CATEGORIES

Podcast jatkuu taas!

6.5.2019

Vihdoin ja viimein se jatkuu taas! Nimittäin Metti ja Hanna podcastin jaksot! Olette kyselleet kovasti sen perään koska tulee taas uusia jaksoja ja nyt voin iloksemme ilmoittaa, että toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso on nyt livenä!

Jouduimme pitämään parin viikon tauon, sillä minulla ja Metillä meni perheiden lomamatkat niin ristiin, että studioon emme samaan aikaan päässeet. Sen myötä heräsi idea hieman pidemmästä tauosta, jotta saisimme vähän hengähdysaikaa ja tilaa miettiä mitä me tarkalleen ottaen podcastiltamme tulevaisuudessa haluaisimme. Sillä jo vuoden sisällä podcastien maailma on kehittynyt hurjasti. Kaikki on pyörinyt niin valtavalla vauhdilla eteenpäin, ettemme ole ennättäneet kunnolla pysähtyäkään. Haluamme tuottaa jotain, mistä saamme itsekin jotain irti. Viimeisen kuukauden aikana heräsi idea suunnasta, jota kohti haluamme podcastia tässä vaiheessa elämäämme viedä.

Pikkulapsiarki koetaan usein hyvin kuluttavana elämänvaiheena. Tilastollisestikin moni lykkää hyvin pitkälle tai epäröi lasten hankintaa ylipäätään. Samalla moni tuntuu räpiköivän eteenpäin uuvuttavassa ruuhkavuosien suossa toivoen, että kohta helpottaa. Emme halua todeta jonain päivänä, että “olipa tuo kamalaa aikaa” tai “voi vitsi miksi emme nauttineet enemmän ajasta kun lapset olivat pieniä“. Täten tulemme tuottamaan jaksoja, joissa olisi erilaisia työkaluja hetkestä nauttimiseen. Kuinka elää parasta elämää nyt, eikä sitten kun.

Eri kuukausina on erilaisia kattoteemoja. Ensimmäinä teemana on minä ja hyvinvointi. Tämän kuukauden aikana tulemme keskustelemaan mm. itsemyötätunnosta, asioista ja hetkistä jotka saavat mielen matalaksi sekä hyvinvointiteoriasta. Mitä ihmisellä tulee olla voidakseen hyvin? Studiossa tulee olemaan paljon ihastuttavia ja rohkeita vieraita. Mm. mindfulness-kouluttaja Hanne Laasala ja blogikollegamme Irene Naakka, joka on kirjoittanut paljon kiitosta saaneen kirjan nimeltä Hullu kuin äidiksi tullut.

Ensimmäinen jakso on nyt ulkona ja siinä puhutaan äidin itsekkyydestä. Mitä on terve itsekkyys? Missä olemme itsekkäitä? Kuuluisiko näistä asioista tuntea syyllisyyttä? Missä voisimme olle itsekkäämpiä? Entä kokevatko isät yhtälailla syyllisyyttä poissa kotoa ollessaan?

Uusi jakso tulee ulos tuttuun totuttuun tapaan aina maanantaiaamuisin. Toukokuun ajan keskitymme henkiseen hyvinvointiin ja kesäkuun aikana perehdymme ihmissuhteisiin. Heinäkuussa meidän podi jää monien muiden lailla kesälomalle, mutta elokuussa jatkuu jaksot taas työ ja raha-aiheiden parissa. Jaksoja voit kuunnella maksuttomasn acast-sovelluksen kautta tai älypuhelimien podcast-sovelluksen kautta.

2 comments

Leave a Reply to Riitta Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Riitta

    Mahtava juttu, kun teidän podcastit jatkuvat. Vaikutatte molemmat niin iloisilta ja positiivisilta ihmisiltä. Teitä on aina ilo kuunnella, jatkakaa samaan malliin!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti kannustuksesta ja siitä että kuuntelet! <3