CATEGORIES

Off to Shanghai!

25.10.2012

Tänään se on menoa kuulkaas! Minä lähden reissuun ensimmäistä kertaa poikani kanssa kun suuntaamme kohti Shanghaita isoäidin luokse Radical Design Weekin ajaksi. Täytyy kertoa teille, että minua jännittää melkoisesti. Ikinä en ole lentämistä pelännyt ja arjessani olen joutunut hyvin paljon reissaamaan, mutta nyt kyllä on perhosia vatsassa kun on rakas pikkupoikani mukana.

Kuinka sujuu rattaiden ruumaan laitto? Vai saako rattaat ehkäpä jopa portille asti?
Toivottavasti pientä ei satu korviin nousussa ja laskussa? Imetystä silloin siis kehiin?
Miten jaksaa oleskella 9 tuntia paikoillaan mamman ja Charin kanssa?
Riittääkö vaihtovaatteiden määrä?
Tuleeko paljon vihaista silmää kanssamatkustajilta, jos sattuukin pojalle känkkispäivä kun ympäristö pelottaa?
Miten vaipanvaihto koneessa?
Enhän mä stressaa itseäni sellaiseen pieneen kerään, että maidon heruminen hidastuisi?

Huoh. Ihan uusia ovat nämä asiat minulle. Kai kaiken uuden kuuluukin aina vähän jännittää?

Yhden huolen sain vähemmän, kuin ihanat tytöt Polhemin PR-toimistolta antoivat minulle Stokken rattaat lainaan matkan ajaksi. Mahtavaa. Mukana tuli vielä niiden oma suojalaukkukin, joten säilyvät ehjinä määränpäähän asti. Omat Bugaboo Donkeyt olisi ymmärtääkseni pitänyt purkaa ihan osiin matkustusta varten, joten nämä ovat paljon helpommat yksin matkaan pienen kanssa lähtiessä.

Vaunut ovat sen verta kevyet, että niiden nostelu sujuu helposti. Meillä kun on määränpäässä paljon liikkumista tiedossa paikasta toiseen poikani kanssa. Erityisen paljon pidän näissä rattaissa siitä, että poikani on hyvin lähellä omia kasvojani. Näin seurustelu onnistuu helposti. Hän kun on alkanut viimeaikoina jokeltelemaan ja naursekelemaan kunnolla, niin on kiva jutella herran kanssa niitä näitä matkan päällä <3

Miinuksena näille rattaille ovat varmasti Suomen talvisäät. Voisin kuvitella, etteivät ole lumisäillä mitkään helpoimmat liikutella kinosten yli? Stokkelle on tosin hiljattain tullut uusia malleja, joissa tämä on otettu ymmärtääkseni huomioon. Tämä selittänee siis sen seikan, miksi nään näitä rattaita jatkuvasti turisteilla Helsingin keskustassa, mutta vain yhteen Stokkeja työntelevään suomalaiseen pariskuntaan olen toistaiseksi törmännyt.

Jos muilta löytyy rattaista kokemusta, kuulen niitä mielelläni kommenttiboksissa.

Olen ajoittanut teille matkani ajaksi joitakin postauksia, mutta tavoitteenani on blogata mahdollisimman paljon livenä Shanghain tapahtumia matkapäiväkirjamaisesti. Kiirettä riittää, sillä tahdon myös nauttia äitini seurasta täysin rinnoin. Täten saatte luultavasti paljon kuvapainotteisia postauksia. Aina kun on vain aikaa, kerron teille varmasti tarkemmin RDWn tapahtumista. Kun palaan takaisin Suomeen, teen mm. step by step postauksen kuvien kera lapsen ja rattaiden kanssa matkustamisesta. Itse sellaista kovasti kaipailin kun kontrollifriikkinä yritin mahdollisimman hyvin kartoittaa tulevaa uutta koitosta. Toivottavasti se toisi lohtua seuraavalle matkaan lähtevälle huolehtijalle.

Se ois menoa nyt!
Jaiks!
Wish me luck!
再見

Today I’m heading to Shanghai with my little boy and my dear friend Char. This trip witholds great events and will be an amazing experience, but I have to admit, I am a little nervous. Why? Because this is the first time I am travelling abroad with my baby boy <3 Don’t get me wrong, I know that everything will go well. There are just so many new things to take into consideration, that I guess it’s only natural to feel a little anxious? I will try to blog live as much as I can from Shanghai. Rest assured, I am going to be very busy, but I’ll do my best. You’ll get the full details of everything when I return to Finland at the latest.

再見

47 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Kaupungilla on varmasti hyvät nuo stokket. Mutta jos on autoton perhe niin itse arvostaisin isompaa tavarakoria. Saati että metsään tai rannalle en noissa menisi :)

  • lukija

    Tämä kommentti taitaa tulla vähän myöhässä, mutta meillä oli Stokket silloin kun lapsemme olivat siinä iässä, että istuivat rattaissa, ja tykättiin kovasti! Talvikäyttöön oli kyllä kakkosrattaina Brion Happyt, koska ei Stokkeilla isoissa kinoksissa pääse eteenpäin :) Mutta muuten Stokket olivat tosi mieluiset.

    Isompaa lasta (sanotaan joku lähelle 3v.) ei niihin kyllä enää viitsinyt laittaa, vaikka sen ikäinen saattaa pidemmillä matkoilla vielä rattaita tarvitakin. Siinä vaiheessa Stokket alkoivat tuntua vähän “epävakailta”… ja lapsetkin eivät niin isoina enää Stokkeihin halunneet. Eli sanoisin, että Stokket on parhaimmillaan pienempien lasten kanssa.

    Stokket olivat silloinkin aika harvinaiset Suomessa, ja saatiin niistä aika paljon kommentteja, mutta myönteisiä :) Ihmettelen, ettei niitä enempää näe Suomessa (?!)

  • Laura

    Oikein ihanaa matkaa ja toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja jos nyt sattuisi känkkispäivä pojalle niin toivotaan että on ymmärtäväisiä kanssamatkustajia! :)

  • Lastenhoitaja

    Noista rattaista.. Itse niitä käyttänyt kun olen lastenhoitajana ollut (hoidettavalla on Stokket ollu) ja meillä on todellinen vihasuhde toisiimme! Henkilökohtaisesti en saanut rattaisiin mitää ohjattavuutta tai vakautta ja tuntu että pyörät vei jatkuvasti väärään suuntaan. Omassa kädessä ne tuntuivat myös vähän “heppoisilta” ja pelkäsin jopa että kaatuvat. Tämä voi kyllä johtua myös siitä että en kamalasti ole rattaita työntänyt ja “äidillistä otetta” niihin ei ole syntynyt. Toivottavasti teillä reissussa toimivat hyvin ja hyvää matkaa!:)
    p.s Kaitaliinan blogi on aivan mainio lentoasioissa lapsen kanssa, hän kirjoitti lennostaan tyttärensä kanssa pitkän postauksen

  • Irkku81

    Teidän poika kun on vielä niin pieni ettei istu, niin voi joutua olemaan turvakaukalossa nousun ja laskun. Kun itse lensin puolivuotiaan kanssa Lontooseen, eikä ollut kaukaloa mukana, niin hänet piti pistää minun turvavyöhön lisävyöllä kiinni. Siis istumaan syliini naama samaan suuntaan kuin itsellä. Siihen kaatui se ajatus imettämisestä nousussa ja laskussa. Näin Finnairilla vajaa neljä vuotta sitten. Kaikeksi onneksi poikani otti rennosti nousut ja laskut, vaikka siihen ikään mennessä oli ehtinyt korvaongelmiakin olla.

  • Voi, ymmärrän että kaikki uusi jännittää, mutta etteköhän te oikein hyvin pärjää, nyt vielä kun sait ihanilta lukijoiltasi käytännöllisiä vinkkejä pienen lapsen kanssa matkustamiseen.:)

    Joten, oikein ihanaa, turvallista ja kokemusrikasta matkaa teille, varmasti aivan mieletön elämys käydä Shanghaissa!!

    http://style-janina.blogspot.fi/

  • ii

    Toivottavasti matka sujui hyvin :) itse kuulin hauskan vinkin muutama päivä sitten, kun töissä oli puhetta lasten kanssa matkustamisesta . kuulemma auttaa jos pyytää lentoemänniltä kertakäyttömukit ja pitää niitä lapsen korvilla nousun ja laskun ajan! en sitten tiedä miten toimii vauvan kanssa tai miten toimii muutenkaan, mutta voisihan tuota itsekin kokeilla, voi huvittaa myös kanssamatkustajia :)

  • ginm

    Meillä on stokke rattaat ja toimi ihan hyvin myös Suomen talvisäät . Ainaki viime talven lumilla ;)

  • Kyllä se matkustaminen vauvan kanssa sujuu hyvin (ja helposti, kun ei pääse liikkumaan) ja lennollahan sinulla on apukäsinä vielä Char. Jos ymmärsin rivien välistä oikein, että sinulla on paikka vauvalle niin se on kaikista kätevin tapa matkustaa ja meillä on aina erityisesti pitkille lennoille myös alle 2veelle oma paikka. Itse olemme matkustaneet kaikkien kolmen lapsen kanssa ihan vauvasta asti ja kun itse asuimme Kiinassa pari vuotta sitten niin matkustin jopa yksin 2v taaperon ja 3kk vauvan kanssa. Pelotti, mutta onnistui. ;) Viimeisin vauvamme matkusti ekan Euroopan reissunsa 7 vkon ikäisenä tänne Milanoon missä asumme ja hyvin meni.

    En osaa sanoa noista Stokken vaunuista mitään Bugisäitinä, mutta meillä kätevin matkasetti on ollut sellaiset vaunut/rattaat mihin saa turvakaukalon kiinni.

    Niin ja muista ottaa myös itsellesi vaihtopaita koneeseen, kun vaippa voi falskata tai ihan mitä vaan voi käydä.

    Hyvää matkaa!

  • Pauliina

    Moikka! Ihan siltä varalta, että sulle ei tullut mieleen: otathan mukaan lennolle varmuuden vuoksi vaihtovaatteet myös itsellesi! Puklut paidalla on ikävä matkustaa :)

  • Rouva

    Moi!
    Kiitos kivoista sivuista ja siitä, että postaat usein. Ihanaa!!
    Lensin poikani ollessa 5 kk ja imetin paljon niin sain hänet uneen koneessa. Nousussa ja laskussa piti laittaa mahan ympärille vyö vauvallekin joten imettäminen oli hankalaa… Mutta heti kun turvavyön merkkivalo sammui imetin taas. Tosiaan, en usko että paine tuntuu noin pienillä. Vessassa oli hoitopöytä sivuttain ja tosi lyhyt, mun oli vaikea vaihtaa siinä vaippa, mutta onnistuin. Tsemppiä ja levollista mieltä, vauva aistii sun tunteet joten yritä nauttia. Taaperon kanssa on kuitenkin tosi paljon vaikeampaa tulevaisuudessa ;)

  • meow

    Oivoi.. Ei ole omia lapsia tai mitään, mutta sen verran kokemuksia lentokoneessa matkustamisesta, että osaan sanoa, että todennäköisesti lentokoneessa nousu voi olla raskas pikkuisellesi. Aika monesti kuuluu lasten itkua nousussa. Valmistaudu superrauhoitteluihin :D kerro sitten miten sujui! Tsemppiä!

  • Salla

    Meillä on menestyksekkäästi käytetty lennon aikana näitä tippoja:

    http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?catalog=yasalescatalog&productid=9909282%28yabasecatalog%29

    Oon kuullu hyviä kokemuksia myös muilta!
    Ihanaa matkaa teille! <3

  • annika

    Ihan mahtava juttu nuo Stokken rattaat! Olen niitä ajatellut hankkivani tulevalle lapsellemme ja kaikki kokemukset niistä ovat erittäin tervetulleita! Se mikä niissä eniten mietityttää on juuri niiden toimivuus talvella, siitä olisi kiva kuulla lisää. Saisitkohan kokeilla niitä Suomessa kun tulee lunta? :) Mutta todella kiva kun pystyt kertomaan niistä tämän reissun ajalta, varsinkin kun sinulla on jo kokemusta toisistakin rattaista :)

  • Nipsu

    Hyvää matkaa! Koetat pysyä rentona, niin kaikilla matka sujuu helpommin. :) Nauttikaa!

    • Mrs.V

      Näin yritän tehdä! Varmasti kaikki omat tunteeni heijastuvat poikaan, joten täysi tsemppi päällä! <3 Kiitos!!

  • Kim

    Meillä poika ehti ensimmäisen vuotensa aikana lentää parisenkymmentä lentoa ja aina sujui hyvin. Niin pitkät kuin lyhyetkin lennot meni suurimmaksi osaksi nukkuen. Noin pienet ei kuulema tunne kipua nousuissa ja laskuissa mutta varmuuden vuoksi voit tietysti imettää. Mukaan muutama kiinnostava lelu ja jos poikasi tykkää niin peitto että saa lattialle välillä makoilemaan. Sikäli mikäli jalkatilaa on riittävästi, aina kun ei ole. Mutta älä huoli, vauvan kanssa on todella mukavaa matkustaa! Taaperon kanssa se ei sitten enää olekaan niin mukavaa… :D

    • Kris

      Entisenä lentoemäntänä on pakko kommentoida tuohon Kimin kommenttiin lapsen lattialle nukuttamisesta lentokoneessa.. se on ehdottomasti kielletty lapsen turvallisuuden vuoksi! Kaikilla lennoilla on aina mahdollisuus tapahtua “clear sky turbulence” mikä tarkoittaa ettei kapteeni ehdi asiasta varoittamaan laittamalla turvavyövalot päälle. Ja jos turbulenssi on voimakas niinkuin juuri aasiassa usein on, voi se pahimmilaan paiskata kaiken irtonaisen lentokoneen kattoon.. siis myös pienen vauvan! Eli kyseessä on todella vaarallinen tilanne ja sen vuoksi vauvat on aina pidettävä turvallisesti joko “baby cot” -nimisessä seinään kiinnitettävässä kaukalossa tai turvavöissä vanhempien sylissä.

      Toivottavasti saatte istuimen bulkheadista että saatte tuon baby cotin käyttöön, siinä on lapsen helppo nukkua lennon aikana ja itselle vapautuu tilaa :)

      Kovasti odotan myös kokemuksiasi matkasta ja erityisesti tuosta vaunusta joka on oma suosikkini mutta myös tuo talvikeliolosuhde mietityttää.

      Ihanaa matkaa!

      • Kris

        Pieni korjaus kommenttiini kun tämä mamman pää välillä pehmenee eli kyseessä ei ole baby cot vaan baby bassinett :) Onneksi reittilennoilla on usein aika vähän ihan pieniä lapsia niin heidät ehditään huomioida hienosti. Oli ihana lukea kuinka Finskillä oli lento toteutettu! Ihanaa matkaa!

    • Mrs.V

      Oih ihanaa Kim! Kiitos huimasti näistä helpottavista sanoista! Nyt pidän sormet ristissä, että meilläkin menee noin hyvin 9h lento. Mun poika kun on melkoisen eloisaa sorttia :D

  • -Sanna

    Minä en ole lentänyt lasten kanssa vauvaikäisenä eli ei ole kunnon apuja antaa. Mutta ilmeisesti imettäminen auttaa ettei ottaisi niin korviin? Jos pelkäät maidontuloa stressin takia niin ehkä varamaitoa ja pullo kannattaa ottaa mukaan. Jos ei muuten niin oman mielenrauhan takia :) Eikä niistä kanssamatkustajista kannata välittää, kyllä suurin osa ymmärtää jos pienellä miehellä menee välillä hermot. Ne jotka ei ymmärrä, ei voi mitään…

    Oikein ihanaa matkaa teille!

    • Mrs.V

      Näin on minuakin neuvottu monesta suunnasta, joten ehdottomasti meinaan tällä neuvolla mennä. Kiitos paljon. Ikinä en ole antanut pojalleni korviketta, joten ihan hirmuisesti jännää minua se, että jos maitoa ei tulekaan minulta kaiken stressin takia, niin meneeköhän raukan pakki ihan sekaisin :/ Mutta mielenrauhan vuoksi, ettei nyt ainakaan nälkää joudu kärsimään! Kiitos rauhoittavista sanoista <3

  • tuuli

    Älä muru niistä kanssamatkujista ainakaan välitä, kaikki on ollut vauvoja joskus. <3

    • Mrs.V

      Kiitos muru kovasti helpottavista sanoistasi <3

  • Sissi

    Näin kerran jollain tuollaiset vaunut ja päätin heti, että sellaiset haluan itsekin sitten kun aika koittaa :) Vaunut näyttävät tosi käteviltä ja kevyiltä. Varmasti hyvät reissussa!

    • Mrs.V

      Ne tuntuvat olevan oikein loistavat matkustamiseen! Nyt vielä tullut ulos heiltä vieläkin kätevämmät rattaat matkustukseen, jotka toivottavasti saan vielä pian meille matkarattaiksi! :)

  • Joy

    Tsemppiä paljon reissuun! Ymmärrän täysin jännityksesi, minä myös kontrillifriikkinä haluaisin aina tietää kaiken etukäteen ja olla varautunut kaikkeen, vaikka se ei ole useinkaan mahdollista. Olemme harkinneet myös reissuun lähtöä pienen kanssa keväällä, mutta tietäen kuinka paljon sitä stressaisin, en ole varma haluanko lähteä. Kiitos siis jo etukäteen jos teet postauksen vauvan kanssa matkustamisesta, ehkä se lievittää stressiäni. :)
    Yksi asia mitä olen pohtinut, on matkakohteessa taksilla kulkeminen ilman turvakaukaloa! Tai vaihtoehtoisesti raahata kaukalo mukana. Miten sinä ratkaisit tämän ongelman?
    Nuo Stokken rattaat on varmasti näppärät reissussa. Hommasitko ollenkaan vielä omia matkarattaita?

    Joka tapauksessa ihanaa matkaa teille kaikille kolmelle ja kyllä varmasti kaikki sujuu hyvin!

    • Mrs.V

      Hei ihan mahtavaa, jos se tuleva postaukseni auttaisi ainakin sua jännityksen kanssa! Sillä mä tosiaan sellaista itse kaipailin! Mä olen ottamassa turvakaukalon mukaan…En tiennyt miten muutenkaan ratkaista ongelmaa taksien kanssa :/ Ja matkarattaat saan varmaan tältä Stokke merkiltä kun heille on tullut ihan hiljattain 2 uutta mallia, joista toinen on todella kätevä nimenomaan reissuun :) Ja kiitos vielä <3 Kiva tietää, että ootte jännityksessä mukana <3

  • Rina

    varaudu siihen että Kiinalaiset ovat todella uteliaita vauvan suhteen ja tulevat todella lähelle mm yrittäen nostaa häntä syliin, kosketellen jne. Se on aika ahdistavaa. Suosittelen peittämään rattaiden suuaukon esim harsolla tms niin saa vähän rauhaa.

    • Viki

      Hyvä ystäväni matkustaa paljon alle kouluikäisten lastensa kanssa. Pieni varoitus pieniin lapsiin liittyen; Kiinassa kaapataan päivittäin pieniä lapsia, joten vaunuja/rattaita ei kannata jättää hetkeksikään valvomatta. En halua peloitella- mutta asiasta on ihan konkreettine esimerkki, jolloin hänen paikalla ollessaan äidin huomio kiinnitettiin toisaalle ja seuraava tilanne oli, että vaunut olivatkin tyhjät! Ihanaa matkaa ja hyviä ostoksia!

    • Mrs.V

      Mahtava vinkki! Kiitos paljon <3

      • Elisabete

        Tää on niin totta! Mutta hyvässä mielessä kuitenkin ovat “uteliaita” :) Me myös käytimme harsoa rattaiden päällä, tyttö sai nukkua rauhassa ja ihan myös ihastella maailmanmenoa harson läpi,mikä ei haitannut lainkaan pientä taaperoa :) Ihanaa matkaa vielä ja kyllä kaikki menee hyvin <3

  • Lora

    Oikein ihanaa matkaa, hyvin se menee ja mukavaa kun sulla on Char matkaseuralaisena :) Nauttikaahan Shangaista, innolla jään odottamaan kuvia ja kertomuksia vilkkaasta suurkaupungista.

    Onko Kaitaliinan blogi sinulle tuttu? Hänelläon muutama postaus pienen vauvan kanssa matkustamisesta sillä he asuvat tällä hetkellä pikku perheensä kanssa Shanghaissa :)

    • Mrs.V

      Kaitaliinasta olen kuullut tämän matkani yhteydessä kovasti! Moneen kertaa pitänyt mennä blogi katsastamaan, koska olen melkoisen varma, että olen hänestä kuullut paljon aikaisemminkin! Mutta nyt ainakin menen katsomaan! :)

  • Muista en tiedä, mutta koska olen lähtöselvityksessä lentokentällä töissä niin tiedän että rattaat saa ottaa ainakin portille asti :)

    • Mrs.V

      OI kiiiiiitos tiedosta!!!!! <3

  • Haidi

    Toivotaan, että kaikki menee hyvin ! Varmasti uutta ja jännää, mutta välillä pitääkin olla :) ihanaa ja loistavaa matkaa teille <3 nauti!

    • Mrs.V

      Kiitos Haidi kun oot hengessä mukana <3

  • Tsili

    RDW:n Communications & PR Managerina siellä Kiinan päässä toimii upea suomalainen kaunotar, ystäväni pikkusisko. Kerro terveisiä, jos tapaat hänet :)

    • Mrs.V

      Voi tunnen hänet hyvin <3 Niiiin kaunis ja upea nainen, joka on ollut myös minun ystäväni lähes 7 vuotta <3 Välitän terkut! :)

      • Tsili

        No jopas sattui! :) Turvallista matkaa!

  • hanna

    Ihanaa matkaa minimiehen kanssa <3

    • Mrs.V

      Kiitos <3

  • Toivottavasti lento sujuu hyvin, sormet ristissä puolestanne. Oikein mukavaa reissua teille :)

    • Mrs.V

      Kiitos kun olet hengessä mukana <3

  • annika

    ihana toi torkkupeite, ootko sen mistä hankkinut? Tarkoitan siis tuota mikä on suloisen vauvan päällä rattaissa :)

    • Mrs.V

      Äitini toi sen minulle Kiinasta! Aivan ihana. Me tosiaan ollaan hieman mietitty, jos itse pistäisi firman pystyyn ja alkaisimme äidin kanssa tuomaan tuollaisia ihania cashmere tuotteita Suomeen vauvoill esim peittoja ja pipoja.. :)