CATEGORIES

Ylelliset festivaalilaukut

18.4.2016

On taas se aika vuodesta, kun muodin ja julkisuuden kuumimmat nimet suuntaavat Palm Springsin aavikolle nauttimaan Coachella-ulkoilmafestivaalin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Kuumana porottanut aurinko laskee pöllyävän hietikon taa. Taivas on maalautunut hehkuvan oranssiksi ja palmut nojautuvat sen hehkuun musiikin raikuessa. Maailmanpyörän neonvalot syttyvät. Basso voimistuu ja juhlat jatkuvat vielä aamuun asti.

Oma instani on tällä hetkellä täynnä aavikon kuningattaria 1970-lukua henkivissä asuissaan. Pitsiä, hapsuja, isoja koruröykkiöitä, letitettyjä hiuksia, lierihattuja, kukkaseppeleitä, mokkaa ja pyöreitä aurinkolaseja. Ei siis liene sattumaa, että samaan aikaan mytheresa-verkkokauppa lanseerasi sivuillaan kevään uutuuslaukut, joita ei voi olla mieltämättä hetken kuumaan ja vapaaseen festivaalihenkeen.

coachella

Suosikkilaukkuni on tällä hetkellä harmaa Chloé Drew kultaisella metallihihnalla. Se tuntuu sopivan kaiken kanssa ja on juuri sopivan kokoinen päivä- kuin iltalaukuksi. Itse tykkään siitä, että laukut ovat suhteellisen neutraalinsävyisiä ja ajattomia. Näissä yllä näkyvissä laukuissa viehättää niiden voimakas 1970-luvun henki, joka pitää pintansa tänäkin kesänä. Miten täydellisesti nuo tilkkulaukut viimeistelevätkään hapsuisen mokka-asun? Mutta ikävä kyllä olen omakohtaisesti suhteellisen varma siitä, että kyllästyisin kysesisiin laukkuihin aivan liian nopeasti.

16 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Emilia

    Oi ihanaa onnea! Innolla odotan tulevia postauksia ja fiiliksiä raskausajasta :) toivon koko sydämeni pohjasta että itsellä ois sama tilanne että sais viettää joskus aikaa lapsien kanssa kotona. Oon tätä kysynyt ennenkin mutta voisitkohan tehdä postauksen miesten vaatekaapin kulmakivet/kevät muoti. Sais tätä kautta ideoita yhden postauksen verran poikaystävän pukeutumiseen. Pitäs meinaan tehä kunnon vaatekaapin siivous ja samalla sit tietysti uudistusta ;) kiitos ihanasta blogista ja snapchat storystä ja kivaa kevättä!

    • Mrs.V

      Minulla oli sama unelma kanssasi. Toivon suuresti, että saat sen upean (vaikkakin myös raskaan, mutta maailman palkitsevimman) ajan kokea! <3 Apua… MUlla ei ikävä kyllä ole oikein mitään sanottavaa miesten kevätmuodista :/ En suoraan sanottuna oikein seuraa sitä. Oma mieheni kyllä… Minun mieheni kun ihan täysin hoitaa vaatekaappinsa :D MUlla ei ole siihen nokan koputusta :D Mutta hänellä on (onneksi :D) loistava oma tyyli ja silmä sille, joten eipä mun tarviikkaan :)
      Kiitos itsellsi seurastasi ja pahoitteluni, etten oikein osaa toivettasi toteuttaa :(

  • Sande

    Ei liity nyt mitenkään noihin ihaniin laukkuihin, vaan kahlasin pitkästä aikaa blogiasi läpi, kun on kaikkikin lukemani blogit nyt vähän jääneet taka-alalle. Mutta hei, paljon onnea masuasukista :) Meilläkin kolme lasta ja kolmannen kohdalla olin niin varma kolmannesta pojasta, kun miehen perhekin niin poikavoittoista ja hänen veljilläkin vain poikia. Toki kahden pojan jälkeen ehkä salaa vähän haaveilin luonnonoikusta ja tyttölapsesta. En kyllä ollut uskoa korviani, kun kätilö ilmoitti tytön syntyneen. Yhtä rakas olisi tosin se kolmas poikakin ollut ja kuten kirjoititkin, niin lopun perin sukupuolella ei ole väliä. Ihanaa odotusaikaa Sinulle :)

    • Mrs.V

      Voi miten ihana tarina! <3 Ja kiitokset onnitteluista!
      Minulla ihan sama fiilis kuin sinulla. Jotenkin minusta vaan tuntuu siltä että minusta tulee vaan poikia, mutta tarkoittamatta ollenkaan, että tyttö ei olisi ihan yhtä toivottu! <3 Eli juuri näin: Kumpi tahansa – ihan yhtä rakas ja toivottu <3
      Ihanaa kevättä teidän suurperheelle! :)

  • M.H

    Ai saakeli, se oliskin! Kesäkuinen provinssirock ja meikäläinen siellä läpinäkyvässä pitsihepenessä parin tonnin veska käsivarressa – hulvaton mielikuva :D Tirskun täällä ääneen :D Kauniita kuvia, mutta kyllä Suomen kesä vaan asettaa vähän erilaiset vaatimukset festarilookille. Nimimerkillä viime vuonna villahattu päässä “kesä”festeillä.

    • Mrs.V

      JOo ei nää SUomen festarit tarjoile ihan samaa herkkua ainakaan säiden puolesta! :D Ehkä joku flow festivaali voisi olla lähinnä coachellaa? :D Ei pitäisi ainakaan mutaa olla?:D

  • Täälläkin instafeed ja snapchat täyttyvät festarikansan upeista asuista! Ja näkyy niitä blogeissakin nyt melkoisen hyvin kun Kenzakin on festareilla :) snapissa rakastan “live” toimintoa, jossa näkyy nytkin Coachellan meininkejä! Sinne olisi joskus kyllä upea päästä fiilistelemään ja kuvailemaan!

    • Mrs.V

      Mä oon myös juurikin snapin ja instan kautta sitä meininkiä fiilistellyt! Paljon ruotsalaisia bloggaajia siellä tänä vuonna! Olisi kyllä tosiaan ihana joskus päästä itse kuvailemaan sinne! :)

  • Oona

    Minkoffin mini mac on ollut myös paljon esillä hapsuversiona ja se on onneksi meidän “rahvaiden” saavutettavissa oleva laukku. Onneksi haaveilu ei ole kielletty ja jos lotossa tulisi voitettua niin varmaan kaikki nuo kollaasisi laukut päätyisivät ostoslistalle, nyt valitsen mieluummin yhden käytännöllisen joka saa kestää käyttöä hetken.

    • Mrs.V

      Kyllä! Minkoffin laukut ovat myös loistavia ja niistä moni myös henkii tuota ihanaa 1970-lukua! :) Minäkin ihastuin tähän jenkkimerkkiin viime vuonna siellä asuessani ja ostin itselleni heidän Finn crossbody-laukun pähkinän värisenä. Käytin sitä viime vuonna todella paljon! Näkyi esim näissä asukuvissa:

      http://www.olivialehti.fi/strictly-style/2015/10/housut-jalassa/
      http://www.olivialehti.fi/strictly-style/2015/10/pehmeita-kerroksia-ja-savyja/
      http://www.olivialehti.fi/strictly-style/2015/08/california-accessories/
      http://www.olivialehti.fi/strictly-style/2015/10/musta-univormu/

      IHANA laukku! Ja tosiaan paljon järkevämpi hinta ja niitä saa esim Stockaltakin jos ei tohdi netistä tilata! :)

      • Laura

        Minulla on pari minkoffin laukkua, tykkään paljon, koska ovat niin tilavia vaikka eivät ole edes isoja, eivätkä ole kalliita en voi kuin suositella, . (mini mac, mini 5 zip)
        :) Muistan tuon laukun, mutta en tajunnut ollenkaan, että se oli minkoffin :D mennyt ihan ohi. Upea laukku on!

        Itse, jos pääsisin nyt tuonne festareille niin valitsisin laukukseni varmaan Love Moschinon, niillä on tosi erikoisia laukkuja ja upeita, ja kaikki ei ole nahkaa. Sellaista versiota kun itse etsin :)

        • Mrs.V

          No ne on ihania! Mulla tosin vaan se yksi, mutta käytin sitä ihan hirveesti jenkeissä. Varmasti suomessakin säiden lämmetessä! Ja joo! Ihana Minkoff! Mun pitääkin tsekata nämä Love Moschinon laukut! Uusi juttu! Kiitos vinkistä! :)

  • Kate

    Heh….. varmasti juu festareille yli tonnin maksava laukku. Itse suosin kangaslaukkuja/reppuja, jotka eivät pelästy pölystä ym. liasta. Kuitenkin festarikassi on pakko pestä festarien jälkeen.

    • Mrs.V

      No siis jos suomalaisia festareita mietitään niin ei todellakaan :D
      Tuo Coachella taitaa olla surullisen tunnettu siitä, että se on varakkaampien nuorten tilaisuus esitellä festarityyliään – ei ehkä niinkään sitä festarielämää :)

  • EmmiMaria

    Noi kaikki laukut on jotenkin niin upeita, mutta tiedän että omalla kohdalla se olisi varmaan yhden käyttökerran laukku. En oikein osaa kuvitella et olalla roikkuisi tuollainen värikkäämpi laukku joka päivä. Mieluiten suosin yksivärisiä ja klassisia laukkuja! Mutta noille festareille olisi tosi siistiä joskus mennä, ihan vaan vaikka sitten ihastelemaan muiden asuja ja asusteita :)
    Hei muuten, millä ohjelmalla muokkaat kuviasi? Siis millä teet nuo tekstit noihin kuviin? :)

    • Mrs.V

      No ihan sama juttu minulla. Minä ihastelen ja saan kyllä mielessäni koottua kivoja asuja niiden ympärille, mutta varsinkin Suomen säillä jäisi ihan liian vähäiseen käyttöön. Mutta mäkin haluaisin mennä noille festareille… LÄhinnä vaan kuvaamaan! Haluaisin kuvata sitä aavikkoa, pöllyvää hiekkaa, juhlakansaa asuissaan… Olisi mahtavaa nähdä se itse!

      Ja kaikki omat kuvat käsittelen Lightroom-ohjelmalla, mutta sitten tällaiset kollaasit teen Photoshopilla! :)