CATEGORIES

Chanelin rakkaus Boyhin

12.3.2014

Mikäli joku ei sitä ole vielä lukuisten muotilehtien sivuilta tai bloggaajien suusta ja kuvista kuullut, niin kuulet sen viimeistään nyt: Viime vuoden ehdoton it -bag on Chanel Boy Bag, jota roikkuu muotitietoisten olilla enemmän, kuin baari kerää kärpäsiä.

Seuraavaksi kerron hieman laukun tarinasta näiden kauniiden kuvien lomassa.

chanel boy332477 chanel boy333399

Loppuvuodesta 2011 Chanelin muotitalo toi markkinoille uuden laukkumallinsa: Chanel Boy Bagin. Merkin taiteellinen johtaja Karl Lagerfeld julisti sen olevan “kaukana perinteisistä naisellisista kliseistä.”

Laukun rouheampi tyyli tulee järeämmästä metallisesta lukosta, virtaviivaisista reunuksista sekä kokonaan ulkopuolella kulkevista pitkistä metalliolkainketjuista, jotka on kiinnitetty laukun reunoilta renkailla.

Itseasiassa, merkin perustanut Mademoiselle Chanel oli itse enemmänkin moderni, kuin klassinen nainen. Kaukana naisellisista kliseistä oli hänkin.

chanel boy333394 chanel boy333403

Chanel mietti aina suunnittelutyössään nykynaisen tarpeita ja arkea. Samalla hän piti kiinni yksinkertaisen pelkistetystä linjasta, jonka hän tiesi kestävän aikaa parhaiten. Hänellä oli poikkeuksellinen vainu muodin ja sen tulevien suuntausten suhteen. Hän oli hyvin nerokas ja määrätietoinen nainen, joka eli työlleen.

chanel boy333400 chanel boy331493

Vaikka Gabrielle (Coco) Chanel mielletään usein klassisen naiseuden perikuvaksi, oli hän luonteltaan ja temperamentiltaan 1900-luvun alkupuolella vähintään yhtä kova ja kunnioitettu liikenainen, kuin kuka tahansa mies. Tämä nainen tiesi aina mitä halusi, eikä pelännyt sitä näyttää. Gabrielle (Coco) Chanel omistautui työlleen ja ei koskaan mennyt naimisiin. Hänen elämänsä suuri rakkaus, Boy Chapel, menehtyi Chanelin vielä ollessa nuori, eikä hän juuri koskaan päässyt tästä yli. Uutuuslaukku onkin saanut nimensä tämän herran mukaan. Vaikka kuori on kovemman näköinen kuin klassinen 2.55 flap bag, on sillä siitä huolimatta lämmin sydän. Boy on Chanelin rakkaustarina.

chanel boy331486 chanel boy333421 chanel boy331494 all pics by: Stockholm Streetstyle

Suosittelen kaikkia muodista pitäviä lukemaan Coco Chanelin elämänkerran Axel Madsenin kirjoittamana. Itse luin sen reilu vuosi sitten – kun ehti vielä lomalla makaamaan paikallaan. Kiehtova tarina intohimoisesta ja voimakkaasta naisesta, joka pennittömästä orvosta loi tiensä muodin huipulle – samalla vapauttaen muutkin naiset korseteistaan. Ehdoton teos muodinjanoisen lukulistalla.

39 comments

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Kaarina

    Hei, mitkä ovat Boy laukun koot. Olkaremmi, meneekö olan yli. Onko tästä laukusta miesten versiota?

    • Mrs.V

      Ikävä kyllä minä en tiedä :/ Oletan, että on perus small, medium ja large koot kuten classic flap bagissä? Mutta toivottavasti googlettamalla selviää?

  • xxxxx

    Moi! Toi Axel Madsenin kirja on aika kiva :) , mutta oletko koskaan harkinnut myös muiden biografioiden lukua? Kirjoitin reilu 2 vuotta sitten esseen Chanelista ja siitä miten hän mullisti naisten yhteiskunnallista asemaa esittämällä vaihtoehtoista pukeutumistyyliä. Ennen Chanelia vain Jean Patoun kaltaiset miespuoliset suunnittelijat määräsivät naisten pukeutumista. Luin yhteensä 7 eri kirjaa Coco Chanelin elämästä ja huomasin jokaisen kirjan olevan hieman erilainen. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, ettei Chanel koskaan kertonut totuutta. Vaikka olenkin Patoun, Diorin, Lacroixan ja Gallianon fani olen oppinut arvostamaan Chanelia suuresti. Chanel fanina suosittelen sinua syventämään tietämystä tekijöistä, mitkä mahdollistivat hänen nuosuaan historiallisesta näkökulmasta :)

  • N

    Itseasiassa kannattaa muistaa, että tuo Chanelin nykyisin mielletty klassisuus oli todella vallankumouksellista ja todella rohkeaa muotia 1920 -luvulla. Coco oli ensimmäinen nainen, joka käytti alusvaatekankaana käytettyä jersey:tä päällivaatteissa ja loihti vielä tänäpäivänäkin Chanelin jakuille erityispiirteenä paneelimaisen kuosittelutavan, jolla vapautettiin naiset korseteissa ja saatiin urheilullisiin vaatteisiin ripaus naisellisuutta.

    Klassikoiksi 2.55 , pikkumusta ja little black jacket muodostuivat vasta myöhemmin, mutta olivat toki uraa uurtavia jo aikanaan. Cocoa imarteli suuresti jos hänen muotoaan kopioitiin kaduilla sillä hänen vaatteitaan käytti todellisuudessa vain hyvin rajattu joukko etuoikeutettuja henkilöitä ja rikkaiden miesten rakastajattaria.

    Jos katsoo Cocon luomaa fine jewellry mallisto vuodelta 1932 ei voi ymmärtää, että ne on suunniteltu ja valmistettu lähes sata vuotta sitten. Coco oli sata vuotta edellä designissaan.

    T. Chanelilla töissä :)

  • Lilja

    Heippa!
    Laukuista tuli mieleen että suositteletko mytheresaa vai net-a-porteria? Itselläni ei ole kummastakaan minkäännäköistä kokemusta, eikä muutenkaan pahemmin nettiliikkeistä josta tavarat tulee kaukaa… mutta uusi laukku arkikäyttöön on saatava! :)

  • Laura

    Oli kyllä laukku-unelmoijan mieleen tämä postaus. Kiitos siitä! :)

    • Mrs.V

      Miten kiva kuulla! Ole hyvä ja ihana kun pidit!

  • Papu

    Oot aivan ihana nainen! Arvostettavaa, miten paljon vaivaa jaksat nähdä lukioidesi eteen!

    Mua huvitti lukiessani tämän postauksen kommentteja! Olet tainnut osaan vastata hieman ajatuksissasi. :) Se sallittakoon pienen pojan äidille!

    En missään tapauksessa halunnut tulla arvostelemaan. Ajattelin vain huomauttaa jos sulta jäi tajuamatta. Esim. Nelli kirjoitti, että vaaleanpunainen ja beige olivat hänen suosikkejaan, johon vastasit että “Joo, se oli huikea! Se ja punainen olivat suosikkini.”

    Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi kommentistani! Se ei missään tapauksessa ollut tarkoitukseni!

    • Mrs.V

      Ahahahah :D Kuule naulan kantaan. Olen tiedätkö niin väsynyt, että ihme, että vastaus oli edes jokseenkin järkevä, vaikka ei nyt iha järkevästi kommenttiin vastannutkaan :D Täällä kuljetaan nyt ihan napit silmillä ja seuraavat kolme päivää kuvataan Tyylipäivää aamusta iltaan… Hmmmmm. Mitäköhän siitä tulee :D

  • S

    Tuo laukun malli on niiin kaunis! :) Pitänee lainata tuo kirja seuraavalle lomalle. Kiitos vinkistä.

    • Mrs.V

      Se on! Ja suosittelen! Mielenkiintoinen kertomus naisesta, joka eli paljon aikaansa edellä.

  • Catarina

    Nippelijuttuja: elämäkerta, ei elämäNkerta :)

    • Mrs.V

      Hei kiitos korjauksesta ja tiedosta! Tätä en edes tiennyt – vaikka moni menee huolimattomuuden piikkiin! :D Olisin voinut vannoa sen olevan elämänkerta :D

      • Catarina

        En muuten tiennyt minäkään, ennen kuin opiskelujen yhteydessä sain eteeni punakynällä korjatun sanan :) Googlasin myös asiaa aika tovin, kunnes uskoin, että se tosiaan on elämäkerta!

  • Viviann

    Olen pitkään himoinnut ja harkinnut tätä laukkua. Satutko tietämään, että saako tätä Della Margasta? Ei millään viitsisi ulkomaille lähteä etsimään.. Toki saatavuus voi olla aika kiven alla, jos se on nyt tällä hetkellä niin suosittu :/

    • vink

      Heippa, en suosittele Della Margaa. Saat heidän hinnallaan matkan Pariisiin JA laukun :) Lisäksi Pariisin liikkeissä valikoima esim. väreissä on suurempi – sain omat laukkuni sieltä vaikka Della Margassa väitettiin ettei haluamiani malleja löydy kuin kiven alta! Della Margan palvelu on kokemuksen perusteella vähän tasoa “öhh”… :(

      • Mrs.V

        Mun on pakko yhtyä tähän kommenttiin hintojen kannalta. Itse en ole asioinut, mutta olen kuullut paljon samaa palautetta.

    • Mrs.V

      Ikävä kyllä en tiedä lainkaan onko tätä Della Margassa. Della Margassa Chanelin hinta on lisäksi paljon korkeammalla, kuin merkin omissa liikkeissä.

  • Anonymous

    Boy myös petti Cocoa jatkuvasti ja meni naimisiin toisen naisen kanssa, hankki lapsia ja samalla jatkoi suhdetta Cocoon… Ei ihan mies minun makuuni. No, suuria rakkauksia on monenlaisia!

    • Mrs.V

      No nimenomaan… Mutta oli silti Cocon elämän rakkaus kirjasta päätelleen.

  • Olen rakastunut tähän laukkumalliin, varsinkin tummansiniseen. Itsekin tulee käytettyä paljon olan yli mallisia laukkuja. Noin kallista laukkua en kuitenkaan osaisi käyttää. Olisi hienoa löytää enemmän vintage Chanel-laukkuja. Tykkään laukuista, joilla on tarina. Uudet laukut kun tuuppaavat muutenkin olemaan liian jäykkiä.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

    • Mrs.V

      Tiesitkö muuten, että suurin osa Vintage-Chaneleista on moninkertaisesti uusia kalliimpia? Ainakin yleensä. Muutamaan olen törmännyt ja hinnan nähtyäni kyllä pyöri tähdet silmissä :o Mutta materiaali ratkaisee. Chanelilla on lamb- ja caviar nahat valittavina. Caviar on aina jäykkä, mutta lamb on jo heti aluksi pehmeä :)

  • Ninni

    Mua harmittaa se että on paljon tarinoita Coco Chanelista mutta entäpä itse yrityksestä. Kuka jatkoi Chanelin tarinaa itse Cocon kuoltua? En edes tiennyt Karl vieläkin jatkaa Chanelin luovana johtajana muttei lienee varmaan omistajana.

  • Hellu

    Hmm…mahtaako tämä olla seuraava laukkusi? :)

    • Mrs.V

      Itseasiassa tätä kohtaan ei ole noussut VIELÄ mitään sellaista must-have tunnetta. Mulla on nyt laukkuja niin paljon, että ei ihan hetkeen tee mieli ostella kun juuri lokakuussa tuli ostettua se Celine. Ja varmaan sitä ennen listalla on joku Marja Kurki-malliston laukku. Siellä on paljon mahtavia yksilöitä! :)

  • Naisen nimi

    Gabrielle.

    • Mrs.V

      No tottakai. Tyhmä virhe. Korjaan heti! :) Kiitos huomiosta! Nim. nainen, joka pitkään halusi nimetä poikansa nimellä Gabriel, mutta totesin sen olevan suomen kielellä vähän liian hankala.

  • Nelli

    Oi ja voi! Noista laukuista vaaleanpunainen ja beige veivät sydämeni täysin! Niin suloisen värisiä..

    • Mrs.V

      Joo se oli huikea! Se ja punainen olivat suosikkini.

  • Maarit

    Kiitos taas kiinnostavasta postauksesta:) Mä aina ihailen sun ja siskosi mielettömiä asuja ja sitä kuvamateriaalin estetiikkaa jonka luotte. Te olette niin ammattitaitoisia, että voisitte perustaa yrityksen, joka stailaisi ja ottaisi kuvia ihmisistä, jotka haluavat muistoja itsestään kuvina. Täällä olisi yksi asiakas valmiina:)

    • Mrs.V

      Voi suuri kiitos todella kauniista ja kannustavista sanoistasi! Yritetään parhaamme kehittyä jatkuvasti ja opiskellaan itsenäisesti valokuvausta, kameratekniikkaa ja kuvankäsittelyä aina kun on edes vähän aikaa joten todella kiva, jos kehitys välittyy teille sinnekin :)

  • Jaana

    Kiitos hyvästä lukuvinkistä! Mennään miehen kanssa lyhyelle reissulle ilman lapsia ja olenkin miettinyt, minkä kirjan valitsen reissulla luettavaksi. Ihanaa luxusta yleensä päästä lukemaan ;-D ja vielä tällainen kirja! :)

    • Mrs.V

      Joo se on hyvä! Pitkä – mutta jos vaan lapset suo niin pystyy helposti imaisemaan loman aikana :D

  • Haidi

    Hei olipa skiva postaus ja upea tuo Chanel boy bag. toisi kivasti jotain lisää tavalliseen asuun (: Coco Chanelin tarina on aina kiehtonut minua, mutten elämänkertaa ole uskaltanut avata. Nyt täytyy ehdottomasti laitaa lukulistalle :)

    • Mrs.V

      Se kertoo ihanan paljon muodin historiasta ja eri suurmerkkien kehityksestä. Antaa ihan erilaisen käsityksen muodin kehityksestä hyvin mielenkiintoisella tavalla. Ja Chanel… Ihailen hänen määrätietoisuuttaan ja omistautuneusuutta työlleen, vaikka olikin melkoisen “vaikea” luonne. Suosittelen!

  • V

    Tiedätkö tämän laukun tämänhetkistä hintaa? :) On se niin ihana!

    • Mrs.V

      Vaihtelee suuresti koon ja materiaalin mukaan! 2000-4000e välillä!

  • Itse olen katsonut muutamankin Chanel-elokuvan ja mulla on kesken myös hänen elämänkertansa, en vain muista kuka sen on kirjoittanut! Cocossa on kyllä useita puolia, joista voisi itsekin ottaa mallia! Toki hänelläkin oli omat särönsä… :)

    • Mrs.V

      Minäkin katsoin elokuvan, mutta kirjan lukeneena (yllätys yllätys), koin elokuvan olevan ihan hanurista. Ihan väärin kerrottu :D Mutta itse Audrey TauTou on ihana ja sopii loistavasti rooliin. Ja juuri näin. paljon upeita ominaisuuksia, mutta kai hänen hyvin rikkinäinen lapsuus vei veronsa naisen lämmöstä.