CATEGORIES

Lahja pienelle – Disneyn Suuri Satukirja

30.1.2013

Nyt on meidän arkemme ainakin hetkellisesti helpottunut, joten tässä tulee päivän toinen postaus! Strictly Baby Style -postauksia tulen kirjoittelemaan päivän muotipostauksen lisäksi – aina kun kiireet vaan sen sallivat. SBS-postauksia on kovasti toivottu, joten aloitetaan tällä pyynnöllä:

“Kaveripiirissäni on todellinen vauvabuumi valloillaan. Uusia tulokkaita, vauvakutsuja, ristiäisiä, nimiäisiä ja syntymäpäivä on kalenteri täysi, mutta itse eri tilanteessa olevana en oikein tiedä, mitä sitä hankkisi pienokaisille. Voisitko tehdä postauksen niistä lahjoista, jotka itse olet kokenut loistaviksi / tarpeellisiksi / käytönnöllisiksi? Kiitos jo etukäteen!”

Eli tämän pyynnön pohjalta tulen tekemään “Lahja pienelle” -postauksien sarjan. Niissä käyn yksitellen läpi kerrassaan ihania lahjaideoita, joilla minun rakkaat lähimmäiset ovat meidän murusta hemmotelleet. Kiitos tähän loppuun rakkaille ystävilleni ja perheelle, jotka ovat mitä ajattelluimmilla lahjoilla pientä miestämme muistaneet <3

Blogiani pidempään lukeneet saattavat tietää, että olen totaalinen Disney-fani. Oma lapsuuteni oli Disneyn täyteinen prinsessa, Nalle Puh ja Mikki Hiiri- saduillaan. Täten Disneyn kirjavat ja rakastetut hahmot ovat minulle välitön muistutus rakkaudesta, turvasta ja onnellisesta lapsuudesta. Ystäväni tämän ovat ihanasti pistäneet merkille…

Nyt alkaa poika olla jo siinä iässä, että hänelle voin näitä iltasaduiksi lukea. Kirja sisältää 15 Disneyn klassikkosatua Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä Leijonakuninkaaseen.

Tämä luomoavan kaunis tarinakokoelma on saatavilla mm. Suomalaisesta kirjakaupasta sekä myös tästä, booky.fi, nettikirjakaupasta.

Tämä äiti oli todella iloinen tästä satukirjasta. Se siis kiehtoo niin pienempiä, kuin isompiakin lukijoita ;) Aivan ihania yhteisiä lukuhetkiä tiedossa meillä klassikkotarinoiden parissa!

24 comments

Leave a Reply to Juliee Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Anonymous

    Mistä olet ostanut tuon ihanan vaaleanpunaisen nallen?

    • Mrs.V

      Voih! Kuvissa näkyvä Nalle on itseasissa beige, eikä vaaleanpunainen. Ikävä kyllä en osaa sanoa sen ostopaikkaa, sillä olemme saaneet sen lahjaksi postipaketissa hollannissa asuvalta ystävättäreltä.

  • Nina

    Kappas olet bongannut saman kirjan kuin minä.. =) Ihana se on ja kiinnitti myös minun huomioni ihanilla kuvillaan. Pisti kuitenkin hymyilyttämään, kun olet sitä jo pienelle miehellesi lukenut (todellnen disneyfani!), minä ostin sen joululahjaksi 3-vuotiaalleni! Eli itse en ehkä tuota kirjaa ostaisi ihan vielä ristiäislahjaksi (ellei nyt sitten tosiaan ole tiedossa, että äiti on huikea Disneyfani=) Meillä ainakin pienempi kaveri on noiden kirjojen kanssa vähän sellainen, että mitä kovempaa pahvia ne sivut ovat, niin sen parempi… Tuppaa repimään ja syömään vielä noita kirjoja, joten ei voi viedä lähellekään noita parempia kirjoja =)

  • Tyty

    Haha, oonko nolo; ihana ois lukea ite noita satuja ennen nukkumaanmenoa, lapsia mulla siis ei ole(ihmiSlapsia korjaan :D). Mukava idea kyllä, ajattomia ja ihania klassikkoja! Disney!

  • Itse ostaisin lahjoiksi mm kirjoja, ruokailuastioita posliinisina, disneyn dvditä, marimekon tms petivaatteet, kylpypyyhkeitä kuvalla, brion puista junarataa, legoja..
    Meistä yksi ihana lahja oli sukulaiselta jokin harrastuskausi, ja me käytettiin se muskariin :)
    Pyrin miettimään lahjoja jotka on tarpeellisia ja mieluusti pitkäkäisiä. Toisaalta haluan pukea lapset itse valitsemiini vaatteisiin niinkauan kun heille sopii ;)
    Eikä sekään ole kovin ihanaa että ristiäislahjaksi kaikki tuo kaiverretut säästölippaat/valokuvakehykset..

  • Mäkin oikeen odotan baby postauksia :) Tämä on kyllä ihana kirja!

  • Sr

    Mulla on kolme poikaa ja perinteiset Disney sadut eivät ole koskaan juurikaan uponneet meidän miehiin. Joskus alkoikin tuntumaan, että Disney on lähinnä vaan prinsessoja, Arieleita, Pocahontasia jne. Sen sijaan Cars upposi melkein jokaiseen pikkujannuun. Nyt nuo koululaiset kyllä lukevat innolla Aku Ankkaa, muttei ne stoorit kyllä aiemmin uponneet.

  • haidi

    Aivan mahtava vinkki! Disneyn dvd boksia olenkin jo hypistellyt, mutta kirja voisi olla alkuun kivempi! :)
    Johtuisikohan munkin huono äidinkielen taito tästä? :Dd pienenä oli kaiken maailman disney kirjat hyllyssä! Hah ;D

  • Jenny

    Minäkin olen jo innokkaana ehtinyt ostaa tämän kirjan odottamaan pikkuneidin ja minun yhteisiä iltasatuhetkiä :)

  • Juliee

    Harmiksi monen DIsney-kirjan suomi on aika tökeröä. Itse arvostan Suomalaista lastenkirjallisuutta tai kirjoja joiden tekstit on käännetty sujuvasti. Mutta onpahan hienoja kuvia jos ei muuta :)

    • Mrs.V

      Haaaa! Olisiko tämäkin yksi miljoonasta syystä, miksi oma suomeni on niin huonoa?! :D Äidinkieli on aina ollut minulla inhokki / heikoin aine koulussa. Olisi pitänyt jo silloin osata Disney-kirjoja syyttää ;)

      • Juliee

        Hehe! Itselle on luettu kaikkea muuta kuin Disney kirjoja ja silti äidinkieli on mitä sattuu! Syytän kyllä omaa laiskuuttani kieliasun tarkistuksessa, sellainen hätähousu kun olen. Mutta luen silti mielelläni hyvää suomea. ;)

  • Ihana kirja! :) Ehdottomasti pitää saada se omalle tyttärelleni tulevaisuutta varten. :)

    • Mrs.V

      Se on aivan ihana! Itse olen sitä lueskellut vähän sieltä sun täältä kun poika ei vielä minua kuuntele :D Saa nähdä kuunteleeko koskaan :D

  • meow

    Aivan ihana! Itsekin olen todella suuri Disney-fani :)

    • Mrs.V

      Sama homma täällä. Ihan toivoton Disney-fani olen! :D

  • Oona

    Kyseistä kirjaa on minullekin luettu ja on nytkin kirjahyllyssä. Kummilapselle olen kyseisen kirjan myös hankkinut ja tytön äiti ainakin tykkäsi että “Nyt meidän Danielastakin tulee samanlainen prinsessa kuin minä olin.” :D

    • Mrs.V

      Voih että <3 Kiva kuulla, että sielläkin on ollut tykätty!

  • Älä turhaan aina selittele näitä Baby – postauksia, tämä on sinun blogisi ja saat kirjoittaa tänne ihan mitä haluat ja silloin kun haluat :)

    • Mrs.V

      Voi kiitos kun olet tuota mieltä. Olen ihan samaa mieltä! Yritän vain aina muistaa, että kaikki eivät lue blogiani niin ahkeraan, että tietäisivät välttämättä miten näiden kanssa aioin toimia kun itse haluan kuitenkin pitää pääpainon muodissa. Kiitos sinulle lojaalisuudestasi martiina!! Arvostan <3

  • Salla

    Ihana idea, tuo kirja pitää kyllä ostaa kummitytölle lahjaksi kun tytöllä on tarpeeksi ikää :) Kiitos vinkistä!

    • Mrs.V

      AIvan mahtavaa, jos sait tästä hyvän vinkin!! :)

  • Jii

    Tuo kirja on kerrassaan mainio, ostin sen omalle kummitytölleni pari vuotta sitten joululahjaksi. :)

    Vanhana cast memberinä tulee itsekin lahjottua pikkuisia juuri kaikella Disney-tavaralla ja kovin mieluisia ovat tuntuneet olleen. Tokikin meillä Suomessa on vaikka mitä mainioita satuhahmoja, kuten Muumit. :)

    • Mrs.V

      Voi ihana, että muutkin ovat löytäneet! Ja hertinen miten paljon sitä on itsekin katsonut Muumeja pienenä. Mä vieläkin nään painajaisia siitä Mörkö jaksosta kun se iso vaan lahaa kohti sieltä sumusta. Pelottava!!! :D