CATEGORIES

Joulu tuli – ja meni

26.12.2019

Ruokaähky on edelleen vahvasti läsnä. Fiilis on kuin ahneella porsaalla, joka ei vain osannut lopettaa ajoissa. Vatsa on niin turvonnut mätileivistä, suklaakonvehdeista, tuoreista kaloista ym. herkuista mitä tuli nautittua kaksin käsin ja huuhdeltua alas taivaallisen pehmeällä punaviinillä. Ihmekkös uutena vuotena niin moni on lupailemassa parempaa kuntoa ja kuntosalien kortteja myydään ennätysmäärä. Minunkin tekee lähinnä nyt vain mieli lenkille keventämään. Onneksi suunnataan pian Vierumäelle. Mutta mitä muuta meidän jouluun kuului kuin ylensyöntiä?

Jouluaatto

Jouluaatto oli päivistä kiireisin. Heti aamusta suunnattiin koko perhe äitini luo perinteiselle aamupuurolle, minne saapui siskojeni lisäksi myös isäpuoleni kolme lasta perheineen. Bonusveljeni ja -siskoni ovat hyvin hauskaa ja ihanaa seuraa ja  nautin suuresti eri pyhistä ja hetkistä heidän kanssaan. Toisella bonusveljelläni on hyvin samanikäiset lapset kuin meillä, joten keskinäisellä huumorilla ollaan rämmitty hyvin eteenpäin viimeiset vuodet. Ymmärrys toista kohtaan on syvä. Hauskan puurohetken jälkeen suunnattiin meille meille isommalla porukalla, sillä joulupukki saapui kantamuksineen kello 14:00. Me keksimme muutama vuosi sitten tilata pukin jo hieman aikaisemmin iltapäivällä illan sijaan. Pikkulapsiperheessä aattopäivä menee muuten hirveään pukkijännitykseen. Aattona kun riittää vielä paljon järjesteltävää ja kokattavaa, koimme järkevämmäksi pyytää pukin kylään jo aikaisemmin. Näin lapset eivät vietä koko päivää muurahaiset housuissa, vaan jännitys laukeaa jo aiemmin. Lahjojen jaon jälkeen he vetäytyvät leikkeihin uusien lelujensa kanssa ja meillä aikuisilla on aikaa enemmän seurustella ja valmistella ruoat. Lapset saavat myös pidempään viettää aikaa lelujensa kanssa, eikä heitä olla heti lahjojen jaon jälkeen komentamassa nukkumaan. Kaikki malttavat tällöin paremmin syödä joulupäivällisen ja aikuisetkin saavat vähän hengähtää. Aattoillaksi luoksemme jäi appivanhempani sekä kälyni kahden tyttärensä kanssa. Kälyni kanssa päädytään aina räkättämään kahdestaan omille jutuillemme mitä kukaan muu ei ymmärrä, mutta meidän mielestä on maailman hauskin juttu. Tämäkään joulu ei ollut siitä poikkeus. Aattopöydän antimet kokattiin kaikki yhdessä kälyni ja anoppini kanssa, mikä on itsessään mukavan rentoa.

Joulupäivä

Joulupäivän aamu lähti käyntiin lahjaksi saatuja Legoja kootessa ja uusilla autoilla leikkiessä. Heräsimme 07.30 siihen kun keskimmäinen hiipi mieheni viereen, nojautui lähemmäs hellästi ja kuiskasi: “Isä, sä oot sankari. Tuu rakentaa Lego Paloasema.” :D Hän osaa vedellä oikeista naruista. Keskipäivällä nuorin siskoni saapui meille kylään ja lähdettiin kuudestaan kiertämään isovanhempiemme haudat. Keskimmäinen bongasi tyytyväisenä “kauniita enkeleitä” hautakivistä ja nuorin mietti kovasti minne se Jeesus on sitten haudattu. Hautakierroksen jälkeen siskomme Kira saapui luoksemme poikaystävänsä kanssa, mikä oli meidän pojille juhla itsessään. He jumaloivat siskoni poikaystävää ja hän onkin aivan maaginen heidän kanssaan. Sisällä pelaattiin sählyä, harjoiteltiin lätkävetoja, pelattiin Pictionary Airia ja leikittiin piilosta. Illaksi suuntasimme kaikki taas äidimme luokse, missä jatkettiin ruokafestivaalin merkeissä.

Toinen joulupäivä

Koska olo on kuin syöttöporsaalla, oli tänään pakko päästä vähän edes sporttaamaan. Suuntasimme heti aamulla Tapiolan ulkojäille ystäväperheen kanssa. Visioissa oli taas kiva hetki ulkoilmassa koko perheen kanssa, mutta melkoiseksi sirkukseksi se meni. Ei mikään paras idea lähteä kahden aikuisen voimalla opettamaan kolmea lasta samaan aikaan luistelemaan… Esikoinenkin on nyt ekaa kertaa kiinnostunut jääkiekosta, joten pitää vielä viedä heitä luistelemaan yksitellen. Käytiin ei niin rentouttavan luisteluhetken jälkeen syömässä vieressä kauppakeskus Ainoassa (apua miten kauniisti siellä oli muuten food court sisustettu!). Lapsilla oli virtaa niin paljon, että he tuntuivat sinkoilevan pitkin Ainoan seiniä. Sain aika moneen kertaan murahtaa pojilleni kovempaakin. Kuuntelu oli kaikilla tasoa nolla. Totesimme että energiaa oli pakko päästä vielä purkamaan jonnekin, joten suuntasimme saman ystäväperheen kanssa vielä Duudsonit Parkiin pomppimaan. Se toimi. Kolmen tunnin riehunnan jälkeen kuopus simahti autoon auton moottorin ekalla murahduksella. Illalla rakennettiin vielä olohuoneeseen leffapesä ja katsottiin Home Alone 2 ennen kuin kaikki simahtivat poikkeuksellisen nopeasti. 

Kuvia en juurikaan ole muistanut ottaa, mutta videoita sitten niidenkin edestä! Palasia olettekin nähneet IG-tarinoitteni puolella. Joten niin se joulu taas tuli ja meni. Toivottavasti teilläkin on ollut ihana joulu kaikesta metelistä, melskeestä ja härdellistä huolimatta <3

2 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Kaisa-Maria, Toinen ikkuna -blogi

    Ihanan kuuloinen joulu sielläkin! :)
    Me vietettiin joulua Syötteen tunturimökissä ja tilattiin myös Joulupukki kahden jälkeen vierailemaan. On kyllä todellakin loistava aikataulutus kun lapsilla ei tarvitse jännittää (lue: hypellä pitkin seiniä) koko päivää. Aikuiset saavat puolestaan nauttia joulupäivällisen rauhassa kun lapset tutkivat lahjojaan 😊

  • Haidi

    Vauhdikas joulu ollut teilläkin, mutta kuulostaa varsin onnistuneelta kokonaisuudelta :) meillä lähti kalojen kanssa tänä vuonna niin käsistä, että aattona ei laatikkoja meinannut mahtua enää lainkaan :D muuten ruokaövereiltä on tullut hyvin vältyttyä! Huomenna taas paluu arkeen.