CATEGORIES

34-vuotissyntymäpäivä

11.10.2018

Tällä viikolla törmäsin Anna Perhon kirjoittamaan artikkeliin Me Naisissa, joka sai minut pohtimaan elämän eri osa-alueita, ja sitä kuinka jostain tulee luopua saadakseen jotain toista. Siinä kerrottiin hyvän elämän lainalaisuuksia tutkivan kirjoittajan James Clearin verranneen elämää lieteen, jossa on neljä levyä: perhe, työ, ystävät ja terveys.

“Jos haluaa elää tyydyttävää elämää, yksi levyistä pitää sammuttaa. Ja jos haluaa todella menestyä, levyjä voi olla päällä vain kaksi.”

Lähdin pohtimaan tätä tämänhetkisen elämäntilaneeni valossa. Väittämässä tuntuisi olevan perää. Koen, että tällä hetkellä kuumimmat levyni ovat perhe ja työ. Syyskuu alkoi suorastaan ihan helvetinmoisella suorittamisella. Jokaisesta päivästä tuntuu, että pitää vain selvitä. Päivät, viikot ja kuukaudet lipuvat ohi hurjalla vauhdilla. Minulla on jo tovin ystävä ja terveys levyt olleet hyvin miedolla lämmöllä. Ystäviä ehtii nähdä aivan liian harvoin ja omaa aikaa urheilulle ei ole juuri lainkaan. Eikö sitä elämässä voikaan saada kaikkea?

dress SISTER JANE / Zalando saatu
shoes ZIGN

Elämässä voi saada kaiken, mutta ei ehkä yhtä aikaa. Tässä elämänvaiheessa perhe ja työ vaativat eniten huomiota. Onneksi ystäväni ovat pitkälti hyvin samassa tilanteessa kanssani. He tietävät mitä tämä arki pitää sisällään, sillä he painivat samojen ongelmien kanssa. Kuinka tasapainotella kuravaatteiden päälle pukemisen ja deadlinien välillä päivästä toiseen. Vaikka ystävälevy kytee siellä hiljalleen, niin se ei missään nimessä ole poissa päältä. Ystävät ovat vain puhelinsoiton päässä ja juttu jatkuu aina siitä mihin jäikin. Sosiaalinen elämä ei nyt ehkä ole aktiivisinta, mutta onneksi saan tehdä työtä, missä jatkuvasti työskentelen ystävien kanssa. Lisäksi lasten päiväkodin ja harrastusten kautta elämään on tullut hurjasti upeita ihmisiä. Sosiaalinen kanssakäynti on nyt luonteeltaan hieman erilaista. Se on vähän sellaista erittäin ihanaa “hyötysosialisointia”, joka tekee arjesta hurjasti parempaa. Asioita mitä pitää tehdä joka tapauksessa, mutta niiden tekeminen on vielä antoisampaa kun on ihania ihmisiä ympärillä. Vähän sama kuin hyötyliikunta, mikä onkin ainut asia mikä pitää terveyttäni jotenkin yllä. Olen jatkuvasti liikeessä ja tämä kiireinen elämänvaihe on otollinen hyötyliikunnan maksimointiin. Ehkä joskus taas ennätän joillekin viikkotunneille yritättämään saada takaisin sitä kiinteämpää ja vahvempaa kroppaa, joka kolmen raskauden jälkeen on muisto vain, mutta vielä ei ole sen aika. Liian monta rautaa on muuten tulessa.

En siis sanoisi, että joku levy pitää kokonaan sammuttaa. Yhden tai kahden kuumuutta pitää vain säätää hyvin miedolle lämmölle, jotta kaikki neljä eivät palaisi pohjaan. Elämä on täynnä vaiheita ja tulee taas aika, kun perhe- ja työlevy eivät hehku tulipunaisina, milloin terveys- sekä ystävälevyn lämpöä voi säätää taas hieman kovemmalle. Omien synttäreiden äärellä halusin ottaa pienen pysähdyksen arjessa ja kutsuin kaikki lähimmät ystäväni illalliselle. Yhdeksi illaksi säädän kaikki muut hellat ykköselle ja ystävälevy palaa täysillä. Tänään on oikea syntymäpäiväni, mutta huomenna juhlistamme merkkipäivää illallispöydän ääressä, missä voimme taas päivitellä miten ihanaa tämä aina on ja voi vitsi kun tätä pitäisi vain tehdä useammin. Niinpä.

Kuvat Metti Forssell

24 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Lia

    Myöhästyneet onnittelut!
    Kannattaa lukea Aki Hintsan Voittamisen anatomia, josta voi lukea ihan toisenlaisesta reseptistä hyvään elämään ja menestyksen tielle ;)

    Tässä yksi lainaus:
    “Uusimpien tutkimusten valossa on jopa perusteltua väittää, että urheilua harrastamaton, mutta koko päivän jaloillaan oleva, paikasta toiseen kävelevä myymäläapulainen viettää terveellisempää elämää kuin viidesti viikossa tunnin urheileva, mutta päivät toimistotyössä istuva henkilö.”

    • HEI MÄ LUIN TON JA IHAN SAMASSA KOHTAA JUHLIN ETTÄ HITTO MULLAHAN MENEE HYVIN! :D Näin tää reikäpää muisti :D Tosi hyvä kirja. Erityisesti myös nukkuminen + aikaero oivallukset olivat ihan kultaa.

      Ja kiitos hurjasti onnitteluista <3

  • Hanna

    Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Ihania kuvia, säteilet kilpaa tuon kauniin mekon kanssa.

    • Voi kiitos ihana kauniista onnitteluista! <3

  • Anna-Leena

    Heippa, Onnea sinulle, melkoinen pocket rocket poikinesi olet!
    Olen hieman eri mielta tuosta levy teoriasta, eihan sammuteta mitaan niista levyista! Uskon etta kokonaisvaltainen hyvinvointi ja onnellisuus tulee juuri noiden asioiden yhdistelmista. Nama pilarit vain muuttavat toimintojaan ja muotoaan elaman tilanteen mukaan, ja tarvittaessa ammentavat positiivista energiaa kun tuntuu ettei jaksa.
    Annetaan kaikkien levyjen lammittaa xx

    • Ihana! :D POcket rocket :D <3
      Ja tiedätkö, olen kyllä samaa mieltä. Niitä ei saa sammuttaa, koska kaikki lämmittävät ja tuovat tasapainoa <3 Mutta väistämättä joku on pakko pitää pienemmällä lämmöllä, etteivät kaikki pala pohjaan. Mutta juurikin niiden säätely on tärkeää. Kävin ystävien kanssa syömässä perjantaina ja voi että miten siitä saikin taas energiaa. Niin paljon naurua ja rennon vapautunutta keskustelua. Ystävät ovat valtava voimavara <3 Joten kiitos näkökulmasta, samaa mieltä <3

  • Pinja

    Paljon onnea Hanna! Sä oot upea ✨

    • Kiitos ihana Pinja! <3 Itse olet!

  • Paula

    Paljon onnea hemaisevalle ja älykkäälle rotusäärelle!

    • Tipahdin :D Rotusääri :D :D Kiitos niin paljon <3

  • Ansku in ireland

    Happiest birthday beauty!!! Mun duunilevy on varmaan kovimmalla ja sitten terveys ja ihmissuhteet keskilämmöllä. Lapsia ei ole joten ei ole sellaista ajan jakamista käsillä ☺️ Mutta sanonta something gotta give on kyllä niin totta, jos koittaa keskittyä kaikkeen niin monesti on joka osa-alueella vain keskiverto tai palaa loppuun. Stay awesome! ?

    • Juuri näin! <3 Ja kiitos ihana ihan hurjasti! Nauti kaikista kuumista raudoistasi <3

  • Veera

    Paljon Onnea! :)

    • Kiitos ihana, että jaksat aina tällä kommentoinnillasi mua ilahduttaa <3

  • Tosi fiksuja ajatuksia ja hyvää pohdintaa. Paljon onnea!

    • Kiitos ihana hurjasti! <3

  • Haidi

    Aivan ihanaa syntymäpäivää ja huomista ystävä dinneriä! <3 neljän levyn ajatusmaailma oli mielenkiintoinen ja heti jäikin pohtimaan mites omassa elämässä. Ystävät ja työt on selvästi ne vahvimmat ja terveyttä koittaa organioida uuden tilanteen ympärille. Täytyykin tutkia oisiko aiheesta jokin hyvä kirja millä pääsisi pohtimaan enemmän :)

    • Kiitos ihanuus!
      Ja kyllä, minullakin oli ennen perhettä kovimmalla levyllä opiskelut, ystävä ja terveys. Nyt perhe on ehdottomasti kuumin pannu :D Mutta nämä elävät ja on muistettava, että niitä liesiä voi säädellä, ei mistään tarvitse lopullisesti minusta luopua <3

  • Jonna

    Hyvää syntymäpäivää Hanna! ? Reilun kahdeksan vuoden ajan olen jo seurannut kaunista, myötätuntoista ja sydäntälämmittävää blogiasi, mutta liian harvoin tulee kommentoitua. Omassa elämässä on nyt perhelevy täysillä, työlevy sammutettu ja muut levyt pienellä lämmöllä. Ensi vuonna säädän lämpöjä eri asentoon. ☺ Nauti illallisestasi huomenna, ystävät ovat niin tärkeitä, ja heiltä saa paljon lisäenergiaa arjen pyörteisiin! ?

    • Miten kaunis kommentti <3 Valtavat kiitokset tästä ihanasta minua suuresti ilahdusttavasta viestistä syntymäpäivänäni <3 Ja juurikin näin, onneksi elämässä voi myöhemmin säätää lämpöjä eri asentoon. Mikään ei elämässä ole lopullista. Kiitos ja näin on tarkoitus <3

  • Helkku

    Heippa!
    Luin saman artikkelin, ja se laittoi myös minut miettimään. Jotenkin tuntuu hurjalta, että menestyäkseen joutuisi sammuttamaan kaksi levyä neljästä, mutta samalla realistisesti miettien asia on kyllä juuri noin kuin kolumnissa kirjoitettiin.
    Itse olen siirtymässä takaisin työelämään kolmannen lapseni ollessa nyt 9kk, ja väkisinkin sitä miettii että mihin oravanpyörään sitä olenkaan hyppäämässä (samalla olen kuitenkin erittäin innoissani!). Mutta sitä se elämä on. Valintoja.

    Oikein ihanaa, riemukasta ja elämäntäyteistä syntymäpäivää sinulle Hanna. Toivottavasti sulla on ihana ja hauska päivä! Olet edelleen yksi suosikkibloggaajistani. <3

    P.s. Olisi mukava kuulla näin IPCC:n ilmastoraportin julkaisemisen jälkilaineissa kuulla, että mitä ajatuksia se sinussa herätti? Tiedän, että aihepiiri ei ole blogisi aihepiirejä, mutta koen että nyt ollaan siinä tilanteessa jossa jokaiselta toivotaan tekoja. Eniten kiinnostaisi kuulla kulutustottumsten vähentämisestä sekä kertakäyttömuodista.

    • No kyllä. Tuntuu hurjalta, että tosiaan pitäisi niin paljon elämästä sulkea pois, mutta tosiaan sitä miettiessä niin kyllähän se näin on, kaikelle on aikansa… Ja juuritkin tuo oravanpyörä. Se on ihanaa, mutta samalla myös kuluttavaa. Sitäkin tosin kestää lopuksi vain hetken. Olen ihan viime viikkoina huomannut, että meidän elämäntilanne alkaa hiljalleen kaikesta vauvarumbasta helpottua.

      Ja hei mä luin sen myös ja onhan se taas hälyttävää luettavaa. Pitkään ollut jo puhetta siitä kuinka keskilämpötila ei saisi nousta enää yli sen +1,5 astetta, jonka jälkeen toivo on tavallaan “menetetty”. Silloin asiat eivät ole enää mitenkään omissa käsissä. Ja tämä kesä oli mahtava, mutta samalla se nosti myös tilanteen realiteetit pelottavalla tavalla esille. Kirjoitinkin hiljattain kulutustottumuksita ja kertakäyttömuodista (luitkohan tätä postausta: https://www.idealista.fi/strictly-style/2018/08/kun-ostat-uutta-muista-tama/)
      mutta tämä on niin iso aihe että ehdottomasti kirjoitan aiheesta lisää. Itse esimerkiksi tästä kiinnostuneena kävin tekemässä Sitran testin ja yllätyin, että saastutamme meidän perheenä (vaikka meitä 5) niin keskiverto suomalaista vähemmän!Todella mielenkiintoinen aihe, joka kieltämättä minua myös pelottaa.

  • Maria

    Ihania kuvia, olet kaunis ja upea nainen! <3
    Paljon onnea!

    • Kiitos ihana hurjasti <3 Olet hyvin ystävällinen <3