CATEGORIES

Uusin laukkuihastus

3.2.2018

Hullu bag lady täällä hei. Olen viimeaikoina huomannut ihailevani ehkä jopa hieman yllättävää laukkua. Monia vuosia sitten käytin valtavan paljon Louis Vuitton speedy monogram -laukkuani. Lasten myötä en ole kuitenkaan sitä kertaakaan valinnut päivän laukusi, sillä sen pienet kantokahvat eivät toimi nykyisessä arjessani kolmen pienen lapsen kanssa. (Jos joku siis haluaa sellaisen minulta käytettynä ostaa niin laitahan mailia!) Tarvitsen laukun, joka vapauttaa kädet. Tästä syystä suosin nykyään cross body-laukkuja. Louis Vuittonin klassinen monogram-kuosi jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta itse huomaan pitäväni siitä vuodesta toiseen – vaikka tovin siihen olin kyllästynytkin. Ruskea printti toimii erinomaisesti klassisten asukokonaisuuksien kanssa. Miten hyvältä klassinen monogram näyttääkin mustan, valkoisen ja beigen parina! Tästä syystä olen alkanut ihailla Louis Vuittonin Pochette Metis-laukkua.

Viimeisimmän laukkuostokseni tein n. puolitoista vuotta sitten kun hieman extempore palkitsin itseni kolmannen raskauden loppuvaiheilla. Sen ostoksen jälkeen mielessä on ollut vain yksi ainut laukku, jota olen nyt jo vuoden päivät metsästänyt ilman tulosta. Nimittäin se punainen neliönmallinen timeless classic Chanel kultaisilla yksityiskohdilla ja vahvemmassa caviar-nahassa. Ilmaisin haaveni aiemmin tässä postauksessa. Pohdin tuolloin vielä Célinen ja Chanelin punaisten laukkujen välillä. Punaisen Célinen ilokseni löysin, mutta jouduin toteamaan, että se ei ollutkaan minulle. Sen kultaiset pienet yksityiskohdat hihnassa olivat niin terävät, että kesäisin sitä ei olisi pystynyt käyttämään ilman raapaisujälkiä iholla. Mainitsemani Chanel laukku on taas osoittautunut hyvin vaikeasti löydettäväksi. Niitä tehdään hyvin rajallinen määrä ja sellaista ei voi erikseen liikkeisiin tilata. Aina jos olen ollut kohteessa mistä löytyy Chanelin liike olen käynyt sisällä kysymässä sen perään. Pelkkää “eioota” on ollut vain tarjolla. Vestiaireen olen myös laittanut hälytyksen päälle, mutta vielä en ole sitä koskaan myynnissä nähnyt. Hopeisilla yksityiskohdilla kylläkin, mutta minä haluaisin ehdottomasti kultaisilla ketjuilla. Jos kellään on vinkkejä tämän laukun metsästykseen, ottaisin ne kiitollisena vastaan.

Laukkuhaaveiden ehdottoma ykkösenä komeilee vieläkin kuvailemani punainen Chanelin pikkulaukku, joten hieman yllättäen tämä Luikkarin Pochette Metis on alkanut kiinnostaa. Kävin kysymässä kyseistä laukkua Helsingin Louis Vuitton -liikkeestä, mutta heillä on kuulema kyseiseen laukkuun nyt niin pitkä jonotuslista, etteivät he ota siihen lisää nimiä. Kyseessä taitaa siis olla merkin it-laukku. Keväällä olisi tarkoitus lähteä käymään Pariisissa serkkujen ja tätini luona. Josko siellä onnistaisi jomman kumman suhteen.

All picture sources on Pinterest Louis Vuitton bag -board

32 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • NT

    Jos joskus päädyt myymään sen valkoisen speedyn, niin olisin siitä erittäin kiinnostunut :) sitä jossain vaiheessa metsästinkin käytettynä, mutta en koskaan onnistunut nappaamaan itselleni.

    • Voih siitä en vieläkään osaa luopua vaikka se ei todellakaan saa ansaitsemaansa käyttöaikaa :/ Mutta minä pidän mielessä <3

  • Tuo on kaunis laukku. Eikös Hertalla (Lilous crush) ole seconhandinä just tuo? Itseä on jäänyt hieman kaivelemaan, kun 2000-luvun alussa olisin saanut pienimmän Speedyn kaverilta satasella. Oikeasti! Hän oli rahapulassa ja merkki ei ollut silloin erityisessä huudossa Suomessa. Itse himoitsen Luiskalta vain kahta laukkua; Papillonia ja Manhattania. Erityisesti tuo Papillonin putkikassimuoto on ihana.

    • Hei hitsiläinen mulla mennyt ohi jos Hertalla sellainen laukku?! Mutta ah , toivotavasti saat hankittua vielä toivelaukut itsellesi! :)

  • Laura

    Oi joi, minä olisin kiinnostunut :) Minä tykkään tuosta LV :n kuosista <3

    • Hei noita kyselyitä on tullut yllättävän paljon sähköpostiin. Palaan vielä myöhemmin tänään aiheeseen kun ehdin! :)

  • San-na

    Tuo vuiska on kyllä kiven takana, itse kysyin sitä kesällä niin Tukholman kuin Helsingin liikkeistä ja jono molemmissa oli ihan älytön. Onneksi olimme Tokyossa syksyllä ja sieltä tajusin kysyä ko. laukkua ja onnekseni juuri yksi kappale laukkua löytyi koko kaupungista. Eli laukku varaukseen he seuraavana päivänä tunnelbanaillen hakemaan se, olihan se seikkailu mutta laukku on kyllä aivan täydellisen I-H-A-N-A, eli metsästämisen arvoinen todellakin :)

    • Hei kiitos paljon kun jaoit oman tarinasi! Eli siis epätodennäköistä löytää tätäkään Pariisista mutta osa ilosta piileekin matkassa :D

  • Oona

    Hei mulla on tämä laukku ollu jo muutaman vuoden tai vähän enemmänkin ja jotenkin se aina eksyy käsivarrelle varsinkin näin talviaikaan! Tykkään koosta, mahtuu kaikki tarvittava plus lapsen jotain leluja löytyy aina jostain pohjalta. Hauskaa on että nyt on alkanut vasta sadella kehuja, kun laukun suosio on noussut :D mutta ehdottomasti hyvä arkilaukuksi!!

    • Hei kiitos paljon tästä kokemuksen jaosta! ihanan laukun olet onnistunut itsellesi löytämään! :)

  • -H

    Olen nähnyt laukkua myytävän aina silloin tällöin Designer Vintage -sivustolla, jos laukku second handina kiinnostaa ;)

    • Hei minäkin olen nähnyt – Vestiairella on moniakin myynnisttä, mutta käytettynä hinta on ollut n.2000e luokkaa kun uutena sen hinta on 1390e!!! ? Erikoista :O

      • Hanna, jos päädyt laukun ostamaan Vestiairesta, niin tee taustatyöt huolella ja aitouta laukku vielä kun se tulee. VC:sta tulee aika ajoin myös feikkejä läpi, vaikka heidän pitäisi tuotteet tarkistaa ja aitouttaa. En luota ikinä itse heidän aitoutukseen ja siksi en osta sieltä laukkuja (etenkään suosikkejani, Chanelin BOyta) superfeikkien takia. Kaikki ostamani vaatteet (Chanel) olen aitouttanut myös niiden saavuttua. Minulla on ollut tuuri matkassa ja tuotteet aitoja, mutta ystäväni kävi melkoisen väännön VC:n kanssa kun tulikin feikki (minkä huomasi kyllä heti) ja oli melkoinen taistelu saada rahat takaisin.

        Ja hinta on varmasti sen takia kova, kun tuo laukku on niin kysytty, mutta varmaan myös siksi, että VC ottaa aika kovat provikat välistä.

        Kyllä sieltä helmiäkin löytyy, mutta suosittelen VC:ia ainoastaan varauksella, täytyy tietää mitä tekee.

        Mukavaa alkanutta viikkoa Hanna, toivottavasti laukkusi löytyy vielä ja etenkin se punainen Chanel. Jos haluat apuja sen Chanelin metsästyksessä, niin pistä sähköpostia niin voin laittaa minun SA:n tekemään vähän salapoliisityötä sen suhteen :) .

        • Hei kiitos Mari tästä hurjasti! Aina jännittävää ostaa netin kautta kun ei koskaan tiedä… Aina olisi kiva nähdä etukäteen… Eli jatkanen laukun metsästystä vielä liikkeestä… Kiitos kovasti kun jaoit tietosi kanssani ja suhtaudun varauksella! Ja hei kaikki avut sen Chanelin suhteen otetaan vastaan! odota siis sähköpostia! :D <3

  • maaritt

    moi Hanna. olisin kiinnostunut Speedystä. laitoin jo mailia. :-)

    • Moi Maaritt! Anteeksi vastauksen kesto, mutta vkolopun aikana en ole kyennyt olemaan blogini parissa ollenkaan. Mailiin oli tullut yllättävän suuri määrä kiinnostuineita, joten pyrin vastaamaan teille kaikille vielä tämän päivän aikana! :)

  • Iina

    Mä oon miettinyt jo pidempään luiskan neverfullia. En ole liikkeessä käynyt katsomassa, mutta haluaisin sen damier ebene canvas version. En tiedä onko niissä mitään jonotuslistaa (ei kai!?), mutta vielä täytyy pari kuukautta säästää ja miettiä josko sitten raaskisi sellaisen hankkia.
    Kiitos muuten, kun jaksoit vastata Kuuma-tiedusteluun, mitä lähetin instan kautta. Tältä lauantailta jäi kaupunkibreku väliin, kun lapset heräsivät jo seitsemältä riemuitsemaan viikonloppu vapaata :D Oli pakko kahvitella kotona;)

    • Jos olet jo pidempään siitä haaveillut niin miksi et itseäsi palkitsisi? :) Me äidit olemme aika huonoja panostamaan itseemme, mutta välillä pitäisi ehdottomasti unohtaa se järjen valvova ääni ja tehdä itselleen jotain ihan vain siksi että se on kivaa :D Mutta hei toivottavasti pääsette vielä pian sitten uudestaan Kuumaan! :)

  • Itse suosin myös crossbody-laukkuja, ovat niin käytännöllisiä ja samalla kauniita! Tällä hetkellä kolahtavat vielä Bucket Bagit, tämä omalla ostoslistalla https://lumiaccessories.com/product/beata-small-bucket-bag-wine/.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • Samaa mieltä! :)

  • Niina

    Vuikkarin Pochette Metis on ollut parhaimpia laukkuostoksia ever. Niin monikäyttöinen, hyvännäköinen, sinne mahtuu paljon tavaraa (pikkulaukuksi), canvas on kestävää ja sitä ei tarvitse juuri varoa. Onnea Metis-metsästykseen, toivottavasti Pariisista löytyy. Oma löytyi Berliinistä.

    • Hei ihana kuulla! Koska itselleni on myös tärkeää että laukku kestää normikäyttöä eikä sitä pidä olla varomassa. Se kun ei istu arkeeni ollenkaan. Katson lapsieni perään – en todellakaan siinä hulinassa ehdi miettiä kestääkö laukkuni sitä rumbaa :D Eli siis valtava plussa jokaiselle laukulle mitkä eivät ole herkkähipiäisiä :D

  • M

    Tiedätkö painin myöskin saman ongelman kanssa speedyni kanssa. Ostin omani useita vuosia sitten, ja vasta tänä päivänä usean cross body laukun omaavana huomaan niiden käytännöllisyyden… Speedy ei ole ollut käsikynkässä pariin vuoteen… Pohdin tosin, että ostaisin siihen erikseen olkahihnan, vaikkei se ehkä parhaalla tavalla kahvoihin istukaan. Oletko harkinnut kantohihnaa vai onko se idea kuopattu? :) sulla tosin laukkusi on ottanut niin kauniisti vuosien varrella väriä, että uutta kuultava hihna saattaisi olla itseasiassa huono idea…:D

    • No siis ihan sama juttu. Speedyn muoto kun ei ole optimaalinen crossbodyksi. Se menisi hihan kanssa ehkävähän hassun näköiseksi? Ja toiseksi juurikin se, että hihna olisi aivan eri sävyä uutena kuin vanha speedyni. Mutta siis ei nyt ihan täysin kuopattu idea, mutta ei ehkä omaan silmään optimaali?

  • Laura

    Minustakin Monogram-kuosi on mukavan klassinen, vaikkakin nykyään varmasti toisille täysin nounou. Mitkä kokemukset sulla on materiaalin laadusta? Itselleni ostin 2015 Artsy-laukun Monogram-kuosilla, ja järkytyksekseni olen huomannut materiaalin jo kuluneen rei´ille pohjan kulmista! Samalla kun jälleenmyyntiarvo katosi reikien myötä, hävisi myös luottamukseni hehkutettuun materiaaliin. Mitä luulet, onkohan mulle osunut se sunnuntaiversio vai onko tuo ihan normaalia?

    • Mulla on luikkarin laukkujen laukuista pelkkää positiivista sanottavaa. Minulle ei yhdellekään laukulle ole käynyt noin, mutta onhan sekin käyttötavara ja on niin vaikea sanoa että mitä pitäisi kestää ja mitä ei :O Artsy-laukkua en ikävä kyllä tunnista -eli en tiedä millainen laukku kyseessä. Kannattaa aina kysäistä liikkeestä jos mietityttää. Joskus hehän pystyvät noita jopa korjata!

  • Iida

    Moikka!

    Itse ostin oman pochette metikseni viime kesänä. Olin soittanut laukusta niin Helsingin liikkeeseen kuin laittanut sähköpostia Vuittonin kansainväliseen sähköpostiinkin. Vastaukseksi sain ainakin silloin, että laukku on loppuunmyyty koko Euroopasta, ainakin tuossa klassisessa kuosissa ja värissä (esimerkiksi mustana ja vaaleanpunaisena löytyy helpommin).

    Itse päädyin ostamaan laukkuni silloin käytettynä. En tiedä, onko tämä sinulle edes vaihtoehto, mutta jos vähän käytetyn laukun ostaminen voisi olla mahdollisuus, niin suosittelen tsekkaamaan Vestairen nettisivut. Ostin oman laukkuni sieltä ja ystäväni osti juuri sivuston kautta myöskin lähes yhtä vaikeasti saatavan NeoNoen. Metiksiä näyttäisi tulevan sinne myyntiin suhteellisen usein, joten kannattaa ainakin vilkaista! :)

    • Hei kiitos Iida suuresti tästä tiedosta! Hei ehdottomasti voisin ostaa käytettynäkin, mutta kaikki mistä olen laukkua nähnyt (esim Vestiaire) on sen hinta ollut n.2000e! Kun uutena liikkessä sen hinta on 1390e… Millä hinnalla omasi ostit?

  • Haidi

    Onpas jotenkin ihanan särmikäs laukku ja näkisin tämäm kyllä uppoavan hyvin tyyliisi! :) itse kuulun siihen osaan, joka ei tälle klassikko kuosille lämpene. Sopii muille ja tiettyihin laukkuihin. Mutta ei itselle. Omat Vuittonit ovat joko Damier Ebene ja Famier Azur! Seuraava laukkuhaave on listalla, Mulberryn Lily ja hopear detkut :) tämän lupasin itselleni valmistujaislahjaksi ja tarkoitus olisi tämä hankkia ennen kesää jos löydän!

    • OI ihanaa! Hyvä kun osaat miettiä, että itseäänkin saa ja pitää välillä palkita. :)

  • Saara

    Juu välillä aivan surettaa, miten moni laukku (ja kengät) jää vaille käyttöä lapsiarjen kanssa! Noh, ehkä joskus taas on kädet vapaat laukun kantamista varten.

    • Sama homma… erityisesti kenkäni surettavat :D Mutta ne olen osatnut Keski-Euroopassa asuessani eikä Suomen olosuhteissa usein pysty edes avokkaita käyttämään. Saati sitten lapsiarjessa :D