CATEGORIES

Lakusuu

2.5.2018

*Kaupallisessa yhteistyössä Fazer x Bestseller*

Ulkosuomalaisena sitä ikävöi hyvän ruisleivän lisäksi eniten suomalaisia makeisia. Kun saimme vieraita Suomesta ja meiltä pyydettiin tuliaistoiveita, oli toiveiden listalla aina ruisleipä, Fazun sininen, salmiakki ja laku. Nyt taas Suomessa asuessa nautimme siitä, että näitä kaikkia saa helposti lähikaupasta. Kun haluan herkutella makealla, on oma valintani useimmiten joko suklaa tai lakritsi. Minusta lakun on oltava suussasulavan pehmeää, jotta se on herkullista. Fazerin Soft Original ja Soft Caramel lakupussit ovat suosikkejani ja nämä Lappeenrannassa valmistettavat lakritsit omaavatkin samettisen purutuntuman. En tiedä oletteko jo ehtineet kokeilla, mutta myös Fazerin suklaakuorrutteiset lakupallot aiheuttavat melkoista koukuttumista. Pehmeä lakritsi saa kuorrutteen perinteisestä Fazerin sinisestä ja niiden yhdistelmä on suklaata rakastavan lakusuun unelma.

Kun lapset menevät nukkumaan, on se minun ja mieheni yhteistä aikaa. Katsomme yhdessä sarjoja ja saatamme herkutella makeisilla. Irtokarkeissa meillä on suhteellisen erilainen maku (esim. minä rakastan kirpeitä karkkeja ja hän ei niistä välitä), mutta rakkauden suklaaseen ja lakuun jaamme. Ensimmäisestä kerrasta oppineena ostan nyt molemmille omat Fazer Chocolate & Liquorice -pussit. Ne katoavat muuten aivan liian nopeasti parempiin suihin.

blouse VERO MODA
pants VERO MODA
dress VILA

Viime kuussa julkaistiin lakusta inspiraationsa saanut mallisto #uusimusta, joka saapui Vero Moda, Jack & Jones ja Vila liikkeisiin. Malliston mustavalkoinen ilme on tyylikäs ja ajaton. Ajankohta sille on erinomainen raikkaan polka dot- sekä raitatrendin vallitessa. Kyseistä mallistoa on saatavilla niin pitkään kun tuotteita kaupoissa riittää.

Postauksen loppuun minulla on ilo julistaa arvonta. Kun kommentoit tähän postaukseen millainen laku on suosikkisi (esim täyteläku, kuorrutettu, aromikas vai perinteinen?) voit voittaa itsellesi paketin erilaisia lakuja ja #uusimusta malliston vaatteita. Jopa kolme onnekasta voittavat itselleen tämän tuotepaketin. Joten jos olet laillani lakusuu sekä klassisen mustavalkoisen tyylin ihannoija, on tämä sinun arvontasi! Jätä kommenttisi 16.5.2018. mennessä ja olet mukana kilpailussa. Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.

Kuvat Kira Kosonen

543 comments

Leave a Reply to Maria Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • hilda hissu

    Perinteinen laku on parasta :)

  • Ooh pehmeä ja tuore täyte-suku- tai vadelmalaku on niiiiin hyvää! Tällä hetkellä en lakua raskauden takia saa syödä, mutta panttaankin niitä sitten sinne loppukesään ;)

  • Minna P

    Perinteinen on suosikkini ja täytelakuista esim. sitruunalaku. Mukana arvonnassa. Mielelläni ottaisin uudistusta vaatekaappiini :)

  • Sannamarianna

    Tavallinen musta laku on parasta!

  • Sanna

    Suklaalla kuorrutetut lakut <3

  • Anniina

    Juuri tuo taskuun sujahtava täytelaku! :)

  • Sylvia

    täytelakut 4ever! <3

  • Maisa

    Täytelaku ja niistä ehdottomasti sitruunalaku! Se on aina ollut perinteinen minun ja isäni yhteinen herkku!

  • Hanna

    Ihana toi raidallinen mekko! Täytyy ehkä kipittää Vilaan sovittelemaan…

    Suosikkilakuja on ihan perinteinen, sekä suklaalla kuorrutetut. Jälkimmäisiä ei voi kotiin ostaa, koska pussi katoaa alle aikayksikön.

  • Riikka

    Laku on niin hyvää. Perinteinen on suosikki. mutta joskus täytetyt on hyviä kuten sukulaku tai sitruunan makuinen ?
    Perinteisessä mahdollisimman pehmeä ja sormet tahmaava ?

  • Emmi

    Fazerin soft caramel kuuluu omiinkin lemppareihin. Aivan täydellistä!

  • Perinteinen lakritsi on parasta :)

  • Sonja Salminen

    Sukulakut ja Fazerin suklaakuorrutteiset lakut <3

  • Jensku

    Parasta on pehmeä perinteinen laku ?

  • Noora

    Perinteinen laku, NAM!

    Mä oon aina välillä katellu noita “paperipussi” housuja ja nyt kyllä pitää mennä kokeilemaan noi mustat! Ihan superkivan näköiset!

  • Lauranen

    Perinteinen laku tietenkin! Oma irtokarkkipussi on melkein aina lähes täysin musta :D

  • Tiina

    Perinteinen pehmeä laku tai mintun makuinen täytelaku. Todellisuudessahan kaikki lakut ovat minun makuuni… :D

  • Juuli

    Uuh, olen varsinainen sokerihiiri ja syön karkkia usein. Jos nyt en ihan päivittäin, niin useamman kerran viikossa. Olen kuitenkin aika nirso karkkien suhteen. Jos tarjolla on mielestäni pahoja herkkuja, voin hyvin jättää ne väliin. Ostoslistalla minulla on joko fasun sininen tai hedelmänamit. Uusin herkku on Kouvolan laku. Ai että, miten ihanaa on tuore, pehmeä laku. Vastaan siis, että lakuista paras on perinteinen ilman täytteitä. Jo edesmennyt äitini oli muuten myös lakuihmisiä. Hän tosin jätti pussin auki ja lakut kuivumaan ennen syöntiä.. saattaa olla, että veljeni kanssa joskus ehdimme tyhjentää pussin, ennen kuin äiti ehti saada lakut kuivumaan ja kovettumaan.:P

  • Anna-Maria

    Apua, suklaalaku ja tuore perinteinen laku on parhaita – en osaa valita vain yhtä suosikkia?

  • Mikaela

    Ykkössijan voittaa perinteinen laku, mutta ah miten hyviä ovat noi lakusuklaapallotkin!

  • Perinteinen laku, ehdottomasti!!!!!

  • Kirsi M

    Perinteinen laku, ehdottomasti

  • Sarinna

    Laku on lempiherkkuni, erityisesti täytelaku.

  • Ellun kanat

    Täytelaku

  • Essi

    Suklaalla päällystetut lakut on parhautta mutta muutkin menee ?

  • Oi, aivan ihana arvonta! Molemmat asut ovat tosi kivoja, täytyy käydä liikkeissä katsastamassa :) Ja lakuista suosikkini on ehdottomasti perinteinen!

  • Sarita

    Rakastan lakua ❤ kaikessa muodossa!! Lemppari kuitenkin täytelaku!!

  • Satu

    Täytelaku ehdottomasti!!

  • minea_

    Oii, laku on kaikissa muodoissaan suurta herkkua, mutta ihan kaikkein parasta on tavallinen, perinteinen, musta, tahmea laku!!! <3

  • Sara

    Oi! Laku on superhyvä joka muodoss, mutta ehkä kuorrutettu on paras ;)

  • Siiri

    Tykkään kaikkein eniten täytelakuista, mutta myös perinteinen kuuluu suosikkeihini.

  • Mimi

    Perinteisiin nojaten, nostalginen peruslaku on parasta. Äitini opetti minut pitämään siitä. Kyllä suklaisetkin maistuvat. Musta-valkoiset vaatteesi näyttävät kuvissa kauniilta.

  • Iina

    Perinteinen :)

  • HM

    Suklaalla kuorrutettua lakua sen olla pittää?

  • Amanda S.

    Olen perinteisen lakun ystävä. Täytelakut maistuvat myös. Ja uutuuksia kokeilen mielelläni!

    • Soile

      Perinteiset, tuoreet ja hieman tahmaiset lakut ovat parhaita! ?

  • Hanna

    Perinteinen laku ehdottomasti! Ja aivan ihana tuo polka dot paita!

  • annu

    Perinteinen :)

  • Anna

    Suklaalakut on herkkuja, mutta kyllä salmiakkilaku vie silti voiton!

  • Nipsnaps

    Suklaakuorrutetut lakut on suosikkejani Mut kaikki maistuu!

  • Nuutsa

    Suklaalla päällystetty laskut on ihan parhaita. Eilen just söin ja pussi tyhjeni melkoisen nopeasti ?

    • Nuutsa

      Kiva ennakoiva tekstinsyöttö ? Lakuja syön kyllä suklaalla päällystettyinä en laskuja ??

  • Riina

    Kaikki laku maistuu kunhan on tuoretta! Suklaakuorrutteinen taitaa silti nousta yli muiden.?

  • Sari P

    Suklaalaku tai sitten salmiakilla maustettu :)

  • JenniJ

    Oi miten rakastan lakritsia. Perinteinen paras mutta täytelakuja myös monesti laukussa ??

  • Kati

    Perinteinen laku ?

  • Lakulover

    Perinteisen kannattaja täällä!

  • Anna

    Vitsi mikä arvonta perinteisen lakun sekä mustavalkoisen pukeutumisen vannoutuneelle käyttäjälle!

  • Juulia

    Täytelaku tai suolapäällysteinen laku. Ehkä mixinä vuorotellen!

  • riiri

    Irtopähkinähyllyssä myytävät kaikki päällystetyt lakut tai sitten ihan vain täytelaku!

  • Annaaaa

    Perinteinen on lempparini

  • Jenni

    Suklaakuorrutteinen on ihan lemppari!! :)

  • Sandy

    Juuri tuo suklaakuorrutteinen laku on to die for! ?

  • Elsiemilia

    Suklaalla kuorrutettu laku! <3

  • Karoliina

    Oma suosikki on ehdottomasti suklaalla kuorrutettu lakritsi!

  • Essi

    Perinteinen!

  • Kaisa

    Suklaalla päällystetyt lakut on parasta :)

  • Nelliina

    Sanon vain WAU! Mukana.

  • Emilia

    Lempparini ovat Fazerin perinteiset soft original lakut. <3

  • Mira

    Perinteinen laku!

  • Helena

    Perinteinen laku on suosikkini! Hyvänä kakkosena suklaalakut, kuten Pandan suklaatäytelaku ja Fazerin sukulaku.

  • Sannah

    Perinteinen ja salmiakkilaku!

  • Sirpa

    Perinteinen, tuore, hampaisiin tarttuva laku!

  • Mar

    Tykkään suklaalla kuorrutetuista lakuista. Nättejä vaatteita! :)

  • HeidiS

    Ihan jo lapsuudestani asti tuo Fazerin perinteinen laku on vienyt sydämeni näin aikuisuuteen asti, HeidiS

  • Janika

    Suklaapäällysteiset lakut ovat lemppareitani.

  • S.

    Suklaalla kuorrutettu laku. :)

  • Juulia

    Perinteinen pehmeä laku on ehdottomasti suosikkini!

  • Leena

    Perinteinen tai Bisbis! ?

  • Henni

    Suklaapäällysteiset lakut ovat parhaita! <3

  • Sandra

    Kaikki laku ja suklaa maistuu! Sukulaku parasta.

  • Emma

    Moi!
    Suklaapäällysteiset lakut on parhaita! :)

  • Eeva

    Suklaapäällysteiset ovat minun lemppareita.

  • Sienna

    Perinteinen on lempparini!
    Kiva arvonta :)

  • PP

    Suklaalla kuorrutettu lakritsi on aivan liian herkullista!

  • Jansku

    Nam! Perinteinen laku on suosikki :)

  • Tinde

    Tuore pehmeä perinteinen laku ja sukulaku on suosikkini <3

  • Veera

    Fazerin turkinpippuri täytelaku parasta! :) Sopiva “pikkuherkku”, kun tekee mieli jotain hyvää.

  • Kata

    Perinteinen laku on suosikki! Toisena tulee sitten täytelakut. Harvemmin lakuja tulee ostettua, en tiedä miksi, vaikka ovat hyviä :)

  • Liibalaaba

    Täytelaku!?

  • Riina

    Fazerin chocolate & liquorice on totaalisesti vienyt sydämeni! Muutoinkin Fazerin lakut on ykkösherkkuja, ja plussaa niissä myös kaunis ulkoasu.

  • Jenna

    Täytelakut ja Fazerin Soft Caramel ovat lemppareitani <3

  • Anis

    Perinteinen laku on ikisuosikkini!

  • Else

    Perinteinen pehmeä laku ja myös nuo suklaalla kuorrutetut suurinta herkkuani ??

  • Lotta

    Ah, ihan perinteinen Pandan laku. Täällä Tanskassa myydään “finsk lakrids” nimellä lakua, mutta ei ole Suomessa tehtyä eikä muistuta sitä ihanan pehmeää suomalaista lakua. Joten sitä hamstrataan kassikaupalla lomilla Suomessa!

  • Kirsi

    Kaikki lakut kyllä kelpaa, mutta täytelaku erityisesti :P

  • Laura

    Suklaalakut sekä turkinpippurilakupatukka ovat suosikkejani! :)

  • Suvi Saastamoinen

    Täytelakut maistuu aina. ?

  • Jenna

    Pehmeä perinteinen laku on ehdottomasti mun lemppari!

  • Noora r.

    Täytelakut ovat lemppareita. Myös salmiakkikuorrutteiset lakupallot ovat koukuttavia ? #uusimusta vaatteet ovat kyllä niin ihania ja ajattomia ja sopivat niin kesään kuin talveenkin.

  • Henna

    Täytelakut! Sukulakut ja vadelmatäytteiset on namia!

  • Lena

    Perinteiset lakut ovat parhaita, suklaapäällysteiset tulevat hyvänä kakkosena ☺️

  • Marsku

    Täytelakut! Jotka harmillisesti nyt raskauden takia pannassa..

  • Johanna B.

    Miten makea arvonta! Ulkosuomalaisena herkkusuuna on pakko osallistua, sillä täällä jos missä kaipaat niitä maailman parhaita nameja, joita vain Suomessa osataan valmistaa.
    Suosikkilakuni on ehdottomasti pehmeä perinteinen, mutta tuo suklaakuorrutteinen pallero pääsee kyllä seuraavalla Suomi-reissulla taatusti testiin. Drool…

  • Sipe

    Täällä myös lakusuu! Perinteiset pehmeät lakut ovat suosikkeja! Ihania mustavalkoisia vaatteita ?

  • Emilia

    Ehdottomasti ihan perinteinen laku!! :)

  • jasmi

    Suklaalla kuorrutettu laku on ehdottomasti suosikkini :)

  • Marika

    Ehdottomasti perinteinen tuore laku! Toisaalta, laku+suklaa yhdistelmä ?

  • SAMP

    Jugurttipäälysteiset lakut irtokarkkilaareilta: Halleluja!!

  • Meri

    Täytelakut ovat hyviä, samoin suklaalla kuorrutetut!

  • Sini

    Täytelakutkin maistuvat, mutta suosikkini taitaa silti olla perinteinen TUORE laku ?

  • Henna

    Perinteinen lakritsi ehdottomasti!

  • mirdie

    No nyt on arvonta minun makuuni! Nam! Mun lemppari on suoraan sanottuna kaikki. Syön lakritsia ja salmiakkia, oli se millaista tahansa. <3

  • Kikkakoo

    Laku kuin laku, kaikki menee, aah.

  • TanjaM

    Täytelakut ja perinteinen maistuu mulle.Mies ei taas tykkää yhtään joten lakritsipussi saa olla toiselta herkkusuulta rauhassa.

  • Anna

    suklaalla kuorrutettu!!

  • Emppu

    Mun lempparilaku on ehdottomasti se sinisen etiketin Smooth Salmiak! Siinä yhdistyy ihanasti laku ja salmiakki. Jos haluaa oikein revitellä niin se ja Fazerin Tutti Frutti Sour ovat aika täydellinen yhdistelmä ;)

  • Milja K

    Ihanasti toteutetut yhteistyökuvat! Perinteinen laku on suosikkini. Tosin siinäkin tuoreus ratkaisee, sillä lakun on oltava suussasulavan pehmeä :)

  • Jenni

    Suosikkilakujani ovat täytelakut ja kuorrutetut. Esim. se Lakumixpussin keltainen pallo, jonka sisällä suklaakuorrute ja lakupallo on ykkösherkku :D Lisäksi vadelmatäytelaku on namm :P Olikohan se sinun instastoryssa jossa jo aiemmin ihastelin noita #uusimusta vaatteita! Ihana pallopaita-asu ja tuo raitamekko <3<3

  • Viivi

    Ihania vaatteita! Perinteinen pehmeä laku on lemppari. :)

  • Salla

    Tuntuu ihan mahdottomalta valita suosikkia, kun lakuja tulee syötyä kyllä kaikissa muodoissa! Luulen, että täytelakut vetää nyt kuitenkin pisimmän korren. :)

  • Katja

    Lakut on ihan parhaita, suklaalaku on ehdottomasti parasta vaikka hyvänä kakkosena kyllä tulee ihanan pehmeä peruslaku.

  • Jutta

    Voi mitä ihania uutuuksia? Lakut on meillä kans vakiona tulijaislistalla! Kaikki on kyllä hyviä mutta perinteiseen ei kyllä koskaan kyllästy!?

  • Mari

    Täytelakut ja suklaalakut!

  • Kati

    Parasta on suklaakuorrutettu laku, mutta kaikki menevät kyllä parempiin suihin. Todella kivoja vaatteita, kaikki näistä tulisi käyttöön!

  • Anna

    Perinteinen pehmeä fasun laku on ihan paras! ? maistoin viime viikolla ekaa kertaa noita Chocolate & Liquorice-lakuja ja OMG, ihan huippuja, en tajua miten en ole ennen niitä löytänyt…

  • Viivi

    Ihana postaus! Rakastan yksinkertaisen tyylikkäitä mustavalkoisia vaatteita ja rakastan chocolate&liquorice-pusseja. ? Pakko käydä jo tänään ihastelemassa malliston vaatteita livenä, tuo mekko olisi täydellinen kesäksi!

  • julia

    Kuorrutettu laku ehdottomasti:)

  • Riikka-Maria

    Täytelaku, niin hyvää! ?

  • PolaPoola

    Tuore Kouvolan lakritsa.

  • Kikaltsu

    Kyllä vain perinteinen (pehmeä) laku on se paras :) Vaikka lakritsi kaikessa muodossaan uppoo ?

  • Jonna L

    Ehdottomasti täytelaku. Näin raskauden viimeisinä päivinä sitä sairaalakassissa odottavaa lakupussia himoitsee jo vesi kielellä, kun on 9kk ollut ilman?

  • Katariina

    Pakko myöntää että en kauheasti välitä lakritsista, tykkään eniten kirpeistä karkeista ? mutta nuo vaatteet on niin ihanat, etenkin tuo Vilan mekko, jota olen kuumeisesti yrittänyt netistä etsiä, ja koska en löytänyt, niin kokeilen sitten arpaonnea! Satutko tietämään tuleeko se Vilan nettikauppaan?

    • Nettikaupasta en ikävä kyllä tiedä? mutta liikkeissä kyllä on!?

  • Maria

    Sitruunaisella valkosuklaalla kuorrutettu laku on paras!

  • Hanna

    Kyllä suklaakuorutetut lakut on vieny täysin mun sydämen! Ne vaan aina katoaa niin äkkiä johonkin…

  • Lauruskainen

    Kaikki lakut, jos pitää yksi valita, niin paras on ehkä sellainen perinteinen super tuore ja pehmeä laku ? nam..

  • Sanniba

    Iiik! Tää on niin mun arvonta!! Rakastan lakua yli kaiken, ei ole mitään sen voittanutta herkkua. Kehitin viime vuonna aivan järjettömän hyvä lakukstikkeen, jota vetelinkin sitten ihan sellaisenaan, ilman sitä varsinaista lautasen täytettä. Ja musta-valkoisuus on vaatteissa just se mun juttu. Näille olen uskollinen. ?

    • Sanniba

      Iiik! Tää on niin mun arvonta!! Rakastan lakua yli kaiken, naturelina ei ole mitään sen voittanutta herkkua. Kehitin viime vuonna aivan järjettömän hyvä lakukstikkeen, jota vetelinkin sitten ihan sellaisenaan, ilman sitä varsinaista lautasen täytettä. Ja musta-valkoisuus on vaatteissa just se mun juttu. Näille olen uskollinen. ?

  • LauraS

    Perinteinen on mun suosikki!

  • Johanna

    Perinteinen laku on ehdottomasti lempparia, sellainen oikein pehmeä!

  • Katariina

    Ehdoton lempparini on joko täyteläinen ja samettinen perinteinen laku tai salmiakkilaku! <3

  • Säde

    täytelaku on parasta!

  • Rittimaa

    Perinteinen laku on ylivoimainen ykkönen!

  • Anu

    Perinteinen on paras ??

  • Caro

    Ei ole perinteisen lakun voittanutta <3

  • Saana

    Mun suosikkini on täytelaku, aina ja ikuisesti!

  • Lotte

    Kuorrutetut lakut!!

  • SonjaM

    Perinteinen on oma valintani.

  • Linda

    Perinteinen on paras :)

  • Maisamiisa

    Melkein kaikki laku kelpaa, perinteisistä suosikki on Kouvolan lakritsi <3

  • Pauliina

    Suklaakuorrutetut lakukuulat ehdottomasti ?

  • Henna

    Suklaalla kuorrutettu – siinä yhdistyy kaksi suosikkiherkkua!

  • Elina

    Perinteinen pehmeä ja tuore laku on kyllä parasta ! <3

  • Jokunen

    Pandan lakupalat ja nuo Fazerin suklaalakut vie voiton. Harmi kun nyt raskaana ollessa niitä ei saa syödä.

  • Rosa

    Kuorrutettu!

  • Maria Muurimäki-Ryynänen

    Perinteinen laku ja salmiakkilaku

  • Kiikkuuu

    Täytelakut on lemppareita <3 En ole vielä koskaan maistanut lakua, mistä en tykkäisi! 95-vuotiaan mummoni kanssa pidämme "tyttöjeniltoja" höpöttelemme, katselemme telkkaria ja syömme lakua <3

  • Outiju

    Gluteeniton lakristi, mutta vanhemmille ostan herkullista täytelakua.

  • Kirsi

    Perinteinen on paras, vaikka kaikenlainen lakritsi kelpaa. Lakritsi ja salmiakki ovat ainoat makeiset, joita syön, kaikki muu on liian makeaa minun makuuni. Siksikin tämä kisa ilahdutti vannoutunutta lakumieltäni. :)

  • Ssss

    Isäni on aina ollut suuri lakujen ystävä ja pienenä tuli häneltä näpistettyä lakuja kerran jos toisenkin. Suosikkejani ovat aina olleet täytelakut, mutta nyt muutama vuosi sitten löysin myös suklaalla kuorrutetut lakut. Ah mikä taivaallinen yhdistelmä.

  • Ninis

    Oi, mikä pallopaita! Voisin hyvin kuvitella kaikki postauksen mu-va vaatteet kaappiini – tietty lakutkin ovat omaan makuun!

  • Katri

    Ehdottomasti perinteinen pehmeä laku sekä kaikki täytelakut❤️

  • Janika

    Suklaalla kuorrutettu laku on ykkönen! :)

  • Miia

    Perinteinen laku on niiiin parasta ! Aijaijai, pitääpä lähtee hakeen kaupasta, nyt kun tuli puheeks :P Mustavalkoinen pukeutumistyyli on myös mieleeni :)

  • Viktoria

    Ehdottomasti laku suklaan kera! Mikä mieletön yhdistelmä ? Täytelaku on hyvä kakkonen.

  • Eija

    Suklaalla kuorrutettu laku ?

  • Sari

    Perinteinen laku! Mut kaikki menee!

  • Anna

    Entisenä Fazerin työntekijälle sydän sykkii siniselle suklaalle ja oikeestaan koko firmallekin <3

  • Noora

    Tykkään eniten perinteisistä ja täytelakuista :)

  • Carita

    Kuorrutettu laku!!

  • Henriikka

    Täytelaku ?

  • Mervi

    Täytelakut, etenkin vähänkään salmiakkiset. Myös suklaa+laku-yhdistelmä toimii! :P

  • StiinaP

    Suosikkini on suklaalla kuorrutettu laku, ihan mielettömän hyvää. En juuri välitä muista herkuista, mutta laku ja suklaa..niitä on saatava säännöllisin väliajoin, mieluiten joka päivä edes vähän. :)

  • Vera

    Rakastan oikeastaan kaikenlaisia lakuja, mutta paras on suklaalla kuoruttettu lakupallo <3

  • Heidi

    Perinteinen laku on ehdoton suosikki!

  • rar

    Perinteinen laku, mutta niillä rei’illä varustettuna :D en tosin sanoisi ei suklaakuorrutteisille lakuillekaan..

  • Johannam

    Suosikkeja perinteiset suklaa- ja valkosuklaakuorrutetut lakut!! ?

  • Koo

    Nam perinteinen laku ?

  • Mia

    ?? suklaakuorutetut lakunpalat sekä sitruuna täytelaku on top 10:ssä ??

  • Elina

    Perinteistä lakua ei voita mikään?

  • NellaM

    Täytelaku tai kuorrutettu ehdottomasti!

  • Kirsi

    ❤Suklaalaku! ❤ Ihana laku-mallisto!

  • Heidi Kilpelä

    Rakastan suklaalla täytettyjä ja kuorrutettuja lakuja <3
    P.S. Upeat ja niin fressit nuo sun uudet hiukset

  • Mirja

    Perinteinen laku ?

  • Karla

    Ei vitsi olisi niin huippua voittaa!!! Ulkosuomalainen kun olen niin laki himottaa aina älyttömästi ja sitä ei niin vain saa. Tosin, Espanjassa joistakin kauppista saa pepe lakupatukoita ja sitten niitä oransseja pandan lakumix pusseja, mutta ei aina ole saatavilla. Mä rakastan kaiken tyyppisiä lakuja, kunhan on pehmeää ja sellaista suussasulavaa! Täytelakut on kyllä pop. Ja kuorrutet myös! En osaa päättää. Rakastan lakua ja suklaata.

  • Jade

    Hih, ehdottomasti perinteinen, täyte ja kuorrutettu eli ihan kaikki ?

  • Anskuuu

    Ehdottomasti ihan se perinteinen laku, nam!

  • Emmiina

    Täällä kans yksi lakuhullu! Perinteinen on parasta, mutta ne uudet suklaapallerotkin on herkkua!?

  • Suvi

    Suklaakuorrutteinen laku.

  • Marjo

    Suklaakuorrutettu on paras. Laku + suklaa = Herkku ?

  • Jaska

    Perinteinen ja täytteellä olevat lakut on pop!

  • Terhi

    Ihana arvonta, johon mielelläni osallistun. Niin ikävä suomalaisia herkkuja… Lakritsin ja suklaan yhdistelmä on täydellinen!!!

  • Jagu

    Täytelakut on lemppareita. Täytteenä mieluiten salmiakin tai suklaan makuista. :)

  • Suklaakuorrutettu laku <3

  • Saara

    Kaikki lakut menevät, mutta parasta on täytelaku! Ihana tuo Vilan raitamekko!

  • Sanna

    Perinteinen!

  • Peppina

    Suklaalaku on ihan paras!

  • Tuisku

    BisBis

  • Karoliina

    Lakuja enemmän olen ihastunut noihin malliston vaatteisiin! Mutta lakuillekin löytyisi varmasti herkuttelijoita ihan läheltä. ?

  • Jessica

    Täytelaku kuuluu ehdottomasti lemppareihin, hyvä kirja ja täytelakuja, se on parhautta se! ❤️

  • Martinas

    Ah, tuoretta perinteistä lakua ei voita mikään.
    Itsetehtynä myös aivan taivaallista ;)

  • Maiju

    Olen melko kaikkiruokainen mitä lakuihin tulee (:D) mutta tällä hetkellä nuo fazerin suklaakuorrutteiset lakut on kyllä ehdoton suosikkini :)

  • Josku

    Perinteinen laku sekä tietysti kaikki missä on suklaata <3
    Noi sun uudet hiukset on aivan ihanat ?

  • Heta

    Oih, nuo suklaakuorrutetut lakupallot on parhaita!

  • Laura

    Perinteinen!! <3

  • Tea

    Suklaalla kuorrutetut lakut on parhautta!

  • Essi

    Ehdottomasti täytelaku! :)

  • Emilia

    Suosikkejani ovat perinteinen pehmeä laku sekä suklaalla kuorrutettu :)

  • Nette

    Suklaalla kuorrutettu laku on parasta! Ja nuo Fazerin on täydellisiä! Heti ensikerrasta jäin koukkuun <3

  • Maria M

    Suklaalla kuorrutettu laku on ehdoton suosikki. Mukana ihanassa arvonnassa.-)

  • Inkku

    Täytelakut ovat suosikkejani. Nuo suklaalla kuorrutetut lakut kuulostavat myös ihanilta; vielä hetki pitää malttaa näin raskauden viimemetreillä :)

  • Anna

    Perinteinen lakritsi!

  • Riitta

    Täytelaku on suosikkini? Kiva arvonta!

  • Suvi

    Pehmeä laku on oma lempparini ja myös ruotsalainen poikaystäväni rakastaa lakua ja salmiakkia. Hän ei liikoja herkuttele mutta lakujen suhteen itsehillintä katoaa kullallani ihan kokonaan! Ihania kuvia muuten jälleen kerran!

  • Oona

    Suklaan ja lakritsin yhdistelmä ei ikinä petä! Vaikka tykkäänkin kaikista mahdollisista lakuista :)

  • Anniliiini

    Kiva arvonta, mukana tietty!

  • Niina

    Ah, laku on niiiin parasta, kaikissa muodoissaan! Mutta kyllä ykkösenä makuvaihtoehdoista on se ihan perinteinen ja tuore laku :)

  • Kesäheinä

    Suklaalla kuorrutettu laku on suosikkini.

  • Annam

    Perinteinen laku!

  • Tiina

    Itse en niin välitä lakusta ja salmiakista, mutta jos joskus valitsen lakua ni kyllä se on täytelaku ja mielellään suklaamakuisena?

  • Essi

    Kiva yllätys ois. :)

  • Heidin

    Suklaalla kuorrutetut lakut❤️❤️

  • Sanna

    Täytelaku! :)

  • Maarit

    Laku suklaatäytteellä!

  • Kati

    Perinteinen laku on ihan best!

  • Mari

    Täytelaku! <3

  • Hannaa

    Mä olen perinteisen lakun ystävä ?

  • Helena

    Perinteinen pehmeä laku ❤

  • Linda Brand

    Mun lempparikarkit on juurikin ne Fazerin suklaalla kuorrutetut lakupallot ?

  • NiinaK

    Apua, voiko sanoo et kaikki lakut :D

  • Annukka

    Nam, nuo Fazerin erilaiset lakut on kyllä herkkuja! Lemppareitani ovat suklaalla kuorrutetut lakut, mutta pidän myös perinteisistä ja merisuola-twististä.

  • Hande

    SUKLAALLA KUORRUTETUT LAKUT JA TÄYTELAKUT LÄHTEVÄT USEIMMITEN KAUPASTA MATKAAN :)

  • Ansku in Ireland

    Kaikki eri versiot maistuu!! Täällä myydään joskus terveyskaupoissa suomalaista lakua ja ostan kun tulee suomikarkkia ikävä ? suklaapäällysteinen on ikisuosikki!

  • Moonika

    Täytelakut on lemppareita! :)

  • milja

    Perinteinen laku?

  • Kahden pikkuneidin äiti

    Aivan ihania kuvia! ? Nuo uudet suklaakuorrutteiset ovat kyllä parhaita.

  • Jutta

    Täytelaku on suosikkini ?

  • Saj

    Suosikkini on salmiakkilaku. Myös Fazerin suklaalla kuorrutetut maistuu ?

  • Kjm

    Suklaalla täytetty laku on nam <3

  • Kertu

    Tykkään täyteläkuista. Pitäisikö menna huomenna kauppaan…

  • Ilona

    Täytelaku on suosikkini.

  • Johku

    Suklaalla kuorrutettua lakua ei ole voittanutta! :)

  • Jenni

    Täytelaku ehdottomasti ?

  • Johanna

    Täytelaku on parasta, erityisesti salmiakin maku yhdistettynä lakuun on mun makuun.

  • Tiina

    Täytelaku ?

  • Marika

    En osaa valita, sekä perinteinen että kuorrutettu ovat suosikkeja :)

  • M

    Mun heikkous on nykyään juuri nuo Fazerin Chocolate&Liqourice -suklaalakupallerot. Kokonainen pussi menee huomaamatta…

  • Heljä

    Kaikki lakut ovat herkkua! Mutta jos valita täytyy, pehmeät täytelakut ovat parhaita.

  • PiaK

    Liputan perinteisen pehmeän lakun puolesta.

  • Jeni

    Molemmat lakut maistuvat liiankin hyvin. Täytelakut on suurta herkkua, mutta tietyt tilanteet vain vaativat perinteisen lakritsin <3

  • Vimmms

    Perinteinen laku on lemppari:)

  • Mielettömän makeat kuvat <3

  • Camilla

    Rakastan lakua, nam!! Varsinkin perinteinen on vain yksinkertaisesti niin hyvää. :)

  • Tykkään eniten suklaalakusta :)

  • Marita

    Ehdottomasti perinteinen pehmeä laku <3 mukana arvonnassa! :)

  • anna s.

    Perinteinen laku on parasta :)

  • Katri

    Perinteinen pehmeä laku on parasta! Suklaakuorrutteinen toimii myös.

  • Siniaamu

    Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kun opetan mikä- ja joka-pronominien eroa, vakiovirkkeeni on: “Laku on parasta, mitä tiedän”. Mikä-sanaa käytetään siis superlatiivin yhteydessä. Virke kuvastaa samalla suurta rakkauttani: olen monessa aika kurinalainenkin, mutta lakua en vain voi vastustaa – koskaan! Suosikkejani ovat täytelakut ja kuorrutetut lakut. Onnekseni tämä on perheessäni vain minun intohimoni ja saan syödä kaiken itse. Taipumuksestani huolimatta olen ainakin vielä toistaiseksi 50-kiloinen keiju. :)

  • Anna

    Ah, suomalainen lakritsi on kyllä parasta! ? ihana postaus!! Tästä tuli hyvä mieli?

  • Inga Kostamo

    Ehdoton lempparini on Fazer Chocolate & Liquorice ??

  • Mariella

    Pinkki-musta vadelmalaku iskee suoraan sydämeen!

  • tinja

    Suosikkini on ehdottomasti täytelaku <3

  • Siiri

    Perinteinen laku on oma suosikkini, less is more! :)

  • Kaisa

    Oi lakut ovat vain niiin hyviä. Suosikki on ehdottomasti perinteinen pehmeä laku ilman mitään täytteitä. ?

  • Susse

    Suolaiset lakut, joissa on potkua :) noitapilli on hyvä myös .. tollanen suklainen laku on varmaan kans maistuva. Ja kyllä..mustavalkoinen tyyli iskee aina!
    Ihanasti sopii sinulle tuo Vilan mekko!
    Ja täytyy vielä kehaista,että;kauniit nuo sinun “uudet hiukset”

  • Essichka

    Oijoi täytelaku tai ei mitään

  • Annika

    Suosikkini on suklaapäällysteinen laku. ?

  • Sonja

    Lempparini on ehdottomasti suklaalla kuorrutettu laku :)

  • Heidi

    Lakut on niin parhaita! Täytelakut ovat oma suosikkini, jotka toimii aina! Aikuisella iällä olen näihin herkkuihin hurahtanut, nam!

  • Lotta

    Oi, itse en voi enää nykyisin syödä lakua gluteenin vuoksi, mutta kyllä heti muistui mieleen perinteisen lakun suussasulavuus. Ja lakusuklaayhdistelmä, nam! Näytät upealta kuvissa, niin raikkaat vaatteet ja toi uusi tukka, sopii sinulle todella kauniisti!

  • Kaisu

    Ah, suklaa ja laku yhdessä on parasta!

  • Emmi

    Täytelaku!!

  • Mirja

    Tykkään sekä täyte- että tavallisesta lakusta.

  • Elisa

    On niin kivan näköisiä vaatteita ja herkkuja, että pakko osallistua! :) Kaikki lakut menee, lemppareita ovat kaikki kuorrutetut, on se kuorrutus sitten suklaata, valkosuklaata tai jogurttia.

  • Mardu

    Tuore, pehmeä laku on herkuin ?

  • Suvi

    Kaikki käy, mutta suklaalla kuorrutettuna on kyllä huippua!

  • ?

    Perinteinen, sen kanssa yhtä aikaa suuhun pala Fazerin sinistä, puhdas taivas!?

  • Mimi

    Kuorrutetut lakupallot on ihan hullun hyviä! Eli siis suosikkini :)

  • Mel

    Mukana ollaan, suklaa+laku yhdistelmä on ihan parasta ;)

  • Sara

    Perinteinen!

  • Miimai

    No se suklaa kuorrutteinen laku on aivan parasta! Nam!

  • Johanna

    Fazer Chocolate & Liquorice on ihan mun lemppari!

  • Fridayblues

    Oi lakut on suosikkeja täälläkin! Riippuen tilanteesta parasta on joko pehmeä normilaku tai sitten joku suklaalakuyhdistelmä. Yllättäen nyt alkoikin tehdä mieli lakua… :)

  • Rakastan lakua ja kaikki käy. Mutta mielenkiintoinen on tämä suklaa-lakuyhdistelmä!

  • Saga

    Ripaus salmiakkia tekee lakun. Hämmästyttävästi salmiakki-maku tekee sen, että lakun vanheneminen ei haittaa, jos se nyt kaapissa koskaan vanheneekaan… toinen ehdoton suosikki on peruslaku. Kauniit pakkaukset, kuten näissä tietysti tekee herkusta vielä herkumpaa.

  • Anna

    Lakusuu ilmoittautuu! Esikoisen odotuksen vuoksi laku on vain tällä hetkellä pannassa, mutta syyskuun jälkeen taas maistuu entistä paremmalta ?

  • Anskusuku

    Suklaakuorrutteinen on suosikkini <3

  • AnSku

    Täytelaku!

  • Maria

    Suklaalla (valko-, maito- tai tumma käy)kuorrutettu on parasta! :D

  • Marita

    Voiko enää lähemmäksi itseäni osua, lakut ja mustavalkoiset asut?

  • Janette

    Täytelaku on oma suosikki :)

  • Ida

    Suklaalla kuorrutettu?

  • MinnaN

    Ihan tavallinen laku on parasta ?

  • Katariina

    Mäkin tykkään eniten pehmeästä perinteisestä lakusta mutta myös suklaakuorrutteiset lakut kutittelevat kivasti makunystyröitä!

  • Tipi

    Ihanan pehmeä perinteinen mutta en kieltäydy myöskään mistään suklaakuorrutteisesta :)

  • Maarit

    Minusta perinteinen tuore pehmeä laku on ollut parasta, mutta nyt suklaakuorrutteinen laku uhkaa pahasti ottaa ykköspaikan :)

  • T

    Suklaalla kuorrutet lakut, esim. Pandan jättisuklaalakupallo tai tässä mainittu Fazerin suklaalaku.

  • Iina

    Mä oon perinteisen lakun ystävä? Laku on mulle se THE KARKKI! Molemmissa raskauksissa lakun himo on ollut TODELLA suuri ja silloin kun lakua ei saisi syödä juuri ollenkaan! Oli kyllä aika kamppailua!

  • Reetta

    Suklaakuorrutteinen laku.

  • -Bruno

    Lempilakuni on ehdottomasti tuo Fazun pussissa oleva, jossa vaaleanruskea neliö keskellä. Ja niin mukana kilapailussa.

  • Essi

    Fazerin salmiakkilaku. Nam!

  • Söin juuri kaksi… viisi….pussillisen Fazerin suklaapäällysteisiä lakritsipalloja. Täysin mahdotonta jättää pussia kesken.

  • Anna

    Täytelaku on mun lempparia!

  • Sannis L.

    Oih, suosikkini on ehdottomasti suklaalla kuorrutettu laku! Ja meillä muuten tuo sama juttu, että omat pussit molemmille, muuten tulee pettymys: joko ne kaikki muka meni?! :D
    Onpa muuten kiva tuo vaatemallisto!

  • Pauliina.K

    Suklaakuorrutettu laku on parasta :) Ja myös laku ihan sellaisenaan!

  • Sanna

    Fazerin salmiakkilaku on mun suosikki!

  • Marjaana

    Mukana – suklaalla kuorrutettu ehkä parasta mitä maa päällään kantaa NAM

  • Elisa

    Suklaan ja lakun yhdistelmä on voittamaton!

  • Krista

    Perinteinen pehmeä laku maistuu, mutta vielä paremmin suklaalla kuorrutettuna. Kaksi lempiherkkua yhdistyy näin toisiinsa :)

  • Sara

    Perinteinen ja erittäin pehmeä laku, tuoreena tietty!

  • Auli K.

    Mukana arvonnassa! Perinteinen laku on ylivoimainen suosikkini.

  • Siru

    Ai että, lakuista meillä tykkää koko perhe :p Suosikkini on vadelmatäytelaku, niiiin hyvää!

  • Ässä

    Suklaatäytelaku. Mukavaa viikon jatkoa sinulle. :)

  • pauliina

    Perinteinen on parasta, ehdottomasti tuo suklaa päällystetty laku menee testiin.

    Yhteistyö malliston vaatteet näyttävät kyllä ihanille!

  • Kaisa

    Tosi kiva arvonta :) Lakuista lempparein on ehdottomasti täytelakut , kuten Sukulaku, ja metrilakut. En voi käydä markkinoilla tai messuilla ilmsan että näitä päätyy kotiin.
    Tuo raitamekko nahkataskuilla on tosi kiva, täytynee käydä sitä sovittamassa..;)

  • Eeva

    Fazerin lakut joissa suklaakuorrute on ihan ehdoton suosikkiherkku!!!

  • Johanna

    Mikään ei voita perinteistä tuoretta lakua ! ?

  • Karoliina

    Sukulaku! :)

  • Elina V.

    Mikä ihana arvonta! Suosikkejani ovat täytelakut sekä suklaalla kuorrutettu laku.

  • Helsssunen

    Sitruunatäytelaku on mun mielestä paras!

  • Saija

    Laku on pop! Laku maistuu ja näyttää hyvältä! Oma ehdoton suosikkini on perinteinen laku, mitä pehmeämpi sen parempi. :)

  • Johanna

    Suklaatäytelaku, mums!

  • Aino

    Perinteisen kakun ystävä olen

  • maamaa.it

    oih ja voih. asun keski-euroopassa ja joulun tuontiherkut ovat kaapeista jo ajat sitten loppuneet. tåä olis niin mua ja mun miestä varten.
    suklaakuorrutteiset lakut <3

  • Maaju

    Suosikkeina sekä täytelaku että kuorrutetut lakut <3

  • Aino

    Se perinteinen pehmeä laku on vaan niiin ihanaa !:)

  • Johanna

    Nuo suklaakuorrutetut lakut on pala taivasta – ehdoton lemppari!

  • Satu

    Laku kaikissa mauissa toimii aina : )

  • Hansu

    Pidän kaikkein eniten ihan perinteisestä lakusta, mutta myös sitruunaiset häviää nopeasti jos niitä tarjolla on ?

  • Ulpukka

    Perinteinen pehmeä laku ja suklaalla kuorrutettu ovat suosikkeja! :)

  • Karkki

    Salmiakkilaku ja perinteinen laku on ovat suosikkejani.

  • Suvikki

    Perinteinen ehdottomasti! <3

  • a

    Suklaalaku ! Nam!

  • Noora

    Perinteinen pehmeä laku :)

  • Niina

    Perinteinen laku on paras!

  • Nelli

    Mukana arvonnassa? perinteinen ja täytelaku kuuluvat suosikkeihin ?

  • Henrika

    Juurikin suklaalla kuorrutettu laku on huippu!!

  • JohannaN

    Ihan normilaku on suosikkini! Mitä tuoreempi sen parempi.

  • Linda

    Täytelaku, mieluiten suklaan ja lakun yhdistelmä ?

  • Anu

    Ei ole salmiakin voittanutta, mutta perinteinen pehmeä laku tulee selvänä kakkosena.

  • Tuumummi

    Suklaapäällysteiset lakut ovat ihania! Ja kyllä tykkään oikeastaan kaikista lakuista.
    Nuo asut ovat sinun päälläsi tosi kivan näköisiä. Eniten tykkään tuosta Vilan mekosta.

  • Arja

    Ihania kuvia! Mun oma suosikki on perinteinen. Itse asiassa asun tällä hetkellä Englannissa ja voin myös kertoa, että välillä iskee niin pahat himot karkkeja ja ruisleipää (oltermannilla!) kohtaan… :) Paikallinen hyvinvointikauppa Holland & Barret tosin myy Pandan muutamaa lakumerkkiä, joten välillä on pakko käydä naapurikaupungissa “ostoksilla” ;)

  • Elli

    Suklaalaku :)

  • Riikka

    Aivan tavallinen laku ❤️ Täytelakuista ainoastaan tuo Fazerin vadelma uppoaa.

  • Herkkusuu

    Tykkään lakusta kuin lakusta, mutta suosikki on joko täytelaku tai kuorrutettu laku. Namskis! :)

  • Sofia

    Perinteinen laku, oi Nam!!

  • Erppa

    Nuo fazerin suklaakuorrutetut lakut on lemppareita! Ei tee tiukkaa vetää koko pussilista kerralla :D

  • Riikka

    Ihana arvonta! Suosikkini on perinteinen laku.

    P.S. Olen koukussa teidän podcastiin, olen kuunnellut teidän podia salilla, siivotessa, ruokaa laittaessa ja koiran kanssa lenkillä.

    • Voi kiitos paljon! Ihanaa kun kuuntelet! <3

  • Marjo

    Mukana.Suklaakuorrutteiset lakut :parhaita!

  • Mintsu

    Täytelakua rakastan! <3 Ja klassinen mustavalkoinen pukeutuminen on ykkösvalintani aina :)

  • HeidiS

    Lakufani täällä hei! Mikään ei voita lakua minun listallani.

  • Heidi

    Ihan perinteinen musta laku on kyl vaan paras, vaikka juurikin nuo suklaapäällysteiset lakut on myös ihania.

  • Mira

    Suklaatäytelaku ???

  • Aada

    Perinteinen on ehdoton suosikkini, niin hyvää!

  • avaruuskenguru

    Ihan perinteinen laku on parhautta! :)

  • Jasmine

    Näyttääpä uutuusmaut herkullisilta! En ole noita ehtinyt vielä maistaa. Oma suosikkini on perinteinen pehmeä laku, tai juurikin kuorrutettu laku.

  • Satu

    Perinteinen, pehmeä laku on paras.

  • Sari

    Erilaiset täytelakut ovat suosikkeja :)

  • -H

    Hei! Ehdottomasti mukana arvonnassa. Vaikea valita perinteisen ja suklaakuorrutteisen väliltä, mutta kyllä se perinteinen varmasti pidemmän päälle voittaa. Vaatteilla olisi ihana piristää työpukeutumista, kun vihdoin koulunpenkiltä päästy työelämään :)

  • Saila

    Mintun makuinen täytelaku on suosikkimakuni.

  • Päivi

    Salmiakkilaku?

  • Jasmin S

    Nam, mikä arvonta! Suklaalakut on mun suosikkeja.

  • Sanna

    Täytelaku on suosikkini!

  • Hanna-Maria

    Ihana arvonta! Mun suosikit on ihan perinteinen (tuore!) lakritsi ja suklaakuorrutteinen lakritsi

  • Nanni

    Suklaatäytelaku tai pehmeä perinteinen, mahdoton valita! ?

  • V

    Mun suosikki on myös suklaalla kuorrutettu laku! Nam <3

  • Eveliina J

    Suosikkini on täytelaku!

  • Marjo

    Pienenä muistan saaneeni lakusuklaa-pussin. Se oli taivaallista. Pandan lakumix-suklaa on nyt yksi suosikeistani,mutta myös perinteinen tuore laku saa veden kielelle.Kiva arvonta!

  • Katjuskainen

    Täytelakut on ihania <3 Kun raskaus on ohi, aion taas herkutella erilaisilla lakuilla! :)

  • Marianne

    Perinteinen laku on parasta!

  • Sirpa

    Suosikkini on perinteinen laku!

  • Giassilina

    En ole kokeillut vielä noita suklaakuorrutettuja, mutta tuore ihanan pehmeä perinteinen laku on suosikki!

  • Jasmin

    Suklaalakut, ne lähtii omana pussinaan, irttareina tai fazun sinisen ja lakupussin yhdistelmänä mukaan kaupasta herkkupäivinä, NAM!

  • Ihan perinteinen laku :)

  • Henriikka

    Täytelaku ?

  • Enni

    Täytelaku, etenkin suklaa ja laku yhdessä! <3 ihania vaatteita!

  • Henna

    Suklaalla kuorrutettu laku?

  • Susa

    Olen todellakin mustavalkoisen tyylin ihannoija ja rrrakastan suklaalla kuorrutettuja lakuja <3 Ne eivät tosiaan kauaa pussissa viihdy ;)

  • Ella

    Mun lemppari on ehdottomasti suklaasalmiakkilaku!

  • Stina

    Ihan se perinteinen laku on lemppariani ja näitä on pakattu sairaalakassiin jo valmiiksi, kun pian pääsen taas herkuttelemaan kunhan kuopus syntyy <3

  • Anna

    Lakusuosikkini on pandan lakumix sekoitus. Täydellinen yhdistelmä herkkuja. ?

  • Iina

    Suklaa+laku yhdessä=aah täydellistä ?

  • Krista

    Täytelakut ja suklaalla kuorutetut lakut ovat suosikeitani, ehdottomasti tässä mukana ?

  • koiris

    Perinteinen on parasta.

  • ruusa

    Pehmeät ja täytteelliset lakritsat. Ne kuorrutetut pallerot taisivat kyllä nousta minullakin uudeksi suosikiksi.
    Ja tosi kivoja vaatteita!

  • Psh

    Perinteinen on paras! Mutta täytettynäkin kelpaa.

  • Janette

    Suklaalaku on ihan lemppari!<3

  • Sara

    Perinteinen laku on paras!

  • Eve

    Perinteinen ja suklaakuorrutettu laku ovat lemppareitani! Nyt raskauden aikana lakut ovat pannassa, mutta syksyllä taas pääsen näiden herkkujen makuun :)

  • Emppu

    Salmiakin makuinen laku on suosikkini <3

  • Maisa

    Täytelaku on paras!

  • Bisous

    Tämän ulkosuomalaisen lemppareita ovat täytelakut :)

  • Seija

    Fazerin Sininen ja lakritsa ovat ihania ja parhaita herkkuja. Siksi valintani on Fazerin suklaakuorrutettu laku.

  • Jenni

    Suklaalla kuorrutettu laku on minun lemppari!?

  • Eea

    Voi mikä arvonta!! ??? Vaikka pidän kovasti kaikista eri lakuista, niin suosikkini on ihan perinteinen peruslaku.

  • Eve

    Suosikkini on ehdottomasti se uusi Fazerin suklaalla kuorrutettu laku! <3

  • Huli81

    Ah, vaikea valinta… Rakastan lakua! Perinteinen pehmeä on aina varma, mutta lakun ja suklaan yhdistelmä myös niin herkullinen. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Marianne

    Suosikkini on ehdottomasti tuo ihana perinteinen Fazerin laku, mutta kyllä nykyään myös tuo suklaakuorrutettu lakupussi päätyy hyvin usein kaupasta matkaani :)

  • Kata

    Minun suosikkini on suklaalla kuorrutettu lakritsi, nam!

  • Sara

    Markkinalakut on parhaita! Mutta rakastan melkein kaikenlaisia lakuja.. :D tavalliset mustat on kans vahvoilla ja pussillinen niitä menee helposti yhdellä istumalla..

  • Salla

    Mukana ollaan! Pandan keltainen täytelakupussi sekä pandan suklaa lakumix ;)

  • Saija

    Suklaalla päällystetty laku on parasta! Mutta myös erilaiset lakumakuyhdistelmät ja ihan tuore peruslakukin on herkkua.

  • JennaO

    Lemppariani on perinteiset lakut, ilman mitään ylimääräistä! En niinkään herkuttele karkeilla, vaan juuri näillä simppeleillä lakuilla. Kuvan vaatteet näyttävät myös tosi kivalta! Olen karsinut vaatekaappiani yksinkertaisempaan ja helposti yhdisteltävään suuntaan, nämä sopisivat myös siihen palettiin mukavasti :)

  • Hanna

    Lakut ovat minunkin suosikkejani – raskausaikana pahinta oli ehkä se, ettei lakuja saanut juurikaan syödä! Nyt onneksi takanapäin, ja kaikki lakut maistuvat varsin hyvin :)

  • Mm

    Tykkään oikeastaan mistä vain lakritsista. Myös salmiakkilakritsi on hyvää. Eli laku kuin laku!

  • Nannak

    Turkinpippuri lakupötkö on paras! Myös muumilakut maistuu ?

  • emma

    Juuri nämä suklaalla kuotturetut Fazerin lakut ovat parhaita!
    Kiitos ihanasta blogistasi <3

  • Anu

    Suklaa ja laku…..nam! Vaatekaapista löytyy myös mustaa ja valkoista yksin tai yhdessä! Mukana?

  • Miila

    Oi nam, perinteinen!

  • Ella

    Olen aina ollut täytelakujen ystävä, mutta nyt myös suklaalla kuoretutut lakut ovat nousseet listallani aika ylös, nam!

  • Noora

    Perinteinen on lempparia! Nykyään yksi suosikki on myös suht uusi suklaan sisällä oleva laku! (Fazer) Nam!

  • Emilia

    Aivan ihania kuvia! :) Kyllä perinteinen laku on suosikkini.

  • Heidi

    Suosikkini on perinteinen laku ilman kuorrutteita! Ja suklaakuorrutteinen on myös ihanaa! ☺️??

  • rs

    kuorrutettu laku <3

  • Anni J

    Suklaalla kuorrutettu ?

  • hanna saikku-salo

    Perinteinen!

  • Mari

    Oij, miten ihania mustavalko-vaatekappaleita! Perinteinen ja tuore, ihanan pehmeä laku on ihan mun lemppari! Synnärille olen pakannut sairaalakassiin valmiiksi lakuja monta pussillista odottamaan.. :)

  • poikaset2

    Sopivan pehmeä peruslaku on parasta. Mutta kyllä nuo Fazerin laku-suklaapallotkin ovat huikean hyviä.

  • Emmi

    Kauniita kuvia! :) Lakuista lemppari on suklaakuorrutteinen laku <3

  • Anna

    Mun lemppari on ehdottomasti suklaalla kuorrutettu laku :)

  • Marjut

    Salmiakkisuklaalakupallo on ihan parasta ?

  • Lina Simojoki

    Perinteinen <3

  • Amanda

    Suklaapäällysteinen lakritsi on täydellinen kombo!

  • Jenna

    Perinteinen laku paras ?

  • Elina

    Perinteinen laku on paras :)

  • Tea

    Perinteinen pehmeä laku on oma suosikkini, miehelleni kelpaa kelpaa kaikki maut, joten tällainen herkkupaketti olisi kyllä ihana ylläri?

  • Soili

    Juuri tuo Fazerin uutuus eli suklaakuorrutteinen laku on tällä hetkellä suosikkini. Aivan ihana!

  • Annika

    Perinteinen laku. <3 Ja tosi söpöt housut!

  • Heli

    Ehdottomasti perinteinen laku :)

  • Emmmmy

    Suklaalla kuorrutettua lakua tulee aina itsekin ulkosuomalaisena kotoa raahattua :)

  • Sande

    Kouvolan laku on parasta ?

  • Kiia

    Niin paljon hyvää lakua maailmassa<3 Perinteiset lakut, täytelakut, suklaapäällysteiset lakut ja uutena suosikkina suklaalla päällystetyt, salmiakkijauhossa pyöritetyt lakupallot! Suuri lakun ystävä täällä osallistuu arvontaan sormet ristissä!:)

  • S

    Oi, olen tällä hetkellä vaihto-opiskelemassa Hollannissa ja kuvaus noista suklaalla kuorrutetuisita lakupalloista sai veden kielelle. Ne on ehdottomasti all time favorite, saisipa täältäkin heh.

  • Anna

    Oma suosikkini on perinteinen laku :)

  • Juppe

    Oi! Mun suosikki on kyllä perinteinen laku tai sitten jollain hauskalla mausteella höystetty laku, kuten mustikkalaku. Kuorrutetuista en niin välitä.

  • Maria

    Perinteinen laku on suosikkini! :)

  • H

    Suklaalla kuorrutettu:) nam!

  • marja

    fazerin suklaalla kuorrutettu laku ? herkkujen herkku!

  • Milla

    Pienenä ei hirveästi lakritsi maistunut, poikkeuksena sukulaku, jossa lakritsia on vain pieni kerros. Nykyäänkin suklaiset lakut ovat parhaita!

  • Sasamaarit

    Rakastan suklaan ja lakritsin makuyhdistelmää – ja mielellään koko suun täydeltä.

  • Sofia

    Perinteiset lakut on parhaita :) Myös nuo suklaakuorrutteiset lakupallot ovat houkutelleet, mutten ole vielä maistanut.

  • llaura

    Suosikkilakuni on kuorrutettu (kirpeä) metrilaku! Harvinaista herkkua ja siksi juuri niin hyvää. ?

  • Eve

    Laku suklaalla maistuu täälläkin!

  • Anna

    Sitruunatäytelaku ja uudet suklaalla kuorrutetut lakupalat ovat mun herkkupäivän valintoja. Ai että, tuli ihan vesi kielelle, ehdottomasti omia lempparikarkkejani<3

  • Vitsit miten vaikea päättää täytelakun ja suklaalla kuorrutetun lakun välillä! Taidan silti valita täytelakun ja erityisesti suklaanmakuisena tietenkin. Nam ?

  • Eve

    Kyllä noi suklaiset lakupallot ovat minunkin suosikkeja.

  • Karoliina

    Perinteiset lakut on parhaita! ??

  • Annikki

    Rrrrakastan lakun ja suklaan yhdistelmää! Mulle käy samoin et yks pussi menee tosta noin vaan kun ne on niiin hyviä :D

  • Muhvi

    Lakritsi uppoaa kyllä melkeinpä missä muodossa tahansa, mutta parasta on ehdottomasti suklaan ja lakun yhdistelmä! :)

  • Daniela

    Perinteinen pehmeä tuore laku on parasta! Ikinä ei voi ottaa vain yhtä palaa ?

  • sara

    perinteinen on mun mieleeni!

  • Emma

    Täytelaku ehdottomasti ja mieluiten suklaatäytteellä! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

  • Sanna

    Täälläkin ulkosuomalaisena aina tuliaislistalla lakua ja fasun sinistä. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

  • Jenni

    Mainitsemasi lakupallot on meidän perheen suosikki! Nytkin on yksi pussi kaapissa… :D Tykkään itse lisäksi tosi paljon fazun sitruunalakupatukoista :)

  • Annuska

    Kyllä vaan perinteinen laku vie voiton, mutta aina on kiva kokeilla uusiakin makuja :)

  • PiaV

    Täytelaku on herkkua!

  • Sari

    Perinteinen alku tai sitten vanhat kunnon englantilaiset täytelakritsit!

  • Eve

    Oi mikä arvonta! Lemppari on salmiakkilaku :)

  • Maisa

    Perinteinen pehmeä laku!

  • Annika

    Pehmeä ja tuote lakritsi on ehdottomasti suosikkini! :)

    • Annika

      *tuore

  • Crista

    Ehdottomasti perinteinen on tämän mamman mieleen?

  • Sanna

    Oma suosikkini on Sukulaku. Ja Lakridsin D – ah! Suolaisella karamellisuklaalla päällystetty laku on taivaallista. Tykkään myös Fazerin uusista, suklaalla kuorutetuista lakupaloista.

  • Lumi

    Perinteinen! Ja on Fazerin salmiakkitäytteinenkin ihan kelpo :)

  • Mimmuliini

    Tuore suussasulava lakritsi! Nam! Hauska arvonta, olen mukana.

  • M

    En osaa sanoa vain yhtä lempparia :D Rakastan täytelakuja (sukulakut ja bisbis), metrilakuja ja varsinkin niitä uusia suklaalla päällystettyjä, joista mainitsitkin!

  • Elina

    Suklaalla kuorrutetut lakut on saanut mut kyllä addiktoitumaan pahemman kerran ❤️Niistä tykkää meillä koko perhe ja sen vuoksi pitää ostaa aina useampi pussi. :)

  • Annika

    mulle laku menee ihsn joka muodossa, mutta jos valita pitää niin perinteinen!

  • Salla

    Mukana. Perinteinen laku on suosikkini. :)

  • Laura

    Salmiakkilaku! <3

  • Anniina

    Minulle uppoaa laku kaikissa muodoissaan, eniten pidän kuitenkin ehkä suklaalla kuorrutettuna!

  • mmmmmm

    Pehmeä laku :)

  • Marja T

    Kaikki lakut on suosikkeja ja menee alas, nam!

  • Niina

    Rakastan lakritsia, ihan joka muodossa. Suurinta herkkuani on yhdistää juurikin fazerin sininen suklaa ja perinteinen laku :) Pala taivasta :)

  • -H

    Suosikkini on suklaalla kuorrutettu laku :)

  • Iida

    Pehmeä perinteinen laku on ykkös suosikki, mutta toi suklaalla kuorrutettu on noussut kyllä hyväksi kakkoseksi omalla listalla. ?

  • Saara

    Tosi hyvä tuo sinun uusi tukkasi! Lakusuklaapallot varmaan olisi varmaan omia suosikkeja…

    • Voi kiitos! <3 Ja niin minunkin perinteisen lakun rinnalla!<3

  • T

    Arvonta juuri minulle, lakritsi on niiiiin hyvää! Ylitse muiden perinteinen Porvoon laku tai vastaava, mutta hyvin laajalti muutkin lakut vuorotellen valikoituu viikonloppuherkuksi.

  • Maija

    Nuo Fazerin suklaakuorrutteiset lakut ovat ihan ehdoton suosikki! Eivätkä ainoastaan lakujen suhteen, vaan ihan yleisestikin makeisista. NAM!

  • Marge

    Suklaalla kuorrutettu laku on parasta mitä on!! Mä en malta odottaa että tämä raskaus on hetken päästä ohi ja pääsen herkuttelemaan lakritsalla niin paljon kuin sielu sietää. ? Sitä lakritsaa on muuten pakattu myös sairaalakassiin synnärille mukaan.. ?

  • Riikka

    Ihan perinteinen, “normilaku”, toimii parhaiten ☺

  • Petra

    Oi ihana arvonta..
    Mun suosikkeja on täytelakut..kaikki mahdolliset ja on toki perinteinenkin laku tosi hyvää..

  • JonnaJulia

    Olenkin suuri lakritsin ystävä! Suosikki on suklaakuorrutteinen laku :)

  • KK

    Pehmeät lakupalat ja salmiakkitäytteinen laku kuuluvat omiin suosikkeihini<3

  • Nam! Mun suosikki on tuo soft caramel. Noita suklaakuorrutteisia en olekaan vielä maistanut, kuulostaa niin herkullisilta.

  • Loviisa

    Oi! Suklaalla kuorrutettu laku on ehdoton suosikki meidän perheessä!

  • Kati

    Perinteinen laku vaan toimii AINA?

  • Kepa

    Suklaalla kuorrutettu pehmeä laku on suussasulavan ihanaa, ei tule raja vastaan ollenkaan kun niitä pääsee napsimaan! Etenkin Pandan keltaiset pallerot. Noita mekkoja olen ehtinyt ihastella jo muutaman päällä ja nyt selvisikin mistä niitä saa, kiitos! :D

  • Johanna

    Ehdottomasti aivan perinteinen laku. Se maistuu aina ja koko perheelle:)

  • Laura

    Parasta on täytelaku!

  • Anonymous

    Minä valitettavasti keliaakikkona voin nauttia vain gluteenittomasta lakusta, mutta lakristijäätelö on minun ja mieheni herkkua, lisäksi mieheni rakastaa perinteistä suussasulavaa lakua! Ps aivan ihana tuo raidallinen tunika missä mustat taskut!! ?

  • Saikku

    Tämä on NIIIIIIN minun arvontani!!!! Rakasta lakua ja nuo vaatteet ovat myös täydellisesti makuuni ja vaatekaappiini sopivia. Raitatunika ja pallopaita ovat molemmat aivan ihania. Kaikki laku oikeastaan maistuu. Ihan perinteinen ja jos jotain kuorrutetta tai täytettä on, niin lakun kanssa täydellisiä makupareja ovat suklaa ja minttu.

  • Maria ja pojat

    Ah, nimenomaan tuo suklaan ja lakritsin yhdistelmä on aivan täydellinen – ja niin on tuo sinun mekkosikin! ❤

  • Sonja

    Salmiakkilaku on ehdoton nro 1!

  • Eveliina

    Nam! Välillä himoitsen täytettyä ja välillä kuorrutettuja lakuja, molemmissa kun on hiukan erilainen purutuntuma ja fiilis.:D

  • Lilli

    Suklaakuorrutteinen laku on paras!

  • Paras on ehdottomasti Fazerin uusi suklaakuorrutettu laku! Koukuttavan hyviä, tai pikemminkin vaarallisen hyviä :D

  • Laura

    Rakastan aivan kaikkia lakuja!

  • Karkki

    Käytännön syistä nykyään gluteeniton kauralaku ?

  • Neiti äxä

    Kuorrutettu <3

  • Saara

    Minulle maistuu parhaiten ihan original lakut, mutta olen myös tykästynyt Fazerin uusiin suklaakuorrutelakuihin :)

  • Hennah

    Salmiakkilaku tai suklaalla kuorrutettu :)

  • Caroliina

    Perinteinen ?

  • M-Rouva

    Suklaalla kuorrutetut lakut ovat parhaita.

  • Kristiina

    Ehdottomasti perinteinen laku! Nam :)

  • Niina

    Lempparilakuni on juuri tuo Fazun soft caramel! ? Vaikea ohittaa kaupassa namihylly nappaamatta pussia mukaan. :D

  • Jonnz

    Tykkään perinteisistä ja suklaakuorrutteisista ? Ja metrilakuista tietty!

  • Jemmi

    Perinteinen ihanan pehmeä laku uppoaa parhaiten :) ihanat kuvat <3

  • Marianne

    Tuo Fazerin suklaakuorrutteinen lakritsi on ihan lempparini! Menee koko pussi kerralla :D Kivan erilainen postaus! :)

  • Haidi

    Perinteinen perus laku! Liian helposti nappaa kaupasta heräteostoksena, etenkin jos tuoreita on myynnissä ?

  • Sofia

    Perinteinen lakritsi on suosikkini :)

  • Ninni

    Ihana arvonta! Jos kerrankin voittaisin suurena lakuhulluna!
    Suosikkini on pehmeä orginal laku mutta myös suklaalaku on ihanaa.

  • Lilyyy

    Samettisen pehmeä ja suht voimakkaan makuinen perinteinen laku <3

  • Niini

    Rakastan sekä perinteistä lakua että juurikin noita Fazerin sinisellä kuorrutettuja??

  • Teresa

    Tulipas vesi kielelle, täytelaku on lempparini! Oispa kiva jos arpaonni suosisi.

  • Anonymous

    Täytelaku on ehdoton suosikki, mutta kaikki
    lakut kyllä kelpaavat. Nam! ??

  • Susanna

    Täytelaku, mieluiten suklaanmakuinen tai sitten ihan perinteinen pehmeä.

  • hansssu

    Täytelaku ja suklaalla kuorrutettu laku ovat suosikkejani <3

  • Sanni

    Valkosuklaalla kuorrutettu laku on ehdottomasti suosikki! ☺️

  • Tiina

    Täytelaku ja kuorrutettu laku jakavat kyllä ykköspaikan ?

  • Maria

    Perinteinen pehmeä laku on parasta. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Wendy

    Suklaalla kuorrutettu Laku ?

  • Tuija

    Moikka! Minä taas en ole koskaan tykännyt lakusta, mutta noiden uusien Fazerin lakujen myötä olen aivan ihastunut. Suosikkini on juurikin se suklaalla päällystetty pallero. Mieheni taas on lakujen suhteen kaikkiruokainen eli meille riittäisi jaettavaksi voiton sattuessa kohdalle ?

  • Janet

    Ei ole perinteisen pehmeän lakritsin voittanutta ❤ Se on erityisen ihana ja täyteläinen herkku hyvän punaviinin kanssa nautiskeltuna, suosittelen testaamaan tätä makuparia! Mukana arvonnassa ?

  • Laura

    Vadelmatäytelaku on oma lemppari! :)

  • Niina

    Perinteinen, ihanan pehmeä laku on suosikkini! :)

  • Jessica

    Täytelaku!

  • Minna

    Suklaalaku on tosiaan aika koukuttava herkku!

  • Kipsu

    Kaikista parasta on laittaa suuhun yksi fazerin sininen suklaapala ja kaksi brungbergin lakua! Lyömätön makuyhdistelmä!

    Eli perinteisellä lakulla mennään, toki muutkin merkit käy.

  • Eoifa

    Kaikki suklaan ja lakritsin yhdistelmät on taivaallisia ja omia suosikkejani!

  • Piia

    Sukulaku :)

  • Tuuli

    Täytelakut! Aah mun suuri heikkous :)) Mun mielestä laku on parasta kun se on suussa sulavaa mutta keskellä on napsahtava “makutikku” (? :D)

  • Ava

    Täytelakut ja perinteiset ovat suosikkejani. :) Mustavalkoisen ystävänä tämä kevät on ollut mieluista aikaa pukeutumisen osalta kun pallot ja raidat ovat lemppareitani. Avomieskin pyörittelee päätään ja ihmettelee eikö raitapaidat muka jo riitä. :D Tuo mekko olisi niiiin mun näköinen! <3 Mukana ehdottomasti arvonnassa!

  • Minelli

    Kaikki menee, erityisesti täytelaku <3

  • Tiia

    Perinteinen laku on mieleisin!

  • Paula

    Perinteinen laku ehdottomasti! ?

  • H/

    Ehdottomasti suklaalla kuorrutettu laku! <3

  • Iiris

    Suosikkilakuni on perinteinen! Ihana arvonta :)

  • Jaana

    Oioi!!! Kyllä – laku, kirpeät karkit, salmiakki ja suklaa. Sulla on samat herkut, kuin mulla :D

  • Lakut ovat suosikkeja ja ehdottomasti täytetyt lakut, tavalliset ovat tylsiä. Ja lakun on oltava tuoretta ja oikein pehmeää. :)

  • Anniina

    Suolainen lakritsi!

  • Cha

    Perinteinen! Ehdottomasti ?

  • Sanni

    Perinteinen laku on suosikkini. Todella kauniita raikkaita kevätvaatteita.

  • RM

    Jos ostan kotiin karkkia, niin hyllyltä valitsen yleensä markkinalakupussin eli täytelakuja. Perinteisiin lakuihin liittyy lämpimiä muistoja, kun jo edesmenneellä mummullani oli tapana pitää yöpöydänlaatikossa perinteisiä lakuja, niitä hän sitten makusteli päivisin/iltaisin samalla kun lepäili ja täytti ristikoita <3 :). Tämähän oli meille serkuksille "varma karkkikätkö" :D

    • Ihana muisto <3

  • Pampula

    Nam!! Ehdottomasti perinteinen pehmeä laku on suosikki ?.

  • Sari

    Minun suosikkini on perinteinen : ) Mukan arvonnassa!

  • Lakusuu

    Suklaalla kuorrutettu laku on suosikkini.