CATEGORIES

Ikiomat nimitarrat

4.1.2019

Kaupallinen yhteistyö Ikioma.fi kanssa

Maanantaina koittaa taas monelle paluu arkeen kun koulut ja päiväkodit starttaavat lomien jälkeen. Meillä kaikki pojat ovat vielä tämän kevättalven samassa päiväkodissa, ennenkuin esikoinen aloittaa koulun syksyllä. Miten helppoa ja ihanaa, kun kaikki ovat tämän pienen hetken samassa paikkaa! Päiväkotiarkeen paluu tarkoittaa monille perheille myös tavaratornadoa. Mitä kaikkia varavaatteita, -sukkia, -hanskoja, -saappaita, -pipoja kukin tarvitsee? Tämän järjestelyn lisäksi tulee vielä tarkistaa, että kaikki vaatteet on nimikoitu. Päiväkodissa on toistakymmentä lasta ja siellä tavaratornado vasta hurja onkin. Siksi lasten tavaroiden nimikointi on edellytettyä monessa hoitopaikassa. Monilla on vielä saman merkkisiä hanskoja ja saappaita, jotka menevät helposti sekaisin.

Kolmen pojan kanssa merkittävää riittää, joten tänä vuonna viimein tein sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten: tilasin Ikioma.fi sivulta nimitarrat. Niiden avulla homma nopeutuu ja piristyy huomattavasti! Meillä kolme poikaa ovat niin tasavuosin syntyneet, että vaatteet kiertävät vanhemmalta nuoremmalle tasaisessa syklissä. Työn määrää helpottaakseni päätin laittaa nimilappuihin vain sukunimemme. Näin seuraavana vuonna vuorostaan pikkuveljen käyttämä sama vaate löytää silloinkin oikeaan kotiin takaisin. Toki myös järjestelyä kotona helpottaa, jos kaikki vaatteet on etunimellä nimikoitu. Se vaatii hetken enemmän työtä, mutta auttaa pitämään kodin järjestystä yllä.

Nimitarrojen tekeminen itsessään on jo hauskaa. Valinnan vaikeus iskee väistämättä, sillä mahdollisuuksien määrä on loputon! Voit valita taustaksi vaikka Hello Kittyn, Mikki Hiiren, Frozenin siskosten, Nalle Puhin tai Salama McQueenin. Voit valita myös monien eri fonttien, värien ja kuvien väliltä. Itse päädyin hyvin yksinkertaisiin ja selkeisiin nimilappuihin. Oman ajatuksen taustalla oli pitkän aikavälin toiminnallisuus. Siksi tilasin tarrat valkoisella taustalla, mustalla fontilla ja tähti- sekä jalkapallotarralla. Ulkonäkö on sen verran geneerinen, että se sopii kaikille meidän pojille vielä vuosienkin päästä. Tilasin myös hyvin yksinkertaisia minitarroja pelkällä sukunimellä, jotka ovat erityisen käteviä niiden pienimpien tavaroiden merkitsemiseen. Esimerkiksi poikien päiväkodin lelupäivänä on helppo lätkäistä sen lelun pohjaan minitarra, jonka lapsi mukaansa haluaa.

Nimitarrat kestävät käytössä erinomaisesti kun ne kiinnittää oikein. Kiinnitä nimitarra kuivaan ja puhtaaseen kohtaan. Parhaiten nimitarrat pysyvät, kun lisäät ne vaatteiden tai asusteiden pesumerkintä- tai tuotelappuihin. Odota 24 tuntia ennen ensimmäistä pesukertaa. Sen jälkeen ne kestävät hyvin jopa 60asteen pyykkipesua, -50 asteen kylmyyttä ja uunissa (esim astioissa) jopa 275 asteen kuumuutta. Sukille on myös valikoimissa omat nimilaput, jotka silitetään kiinni. Ikioma.fi valikoimasta löydät myös laajan valikoiman erilaisia heijastimia, jotka liimataan tarrapinnallaan haluttuun paikkaan kiinni.

Päiväkotitavaroiden lisäksi olen laittanut nimitarrat myös poikien harrastustavaroihin ja -vaatteisiin. Esimerkiksi juomapulloissa on hyvä olla nimitarra. Ties kuinka monta vesipulloa on erilaiset futishallit ja -kentät nielleet tätä ennen. Myös kenkiin olen laittanut tarrat. Meidän nappiksissa ei ollut sopivaa pesu/kokomerkintää mihin tarra laittaa, joten olen kiinnittänyt tarran kengän pohjalliseen sekä varteen. Erittäin hyvin on niissäkin kestänyt.

Jos kaipaat arkeesi järjestystä ja toimivuutta,mene ikioma.fi sivulle ja tee teidän perheellenne omat tarrat! Tarrojen tekeminen on nopeaa, helppoa ja hauskaa. Vaateisiin ja tavaroihin lisätyt nimitarrat sujuvoittavat arkea mahtavalla tavalla!

6 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Haiha

    Mutta lähtevätkö tarrat hyvin pois, jos esimerkiksi haluaa myydä vaatteet tai kengät eteenpäin? Oletko kokeillut? Omia ostohalujani esimerkiksi kirpputoreilla ainakin vähentää, jos vaatteissa/kengissä on toisen nimi tussilla tai lapulla, jota ei saa pois. Ehkä tähän ei ole ratkaisua…

    • Hanna Vayrynen

      En ole vielä kokeillut! MUtta siihen päälle voi myös laittaa uusi omistaja uuden tarran? Mutta olttaisin että saa jotenkin repimällä pois, ainakin enemmän vaihtoehtoja kuin tussin kanssa joka on enemmän tai vähemmän ikuinen.

  • Petu

    Kiitti hyvästä vinkistä tavara kaaokseen. Itsellä jäi vain mietityttämään, et kuinka hyvin tarra lähtee pois, jos tavaran antaa eteenpäin tai esim myy? :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei et ole ainut joka tätä miettii! Itse en ole vielä kokeillut, mutta raportoin kun kokeilen ensimmäistä kertaa kokeilen poistaa!

  • Paula

    Hyvää tätä vuotta ihana Hanna!
    Meidän lasten ollessa pieniä ja englanninkielisessä päiväkodissa vastaavia nimilappuja oli , mutta ne piti itse ommella vaatteisiin ja tavaroihin ja se oli aika työlästä kolmen lapsen tarvikkeille !
    Onneksi kehitys on mennyt eteenpäin tässäkin!

    • Hanna Vayrynen

      Ai apua!!! Ommella jokainen :o Jestas jo ajatus kaikkien ompelemisesta ja itse kun en ole mikään kova tekijä neulan ja langan kanssa :D