CATEGORIES

Uudelle tulokkaalle

27.8.2016

pikkuvanilja-2895 pikkuvanilja-2892 pikkuvanilja-2887 pikkuvanilja-2902 pikkuvanilja-2898

Yhdeksännellä kuulla mennään, enkä (ainakaan vielä) ole ostanut mitään uudelle tulokkaalle. Kaikki tarvittavat vauvatarvikkeet on ostettu jo ensimmäisen poikani tultua. Viimeistään toisen pojan kohdalla vaatekaappi täyttyi niin monista ihanista potkupuvuista, että nyt olen vain niin älyttömän onnellinen, että ne kaikki saavat vielä käyttöä meidän kolmannen unelman kanssa. Mutta yhden äärimmäisen ilahduttavan vauvalahjan sain hiljattain ihanalta Pikkuvanilja verkkokaupalta: Oma lämpöpussi vauvan turvakaukaloon!

Baby’s Only lämpöpussi on ihan äärimmäisen kätevä tuote, jota minulla ei ole aiemmin ollut. Vanhemmat poikani ovat syntyneet keskellä kuuminta kesää, mutta tämän kolmannen veijarin on määrä saapua muutamaa kuukautta myöhemmin syksyn kynnyksellä. Täten tämä lämpöpussi tulee varmasti olemaan ihan äärimmäisen kätevä! Nyt ei kylmällä säällä tarvitse aina olla vetämässä haalareita päälle, vaan voi kätevästi potkupuvussakin laittaa suoraan turvakaukaloon. Tämä voi pidentää pienen unia (kun välttyy pukemisrumbalta) ja lyhentää äidin tehtävälistaa ennen ovesta ulospääsyä. Jotta pienellä ei tulisi esim. autossa ollessa liian kuuma, voi lämpöpussin peitto-osan myös riisua kokonaan kätevän vetoketjukiinnityksen ansiosta. Meillä turvakaukalo ja siihen kiinnitetty kaunis lämpöpussi odottaa jo h-hetkeään huoneen nurkassa. Tässä ihanan pehmeässä ja lämpimässä pussissaan mini matkaa synnytyssairaalasta vielä kotiin veljiensä luo <3

Valtavat kiitokset tästä upeasta lahjasta Pikkuvanilja -verkkokaupalle! Heidän valikoimansa on täynnä mitä kauneimpia vaaleansävyisiä tuotteita vauvoille ja pienille lapsille ja tämä pehmeän ajaton värimaailma on todella minun makuuni. Ilokseni saan kertoa teille, että Pikkuvanilja haluaa jakaa Strictly Stylen lukijoiden kesken 100€ lahjakortin heidän verkkokauppaansa! Arvontaan osallistut kertomalla kommenttiboksissa suosikkituotteesi Pikkuvaniljalta. Arvonta sulkeutuu 29.8. maanantai-iltana kello 21:00. Arpaonnea teille kaikille! <3

EDIT (30.8. klo 14:00): Osallistuminen arvontaan on sulkeutunut. Kiitos kaikille osallistujille! Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

392 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Elsa

    Tuo ihana lämpöpussi.

  • Tiina S.

    Ihastuin soittorasiaan ja kauniiseen vauvanpeittoon.
    Tiina

  • Tuike

    Kaunis lämpöpussi turvakaukaloon olis todella tervetullut meille ♡

  • Eva

    Juurikin tuo lämpöpussi! ❤️

  • Sami

    Lämpöpussi kaukaloon.

  • Mirja

    Jejee, mulla on vielä aikaa tehdä hankintoja, mutta tuosta ois hyvä aloittaa helmivauvalle.

  • Hanna

    Itse olen “vasta” seitsemännellä kuulla, ja miettinyt juuri näitä lämpöpusseja turvakaukaloon. Marraskuussa syntyvän vauvan kanssa se olisi todella kätevä, ja onkin lempparini nettikaupasta. :)

  • Johanna

    Kyseinen lämpöpussi olisi haaveissa! :)

  • Tiramisuheidi

    PikkuVaniljalla ei olekaan tuotetta, jota en ottaisi! Mutta kyllä tuo samainen lämpöpussi olisi juuri nyt kova sana! Terkuin 3kk ikäisen tyttösen äiti <3

  • eerika

    Sleepbagdk-lämpöpussia olen ihastellut aikaisemminkin. Tulisi käyttöön omalle maaliskuussa syntyvälle esikoiselle :-)

  • Jen a

    Ehdottomasti puolen vuoden ikäiselle pojallemme nalle, jossa yövalo.<3

  • Anniina

    Baby’s only iso makuupussi olisi ihana talvivauvalle!

  • Satu

    Kyseinen lämpöpussi, jonka sisällä omakin pikkuinen matkasi sairaalasta kotia alkuvuodesta<3

  • Niina

    Baby’s only torkkupeitto tähdillä (harmaa/valkoinen) on oma suosikkini. Tulisi heti käyttöön 8kk pojalleni.

  • Veera

    Iso tähtikuvioitu leikkimatto ☺

  • Tuuli

    Voi että mitä ihanuuksia täällä! <3 Jos voittaisin, ostaisin varmaan tämän lämpöpussin, hinta ei kirpaisisi enää niin kovin 100e alennuksella. :) http://www.pikkuvanilja.fi/sleepbagdk-lampopussi-p-1343.html

  • Sonjushka

    Kyllä lempituotteeni taitaa olla tuo lämpöpussi turvakaukaloon, se on todella kaunis ja niin pehmoisen näköinen. <3

  • Le Dung

    Tuo kevyt lämpöpussi turvakaukaloon ehdottomasti lempparini. Olen tuota juuri katsellut ja ihastellut pikkuvaniljan instagrammissa. Laskettu aikani on 10.10 niin lämpöpussi olisi ihan täydellinen tulevalle syksyvauvalle!

  • Silja

    Suloinen lämpöpussi on ehdoton suosikkini ja toiveena saada joulukuussa syntyvälle esikoispojalleni.?

  • M

    Baby’s Only lämpöpussi on suosikkini PikkuVaniljan valikoimista. Meillä on ollut sellainen jo käytössä ja ehdottomasti liputan sen puolesta. :)

  • Hj

    Lämpöpussi rattaisiin olisi kiva jos arpaonni suosii.

  • miida

    Mun suosikki on juurikin tuo lämpöpussi. Se on ihanan pehmoisen näköinen :)

  • Viena

    Lämpöpussi marraskuussa syntyvälle esikoiselleni?

  • Katariina

    Lämpöpussi pääsisi ystäväni jouluna syntyvälle vauvalle käyttöön. :)

  • Anu

    Uudelleen täytettävät vauvanruoka pussukat.

  • Ida T.

    Ehdottomasti tuo ihana lämpöpussi! ? tulisi tarpeen tammikuussa syntyvälle esikoiselle ❤ niin tyylikäs, kaunis ja kaikin puolin ihana!

  • Anni

    Suosikkituotteeni Pikku Vaniljalta on juurikin tuo lämpöpussi! Sitä toivoin jo esikoisen vauva-aikana ja nyt kun toinen lapsi on syntymäisillään, on varmaan pakko hankkia tuo pussukka :)

  • nina pönni

    Aivan ehdottomasti Sleepbag dk!
    -NinaP

  • Oona

    Ihana turvakaukalopussi! Tuo olisi ehdottomasti omakin suosikki <3 Meillä laskettuaika helmikuussa, joten varmasti tulisi tarpeeseen pienen kanssa.
    Paljon onnea loppuodotukseen Hanna!

  • Kati

    Suosikkini valikoimasta on Harmaa bobles kana!

  • SusannaM

    Lämpöpussi turvakaukaloon on ehdoton suosikkini. Kätevä ja vieläpä kaunis. ☺️

  • Essi

    Ehdottomasti tuo kyseinen lämpöpussi :)

  • Marika

    Baby’s only lämpöpussi olisi enemmän kuin tervetullut myös tänne :)

  • Laura

    Sivuilla on todella paljon ihania tuotteita, mutta kyllä lempparini on tuo lämpöpussi :)

  • Karo

    Baby’s only lämpöpussi ❤️

  • Maria M

    Mamas&Papas Millie&Boris tähtipeitto olisi valintani. Todella paljon ihania tuotteita:-)

  • Rms

    Suosikkini on isompi lämpöpussi rattaisiin.

  • Shu

    Todellakin juuri tuo sama lämpöpussi on lempituote! Saamme helmikuussa toisen lapsen ja tuon haluan kyllä helpottamaan elämää. :)

  • Jenni

    Babys onlyn lämpöpussit ❤️

  • Grizzli

    Baby’s only-lämpöpussi olisi minunkin suosikkini joulukuussa syntyville vauvoille! Se on ihana!

  • Elina

    Samanlainen baby’s only lämpöpussi kaukaloon tai vaunuihin tulisi tarpeeseen joulukuussa syntyvälle esikoiselle! ?

  • Lora

    Baby’s Only iso leikkimatto on niin pehmeän näköinen, että siinä varmaan pikkuinen viihtyisi hyvin. Jos arpaonni suosii niin antaisin rakkaalle ystävälle joka odottaa esikoistaan. :)

  • Sini

    Lämpöpussi turvakaukaloon.

  • Taru

    Tuo lämpöpussi on kyllä kaunis ja käytännöllinen eli suosikkituotteeni. Myös pehmoelefantti helistimellä sulatti sydämen. Niin suloinen!

  • Noella

    Voi mikä valinnan vaikeus! Niin paljon kaikkea ihanaa.. Sanon nyt vaikka Bobles-kana :)

  • Julli

    Lämpöpussi vie voiton. Ihastuin niin valtavasti jo pelkästään väri valikoimaan!

  • Maria

    Esikoispojalle, jonka on määrä syntyä lokakuun alussa kaipaisin ehdottomasti kyseistä lämpöpussia vaalean harmaana! Kaunis ja ajaton, niin turvakaukaloon kuin vaunuihin :).

  • Jansku

    Juri tuollainen söpö lämpöpussi tulee joskus olemaan osana meidän “vaatekaappia”. Tosi tyylikäs ja kätevä!
    Haluisin osallistua kilpailuun, ja jos onni suo, niin pikkuveljeni vauva tulisi saamaan hienoja lahjoja tädiltä. Pojan olisi tarkoitus syntyä tammikuun alussa, ja mikäs sen mukavampi lahja, kuin lämpöpussukka jne?

  • Ninah

    Tulevalle talvivauvalle tuo lämpöpussi olisi ihana! ?

  • Sonja Mattila

    Mamas&Papas My First Playmate leikkimatto olisi minun valintani :) Jos kaikki menee hyvin, esikoisemme syntyy maaliskuussa <3 Hänelle löytyisi vaikka mitä kivaa ja pehmosta tuolta, mutta tuo leikkimatto osui ekana silmään.

  • Jade

    Lämpöpussi on aivan ihana ?

  • Anna

    Tämä ihana lämpöpussi meiltä jo löytyy mutta tarvetta olisi unipussille ?

  • SatuV

    Kyllä tuo samainen lämpöpussi on suosikki, jonka haluaisin hankkia tulevalle vauvallemme.

  • Noora

    Lämpöpussi meiltä löytyy huhtikuussa syntyneelle prinsessalle, ja taas pian tulee aika laittaa se kaukaloon. Se on ollut kyllä pelastus <3 Lahjakortilla ostaisin babys onlyn tuotteita, jättinallen ja tähtisoittorasian. Jäljelle jäävä summa ei tunnu yhtään pahalta niistä kahdesta aivan mielettömän ihanasta tuotteesta tässä ikuisessa hankintojen jatkumossa :D

  • JenniA

    Olen niin monet kerrat jo ihastellut tuota ihanaa lämpöpussia kaukaloon, että kyllä sellainen olisi tarpeen marraskuussa syntyvälle pikkusiskolle.

  • Marjo

    Tuo samainen lämpöpussi on suosikki, olisi ihana :)

  • Laura

    Juuri tämän lämppörssin haluaisin tulevalle tammivauvalle❤

  • Inka

    Baby’s only lämpöpussi! <3

  • enni

    Nallenaamainen kylpysetti on aivan ihana ja ehdoton suosikkini!

  • Bella

    Ihana arvonta, täällä lapsen lapseen hurahtanut ikionnellinen mumma. Kaikki tuotteet ovat aivan ihania, mutta torkkupeitto olisi aivan mahtava.

  • Henttu

    Tuo lämpöpussi nimenomaan on hienoin tuote jos joku pitää valita. Harmaa on ihana sävy ja olen tykännyt aina tuosta neulekuosista sillä se on ajaton :)

  • Mari

    Tuota samaa lämpöpussia olen ihastellut. Esikoinen syntymässä tammikuussa :)

  • MR

    Kaikki mamas ja papas sarjan tuotteet ovat mieluisia ja väriltään juurikin sellaisia, jotka miellyttävät omaa silmää!

  • Karoliina

    Suosikki on ehdottomasti tuo Baby’s Only pussi joka meiltä löytyykin hankintalistalta meijän jouluvauvalle.

  • MariK

    Ehdottomasti mukana! Ihania juttuja tuolla verkkokaupassa ?

  • Noora

    Suosikki ja hyvin tarpeellinen syksyä sekä talvea varten olisi ehdottomasti iso lämpöpussi vaunuihin nyt 4 kuukauden ikäiselle vauvalle<3

  • Linda

    Lämpöpussi, vauvanviltti ja tähtisoittorasia ❤️

  • Marjaana

    Meidän tuleva talvivauva köllöttelisi varmaan mieluusti lämpöpussissa tai torkkupeiton alla, joten ne on meidän suosikit ?

  • Toffeetiikeri

    Mukana arvonnassa. Meillä iso lämpöpussi olisi todella tarpeen syksyn saapuessa ja talvea ajatellen. :)

  • Annika

    Täälläkin haaveillaan juuri tuosta lämpöpussista! :)

  • Maya

    Meillekin suosikkina olisi juuri tuo lämpöpussi. Pikkuinen syntyi 12pvä kolmisen viikkoa etuajassa ja on kooltaan pieni niin kuin äitinsäkin ja nyt ongelmana on ollut juuri tuo kaukaloon pukeminen. Kaikki haalarit yms on niin jättimäisen isoja että hukkuu niihin jos kaukaloon koittaa laittaa.

    Lähetin miehen jo vauvatarvikeliikkeeseen ostoksille, mutta heillä oli kaukalopussit loppu ja myivät miehelle rattaisiin / vaunuihin menevän untuvapussin. ? kyllähän sillekin käyttöä tulee muttei se tätä ongelmaa ratkaissut…

  • PH

    Ehdottomasti tuo pussi kaukaloon. En ole muualla sitä nähnyt.

  • JK

    Ehdottomasti juuri kyseinen lämpöpussi. Lämmittäisi kivasti tammikuussa saapuvaa pikkuista.

  • Elina

    Baby’s only leikkimatto tulisi tarpeeseen. :)

  • Viuhu

    Suosikki juurikin tämä ihana lämpöpussi kun vauva syntyy helmikuussa :-)

  • Miini

    Ehdottomsati juuri tämä lämpöpussi. Se sopisi meidän loka-vauvalle erinomaisesti.

  • ek

    Ihanat neulevaatteet, etenkin ne haalarit, on mun suosikkeja!

  • Pia

    Vaikuttaapa kätevältä ja super kauniskin vielä! Osallistun arvontaan ja Baby’s only iso lämpöpussi rattaisiin tulisi meille tarpeeseen ja varmasti löytäisi ostoskoriin jos onni suosisi.

  • Suvi

    Nuo Bobbles-eläimet olisivat varmaankin oma suosikkini, vaikka paljon muutakin suloista tarjonnasta löytyisi<3

  • liisaj

    Baby’s Only iso lämpöpussi rattaisiin olisi todella näppärä talveksi! Ja vieläpä söpön näköinen. :)

  • Maria

    Lämpöpussi! Meillä jännitetään syntyykö esikoinen vielä tämän vuoden puolella vai malttaako odottaa hieman :) Laskettua-aikaa on molemmin puolin veikattu <3

  • Hanna

    Lokakuussa syntyvälle pikkuiselle Baby’s Onlyn lämpöpussi turvakaukaloon olisi mielettömän ihana ja kätevä! Toivottavasti haave toteutuu arvonnan myötä :)

  • Emilia

    Tuo samainen lämpöpussi ois ihana!

  • E

    Baby’s Only Elefantti -pehmolelu, serkkuni odottaa esikoispoikaansa ja jos onni osuu kohdalle niin lahjakortti menee hänelle. <3

  • Minna

    Tuo samainen lämpöpussi olisi lokavauvalle ihana! <3

  • Johanna

    Mamas&Papas once upon a time peitto ja tyynyliinasetti. Esikoinen saamassa talon valmistuessa oman huoneen ja mikä olisi ihanampaa, kun päästä nukkumaan pinnasängystä uuteen lastensängyyn uusissa ihanissa peitteissä <3

  • SV

    Lämpöpussi ehdottomasti! Kätevä ja samalla syötävän suloinen!

  • Mira

    Suosikkini heidän verkkokaupan tuotteista aktiiviselle yksivuotiaallemme on ehdottomasti B0bblesin elefantti :)

  • Mira

    Heillä on paljon ihania tuotteita. Tuo lämpöpussi on aivan ihana! Mutta tällä hetkellä meidän paljon touhuavalle puolitoistavuotiaalle sopisi parhaiten heidän B0bblesin elefantti <3

  • Sanni

    Hei, playmat näyttää todella viihdyttävältä ja mielenkiintoiselta

  • satu

    Babys only lämpöpussi, tulisi tarpeen joulukuussa syntyvälle pienelle :)

  • Sissie

    En ollut aikaisemmin kuullut Pikkuvaniljasta, tosin nämä vauvajutut ovat vielä aika tuntemattomia, koska sain vasta hiljattain tietää odottavani esikoistani <3 kun näin lämpöpussin Instassasi niin saman tien selasin koko Pikkuvaniljan tuotevalikoiman läpi ja ooh ja aah mitä ihania tuotteita siellä onkaan :D Erityisesti houkuttelevat luomupuuvillasta tehdyt potku- ja yöpuvut. Haluan tarjota bebelle vain turvallisia ja hyvälaatuisia tuotteita ja uskoisin, että vaniljan valikoimista niitä löytyy :)

  • Juuli

    Meidän perheen suosikki olisi sivulta löytyvät Bobles-eläimet. Sopisivat täydellisesti taaperomme leikkeihin :)

  • Hessu

    Ehdottomasti tuo sama lämpöpussi!

  • miia

    Lämpöpussi!

  • Toinen vauva tulossa loppuvuodesta ja meilllekin kelpaisi mainiosti tuo lämpöpussi tai vaikka koko nettikaupan sisältö. Niin ihania tuotteita!

  • Anna-Maija

    Lemppari taitaa olla torkkupeitto :)

  • Nelly

    Niin paljon kaikkea ihanaa, mutta päädyn rattaisiin laitettavaan lämpöpussiin.

  • Pauliina

    Voi nämä lämpöpussit ovat kyllä ihan suosikkeja :)

  • Katja

    Ehdottomasti tuo lämpöpussi on suosikki!

  • Mari

    Lämpöpussi! Vauvaa odotellaan saapuvaksi marraskuussa ?

  • Sonja Laurén

    Ensinnäkin kiitos ihanasta ja kauniista blogista. Täälläkin edetään jännittäviä hetkiä, kun meidän ensimmäinen pienokainen kasvaa vatsassa. Viikkoja on takana 15+2 ja siksi en vielä ole uskaltanut mitään ostaa. Koska kyseessä on ensimmäinen lapsenlapsi myös meidän kummankin vanhemmille olisi houkutus suuri ostaa kaikenlaista tälle ihanuudelle. Yritämme kuitenkin malttaa vielä hetken. ;) Paljon olen kuitenkin näitä suloisia tavaroita ihaillut ja mikä olisikaan ihanampaa kuin päästä jokin näistä hankkimaan. Etenkin ihailen PikkuVaniljan tuotevalikoimassa sitä, että juuri neutraalien värien myötä ne sopivat niin tytölle kuin pojallekin. Me kun näillä näkymin odotamme sukupuolen kuulemista syntymään asti. :) Jos yksi suosikki kaikista verkkokaupan tuotteista tulisi valita ostaisin LUINSPA vauvapyyhkeen. Oma äitini on siitä asti kun kerroin hänelle, että odotamme lasta jutellut siitä kuinka hän sitten ostaa kyseisen vauvanpyyhkeen ja odottaa jo innoissaan yhteisiä kylpy- ja uintihetkiä <3

  • Suvi

    Suosikkini olisi neuletakki tai -haalari valkoisina.

  • Jonsku

    Voi kuinka kaunis! Kävin juuri varhaisraskauden ultrassa ja siellä se pieni sydän sykki huhtivauvalle :) Tämä lämpöpussi täytyy ehdottomasti lisätä hankintalistalle esikoiselleni, täällä napapiirillä viileitä ilmoja riittää vielä pitkälle kesäkuuta <3

  • Heli

    Kerrassaan ihania tuotteita!! Iso lämpöpussi, leikkimatto, säilytyskorit. Pitikö valita yksi? Enhän minä osaa!:)

  • Emmi L.

    Lämpöpussi ja vauvanpeitot ☺️

  • Mari

    Niin paljon ihania juttuja <3 Onnellinen olisin mistä tahansa näistä, mutta valitsisin tuon ison harmaan lämpöpussin vaunuihin meidän pikku pojulle.

  • Manski

    Tällainen pussi ehdottomasti! Talvivauva tulossa ja vaikuttaa hirmu kätevältä. Pitää melkein harkita ostoa jos arpaonni ei osu kohdalle. :)

  • Jonna Došen

    Se on nimenomaan tämä baby’s only lämpöpussi, jonka olen tulevalle vauvalle tilannut :)

  • Mell

    Lämpöpussia fanitan myös minä :D Ihania on kans saman sarjan pienet säilytyskorit.

  • Helis

    Kirahvi-purulelu oli todella hellyyttävä. Sen voisin koska vaan kotiuttaa :)

  • Johanna jäger

    Voi, miten suloiset sivut kokonaisuudessaan ja aivan ihana hankintalista ekaa kertaa äidiksi tuleville. Tykkäsin eniten tuosta mamas&papas, my fist playmatista?.

  • Noora

    Niin kaunis ja kätevä! Tuon samaisen harmaan kaukalopussin ottaisin juuri syntyvälle vauvalle! Terveisin Tyksistä klo 5.13 ja supistaa niin vietävästi.

    • <3 <3 <3 Voimia ja ONNEA!! <3

      • Noora

        Vielä samana päivänä klo 14.34 syntyi poika! Kiitos tsempeistä!

        • Voi ihanaa ihanaa ihanaa!!! <3 <3 <3 <3 Onnea onnea onnea ihan huimasti! <3 Maailman upeimmat päivät sulla käsillä <3 Paljon haleja täältä sinne!

  • emillia

    Juuri tämä samainen lämpöpussi on mun lemppari <3 viime syksynä pieni muru saapui siinä kotiin synnäriltä <3 oonkin haaveillut samanlaisesta rattaisiin sopivasta versiosta..

  • Laura Paananen

    Olisi ihana saada sama lämpöpussi tai sitten kaunis beige leikkimatto!

  • Hippi

    Luomulaatuinen, kotimainen shea-voide on aika <3

  • Nanne

    Juurikin tuota lämpöpussia (ja vieläpä harmaana) olen ihastellut, joten se täytynee sanoa suosikiksi :)

  • Tiina

    Vauvauinnista innostuneena LUINSPA lasten ponchopyyhe olisi mieluisa. :)

  • Eve

    Aivan ihania kaikki tuotteet ? Etenkin
    Baby Wallaby Toukkapussi ?

  • Elefantti pehmolelu helistimellä on söpö ja voisin ottaa sen itselleni, vaikka meidän vauva aloittaa jo koulun ja vanhin vauva lukion.

  • Leena

    Lämpöpussi ehdottomassti, olisi mukava tulevalle lapsenlapselle !

  • KMSLAU

    Kyllä se taitaa olla tuo Baby’s Only lämpöpussi. :)

    Mikäli voitto osuisi kohdalle, antaisin se lahjaksi ystävälleni, jonka esikoinen syntyy joulukuussa.

  • Henna

    Kaukalopussi on ehdoton suosikkini, sillä se minulta vielä puuttuu vaikka kaksi lasta jo onkin :)

  • Ellina

    Kyllä se on valkoinen torkkupeitto.

  • Hanski

    Juuri tätä samaa olen “kuolannut” 3 viikkoiselle vauvalle….mutten ole raaskinut ostaa. :/ :)

  • Satu

    Samaista lämpöpussia täällä myös katseltu marraskuussa syntyvälle pojalle, helpottais hurjasti arkea! :)

  • essi

    minun suosikki on ehdottomasti tuo ihana lämpöpussi, tarkotus olis ostaa oma tulevaa syksyä/talvea varten..niin helppo ja kaunis ??

  • hannele

    Hug me unipussi on ehdoton suosikki!

  • VMV

    Sleepbag.dk -lämpöpussi..

  • TJ

    Ehdottomasti tuo lämpöpussi on suosikkini. :)

  • Jenni

    Lämpöpussi on ehdottomasti lempparini :)

  • Liisi

    Tuo ihana lämpöpussi?

  • Toinen Äiti

    Paljon ihania tuotteita, mutta ehdottomasti iso lämpöpussi rattaisiin.

  • Sanna

    Kuten monella muullakin, niin Baby’s Onlyn lämpöpussi isommassa koossa olisi oma valinta. Nämä lämpöpussit on vaan niin kauniita ?

  • Ida

    Jos arpaonni suosii niin ostaisin tuleville kaksosille jotkut noista ihanista valikoimassa olevista vauvanvilteistä :)

  • Heidi

    Tuo samanlainen lämpöpussi turvakaukaloon olisi myös meidän vauvalle kätevä ilmojen viiletessä.

    Onnelista loppuodotusta!

  • SAMP

    Harmaa lämpöpussi on kaunis :)

  • Henna

    Suloinen hopeinen helistin olisi ihana vauvalahja!

  • Meri

    Lämpöpussi olisi ihana!

  • Sini

    Tuo lämpöpussi olisi kyllä ollut kätevä, mutta ei tullut hankittua…ehkä vielä yksi, jotta pääsisi kokeilemaan ;)

  • Eve

    Lämpöpussi on suosikki!

  • Lirulaa

    Bobles-eläimet on suosikkini. Paljon löytyi kyllä kivoja juttuja.

  • Kati

    Nuo lämpöpussit ovat aivan ihania <3 Omaan käyttöön tuo isompi versio olisi todella tarpeellinen nyt ennen tulevaa talvea, sillä 1-vuotiaalla pikkuisellani ei vielä ole lämpöpussia rattaisiin.

  • Riikka H

    Lämpöpussi marrasvauvalle!

  • Inkku

    Iso lämpöpussi rattaisiin 10 kk pojallemme olisi ihana :)

  • Totaalisesti rakastuin tuohon kevytlämpöpussiin, joka on tarkoitettu turvakaukaloon <3 Meille on tulossa kolmas lapsi joulukuussa ja vaate/tarvikevarastot huutaa tyhjyyttä, koska siskoilta on jäänyt vain "prinsessa-unelmia" :)

  • susanna t

    juurikin tuo lämpöpussi tulevalle pienokaiselleni <3

  • Laura

    Sivuilla on niin mahdottomasti ihania juttuja mutta jos yksi pitäis valita, niin mamas & papas leikkimatto on jotain niin täydellistä. Olen sitä käynyt sivuilla monesti ihailemassa mutta vielä en ole raaskinut ostaa.

  • Tiina

    Baby’s Only jättikokoinen kudottu pehmonalle, harmaa :)

  • Maamu

    Lämpöpussi vaunuihin on tällä hetkellä suosikkini.?

  • janica

    bObless elefantti on tällä hetkellä tarpeellisin ! :)

  • Riikka R.

    Mukaan ihanaan arvontaan! Suosikki tuote olisi Baby’s Only kaukalolämpöpussi vaaleanpunaisena alkutalvesta syntyvälle vauvallemme❤

  • Sirkku

    Lempparituote on ehdottomasti Sophie the Giraffe! Tuo klasikkolelu on meidän pikkuneidin lempilelu, sitä on mukava pureskella kun hampaat tekevät tuloaan :)

  • Enila

    Lokavauvaa on jo odottamassa tuo ihana Baby´s only kaukalopussi, joten jos arpaonni osuu kohdalle, suosikki tuote olisi luinspa lasten ponchopyyhe :)

  • mellu

    Tuo samainen pussi olisi minunkin mieleen :)

  • Tiina

    Tuollainen pussi olisi ehdoton jouluvauvalle!

  • Senni

    Juurikin tuo kaukalopussi tai ihana unipesä tai pehmolelu tai, tai.. ?

  • Elise H.

    Mukana ihanassa arvonnassa!
    Sophie the Giraffe -purulelu on mielestäni yksi ihanimmista tuotteista tuolla verkkokaupassa :)

  • Paula

    En saanut katsettani irti siitä Jättikokoisesta harmaasta pehmonallesta :) Olisi ihana lapsen huoneeseen ?

  • Nunnu Järvilehto

    Baby’s Only turvakaukalo pussi on ihana! Meidänkin tulokas tarvitsee sellaisen!

  • Taru

    Juurikin sama pussi on hankittu tännekin odottamaan vauvan saapumista ❤️

  • Suvi

    Baby’s only lämpöpussi.

  • Julia

    Mielestäni koko kauppa on täynnä ihania tuotteita, mutta tuo lämpöpussi on ehdottomasti suosikein!:)

  • Laura

    Tuollaisen lämpöpussin voisin minäkin ottaa :)

  • Elsa

    Oma suosikkini on ihanat pussilakana setit, niin kauniita <3

  • JenniHL

    Nuo pussilakanat ovat kyllä ihania, sanon ne :)

  • pha

    Juuri tämä babys only lämpöpussi :)

  • Marika

    Vuosien yrityksen, hoitojen ja keskenmenojen jälkeen en enää ole edes käynyt nettivauvantarvikekaupoissa, koska se on tuntunut liian ahdistavalta. Nyt oli kuitenkin pakko kurkata koska tuo lämpöpussi on hurjan suloinen. Itse kuitenkin ihastuin tuotakin enemmän My First Playmat -leikkimattoon, aivan ihana! Meillä on suunnitteilla seuraava siirto muutaman viikon kuluttua, siitä toivottavasti saadaan toivottu tulos joten leikkimatolle toivottavasti olisi käyttöä jo lähitulevaisuudessa :)

  • Heidi

    Lämpöpussi on minunkin suosikki! <3

  • Annie

    Meidän esikoinen tekee kaikkia poskihampaita ilmeisesti kerralla ja kiukkuun ja kipuun monet ovat suositelleet ihanan söpöä Sophie-kirahvia, jonka tilasin heti arpaonnen suosiessa :)

  • Hanna

    Suosikkini on ehdottomasti tuo lämpöpussi turvakaukaloon!

  • Katariinas

    Esikoistamme odotan ja PikkuVaniljan tuotteita on jo varovaisesti silmäilty ja huokailtu ihastuksesta. Jos arvonnassa voittaisin, olisi lämpöpussi ehdoton valintani, harmaan ja valkoisen väliltä tosin olisi todella vaikea päättää!

  • Tiina

    Tuo lämpöpumppu olisi itseasiassa täydellinen. Esikoisen laskettu aika ohitettu pari päivää sitten ja tuollaista meillä ei vielä ole.

  • Jenni

    Lämpöpussi vaikuttaa todella ihanalta :)

  • Tiinuli

    Tuo ihana harmaa lämpöpussi taitaa viedä tällä kertaa voiton juuri ja juuri, ihania tuotteita kun ovat kyllä kaikki.

  • Anna

    Esikoinen syntyi kesällä ja nyt toinen on tulossa kevättalvella, joten suurin tarve olisi kaukalopussille. Verkkokaupassa oli myös ihania torkkupeittoja vauvalle. Täytynee hieman siis ostella uutta tulokasta varten, vaikka pääosin esikoisen tavaroilla pärjäämmekin.

  • Eeva A

    Lemppari on Sophie The Giraffe purulelu :)

  • Susanna

    Lämpöpussi! Kiitos ulkoisesti ja sisäisesti kauniista blogista. ?

  • Pihka

    Ihan uusi kauppa minulle:) Suosikkini on bobles elefantti tai miksei jokin muukin näistä bobles eläimistä.
    http://www.pikkuvanilja.fi/bobles-elefantti-harmaa-kehittaa-lapsen-motoriikkaa-p-1353.html

  • Hanna B

    Ihana arvonta! Olen selaillut jo useamman kerran verkkokauppaa ja ihastellut valikoimaa. Suosikkini on Capella Stars sitteri :)

  • Täti Ruskea

    Mä oon jo pitkään haaveillut meidän nuoremmille poikasille noita Luinspa kylpyponchoja. Ihanan neutraalit ja “pehmeät” värit. Turvakaukalopussi on huippu keksintö! Meillä on ollut sellainen kahdella nuorimmalla.

  • Wege

    Ehdottomasti tuo turvakaukalon lämpöpussi, aivan ihana! ❤

  • H/

    Ihana kaukalopussi! Meillä on vastaava ohuena kesäversiona ja siitä on ollut paljon iloa :)

    Oma lemppari Pikkuvaniljan sivuilla tällä hetkellä on tämä ihana unipussi http://www.pikkuvanilja.fi/natures-purest-hug-unipussi-paksu-p-1001.html

    (Natures Pures merkillä vaikka mitä ihania tuotteita, ihanaa että niitäkin löyty Pikkuvaniljan valikoimista) :)

    Onnea loppuodotukseen!

  • Johanna

    Juuri äsken vertailin netissä kaukalopusseja. Sellainen on hankintalistalla kohta syntyvälle vauvalle. Joten ehdottomasti kaukalopussi tulisi tarpeeseen.

  • Else

    Valkoinen torkkupeitto olisi ihana lahja kummitytölleni :)

  • Melinda

    Tuo kuvassa oleva lämpöpussi on ehdoton suosikki meillä! Todella kätevä ja kaunis :)

  • Lootus

    Tätä samaa tuotetta olen ihastellu, joten se on lempparini <3 juurikin tuo harmaa! Siskon tulevalle vauvalle ja ehkä tulevaisuudessa omallekin pienelle pääsisi käyttöön <3

  • Anette E.

    Mun lemppari on just tää sama lämpöpussi. Ostettiin alkuvuodessa ja käytimme jo keväällä ja jatkamme käyttö nyt syksyn puolella!

  • Elina

    Babys only kaukalopussi. Harmaa ja valkoinen ovat kaunnita✨

  • Anna-Kaisa

    Kaikkea ihanaa tuolta löytyisi, olen kuitenkin myös tuon ihanan lämpöpussin kannalla! Meille syntyy esikoinen keväällä, sillon tulisi tarpeeseen <3 sielä oli myös ihanat töppöset pienelle, nimeä en saanut kyllä ylös.

  • juuli

    Oi mikä kilpailu! Jos onni suo, ostaisin varmasti bObles Krokotiilin juuri liikkumaan lähteneelle kummitytölle.

  • Anna

    Paljon ihania tuotteita verkkokaupassa! Mutta tämän hetkistä elämäntilannetta ajatellen suosikki tuote on boblesin krokotiili.

  • HannaR

    Ihan parasta on just toi lämpöpussi! Tosin meillä se jo on mutta lahjakortille löytyy varmasti muutakin käyttöä :)

  • Emilia

    Baby’s Only iso lämpöpussi rattaisiin ?

  • Tiia

    Oma suosikkini on Baby Wallabyn toukkapussi. Olen myös katsellut tuota samaista lämpöpussia jo hyvän tovin, joten molemmmat menevät takuulla tilaukseen mikäli onni suosii arvonnassa. :)

  • Sanna-Kaisa

    Juuri tuo sama lämpöpussi on minunkin lemppari.

  • Anna

    Tuo lämpöpussi on vaan niin kertakaikkisen ihana että sen haluaa vaikkei vielä oo sille käyttäjääkään tiedossa :D

  • Aino

    Tuo Baby’s Onlyn lämpöpussi turvakaukaloon olis kyllä ihana! :)

  • Iida

    Olipa paljon ihania tuotteita! Lemppariksi päätyi kuitenkin tuo Baby’s Only lämpöpussi, kaunis ja käytännöllinen.

  • Mari

    Meillä on Pikkuvaniljalta ostettu Babys Onlyn isompi lämpöpussi meidän 3kk ikäiselle neidille. Vielä ei olla päästy kokeilemaan sitä, mutta ihanan pehmoiselta se tuntuu, ja voi että miten se on kauniskin :)

  • Henna

    Baby’s Only lämpöpussi

  • Niina

    Ehdottomasti tämä samainen lämpöpussi!

  • Lempituotteeni on My first playmat jonka juuri ostin pikkuvaniljasta <3 Heillä on aivan ihania ja sisutukseen sopivia tuotteita valikoimissa.

  • jamina

    Valkoinen neulepeitto sopisi sisustukseen :)

  • Lumi

    Tuo sama lämpöpussi! Olen sitä joskus aiemminkin ihaillut Pikkuvaniljan sivuilla mutta en raaskinut tilata. Itse odotan myös kolmatta poikaamme saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä :)

  • Satu

    Suosikkini on lämpöpussi rattaisiin pojalle :)

  • Mimmumyy

    Baby’s Only leikkimatto:)

  • Jepa

    Hei, kaikkea ihanaa löytyisi. Oma valintani oli lämpöpussi rattaisiin:)

  • JasminaT

    Meillä alkaa esikoisen vauvavuosi olemaan jo lopuillaan, mutta ihana bobles elefantti olisi seisomaan ja kävelemään opettelevalle neidille kaunis tuki ja opetuskaveri.

  • helena

    Tuo ihana lämpöpussi on munkin suosikki! ♡

  • helena

    Tuo lämpöpussi on munkin lemppari ♡

  • Henriikka

    Suosikkituotteeni on ehdottomasti lämpöpussi rattaisiin ?

  • AnSa

    Juurikin tuo lämpöpussi on käytössä maalisvauvallamme. Jotain saman sarjan juttuja tai isompaa lämpöpussia varmasti tutkailisin.

  • Allu

    Lempituotteeni on tuo sama pussukka, joka olisi ollut äärimmäisen kätevä esikoisemme kanssa (mm vauvauinnista poistuminen tämän kanssa olisi ollut vähemmän hikistä puuhaa vanhemmille ja vauvalle haalarin pukemisien sijaan)!

  • Tiina

    Ihana arvonta :) Meillä nyt puolivuotiaalle poikaselle alkaisi olla ajankohtainen tuollainen ihana bOblesin krokotiili, pääsisi kiipeilemään! Onnellista loppuodotusta ja kiitos ihanasta blogista :)

  • pinja

    Joko tuo sama tai sitten tämä lämpöpussi: http://www.pikkuvanilja.fi/sleepbagdk-lampopussi-p-1343.html
    ?

  • Arja

    Tuo lämpöpussi ehdottomasti!
    Mukana arvonnassa!

  • Lottam

    Ehdoton suosikki pikkuvaniljan valikoimista on juurikin tämä baby’s onlyn lämpöpussi! Meidän beben olisi määrä syntyä marraskuussa, joten tämä lämpöpussi on hankintalistalla :)

  • Mandi

    Suosikki on kyllä ehdottomasti tuo Baby’s Onlyn lämpöpussi, joka itselläkin on jo odottamassa parin viikon sisään saapuvaa tulokasta <3

  • Anna

    Meillä syntyi vappuvauva ja tuo lämpöpussi oli hankittu valmiiksi. Muutamia kertoja ollaan päästy lämpöpussia käyttämään vaunujen kanssa. Erittäin ihana.

  • Päivi

    Paljon ihania tuotteita, mieleen jäi ainakin leikkimatto ja pinnasängyn mobiilit, suloisia kyllä kaikki!

  • Heidi Johansson

    Tähtisoittorasia ja erilaiset säilytyskorit on mieleen?

  • Kerttu

    Sama lämpöpussi olisi haaveissa myös omalle lokakuussa syntyvälle mussukalle :)

  • Päivi Heinonen

    Vanha turvakaukalo näyttää heti paljon tyylikkäämmältä, kun sen päälle laittaa uuden päällysen ja/tai kuomun. Sellaiset itsekin aion hankkia ja Pikkuvanilijassa näytti olevan aikas nätit versiot. Paljon oli ihania tuotteita, mutta kiinnostavin tuote on siis päällynen vauvan turvakaukaloon.

  • Jenna

    Lämpöpussi tammikuussa syntyvälle vauvalle <3

  • M-Rouva

    Voi kuinka kaunis! Nousi heti must-have listalle eli samalla suosikiksi kaupan valikoimasta.

  • Johanna Järvinen

    Babys Only lämpöpussit ?

  • Jessi

    Tätä kaukalopussia olen ihaillut jo pitkään! Olisi loistava lokakuussa syntyvälle vauvalle :)

  • Susanna

    Harmaa lämpöpussi on ollut haaveissa meidän vauvalle jo pitkään, joten se on ehdottomasti suosikkini.

  • Janni

    Baby’s only lämpöpussi ! :-)

  • Susanna Mattila

    Listasta tulisi aivan liian pitkä, jos alkaisi nimeämään, että mitä tuolta verkkokaupasta voisi tulouttaa kotiin!

    Etenkin tämä lämpöpussi tulisi tarpeeseen. Toivottavasti onni suosii meidän opiskelija-perhettä <3

  • Jessika

    Kyllä se on tuo kaukalopussi, nimenomaan tuossa harmaassa värissä! Kesävauvalle taas hieman turha, silloin suosikkini on sitteri. Tai mobile. Tai torkkupeitto. Tai leikkimatto! Äääääh kaikki tuotteet siellä on kyllä niiiiin ihania!<3

  • Emilia Kujala

    Ehdoton suosikki on kaukalopussi, joka vielä pikku prinsessalta puuttuu ?

  • Miia

    Juuri tuo lämpöpussi ois hankintalistalla ?

  • Heidi

    Olen juuri kyseistä lämpöpussia himoinnut jo pitkään ja se olisi nyt syksyllä todella kätevä vauvan kanssa, en ole vaan raaskinut sitä vielä itse ostaa! :)

  • Inta

    Onpa ihana lämpöpussi! :) itse odotan meidän toista lasta ja tuollainen olisi kätevä kun pienokainen syntyy alkukeväästä :) esikoiselle ei moista ollut kun hän syntyi kesällä :) sanoisin, että kaupan valikoimista eniten kiinnostaa tuo lämpöpussi :) ihana kauppa, uusi tuttavuus minulle :)
    Ihania loppuodotuksen hetkiä sinulle, kohta pääsetkin jo tapaamaan pienokaisen! :)

  • Elina Heinänen

    Babys only lämpöpussi on aivan ihana!

  • Sofia

    Pikku-Vaniljassa on niin ihania tuotteita,että vaikea valita,mutta valkoinen peitto olisi ainakin tarpeeseen

  • Kati

    Lämpöpussi on kyllä ehdottomasti suosikkini!

  • Katariina

    Monen muun vastaajan tavoin haaveissa on lämpöpussi. :)

  • Anne

    Lämpöpussi olisi mahtava

  • Tiia

    Tammikuusta alkaen olisi käyttöä Baby’s Only lämpöpussille :)

  • Emmi

    Lempparituotteeni olisi babys only pinnasängyn päätysuoja, lisäksi hankintalistalla mm. Turvakaukalon istuinsuoja ja kuomusuoja tulevallr tammivauvalle. Olisi ihana voittaa lahjakortti?

  • Nipa

    Lämpöpussi, tarpeeseen tulisi, laskettu aika jo ollut ja nyt vain odotellaan pienokaista!

  • Sanela

    Haluaisin meille ihanan baby’s only cable chenille torkkupeiton. Olisi tällä hetkellä käyttöä meidän prinsessalle ja tulevaisuudessa ehkä sisarukselle. :)

  • Maria

    Juurikin nämä lämpöpussit ja siihen lahjakorttikin menisi :) Haaveilin tästä jo esikoisen aikaan muttaen raaskinut ostaa.

  • Elina

    Oi, lämpöpussi on aivan ihana! Pitkäaikainen haave joka on myös ehdoton lempparini ♡ toivottavasti arpaonni suosisi :)

  • Pampula

    Kyllä tuo kaukalopussi on vertaansa vailla ?

  • Viivi

    Toi lämpöpussi on munkin lempparituote, ihan äärimmäisen kätevä! Tsemppiä loppuraskauteen Hanna, voi hyvin<3

  • Nooraeevee

    Isompi vaunupussukka näyttää kätevältä. Sellaisen ottaisin mielelläni kokeiluun.

  • AnnaS

    Tuo lämpöpussi on kyllä ihana, mutta meillä on jo ihana lahjaksi saatu pussi odottamassa parin viikon sisällä syntyvää esikoistamme. Sen sijaan kauniille mobilelle olisi käyttöä ja tuo Mamas&Papas Welcome to the World soiva mobile pisti heti silmään, sopisi niin hyvin pikkutytön sängynreunalle!

  • Jenna Przywara

    Baby’s Only iso lämpöpussi rattaisiin olisi aivan ihana parin viikon päästä syntyvälle pojallemme :)

  • Pia

    Juuri tuo harmaa lämpöpussi! Tai joku ihanista pyyhkeistä!

  • Kirsikka

    Lempituote on ehdottomasti tuo kyseinen lämpöpussi? Laskettuun aikaan enään muutama päivä ja ilmat viilenee niin olisi ihana tuoda poika kotiin sairaalasta pussin suojissa sekä nukuttaa vaunuihin syksymmällä?

  • Ansku

    Tulisi niin tarpeeseen talvella syntyvälle ensimmäiselle lapselleni. Pikkuvaniljan sivuilla olen unelmoinut Natures Purest Velour Snuggle Boot tossuista jotka muistuttavat ugg-tossuja. ?

  • HennaS

    Kaukalopussi olisi täälläkin toivelistalla tulokkaalle, joten se on suosikki!

  • Janet

    Ehdottomasti tuo aivan ihana lämpöpussi ❤ Niin kaunis ja käytännöllinen!

  • susse

    Löysin PikkuVaniljan juurikin etsiessä lämpöpussia marraskuun lopussa syntyvälle esikoiselleni..rakastuin vaniljan värimaailmaan ja varsinkin tuohon Babys onlyn lämpöpussiin..tuohon olisi ihana “pakata” maailman tärkein lahja :)

  • K-M

    Ihania tuotteita sivut täynnä, mutta kyllä tuo lämpöpussi olisi kaikista tarpeellisin. Meillä on kaksi pientä poikaa ja kolmas pienokainen on tulossa helmikuussa. Pahaksi onneksi meillä ei ole enää mitään tarvikkeita tulokkaalle jäljellä kun kaikki on annettu eteenpäin. Tuossa lämpöpussissa olisi pienellä ihana matkustaa keskellä kylmää talvea :)

  • Riikka

    Babys Only iso lämpöpussi rattaisiin. Ajankohtainen hankinta tänä syksynä :)

  • Helena

    Unipussi kuullostaa kyllä aika toimivalta jutulta!

  • Saia

    Meille on hankittu testiin käytetty kaukalopussi, mutta eihän se nyt lähellekään noin hieno ole! :) Jos onni potkaisisi arvonnassa, niin hankkisin ehdottomasti tuon ihanuuden!

  • bObles norsu ♥

  • Helene

    Baby´s Onlyn lämpöpussi rattaisiin on suosikkini!

  • Loviisa

    Palmikkovauvanviltti on ehdoton lemppari. Myös tuo lämpöpussi on tosi kaunis ja käytännöllinen!

  • Teea

    Kyllähän se varmaan just tämä lämpöpussi olisi. Vaikka kaikkea ihanaa kauppa on täynnä, eräs kummilahjakin on ostettu täältä ?

  • Riikka

    http://www.pikkuvanilja.fi/mamaspapas-millieboris-iso-pehmopupu-p-804.html

    Tämä suloinen pupu on äkkiseltään suosikkituotteeni heidän verkkosivuiltaan.

  • Hanna-Mari

    Ehdottomasti tuo ko. lämpöpussi! Pienokaisemme ikävä kyllä kasvoi jo pikkupussista ulos, mutta oli paras ostokseni vauvalle. Pyjamassa pussiin ja neuvolaan/lääkäriin sen ihmeemmin pukematta. ♡

  • H-M

    Tuo lämpöpussi on aivan ihana ja tulisi tarpeeseen helmikuussa syntyvälle vauvalle ;)

  • Oonq

    Lämpöpussi on suosikkini!

  • Henna

    Juurikin tuo sama kaukalopussi tai sitten vastaava lämpöpussi rattaisiin olisi haaveissa.. ❤

  • Hanna

    Tämä sama Baby’s Onlyn lämpöpussi on ihan lempparini! Jo pitkään sitä miettinyt että pitäisikö hankkia?

  • Elina

    Tuota samaa pussia olen metsästänyt käytettynä, kun uutena ei malttaisi ostaa.. eli se :)

  • Nina

    Kyllä tuo lämpöpussi on lemppari ja olisi ehdottoman kätevä ensi kuussa saapuvalle pikkuisellemme :)

  • minna

    ihana arvonta, pakkohan se on osallistua :)
    eniten tykkään juuri tuosta lämpöpussista, mutta myös bObleseista. meidän motoriikkahirmu oppi viikko sitten kääntymään toisenkin kyljen kautta mahalleen ja nyt on kova yritys päästä myös eteenpäin. äiti tosin toivoo että ihan vielä ei lähdettäisi liikkeelle.. :D

  • Jenni

    Pakko kyllä samaistua ja tuo kaukalopussi on vaan niin ihana ja varmasti auttaa arjessa paljon. Esikoisen olisi tarkoitus syntyä lokakuun puolella, joten käyttöä löytyy :)

  • Tea

    Tuo on niin ihana kyllä! Pakko valkata se myös lempituotteeksi! <3

  • Jenni

    Ehdottomasti tuo lämpöpussi meidän pienelle! Verkkokauppa on täynnä toinen toistaan ihanimpia asioita niin saattaisipa kuitenkin valinnan vaikeus iskeä ??

  • Krista

    Kyllä se on nimenomaan tämä lämpöpussi, tammikuussa saapuvalle kakkoselle hankintalistalla nro1 :)

  • Kaukalopussi olisi meilläkin hankintalistalla kohta kaksiviikkoiselle pienelle :) voi kumoa arpaonni osuisi kohdalle, Pikkuvaniljan tuotteet ovat minunkin suosikkejani!

  • minea

    Suosikkituotteeni on juurikin tuo ihana lämpöpussi. Esikoisella ja toisella ei tuollaista ollut (ja olen sitä harmitellut jälkeenpäin), mutta nyt kun täälläkin odotetaan kolmatta ihmettä, niin menee ehdottomasti hankintalistalle!! :)

  • Aliisa

    Tuo ihana lämpöpussi tietenkin!!

  • Mira

    Olen suuri merinovillan ystävä joten siksi meillä on ollut aivan korvaamattomassa käytössä merinovilla body. Hengittää ihanasti eikä vauveli hikoile ollenkaan. ☺️

  • Anette

    Leikkimatto ?

  • Ramona

    Niin ihana nettikauppa, voisin ostaa kaiken! Yksi suosikki on kuitenkin Mamas&Papas Once Upon a Time peitto + tyynyliinasetti, niin ihanan suloinen.

  • Heidi

    Juuri tätä lämpöpussia olen toivonut meidän tulevalle jouluvauvalle! Esikoinen oli kesävauva ja luulisin, että tämä olisi ehdoton talvivauvan kanssa.

  • Jonna Sihvo

    Tuo ihana lämpöpussi on ehdottomasti minunkin suosikkini ja tulisi tarpeen tammikuussa syntyvälle vauvalle.

  • Eveliina

    Juurikin tuo sama kaukalopussi on suosikki! Ensimmäinen tulossa keskellä talvea ja hankintalistalla olisi tuo. :)

  • Nonnuska

    Tuo lämpöpussi on aivan kertakaikkisen ihana. Meiltä se löytyykin jo odottamassa kohta syntyvää toista lastamme :) Löytäisin kyllä Pikkuvaniljalta niin paljon mieleistä, että tonninkaan lahjakortti ei tuottaisi päänvaivaa :D

  • Janet

    Ehdoton suosikkini on juurikin tuo lämpöpussi ja samassa sävyssä (harmaa) esikoiselle en moista tajunnut hankkia, mutta nyt pienelle masuasukille valmiina suomen kylmään talveen! ❤️

  • Sara

    Minun silmääni miellyttää Baby’s only kuomu harmaa, mutta kyllä sieltä paljon löytyisi tulokkaalle kaikkea ihanaa!

  • Iina

    Haaveilen tästä samaisesta lämpöpussista talvivauvalle.

  • Mari Karhinen

    Tuo lämpöpussi on kyl niiiiin <3

  • Riikka

    Tuo lämpöpussi on ehdottomasti suosikkini. Vaikka koko kauppa pursuaa ihania tuotteita, jotka voisin kaikki kotiuttaa lokakuussa syntyvää esikoista varten. :)

  • Henriikka

    Tuosta ihanasta kaukalopussista olen haaveillut minäkin! Jouluvauvaa odotetaan tänne syntyväksi, juuri ennen pahimpia paukkupakkasia siis. Tuolle tulisi varmasti käyttöä ja helpottaisi arjen pukemisrumbaa taaperon ja pienen vauvan kanssa :)

  • Patu

    Ihana arvonta, sivustolla on monta suosikkia, mutta lämpöpussi taitaa viedä voiton :)

  • Roosa s

    Ehdottomasti tämä lämpöpussi! Olis aivan ihana ❤️

  • Johanna

    Harmaa lämpöpussi ??

  • siru

    Juurikin tuo sama lämpöpussi kaukaloon kohta syntyvälle pojalle ??

  • Mami2017

    Olen vielä uusi näissä suloisissa vauvatuotteissa, mutta lämpöpussi kuulostaisi erinomaiselta tuotteelta talven keskelle syntyvälle esikoisellemme, mutta pidän ehdottomasti mielessä Pikkuvaniljan-verkkokaupan muidenkim tuotteiden osalta :)

  • Riina

    Niin paljon ihania juttuja, että vaikea valita yksi. Tämä kyseinen lämpöpussi taitaa viedä voiton, ihana!<3

  • Jenni Salminen

    Babys Only lämpöpussi olisi mainio myös meidän syksyllä syntyvälle vauvalle <3

  • Tiina virtanen

    Kaukalopussi on aivan ehdoton suosikkini <3 helpottaa syksy- ja talviaikoina matkustamista ja liikkumista kun muksulle ei tarvitse kun sisävaatteet kaukaloon ;) neulotut mallit ovat niin kauniita ;)

  • Jenny

    Lämpöpussi turvakaukaloon, nyt kolmas lapsi tulossa 4v sisällä niin luulen että on ollut hyvä ostos ja tule tarpeesen marraskuussa kun vauva syntyy sekä turvakaukalossa että kopassa! Mutta pikku vaniljassa löytyy niin paljon ihanaa jos rahapussi antaisi myöden :)

  • Henna

    Juuri tämä samainen kaukalopussi olisi toiveissa jouluvauvallemme ?

  • Karoliina

    Lämpöpussi olisi meidän 1kk ikäiselle vauvalle ihana !

  • Laura

    Hei, onpa tosiaan ihana ja kätevä tuo lämpöpussi! Itse ihastuin mamas ja papas leikkimattoon! Toivottavasti arpaonni suosii!!

  • Nella

    Tuota samaa lämpöpussia olen ihastellut pitkään.. ja päättänyt et sen tulen hankkimaanki tässä syksyn mittaan! ?

  • Mia

    Tuo sama pussi tulisi täällä niin tarpeeseen <3 Laskettu aika on jo ohitettu, mutta vauva majailee vielä masussa odottaen syksyisempiä ilmoja ehkä? Meillä on esikoisen jäljiltä hyvin poikamainen pussi säästössä, mutta jos tämä uusi tulokas osoittautuu tytöksi, niinkuin on kätilö uskaltanut sanoa, niin tyttömäisempi pussi olisi kyllä ihana ☺️

  • Millamaari

    Ehdottomasti tuo lämpöpussi!

  • Tuija

    Oi tuo lämpöpussi on aivan ihana. :)

  • Anu

    Samanlaisesta harmaasta lämpöpussista haaveilen meidän lokakuiselle tulokkaalle <3

  • Minna

    Tuo sama läpöpussi olisi ihana tammikuussa syntyvälle “pikkukakkoselle”. Meillä ei myöskään ole esikoisensa ole ollut vastaavaa.

  • Sara Lahti

    Kuvassa oleva lämpöpussi on aivan ihana ja tarpeellinen lokakuuussa syntyvälle vauvalle :) <3

  • Maitoviiksi

    Tuo pussi on kyllä tosi kaunis! Uskomattoman hyvin olet saanut hyödynnettyä aiempien vauvojen tavaroita sekä hillittyä itseäsi, jos ei vielä ole hankintoja tehty.
    Arvonnassa mukana!

  • Hanna

    Baby’s Onlyn lämpöpussi haaveissa talvivauvalle..! <3

  • Janette

    Onpas ihania kuvia nämä, niin seesteisiä jotenkin!:) Suosikkini on nimenomaan nämä Babys Only lämpöpussit. Niin käteviä ja niin kauniita!? Kelpaa laittaa vaunuihin!

  • SonjaM

    Verkkokauppa on pullollaan suloisia asioita, mutta kotiuttaisin ehdottomasti ainakin valkoisen vauvanviltin.

  • Kaikki Baby’s Onlyn tuotteet, mutta jos yksi pitää valita niin Baby’s Onlyn harmaa tähtinen torkkupeitto <3

  • Salla Leppänen

    Pikkuvaniljan sivuilla on vaikka mitä ihanaa, mutta ehdoton lempparini on juurikin tuo Baby`s onlyn lämpöpussi. Esikoiseni syntyi kesän kynnyksellä ja nyt kuopuksen on määrä syntyä marraskuussa, joten lämpöpussille olisi todellista tarvetta etenkin kun olen ihan ulalla siitä mitä talvivauva tarvitsee ja esikoisen vauvatarvikkeista ei ole nyt mitään hyötyä ;) Joten olisi super mahtavaa saada kuopukselle tämä lämpöpussi helpottamaan koko perheen arkea <3

  • Matilda

    Mielestäni ihanin tuote Pikkuvaniljan nettisivuilla on Capella Stars vauvan sitteri värinällä ja musiikilla <3 Olen odottamassa esikoistani jonka laskettu aika on huhtikuussa ja kaikki on niin uutta ja ihmeellistä ihan hankinnoista asti. Tämä sitteri on aivan ihana ja tulisi varmasti pienelle käyttöön :-)

  • Pauliina

    Kaukalopussi

  • Linda

    Tuota lämpöpussia on monesti tullut haaveiltua. :)

  • Paula

    Kaikki tuotteet ovat ihania, mutta tuo lämpöpussi on kyllä ihanin! Niin kaunis mutta käytännöllinen.

  • Paula

    Oi miten söpö ja varmasti kätevä tuo lämpöpussi turvakaukaloon! <3 Jos jokin vaan helpottaa äidin ja isän arkea ja pidentää vauvan unia, on se hankkimisen arvoinen. ;) Täytyykin harkita moisen hankintaa tulevalle "tammi-vauvallemme". Natures Purest Velour Snuggle Boot vauvan tossut tekivät kuitenkin minuun suurimman vaikutuksen verkkokaupan valikoimasta!!! :) Eivät ehkä juuri ne ihan kaikista tarpeellisimmat, mut ah niin söpöt. Saa sitä vähän söpöilyynkin törsätä, eikö?!

  • Mari

    Meillä on mm. Sophie the Giraff hankittu Pikkuvaniljasta ja se on ollut hampaiden tulon pelastus. Jokaista hammasta on tehty kiukulla ja kuumeella mutta onneksi on ollut Sophie. Nyt kun vauva on jo vähän isompi, niin käyttäisin lahjakortin joko Babys Only unipussiin tai muihin unitarvikkeisiin. Unipussi voisi ratkaista levottomiin öiden ongelman, ja kovin kauniskin se vielä on :)

  • Elina

    Suloiset lämpöpussit <3

  • Peppi

    Kyllä se tuo lämpöpussi on! <3

  • Salla-Maria

    Oi miten ihania kuvia, tuo lämpöpussi vaikuttaa kyllä aivan loistavalta. Pikkuvanilja-verkkokaupassa on valtavasti ihania tuotteita, vaikea ei ole helppo. Ehkä tämä lämpöpussi nousee kuitenkin ykköseksi ja onkin ollut suunnitelmissa hankkia nyt syksyllä syntyvälle pikkuisellemme.
    Ehdottomasti mukana ihanassa arvonnassa!

    • Salla-Maria

      Siis valinta ei ole helppo :)

  • Marjut

    Lemppari juuri tuo kaukalopussi, lähti juuri muutama päivä sitten tilaukseen valkeana ja vähän paksumpana mallina! :) aivan ihanan näköinen!

  • Elisa

    Lämpöpussi

  • Sofia

    Ehdoton lempparini on talvivauvalle hetkeksi lainaksi saamani lämpöpussi. Niin tyylikäs ja kätevä.

  • Jannica

    Tuo lämpöpussi ehdottomasti. On niin ihana!

  • Erika

    Lämpöpussi kaukaloon on lempparini ja se meiltä löytyykin valkoisena mutta jos arpaonni suosisi hankkisin luultavasti meillä jo olevan kanan seuraksi bOblesin krokotiilin joka on toinen suosikkini :)

  • Eerika

    Olen vallan ihastunut pikkuvaniljan tuotteisiin kanssa! Itse tilasin saman lämpöpussin harmaana kohta syntyvälle vauvalle, ihan lemppari!❤️

  • Johanna

    Ehdottomasti Baby’s only-lämpöpussit!

  • linda

    Tuo samainen lämpöpussi olisi ihana :)

  • Henrika

    Tällä hetkellä meillä olisi eniten käyttöä vauvan pussilakanasetille, joten vastaukseni on se! :)

  • Riikka

    Juurikin tuo Baby’s Only kevytlämpöpussi turvakaukaloon olisi kaikista ihanin ja tällähetkellä tarpeellisin <3

  • Maaret

    Oi tuollainen lämpöpussi olisi kyllä aivan ihana ja kätevä! Meillä on kolmannen laskettu aika tammikuussa, keskellä kylmintä talvea ❤️

  • Inka

    Lempituote valikoimasta on ehdottomasti tuo Baby’s Onlyn lämpöpussi! Olisi täydellinen myös meidän tulevalle pienokaiselle <3

  • Paula

    Ottasin itsekkin tuon kevytlämpöpussin joka sinulla on! :)

  • Anne

    Täällä yksi onnellinen esikoistaan odottava, joka aikaisemminkin on selannut IHANAN Pikkuvaniljan verkkokauppaa. Sormet syyhyäisi jo klikkailla tilausta kotiinpäin, mutta ensi viikolla häämöttävä rakenneultra on hyvä syy odottaa vielä hetki. Sukupuoli kun olisi mukava saada selville, niin tietäisi vähän paremmin värimaailmaa <3
    Suosikkituotteeni ovat olleet juurikin tuo saamasi lämpöpussi turvakaukaloon, sillä meidän pienokaisen olisi tarkoitus saapua maailmaan kesken talvea. Lisäksi olen kuullut kyseisestä tuotteesta pelkkää hyvää.
    Toinen suosikkituotteeni on sitteri värinällä ja musiikilla, mutta sitterin saamme ystävältä, joten tällä kertaa kallistun lämpöpussin puolelle!

  • Annina

    Ihana arvonta! Omat suosikkini Pikku-Vaniljalta ovat juuri nämä Baby’s Only- neuletuotteet. Turvakaukalopussien lisäksi bongasin nettikaupasta mm. aivan hurmaavan leikkimaton.

  • Jii

    Ihana arvonta! :) Meille on tulossa helmikuussa ensimmäinen lapsi, ja vaikken vielä mitään vauvalle ole ostanutkaan, niin olen jo pari kertaa käynyt ihailemassa PikkuVaniljan tarjontaa. Heillä on niin paljon ihania juttuja myynnissä! Esimerkiksi juuri nuo lämpöpussit ja Baby’s only -leikkimatot…

  • Maija Pietinen

    Juuri tämä lämpöpussi olisi ihana lahja tulevalle Talvivauvalle ☺

  • Julia

    Juuri tuo ihana lämpöpussi <3!!

  • Iiris

    Suosikkituotteeni on ehdottomasti tuo kaunis ja käytännöllinen lämpöpussi. Hankintalistalla myös meillä :)

  • Alina Koivunen

    Ehdottomasti lämpöpussi!!

  • Marjo

    Suosikkini on juurikin tämä ihana lämpöpussi :)

  • Emilia

    Suosikkituotteeni on juurikin kyseinen kuvan lämpöpussi! Sen olen muutenkin aikeissa hankkia meidän marraskuussa syntyvälle kuopukselle! :)

  • Sanna

    Koko kauppa on täynnä ihania tuotteita! Suosikkituotteeksi nuosee varmaankin juurikin tuo Baby’s Only kevytlämpöpussi turvakaukaloon. Niin kätevä ja suloinen arjen helpottaja!

  • Tulan

    Juurikin tätä kevytlämpöpussia olen himoinnut meidän marraskuussa saapuvalle pikkukakkoselle ?

  • M

    Juurikin tuo kyseinen lämpöpussi on suosikkituotteeni sieltä verkkokaupasta. Omalle pienelle vauvalle olis niin ihana tuo :)

  • Roosa

    Mamas&Papas Once Upon a Time hopeoitu helistin :)

  • Noora

    Baby’s only lämpöpussi(t). Vuosikkaallee voisi ostaa sen rattaisiin sopivan version tänä syksynä kun viime syksynä investoin tuohon kaukaloversioon.

  • Elina

    Pikkuvaniljan B0bles eläimet ? Näyttää hyvältä ja noiden kanssa on varmasti kiva opetella kiipeämään.

  • Jenni

    Tuota samaa lämpöpussia täällä haaveillaan, lisäks b0bbles elefanttia ☺

  • Jenny

    Mamas & Papas my first play mat olisi aivan ihana ja sopisi ihanasti vaaleaan sisustukseemme. Vanillan tuotteet ovat niin ihanan sensuelleja.
    Onnea sinulle loppuodotukseen:)

  • Mariaana Paakkari

    Harmaa Babys Only lämpöpussi rattaisiin on ehdoton suosikkini ❤️

  • Pauliina

    Just tuo kaukalopussi on lemppari :)

  • Mp

    Itse tilasin samanlaisen pussin lokakuussa syntyvälle esikoiselle.?

  • OutiH

    Mukana arvonnassa.

    • OutiH

      Mukana arvonnassa. Sophie kirahvi on kiva.

  • Maria

    Tähtisoittorasia ⭐️

  • Riikka

    Tuosta lämpöpussista minäkin olen haaveillut ja varmasti hankintaan menee :)

  • Paulina

    Ehdottomasti tuo pussukka, niin ihana ❤

  • Hanna

    Juuri tämä lämpöpussi harmaana olisi täydellinen meidän tammivauvalle!

  • Anna

    Ehdottomasti suosikki on tämä lämpöpussi kaukaloon ?

  • Jess

    Juurikin tuosta lämpöpussista haaveilen omalle marraskuussa syntyvälle esikoiselle :)

  • Jenna

    Juurikin tuo lämpöpussi on suosikkini ? Oon sitä kauan ihastellu kaikista kuvista vaan en oo raaskinu sitä tilata ?

  • Niina

    Juuri kyseinen baby’s only-lämpöpussi näyttää niin suloisen pehmoiselta että sinne on ihana pieni laittaa matkan ajaksi.

  • Lilja

    Vajaa 4 viikkoa enään laskettuun ja meidän tulevalle syys tytölle haluaisin kaukalon lämpöpussin :) esikoisen aikana kaipasin sitä jo, mutta ei tullu ostettua.

  • Heidi

    Suosikki tuotteeni ehdottomasti juurikin tämä lämpöpusssi! :) Odottelen jo innolla koska omani saapuu postiin, mutta vielä olisi verkkokauppa täynnä toinen toistaan ihanempia juttuja mihin lahjakortti olisi oikein mainio! :)

  • Sanna

    Voi tuo lämpöpussi on kyllä aivan ihana, ja sille olisi käyttöä kun esikoiseni tulee syntymään keskellä talvea!

  • Monica

    Baby’s Only iso lämpöpussi rattaisiin

  • Kristiina

    Tällainen lämpöpussi on meille kanssa ihan must-hankinta maalisvauvaa odotellessa! :) Ihana!

  • Krista K

    Ehdottomasti Baby’s only kevytlämpöpussi :)

  • SP

    Suosikkini on juurikin tuo ihastuttava lämpöpussi turvakaukaloon! Olen tuttavillani törmännyt vastaavaan ja ihaillut sen käytännöllisyyttä. Nyt odotamme itse esikoistamme ja olisi valtavan ihanaa saada hänelle tuollainen ihanuus<3

  • Inka

    Kotiuttaisin meidän pienokaiselle myös tuon kevytlämpöpussin!

  • Mia

    Lempparini on ehdottomasti lämpöpussi.

  • Nonna

    Tuota samaista lämpöpussia kaukaloon olen katsonut nyt usemamman kerran!

    Meillekin vihdoin vuosien hoitojen ja vaikeuksien jälkeen olisi määrä tulla oma pieni nyytti talvella, joten tuo olisi kevään kynnyksellä varmasti erittäin tarpeellinen <3

  • Piia

    ByPinja imetyskoru

  • Ninni

    Oma suosikkini on juuri tuo sama kevyt lämpöpussi turvakaukaloon. Voikunpa arpaonni suosisi tämän kerran ja saisimme valita tuon saman lämpöpussin tulevalle kevätvauvallemme <3

  • Bea

    Hieno arvonta! Pikkuvanilja-sivuilla oli monta ihanaa tuotetta mutta suosikkituote olisi iso lämpöpussi rattaisiin :)

  • Minna

    Ehdottomasti kaukalopussi on suosikki, se onkin hankintalistalla!

  • Marianne

    Mulla oli tuo sama lämpöpussi esikoisella, ja nyt se odottaa syksyllä syntyvää toista käyttäjäänsä.<3 tällä hetkellä suosikkina toivelistalla on tuo sama pussi isommassa koossa esikoiselle rattaisiin.

  • Jonna

    Suosikkituotteeni on kaunis hopeoitu helistin. Ihana lahjaidea, joka varmasti ilahduttaa. Tälle vuodelle on tiedossa useammat ristiäiset, joten olen ajatellut sitä lahjaksi :)