Omalle pienelle pojalle antaisin tuon auton!

  • MOna

    Aivan upea lelu pienille!

  • Katja

    Ui jui!!! Tällaisessa pelissä lepää niin aikuisen kuin lapsenkin silmä… Olen mukana! :)

  • Voi toi olis täydellinen meidän pikku pojalle! Jos ei onni lykistä arvonnassa, niin taitaa poika saada auton yks vuotis lahjaksi ensi syksynä :)

  • Elina

    Ihana potkuauto. Juuri tällaisista leluista pidän. Ajaton, kestää isältä pojalle, paranee vanhetessaan ja sopii vielä sisustukseekin kun leikkien aika on ohi.
    Tämä olisi niin ihana juuri yksi vuotta täyttävälle pikku vauhtihirmulleni!
    Kiitos mukavasta blogista!!!!

  • Jenna

    Ihana arvonta! Meidän Oliver-poika rakastaisi tuollaista menopeliä! Ihanan nostalginen ja kaunis, kaiken nykyajan muoviroskan keskellä.

  • Ada

    Ihana auto, mukana arvonnassa ollaan!
    Tiedän kyllä kenelle auton antaisin! Työkaverini saa esikoisensa toukokuussa, poika vauvan, työkaverini on minulle kuin isosisko, niin rakas! Kun hän joulukuussa kertoi olevansa raskaana kyyneleethän siinä valuivat <3 nyt en voi olla seuraamatta kasvavaa massua, kun siellä on minun "isosiskon" poika<3. Työkaveri alkaa maaliskuussa vasta sisustaan pojan huonetta joten tämä olisi hyvä katseen vangitsia kun huone sisustettaisiin sen mukaan! Lapsen isä on joulukuusta lähtien käynyt katsomassa hyviä vainuja sänkyjä ym, niin innoissaan on isä! Tämä lapsi saa maailman parhaimmat vanhemmat tiedän että kukaan ei voi lastaan rakastaa niin paljon kuin he tulevat! Auto olisi mahtava lahja tulevalle pikkupojalle, jonka avulla hän voisi opetella tasapainoa, kävelyä ja seisomaan nousua <3

  • Vilma

    Aivan ihana lahjaidea, vieläpä näyttävä sisustuselementti!

  • Kyllä tää auto on vaan ihana. Siittä olisi kyllä iloa ja riemua sekä 2,5-vuotiaalle vauhdikkaalle isosiskolle, kuin myös perässä remuavalle 9kk pikkuveljelle!

  • Pikku Eemil

    Osallistun arvontaan <3

    Auto olisi aivan ihana lahja omalle pikku prinssille, joka on urhea poika sairasteluista huolimatta. Äidin sydän pakahtuisi kun saisi antaa lapselle jotain näin ihanaa!

  • Amanda

    Ihanan retro polkuauto! Mahtavan värinenkin! Arvonnassa mukana, todellakin! :)

  • Sirutar

    Olen katsellut tuota Vilac-potkuautoa aiemminkin. Tyylikäs menopeli pienelle vauhtihirmulle. Kiitos Ombrellino mahdollisuudesta! Jos ei voitto osu oman pojan kohdalle, on mukava tietää, että jossain kuitenkin ilahdutaan. Kirkastuvaa kevättä itse kullekin!

  • Linda

    Hej!
    I am a mom of two small boys…and Im sure they would looooove this sweet car! In fact we dont have a “inner” car to drive inside the house so this would be the perfect toy for them both :)

  • Satuani

    Ihana auto! Lahjan saaja on jo tiedossa ;)

  • Laura

    Ihana auto! Toivotaan, että arpaonni suosii, sillä auto olisi mainio lahja pikkuiselle 9-kuiselle pojalleni, joka otti ensiaskeleensa eilen! No, ehkäpä ostan sitten tuollaisen auton 1-vuotislahjaksi hänelle, jos arvonnassa emme sitä voita. On niin kaunis sisustuselementtinäkin!

    • Mrs.V

      Onnea ensiaskeleista!!! <3

  • Susa

    Jos onni minua potkaisisi,niin lahjoittaisin tämän ihanuuden 6kk. ikäiselle Pikkusiskolleni. Meillä on useampi vuosi ikäeroa ja kun nyt viimein “sain” elämääni odotetun siskon,niin mikä olisi ihanampaa,kuin saada lahjoittaa polkuauto hänelle. <3

  • Anni

    Onpa valtaisan ihana kulkupeli! Tuolla kelpaisi pikkuisten tyylikkäästi kurvailla! <3

  • ER

    Ihana!

  • Tiinanen

    Maaliskuussa vuoden täyttävä vauhtimimmi olisi hyvin iloinen punaisesta menopelistä :)

  • Johannan

    Kummitädin kullanmurulle oikealle autoTYTÖLLE olisi oiva tuo valkoinen =)

  • Aaka

    Ihana kilpailu! Täällä myös 7 kk pikkuinen hurjapää varmasti kovasti tykästyisi autoon!

    Ja olipas Ombrellinolla kaikkea muutakin ihanaa <3

  • Pihla

    Oih, tämän auton antaisin mieluusti rakkaalle kummitytölleni. Olen ehdottomasti mukana arvonnassa.

  • Jane

    Olisi aivan mahtavan hieno ja tyylikäs pikkuauto mun tulevalle pikkumiehelle <3

  • Mabz

    Nää autot on aivan ihania :) Itsekin olen vieraillut tuolla heidän liikkeessään ystävien lapsille lahjoja etsiessäni! Lahjoittaisin kyseisen auton niin mielelläni parhaan ystäväni ihanaiselle pikkupojalle!

  • Minna C

    Aivan ihana! 3-vuotias tyttareni ihastuisi varmasti… Ja kukapa ei?! Punainen on sopiva vari tahmatassulle-ei nay heti kaikki lika :)

  • Tiinatar

    Ihana arvonta! Meillä on ollut sellainen vähemmän tyylikäs muovinen potkuauto, joka on jo isoveljen jäljiltä aika rämässä kunnossa. Rattikin on jo melkein irti.

  • henna

    Meillä on kuuden kuukauden ikäinen tytär, mutta eiköhän hänellekkin kelpaisi tuollainen kaunis auto. :)

  • sokeri

    Ihana arvonta! Ihana auto! Ehdottomasti mukana. :)

  • Elina

    Meidän tulevalle pojalle oikein passeli kapistus. Jospa onni suosisi :)

  • kaisukka

    Loistava vinkki; liike on tuttu ja tuolta heidän nettisivuiltaan löytyy vaikka mitä pikkuväelle lahjaksi sopivaa. Mieluusti osallistun arvontaan ja jos arpaonni on myötä niin valkoinen menopeli olisi mieluinen.

  • Eskimo

    Ihana!

  • krabutso

    Aivan ihana menopeli! Serkun 1 v 9 kk pojalle aivan mahtava lahja, ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • Riitta

    Aivan ihana auto! Tuosta olen haaveillut jo pitkään, naapurin pojat olisivat kateellisia meidän tytön uudelle autolle. :) Toivottavasti arpa suosii.

  • Sandra

    Veljenpojalleni aivan täydelinen pikku vauhtikone! :)

  • Susa

    Mukana ehdottomasti. Tuo olisi aivan täydellinen 1,5 -vuotiaalle pojalleni :)

  • Netta

    Kyllä tällä menopelillä kelpaisi vauhtipäiden kaahailla päiväkotimme pitkiä käytäviä!

  • Saara

    Ihana tarjous lelukaupalta! :) Mukana arvonnassa!

  • Mira

    Ihana ja tyylikäs lelu! Kummipoika varmasti tykkäisi :)

  • Onpas täällä jo paljon kommentteja. Iloista helmikuun jatkoa teidän perheelle!

  • Kati

    Aivan ihana kauppa ja aivan ihana auto <3 Osallistun ehdottomasti.

  • Piijuli

    Tämähän olisi aivan täydellinen lahja omalle 2,5-vuotiaalle autofanilleni <3

  • ToveM

    “Bonjour!” sanoisi kaveriporukkamme ensimmäinen vauva tämän komean retron, mutta niin siron autonkuvan verkkokalvoilleen hahmoteltuaan. Vaikka tosiaan tulevan vauvan sukupuolta ei vielä tiedetä, niin varmaa on, että onnen potkiessa auto saa rakastavaa kyytiä ja syviä huokailuja!

  • noly

    Mukana arvonnassa :)

  • Anna

    Ai, kun tyylikäs – kelpaisi vähän isommankin iloksi :)

    • Anna

      … ja lupaisin viedä näytille kylänraitillekkin :)

  • Iiris

    Aivan ihana leluauto ! Osallistun arvontaan muiden mukana !

  • Ihana auto

    Aivan parhaita nämä lastenhuoneeseen liittyvät jutut, kerrassaan ihania! Ja tietty mukana arvonnassa.

  • Reettis

    On se kyllä kaunis, kelpaisi tännekin! Serkulle on pian syntymässä poikavauva, joka autolla voisi ajella, mutta pakkohan se on sitten takaisin viimeistään omille lapsille saada (johon voi vielä hetki mennä :D)!

  • Ssanna

    Ihana arvonta!!

    Tämä olisi täydellinen kummipojalleni joka rakastaa kaikenlaisia menopelejä :)

  • l_tiina_l

    Klassisen kauniit lelut on ihanimpia. Vielä ihanamman tästä tekee se, että se on varmasti myös lasten mielestä mieletön!

  • Maija

    Siskon 1-vuotiaalle olisi täydellinen. :)

  • Heini

    Nuo on niin hienoja! Oon miettiny jo pitkään et sittenku mulla on lapsi niin ostan sille tuommosen, mutta vielä ei oo tullu 8-kuiselle tytölle ostettua.. Oispa huippu voittaa tuo, tai sitten ehkä 1-vuotislahjaksi pitänee ostaa.. :)

  • Heikura

    Miten söpö!!!!! Ehdottomasti mukana arvonnassa,jotta tyttäremmekin saisi oman autonsa!! 3 isoveljen jäljiltä kaikki muut autot ovatkin jo loppuun kuluneita.

  • Maia

    Ihana. Puolitoistavuotiaalle pojalleni olen tuota ehtinyt miettiäkkin :)

  • pulu

    Joo! Joo! Joo! Meille tällainen! Eli mukana arvonnassa :)

  • JJ

    Ihana. Kummityttö pääsisi päristelemään autolla, nukkejen sijaan. ;)

  • Salla

    Juhani-kummipoikani täyttää pian vuoden ja jo nyt autot on pikkumiehen mielestä mahtavia. Niin pienet kuin isotkin. Tämä voisi olla siis ihan nappilahja!!

  • suuusie

    IHAN huikee! Ihan kun meidä pikku Maxille tehty!

  • Mari

    Tällaisia leluja olisi ilo omistaa. Niitä kun ei tarvisi koskaan kerätä pois olohuoneesta vieraiden yllättäessä ;-) Kaunis menopeli.

  • unski

    Upea! Olen jo pidemmän aikaa tällaisesta haaveillut.

  • Maccyk

    Voi miten kiva arvonta. Mukana ollaan! :)

  • Katja

    Todella ihana menopeli. Mukana ollaan arvonnassa.

  • Ihana! Mielelläni olen mukana arvonnassa!

  • Satu

    Ihana lelu olisi meidän tulevalle pojalle!

  • Karo

    Kun isoveikalta meni jo potkuauto rikki menoissa…olisiko tässä pienemmälle makea peli hä!?;)mukana arvonnassa.

  • Pia

    Oih! Tuollaisella meidän pikku poikasemme (4,5 kk) tahtoisi huristella, ja äiti sitä muuten vain ihastella! Mukana!

  • Voi miten meidän poika ilahtuisi tuollaisesta autosta eli ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Ninja

    Tuo olisi niin mainio lahja kummipojalleni! Etenkin valkoinen versio näyttää oikein suloiselta :-)

  • Rva Paalu

    Voi ei mikä ihanuus, tämän tahtoisin ehdottomasti lahjoittaa elämäni valolle, kummipojalleni. <3

  • EKR

    Tuossapa vasta kaunis kummilahja vastasyntyneelle suomalais-espanjalaiselle kummipojalleni!

  • inni

    Täältä löytyisi kolme pientä iloista huristelijaa ja kaksi isompaa joiden silmää nämä autot miellyttävät enemmän kuin plastot!

  • Mamma Matuusa

    Heips, mukana arvonnassa.
    Minusta tuli viime toukokuussa kahden (hyvin)pienen ja suloisen pojan onnellinen täti. Pojat syntyivät keskosina ja alku on ollut heille ja heidän perheelleen rankkaa aikaa. Nyt kaikki on mallillaan, niin kuin vain voi olla :). Mikäs olis ihanampaa kuin saisi antaa pojille tuollaisen ihanan auton 1vee lahjaksi.

  • Kata

    Olisipa ihana auto meidän pienelle pojalle:)

  • Else

    Tuota valkoista ihanuutta olen kuolannut pitkään. Nyt minulla on maailman ihanin kummityttö jolle voisin tuollaisen antaa.

  • Salla

    <3 Mukana arvonnassa :)

  • Maria

    Aiwan ihana menopeli meidän 11 kuukauta vanhalle pojan viikarille.Voin jo nähdä hänen viilättävän tällä upealla menopelillä kohti uusia seikkailuja takatukka hulmuten :)

  • Annikka

    Ihana menopeli lapsenlapselle, vauhtia varmasti riittäisi!

  • Kati

    Ei näistä voi olla tykkäämättä :) keltaisena ottaisin!

  • Riika

    Osallistun arvontaan . Auto olisi aivan ihana lahja rakkaalle kummipojalleni ! :)

  • Hanna

    Toi auto on ihan mahtava! Olisin ollu pienenä ( ja nyt myös ) ihan tohkeissaan tuollaisesta ;)

  • Anniina

    Valkoinen auto rakkaalle veljenpojalle :)

  • siiri

    Hei! Olen 2 ihanan pikkupojan ylpeä isosisko ja haluaisin muistaa veljiäni tälläisellä lahjalla. Olen muuttamassa ulkomaille opiskelemaan ja perheen näkeminen jää nyt hetkeksi vähemälle. Olisi mukavaa antaa veljilleni jotain vähän suurempaa lahjaksi josta he ehkäpä minut muistaisi leikkien lomassa ;)

  • Karoliina

    Tuollainen valkoinen menopeli menisi pientä tyttöä odottavalle ystävälleni lahjaksi. Luulenpa, että vanhemmat ilahtuisivat myös kovasti sisustuksellisesta lelusta.

  • Pampula

    Oi, mikä menopeli! Kummitäti olisi lasten ehdoton suosikki, kun veisi tuollaisen tuliaisena!

  • Niina

    Vilac-auto olisi täydellinen lahja autoja ja muita kulkupelejä rakastavalle kaksi vuotiaalle kummipojalleni :)

  • Laura

    Pikkusiskollani on 8 kuukautinen ihana pikkupoika, jolle auto menisi joko ensi kesän synttärilahjaksi tai muuten vain kummitädin lellittelylahjana! Poika on nyt alkanut ryömimään ja kovasti kaikki uudet asiat jo kiinnostavat! Auto olisi ihana ja omaperäinen lahja :)

  • Laura

    tää ois täydellinen synttärilahja kohta 1-vuotiaalle pojalleni! valkoinen miellyttää silmääni eniten :)

  • Eeva

    Ihana leluauto! Kummipoikani ilahtuisi ikihyviksi jos saisi tällaisen :)

  • JanskuBansku

    Uuuuh se keltainen kiituri kiitos;)!

  • Pauliina

    Meillä on myös kotona muutamaa päivää vajaa 7 kk poika, joka olisi varmasti kiinnostunut tuosta ihanasta autosta..

  • Eevis

    Voi aivan ihana arvonta! Osallistun, vaikka minulla lasta ei vielä olekaan. Pienokaiseni ei jaksanutkaan masussani kasvaa ja viikonloppuna suru täytti kodin, jossa pientä oli jo alettu odottaa. Täällä kodissa silti löytyisi paikka autolle, sillä uskon, että joskus vielä se saa onnellisen omistajan ja hurjapäisen kuskin ..

  • Saija

    Mukaan arvontaan!!:) huikea menopeli kummilapsille…ihastuttava!!

    • Nu

      Tuollainen ihastuttava menopeli olisi ihana saada omalle 2 kk ikäiselle pojalleni jo valmiiksi odottelemaan.

  • Meri

    Oi, tiedän kenelle tämä sopisi täydellisesti…!

  • Katie

    Hurraa!!! Tiedän erään pikkumiehen joka osaisi todella arvostaa tätä lahjaa ;) Toivottavasti onni potkaisee!

  • Jaanainen

    Pikkuinen kummipoikani ilahtuisi kovin moisesta menopelistä :)

  • Julia

    Aivan ihana tuo auto :))

  • Tanja

    Ihana :)

  • Anu

    Loistava lahjaidea kummeille!

  • Petra

    Ihana tuo valkoinen Vilacin-auto! Olisi niin mainoa lelu meidän 1-vuotiaalle hurjapäälle! :D

  • Mutsi

    Aivan ihana ois omalle mussulle! <3

  • jensu

    Serkkuni puolitoistavuotias poika ilahtuisi varmasti ikihyviksi tuollaisesta! Ja varmaan myös serkkuni, onhan tuo kovin kaunis. :)

  • Tuo auto on klassikko! Ja seitsemän lapsen kummitätinä olisi varmasti suosikkilelu pienten kummilasten vieraillessa Kummituksen luona.

  • Anni

    Minulla on pieni automies, joka varmasti ilahtuisi tuollaisesta ihanasta autosta!:)

  • Karoliina

    Ihan ensiksi kaunis kiitos ihastuttavasta ja inspiroivasta blogistasi!

    Tämä arvonta osui ja upposi, meidän pieni tuleva kilpa-autoilija on vielä masussa mutta LA lähestyy hurjaa vauhtia… Kuinka hieno ensi-auto tuo pojalle olisikaan! :)

  • sarak

    Auto on niin ihana ja sopisi vaasti meidän pienelle uudelle tulokkaalle joten ehdottomasti mukana arvonnassa! <3

  • Emmi

    Ihana auto ja sopii täydellisesti lastehuoneen sisustukseen myös :)

  • Kaniini

    Ihanan suloinen auto! Olisipa meille isoillekin ihmisille tuollaisia autoja saatavilla, kohtuuhinnalla tietysti!

  • Susanna S.

    Ihana auto jokaisen pikkuihmisen lemppari ja isompienkin… Mukaan arvontaan!

  • Kukka

    Aivan ihastuttava auto! Täytyykin käydä Ombrellinon liikeessä. En ole itse Helsingistä kotoisin, joten nämä pikkuputiikit ovat minulle melko tuntemattomia. Tosi hieno juttu, että teet pienempienkin yritysten kanssa yhteystyötä :)

    Ps. Meidän pikkuinen olisi tästä kaarasta todella innoissaan!

  • Maarit

    Haluan ehdottomasti osallistua arvontaan! Ombrellino on Helsingin visiittien pakollinen käyntikohde. En kyllä koskaan ota lapsia sinne mukaan, siellä pitää saada katsella rauhassa ja fiilistellä! Lapsikolmikkomme nuorin täyttää maaliskuussa 2 v ja tämä olisi vannoutuneen automiehen unelma!

  • Annika R.

    Aivan ihana auto! Jos onni potkisi, niin valkoinen auto tulisi ilahduttamaan meidän 1,5 vuotiasta poikaa, ja toki silmäniloksi lastenhuoneeseen myös äidille :)

  • Henna

    Aivan ihana tuo auto! Äidillä ja kummivanhemmilla on todella hyvä maku!

    P.S. Todella kivaa, kun jaksat postailla myös vauva-aiheisista jutuista muodin lisäksi.

  • Iiris

    Voi miten ihana arvonta! Rakas siskoni saa pian vauvan, ja en oikeastaan edes voisi kuvitella parempaa lahjaa :) Upeimman värinen auto on mielestäni tuo tunnelmallinen valkoinen. Kunpa arpaonni suosisi!
    Kiitos ihanasta blogista!

  • Soikku

    Mukana arvonnassa! :)

  • Anne

    Meillä la 23.2. ja paljon on jo pojalle hankittu. Mielelläni koristaisin lastenhuonetta myös potkuautolla, jolle myöhemmin löytyisi muutakin kuin koristekäyttöä.

  • Maisa

    Ooh! Pikkumies olisi autosta varmasti innoissaan :)

  • Riikka

    Tämä on niin ihana leikkiauto, puhumattakaan miten hieno sistustuselementti tämä myös on :) Itselläni on kaksi pientä lasta, jotka varmasti olisivat enemmän kuin iloisia tästä. Olisi ihana piristys voittaa tämä kaiken näiden flunssa-vatsatauti-korvatulehdus-epidemioiden keskelle!

  • Anis

    Vilac-auto olisi aivan täydellinen lahja 2-vuotta täyttävälle kummitytölleni, ja lisäksi miellyttäisi varmasti hänen äitinsäkin silmää :)

  • Leena

    Oi, kuinka ihana auto! Se olisi täydellinen syntymäpäivälahja pienelle pojanpojalleni!

  • Heidi

    Tuo nimenomainen auto on ollut haaveissa jo jonkin aikaa. Niinkuin totesit, se miellyttää sekä vanhempia että itse kuskia :) tosin meidän taloudessa se saattaisi olla myös isännän lempileluja ;)

  • Sini

    Voi kuinka ihastuttava auto!

  • Minna L.

    Onpa herkullinen auto, oikea löytö! :)

  • Ph00la

    Voisin kuvitella, ettei minun maalla asuva kummipoika Topi osaisi edes haaveilla näin päheästä kilpa-autosta, mutta osallistun silti arvontaan ;)

  • annyu_

    oi ihana! paras ystäväni on saamassa poikavauvan ja tässä olis kyllä aivan ykköslahja tulevalta kummilta! :)

  • Iiris

    Aivan ihania autoja! Kelpaisi varmasti ystäväni eilen syntyneelle pikkupojalle <3

  • NinaN

    Hei!:) Voi miten ihana arvonta, ehdottomasti mukana! Kuinka onnellinen pikkupoikani olisikaan, jos tuon ihanuuden saisi (ja tietysti äiti, kerrankin vielä niin kaunis lelu!) :)

  • eeeja

    Voi että, tuo auto on niin mahtava, ja meidän puolivuotias tuleva automies ois niin onnessaan saadessaan tuollaisen itselleen <3

  • Nette

    Tähän täytyi osallistua, aivan hurmaavia nuo autot!! :) Omaa lasta vielä odotellessa, siskon poikien railakkaisiin leikkeihin sopisi hyvin mukaan :)

  • EmmaK

    Meille on syntymässä pieni poika keväällä, ja jo nyt kaasujalka polkee kovasti masussa ;) Valkoinen kaara olisi tyylikäs valinta. :)

  • Kiisseli

    Oi ihanuus, kyllä keltainen kilpa-auto saisi meiltä hyvän kodin!

  • Ipi

    Mulla ei kyllä ikinä arpaonnea ole, mutta yritetään nyt kuitenkin :D Tällä ihastuttavalla lahjalla muistaisin ja ilahduttaisin rakasta veljen poikaani!

  • Johanna

    Voi, meidän pikkuneiti varmasti olisi tosi innoissaan hienosta autosta! Ja niin olisi äitikin ;)

  • Annisohvi

    Oii, mikä upea kilpailu! Tuo auto on todellakin upea ilmestys niin lasten kuin aikuisempaankin makuun! Toivotaan että onni osuu kohdalle!

  • -jenn

    Mahtava kilpailu, toivottavasti onni suosisi minua ensimmäistä kertaa blogi arvonnoissa!<3

    -jenn

  • Jenny

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Veikkaan että auto voisi olla hitti 9kk-ikäiselle tyttärelleni joka on varsin vauhdikas neiti :) Valkoinen olisi valintani.

  • Anu

    Ihana! Kummitytölle tämä olisi tarpeen kun minkäänlaista sisäkulkupeliä ei vielä ole (sille on ehkä syy..). Punaisena.

  • Jepatsi

    Itsellä ei ole lapsia (vielä) mutta rakas kummipoika täyttää muutaman kuukauden päästä vuoden. Olisikin aivan upea lahja tälläinen, opiskelijana kun ei ole varaa normaalisti tuollaista summaa sijoittaa lahjaan <3

  • Tiina

    Voi mä niin osallistun! Musta on tulossa täti toukokuussa ja tässä olisi ihan täydellinen lahja tulevalle tädin mussukalle <3 :)

  • MYM

    Oho, ensimmäinen kommenttiko minulta? No ei se ensimmäinen kuitenkaan koskaan voita, mutta jonkunhan on tämäkin peli aloitettava! :) Jos voittaisin, niin auto matkustaisi hyvälle ystävälleni, joka odottaa perheen pientä prinssiä syntyväksi.

  • nooran

    Aivan mieletön arvonta, ehdottomasti mukana! Auto tulisi kovaan käyttöön pojalle :)

  • Heidi

    Ihana arvonta! Tämä suloisuus onkin ollut hankinta- tai ainakin haavelistalla jo pitkään :)

  • sanni

    osallistun! :)

  • Sini

    Tuo aivan ihana auto olisi mahtava menopeli myös meidän pian syntyvälle pikku miehelle!

  • Annika

    Ihana!! Ja tosi tosi kiva blogi:)

  • Saralei

    Minulla ei ainakaan vielä omia lapsia ole, mutta kummipoikani varmasti rakastaisi tuollaista autoa!

  • Elina

    Minulla on oma pieni herra vielä masussa kasvamassa, mutta olisi ihana jos tuollainen kaunistus odottaisi jo huoneen nurkassa pientä tulokasta <3

  • Sarita

    Tässä taloudessa asuu jo kaksi pientä vauhtihirmua ja kolmatta poikasta odotetaan syntyväksi ihan lähipäivinä eli käyttöä varmasti pienelle autolle olisi :) Mukana kisassa.

  • mijo

    Tätiti sai juuri viikko sitten pitkään ja hartaasti odotetun ja paljon toivotun pojan. <3 Tämä olisi täydellinen lahja pikkumiehelle! Voi, toivottavasti arpaonni suosisi!

  • Pilliina

    Tuo auto on niin rakastettava, täälläkin niin aikuisten kuin lastenkin mielestä! Meillä olisi täällä 3 pientä kultaista, kenen kohdalle soisin arpaonnen (toki niitä on siellä varmasti tuhansia muitakin)! Etenkin mielessäni on meidän 1v8kk ikäinen poika jonka mopo/auto/pyöräkuume on todella huipussaan! Mutta, tasapuolisesti, arpaonnea kullekin meille!

  • tt

    Aivan ihana! :)

  • Mimosa

    Ihana idea! Kivalta kuulostava liike.. Pitää vierailla!

  • Iris

    Nelikuukautinen siskon poikani Erik olisi varmasti iloissaan Vilacin kilpa-autosta. Pojalla kun on vaan siskojen vanhat lelut eikä vielä yhtään autoa vielä. Vilacin lelut muistamme myös siskoni kanssa lapsuudestamme.

  • Eija-Inkeri Kailassuo

    Minä löysin Ombrellinon ihan vahingossa jostain naisten lehden jutusta! Nimi ei tuntunut tutulta, mutta olin jutun “uhri” ja otin liikkeeseen heti sähköpostilla yhteyttä. Tarvitsin tietoa ihan pienten nuppipalapeleistä. Olin hankkimassa sellaisia lapsen lapselle. No juuri sellaista sopivaa palapeliä ei sillä hetkellä myymälästä löytynyt mutta ilahduin kuinka avuliaasti henkilökunta palveli! Ja myöhemmin sitten ihan vahingossa löysinkin tieni liikkeeseen! Oikein unelmien lelukaupa; pieni ja täynnä kaikkea kivaa! Suosittelen muillekin mummeille :)

  • Vm

    Ehdottomasti mukana! Hieno auto.

  • Eppu

    Ihanaa !:) Meidän puolitoistavuotias olisi iiiiihan liekeissä tämmösestä ku nii tykkää autoista :) toivotaan että tärppäis ja poitsu sais auton=)

  • Jaana

    Hei,
    Oletpa ihanan arvontakohteen saanut. Olenkin salaa ihaillut autoa aikaisemmissa posteissa ja nyt totta kai pitaa yrittaa ilahduttaa kummipoikaa osallistumalla arvontaan.

  • Mairikki

    Tuo olisi ihana kummipojalleni! :)

  • kultamarakatti

    Oi lähipiirissäni hyvinkin olisi! Ystäväni puolitoistavuotias hurmuripoika! Pieni hurjapää tulisi ikionnelliseksi omasta autosta ja uskon että ystävänikään ei sisustushulluna pahastusisi noin kauniista lelusta, päinvastoin! :)

  • Mimmunen

    Kertakaikkiaan mahtava auto! Toivtaan, että arpaonni suosii ja miehen kummipoika saisi upean lahjan :)

  • kattta

    Kyseistä ihanaa autoa olenkin kuvissasi useasti jo ihaillut! Todellinen unelmalahja kyllä monelle tuntemalleni pikkutytölle ja -pojalle :) Aikuisenkin silmää sisustuksessa todellakin miellyttää. Kiva kuulla, että autosta löytyy useampiakin värivaihtoehtoja!

  • TarjaK

    Valkoinen auto olisi ihana pienelle pojallemme.

  • Saana

    Voi ei kuinka ihanaa! Kilpailussa ollaan niin mukana t. Täti kuumeesta kärsivä!

  • TMK

    Ihastuin jo aiemmassa postauksessasi tuohon autoon ja se olisi aivan täydellinen muutaman kuukauden päästä ystäväni pienelle pojalle. Voin kuvitella kuinka auto saisi pojan, ja varmasti vanhemmatkin, onnellisiksi!

  • jonna

    eikä! Juuri tänään sain tietää että rakas serkkuni odottaa poikaa! kuulostaapa aivan täydelliseltä kastelahjalta, minusta tulee vieläpä hänen kumminsa :¨)

  • Murkinamasu

    Paras ystäväni saa pian vauvan ja tuo olisi aivan ihana lahja. Käynkin varmaan ostamassa sen, jos arpaonni ei osu kohdalle. :)

  • arja

    Ihana lelu että sisustuselementti lastenhuoneeseen :) toivottavasti arpaonni suosii :)

  • Tintti

    Ihastuttava auto! Osallistun mukaan arvontaan:)

  • Sanna

    Olisi ihanaa voittaa keltainen Vilac kilpa-auto rakkaalle kummilapselleni <3

  • Laura

    Wau mikä kaara :) olisipa ihanaa voittaa sellainen…kummilapseni mennä viilettäisi sen kanssa tämän tästäkin!

  • Mun kummityttö tykkäisi varmasti autosta, kunhan vähän ensin kasvaa! :)

  • Tutteli

    Mukana ihanassa arvonnassa!

  • mariska

    Oi, tuollainen olisi niin ihana tuolle mun pikkuiselle, kuhan se vähän vielä tuosta kasvaa! :D

  • Sandylee

    Itkisin onnesta jos saisin ilahduttaa rakasta pian 2 vuotta täyttävää poikaani tällaisella <3.

  • Heidihemuli

    Oi että, tuo auto saa minut sanattomaksi! Ystävättäreni Manu-poika olisi tuon kyydissä ikionnellinen <3

  • Iina

    Meidän 10 kk riehakas tyttö varmasti pitäisi tuosta, joten mukana ollaan! Mahtavaa, että on olemassa leluja, jotka miellyttävät sekä lapsen että äidin silmää :)

  • Tiina

    Meillä on kohta parikuukautinen pikkumies ja tuollainen auto olisi ihan mahtava saada huristeltavaksi!

  • mirva

    Oi tää on niin ihana ja tästä on myös tämä tuleva äiti salaa haaveillu, olis upea sisustuselementti meidän pienen miehen huoneeseen <3 pikkumiestä odotellaan syntyväksi maaliskuun ihan alussa, joten ainaskin auto olisi jo valmiina rakkauspakkauksen huoneessa :)

  • Pipsa

    Ihana auto, oma 10kk ikäinen poikani pakahtuisi innostuksesta, jos tällainen saapuisi kotiimme;)

  • Anniina

    Oi! Veljentyttöni on toivonut omaa autoa jo pitkään (omasta mielestään ainakin) kun serkuilla ja isilläkin on niin hienot omat. Tämä olisi ihana synttäriyllätys kolmevuotiaalle kummitytölleni. Kummitustäti kun kerran jo lupasi ettei anna kuin kivoja lahjoja :)

  • Hanna k

    Keltaisen tahtoisin pojalleni <3

  • Tuisku

    Minulla on 10 sisaren lasta lahjottavana, tämä toisi mummolaan pitkälle iloa usean lapsen kautta! Ja tietysti tämän myötä minusta tulisi myös maailman paras täti ;)

  • Malva

    Voih, valkoinen on ihana!!! Lastenlapsia odotellessa…

  • Ruusa

    Ihana auto :) Miehen kummilapselle oikein passeli lahja-idea. ruusapurm@gmail.com

  • Nunnu

    Toi on aivan ihana auto ja meidänkin tuleva pikkunen “toivoo” sellaista omakseen. Tai siis ainakin tuleva äiti toivoo ❤

  • Yrittäjän tytär

    Arvontaan osallistun! Sydämessäni on aina erityinen paikka perheyrityksille <3

  • Riikka

    Tää on tätä nykyaikaa, lelutkin on hienoja. =D Itselläni ei ole lapsia toivottavasti vielä vuosiin, mutta ihastuin tuohon autoon heti ensi esittelylläsi. Tuli myös samontein mieleen eräs pieni poika, jolle tuo voisi sopia erittäin hyvin synttäri lahjaksi :)

  • vilma

    voi lähtis heti kummini pojalle tuollainen!:)

  • Riina

    Vuoden ikäinen kummityttöni ottaisi varmasti innolla noin kauniin menopelin vastaan, autot kun tuntuvat olevan kiinnostava juttu!

  • Mikaela

    Tuota valkoista autoa on meille jo haaveiltu :) olisi ihana lahja hetkenä minä hyvänsä syntyvälle pojalleni <3

  • s-a-d-e

    Oi! Nuo autot ovat kyllä aivan ihania. Eräs pikkumies ilahtuisi ikihyviksi!

  • H

    Masussani on pieni asukki, joka saattaa olla poika ja siten ehdottomasti tämän ihastuttavan auton tarpeessa. :) Valkoinen olisi mieluisa.

  • ellyy

    Osallistun arvontaan! Kummipoikani olisi ikionnellinen, jos omistaisi moisen menopelin. :)

  • anna

    On söpö menopeli josta varmasti pikkupojat tykkää! :) Mitäpä sit ei sille omalle pienokaiselle hankkiskaan<3

  • Maria

    Oi, miten ihana arvonta! Ehdottomasti mukana!

  • Pia Haapaniemi

    Moi
    Auto mielessä, eli kisaan osallistun!

  • Mia

    Tämähän sattuikin kivasti, kun en millään keksi mitään persoonallista lahjaa pikkusiskoni tuoreelle perheenlisäykselle! :) Toivotaan että Okko saisi punaisen paholaisen ;)

  • Pia

    Oi nämä Vilacin potkuautot ovat mielettömän suloisia. Tähän arvontaan ehdottomasti osallistuttava! :)

  • Oili

    Serkkuni poikaon aivan hulluna autoihin, mikä ei yllätä – pojat yleensä ovat. Pikkumies olisi aivan tohkeissaan tästä arvonta-autosta! Miellyttäisi myös vanhempia sisustuselementtina, ja lisäksi pikkumies on sen verran vilkas että kaipaisi todellakin aktiivista lelua, jolla kruisailisi ympäriinsä, hän kun ei ikinä paikoillaan pahemmin pysy. Toivon niiin voittavani, olisi aivan upeaa antaa juniorautofanille tälläisen lahjan! :)

  • Lotta

    Voi että miten ihana arvonta! Toki tiedostan, että tämän(kin) ihanuutta lisää nämä raskaana olevan aivot, jotka tekevät kaikesta mahdollisesta ja vähän mahdottomastakin ihanaa ;) niin kuin useimmat mainokset, tv-ohjelmat, kadulla vastaan kävellyt tuntematon henkilö… huoh :) Joka tapauksessa, pidän peukut ja varpaat pystyssä, että arvonta osuisi tällä kertaa omalle kohdalle!

  • Aivan ihana auto :). Tuollainen olisi täydellinen rakkaan ystäväni pojalle, joka jo ikänsä puolesta osaisi varmasti autoa ajaakin :). Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    tipsuttelua@gmail.com

  • ElliS

    Oih, pieni valkoinen auto lähtisi ehdottomasti ihanalle 2-vuotiaalle hurmuri kummipojalleni!

  • Anniina

    Tuo olisi reippaalle kummitytölleni oiva menopeli, tytöllä kun vauhtia riittää! :D

  • irene

    Ihastuin tähän hurmaavaan autoon jo kun se ensi kerran vilahti blogissa. Jo silloin ajattelin, että jos minulle ja miehelleni joskus siunaantuu poika, toivottavasti löydän tällaisen hänen leikkejään riemastuttamaan ja omaa visuaalista silmääni ilahduttamaan :)

  • Nina

    Aivan täydellinen lahja kummipojalleni! :)

  • Nina

    Tuo olisi aivan täydellinen lahja kummipojalleni!

  • Maritsa

    Oi mikä ihana mahdollisuus!! Haaveilin kyseisestä autosta jo omalle lapselle vuosia sitten enkä raaskinut ostaa sitä. Nyt olisi ihana antaa se kummipojalle lahjaksi. Sopii kyllä sisustusjutuksi lapsettomillekin….

  • Anna-Maija

    Oi oi! Voi kumpa arpaonni olisi tällä kertaa puolellani, niin kolme suloista pikkupoikaa saisi yhteisen ja varmasti mieluisan 1-vuotislahjan! Tosin siinä voisi veljeksillä olla taistelemista ajovuoroista.. :)

  • Ulpu

    Voi tuo olisi aivan ihana lahja sukulaispojalle! <3

  • Henskii

    Voi, tästä olisi varmasti paljon iloa kummityttöni perheessä! valkoisena tahtoisin :)

  • elli

    voi miten söpöjä autoja :3

  • Jemmi

    Ooh, mukana ehdottomasti! Täällä kasvaa mahassa sellainen pieni, jolle auto tottakai päätyisi, jos arpaonni suosisi. :)

  • mymmeli

    auto on kyllä aivan ihastuttava. toivottavasti tärppäisi!

  • jenkka

    Aivan ihana auto. Menisi lahjaksi kummipojalle.

  • Ann

    Olisi parasta jos saisin viedä tuon lahjaksi kummipojalleni!

  • Heli

    Ensimmäistä omaa pientä ihmettä vielä masussa kantavana ottaisin mielelläni tuollaisen punaisen paholaisen lastenhuoneen nurkkaan odottamaan kuljettajaansa. <3 Ehkä sympaattisimman näköinen potkuauto mitä maa päällään kantaa!

  • Sofiee

    Oi kuinka kaunis normaaleihin muoviautoihin verrattuna! Minun pienen pienellä veljelläni olisikin syntymäpäivät pian tulossa… ;)

  • Erika

    Auton tarpeessa, arvonnassa mukana;)

  • katerina

    Mukana! :)

  • Johanna Kokkonen

    Nämä autot on kyllä super ihania ja kelpaisi kyllä meidänkin poitsulle.. Ja äidinkin silmää miellyttäisi kovasti! :)

  • Katri

    Ai että, niin ihana! Haluaisin valkoisen sukulaispojalleni :) tai säästää itse tulevaisuuden varalle ;)

  • Sheldon

    Voi miten ihana kaara! Odotan esikoistamme parasta aikaa, ja saimme hiljattain kuulla tulokkaan olevan poika. Voi miten ihana lahja tämä olisikaan omalle pienelle <3

  • Linda Toivio

    Hei, lähipiirissäni on muutamakin pikku-Keijo, joka tulisi hyvin iloiseksi tälläisestä autosta. En edes tiennyt että näin hienoja menopelejä on olemassa! Arpaonnea siis meille!

    Terveisin,
    Linda

  • Piia

    Voi! vilac -kilpa-auto olisi upea! Ihanaa viikonjatkoa sinulle ja perheellesi!

  • emppu

    ihana auto,tuo olisi täydellinen kummipojalleni 1-vuotis lahjaksi!!! toivottavasti onni suosii :)

  • Oi mikä täydellinen lahja tuo olisi pienelle kummilapselleni! :)

  • mariem

    Vau! Siinä olisi mitä upein lahja erään pienen 1-vuotisjuhliin <3

  • Juuli

    Ystävä saa kaveriporukasta ensimmäisenä pienokaisen muutaman viikon kuluttua – auto olisi mahtava lahja tulokkaalle :)

  • tiina

    Kiitos arvonnasta! Valkoisena, kiitos :)

  • Milky

    Oioi! Tälle autolle olisi taastusti käyttöä. Tosin pieni ihme on vielä tekeytymässä, mutta kuinka ihanaa olisikaan sille isompana sanoa, että “Tämän auton sait jo silloin, kun olit vielä mahassani”.

  • Saibe

    1-vuotiaalle pojalleni tuollainen auto olisi hieno. :)

  • Nina

    Ihana kilpa-auto! Täältä arpalippu arvontaan! :) zerie007@gmail.com

  • Ansku

    Aivan ihana kapistus. En tiedä kumpi siitä ilahtuisi enemmän-äiti vai poika ;)

  • Anne

    Aivan ihanan arvonnan mahdollistit! Kahden pienen poikalapsen äitinä alkoi kädet syyhytä sen verran, että on ehdottomasti osallistuttava :) Blogisi kuuluu jokaiseen päivään, ja voi tätä riemun kiljahdusta joka pääsi luettuani tästä arvonnasta, se toi viereeni kaksi pikkuherraa, joista taisit saada uusia lukijaehdokkaita, sen verran meillä ihasteltiin tuota ihanaa polkuautoa <3

  • Tuo auto on meidänkin toivelistalla, hieman pelottaa mitä se tekee medän valkoisille puulattioille…

  • karoliina

    ihanin arvonta <3 ystävän lasta hemmottelisin, tai jättäisin hyvään talteen omalle jälkikasvulle :)

  • Myy

    Ihana auto, juuri sopiva kummipojalleni ja valkoisena, etta aitinsakin tykkaa :)

  • H/

    Aivan ihana leluauto – ja samoin myös sitä myyvän kaupan tarina!

  • Marianne

    Oi ihana! Mukana ollaan :)

  • Katjus

    Kyllä kelpaisi meidän pikkuneidinkin huristella tuollaisella autolla! Aivan ihana!

  • Sanna

    Ohoh, tämähän olisi ihan täydellinen lahja kohta vuoden täyttävälle pojalleni! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

  • Tawunen

    Mukana!! :)

  • Sandra

    Ihana auto! Käyttöä varmasti olisi noin puolen vuoden päästä kun pikkuinen täyttää vuoden :)

  • Johanna

    Voi, meille tuollainen!

  • Tuuli

    Valkoinen auto olisi niin hieno! Kummipoikani täyttää kohta vuoden ja olisi varmasti onnessaan autosta, jos arpaonni suosii!

  • Cata

    On kyllä kaunis auto! Itselläni on 3 tyttöä, jotka varmasti tykkäisivät autosta myös, mutta oikeastaan haluaisin antaa auton marraskuussa syntyneelle kummipojalleni. Ainoa poika 7 kummilapseni joukossa :)

  • Mimmu

    Ihana auto! Olet oikeassa siinä, että tuo on sekä leluna että sisustuselementtinä tosi hauska. Valkoinen on minusta kaunien väri, sopii tuohon vanhanaikaiseen malliin.

  • Heli

    Voi kuinka ihana! Minulla olisi yksi 2-vuotias, joka innosta kiljuen ottaisi tämän vastaan.

  • iida

    Tuo on niin hieno! Mukana arvonnassa!:)

  • Tanja

    Osallistun arvontaan. Olisi ihana voittaa tuo aivan upea auto <3

  • lilja

    Voi, kun tuo oisi täydellinen kohta syntyvälle kummilapselleni <3 sopisi hyvin myös äidin sisustukseen ;)

  • juha ylönen

    Onpa hieno peli – sopisi meidän “kotkanpojalle” mainiosti, autofani kun on..!

  • Niina K.

    Voi mikä helmi!!!!!! Aivan ihana menopeli. Kyllä kiitos olen arvonnassa mukana. Jos onni potkaisisi lahjoittaisin auton aivan erityiseen paikkaan, paikkaan jossa sitä varmasti osattaisiin arvostaa ja mahdollisimman moni tuleva formulakuski pääsisi siitä nauttimaan. Parikanniemen lastenkotiin tämän ihanuuden kiikuttaisin!!! Peukut pystyyn : )

  • Anu Haikonen

    Mukana arvonnassa!

  • Nelliina

    Aivan hurmaavalta tuo menopeli kyllä nöyttää! Vilacin tuotteet ovat kekseliäitä ja laadukkaita sen lisäksi, että ovat hyvännäköisiä :)

  • Jenni

    Minun omalle pienelle pojalleni auto olisi varmasti erittäin mieluinen <3

  • Laura

    Heippa! Minula on kohta kuusi viikkoa vanha poika, joka tulisi varmasti aikanaan nauttimaan valtavasti tuollaisesta autosta! Kuten totesit, nyt se varmasti olisi vielä lähinnä minun ilonani, sisustusta kaunistamassa, mutta tulevaisuudessa ihana lelu pojalle :) Loistavasti tuollainen valkoinen auto sopisi pikku-ukon huoneen sisustukseen:) Laura

  • Anette

    Oi oi, kunpa arpaonni suosisi tällä kertaa. Tyttäreni on ihan hulluna autoihin! Hän aina haluaisi veljensä pikkuautoleikkeihin mukaan:)

  • Minna

    Oi, aivan täydellinen kilpa-auto! :) En edes tiennyt ennen tätä, että noin hienoja leluja on olemassa. Tässähän tulee aivan kateelliseksi, kun omassa lapsuudessa ei tuollaista ollut. ;)
    Hyvä lahjaidea rakkaalle kummipojalleni!

  • Netta

    Ihana kilpailu! Itse olen 21- vuotias ja mulla on pikkuveli, joka täyttää huhtikuussa 3. Valitettavasti nään häntä niin harvoin ksoka opiskelen ulkomailla, mutta toi olisi aivan ihana lahjaidea hänelle! Pikkumies kun on iha rakastunut kaikkiin autoihin ;) toivottavasti arpaonni suosii ja pääsisin antamaan tämän täydellisen lahjan veljelleni :) !

  • Ellu

    Ihana tuo auto! Olen tällä hetkellä itse ulkomailla ja ystäväni on juuri äskettäin saanut pienen pojan. Olisi ihanaa muistaa hyvää ystävääni ja etenkin pikkusta tuollaisella punaisella potkuautolla ja olla siten pikkuisen lähempänä läheisiä :)

  • Aino

    4-vuotiaan poikani kommentti taustalta tätä sivua katsellessani: “Oooooh, vau! Mikä TOI on?! Äiti, mäkin haluan tuollaisen.” Joten kai on pakko osallistua arvontaan ja toivoa, että onni suosisi. :) Varsinkin kun täällä on toinenkin vesseli, jota autot varmasti pian myös kiinnostavat.

  • Laila

    Hei! Meille sopisi tuommoinen keltainen auto perheen uudelle tulokkaalle, pikkupojalle :) menisi huoneen sisustukseenkin hyvin :) Eli mukana arvonnassa olen!!
    – Laila

  • Esa Arola

    Hei!
    Jos kaikilla pienillä pojilla ja tytöillä olisi Vilacin auto, heistä tulisi tyylitietoisia kuskeja.

  • Laura Laiho

    Hieno juttu!

  • Annu

    Oij, tuollainen valkoinen vilac kilpa-auto olisi aivan ihana lahja pienelle kummipojalleni!

  • Lyyria

    Ihana arvonta! Ensimmäisen kerran, kun näin teidän ihanan VIlac-potkuauton blogissa oli juuri kuumeinen mietintä käynnissä kummipojan kastelahjaksi ja Vilac-potkuauto olikin mietinnässä. Etsinkin silloin jo kyseisiä potkuautoja netistä ja eksyin ombrellinonkin sivulle. Potkuautoa en kuitenkaan ostanut silloin, mutta vieläkin se olisi varmaan ihan yhtä iloinen yllätys pienelle kummipojalle ja hänen pari vuotiaalle isoveljellekin. Toivottavasti onnetar siis suosisi :) Kiitos ihanasta blogista!

  • Tiia

    Täällä peukutaan niiin arpaonnen puolesta! Tuon kun valkoisena saisin… :)

  • helmi

    Tällainen olisi mahtava lelu pian syntyvälle pikkuisellemme! Oih ja voih!

  • Pia

    Siis niin ihana tuo auto! :)

  • Isosiskon lapsille tuollainen punainen kiituri olisi aivan mahtava!

  • Pauliina

    Osallistun! Auto menisi lahjaksi pikkuiselle kummipojalleni.. :)

  • nepa

    Olis niin ihanaa omalle pojalle antaa tuollainen. Pieni on viel masussa, mut tänään on la ni kai hän kohta on syntymässä<3

  • Coco-

    Mukana ollaan! :)

  • Sari

    Voi, tuo on ollut meillä toivelistoilla jo pitkän aikaa! Valkoinen auto sopiikin teidän lasten huoneen sävyihin hyvin. :)

  • Eija

    Olen vastikään löytänyt blogisi, erityisesti baby-aiheiset jutut on lähellä sydäntä! :)) AIvan upea auto, en ole aikaisemmin vastaavaan törmännytkään. Meidän 2,5 vee poitsu olisi varmasti aivan haltioissaan autosta! Kaikki autoihin liittyvä kun on aivan ykkösjuttuja! Ja autosta olisi varmasti vielä paljon iloa tulevaisuudessakin kun herran pieni kaksiviikkoinen pikkuveli kasvaa hiukan isommaksi :)

  • mimu

    Voi olisi mahtavaa voittaa pikku miehellä tällainen<3

  • Salla

    Voi että, olisipa suloista omistaa tuollainen auto, jolla lapset voisi mielissään vipeltää! Ihanaa, että tälläisiakin arvontoja on välillä :)

    -salla

  • Kummitäti

    Voin jo silmissä nähdä kun rakas 1-v kummipoika potkuttelis tuolla ihanuudella eteenpäin suuret silmät kiiluen ilosta <3

  • Claudia

    Valkoinen leikkiauto olisi täydellinen lelu lahjaksi kahdelle vauhtihirmulle alle 2v puoli-pikkuveljelleni :-)

  • Julia

    Veljelleni syntyi viime kesänä pieni ihastuttava poika! Voin vain kuvitella tämän pienen viipertäjän ensi kesänä ajelemassa tuolla söpöllä autolla! :) Voi kun voittaisin!

  • Bella

    Toivottavasti arpaonni suosii ja rakas pieni kummipoikamme saisi tästä ihanan synttärilahjan, joka sopisi hienosti perheensä 1800-luvulla rakennettuun kotiin.

  • Perra

    Voi miten tyylikäs potkuauto! Mielelläni ottaisin meidän tulokkaalle sellaisen odottamaan lastenhuoneeseen, oli sitten tyttö tai poika! :)

  • Ehdottomasti arvonnassa mukana! Ja innokkaita ajajia riittää yllin kyllin!

  • Yksi pieni ja rakas rämäpää peikkotyttö kaipais kyllä autoa millä huristella. Mukaan arvontaan siis!

  • Laura

    Aivan ihana auto!! Itselläni ei (vielä) lapsia ole, mutta mielelläni lahjoittaisin tämän rakkaalle kummipojalleni.

  • Max

    Tällainen auto myös meidän pikkumiehen toiveissa!

  • lisa

    Olisipa kiva yllätys antaa noinkin suloinen lahja jollekkin meidän sukulaispojista! Toisaalta, varsinkin valkoinen auto kävisi myös erittäin kivasti tuomaan särmää omaan sisustukseen kuten teilläkin. Sillä voisi sitten aina joku pieni ajella kun tulisi kylään! :D

  • Newbie

    Ihana! Osallistun :)

  • AnniS

    Rakkaan serkkuni esikoinen täyttää kesän alussa kaksi vuotta ja onkin koko suvun silmäterä. Olen menossa tapaamaan tätä komeaa hurmuria Helsinkiin maaliskuun alussa, ja olen pähkäillyt pääni puhki mitä ihanaa voisin viedä herralle lahjaksi. Tässäpä olisikin aivan ihana yllätys!

  • Medde

    Oon niin monesti käyny ihastelemassa tätä menopeliä täällä sun sivuilla ja monissa nettikaupoissa, eli taitaa olla sanomattakin selvää että tahtoo,tahtoo, tahtoo tämmöisen :) Tämän yli-intosen äidin lisäksi meiltä löytyy myös 7kk ikäinen nuori herra, joka varmasti riemusta kiljuen ( kirjaimellisesti ) ottais tuommoisen auton :) Nyt siis sormet ja varpaat ristiin, että onnetar suosii meidän pienokaista.

  • jenna r.

    Aivan ihana sisustuselementti/lelu. Oiva muisto läpi koko sukupolven. Autossa on ihanaa ajanpatinaa ja erittäin kaunis :)

  • Liskolainen

    Hei! Minulla on 8-kuinen poika joka innosta kiljuen ottaisi auton uuteen lastenhuoneeseen. Toivottavasti arpaonni suosisi:)

  • K

    Kaveripiirini ensimmäinen pikkupoika kiljuisi riemusta, jos saisi tämän auton yksivuotislahjaksi tai ehkä pojat/isä innostuisi tästä vielä enemmän kuin tämä kohta yhden vanha pikkumies. Saattaisi siitä myös innostua vielä mahassa kasvava seuraava kaveripiirin pieni tulokas.

  • Hanna Toivonen

    Ihana postaus! Minusta on ihana lukea juuri näitä äitiyteen ja vauvaan liittyviä postauksia, sillä itselläni on myös 7,5 kk ikäinen poika, jolle ostelen mielelläni ajattomia, klassisia leluja, myös sisustusmielessä;) Kiitos vinkistä, Ombrellino on minulle uusi tuttavuus, mutta heidän nettisivuillaan vierailtuani löysin paljon suloista hankittavaa pojalleni ja siskoni tulevalle vauvalle<3 Ihana, että kerroit myös Ombrellinon suloisen tarinan, sillä suosin lähes poikkeuksetta pienyrittäjien liikkeitä ketjukauppojen sijaan!

  • Antti Pernaja

    Hieno!

  • Ansa

    Oi ja voi, miten suloinen kiituri ja pikkumiesten unelma! Siskonpojalleni tuo olisikin mitä mainioin lahja, kun hän täyttää vuoden.

  • Hanna

    Aivan Ihania <3 nämä Ombrellinon kilpa-autot. Näen jo n. kuukauden päästä syntyvän tyttäreni ajelemassa tällä hetken kuluttua kotonamme. Tälläinen punainen tai keltainen tulokas olisi enemmän kuin tervetullut tälläiseen autoinnostusta syvästikin potevaan perheeseen :)

  • Marjo

    Omalle viisikuiselle vauhtiveikolleni ottaisin tuollaisen menopelin ilomielin :)

  • Tee

    Poikaseni tunnisti ja nimesi oikein automerkit ennen kuin oppi sanomaan nimensä oikein. Eikä kyseessä edes ole mikän eksoottinen nimi. :)

  • Kirsi

    voi, ihana arvonta! tähän on pakko osallistua!

  • Emmi

    AIvan ihana auto :) tuollaisen kyllä mielelläni lahjoittaisin ystäväni lapselle!

  • Saaramaria

    Tyylikäs auto, arvonnassa mukana!

  • Shekerim

    Tuo on aivan ihana, ihastelin sitä jo silloin kun postasit kuvia poikasi huoneesta. Minä laittaisin tämän ihan koristeeksi., lapsia kun ei meillä vielä ole. Toki näin ajaton lelu säilyisi pitkälle tulevaisuuteenkin.

  • minttu66

    Voi kuinka ihana auto!! Kävisipä nyt arpatuuri!

  • Tuula

    Kai tällaisella pikkuneitikin vois hurjastella? ;)

  • outi mäkinen

    ilona 1veen kaasujalkaa kutkuttaa, siispä autoarvontaan!

  • anne suonpää

    tarina oli hyvin lämminhenkinen.auto on minulle aivan uusi tuttavuus.toivon että voin joskus tulevaisuudessa antaa sellaisen omille tuleville lapsenlapsilleni.

  • ansku

    Osallistuisin mielelläni arvontaan. Esikoisellani on tuollainen hyvin samantyyppinen auto valkoisena, ja hänen tänä keväänä syntyvälle pikkuveljelleen olisi tuollainen keltainen auto aivan ehdottoman ihana! Sitten kun pikkuvelikin on autoiluiässä, ei ehkä syntyisi riitaa auton käytöstä, kun molemmilla pojilla olisi omat menopelinsä. :) Kiitos muuten inspiroivasta blogista, jota olen jo pitkään seuraillut, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoin…

  • Helis

    Toi on niin ihana!! Tiedän, että saajakin ois aivan haltioissaan :) Pakko siis osallistua!

  • Nitta

    Oi ihanuus! Mukana!

  • SuskiV.

    Oijoi! Lähipiirissä on montakin pientä, jotka varmasti mielellään myös autoilisivat! Mukana siis arvonnassa!

  • nani

    Ehdottomasti mukana! Ihanaa, että lelukauppa uskalsi lähteä yhteistyöhön muotiblogin kanssa. Jos voitan, menee lahja parhaan ystäväni poikakolmikolle. Keltaisena tietty.

  • Oi, valkoinen olisi ihana. Vielä ei tiedä tuleeko tyttö vai poika mutta hyvin sopisi molemmille :)

  • Johanna Nieminen

    Hei! Olen haaveillut Vilacin autosta jo pitkään, mutta en ole vielä raaskinut hankkia sitä. Se sopisi niin mainiosti nyt 1,5 vuotiaan poikani käyttöön, ja kun toinenkin poika on tulossa, niin se olisi varmasti usean vuoden tehokäytössä :) . Serkkuni pojalla olen myös autoa ihaillut kateellisena.. Ja äitihän on aina tietysti mielissään kauniista myös sisustukseen sopivista leluista ;) Hih!

  • Tiitu

    Wau! Tuollainen kelpaisi tännekin tai lapsenlapselle se menisi. Makee!

  • Omppu

    Oi, onpa hieno! Olisi niin ihana antaa tuollainen lahjaksi kummipojalle, valkoisena tottakai :)

  • Janika

    Ooh, arpalipuke minulle. Valitsisin valkoisen auton, niinkuin tuo meidän isompikin auto on :)

  • Pin

    Aivan IHANA auto pikkumiehelle! Meille on tulossa perheenlisäystä maaliskuussa, ja tuollainen on kyllä ostettava ellei onnetar suosi!!!! :)

  • Viivi

    Tämä olisi aivan täydellinen 1-vuotislahja eräälle pienelle ja suloiselle pojalle. Siitä hymystä annan vaikka koko maailman <3

  • MamaR

    Herttainen auto!

  • HeidiSor

    Mukana arvonnassa! Pian 1-vuotias poikamme olisi varmasti innoissaan autosta! :)

  • Arpaonnea toivoen mukana :) Poikani rakastaisi sitä!

  • Tessa

    Voi, meidän 7 kk ikäiset kaksoset varmasti ihastuisivat tuollaiseen menopeliin. :) Valkoinen väri sopisi mainiosti lastenhuoneen sisustukseen ja siitä tykkäisi niin tyttö kuin poikakin.

  • Minna

    Oiiih!!! Nyt on pakko kommentoida :) Minulla myöskin 7-kuinen poika, joka kovasti harjoittelee liikkumista.. tämä olisi niin ihana menopeli pikkuveijarille ( ja äidille kaunis katseltava :) ). Kyllä 3 -vuotias isosiskokin tällä varmasti tykkäis ajella..

  • Nadja

    Oi! Ihania autoja! Mukana arvonnassa :)

  • eve

    Mukana ollaan! Rakas ystäväni saa pian pojan, ja tämä olisi ihana lahja pienelle tulokkaalle. <3

  • Linda

    Voi miten ihana kilpailu ja kaunis palkinto! Lelut jotka ovat myös kauniita sisustuselementtejä tuntuvat olevan nykyään melko harvinaisia. Antaisin valkoisen auton ihanalle kummipojalleni, mikäli arpaonni suosisi. :)

  • Iina

    Meilläkin löytyy tuo auto jo valkoisena, ja mielelläni ottaisin vastaan toisen samanlaisen keltaisena. Saisi pikkumiehet kisailla keskenään :)

  • Juumi

    Voi kuinka kauniita autoja! Kummityttöni ihastuisi varmasti autoon – jos siis auton raaskisin hänelle luovuttaa ;) tdoennäköisemmin auto lähtisi vintille odottelemaan käyttäjää, ja kaivettaisiin esille aina pienten vieraiden tullessa :)

  • Milla

    Superihana auto! <3 Etenkin tuo valkoinen, upea jo pelkästään sisustuselementtinäkin!

  • Marika

    Aivan ihana auto, kyllä lapset olisivat innoissaan tällasesta <3

  • Sari

    Kiitos ihanasta blogista, joka piristää aina kahta pientä poikaa hoitavan äidin päivää! Noita pieniä poikia ilahduttaisi varmasti uudessa kodissa myös tuo iiihana auto:) Sinulle ja Ombrellinolle ihanaa kevättä!

  • outi räsänen

    Upea auto. meidän tuleva prinsessakin siitä varmasti pitäisi hyvää huolta;)

  • Iia

    Olisi aivan ihana lahja siskon pojille! <3

  • Reetta

    Joo, kummipoika-Pontukselle tuollainen keltainen!

  • Anna

    Osallistun kilpailuun! Valkoinen sopisi täydellisesti kummilapsellemme, hänen isänsä kun sattuu olemaan intohimoinen autourheilun harrastaja.. :)

  • Anna

    Siskon lapselle.

  • Julia

    oi että! Oon ihan ihastunut tohon autoon. Superkaunis lelu ja toimii sisustuselementtinäkin, kuten aiemmin oletkin sanonut!:)

  • Anonymous

    Olen itse Ombrellinon vakikävijä, ostan sieltä kaikki lahjat niin omalle lapselleni kuin ystävienikin lapsille – aivan ihania leluja ja todella miellyttävä palvelu, myös verkkomyynti toimii hyvin!

  • Tuuletin

    Mahtava Retro.. ja myös Söpökin :D varmaan itse tuolla ajelisin ja pistäisin Nallen istumaan kyytiin :D

  • Oih! Minäkin olen lukuisia kertoja ihastellut tuota autoa blogissasi :) Ja juuri samanlaisena valkoisena, hauskaa kuinka se toimii lelun lisäksi sisustuselementtinä!

  • Hello

    Pakko osallistua!

  • Tytti

    Vau mikä arvonta! Mukana ollaan. :)

  • laulau

    Ihanaa! :) Ihan pakko kommentoida ja pitää peukkuja, että kesällä ilmestyvä pienenpieni perheenlisäys saisi itselleen tuollaisen ihanan auton ajeltavaksi. :)

  • Linda

    Oi, tämä olisi täydellinen lahja siskoni nuorimmalle pikku prinssille, joka täyttää tänä vuonna 1. Kumpa onni potkisi! :)

  • Laura

    Oi, Ombrellinon valikoima on aivan mahtava! Liikkeestä on aina vaikeaa lähteä ostamatta mitään :) Vaikka itselläni onkin kohta vuoden ikäinen tyttö, uskoisin hänen ihastuvan tällaiseen potkuautoon välittömästi!

  • Peppa

    Nuorimmalle kummipojalle olisi täydellinen!

  • Jaana

    Voih, toivon voittavani tämän palinnon omalle pikkupojalleni :)

  • Noora

    Antaisin auton ihanalle pikkusiskolleni, joka on kohta vuoden <3 Voi että olisi kyllä niin kiva antaa se hänelle, kun ei nähdäkkään niin usein :/ Väriksi valitsisin punaisen.

  • Heidi

    Valkoinen potkuauto olisi mieluinen lahja meidän kesäkuussa syntyvälle pojalle

  • Maria

    Ooo, toi on niin ihana! Uskon että meidän tyttökin tykkäis! :)

  • Jaana

    Valkoisesta kilpa-autosta olen unelmoinut pikkuisellemme :)

  • Aava

    Oi, auto olisi ihan täydellinen pian syntyvälle siskoni esikoiselle, jonka ansiosta minustakin tulee pian täti :)

  • Nanne

    Aivan ihana auto! Pikkusiskoni varmasti ottaisi tuollaisen ilomielin vastaan. :)

  • Ansu

    Ihana arvonta jälleen! Ja ennen kaikkea ihana biili!! epäilemättä oma pieni poikamme ( kuten myös hänen vanhempansa, molemmat omista syistään :) ) ilahtuisi moisesta kilpurista kovasti :) poika voisi sitten ensi kesänä huristella omalla autollaan kilpa-autoilusta innostuneen vaarin jalanjäljissä.

  • Henna Blom

    Mukana arvonnassa…haaveena valkoinen menopeli pienelle pojalleni :)

  • Mimmi

    Nyt on pakko yrittää! Kummipoika pitäisi autosta ihan varmasti! Ajaton lelu ja sisustuselementtikin.

  • Mimmu

    Ihana arvonta! :) Osallistun :)

  • Riina

    Meidän ihana pikku Oskar täyttää toukokuussa 2-vuotta ja tämä auto olisi aivan ihana lahja pikkumiehelle, joka on täysin hurahtanut kaikkiin autoihin :)

  • Jonna K.

    Mukana arvonnassa :) jonna.koo@hotmail.com

  • Ombrellino on aivan ihana! Meidän lastenhuoneesta löytyy tämä auto jo punaisena, mutta jos onni suosisi minua, niin valitsisin valkoisen Vilacin. Poika sai punaisen Vilacin lahjaksi ukiltaan, joka oman mieltymyksensä mukaan valitsi urheilullisen punaisen. Minua olisi miellyttänyt tuo valkoinen enemmän;)

  • MaijaS

    Tämän jos voittaisin lahjoittaisin sen heti ihanalla kummipojalleni <3

  • Jasmin

    Ihana pikku-biili! Mukana arvonnassa.

  • Julia

    On se niin silmää miellyttävä. Serkkupoikani tossa juuri täytti vuoden ja kuten muitakin suvun poikia pienestä asti ovat kiinnostaneet autot joista on myöhemmin vielä ammatti kytkeytynyt, olisi mahtavaa saada hänelle tuollainen alkuun !

  • Taikku

    Kyllä kiitos – punainen kiituri kelpaisi minulle :)

  • Bee

    Osallistun! :)

  • Tiia

    Ihana menopeli! Täytyy pistää korvan taakse synttäreitä ja joulua ajatellen ;)

  • Priska

    Ombrellino on kyllä ihana puoti! Mukana arvonnassa, valkoinen auto olisi ihana kummilahja uusimmalle kummilapsellemme.

  • Marianna

    oii,haluisin niiiin kovast tommosen:) ensin sillä voisi siskon poika ajella ja sitten kun oma kesällä syntyvä baby alkaa siitä kiinnostumaan niin ottaa omaan käyttöön!:)

  • jusari

    mukana ollaan valkoisen auton arvonnassa:)

  • Silverline

    Voi ei, aivan ihana vanhaa henkeä hehkuva pikkuauto! Muistan lapsena myös leikkineenä pikkuautolla, tosin hieman erilaisella :) Tämän antaisin valkoisena tulevalle kummilapselleni!

  • pikku-myy

    Ihana pikku auto! Siskollani on suloinen pieni poika joka on nyt puolitoista vuotta. Siskon pojallani on paljon allergioita mutta on ihana pieni taapero joka rakastaa autoja ja on niin suloinen. Antaisin mielelläni lahjan hänelle :)

  • Taru

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Mahtavia autoja!

  • jonnz

    Kuinka lämmin, hyvä olo tuleekaan itselle kun tietää lahjan olleen suosikki! :) lapsen vilpitöntä iloa on ihana katsella ja sen vilpityömyyden haluaisin säilyttää vanhempanakin, se vain monelta katoaa :/ onneksi on näitä pieniä muistuttamassa siitä!

  • Voi marraskuussa syntyneelle kummipojalle tuo olisi ihana antaa: varmasti oltaisiin maailman parhaat kummit :)

  • Johanna

    Ihana auto. Olen niin mukana.

  • Kaisa M

    Oi. Omat tytöt tykkäisi kovasti autosta (1&3 vee)!

  • Henna

    oioi mikä pieni tyylikäs sporttiauto! Jos arpaonni suosii, mieluiten ottaisin tuon valkoisena kummipojalleni<:

  • Tea

    Oi jospa tuollaisen voittaisi <3! Antaisin sen puolivuotta täyttävälle kummitytölleni, joka taatusti saisi siitä iloa pitkään leikkeihinsä! Kaiken lisäksi auto on erittäin kaunis sisustusyksityiskohta!

  • Henna

    Niiin sporttinen pikkuauto! Mieluiten ottaisin tuon valkoisena kummipojalleni <:

  • sapu

    Voi, ihana! Osallistun.

  • Milka Kaksonen

    Hei,

    Olemme muuttamassa uuteen kotiin kahden poikamme kanssa (9v ja just kohta 2v) joista jälkimmäinen olisi varmasti innoissaan päästessään huristelemaan moisella ihanuudella:).

  • Sr

    Oih, ihanuus! Tietty punainen menopeli olisi cool :-)

  • Tam

    Onpas ihana auto! Tolla kelpaa pikkumiehen ajella ja äitikin ilahtuu sisustukseen sopivasta autosta. Mukavaa kevättä!

  • Jenni Alsén

    tule onni kohdalle ja auto ihana meidän perheelle :P

  • saija

    Oi, miten ihana arvonta. Meiltä löytyisi varmasti kaksi innokasta kuskia auton rattiin :)

  • Alma Vivian

    Tiedän kaksi pientä kenelle auto onnen toisi,
    Jos sen sattumalta onnetar heille soisi.
    Lapset aikuiset kissa ja koirat,
    Kaikki yhdessä autosta nauttia voivat.
    Joka kotiin sopii kauniit tavarat,
    Olipa sitten tilat ahtaat taikka avarat.

    • Mrs.V

      <3 Ihana olet! Mahtava loru!!! :D

  • Karoliina

    Voi mikä ihanuus tuo auto! <3 tällainen olisi täydellinen lahja pikkuiselle. Rakas ystäväni on saamassa esikoistaan ja olisi ilo antaa kyseinen auto heille lahjaksi!

  • locaprofesora

    Upea ajoväline!

  • Christel

    Ostimme omalle pojalle joululahjaksi Vilacin auton ja samanikäinen serkkupoika itki vuolaasti, kun ei itse saanut samanlaista…Toivottavasti onni suosisi meitä ja saisimme serkulle oman Vilacin…:)

  • Anni

    Oi, tuollainen auto olisi aivan todella makea tulevalle, keväällä syntyvälle pikkumiehellemme. Ja miksei ihan vanhempienkin silmää miellyttämään :) Väreistä valkoinen voisi olla sellainen, joka sopisi myös sisustukseen. Ihastuttava kauppa tuo Ombrellino!

  • Meille syntyi pieni tyttönen päälle viikko sitten ja uskon, että meidän tyttökin saisi valkoisesta autosta kaiken ilon irti kunhan vähän kasvaa. Aivan ihana!

  • Mirkku

    Mielelläni antaisin tuon upean auton kummipojalleni lahjaksi!

  • Pautsi

    Ihana arvonta ja niin hieno olisi tuollainen kilpa-auto pienelle tyttärelleni. Olen varma, että myös tytöt potkuttelisivat innoissaan tuollaisella kilpa-autolla :)

  • Vilmuska

    Tähän arvontaan lähden mukaan innolla. Jos arpa osuisi kohdalleni niin Vilacin potkuauto valkoisena olisi se oikea :). Ombrellino-liikkeestä löytyy kyllä kaikkea kivaa, niin pienille kuin “vähän” vanhemmillekin. Käykää ihmeessä piipahtamassa.

  • jansku

    Maaliskuussa syntyvälle tulevalle kummipojalle olisi aivan täydellinen lahja! <3

  • Evelina

    Oi, ehdottomasti mukana auton arvonnassa :)! Jos onni potkaisee valitsen meidän tytöille myös valkoisen auton :). Nyt peilit pystyyn!

  • Johanna

    Aivan ihana palkinto, aivan ehdottomasti mukana arvonnassa :0)

  • Joanna

    Arvonnassa mukana! Meidän pojat rakastaisivat tollasta autoa :)

  • madde

    Oih, valkoinen auto olisi ihana lahjaidea kummipojalle :)

  • marika ilola

    Hei!

    Meillä parivuotias pikkumies sai juuri valkoisen vilacin auton täältä ihanasta kaupasta, niin parasta palvelua:). Toki piti arvontaan osallistua, toinen kauneuskin mahtuis meidän kotiin;).

  • Lumikki

    Voi tällainen olisi niin ihastuttava meidän 1-vuotiaalle miehen alulle ! Ja valkoinen olisi kyllä väreistä äidin mieleen ;)

  • Pinseri

    Oi onpas ihanan näkönen menopeli :)

  • Anna

    Minulla on kohta puolitoista vuotias pikku tytöntylleröinen, joka olisi hurjapäänä aivan innoissaan tuollaisesta hienosta menopelistä!

    Kiitos aivan ihanasta hyvän mielen blogista jota seurailen päivittäin. <3

  • Alice

    On mukava lukea monipuolista blogiasi. Näin äitiyslomalla on mukavasti myös aikaa siihen.
    Henmottelen itseäni kupposella teetä ja katsastan blogisi sopivana hetkenä silloin kun vauva nukkuu.
    Pienelle pojallemme (2kk) hankimme tuon auton valkoisena jo hyvissä ajoin ennen hänen syntymäänsä huonetta koristamaan.
    Mummolaan olisi kiva saada vielä auto niin voisi ensi kesänä ajella sitten pihallakin. Sinne sopisi ehdottomasti tuo ihana punainen auto.

  • Onpa tyylikäs mutta kiva lelu :)

  • Megabass

    Voih, kun tulee itsellä hienot/hyvät muistot mieleen omasta lapsuudesta.

  • Taru

    Olen itsekin ihaillut tätä autoa sen vilahdellessa postauksissasi. Niin upea ilmestys ja sillä on arvoa vielä lapsen kasvaessa sen ohitse. Mieletön. Mukana arvonnassa siis ehdottomasti!

  • Jenni

    Oi, todella kaunis auto! Oikea klassikko!

  • Anna

    Oiii, jännityksellä mukana arvonnassa! Pieni tyttöseni saisi punaisella autolla tarvittavan vauhdin isoveljen perässä pysymiseen – autojuttuja kun pieni saa veikalta kuulla ja oppia joka päivä lisää <3

  • Noora

    Komea kaara ystäväni pian syntyvälle pojalle! <3

  • Hannamari Ekström

    Ihana pikkumiehen menopeli ja sisustuksen lisä :)!

  • Minnami

    Aivan ihana arvonta! Olisi minulla yksi pikkuinen kuski tiedossa kilpurille, milkäli arpaonni suosii. :)

  • Maria_

    Aivan ihana auto, valkoisena olisi ihan tulevan tyttömme autoksi ja sopisi sisustukseenkin :) t. raskausviikko 36 menossa…

  • Taru

    Voi kuinka suloinen auto voikaan olla!! Sopisi täydellisesti koristamaan parhaan ystäväni pienen prinssin huonetta :)

  • Oi miten tämä onkaan ihana. Meidän pikkumiehelle (7kk) tämä olisi varmasti ikimuistoinen lahja. Keltainen tai punainen saisi varmasti kovaa kyytiä ;)

  • Petra

    Mukana arvonnassa !

  • Marianne S.

    Oi, olisi kyllä upea lahja joten osallistutaan!

  • Miia

    Tuo olisi täydellinen lahja maaliskuussa 2 vuotta täyttävälle kummipojalleni. Tosin tuo olisi kaunis omaankin kotiini.
    Pidän peukut pystyssä, että voitan tämän ihanuuden kummipojalleni;)

  • Sanna

    Aivan ihana valkoinen auto!
    Ombrellino on ollut oma suosikkini jo pitkään. Onnea yhteistyölle.

  • aiai

    Oi valkoinen kilpuri olisi erittäin tervetullut!

  • Mia

    Tuollaiselle valkoiselle kiiturille olisi meillä täydellinen käyttäjä. Pieni “prinssimme” täytti äskettäin 1 vuotta ja tuollainen lahja jäi saamatta. Hän ilahtuisi ikihyviksi (samoin äiti, joka myös pitää kauniista leluista :)).

  • Tämä olisi niin ihana. Voittaa kyllä sen sinisen muovihirvityksen, jolla nyt huristellaan. Punainen olisi meidän väri…

  • rekkis

    ihana arvonta! meillä on kaksikin pientä kiitäjää, joista erityisesti vanhempi on hulluna kaikkeen pyörillä kulkevaan – vaikka tyttö onkin :)

  • Tanjjaa

    Punainen sopisi hyvin meidän pikku neidin lastenhuonetta somistamaan <3 Eikös autot sovi tyttöjenkin huoneisiin? Meidän neiti niistä ainakin tykkää! :)

  • Hennakoo

    Osallistun! Auto on aivan käsittämättömän kaunis ja 1v. tyttäreni varmasti ihastuisi ensimmäiseen omaan menopeliin! Ja miellyttäisi tuo upeus kyllä sisustuselementtinä minuakin!

    T: Henna (hequuu@hotmail.com)

  • Mukana arvonnassa :).

  • Sini

    Valkoinen kilpuri sopisi erittäin hyvin eräälle pikkuiselle. Toivottavasti arpaonni siis suosii!

  • Ihana palkinto, mukana! :) Vähän erinäköinen tuo auto, kuin nämä nykypäivän karmivat muovihärpäkkeet… ;)

  • Tykkääjä

    Ihanainen menopeli – sopisi meidänkin Murulle!

  • Niin hieno auto! Sopisi ihanasti niin pojalle, kuin tytöllekin :)

  • Suvi

    Oi meidän pikkumies olisi innoissaan, automies kun on :-) Ja masuasukillekin olisi menopeli valmiina.

  • Sanna

    Pieni 2kk poikani tuhnottaa nukkua äidin rintaa vasten, ei ymmärrä vielä haaveilla autosta. Äitinsä kylläkin : )

  • Niina

    Tämä on hieno!
    Tyttöseni on aikamoinen rämäpää joten auto olisi hänelle varmasti hurjan mieluinen, äidinkin silmää miellyttää kovasti, etenkin valkoisena ;)

  • Sonja

    Tahdomme arvontaan mukaan :)

  • Tuo auto on niin kaunis! Uskon, että rakas kummipoikani rakastuisi siihen.

  • Lellu

    Jospa voittaisin tuon pienelle pojallemme (3kk). Ihana auto huristeluleikkeihin sitten myöhemmin.

  • a.

    Tottakai haluan osallistua (: olisikin upea lahja!

  • Aivan ihana! Tuollaista olen kaavaillut meidän pikkumiehelle synttärilahjaksi. Ehdottomasti mukana siis arvonnassa.

  • Kaisa

    Aww.. Kaksi ihanaa tyttöstä mulla (ja heillä öö.. muutama barbie, nukke, jne) ja nyt hurmaava pieni pellavapäinen poika, joka takuulla rakastaisi tuollaista autoa.. <3

  • Sirkku

    Aivan ihana AUTO! Olen aina ihaillut niitä, se on jo ihana sisustusjuttu. Ihana palkinto tämä

  • Teija

    Haluan osallistua upean auton arvontaan! Potkut vatsassa tuntuvat pojalta… tai ajaahan tytötkin autoa :)

  • Henna

    Oi ihana! Rakkaalle kummipojalle 1v varmasti olisi mieluinen lahja! Ja valkoinen tyylin vuoksi..:)

  • laura

    Hei, Osallistun mielelläni tähän arvontaan. Toivottavasti onni potkaisee minua!

  • Johanna

    Mielelläni osallistuisin kauniin auton arvontaan :)

  • Milla

    Voi miten ihana! Veikkaisin että maaliskuussa syntyvä oma pikkuiseni tykkäisi tuosta hirmuisesti! : )

  • aikku

    No siis minä haluan! :) Olemme mieheni kanssa päättäneet alkaa yrittämään pientä ihmistä perheeseemme, joten toiveet ovat korkealla, että tällainen pieni ihme alkunsa saisi. Ja pienelle ihmeelle sitten myös oma kilpa-auto :)

  • Heijus

    Aawww auto olisi täydellinen lahja kuukauden päästä vuoden täyttävälle siskon pojalle! :) Tätin kulta on oikein menevää sorttia ja ottanut ensimmäisiä askeleitaan viime viikolla, joten hän varmasti antaisi kilpa-autolle kyytiä! ;)

  • Heta

    Aivan upea auto, itse hankkisin punaisena tai valkoisena ja kummipoika nauttisi varmasti ihan suunnattomasti! :)

  • Mama- 81

    Aivan ihana lahja <3

  • Kristiina

    Tämä on kyllä hellyyttävin lahjavinkki ikinä!

  • Anni

    Mukana arvonnassa! Olisi juuri sopiva lahja meidän pojalle 1v juhliin! :)

  • Henna

    Voi kunpa arpa onni suosisi! :) meidän pienokaiselle tämä ihanuus olisi enemmän luin tervetullut, saisi varmasti rakastavan kodin ;)

  • Silja

    Oi, Ombrellino on todellakin tuttu putiikki, aivan ihana sellainen. Tuollaisen auton (valkoisen!!!) kotiuttaisin tosi mielellään meille ja luulen, ettei perheen pieninkään pahastuisi siitä yhtään! :)

  • Bisous

    Ystäväperheessäni on pieni suloinen yksivuotias, joka varmasti huolisi ihanan punaisen leluauton itselleen :)

  • mari aliata

    Moi!
    Ihana auto, josta olenkin haaveillut pian 1-vuotta täyttävälle pojelleni ensimmäistä syntymäpäivä-lahjaa!
    Sopisi myös hyvin sisustukseemme ;P

  • Tuulevi

    Täällä on pienen pojan äiti juurikin kyseisen menopelin perään haikaillut.

  • henna

    Tuosta autosta olen haaveillut jo pidemmän aikaa lasten huoneeseen. Toivottavasti onni potkaisee :)

  • ttiiina

    Ehdottamasti mukana kisassa. Ja auton värillä ei ole väliä kunhan se on punainen! :) Auto tulisi näinä päivinä syntyvälle esikoisellemme.

    T. Tiina

  • jemina

    voi, oispa ihanaa antaa tutulle pikkumurulle tällainen lahjaksi! pidän peukkuja että kerrankin arpaonni potkaisisi.

  • Miia

    Pakko osallistua. Meidän perheestämme löytyy reilun 6kk:den ikäinen Neitokainen. Nuket on “syrjäitetty” lelulaatikon pohjalle,kun tämä ” vauhtihirmu” on kiinnostunut enemmän mm.Brion puisista autoista,junista yms.. :) Tv:stä neito katselee Puuha Peteä sekä Punaista Tomi Traktoria. Jo pelkästään näiden tunnareiden kuultua Tyttö taputtelee jalkoja ja käsi lattiaan ja on AIVAN reimuissaan. Hienoa olisi nähdä mitä tuumailisi ihan omasta “Autostaan” ;)

  • Sanna

    On kyllä aivan ihana potkuauto! Pakkohan tähän on osallistua! :)

  • Anni409

    Ehdottomasti mukana hienossa arvonnassa!

  • paula

    Olet niin ihana Strictly ja minä haluaisin tuon auton lapsenlapselleni:)

  • AnneV

    ihana, ihana, IHANA! :D
    Arvonnassa mielellään mukana.

  • Elma

    Oi miten ihana arvonta! Löysin blogiisi Ombrellinon sähköpostiviestin kautta. Rakastan Ombrellinoa, voisin ostaa koko kaupan lapsilleni! Mutta aivan ihana on myös tämä sinun blogisi. Ja tuollainen auto on kyllä huikea arpajaispalkinto, kunpa vain onnistaisi! :D Mukavaa kevättä! T. Elma

  • sini

    Tuo olisi juuri täydellinen lahja serkkuni pienelle pojalle, voi mikä riemu repeisikään jos tuon hän saisi! :))

  • jenni

    Nyt on kyllä pakko osallistua, jos serkkupojalle saisin tollasen auton! Mun rakas serkku täytti kyllä vasta 6kk, mutta tulevaisuutta varten, kuten teilläkin ;) Ja toi valkoinen olis aivan ihana, sopis hyvin perheen sisustukseenkin! :)

  • Blackie

    Oiiiihh, tämä auto on ihana! Jospa arpaonni suosisi, että meidän poika (samaniäinen kuin teidän) pääsisi huristelemaan uudessa kodissa, joka valmistuu parin kuukauden päästä! Valkoinen kaara olisi coooool!!

    En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt olimPAKKO! Kiitos kivasta blogista, tykkään tyylistäsi kirjoittaa! Ja mikä parasta, myös omaan vaatekaappiin olen saanut paljon ideoita. Jäin blogiin koukkuun, kun huomasin että vauvamme la sattuivat lähekkäin. :)

    Nyt vaan jännittämään miten arvonnassa käy.. ;))

  • TIINA

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana :)

  • Milla

    Nämä ovat syötävän suloisia. Meidän lastenhuoneeseen kelpaisi keltainen kilpuri muovisen autonrähjän tilalle (tai kaveriksi). Ajajiakin löytyisi omasta takaa kaksi :)

  • Kira

    Tuohan olisi enemmän kuin täydellinen kesällä syntyvälle uudelle perheenlisäykselle – nimittäin kaksoisveljeni lapselle! Toivotaan että arpaonni suosii :)
    P.S. Fanitan sun blogia joka päivä Mrs. V <3

  • Oioi, ystävälläni on juuri vuoden ikäinen lapsukainen, joka on intona autoista! Täydellinen lahjaidea tämä :) Toivotaan siis arpaonnea…

  • Taru

    Voi, juuri jotain tuollaista autoa ollaan ajateltu meidän tytölle lahjaksi kun hän täyttää vuoden maaliskuussa, kunpa nyt onni suosisi!

    Olin internetin saavuttamattomissa pari kuukautta ja kyllä oli herkkua tulla takaisin Suomeen ja päästä lukemaan kahden kuukauden postaukset kerralla :)

  • Sonja O

    Voi kuinka sulavalinjainen kaunotar! Tällä kelpaisi 3-vuotiaan autoilijan ajella.
    :) Sonja O.

  • Reetta

    Mukana ollaan! :)

  • nellika

    voi miten paljon eräs pieni poika tästä ilahtuisi :)

  • Kaisa

    Meillä on vajaa kaksivuotias innokas autoilija! Hän ilahtuisi ikihyviksi noin kauniista potkuautosta :) Ja parhaillaan jännäilen koska pääsen synnyttämään perheen toista lasta, autolle tulisi siis käyttöä moniksi vuosiksi eteenpäin.

  • Piia

    Ihana auto! Lähipiiristä löytyy 7 kuukauden ikäinen hymypoika Oskari, joka varmasti muutaman kuukauden vanhempana innoissaan tuollaisella ajelisi! :)

  • mira

    voi miten ihana! olisi ihana lahjoa kohta syntyvää kummipoikaani noin kauniilla ja varmasti mieluisalla lahjalla! <3

  • Ihana pikkuauto. Kiitos kivasta blogista

  • samaria

    Tää olis täydellinen meijän pian tulevalle pikkuselle!<3

  • kanerva

    pakkohan tässä on kokeilla onneaan :)

  • Oi meidän Jamppa 1v2kk ratkeaisi riemusta saadessaan tuollaisen! Noista vaihtoehdoista keltainen voisi kivasti piristää lastenhuonetta.

  • Murmeli

    Hieno yhteistyö ja kisa, pakkohan se on osallistua kun meilläkin pieni taapero viipottaa :) Auto olisi mahtava lahja kohta vuoden ikäiselle.

  • tanja

    Miten ihana! Lapsia odottelen itse vielä jokusen vuoden, mutta olisipa sitten jo odottamassa ;) sillä aikaa toimisi kyllä loistavana sisustuselementtinä!

  • Leena

    Osallistun ! Ihana auto :) Lähipäivinä syntyvälle poitsullemme olisi hieno menopeli !

  • marja porkka

    Voi mitä ihanaa nostalgiaa, monta olisi pientä ja isoa ihastelijaa moiselle menopelille!

  • yadedd

    Meidän poitsu varmasti tykkäis, samoin näyttää hyvältä myös tämän äidin silmään ;) mukana arvonnassa!

  • Elina

    Mukana arvonnassa! Hurmaava auto ja muutoinkin ihania leluja tuolla liikkeessä!
    Meillä on hieman Sinun poikaasi nuorempi tyttö ja auto olisi kyllä mahtava hänelle vaikka tyttö onkin =)

  • kaijas

    On tyylikäs ja samalla lapselle mieluisa auto. Mukana arvonnassa!

  • Tiina

    Oi oi, tämän kummitädin sydän on kyllä aivan sulaa vahaa. Aivan ihana auto. 16kk ikäinen kummipoika olisi tästä aivan haltioissaan! Ja varsinkin, kun hänelle syntyy pikkuveli alkukesästä, joten autoilijoita olisi jatkossakin :) Keltainen väri houkuttaisi kovasti, koska kävisi yhteen PikkuMiehen keltaisen Fjällravenin repun kanssa!
    Kiitos vielä ihanasta blogista!

  • Helena

    Olen aina ihastellut tuota autoa. Ilahduttaisin sillä kummipoikaani, jolle autot ovat tärkeitä henkeen ja vereen :)

  • Hanski

    Olen nyt seurannut vähän aikaa blogiasi ja tykkään todella paljon tyylistäsi kirjoittaa! Katselin tuota autoa jo aikaisemmassa postauksessasi, ja se lähtee tilaukseen valkoisena joka tapauksessa vaikka onnetar ei minua tällä kertaa suosisikaan:) ystävälläni on 8 kuukauden ikäinen poika, jolle todettiin sydänvika jo heti syntyessään. En voi edes arvata sitä ilon määrää minkä tämä kapistus hänelle toisi!:) jatka blogissasi samalla linjalla, ehdottomasti minun suosikkini!

  • kaisa

    Huomenna on poikamme laskettuaika, toivottavasti arpaonni siis suosii. :)

  • Heli Puro

    punainen, ehdottomasti!

  • JV

    Hienoa! Arvonnassa mukana.

  • Nette

    Oi, mielellään tuollaisen kaunokaisen kotiuttaisi <3

  • maria

    Aivan ihastuttava!

  • Emma

    Voi, nää potkuautot on niin syötävän ihania! Sopisi täydellisesti meidän yks veen huoneeseen ;)

  • Taru

    Rakas kummipoikani menisi tästä autosta aivan sekaisin! Tädin esteettisen silmän lepääminen autossa on tietysti vain bonus. ;)

  • Paula

    Mukana arvonnassa!

  • annelik

    Kaikille kauniista pitäville tämmöinen <3

    Jos minulla olisi hiukankin ylimääräistä, ostaisin tuon valkoisen ihanan leluauton itselleni ja vieraileville tenaville ja heidän vanhempiensa iloksi. (ps. saisin ansitsematonta arvonnousua :DDD <3 )

    Inarin emeritta artist-teasher ; joka leikki puisella punaisella linja-autolla lapsuutensa

  • mirame

    Vau! Tuo auto olis kyllä mieluinen niin äidille kuin lapsellekin :) Mukana ollaan!

  • Riksu

    Vautsi, vau! Meidän 10kk poju olisi jo nyt varmaan innosta puhkuen iloinen tuollaisesta menopelistä! Tosin hänen isosisko 3,5v. voisi myös ajaa kilpaa tuollaisella punaisella kaunottarella :)

  • Kummitäti

    Mukana arvonnassa!

    Jos voittaisin, saisi kummipoikani synttärilahjaksi valkoisen kilpurin. Myönnän, että kiusaus olisi suuri pitää auto ihan täällä meidän lapsettomassa kodissamme, koska se olisi niin kiva yksityiskohta sisustuksessa. :D

  • majsan

    Ihana! Tiedänpä yhden pienen tytön jolle kilpuri kelpaisi enemmän kuin hyvin <3

  • Lotteriet

    Heipähei,

    Ihanaan arvontaan osallistuisin. Meillä auton tavoittelija on vielä masussa, mutta huhtikuussa pientä miestä odotetaan kovasti maailmaan. Valkoinen auto on aivan mieletön!

  • Täydellinen arvonta! Ollaan ihasteltu noita kauniita autoja Tammisaaressa yhdessä pienessä lelumyymälässä ja jopa harkittu tuommoisen hankkimista meidän kummitytölle. Designhullun unelma!

  • Voi ei! Rakastan myös tuota autoa ja toivoisinkin ylikaiken, että nyt vasta kuukauden ikäinen poikamme sen saisi <3
    Ihana auto!

  • Ella

    Auto ois ihana 2-vuotiaalle kummipojalle!

  • maria

    Tämä olisi osuva lahja kummipojalle! :)

  • Mdo

    Mukana ollaan!:) auto on kyllä silmiä hivelevä!

  • Noorahei

    Valkoinen auto olisi aivan mahtava lahja lähipiirin lapsille. Aivan ihania tuotteita koko sivusto täynnä!:)

  • nella

    Ai että toi on aivan ihana! Mun ja puolison kummipoika täyttää lauantaina 1v. Jos arpaonni ei suosi niin tarvii varmaan harkita tuollaisen hakemista pikkuiselle.. sen verran on komee kaara:)

  • Rebecca

    Oi, mukana ollaan :) Tuolla pienellä prumprumilla jos millä olisi ihana lahjoa lemppari poikaani <3

  • Jonna

    Mukana arvonnassa!

  • Toivotaan arpaonnea!

  • Emmi

    Oi! Tuo olisi täydellinen lahja pienelle kummipojalleni. Kokeillaan jos arpaonni suosisi ja ilahduttaisi pientä valkoisella autolla :)

  • Kata

    Oi mikä ihana palkinto! Jos onni olisi myötäinen, meille muuttaisi tuollainen punainen kaunistus, täällä löytyisi kaksi innokasta ajelijaa..<3

  • Oii tuollainen olisi ihan unelma meidän nuorimmalle autohullulle <3 mukana arvinnassa siis!

    pieniajatus&gmail.com

  • Jenni

    Juuri on parin kuukauden päästä sukuun syntymässä pikkumies, jolle tämä olisi aivan ihan lahja! :)

  • Nuu

    Voi, tää ois niin hieno meidän kahdelle hurjastelijalle, jotka tällä hetkellä joutuvat tappelemaan 35-v. vanhasta polkutraktorista :D

  • Heidi

    Meillä pyörii kotona kaksi pientä miestä ja uusille menopeli olisi hienoa saada. Edellinen kun on ollut niin kovassa käytössä, että takarengas on irronnut.

  • Anna

    Ihana auto, ihana kilpailu!

  • Fanisi

    Ai mikä ihana potkuauto! Harmi, että ystävien lapset ovat jo kasvanneet. No voihan tämän saada itselle, jos joku päivä saisin vielä oman lapsen.

  • Miira

    Ihanaa, osallistun ilman muuta! :-)

  • katja m

    Aivan ihania autoja!!! Tiedän jo kuka meidän perheessä hurauttelisi autuaana tuolla menopelillä! :) toivottavasti (edes kerran) arpa suosisi… :D

  • Auton antaisin ilomielin lahjaksi kummipojalleni!

  • Nipsu

    Oi, minä olenkin ihastellut tuota autoa useampaan otteeseen! Kelpais meidän muksuille!

  • melli

    Olisi mahtavaa saada auto omalle pienokaiselle, joka majailee vielä muutaman kuukauden masussa :)

  • Tiia

    Oih! Tämä olisi aivan ihana lahja serkkumme neljän kuukauden ikäiselle pojalle! :) poika on vienyt meidän kaikkien sydämen ja olisi ihanaa ilahduttaa pientä poikaa tälläisellä :)

  • -hanna

    Voi rakastan näitä autoja, niin upeita!! Paras ystäväni on pian saamassa poikavauva ja enemmän kuin mielelläni hänelle tällaisen auton antaisin!!

  • Henni

    Aivan ihana, tuollainen olisi ihana antaa kummipojalle! Sille tulisi varmasti käyttöä ja sopisi heidän asunnon sisustukseenkin aivan mainiosti. Osallistun siis kilpailuun.

  • Lisa

    Oijoi, ehdottomasti arvonnassa mukana. Jos onni suosii, niin auto tulisi meidän tulevalle pikkupojalle, joka viihtyy tällä hetkellä mahassa jo hieman yliajalla:)

  • Jo-

    Oiiiiiih! Tämmöisen oon aina halunnut meille, mutta on sen verran tyyris että ei ole viitsinyt moista ostaa!

  • Susanna. S

    Tuo onkin varmasti mieluisa lelu pikku vipeltäjille ja tuollaiselle menopelille olisi varmasti käyttyä monen vuden ajan. Meillä kohta 10 kk ikäinen poika kovasti nousee jaloilleen tukea vasten, joten hetki vielä menee että tuollaisen kanssa pääsisi polkemaan, mutta se on yksi silmän räpäytys ja kohtahan sitä jo mennään armeijaan. Jos arpaonni suosii ottaisin valkoisen!

  • Karoliina

    Upea auto pikkupojalle ja aivan ihana ristiaislahjaidea :-).

  • Jenni

    Voi kuinka ihana auto! Ihastelin sitä kyllä jo aiemmassa postauksessasi siitä! Meidän 1v9kk poika olisi siitä varmasti haltioissaan, autot ovat nyt jo niitä tärkeimpiä leluja! :)

  • eemo

    Oi tollainen auto kun tänne päin valkoisena huristelisi, niin veisin sen pienelle kummipojalleni. Tosin taitaisin säilytellä sitä ihan omaksi ilokseni omassa makkarissani toukokuuhun saakka, jolloin pikkumies viettää ensimmäisiä synttäreitään :)

  • Mukana kisassa ollaan! Ja Valkoisen biilin ottaisin. =)

  • Mie

    Uskon, että kesäkuussa syntynyt esikoispoikani kiljahtelisi riemusta, jos pääsisi tällä huikealla menopelille hurjastelemaan :) Äitikin kyllä kelpuuttaisi tämän ajoneuvon kotiamme koristamaan.

  • Eveliina

    Auto olisi kyllä niin tyylikäs ja hieno lahja kummipojalleni jolla on ensi kuussa synttärit :)

  • paula

    Mahtava arvonta! Täällä kohta yksivuotias poitsu ihastusi ikihyviksi varmasti tuollaisesta menopelistä,ja keltainen olisi toiveväri,sopisi mahtavasti huoneen sisutukseen! :) ja kiitos inspiroivasta blogistasi!

  • Pipa

    Niin ihana :) Tuollaisella kelpaisi kyllä velipuolen pojan päristellä… etenkin, kun toinen pikkuinen on tuloillaan iloa riittäisi pidemmäksikin aikaa!

  • Jo

    Kaunis sisustuselementti/kulkupeli! Meidän pikkumies kiljuisi riemusta. Mukana ollaan!

  • Mervi

    Ihania autoja, juuri tälläistä olen ajatellut
    lapsenlapselleni.
    Olisi varmaan monen lapsen unelma.
    Kiitos kivasta blogistasi.

  • Riikka

    Pienen pojan tulevana kummitätinä olen melkein klikannut kyseisen, ihanan peltiauton nettikaupasta kotiin – mutta en vielä! Annan tilaisuuden arpaonnelle ensin :)

  • Renya

    Ihana vanhanaikanen auto! Oma poika (2v) tykkäisi varmasti. Sisustuselementtinä koristaisi myös juuri valmistuntta leikkimökkiä, äidille myös hyödyllinen ;)

  • Krista

    Aivan pakko saada tälläinen pikkuveljelleni! Hän on täysin hurahtanut autoihih ja käyttäisi “auto-paitaa” 365 päivää vuodessa jos saisi itse valita. :) Tämä olisi mainio synttärilahja!

  • Liinu

    Meille on syntymässä esikoisvauva ja tämä auto on hänelle ehdottomasti saatava! :)

  • emmmie

    Voi ihanuutta. Täysin toista maata kuin muoviset potkuautot.

  • Anu Arvola

    Kiitos ihanasta blogistasi, se on piristysruiske päivään;-) Kilpa-auton haluaisin ehdottomasti valkoisena! Katsotaan kuka olisi sitten sen onnellinen vastaanottaja!

  • Jenni

    Meidän peikkotytölle tällainen <3!!!

  • emily

    Aivan ihana auto, itse pidin tuollaisista pienenä (vaikka olenkin tyttö) ja nyt olen kiinnostunut autoista isonakin tyttönä :D auto olisi tytölle oiva lahja!

  • sh

    Oi, meidän viikonpäästä 1-vuotis synttäreitä viettävä pikkumies olisi kyllä ikionnellinen tästä ihanuudesta!:)

  • mökö

    On ne nättejä! Meidän juniori kaasuttelisi tällä parketit puhki!

  • Lotta

    Oi, miten hieno tuo keltainen on! Kummityttö varmasti tykkäisi. :)

  • Falak

    Aivan mielettömän hieno auto! Pian 8kk vanhalla lapsukaisellamme olisi tälle varmasti käyttöä=)

  • Niina Merilä

    Täydellinen 1-vuotislahja meidän pikku Viljamille <3 Sopisi myös sisustukseenkin vallan mainiosti ;)

  • juno

    olisipa kiva tuollainen kiesi, kun poikanen tuolta lattialta ylös jossain vaiheessa kömpii :)

  • Annika

    …Oi miten ihana auto,tietysti arvonnassa mukana :)
    Jos arpaonni suosii,valitsisin tuon valkoisen.
    Kommenttia en ole vielä kertaakaan jättänyt,blogiasi olen kyllä pidemmän aikaa seurannu,…hania vinkkejä ja blogisi on kiva irtiotto tässä arjen hulinassa,Kiitos siis sinulle ja Mukavaa helmikuun jatkoa!
    t. 3 pienen pojan &yhden tytön äiti :)

    • Annika

      …tarkoitin siis IHANIA vinkkejä…täällä yhdet lisäsormet näppiksellä mukana :)

  • Annika

    hei! olisipa tuommoinen auto ihana menopeli pienelle tyttärelleni! tytöllä ei tarvitse aina olla Hello Kittyä tai vaaleanpunaista tyttömäistä tavaraa, rehti auto olisi mainio kulkupeli sisäleikkeihin! sitäpaitsi meillä on iso talo ja paljon huoneita, olisi hyvä jos olisi auto jolla kaahata huoneista toiseen :)

  • Siisti pikku menopeli! Käyttöä olisi varmasti =) Värin valinta olisikin se haastavin osuus..

  • Katariina

    Pieni poikani rakastaisi tätä autoa! Yksivuotissyntymäpäiväkin lähestyy kovaa vauhtia. Kerrassaan ihana auto, voittaisi kyllä mennen tullen meillä tällä hetkellä kovassa huudossa olevan muovisen muumiauton :)

  • mari

    Emme asu pääkaupunkiseudulla, Ombrellinossa on käytävä aina kun Helsinkiin pääsemme ja netin kautta homma toimii!
    Minun rakas pieni ihminen on jo kymmenvuotias-neito, kulkupeli vielä uupuu! Hän lupaili pitää hyvää huolta autosta, pyyhkiä pölyjä, jutella.., Tintin koiran ( Ombrellinosta ) tätä ajellessa, serkkupoika on viikon vanha, hänelle kuulemma siirtyy aikanaan hyvä peli:-)

  • Sofia

    Tämä olisi täydellinen lahja ihanalle kummipojalleni! <3

  • Mini

    Aivan ihana arvonta <3 mieluisin varivaihtoehto olisi valkoinen, sopii nyt 2-vuotiaalle pojallemme ja tulevaisuudessa sitten nyt 4kk ikaiselle tytollemmekin. Auto on kylla niin suloinen ja kaiken lisaksi tyylikas, myos aidin mieleen :)

  • aa

    Ah ompa ihana menopeli! Tähän arvontaan on ehdottomasti päästävä mukaan! :)

  • Essi

    Olen jo jonkin aikaa ihaillut tuota valkoista versiota pienelle 1-vuotiaalle pojalleni, joka olisi sillä kaahailusta varmasti enemmän kuin innoissaan!

  • M.K.

    Tuo on niin tajuttoman hieno menopeli, että järki lähtee. Tiedän hyvin kenen luokse tällä autolla huristeltaisiin, jos voitto osuisi kohdalle!

  • Voi että miten hieno auto! Ehdottomasti mukana :)

    sweetandlovelyblogi@gmail.com

  • Katjam

    Auton saisi tuleva pienokaisemme. Ja tietenkin sisustusintoilija-äiti. :)

  • Piasi

    Aivan ihana pirssi!
    Auto tulisi Onnille ja Onnin kyl pitää saada ite päättää väri :)

  • Noora

    Olen jo kauemmin katsonut tuota autoa tulevalle kummipojalleni lahjaksi ja tämä arvonta tuli kuin tilauksesta :) se on kyllä niin ihana!! <3

  • Muru

    Tämä on tosi kaunis lelu, antaisin sen siskonpojalleni! Ehkä saisin sen takaisin sitten kun on oman aika… :-)

  • Saikku

    Ihana, tälle löytyisi kyllä vauhdikas leikkijä! :)

  • Minna Palho

    Viehättävä blogi. Taidan katsella täältä lahjavinkkejä lähipiirini pienille tytöille ja pojille. :)

  • Mamma80

    Oijoi! Nyt pitää toivoa että arpaonni suosisi. Oma pikkumies 1,5 vee oppi juuri miten plaston punaisella mopolla ajetaan joten tällainen auto olisi huikea “isoveli-lahja” eli pienestä mieshestä tulee kuukauden sisään isoveli toiselle pikkumiehelle :) eli autolla olisi käyttöä monia vuosia :)

  • Jonna Haapkylä

    Ihana auto !!!

  • lindahh

    Pikkuveljelle 2v tää olis täydellinen!!:-)

  • Paula

    Oiiii! Meillä kiljuttaisiin riemusta ton punasen kanssa :) Peukut pystyyn!

  • Reetta

    Aaawww, kuinka söpö pikku auto. Harmittaa ettemme tajunneet kummipojallemme tuollaista kastelahjaksi ostaa :( . Mutta josko arpaonni suosii, ja voisin tämän hänelle syntymäpäivälahjaksi alkukesästä lahjoittaa!!

  • Rosanna

    Ehdottomasti olen mukana arvonnassa. Auto olisi ihana lahja maaliskuussa vuoden täyttävälle veljen pojalleni jolla vauhtia riittää. :)

  • Marisa

    Tämä sopisi kuin nenä päähän minun kahdelle vauhtia rakastavalle pikkupojalleni :) Olen mukana arvonnassa :)

  • Kata

    Pieni autoja rakastava kummipoikani olisi ikionnellinen tuollaisen saadassaan :)

  • Emmi

    Olisi kyllä aivan mahtava myös meidän kiljuvalle seitsemänkuiselle pojallemme :)) mukana arvonnassa! -emm

  • Nina

    Autokuume iski heti!

  • Emilia Eräkare

    Vilac-polkuauto on aivan ihana. Ostimme pojallemme joululahjaksi kyseisen valkoisena, ja kaikki ystävät ja sukulaiset ovat ihastelleet autoa, joka toimii meilläkin sisustusesineenä kunnes pojalla ikää ja taitoa ajella. Meitä ihastutti autossa nimenomaan sen kaunis ulkomuoto ja ripaus vanhaa :).

  • Mukana arvonnassa! Valkoinen kilpuri olisi mainio :)

  • Henni

    Iiks, ihana! Meillä myös 7kk pikkumies, joka varmasti auton ottaisi omaan käyttöönsä innosta hihkuen :) Äidin mielestä sopisi täydellisesti myös uuden talon sisustukseen ;)

  • Noora R.

    Voi kuinka ihana! Tämä olisi oiva lahja rakkaalle kummipojalleni. Ehkä arpaonni suosisi, niin pääsisi pikku-mies hurjastelemaan ihka omalla autollaan!

    N.R

  • Bozanna

    Minun pieni tytär olis kyllä ihan onnesta soikeana, jos sais tuollaisen auton keltaisena. Toivotaan siis arpaonnea meille. :)

  • Henriikka

    Tiedän kyllä yhden pikkupojan, joka voisi ensi kesänä hurjastella :)

  • Merja

    Osallistun arvontaan. Siskonpoika ihastuisi tällaiseen menopeliin varmasti!

  • Peppi

    Voi mitä autoja! <3 Tuollainen olisi juuri passeli kohta 2v. kummipojalleni :)

  • Aivan ihana auto kaikissa väreissä! Punaisesta taidan kuitenkin pitää eniten, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.

  • Eina heletoja

    Tämän ihanan auton aion ostaa kummipojalleni kun hän täyttää vuoden ja haaveilen autosta meillekin.

  • Ninneri

    Ystäväpiiriin syntyi lokakuussa ensimmäinen vauva, enkä ole päässyt vielä moikkaamaan pienokaista, sillä en asu Suomessa. Maaliskuussa olen kuitenkin tulossa Suomeen ja tarkoituksena on käydä tervehtimässä porukan ensimmäistä pikku prinssiä. Veikkaan että tämän auton kanssa meikäläisestä tulisi hetkessä pikku herran lempparitäti, ja herran äidin sisustussilmää auto miellyttäisi myös :)

  • KM

    Täältä osallistuu arvontaan äiti ja ennen kaikkea kolmen kk:n ikäinen pieni mies :)

  • Suvi

    Aivan ihana! Olisi täydellinen lahja käärölle joka tupsahti maailmaan tammikuussa sisarelleni <3 Mahtava sisustuselementti kunnes pikkuinen kykenee hyppäämään rattiin ;)

  • OI ihana arvonta!!!!:) Minä antaisin tuon auton super suloiselle kummipojalleni <3 :)

  • Neela

    Tuo valkoinen on paras!

  • -Linnea-

    Hei!
    Aivan ihana yhteistyö-projekti! Olen itsekin käynyt ostamassa useasti Ombrellinon liikkestä ihania leluja veljenlapselleni, ihastuttava liike ja asiantuntevaa palvelua :)

  • Petra

    Voi, kuinka ihana!!!!

  • Jenni

    Voi että, tuo olisi kummipojalle aivan ihana! Sisustukseen sopivana valkoisena, tottakai!

  • LPP

    Oi, tuo valkoinen olisi niin kaunis..

  • minna

    Minun oma 14kk vauhtihirmu rakastaisi tätä. Kuten myös sisustuksemme ;)

  • Minna-Maria

    Kiitos paljon Ombrelinolle! Ihana arvonta! Nuo autot ovat niiiiin sympaattisen näköisiä :) Yksi harvoista leluista, joita voi hyvillä mielin pitää näkösällä!

  • cealif

    Ehdottomasti mukana! Aivan ihana!!! Meidän taloudesta löytyisi kaksikin innokasta käyttäjää :)

  • Jennie

    Todella upea! En tiedä, raaskisiko tätä edes antaa kenellekään, vai säästäisinkö sen tulevaisuutta ja omia pieniä varten.. <3

  • Pia

    Ihana! Haluan olla mukana arvonnassa!

  • Seija Peltola

    Wau! Vihdoinkin todellinen auto!

  • Susa

    Tää olis pienelle tytöllekin ihana :)

  • Aivan ihana auto! :) Auto kävisi varmaan myös meidän tyttärelle tai olisi ainakin kovasti mieheni mieleen. ;)

  • Paola

    Osallistun! Olisipa ihana kiitäjä kahden kuukauden ikäiselle pojalleni :>

  • aada

    Osallistun arvontaan. Ihania nuo autot! Vierastan ihan jo sisustusmielessäkin riemunkirjavia muovileluja, mutta nuo ovat kyllä kauniita vanhempienkin katsella. Lähipiirin seuraava autokuski olisi varmasti parhaan ystäväni pieni poika, joka tällä hetkellä on vielä hieman pieni autolla ajelemaan, mutta kasvaa kovaa vauhtia…. ♥