CATEGORIES

Syksyn kuviot

7.10.2013

Hetken trendikkäin printti on tartaani. Niitä on näkynyt katukuvassa jo niin paljon, että sitä voi melkeinpä kuulla säkkipillien soiton. Muotilavojen ehdoton tartaani-taituri oli minun mielestäni Céline kauniilla kokoelmallaan. Kollaasissakin näkyvä sinipunainen ruuturiemu nähtiin Pariisin muotiviikoilla tyylikkään muotitoimittaja Christine Centeneran päällä. Taitaa hänkin olla poikkeuksellisen myyty tälle trendille, sillä yleensä hänet on totuttu näkemään melkoisen mustanpuhuvissa kokonaisuuksissa. Kauniin hempeitä ruutuja esitteli myös Stella kutsuvissa jättitakeissaan. Muita Skotlantiin matkanneita olivat mm. Dolce & Gabbana, Versace, Saint Laurent, Louis Vuitton ja Jean Paul Gaultier.

TARTAN PRINT TREND FW13

Syksyn toinen erikoisuus printtien suhteen on maastokuvio, jota näkyi monissa eri väreissä. Alexander Wang verhoutui lumen eleganssiin, Michael Kors piiloutui vihermetsän siimekseen kun taas Christopher Kane sukelsi järvimaisemiin. Betoniviidakon sissejä on myös näkynyt jo katukuvassa, mutta paljon vähemmissä määrin kuin tartaanin taivuttamia. Tätä suuntausta en koe itselleni sopivaksi, joten jätän sen suosiolla muille.

camouflage print trend runway collage

Terve lapsi leikkii ja niin tekee muotikin. Muotilavoilla nähtiin paljon nuorekkaan leikkisiä printtejä, joista jokainen varmasti löytää mieleisensä. Burberry ihastutti sydämillä, Lanvinin näytöksessä liihoitteli perhosia ja Givenchyn svetareissa nähtiin tuttuja Disney-hahmoja.

youthful print trend runway collage

Tänäkin sesonkina kovaa huutoa on klassiset eläinkuosit kuten leopardi ja seepran raidat. Tiikerin lailla muoti ei koskaan raidoistaan pääse. Myös harvinaisempia lehmiä on jonkin verran muodin kartalla nyt näkynyt.
Yltä löytyy kuitenkin kauden erikoisemmat printtivillitykset, joista tartaani tuntuu olevan uusiutuvin- ja siksi niistä klassisin vaihtoehto. Mikä on sinun syyssuosikkisi?

10 comments

Leave a Reply to Ansku Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Itsekin olen ihan hurahtanut tartaaniin.:) Muutama päivä sitten tein OOTD:n tartan-kuvioisista housuista:
    http://gold-script.blogspot.fi/2013/10/talking-in-tartan.html

    • Mrs.V

      Ihanat housut! Tuo vihreä kuvio on todella kaunis! :)

      • Voi kiitos, mäkin ihastuin siihen kovasti! :)

  • emmi

    Minä voisin ehdottomasti käyttää ruutupaitaa! Minusta ruutukuosi on jollakin tapaa lämpimän näköinen.
    Eläinkuosi ei minuun ole vielä oikein kunnolla iskenyt. Muiden päällä kyllä olen ihaillut ja viikonloppuna löysinkin kaupasta eläinkuosi pipon, mutta pitää kyllä hetken sulatella ja käydä varmaan vielä uudemman kokeilemassa päähän :) pikku hiljaa eläinkuoseja kohti!

  • Tartan-kuvio olis kiva, mutta siinä saa olla tarkkana ettei mene “koulutyttöasuksi”. Siis tällaisella maallikolla:) Kissakuosit ja camouflage ei oikein sytytä.

  • hei

    onhan maastokuosikin klassikko, ja helpommin yhdisteltövissä kuin värikkäät ruudut : )) kummasti särmääntyy esim. mustan nahan kanssa.

  • Tuo Michael Korsin takki on kyllä makee!

  • Laura

    Moikka! :) tämä ei nyt liity tuohon postaus aiheeseen, mutta oli pakko tulla hehkuttamaan. Hihii. :P sulla oli joku aika sitten postaus siitä my-wardrobe.com, no minä voin nyt kertoa oman ostokokemukseni, ostin Burberryn huivin ja Marc by Marc Jacobs MacBook air:lleni case:sin viikonloppuna ja tunti sitten minulle tuotiin paketti. :) Todella nopeaa toimintaa siis ja kivasti paketoitu. Suosittelen siis, jos sieltä löydät jotain itsellesi. :)

  • Ruutukuviot taitavat olla meikäläisenkin lempparikuosi. Tosin maastokuviotkin kiinnostavat pienissä määrin.

  • haidi

    Tartaani on ehdottomasti näistä se mitä itse voisi tänä syksynä kokeilla! Taran kuvioinen hame tai peplum toppi voisi olla kiva piristys vaatekaappiin :>