CATEGORIES

Kevään 3 inhokkitrendiä

9.4.2019

Tie-Dye

Prada ss/19

Kevään 2019 yksi erikoisimpia trendejä on tie-dye, eli värikkäät värjäykset. Näitä tehtiin joskus ala-asteen tekstiililuokassa t-paitoihin: Kastettiin t-paita moniväriseen liuokseen, puristeltiin, kuivattiin ja jännitettiin millainen kuvio saatiin aikaiseksi. Se tässä trendissä onkin kiva: voit tehdä sen itse. Mutta ulkonäöllisesti en mitenkään koe kyseistä trendiä omakseni. Kyseinen trendi on ollut hyvin pitkään poissa muodista, mutta viime vuonna Beyoncé kuvattiin lomallaan tie-dye t-paidassa, joka saattaa olla osasyy ilmiön nousuun. Tänä vuonna muotijätit kuten Prada, Proenza Schouler sekä Stella McCartney kaikki marssittivat alas näitä hippiajoista muistuttavia värjättyjä vaatteita.

 

Oversized blazer

Chanel ss/19

“Mieleeni tulee Paavo Pesusieni.”

Viime aikoina katukuvassa on näkynyt enenevissä määrin ylisuuria bleisereitä. Itse pidän siitä kun paidat, takit ja jakut ovat hieman pidempiä, mutta tässä trendissä ylisuuruus tekee vähän erikoisen muodon. Nimittäin tänä keväänä ylisuuret bleiserit eivät kasva pituutta vaan leveyttä isojen olkatoppauksien ansiosta. Minusta siluetti ei ole tällöin kovin imarteleva. Toki siinä on tietynlaista kiehtovaa muodikkuutta mikä tulee yllättävästä muotolinjasta, mutta väistämättä tästä tyylistä mieleeni tulee Paavo Pesusieni. Tykkään ylisuurista bleiseristä silloin kun ne ovat pitkiä ja rennon väljiä, mutta tämänhetkinen tyyli ei sitä ole.

 

Biker shorts

Chanel ss/19

Jo viime vuonna nähtiin jonkin verran mustia kireitä pyöräilyshortseja yhdistettynä korkokenkien ja linjakkaiden bleiserien kanssa. En syttynyt tyylille lainkaan ja olin varma, että kyseisen trendin liekki sammuisi nopeasti. Toisin kävi. Pyöräilyshortsit tuntuvat tekevän vieläkin näyttävemmän tulon tänä keväänä. En voi kieltää ettenkö olisi nähnyt hyvin kiehtovia ja mielenkiintoisiakin kokonaisuuksia. On kieltämättä hyvin silmiinpistävää ja kiehtovan erilaista yhdistää pyöräilyshortsit nilkkureihin ja klassiseen bleiseriin, mutta itseäni en tässä tyylissä näe millään.

10 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Janina

    Mä inhoon kans kaikkia näistä! Mutta pyöräilyshortsit omistan silti koska ne on niin kätevät lyhyempien mekkojen kanssa kun voi olla huoletta vaikka vähän tuuliskin :D en mitään vesirajahameita tarkota mutta on aina niin epävarma olo jos on vaikka vähän polvien yli oleva helma vaan

    • Hanna Vayrynen

      Mikä kätevä lisälämmittäjä! :D Joo kyllä pyöräilyshortsit on hyvät myös itse pyöriäilyyn ,mutta jotenkin tää tyyli mis korot ja bleiseri ei vaan muhun iske :D

  • Haidi

    Mulla on niin samat inhokit tälle keväälle! ei vaan jotenkin iske omaan tyyliin, etenkin noi pyöräilyshortsit, whyy :D

    • Hanna Vayrynen

      SO AGREED! :D

  • Heidi

    Mä oon niin samaa mieltä näistä trendeistä, olis voinu kaikki jäädä historiaan. Plus en vieläkään lämpene läskipohja lenkkareille.

    • Helena

      Joo apua noi lookit. Ylisuuri bleiseri vie kaiken naisellisuuden asusta ja pyöräilyshortsit kuuluu urheiluun, niistä ei saa tyylikkäitä millään. Päinvastoin, vaikka olisi kuinka ihana/tyylikäs/kaunis yläosa, tekevät pyöräilyshortsit koko asusta kamalan. Nuo värikkäät värjäykset taidan jättää ihan kommentoimatta:)

      • Hanna Vayrynen

        Samaa mieltä, vaikka jotkut tyylilyylit ovatkin saaneet asut jokseenkin toimimaan! Itseäni en vain näissä näe.

    • Hanna Vayrynen

      hahahahah :D Läskipohjalenkkareille :D ja tiedätkö, en mäkään! :D

  • Emmimaria

    Yyyyhh noi pyöräilyshortsit! Aivan kamalia. En vaan ymmärrä miten jotkut voi noita käyttää. Ja vielä esim korkkareiden kanssa. Ei ei ja ei. Ei vaan iske muhun yhtään.

    Mä itseasiassa löysin varastoa siivotessa mun vanhan ala/yläasteen kietaisu minihameen jossa on tie dye kuviota! Kokeilin et vielä menee ympäri kiinni niin ajattelin et otan sen seuraavalle rantalomalle. Se kävikin oikein kivasti mustan koko uikkarin kaverina. Vähän jotain suojaa jos kipaisee esim nopee kauppaan 😊

    • Hanna Vayrynen

      No siis mä oon kyllä nähnyt ihan kivojakin komboja, mutta en vaan mitenkään näe itseni käyttävän näitä :D

      Ja hei mahtavaa! Tällainen muoti on ihan parasta kun löytyy vanhalle uutta käyttöä! Joten tässä tapauksessa iso jes sun tie dye hameelle! :D