CATEGORIES

Heinäladossa pyörinyt

26.7.2016

heinaladossa

Heinäkuun helteet hellivät ja hymyilevät naamat suuntaavat rannalle. Kesän kuumimpaan rantatyyliin kuuluu joka vuosi olkiset asusteet, jotka tuovat kaunista tekstuuria hellepäivän asuihin. Tänä vuonna on näkynyt erityisen paljon olkihattuja sekä värikkäin pompuloin koristeltuja olkisia rantakasseja (pom pom-sandaaleista kirjoittelinkin jo muutama kuukausi sitten). Tällä hetkellä unelmoin valkoisesta olkapäät paljaaksi jättävästä midimittaisesta puuvillamekosta, yksinkertaisesta olkilaukusta, kullanhohtoisista sandaaleista matalalla pohjalla ja suoralierisestä olkihatusta, jossa voisi olla tuollainen musta kangaskaitale ympärillä. Tosin 500e en ole valmis heinähatusta maksamaan. Tuo H&M olkilaukun hinta on minun mielestäni sopivampi hintaluokka moiseen. Joten jos olet sellaisia kaupassa bongannut niin vinkit otetaan vastaan kiitollisena! Tämänkin kesän aikana olen käyttänyt paljon Uggin mustia korkeakorkoisia espadrillojani, mutta etsinnässä olisi myös rennot matalapohjaiset olkikengät. Espadrillot kun eivät ole mikään ohikiitäävä muotivillitys, vaan mukavat ja ajattomat kesäkengät vuodesta toiseen.

16 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Hei hattuja, sekä tuollaisen kapealierisen mustalla nauhalla, että toooosi leveälierisen mustalla nauhalla olen mä löytänyt H&M:stä :) Tämänpäiväisessä postauksessani leveälierinen päässäkin. Maksoi 5 euroa, huippulöytö :) Ihania kesäpäiviä sulle <3

    • Hei kiitos hirmuisesti vinkistä! sinne suunta siis! Just täydellinen hintaluokka :D

  • Haidi

    Täällä taas olis etsinnässä tollanen ihana mekko minkä kuvailit! Jotenkin kun päivät menee toimistolla havahtuu sitä aina vkloppuna, ettei omista hellevaatteita :D heh #konttoriongelmat

    • Joo mulla taas vaikeuttaa tää hyvin käsiin räjähtänyt vatsa :D Mekko joka on tarkoitettu midiksi niin nousee jo ihan ihmeellisiin korkeuksiin :D :D Kai maksimekko sitten? :D

  • Saaramaria

    Oi hana helteinen inspispostaus! Olkihattu täältä löytyy, mutta hyvännäköisiä ja edes jossain määrin käveltäviä espadrilloksia en ole löytänyt. Musta on varmaan tullut vanha, kun nykyään moiseen kiinnittää edes huomiota ? Chanelit näyttävät todella hyviltä, mutta tuohon hintaa pitäisi saada kyllä “oikeat” kengät.

    • Hei minä sain juuri toiselta ystävälliseltä lukijaltani kuulla, että tanskalaisella Samsoe&Samsoe merkillä on laadukkaita espadrilloksia! Kuulema todela hyvät jalassa ja murto-osa Chanelin hinnasta. Joten minä ainakin aion katsastaa heidän valikoimansa asap! :)

  • Olkihatut on niin ihania, edellisen käytin jo ihan loppuun, mutta onneksi uusi löytyi H&M aleista täältä Lontoosta! :) Hyvä, kun muutamalla punnalla saa olkihatun, koska käyttö on sen verran kovaa näin kesällä, etten ihan 500 euroa viittisi maksaa :D

    • Hei sain juuri toiseltakin ystävälliseltä lukijaltani viestiä, että Hennesille hennesille! :D Joten siellä siis pitänee käydä pian kurkkaamssa! :)

  • Minä taas rakastan omia Chanelin espadrilloksia ja olen koko kesän taas kävellyt niillä. Niin kevyet ja mukavat jalassa. Tosin nahkaiset versiot venyvät aika paljon. Viikonloppuna juuri nauroimme mitkä järkyttävät rusketusrajat olin saanut niillä jalkoihini, ja täytyy varmaan loppukesä käyttää toisenmallisia kenkiä.

    Kalliithan ne Chanelin espadrillokset on. Minulla on myös muutamat Samsoe&Samsoe merkiltä ja niiden hintalaatusuhde on kyllä parempi kuin Chaneleissa. Hinta on murto-osa Chaneleista ja ovat jalassa kuin villasukat, yhtä pehmeät.

    • Hei kiitos kovasti kun jaoit tämän kokemuksesi! Koska nuo Chanelin versiot ovat niin kauniit, että varmasti käyn itsekin niitä vielä ainakin mallailemassa :D Mutta kiva kuulla, että niistä on hyviäkin kokemuksia!
      Tanskalaisen Samsoe&Samsoen espardilloksiin en ole tutustunutkaan vielä! Kiitos! Pitää heti kurkistaa netistä heidän valikoimansa! :)

  • Sanna

    Ranskan lomalta olisi ehkä löytynyt hattu helpommin? Omani ostin viidellä eurolla Italiasta, mutta Suomesta niitä on mahdotonta löytää! Tosin joskus olen nähnyt niitä miesten osastoilla.

    • NO siis olisi todelakin voinut kuvitella! MÄ löysin sieltä mielin määrin noita pompom olkilaukkuja ja -sandaaleita, mutta hyvännäköisiä hattuja ei osunut silmään :/ Tosin me käytiin vain yhtenä päivänä kaupungilla :D Aika meni hyvin pitkälti chillisti siinä pihalla lasten kanssa leikkiessä <3 Mutta damn it, sieltähän salee ois löytynyt jos ois päässyt vähän enemmän silmäilemään!

  • Hei sinä – ihana inspispostaus!

    Nuo MM hatut ovat kerrassaan hurmaavia. Olen monta kertaa testaillut varsinkin talvisempia malleja, mutta hinta niissä on tosiaan aika korkea.

    Noita Chaneleita olen kokeillut monta vuotta jalkaani ja viimeeksi eilen :D. Ne ovat vain ihan flatit eikä niissä ole minäänlaista muotoilua. Ei niillä nyt lenkkejä tehtäisikään, mutta minusta tuon hintaisissa kengissä pitäisi olla jonkinlainen rakenne (nimim. Issias vaivailee muuten). Kauniit ne ovat joka tapauksessa ja varmasti testailen niitä taas pian :)

    • No hei murunen!

      Siis joo mä netistä kun kolusin niin kaikista makeimmat yksilöt oli just noita MM hattuja! Upeita! Mutta en mä ikinä saisi sille rahansa edestä käyttöä. Ehkä jos asuis siellä Losissa vielä.. :D
      Ja hei kiitos tuosta huomiosta. Ihan totta. Ooon noita tovin kuolaillut, mutta tosiaan jos laatu heikko noin hintavassa niin kyllä loppuu nopeasti perään haikailut. Eli varmaan tuun tekemään samaa kuin sinä. :D

      Pus pus sinne. Laittelen tänään sulle vielä faceviestiä <3

  • Olkilaukkuihin olen minäkin hurahtanut, löysin viime syksynä aivan täydellisen sisilialaisen pom pomein varustetun! :) Chanelin espadrillokset ovat kauniit, mutta petyin niiden laatuun – eivät lainkaan hintansa väärti. Omani tosin ovat jo yli kolme vuotta vanhat, mutta siitä huolimatta. Kuluivat vuodessa aika lailla puhki, pöh. :)

    • Voi miten kivalta kuulostaa! Ja hei mainio huomio noista Chanelin hintavista kengistä! Ystäväni Sofie juurikin valitteli sitä, miten noin kalliissa kengissä ei ole jotenkin ujutettu pohjalle fiksumpaa pohjallista…