CATEGORIES

Kuulumisia Dubaista

24.3.2017

Täällä ollaan – Dubaissa. Paikan päällä ollan oltu jo maanantaiaamusta asti. Ikäväksemme kuitenkin säät ovat olleet melkoisen huonot koko tämän ajan. Päivät ovat olleet tuulisia ja sateisia, mutta kahtena päivänä olemme onneksi pilvisyydestä huolimatta pystyneet olemaan altaalla. Sääli, että tänne asti piti tulla sadetta pitelemään (aavikolle?!). Eipä ole koskaan ennen meillä Dubaissa näin huonoja säitä ollut, mutta onneksi tässä kohteessa riittää paljon muutakin tehtävää. Hotelliksi valikoitui tällä kertaa Sofitel Palm Resort ja se on osoittautunut erittäin hyväksi valinnaksi lapsiperheelle. On vesiliukumäkiä, lastenaltaita ja iso lasten kerhohuone sisäleikkejä varten. Loppulomamme pitäisi vielä sataa, joten varmaan suuntaame lasten kanssa vielä Segan sisähuvipuistoon taikka Kidzania-leikkipuistoon. Suosituksia otetaan vastaan! Onneksi sentään kaksi päivää oli sen verran kohtalaista, että lapset pääsivät polskimaan. Sitä kun meidän pojat odottivat eniten. Onneksi ollaan vielä reissun päällä ystävien kanssa ja kohteessa on sattumala paljon muitakin tuttuja, joten tekemistä ja hyvää seuraa riittää! :)

Kuvaan hetken tunnelmia aktiivisesti Instagram-tarinan kautta strictlystyle-tililläni, joten sieltä voi käydä kurkistamassa lisää kuulumisia Dubain-lomaltamme. Insta-stories päivittyy lomamme ajan aktiivisemmin kuin blogi.

12 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • hulluamalia

    Global Village on hauska paikka, tosin taitaa olla suljettu sateella. Ja se on myös hieman kaukana palmulta. Siellä on pieni huvipuisto ja erimaiden “nähtävyyksiä”, jotkut toteutettu paremmin kuin toiset :D

    • Kiitos kovasti! Enpä tiennyt tuosta! Nyt ei ehditty käymään mutta pitää pitää mielessä! :)

  • Sanna

    Hei! Dubaissa asuva ystäväni sanoikin, että alkuvuosi on ollut Dubain historian sateisin. Ja syykin on paljastettu ainakin paikallisissa viestimissä: Dubain päällä lennätetään lentokoneita, jotka suihkuttavat ilmatilaan jotain kemikaalia/ainetta, joka muodostaa pilviä ja sitä kautta sadetta. Suunnitelmissa on myös rakentaa vuori Dubain lähellä, vuorethan auttavat myös sateen muodostumisessa. Eli ilmeisesti kuivuus on todella suuri ongelma..

    • Hei tästä minäkin kuulin! Jo muutamalta Dubaissa asuvalta suomalaiselta. Ihan suorastaan vähän kauhistuttaa, että jollain kemikaaleilla nuo sateet luodaan, jos nyt pitää paikkansa :O

      • Tiina

        Miksi ei voisi uskoa? Paikkahan on muutenkin aivan keinotekoinen. Juuri tänään tuli YlePuheelta aika osuva analyysi kyseisestä mestasta :(

        • No lähinnä sitä miettii esim Kaliforniaakin missä kuivuus oli niin kovaa, että liiasta veden käytöstä annettiin kotitalouksille sakkoja. Ja sitten on tapoja, että voidaan tehdä?! sadetta? Kuulin myös, että Kiinassa olympialaisten avajaispäivänä oli taivaalle ammuttu jotain kemikaaleja, jotka pitivät pilvet poissa jotta aurinkoinen päivä olisi taattu… :O Kuulostaa vaan niin hullulle.

  • Anna

    Nauttikaa ja rentoutukaa, lomailu on ihanaa, vaikka sää olisikin vähän kehno, mutta toivotaan aurinkoisempia päiviä teille! <3

    • Juuri näin! Ihanaa oli säästä viis! :) ei ollut kodin pyykkivuoria – ainoastaan kiireetöntä yhdessäoloa <3 ihanaa.

  • Ida

    Oltiin kolme vuotta sitten 4 ja 5 vuotiaiden kanssa Dubaissa ja käytiin tuolla Kidzaniassa. Jos lapset olisivat puhuneet englantia hyvin, (nyt osasivat vain muutaman sanan) se olisi varmasti ollut ihan huippu. Siellä ei siis niihin itse aktiviteetteihin, joissa leikitään vaikka palomiestä, aikuiset päässeet mukaan ja meillä ei lapset vieraalla kielellä puhuvien kanssa oikeen uskaltaneet mennä mukaan juttuihin. Mutta jos tämä ei ole ongelma niin suosittelen kyllä, on todella hienosti rakennettu ja muutoin organisoitu! Me olimme Atlantis hotellissa ja siellä viihdyimme vesipuistossa, rannalla ja sisäakvaariossa.

    • Hei voi että Kidzaniaan meinattiin mennä, mutta sitten kun meidän lapset oli sitten ihan rikkipoikki väsyneitä niin skipattiinkin ja suosiolla tuijolteltiin vaan dubai mallin akvaarion elämää :D Mekin olemme asuneet Atlantiksessa jopa kolme kertaa, mutta nyt hotelliksi valikoitui Sofitel Palm, joka on siinä ihan vieressä. Atlantis on niin iso, joten SOfitel oli kivasti rauhallisempi. Tosin ne atlantiksen kalat ja toki vesipuisto ovat kaikki ihan huikeita lisiä.

  • Haidi

    Kurja, että teille on osunut nyt noin sateiset säät, onneksi poolille pääsitte edes muutamana päivänä :) ja ihana, että reissuun lähti ystävien kanssa niin tekemistäkin saa ihan eritavalla. Ihanaa loppu lomaa!

    • Niinpä! Mutta onneksi säästä huolimatta oli oikein ihanaa! :) Ihan yllärinä samaan hotelliin tuli myös toinen meidän tuttavaperhe, joten lapset olivat aivan innoissaan <3