CATEGORIES

Ensimmäinen koulupäivä

8.8.2019

Tänään aloitti joukko pieniä ihmisiä koulutiensä. Meidän esikoinen oli yksi heistä. <3

Vaikka hän on tätä päivää jo kovasti odottanut eikä kuulema häntä jännittänyt kuin “ehkä pikkaisen vain” niin oli tänä aamuna pientä jännitystä huomattavissa, mikä purkautui lievänä levottomuutena. Kovin vaikea oli pysyä paikallaan ja kouluun haluttiin lähteä jo hyvin aikaisin. Minä, mieheni sekä molemmat veljet olivat saattamassa isoveljeä hänen ekana koulupäivänä. Paikalla oli paljon tuttuja perheitä, mikä tuntui ihanalta. Poliisitkin olivat paikalla valvomassa liikennettä ja takaamassa pienten turvallisen koulun aloituksen. Esikoisemme sai luokalleen kaksi tuttua ystävää eskarista ja vanhemmilla luokilla on myös paljon futiskavereita sekä ystäväperheiden lapsia. Hymyissä suin alkoi tämän pienen miehen opintie <3

Hänen koulussaan on kerrassaan liikuttava perinne ensimmäisenä koulupäivänä: Koulun 2-6. luokkalaiset tekevät kunniakujan ekaluokkalaisille. Koulupiha raikusi aplodeista ja iloisista huudoista kun pienet lähtivät ensimmäistä kertaa koulun ovia kohti. Pitkä kunniakuja kiemurteli pihan halki ja läpi ja lapset heittivät toisilleen iloisia ylävitosia. Voin sanoa, että äidillä kostui silmät viimeistään tässä vaiheessa. Miten ihana idea <3 Meillä on nyt koululainen kotona <3

10 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Veera

    Voi ihana reipas ekaluokkalainen teillä ❤️ Poikamme aloitti myös koulun ja siellä ekaluokkalaiset saavat heti viitosluokkalaisista omat koulukummit. He auttavat ja näyttävät koulun tiloja ja ovat välituntiseurana yms. Hurjalta tuntuu, että olen jo kahden koululaisen äiti! Kyyneliltä ei vältytty ensimmäisenä koulupäivänä täälläkään. Upeita muistoja koko perheelle❤️

    • Hanna Vayrynen

      Voi miten ihana kuulla! <3 Hei meilläkin taitaa olla tällainen järjestely! Nyt hämärästi muistelen, että neljäs tai viidesluokkalaiset ovat ekaluokkalaisten kanssa ainakin jotenkin tekemisissä juuri "mentoreina". Ihania hetkiä tosiaan <3

  • Annila

    Voi miten ihanan reipas ekaliokkalainen?? ihana tuo kunniakuja perinne??

  • Jaana

    Onpa ihana perinne, varmasti jää pitkäksi aikaa eppuluokkalaisen mieleen! Ja miten coolin näköisenä hän on! ?

  • Jenni

    Tulee kontaktimuovi kohta tutuksi kun saavat kirjoja koulusta :D Kannattaa ostaa sitä paksumpaa muovia, ei tule kuplia :) Ihanaa koulutaivalta teille <3

    • Hanna Vayrynen

      No kyllä! Mennään vkoloppuna ostamaan! Kiitos vinkistä <3

  • Pauliina

    Oi, onpa kyllä ihana idea tuo kunniakuja ekaluokkalaisille ❤️ Itsellä silmät kostuivat jo pelkästä ajatuksesta, saati että itse olisi katsellut oman lapsen kävelevän sen läpi..

    • Hanna Vayrynen

      Joo siinä kohtaa mullakin kostui silmät. Aivan ihana perinne! <3

  • Haidi

    Apua mikä ihana perinne! Ja varmasti esikoisellekkin ihana kun ollut koko perhe saattamassa ja koulusta löytyy jo valmiiksi kavereita :) ihanaa uuden alkua!

    • Hanna Vayrynen

      Hän on ollut niin innoissaan koulun alusta <3 Ihanaa näin vanhemmalle huomata, kuinka valmis hän tähän askeleeseen on <3