CATEGORIES

Sandwich Queen

8.9.2019

*Kaupallinen yhteistyö: Vaasan ja Asennemedia*

Minun paheeni ja kielletty herkku” on ehdottomasti hampurilaiset ja vaalea leipä. En ole niinkään sipisien, karkkien tai pizzan perään, mutta herkulliset hampurilaiset ja leivät ovat minun juttuni. Siitä syystä mieheni on joskus aikoinaan ristinyt minut Sandwich Queeniksi, koska teen paljon erilaisia leipiä – osa melkoisen erikoisillakin makuyhdistelmillä.

vuohenjuustolevitettä, avokadoa, basilikaa ja seesamsiemeniä

avokadoa, limeä, sitruunapippuria, chililastuja ja 7 minuutin muna

Tänä päivänä tuntuu siltä, että moni välttelee leipää ja moni potee sen syömisestä jopa huonoa omatuntoa. Minä en ole juuri koskaan kokenut huonoa omatuntoa leivän syömisestä. Laadukas ja tuore leipä on taivaallista, enkä näe syytä miksi sitä välttelisin. Olen muutenkin hyvin armollinen itselleni kaiken ruoan suhteen. Syön kaikkea tasapainoisesti ja yritän korvata niitä ajottaisia herkkuhetkiä liikkumalla arjessa sopivasti. En ole mikään himotreenaajakaan, mutta perus arkeni on hyvin aktiivista ja hyötyliikuntaa on päivittäin paljon. Tämä on riittänyt minulle arjessa.

Mutta kuten totesin, tärkeää on pitää se kultainen keskitie – syödä kaikkea tasapainoisesti. Se että puputtaisin vain vaaleaa leipää aamusta iltaan ei toimisi. Tykkään leivästä sen monissa eri muodoissa ja meidän perheessä niin vehnää, ruista, moniviljaa kuin kauraakin. Tällä hetkellä koko perheen suosikki on kauraleipä. Siinä on vaalean leivän pehmeä maku, mutta on silti vehnäleipiä terveellisempi vaihtoehto. Vaasan on hiljattain tuonut kauppoihin uuden 100% kauraleivän, joka on leivottu ilman vehnää ja sopii terveelliseen herkutteluun. Ohut Kaura 100% -leivässä on pehmeä rakenne ilman sitkeyttä. 

Pidän Vaasan Ohut Kaura 100%-leivän ihanan ohuesta rakenteesta. Maukas leipä maistuu ilman, että se vie täysin huomion päällisiltä. Poikiemme yleisin pyyntö leivän päälle on voi, juusto ja yksi kalkkunaleike, mutta he ovat myös innostuneet kokeilemaan minun herkkuleipiäni. Erityisesti esikoiseni pyytää minua tekemään herkkuleipiäni hänellekin. Visuaalinen houkuttelevuus toimi siis ainakin hänelle! :D Seuraavaksi muutama oma leivänpäällissuosikkini, jotka näyttävät hyvältä brunssipöydässäkin. Alle listasin 4 + 6 suosikki makuyhdistelmääni, joiden sekaan mahtuu tuttuja suosikeita kuin myös hieman erikoisempiakin yhdistelmiä leivän päälle.  

Suosikkileivät a la Sadwich Queen

  • Boursin valkosipulituorejuustoa ja omenaa
  • Kurkkua, fetaa, basilikaa ja ranskalaista salaattikastiketta
  • Vuohenjuustolevitettä, avokadoa, basilikaa ja seesamsiemeniä
  • Avokadoa murskattuna, sitruunapippuria, chilijauhetta, limeä ja 7min muna

Muita suosikeita mitkä ei kuvissa:

  • Valkosipulijuustoa, raejuustoa ja aromisuolaa
  • Voita, juustoa ja sinaappia
  • Valkosipulijuustoa ja metvurstia
  • Smetanaa, hunajaa ja suolakurkkua
  • Voita, juustoa, lihapullia, ketsuppia ja majoneesia
  • Boursin valkisipulijuustoa, kirsikkatomaattia, basilikaa ja aromisuolaa

Boursin valkosipulituorejuustoa ja omenaa

Löytyykö sinulta jotain bravuuria leivän päälle, jota minun tulisi ehdottomasti kokeilla?

Lisää herkullisia ideoita leivän päälle voit käydä katsomassa ihastuttavan kollegani Jonnan blogipostauksesta! 

18 comments

Leave a Reply to Hanna Vayrynen Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • tuuli

    ruisleivän päällä makeaa chilikastiketta ja homejuustoa, usein mukana myös tonnikala :)
    kun poikani teki kerran voileivän maksapasteija-mustikkayhdistelmällä tunsin oikein erityistä ylpeyttä! ei ole poika päässyt sairaalassa vaihtumaan :D

  • Elina

    Täällä päin leivälle tulee voita, vegemitea ja juustoa, joskus myös avokadoa. Useiden mielestä toi vegemite on ihan hirveetä mutta juuston ja voin kanssa toimii erittäin hyvin mun mielestä!

  • Ellu

    Pakko jakaa meidän perheen herkkuleipä, mihin ollaan saatu muutkin koukutettua ! Ruispala ohuen ohut, voita sipaisu, vuohenjuustoa kiekkoina ja hunajaa päälle. Kuola valuu jo ajatuksesta ! Kannattaa kokeilla :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei tää kuulostaa täydelliselle!! Kiitos – menee kokeiluun!

  • Taija E

    Uunissa lämmitetty leipä, jossa pestoa, tonnikalaa, aurinkokuivattua tomaattia ja fetaa. Ei mikään erikoinen, mutta erittäin hyvä. Menee myös lounaasta tai sitten iltapalasta, jos päivällinen on jäänyt väliin. Toinen, mistä tykkään, on paahdettu leipä, jossa aurinkokuivattua tuorejuustoa ja graavilohta.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon tästä! <3 Huikea!

  • Tarja

    Leivälle purkillinen tonnikalaa (paloina öljyssä) ja 7 min muna. Ripaus suolaa ja ääntä kohti.

    • Hanna Vayrynen

      Joo totta! Tonnikala!! Sitä käytän liian vähän!

  • Jemmi

    Tumma leipä ja siihen hieman voita sekä forssan omenapunajuurisalaattia :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei tää kuulostaa hyvin samalta kuin Haidin versio! NAm!

  • Virve

    Ihania leipäideoita, kiitos! Meillä yksi suosikki on ollut hunajaa ja juustoa vaikka Vaasan ruispalan päälle. Juuston kannattaa olla pikkasen hapan kermajuusto, Oltermannikin käy :)

    • Hanna Vayrynen

      Hei kiitos tästä! en ole ennen hunajaa kokeillutkaan kuin smetanan ja suolakurkun kanssa leivän päällä!

  • Merja

    Nykyään paahdon melkein kaikki pehmeät leivät, tulevat tosi herkullisiksi. Ja koska vaalea leipä varsinkin on jo seuraavana päivänä vanhan makuista, se elpyy kummasti paahtimessa. Huoneeseen tulee ihana leiväntuoksu, varsinkin ruista sisältävistä leivistä. Päälle ei tarvita kuin voita tai tuorejuustoa. Ihan herkkua, leivästä minäkin viimeksi luopuisin.

    • Hanna Vayrynen

      NO kyllä! Paahdin tekee ihmeitä ja sama! Leivästä minun olisi myös mahdoton luopua…

  • Isa

    Mun pari suosikkia on ruisleivän (vaikka puikula tai real) päällä kinkkua/kalkkunaa avokadoa, raejuustoa, herbamarea ja toinen mistä tykkään tumman leivän päällä on perunasalaatti!

    • Hanna Vayrynen

      Hei toi perunasalaatti menee kokeiluun! :D Tuo avokado leipä kuulostaa hyvin pitkälti siltä mitä itse myös rakastan tehdä – itse en käytä juuri muita leikkeleitä kuin metvurstia silloin tällöin :/

  • Haidi

    Mä olen kyllä kauraleipien suurkuluttaja. Olen huomannut niiden sopivan parhaiten itselleni. Voisikin ensi kerralla ostaa tämän testiin :) mulla on tosi perus täytteet ja yleensä leivältä löytyy salaatti juusto ja kurkku. Nuorempana salainen paheeni oli ruisleipä punajuurisalaatilla, nam!

    • Hanna Vayrynen

      Oho! Miten erityinen yhdistelmä! NÄitä on kiva kuulla! :)