CATEGORIES

Wardrobe cornerstones – Bags

1.2.2012

Saatetaan tämä kulmakivien sarja käyntiin laukuilla!:)

Eli millaisia erilaisia laukkuja sitä olisi hyvä olla ja millaisia laukkuja henkilökohtaisesti suosin?

Oman kokemukseni mukaan, laukut ovat asuste, jotka säilyvät kuin uusina vuosia, mikäli ne ovat laadukkaista materiaaleista tehtyjä. Toki tähän löytyy poikkeuksia (kalliita ja huonolaatuisia sekä edullisia ja hyvälaatuisia) mutta harvemmin klassikko merkkilaukku pettää. Mikäli näin käy, suosittelen pikaista reklamaatiota. Omassa tyylissäni tykkään panostaa kenkiin ja laukkuihin, koska niillä saa helposti asuun kuin asuun ryhtiä. Kun huollat ja säilytät laukkujasi niiden tarvitsemalla tavalla, voit saada niistä elinikäisiä luottotuotteita. Minulla jokainen “merkkilaukku”on säilynyt suorastaan loistokunnossa, vaikka suurin osa niitä ovatkin monia vuosia vanhoja. Nuorempana omistin joitakin feikkilaukkuja ja aika nopeasti alkoi joku osa kahvasta hajoamaan, laukkui alkoi menettää ryhdikkyyttään, “nahka” rupesi halkeilemaan, värit lähtivät haalistumaan/tummumaan ja sitten oli taas ostettava uusi, koska laukku ei enää pystynyt palvelemaan tarkoitustaan. Laadukkaampien merkkien kanssa näin ei ole käynyt. Jokainen on täysin ehjä ja uuden veroinen. Tästä syystä suosittelisin vaatekaapin kulmakiviin sisällytettäväksi ainakin yhden neutraalinvärisen, keskikokoisen ja laadukkaan käsilaukun.

Itse jaan laukut kolmeen kategoriaan: Jokapäiväiset käsilaukut (everyday bag), juhlakäyttöön sopivat iltalaukut (cluch) ja pienemmät viikonloppumatkoille sopivat matkalaukut (weekend bags).

Käsilaukut – Everyday bags

Louis Vuitton Speedy, Louis Vuitton Alma MM, Chanel 2.55, Mulberry Oversized Alexa, Miu Miu Vitello Lux Bow Bag

Itse käytän näitä käsilaukkuja päivittäin. Erityisesti tulee käytettyä mustaa Chanel 2.55 laukkua, konjakkista Mulberryn Oversized Alexaa sekä viininpunaista Louis Vuittonin Alma MM laukkua. Nämä kolme taitavatkin olla kolme suosikkilaukkuani. Musta laukku sopii lähes minkä tahansa kokonaisuuden kanssa, mutta saattaa välillä tuntua hieman juhlavalta näyttävien hopeaketjujensa ansiosta. Konjakinvärinen Oversized Alexa on loistavan kokoinen (mahtuu läppärikin mukavasti mukaan) ja sopii myös helposti pehmeydellään asun kuin asun kanssa. Viininpunainen LV taas on loistava silloin kun kaipaat asuun hieman väriä. Erityisesti näin talvisin kun sitä tuntuu muuten pukeutuvan melko mustiin ja harmaisiin sävyihin, tuo viininpunainen väripilkku ihanasti eloa asuun.
Kaapistani löytyy tuo LV:n Speedy 40 monogrammilaukkukin, mutta sitä ei ole tullut pitkään aikaan käytettyä.

Saatatte muistaa, että hiljattain ihailin tuota Miu Miun Vitello Lux Bow Bagia? Sain kuitenkin muutamalta hyvin ystävälliseltäni lukijaltani mailia, että heillä on kyseinen laukku ja sen kultaiset yksityiskohdat ovat alkaneet jo karista ja näyttää kuluneilta ihan pienen ajan sisällä. Näin ei tietenkään tulisi käydä tällaisissa hintaluokissa! Monessa omassa laukussani on metallisia ja kullattuja yksityiskohtia ja mitenkään ne eivät ole lähteneet hilseilemään tai tummumaan… Todella sai minut epäilemään tuon laukun hankitaa. Sain kuviakin eräältä ihanalta lukijaltani hänen Miu Miu Vitello Lux Bow Bag (vielä juuri sinä ihastelemassani harmassa värissä) laukustaan. Aioin tehdä siitä erillisen postauksen, jotta te muutkin voitte konkreettisesti nähdä mitä tarkoitan metallikohtien kulumisella. Miu Miulla on pakko ollut käydä valmistusvirhe, sillä ei noin saisi tuon hintaisessa laukussa käydä? Ainakaan minun mielestäni.

Vastaavat käsilaukut ovat käytössä lähestulkoon päivittäin, joten varmasti tulet saamaan vastinetta rahoillesi. Mikään ei ole niin kallista kuin kerran käyttämä tuote. Nämä klassikot eivät varmasti jää kaapin peruikoille ja jos laukku on tarpeeksi iso (esim tuo Oversized Alexa), joten se menee helposti mukana töissä ja kaupungilla. Laukun saa olkahihnan ansiosta myös kätevästi olalle, jos kädet tuppaavat olemaan täynnä.

Jos yhden merkkilaukun suosittelisin ostamaan, olisi se tuo Mulberryn Oversized Alexa käytännöllisyytensä vuoksi.

Iltalaukku – Clutch

Anya Hindmarch Valorie Glitter Clutch, Yves Saint Laurent Belle du Jour, Maison du Posh, Christian Louboutin.

Iltalaukkuja ei tule omakohtaisesti käytettyä niin usein, joten niitä ei omasta vaatekaapistani ihan hirveästi löydy. Minulta esimerkiksi puuttuu täysin musta clutch – joka olisi varmasti hyvin käytännöllinen. Ainut laadukas merkkilaukku joka minulta löytyy, on tuo liila YSL:n Belle Du Jour Clutch. Väri osoittautui nappivalinnaksi omalla kohdallani, sillä se tuo iltaasuihin mukavasti säihkettä ja sopii yllättävän hyvin monen eri värin kanssa. Varsinkin, kun talvisin sitä tuppaa pukeutumaan siihen perus LBD:hen (little black dress)…

Siksi iltalaukkua hankkiessa suosittelisinkin omistamaan sen yhden perusmustan kirjekuorilaukun sekä toisen räväkämmän yksilön, jolla sitten tuoda lisämaustetta niihin mustiin mekkoihin. Koska näitä laukkuja ei käytä niin usein, ei minusta niihin kannata samalla tavalla rahallisesti panostaa kuin käsilaukkuihin. Niiden ei tule kestää niin kovaa käyttöä kuin arkilaukkujen, joten itse olen ollut enemmän kuin tyytyväinen esimerkiksi kympin maksaneeseen Ordning & Reda kultaiseen clutchiin, joka taisi todellisuudessa olla penaali! :D Suurempiin ja arvokkaampiin juhliin on hyvä olla se yksi siisti ja laadukkaampi clutch.

Weekend bag – Viikonloppureissun matkalaukku

Louis Vuitton Pegase, Gucci Carry-On Duffel Bag, Louis Vuitton Monogram Canvas Keepall

Itse joudun matkustelemaan melko useinkin ihan parin päivän reissuja, joten omakohtaisesti tällaiselle laukulle löytyy paljon käyttöä. Omana kriteerinä on se, että sen tulee olla tarpeeksi tilava saadakseni sinne mahdutettua kaikki viikonlopun ajaksi tarvittavat vaatteet ja tavarat, mutta sen on kuitenkin mahduttava lentokoneen matkustamoon. Tehkää kuitenkin omat päätöksenne millaiseen laukkuun haluat
te panostaa riippuen omista tarpeistanne ja kuinka usein matkustelette.

Itseltäni löytyy nuo yllä olevat laukut, joista vanhin on melkein jo 10 vuotta vanha. Ko. laukku on edelleen loistokunnossa ja sitä tulee käytettyä melkein kerran kuussa. Moni on kysynyt, että eikö minua pelota, kun sitä ruumassa käsitellään rajuin ottein ja mitä jos siihen tulee naarmuja? Noin 90% ajasta laukku kulkee kanssani matkustamoon, mutta pari kertaa kun olen kuljettanut mukanani nesteitä (tyyliin Oivariinia Suomesta hamsratessani :D) olen joutunut pistämään laukun ruumaan. Henk. koht. olen sitä mieltä, että kyseessä on matkalaukku. Sen tulee kestää sen käyttötarkoitusta. Pienet naarmut ja kolhut kuuluvat elämään, mutta silmään pistäviä näkyviä sellaisia ei ainakaan omaani ole 10 vuoden aikana tullut.

Yhden LV kassini kanssa huomasin kantokahvan nauhojen hieman irtoilevan, mutta viedessäni sen heidän liikeeseen näytille, lähetettiin se Pariisiin korjattavaksi – maksutta. Tuleehan tuotteen kestää käyttötarkoitusta ja kuluttajalla on perusteltua syytä odottaa kestävyyttä tältä merkiltä (lukee kuluttajansuojalaissakin).

Tässä laukkujen kulmakivet omasta näkökulmastani. Ehdottomasti tärkein on minun mielestäni tuo yksi kestävä käsilaukku ja muut laukkutarpeet punnitse omien tarpeittesi mukaisesti.
Haluaisin vielä loppuun painottaa, että hyviä ja kestäviä laukkuja löytyy tänäpäivä hyvin monelta merkiltä. Yllä oleviin kollaaseihin pyrin vain keräämään laukkuja, joista minulla on kokemusta.
Tulossa vielä yleisön pyynnöstä myöhemmin postaus, jossa esittelen omat laukkuni jokaisesta kategoriasta.

81 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Anonymous

    Hei!Olen joskus ennemminkin kysynyt, olisiko mahdollista saada sinulta postausta, jossa käsittelet muodin ns. "varjopuolia" ja asioita joita pyrit boikotoimaan/välttämään ja mitkä seikat vaikuttavat ostopäätökseesi? Esimerkiksi turkistarhaus, feikkilaukkujen taustalla pyörivä järjestäytynyt rikollisuus, lapsityövoima, mallien laihuuden ihailu yms. tai mitkä tahansa eettiset ongelmat joita tämän alan ympärillä pyörii…. Toki ymmärrän että haluat pitää blogisi mahdollisimman pinnallisena, mutta mielestäni nämäkin asiat kuuluvat muodin maailmaan, niin valitettavaa kuin se onkin..En tietenkään tarkoita että sinun pitäisi nousta barrikadeille liputtamaan jonkun asian puolesta tai väkisin käännyttämään ketään mihinkään, saati moralisoimaani ihmisiä.Olisi vaan mielenkiintoista lukea mitkä asiat ovat sinulle tuottetta ostaessa tärkeitä, mitä et halua tukea ja mitä taas tuet mielelläsi (esim roosanauha-kamppanjat, reilukauppa yms?) Olet maailmaa nähnyt aikuinen nainen ja sinulla varmaan riittäisi paljon jaettavaa tämän aiheen osalta, sen myötä monelle lukijalle aukeaisi paljon asioita jotka tässä maailmassa eivät ole ihan mallillaan ja hyvässä lykyssä joku innostuisi omilla valinnoillaan vaikuttamaan ja tekemään edes osaltaan mailmasta edes vähän paremman paikan :)Loistavaa alkanutta vuotta sinulle, olet upea :)-Susanna

  • Janinah

    Ihanaa blogia on kiva lukea, joten kiitos vain itsellesi ;) Löysin blogisi syksyllä, mutta vasta jokunen aika sitten aloin kommentoida postauksiasi. Eipä vain ole aikaisemmin käynyt mielessä näin "esittäytyä" :)

  • Anonymous

    Heippahei!Tää on nyt kyllä aivan asianvierestä..Kävin tänään stockkalla ja huomasin siellä Tedin keltaisen rusettivyön, tuli mieleen sun postaus jossa sellaista haaveilit! Taisin vinkatakin Tedistä jo silloin, mutta mallistossa ei mahtanut keltaista juuri silloin olla =) No, nyt on ja minusta se oli tosi herkullinen! Oletko jo löytänyt vyön kesäksi? (: http://www.tedbaker.com/gifts/women%27s_gifts/valentines/93436-looped_bow_belt/detail.aspx?colourRef=75-YELLOWJa sitten vielä kun menin etsimään kyseistä vyötä nettisivuilta, eksyin vähän katselemaan kaikenlaista muutakin..Nämä pistivät silmään koruosastoltahttp://www.tedbaker.com/gifts/women%27s_gifts/valentines/94491-crystal_bib/detail.aspxhttp://www.tedbaker.com/gifts/women%27s_gifts/valentines/95519-faceted_neck_bib/detail.aspxMetsästiköhän joku myös näyttäviä kaulakoruja (; Onko muuten sitä löytynyt vielä, jos on niin kuvia kehiin! (:Itse haaveilen tällä hetkellä kesäksi burberryn kirkkaan keltaisia nahkaballerinoja.. Arvaa vaan ehtikö mun koko jo mennä burberryn nettikaupasta :/ Kesäni on pilalla! : D-Juulia

  • Siru

    Niin siis EI kauhea kertakorotus hintaan. :P Kirjoitusvirhe. :)

  • Siru

    Joo, LV:tä ei saa kuin sen omista liikkeistä ja joihinkin maihin myös heidän omasta nettikaupastaan. Hinnat nousivat juuri vuodenvaihteen jälkeen (edellinen hinta tosin oli 515€ eli kauhea kertakorotus hintaan) ja tosiaan, joka vuosi hinnat nousevat tuotteesta riippuen 5-20 euroa. Harmillista, mutta Vuittonit sentään takaavat laatunsa eliniäksi. :)

  • Anonymous

    oi kiitos teille:)! voi luoja yli 500, täytyyki alkaa säästämään.. :D

  • Mrs. V

    Jee! Kanssasisar! :D Kuulostaa ihanalta! ja todellakin… nää ei koskaan lopu, vaikka aina niin itselleni lupailen! :D

  • Mrs. V

    Tosi kiva kun nämä kulmakivet otetaan niin avoimin sylin vastaan!!:) Mulla onkin ihan älyttömän lojaalit, ihanat ja fiksut lukijat! :)

  • Mrs. V

    Loistava asenne mirrel!:) Juuri näin!:) Kunnialla opiskelut loppuun ja toteuttamaan unelmiasi!:) When there's a will there's a way!:) Paljon voimia opiskeluiden tielläsi! Se on ihana ja ikimuistoinen tie! <3

  • Zandra

    Tosi kiva postaus! Täälläkin yksi varsinainen kassi-alma..:D Odotan jo innolla sitä sun toista laukkupostausta:D Nyt olisi haussa joku Vuittonin azur-kuosinen laukku kesäksi ja joku arkilaukuksi sopiva ebene-kuosinen olis kans kiva. Nää haaveilut ei taida koskaan loppua..:D

  • Tytto

    Ihana postaus! Itsellä on muutama merkkilaukku, jotka tosin eivät vedä vertoja ihan Chanelille :) 2.55 olisi kyllä unelmalaukku, mustana versiona myös monipuolisin. Täytyy vielä kehua sen verran, että tää vaatekaapin kulmakivet -sarja on kyllä mielenkiintoista luettavaa sinun kirjoittamanasi. Keep going girl :D

  • mirrel

    Hienoja laukkuja kyllä! :) Voi kun olis itselläkin varaa ostaa joku luxuslaukku! Toivottavasti oon tulevaisuudessa semmosessa työssä, että varaa rahaa ostella kaikkea kivaa. :) Sitä ennen täytyy vaan panostaa näihin opiskeluihin!

  • Mrs. V

    Jösses!!! – 520e?!?!! Kyllä ovat hinnat nousseet sitten (vuoden 2006?!) kun omani ostin! :D Tuulia valaisikin samasta asiasta tuossa aiemmin!:) Eli ei ole toimivaa nettikauppaa, mutta Helsingin liike toimittaa postitse haluaville :) LV taitaa ollakin niitä harvoja "luksus" merkkejä joita ei myydä missään muualla kun heidän omissa liikkeissään – maailmanlaajuisesti?

  • Siru

    Ei saa Suomesta ostettua, LV:tä voi ostaa Suomessa vain LV:n omasta liikkeestä Helsingistä. Speedyn (koko 30) hinta on 520€. :)

  • Siru

    Ei pysty Suomeen tilaamaan, Suomesta LV:tä saa vain LV:n omasta liikkeestä Helsingistä, ja Speedyn (koko 30) hinta on 520€. :)

  • Tuulia

    Kiitos, tosi kiva kuulla! Ja saahan ne pienimmät naarmut siitä lampaannahasta tasoitettua. Kyllä se nyt pitää saada ahkerampaan käyttöön! :)Mona on kyllä niin ihana, että jos joku saisi sen viedä minulta niin Mona olisi ihan varteenotettava vaihtoehto. :D

  • Tuulia

    Suomeen ei saa nettisivuilta tilattua, mutta liikkeeseen soittamalla onnistuu niin, että voit maksaa laukun heille tilille, ja he sitten lähettävät laukun postissa vakuutettuna lähetyksenä. Ei siis välttämättä tarvitse Helsinkiin lähteä jos Speedyn haluat. :)

  • Mrs. V

    Mutta siis riippuen Speedyn koosta, hinta pyörii nykyään n.400 e tienoilla! Tarkasti en ikävä kyllä tiedä! Tämä luku on vaan osviittaa!

  • Mrs. V

    Ikävä kyllä, LV on monen muun merkin tavoin nostellut hintojaan tasaisin väliajoin, joten en ole varma tarkoista hinnoista ja nekin vaihtelevat lievästi maittain. Suosittelen katsomaan LVn omat sivut. Sieltä löydät hinnat ja kaiken tarpeellisen tiedon. LVn laukkuja ei saa tilattua mistään muualta kuin heidän omalta nettisivultaan (en tosiaan tiedä pystyykö Suomessa, mutta ainakin valtaosassa Euroopassa pystyy).

  • Mrs. V

    Mulla kävi ihan sama homma :( Ehdottomasti – Chanelin nimeen voi vaikka vannoa. Kysy vaikka SATCin Carrielta ;)) Todella ihana kuulla, jos blogini pystyy inspiroimaan sinua omissa tavoitteissasi <3 Vaikka nämä ovatkin elämän pieniä asioita, antavat ne kivasti puhtia niiden isojen ja tärkeiden tavoitteiden tavoitteluun <3 Kiitos kun käy täällä blogissani!! :)

  • Mrs. V

    Joo tuo on todella harmillinen asia :( Ihan totta. Monet merkit vaan nostavat hintojaan, sillä kysyntä senkuin kasvaa ja sen mukana katoaa eksklusiivisuus jos ne näkyvät ihan jokapuolella. Harmillista, että Miu Miu on taitanut tähän sortua… Tämän päivän sosiaalisen median kanssa tällaiset asiat leviävät kuluttajien keskuudessa hyvin nopeasti :/ Ihan samaa mieltä ja kiitos!!:))

  • Mrs. V

    Hei hienoa!:) Onnea ja menestystä upealle tielle!!:) ps. Ihanaa, jos kykenin tarjoamaan jotain mielekästä laukkuekspertille ja intoilijalle!! :)

  • Mrs. V

    Todella kiva jos nämä postaukset ovat saaneet kivan alun! :) Ja oli kyllä nätti clutch!:)

  • Mrs. V

    Kyllä! Käyttöön NYT! :) Ei tarvitse pelätä ainakaan kulmien kulumista!:) Kyllä kestää! (ja kovassa käytössä on ollut :D) Naarmuja saattaa tulla jos tosi kovasti siihen jotenkin raapaisee (mutta saa tosiaan olla aika voimakas raapaisu…). Joten nyt käyttöön tai anna ihanan ja aurinkoisen Monan viedä se! :D

  • Mrs. V

    Maija,Joo, taitaa olla juurikin näin! Mittaan omat LV.ni sitten sitä laukkupostausta varten!:) Siru,Taitaa olla juurikin näin! :) Se mun watercolour monogram oli joku special edition vuonna 2008, mutta taitaa todella olla kokoa 35 :)Alexa,Taitaa tosiaan mennä näin!:) Ja kyllä, ei mullekaan 35 laukkuun mahdu kaikki treenikamat :) Terv. Kanoottijalka :D Mutta kiitos paljon – mä oon vähän tämmönen toivoton kassialma :D xxx

  • Anonymous

    Hyvä, jos vinkistä on jollekkin apua! :)

  • ALEXA

    Monogram kuosissa Speedyä saa 40. Damier kuosissa koot loppuu 35. Ja mun mielestä toi 35 on vielä ihan käsilaukku, mun treenikamat ei edes mahdu sinne!:DHyvä postaus. Sun kaappi on täynnä aarteita!xx

  • Anonymous

    moi, tiedätkö yhtään paljonko tuollaiset LV speedy laukut maksaa ja saako niitä tilattua mistään:)?

  • Janinah

    Voi ei, olen kuolannut Miu Miun laukkua, mutta nyt taitaa olla aika unohtaa se. Chanel 2.55 on kuitenkin ehdoton ykkös himotuskohteeni. Ehkäpä siis vaihdan säästökohteeksi Miu miun sijaan Chanelin. :) Olen vain aika kärsimätön ihminen ja kaikki pitäisi saada heti ja mielellään jo eilen. :D Siitäpä syystä minulta ei vielä ainuttakaan merkkilaukkua löydy, koska onnistun aina keksimään jonkun muun kivan kohteen rahojen kuluttamiseen. Blogisi on kyllä auttanut säästämiseni hyvään alkuun, koska laukkusi on vain niin kauniita. Herää lapsellinen mulle kans! -tunne. Kiitos siitä. :)

  • Tuulia

    Kiitos paljon vastauksesta! :) Minulla on se jumbo-koko (varmaan sama kuin sinulla?) ja ostin sen nimenomaan päivittäiseen käyttöön, ja siksi harmittaa, että olen museoinut sen kaappiin. :( Tyhmä minä! Olen jotenkin pelännyt, että siitä kulmat kuluvat puhki ja tulee kamalia naarmuja ja muuta. Tosi hölmöä, tiedän. Käyttöönhän se on tarkoitettu! Mutta kiva kuulla, että sinun laukkusi on kestänyt hyvin. Nyt kyllä ryhdistäydyn ja käytän kaunista laukkuani useammin! Täytyy vaikka sanoa Monalle että tulee takavarikoimaan laukun minulta jos sitä ei ala minulla käytössä näkyä. ;)

  • Mrs. V

    Ihanaa! Samaa mieltä laadun ja määrän suhteen:)

  • Mrs. V

    Upeaa että olet löytänyt oman toimivan ja laadukkaan yksilösi!:)Näin olen asian myös itse kokenut:) Kiva että meitä samoin miettiviä on enemmänkin:)

  • Maija

    Itse olen myös kuullut usealta taholta, että Miu Miu:n laukuista (ja myös lompakoista) irtoaa helposti ne nimen kirjaimet ja laatu ei ole ihan priimaa muutenkaan. Tämä on todella ikävä ilmiö kalliissa merkkituotteissa! Harvaa isokokoista arkipäivän merkkilaukkua saa enää alle tonnilla ja sitten jos vielä laatu ei ole täysin priimaa, niin ei hyvä juttu ollenkaan. Merkkilaukuista on kuitenkin tullut yhä suositumpia, niitä valmistetaan varmasti isompia sarjoja, joten vaikuttaisiko tämä sitten laatuun? Ikävä ilmiö joka tapauksessa. Kyllä kalliin laukun sitten tulisi olla oikein hoidettuna ikuinen!Erittäin hyvä postaus muuten :)

  • Mrs. V

    Voi miten kiva että postaus oli kivaa luettavaa:) Kuten sanoin, laitan aika harvoin tuon laukun ruumaan ja jos laitan, en liiemmin pelkää varastamista, sillä lentoyhtiöillä on ymmärtääkseni hyvin tarkat merkinnät laukkujen liikkeistä ja niiden "katoaminen" voidaan helposti jäjittää. Joten vaikka tuo LV printti saataakin pistää silmään, on periaatteessa mikä tahansa laukku ruumassa saman uhan alla :/ JOten ainahan on mahdollisuus kaikkeen, mutta en asiaa liiemmin pelkää. Loppujen lopuksi – se on vain materiaa. Mutta ihan totta – ovat todella kestävää laatua!:)

  • BagMiss

    Loistava postaus, kuin sitä aivan innoissani!! :) Avasin muuten vähän aikaa sitten laukkufoorumin, tervetuloa jatkamaan juttua sinne, jos kiinnostaa! ;) http://p1.foorumi.info/bagmiss/index.php?sid=888d13e3fb97ca6a22cdd6bb3e97d367

  • Veera

    Hei, ihana postaus! Odottelenkin jo innolla seuraava 'kulmakivi' postausta. :)Muuten, löysin muutama päivä sitten aivan ihanan laukun ja kummaa kyllä, tulit heti mieleeni. En oikein tiedä miksi. : D tässä se olisi linkkinä.http://shop.nordstrom.com/S/rampage-embry-shoulder-clutch/3216068?origin=category&resultback=0

  • Anonymous

    nimihän siinä maksaa. eli se brändi juurikin. :)

  • Siru

    Kyllä on Speedy 40, koot ovat 25, 30, 35 ja 40 :http://www.louisvuitton.fr/front/#/fra_FR/Collections/Femme/Sacs-a-main/products/Speedy-30-MONOGRAM-M41526 <- ja tuolta oikeasta sivusta "OPTIONS" niin sieltä näkee koot. :) Kokoa 40 ei tosin saa kuin Monogram-kuosilla ilmeisesti. :)

  • Maija

    Uskoisin että se sinun Watercolor-laukkusi on kokoa 35, sillä laukusta tehty toinen, pienempi 30-koko oli myynnissä vain Aasiassa :)

  • Mrs. V

    Anonyymi,On. Caviar nahka on kestävämpi! Lampaannahka omaan silmään vain nätimpi! :)Anonyymi,Huoh. Harmillista että näitä tosiaan löytyy :/ Voisi harmittaa aika paljon :(

  • Mrs. V

    Joo, taitaa olla Keepallin pienin se 45? Meiltä löytyy myös yksi keepall joka on lähelle 60 ja se on ihan liian iso :/ Pitääpä käydä mittaamassa omani, että osaan sanoa tarkemmin koot kun ei enää yhtään muista:/ :D

  • diamond girl

    Ihana postaus! Laukut ovat sellainen asia mihin itsekin mielelläni panostan, michael korsin ja marc jacobsin laukuista pidän myös paljon! Laukuissa itse ajattelen niin, että laatu korvaa määrän :)diamondgirl-janika.blogspot.com

  • Anonymous

    Stockholm by me-blogisti kirjoitti noista balenciaojen huonota laadusta (kuva useammasta kuluneesta laukusta mukana) ja ilti osti vielä yhden lisää. Se kuluneiduus oli todella rumaa, kauhtunutta, haalistunutta nahkaa (ja niissähän se väri on esim pointtina jos ostaa vaikkapa turkoosin).

  • Anonymous

    Eikös nimenomaan se kaviarnahka ole sturdympi?

  • Anonymous

    Totta, on Speedy 40 ja Keepall on 45, eli aika sama koko – mutta tosiaan aika isoja kasseja kummatkin, ei kävisi päiväkäyttöön itselleni ellen olisi menossa esim salille!S

  • Mrs. V

    Todella harmillista, kun tosiaan näyttää olevan noin kauniin laukun kohdalla noinkin suuri virhe… Toivottavasti ovat asiasta tietoisia Miu Miulla ja ongelma korjattaisiin pian!Minulla se yksi 2.55 (large) jota eniten käytän on lampaannahkaa, ja se on kestänyt oikein loistavasti (n.5 vuotta vanha). Toki pieniä naarmuja on tullut (ei huomattavia) mutta minusta ne kuuluvat elämään. Edelleen on yhtä ryhdikäs ja edustava laukku ja todella usein sitä käytän. Minäkin pidän enemmän lampaan nahan ulkonäöstä… Minulta löytyy pieni 2.55 mustana caviarina sekä valkoinen xtra large jumbo valkoisena cavierina. Valkoisen materiaalin takia halusin ehdottomasti caviarin, koska ihan jo värinä valkoinen on niin herkkä, että päädyin sitten caviariin. Caviar nahoissa ei ole naarmun naarmuakaan… Mutta toisaalta, en käytä niitä läheskään yhtäpaljon kuin tätä lampaannahasta tehtyä, joka on vaan niin kaunis :)

  • Jii

    Mainio postaus! Mulla viikonloppulaukkuna on toiminut nyt jo useamman vuoden Longchampin Le Pliage-sarjan XL Travel Bag, joka on erinomainen cabin-laukku. Ihan vaan pienenä mainoksena. :DMuutoin tismalleen samaa mieltä laukkuasiasta, laadukas ja hyvistä materiaaleista tehty laukku säilyy vuosia erinomaisena.

  • Mrs. V

    Mä olen niiiiiin ihastunut sen laukun ulkomuotoon! Todella kaunis! Mutta nyt kyllä pelottaa ihan suoraan sanottuna sen laatu… EN missään nimessä maksa tuollaista hintaa laukusta, joka menettää ulkonäkönsä ja yksityiskohtansa normaalikäytössä vuoden sisään! Hui!!! Todella suuri harmi :/ Toivottavasti ovat asiasta tietoisia Miu Miulla ja asia korjattaisiin pian!!

  • Mrs. V

    Ai apua. Juuri edellinen ystävällinen komentoija kertoi Kenzan sekä hänen ystävänsä vastaavista tapahtumista!Ei kyllä ole minusta sallittavaa tuo… Teen asiasta pian oman postauksen, toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monet, ettei tule pitkää penniä laitettua sitäkin suurempaan pettymykseen :( Mulla aivan sama! Itse alkoi panostus laukuista ja kengistä, mutta huomaan että se panostus on myös hiljalleen levinnyt muihin kulmakiviin kuten laadukkaisiin takkeihin ja kauluspaitoihin… :/ Vielä on paljon klassisia kappaleita, joista tulisi ne ns. laatuversiot saada hankittua!

  • Mrs. V

    Todella hyvä kuulla, että lisää samanlaisia tapauksia kyseisesestä laukusta on enemmänkin! Eli ei ole muutama hassu virhe jossaikin laukuissa vaan selvästi koko tuotannon ongelma :/ Joo ei saisi lähteä hajoamaan tuossa hintatasossa tuollatavalla. Laadulla ja kestävyydellä hintaa perustellaan (brändin yms lisäksi :D). En tiennyt, että Kenzallakin on noin käynyt :O Kyllä taisi tulla piste mun haaveilulle… Upea laukku, mutta mikä ihmeessä siinä sitten maksaa jos taso on tuo?!?!Samaa sinulle ja laitan asiasta piakkoin vielä oman postauksen!:)

  • Anonymous

    Ihana ihana postaus!! :) Pakko kysyä tuosta ruumaan laittamisesta.. Eikö pelota, että laukkusi varastetaan? Ja vielä noista jokapäiväisistä laukuista , itselläni on ollut LV:n Speedy kesästä ja se on ollut kovassa käytössä, ei ehkä ajallisesti, mutta koulussa lattialla yms. mutta ihanasti on kestänyt eikä ole tullut käytön jälkiä oikeastaan yhtään :)

  • Mrs. V

    Hienoa! Todella mukava kuulla, jos tämä postaus sai selkeytettyä hieman omaa kantaani laukuista kaapin pitkäkestoisina kulmakivinä. Toki se tuntuu opiskeljana ihan hirveältä kirpaisulta laittaa tuollaisia summia laukkuun, mutta sitä vartenhan sitä opiskellaan, että voi jonain päivänä tienata sen tason elantoa mitä tahtoo :) Mutta tämä on juuri näin. Kerran se kirpaisee, mutta se todellakin kestää IKUISUUDEN, jos kohtelet laadukasta laukkuasi sen mukaisesti :) Pidemmällä tähtäimellä voi ehdottomasti tulla edullisemmaksi. Ihan totta, niistäkin saa pulittaa pitkän pennin pidemmällä aikavälillä.Olen kanssasi aivan samaa mieltä ja suosittelen myös tuota Belle du Jouria <3 Se on ihana <3

  • Mrs. V

    Suosittelen! Se on kooltaan ja ominaisuuksiltaan todella käytännöllinen arjen käsilaukku!:) VArmasti saat vastinetta rahoillesi!

  • Mrs. V

    Olen juuri tätä mieltä. Minä pärjäisin loistavasti vain noilla kahdella laukulla (musta hopeisilla yksityiskohdilla ja ruskea kultaisilla yksityiskohdilla) mutta mä olen sellainen kassialma että on tullut hamstarttua eri värjeä ja jopa printtejä :/ Juuri huiveja ja muita avainkoruja voi kahvoihin yhdistellä pilaamatta laukun omaa pintaa mitenkään!:) Ja kiitos hirmuisesti tästä vinkistä!:) Pitää pistää korvan taakse silloin kun minulta kysytään tuosta matkalaukkujen suojaamisesta ruumassa! :) KIITOS!! :)

  • Mrs. V

    Voi kiitos! Kyllä, sellainen juuri on tulossa!:) Kuvaan jokaisen ja järjestelen ne juuri näiden eri kokolukkien mukaan!:) Eli toiveesi on otettu huomioon ja toteutetaan!:)

  • Mrs. V

    Suosittelen ehdottomasti alexaa!! Lukko on helppo avata ja ne magneetitkin napsahtavat helposti irti, joten olen ollu tkovin tyytyväinen!:)

  • Tuulia

    Olen itsekin kuullut paljon huonoa Miu Miun laukuista, siksi olen yrittänyt unohtaa ne, vaikka kauniita ovatkin. :/Chanelista tuli mieleeni, harmittaa ehkä hiukan, että ostin omani lampaannahassa, sillä pelkään kovasti sen kulumista. Mielestäni se lampaannahkainen on todella kaunis, mutta nyt olen käytössä alkanut pelätä sen olevan vähän turhan arkaa nahkaa jokapäiväiseen käyttöön. Mitä nahkaa sinulla Chanelit ovat? (Muistaakseni niitä oli useampi…) Miten ne ovat kestäneet?

  • Anonymous

    Olen etsiskellyt uutta laukkua jo pitkään, mutten oikein mistään ole mieleistä löytänyt, ennen kuin näin postauksesi juuri siitä Miu Miu:n Vitello Lux Bow Bagista! Sehän on todella ihana :) ! Mutta nyt sitten aloinkin jo tulla toisiin ajatuksiin tämän perusteella, olisi kyllä mukava nähdä ne kuvat jo käytössä olleesta laukusta, jotta näkisi millaiseksi laukun metalliosat sitten ovat muuttuneet. Harmi, että sen tason laukuista voi löytyä tuollaisia "ongelmia" :/ ..

  • Elina

    Muistan joskus lukeeni Auroran (Auroran henkarit) blogista, että hänen Miumiu:n laukustaan tipahti yksi m-kirjain tuosta logosta irti! Tuntuu jotenkin hurjalta, että noinkin kalliista laukusta löytyy noin isoja virheitä. Itse olen myös todennut, että panostan mielummin laukkuihin ja kenkiin – muut jutut saa sitten olla vähän edullisempaa :-) Noilla laukuilla kun saa asuun ihan uutta nostetta! Michael Korsin Hamilton toten olen todennut erittäin loistavaksi every day -laukuksi: juuri oikean kokoinen sekä kulkee olalla ja käsivarrella :-)

  • Anonymous

    Hei! :)) tuosta miumiusta vielä, itsekin ihailen laukkua, mutta ei ole kyllä jää ainoaksi tapaukseksi tuo laukun huonolatuisuus! Kaverillani on musta kultaisilla yksityiskohdilla ja kultaiset kohdat ovat alkaneet tummua ja muuttua ns ruosteen värisiksi. Luin myös joskus aikaa sitten postauksen kuuluisalta ruotsalaisbloggari kenzalta (kaikki varmaan tietää :d) josta tämän vuoden vanhasta miumiu bowbagista olivat irronneet ne miumiu kirjaimet kokonaan! joten epäilyttää todellakin tuo laukun hinta!!Kivaa kevään jatkoa! :)

  • Anonymous

    Hei, Tämä oli loistava postaus, kiitos. Taas saan hyvää vahvistusta ajatukselle, että laatuun kannattaa panostaa – etenkin laukuissa :) Itselläni on käytössä on tällä hetkellä vain muutama laukku, koska opiskelijabudjetti ei ole useampiin laadukkaisiin laukkuhankintoihin venynyt, onneksi myös joulupukki on kerran ihanalla laukulla minua muistanut. Ystäväni aina kauhistelevat kuinka välillä voin laittaa useampia satoja euroja yhteen laukkuun, mutta kertaakaan en ole katunut vaikka ehkä jotain muuta on joskus jäänyt laukkuhankintojen takia väliin. Etenkin silloin olen vain olen ollut kiitollinen laukkuhankinnoistani, kun olen taas ystävien seurana etsimässä heille sitä hyvää, mutta edullista laukkua sen jo viidennen viimeisen vuoden aikana hajonneen tilalle… siitäkin tulee aikamoinen summa vuosien saatossa :DItse ainakin pidän siitä että kaapissa on hyvät ja laadukkaat peruslaukut, joista ainakin yksi tai yleensä useampi sopii jokaiseeen asuun, eikä tarvitse olla vähän välilä pähkäilemässä että mistä nyt taas löytäisi sopivan laukun ( vaikka no niitähän kyllä on pitkä lista täynnä ;) ) Seuraavaksi hankinnassa olisikin hyvä ja melkeinpä uskoisin ikuinen YSL:n Belle Du Jour Clutch mustana. Ensi kesänä on niin paljon kaikenlaista juhlaa, joten eiköhän se vaadi satsauksen hyvään juhlavarustukseen.

  • LINDA

    Ihania laukkuja! Tota Mulberryn laukkua oon kattellu tosi pitkään ja se on niiin hieno että toivottavasti päätyy vielä joskus mun vaatekaappiin…;)

  • Anonymous

    Itse en vielä omista montaakaan merkkilaukkua, mutta postaus sai ajattelemaan, pitäisikö alkaa panostamaan niihin? Luulenpa, että se voisi olla hyvä ratkaisu. Jo parilla laadukkaalla laukulla pärjäisi, niitähän voi sitten tuunailla esim. erilaisilla laukkukoruilla ja huiveilla päivittäin ja saada näin uusia lookkeja aikaiseksi! Kirjoitit myös ruumaan menevistä laukuista ja niiden kohtelusta. Minulla on hyvä vinkki, jos pelkää matkalaukkunsa ulkonäön puolesta: matkalaukun päälle laitettavat suojat. Itselläni niitä on jo muutama, koska niillä saa mukavasti muutettua matkalaukun ulkonäköäkin piristävämmäksi ;) tässä yksi sivusto: http://www.suitsuit.com/products.php?tp=suitcasecovers

  • Anonymous

    Speedyn koot menevät 25-30-35, sen jälkeen taitaa jo hypätä Keepall'iksi. (Mittaa pohja päätysaumasta toiseen päätysaumaan, senttimetreissä se on mallin koko.)koko 25 on "käsilaukku" ja koko 30 on "laukku", if you know what I mean. Koko 35 alkaa jo vähän olla kassi, juuri esim vaikkapa lentokoneeseen, johon mahtuu enemmän kaikennäköistä.S

  • Anonymous

    Mrs.V! Olisi niiiiiin mahtavaa jos voisit esitellä kaikki ihanat laukkusi! Ja tarkoitan lähinnä että kuvaisit siis omia laukkujasi etkä ottaisi netistä kuvia niistä… Olen kauan odottanut sellaista postausta, sinulla on niin ihania yksilöitä :)

  • Mrs. V

    Hei! Ikävä kyllä itse olen kuullut, että niitä ei kannata lähteä suojaamaan millä erityisillä suihkeilla itse, koska niiden kanssa kuulema käy helposti vahinkoja. Tärkeää on vaan säilyttää niitä oikein ja pitää huoli, ettei nahka kastu (ellei halua vesirajaa laukkuun:/) . Minä siis vaan puhtaasti säilytän niitä omissa kangaspusseissaan vaatekaapissani, sekä täytän sisällön täytepaperilla tai jopa kesäisin talvivaatteilla ja talvisin kesävaatteilla :D Säästää tilaakin kaapissa, sillä haluan että laukkuni eivät ole lytyssä vaan jossain ;) Näin säilyy ryhti ja väri!:) Mutta jos jollakulla on hyviä vinkkejä suojauksen suhteen, otan ne mielelläni vastaan! Toistaiseksi olen mennyt LV , Chanelin ja muiden itse liikkeiden myyjien neuvoilla, jotka ovat sanoneet, ettei itse kannata lähteä näillä suihkeilla leikkimään… Laukku säilyy hyvin, jos sitä säilyttää ja käyttää oikein :)

  • Mrs. V

    Hei! Olen kuule ihan samaa mieltä Chaneliin väreistä 2.55 laukuissa. Minultakin löytyy valikoimasta vain valkoinen ja mustat värit. Tosin beigeä olen himoinnut :D Se olisi kaunis! Mä ymmärrän myös niin hyvin tuon Speedy kyllästyksen, luulenpa, että juuri samaisen syyn takia omanikin on ollut niin pitkään käyttämättä. Tullut ehkä yliannostus siitä mallista…:/ Joten could not agree with you more! :)

  • Mrs. V

    Todella mukava kuulla!:) Itseasiassa minulle on sanottu, että itse ei saisi näitä nahkoja lähteä käsittelemään. Liikkeessä suosittelevat erikseen jotain laukku spa:ta! :D Mutta sille tielle en ole lähtenyt. Itse säilytän niitä kankaisissa pusseissa (mitkä tulivat oston mukana) ja täytän sisällön joko niillä papereilla jotka tulivat oston mukana, tai sitten kesäisin talvivaatteilla ja talvisin kesävaatteilla :D Tilansäästäjä! :D Näin ne saavat seistä hyllyll ryhdikkäinä odottamassa vuoroaan. Joten en ole uskaltanut lähteä laukkujani suihkeilla suojaamaan, koska niiden kanssa käy kuulema helposti haavereita. Jos toki jollakulla on tästä vinkkejä niin otan mielelläni vastaan!:) Siitä kuinka usein käytän laukkujani niin en osaa sanoa oikeastaan sen tarkemmin, että ylivoimasesti eniteb käytän noita kolmea laukkua: LV almaa, mulberryn alexaa sekä chanelin 2.55 mustana. AIka tasaisesti. Kesäsin käytän sitten muutamaa muutakin niiden rinnalla, sillä väriensä takia ne sopivat minun milestäni enemmän kevääseen ja kesään :) Mutta tulossa vielä postaus missä esittelen kaikki laukkuni! :)

  • Mrs. V

    Kiitos paljon!:) Olen ostanut kaikki Chanelini suoraan Chanelin omasta liikkeestä niissä käydessäni :)

  • Mrs. V

    Melkein meissä kaikissa naisissa taitaa asua pieni "bag lady" :D

  • Mrs. V

    Hienoa jos oli hyvä postaus sinullekin :) Mutta ihan totta, laukkujen kohdalla on hyvin kannattavaa jopa panostaa laatuun, ne todella kestävät huimasti pidempään kuin huonompilaatuiset! :)

  • Mrs. V

    Kiitos paljon! Mahtavaa jos löytyy samalla periaatteella menijöitä!:)Ihan oikeassa olet! Kirjoitin väärin! Luulenpa, että omani on Speedy 35! Koska muistan että oli kolme eri kokoa, ja minun oli niistä keskimmäinen koko! Voi olla että muistan väärin, mutta eikö niitä ollut kokoja 30, 35 ja 40? Minulla on vielä LV Watercolour Speedy ja se on tosissaan ismpi ja sen olettaisin olevan tuo 40…? Voin kyllä olla väärässä. Niin pitkä aika hankkimisesta :/Kiitos tästä vinkistä! Niin hyvä kuulla näitä tarinoita! Ja kyllä, ne Balenciagan clutchit ovat kauniita!:)

  • Anonymous

    Hei!Ihania laukkuja sinulla! Pidän varsinkin Mulberryn Alexasta, mutta olen miettinyt, onko se hankala käytössä lukkonsa takia?t. Nina

  • Eveliina

    kiitos hyvästä postauksesta! haluaisin kysyä, että huollatko speedyasi mitenkään? suihkutatko suojasuihketta tai suojaatko jotenkin nahkaisia hihnoja? itse ostin juuri ensimmäisen lv:ni enkä tiedä miten laukkua pitäisi suojata, kun kaikkialla on eri tietoa ja haluaisin kuulla sinun mielipiteesi :) toivottavasti vastaat!

  • Anonymous

    Chanelin laukku on minusta sellainen laukku joka sopii melkeempä vaatteen kuin vaatteen kanssa. Yksinkertainen, mutta ah niin upea! Itse en ihan kauheasti tykkää Chanelin 2.55 laukun muista väreistä, esim hopea, vihreä jne. Lempparini ovat musta ja valkoinen. Koskaan en ole oikeen tykännyt Louis Vuittonin speedy laukuista.. En tiedä miksi en tykkää. Johtuuko se sitten siitä, että niitä on aika monella nykyään ja muutenki tuntuu, että Luigen laukut ovat aikamoisessa suosiossa nuorilla ja niistä on ehkä tullut vähän massatuote? Muut Luigen laukut ovat ihania, esim Alma mm :)

  • Ninna

    Kiitos kivasta postauksesta :) Pidän tälläisistä "maanläheisistä" teksteistä joihin on helppo samaistua.. Minua kiinnostaisi lukea kuinka hoidat/huollat laukkujasi, mitä tuotteita käytät ja kuinka usein, laukkujen säilytyksestä yms. Ehdoton lempilaukkuni on Kate Moss for Longchamp Gloucester handbag. Klassinen, kaunis ja tilava.

  • Anonymous

    Ihana laukkupostaus! Mistä olet ostanut Chanel 2.55 laukkusi?

  • Tiia

    Upeita laukkuja :) Ottaisin mielelläni omaan kokoelmaani nuo ihan kaikki :P

  • Jaana

    Tämä oli tosi hyvä postaus! Nämä on niitä asioita, jotka olisi hyvä ajatella järjestelmällisesti. Mulla tekisi mieli uutta laukkua ja olenkin ajatellut, että pitäisi ihan ottaa aikaa ja punnita nykyinen laukkuvarasto ja vaatekaapin sisältöä ja näiden pohjalta miettiä, mitä puuttuu ja mitä olisi järkevää hankkia seuraavaksi. Pitkän tähtäimen ajattelu, klassikot ja laatuun panostaminen kannattavat aina :)

  • Anonymous

    Hyvä postaus, olen pääosin samaa mieltä ja toteutan omaa laukkukokoelmaa samoin periaattein!Kirjoitit että sinulla on Speedy 40? Oliko kirjoitusvirhe? Sehän on jo aika iso kassi ja en ihmettele jos jää käyttämättä, koska everyday bagiksi se on liian iso ja löysän kassimainen, kun taas weekend bagiksi liian pieni. Koko 30 on paras everyday-käyttöön.Laadusta; Balenciagan laukut ovat myös olleet surkeita, nahka halkeilee ja haalistuu. Tämän olen kuullut monelta, onneksi en itse omista yhtään motoa tai cityä. Clutch olisi kiva Balenciagalta.S