CATEGORIES

Ekat päivät Dubaissa

20.3.2019

Täällä ollaan! Ja kuten monet teistä ihanista olette minulle jo privaviestein iloinneet: ei ole tällä kertaa perinteinen Väyrysten lomasää! Aurinko on paistanut toistaiseksi joka päivä! Se on itsessään meille iso juttu, sillä viimeisen parin vuoden ajan melkein kaikilla matkoillamme on ikäväksemme satanut ja ukkostanut hurjasti – läpi loman. Me kaikki olemme kaivanneet allaslomaa jo tovin, varsinkin alkuvuoden sairasteluputken jälkeen. En voi sanoin kuvailla miten ihanaa on ollut saada maata auringossa, pulikoida lasten kanssa ja nauttia siitä, että lapsille voi pukea vain t-paidat ja sortsit kolmen toppavaatekokonaisuuden sijaan.


Ja että miten ihanassa vaiheessa poikamme alkavat olla. Minulla on monena hetkenä päivässä kädet vapaana, sillä lapset leikkivät keskenään. Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen minulla ei ole vauvaa menossa mukana, joka pitäisi kädet lähes koko ajan varattuina. Toki lasten kasvaessa fyysinen rasitus on hiljalleen vaihtunut enemmän henkiseksi rasitukseksi poikien osalta kun he onnistuvat keksimään joka päivä innovatiivisia tapoja miten ärsyttää toinen toisiaan… Erittäin perinteinen perheen aurinkoloma siis täällä vauhdissa!

5 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • -Sanna

    Teidän pojat ovat melkoisia söpöliinejä <3 Se veljesten välinen ärsyttäminen saattaapi vielä jatkua ja saada uusia ulottuvuuksia… Nimim. 15v ja 17v herrantertut :D

    Ihanaa lomaa!

  • Emmimaria

    Teille on kyllä osunut todella hyvä lomasää! Oon ehkä vähän kateellisena katsonut ig storyasi kun itse painaa duunissa ja ulkona on varmaan sata eri harmaan sävyä 😄 vaikka harmaasta pidänkin niin rajansa kaikella…
    Nauttikaa ihan täysillä teidän upeasta lomasta! 😘

    • Hanna Vayrynen

      No sanopa muuta! Ollaan osattu iloita siitä täysin rinnoin! <3 Ja hei toivotaan että nyt pian Suomessakin se kesä alkaisi! Yritetään tuoda lämpöä mukanamme! <3 Kiitos <3

  • Haidi

    Mitä ihania lomakuvia ja toi sää ! Vitsi miten onnellinen oon, että teille on osunut noin hyvät kelit :) nauttikaa loppulomasta<3

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana niin paljon! <3 On kyllä tehnyt hyvää <3