CATEGORIES

Throwback Thursday

9.5.2019

Muistelujen sarjalla jatketaan. Tämän kuun lopussa tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun perustin Strictly Style blogin. Juuri tuon merkkitapahtuman takia tämän sarjan tammikuussa aloitinkin. Teistä todella moni on ollut mukana noista alkumetreistä saakka, mistä syystä on mukava kurkistaa menneisiin vuosiin asukuvien kautta. Milloin tuli huteja? Mitä kaapista löytyy edelleen? Mitä elämässä tuolloin oli meneillään?

Toukokuu 2009

Ensimmäisiä asukuvia vanhan Helsingin asunnon rapukäytävässä otettuna pokkarikameralla otettuna. Tämä asu oli itseasiassa CopyCat toteutus (kuka muistaa tuon sarjani?!:D). Heidi Montagilla olin bongannut asun, josta inspiroituneena halusin itse kokeilla vastaavaa oman vaatekaappini varastolla. Ja voi että miten mahtava sarja The Hills tuohon aikaan olikaan! Ja hei nyt he palaavat taas! The Hills: The New Begginings alkaa tänä kesänä Music Tv:llä. Sarjan päätähteä Lauren Conradia ei tosin sarjassa enää nähdä. Olen hieman yllättynyt, että Heidi ja Spencer ovat edelleen yhdessä ja heillä on nykyään yhteinen lapsikin! Good for them! Kyllä sitä draamaa aikanaan olikin!

Ja mietä tuohon asuun tulee… En enää käyttäisi juuri mitään noista vaatteista, paitsi kenkiä ja laukkua. Nuokin ihanat Jimmy Choot ovat jääneet minulle raskauksien myötä hieman pieniksi (koko 38,5), joten jos joku ne tahtoo ostaa niin laittakaa viestiä!

 

Toukokuu 2011

Pidin Strictly Style blogia vain 2009 kesäloman ajan ja sitten lopetin hetkeksi. Palasin takaisin taas loppukesästä 2010, joten seuraavat kuvat minulla toukokuulta on vasta vuonna 2011. Tuohon aikaan juoksin ahkerasti (n.10km 5 krt viikossa) ja se näkyy siinä että kaikki vaatteet istuvat nätisti puristamatta, mitä ei voi enää kaikista housuistani sanoa :D Nyt hiljalleen yritän itsekin taas olla arjessa itsekkäämpi ja otan hetkiä omalle urheilulle ja yritän päästä takaisin juoksemisen makuun.

Kuvassa näkyvän asun voisin laittaa sellaisenaan päälle edelleen, tosin ikävä kyllä niitä kaikkia ei enää vaatekaapistani löydy. Kuvan beige toppi, Mulberryn laukku sekä nuo nudet korkokengät löytyvät kaikki vielä vaatekaapista.

 

Toukokuu 2012

Tuolloin olin raskaana esikoisestani ja jostain syystä toukokuulta 2012 ei montaa asukuvaa löytynyt. Tämä suttuinen kuva on napattu minusta ja ystävästäni Marista meidän Espanjan Altean reissulta, missä oltiin porukalla ennen esikoistemme syntymää. Meidän esikoinen syntyi heinäkuussa 2012 ja ystävättäreni lokakuussa 2012. Näillä kundeilla on syntymästä saakka ollut ihana yhteys. Vaikka menee välillä kuukausiakin ennen kuin ehditään näkemään niin aina heillä jatkuu leikit samasta kohtaa ja täysin samalla aaltopituudella <3

Ja mitä asuuni tulee, tuota Filippa K:n punaista mekkoa voisin hyvin käyttää edelleen, mutta nuo massiiviset korut ovat itselleni nykyään liikaa. Pidän nykyään paljon sirommista koruista.

 

Toukokuu 2013

Tuohon aikaan esikoisemme oli kymmenkuinen ja näin jälkeen päin näyttää siltä, että ensimmäisestä raskaudesta on palautunut melko kivuttomasti ja nopeasti. Kolmannen kodalla ei kyllä ollut enää yhtä nopeaa. Tosin hyvin nopeasti poikani ovat tulleetkin peräkanaa eikä kropalla kovin pitkiä levähdystaukoja ollut välissä.

Kuvan asun voisin laittaa päälle sellaisenaan päälle, mutta koska en ole käyttänyt noita raitashortseja ikuisuuteen, menivät ne hiljattain kierrätyskassiin.

 

Toukokuu 2014

Edestä päin ei näy, mutta tässä olen 7. kuulla raskaana meidän toisesta pojasta. Voi että miten pitkään rakastinkin ballerina-kenkiä. Nyt viimevuosina olen käyttänyt niitä vähemmän. Olen siirtynyt pitkälti valkoisiin lenkkareihin Suomen kylmemmissä säissä. Tosin pitkään käytin sukkahoususukkia ballerinojen kanssa. Tuo yllä näkyvä Burberryn beige trenssi on saanut minulta todella vähän käyttöä, vaikka rakastankin sen kultaisia yksityiskohtia. Omaan makuun se on nykyään hieman liian lyhyt. Olen viime vuosina suosinut pidempiä ja runsaampia takkeja. Jos kiinnostuneita ostajia löytyy sieltä, hihkaiskaa taas vaikka mailin puolella.

 

Toukokuu 2015

Ah, Manhattan Beach. Vuosi 2015 oli ihanaa aikaa. Kaliforniassa asuttu aika jätti lämpimän jäljen sydämeen loppuiäksi. Mikä määrä uusia rakkaita ystäviä tuo vuosi toikaan elämään. Hieman ikävä meillä kaikilla on sinne ja yritämmekin lähteä taas Kiitospäivän aikaan Kaliforniaan pariksi viikoksi moikkaamaan kaikkia siellä asuvia ystäviä. Ja tuon päällä näkyvän asun pukisin päälle sellaisenaan koska vaan.

 

Toukokuu 2016

Toukokuu ja kirsikkapuut. Juuri nyt on kirsikkapuut taas kauniissa kukassa, joten jos kuvat hehkuvan vaaleanpunaisessa kukkameressä kutkuttaa niin menkäähän lähipäivinä, sillä pian tuo kaikki komeus on ohitse. Kyseinen asu sopi tuonne erinomaisesti ja voisin sen nytkin sellaisenaan pukea päälle, mutta sandaaleissa ei kyllä tänä vuonna vielä tepastella. Tosin en tiedä minne olen hukannut tuon vaaleanpunaisen ponchon.

 

Toukokuu 2017

Minun ja poikien matkustusasut kun käytiin äidin ja isäpuoleni luona Alteassa, Espanjassa. He ovat asuneet siellä suurimman osan vuodesta jo melkein viiden vuoden ajan ja siellä pyritään käymään kun aikataulut sallivat. Nyt miehelläni vapautui yllättäen kesäkuun ensimmäinen viikko ja ajattelimme suunnata sinne vielä koko perheen voimin.

Mitä meidän asuihin tässä kuvassa tulee niin hyvin samalla linjalla mennään edelleen. En vaihtaisi mitään.

 

Toukokuu 2018

Viime vuonna tähän aikaan saatiin nauttia hyvin lämpimästä toukokuusta. Tämä asu on ehkä yksi suosikeistani. Raikas klassikko. Valkoinen bleiseri ja vaaleat kulutetut farkut toimii aina. Asun kappaleet löytyvät kaapista ja todennäköisesti vedän sen sellaisenaan päälle vielä moneen kertaan tämän kesän aikana kunhan säät sen sallivat. Tosin tuo farkkujen reikä on suurentunut huomattavasti ahkeran käytön seurauksena…Haluaisin vastaavat farut vielä ilman tuota reikää.

Niin ne vuodet vierivät. Itsellekin tuntuu hurjalta, että siitä on jo melkein 10 vuotta kun Strictly Style-blogin päätin aloittaa. Paljon on noista alkuajoista muuttunut, mutta ilokseni myös paljon on pysynyt samana.

4 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • J / World by J

    Ihana Hanna <3 Muistan asut vuodesta 2011 lähtien, olet upea nainen ja aina ollut tyyli ikoni. Mahtavaa keväänjatkoa ja ihania aurinkoisia päiviä teidän perheelle!
    xx J

    • Hanna Vayrynen

      Voi ihana! <3 Kiitos niin paljon siitä että olet niin pitkään ollut seuranani <3 Olet aina ollut yksi niitä lukijoita joilla on erityinen paikka sydämessä! <3 Kiitos! Samaa sinne!

  • Maija M.

    Hyvin muistuu Copycat-sarja mieleen! :) Muistan ihailleeni sun upeita kenkiä ja laukkuja alusta asti. Ihanaa silmänruokaa. Ekaa kuvaa katsoessa tuli mieleeni oma elämäni 10 vuotta sitten. Allekirjoitan niin nuo sanat, joihin tämän postauksen päätit: paljon on muuttunut, mutta paljon pysynyt samana.

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihanaa! :D Kiitos kovin – vaikak harmikseni monet niistä ovatkin jääneet vähän puristaviksi raskauksien myötä. Ja ihana kuulla, että pääsit itsekin matkaamaan omalla aikajanalla takaperin näiden myötä <3