CATEGORIES

Ruokahuoneen suunnittelua

8.1.2020

Meidän edellinen ruokapöytä ja tuolit ovat palvelleet uskollisesti jo 15 vuotta. Nykyiset ruokahuoneen tuolit ovat eläneet aikansa jo vuosia sitten, mutta en ole lähtenyt vaihtamaan tuoleja, sillä pitkään on ollut mielessä muutto isompaan. Olen miettinyt niiden uudelleen verhoilemista, mutta hyvä etten lähtenyt sitä tekemään, sillä nämä kuusi tuolia eivät enää riitäkään. Meille uudessa talossa yksi tärkeimpiä asioita on, että saamme kutsua enemmän läheisiä kylään. Ei vaan juhla- tai merkkipäivinä, vaan myös ihan arjessa ystävien ja perheen kanssa yhdessä kokkaillen. Tykkään emmännöidä ja mieheni isännöidä. Suurimpia toiveita uudelle talolle oli, että siellä olisi tilaa järjestää isoja jouluja, jonne kaikki halukkaat mahtuvat pitkän pöydän ääreen. Uudessa kodissamme se on mahdollista. Olemme tilanneet jo uuden ruokapöydän. Se on vanhaa tammea oleva puupöytä, joka on 110cm leveä ja 260cm pitkä. Tilasimme siihen samalla jatkopalat, milloin tarpeen mukaan pöydän saa jatkettua jopa 370cm pituiseksi. Onko ok nyt jo fiilistellä seuraavaa joulua! :D Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulisi tilata n. 10 ruokatuolia. Olen selaillut paljon eri ruokatuolien valikoimaa ja löytänyt monia hyviä vaihtoehtoja. Mutta yksi tuoli on noussut ylivoimaiseksi suosikiksi…

Olen korvia myöten ihastunut tähän tanskalaisen Gubi-merkin Beetle-tuoliin. Sen pehmeän pyöreä muotokieli puhuttelee minua. Se on vain niin kaunis. Kyseistä tuolia saa monella eri värisellä jalkavaihtoehdolla (omat suosikit messinki ja musta) ja päällystysratkaisujakin on loputon määrä. Tuoli osiota saa ilman pehmustetta, vain istuin osa pehmustettuna, istuinosa ja selkäosio pehmustettuna, tai sitten kauttaaltaan pehmustettuna. Väri ja materiaalivaihtoehtoja on käytännössä mitä ikinä vain haluat. Itse pidän eniten juurikin mallista, jossa tuoli on päällystetty kauttaaltaan. Mutta tällöin tuolin hinnaksi tulee jopa 1000e kappale! Tässä lapsiarjessa ruokatuolit saavat niin paljon “elämää” osakseen että en voi mitenkään käyttää suuria summia ruokatuoliin. Se kaako / mehulasi kaatuu joka pirun päivä vaikka kuinka sitä muistuttaakin, että “pidä kahdella kädellä kiinni” :D Mutta pidän suuresti tällaisesta hieman modernimmasta tuolista, joka olisi joko beigen sävyinen. Toki olisi järkevää hankkia ruokatuoli missä ei ole pehmustetta milloin se olisi helppo pitää siistinä, mutta minulle on tärkeää että tuolit ovat mahdollisimman mukavat. Haluan että tuolissa on pehmustetta ja niissä on mukava istuskella pidempiäkin iltamia. 

Täten mietin eri ratkaisuja ja mahdollisuuksia ruokatuoleiksi. Olen tilannut meille jo uuden ruokapöydän kuten ylempänä kerroin. Se on hyvin samannäköinen kuin tuon yllä olevan kuvan pöytä, mutta puunvärisillä jaloilla. Jotenkin pidän siitä ideasta, että tuollainen rouheamman puupöydän yhdistää modernimpiin tuoleihin (havainnekuva myös kollaasissa vasemmalla ylhäällä). Minusta niiden yhdistelmässä on jotain uutta ja mielenkiintoista. Gubia muuten kun näkee yleensä  modernien ja pyöreiden pöytien parina. Mutta nyt etsin jotain hieman Gubin tyylisiä pehmeän muotokielen omaavia päällystettyjä tuoleja tai sitten tuollainen kankainen rouhea tuoli, joita näkee usein juurikin tuon ruokapöytätyypin kanssa paritettuna. 

Minulla on ilokseni apuna ihana sisustussuunnittelija Annu. Tulen kertomaan hänestä pian vielä lisää. Hän on auttanut minua näiden haavekuvieni kanssa ja ohjannut mistä löytyisi haluamiani tuotteita. Yllä on hänen piirtämänsä kuva meidän tulevasta ruokahuone / keittiötilasta, joka on tilaltaan hyvinkin realiteettia vastaava. Tuo on juuri se fiilis ja värimaailma mitä havittelen. Valkoista, beigeä, harmaata, lämmintä puuta ja ripaus kultaa sekä mustaa.  Havainnekuvan pöytä on ainut joka on melko identtinen sen pöydän kanssa minkä tilasin, muuten on vielä ruokapöydän tuolit, baarijakkarat sekä keittiötason ja ruokapöydän valaisimet avoinna… Juuri tuota tunnelmaa haemme takaa, mutta itse tuotteet ovat vielä pohdinnan alla. Kiirettä emme pidä. Temme vain hyvin harkittuja päätöksiä. Tässä tehdään elämämme kotia <3 Talomme pohja on hyvin moderni, joten sisustuksella haluamme pehmittää sen yleisilmettä kodikkaaksi ja lämpimäksi.

47 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Maila

    Yksi vinkki vielä tähän. Vaihdoin itsekin viime kuussa ruokatuolini ja asia, jota en osannut aikaisemmin tarkistaa, on istuinkorkeus. Aikaisemmissa ns. klassisissa tuoleissa oli istuinkorkeus n 50cm, kun nyt uusissa moderneissa tuoleissa on vain 45cm. Aluksi häiritsi todella paljon, pöytä tuntui liian korkealta (pöytäni on 75cm, joten vakiokorkeus). Nyt olen jo tottunut, mutta sanoisin, että aikaisemmat tuolit olivat siinä suhteessa mukavampia, kyynärpäitä pystyi nojamaan pöytään:)

    • Hanna Vayrynen

      Hei mä mietin tuota samaa asiaa! Siksi ajattelin odottaa että pöytä saapuu ennenkuin tilaan tuolit, jotta voin korkeutta todella mallailla eri vaihtoehdoilla… Kiitos! :)

  • Hirvonen

    Minulla odottaa äidin varastohotellissa vintage-ruokapöytä, jonka aion siistiä ja sitten uusia ruoktilan myös. Tulin etsimään vinkkejä kun sinulla on samanlainen tyyli kuin itselläni. Itse myös haluan tehdä tilasta sellaisen että sinne mahtuu paljon vieraita istumaan.

    • Hanna Vayrynen

      Kuulostaapa täydelliselle! Ja ihana kuulla, että jaamme samanlaisen tyylin! Suomessa kun ehkä vallitseva tyyli on enemmän skandinaavinen ja oma tyylini ei oikein sellainen ole :D Ja kyllä – mahdollisuus hostata <3

  • Eva

    Todella upeita suunnitelmia! Päällystetyt tuolit tulevat sopimaan hienosti pöydän kanssa :) voiko kysyä mistä tilaatte pöydän?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos! <3 Ja tottakai! Suomalainen pieni sisustusliike Jean Vernet - sieltä tilasin! :)

  • Haidi

    Ihanalta vaikuttaa tuo ruokatilan suunnitelma! Ja mikä unelma kokoinen pöytä teille on tulossa, sekä kivan mallinen ? itselläkin toiveena, että seuraavaan asuntoon sitten mahtuisi kunnon pöytä. Yksiössä tila on rajallista ? tuoleissa itsekin rakastan kankaisia, mutta aina jaksan ihmetellä miten ne on niin kalliita! Tyyliltään koen täysin päällystetyn tuovan enemmän pehmeyttä asuntoon.

    • Hanna Vayrynen

      Oon ihan samaa mieltä <3 Kiitos ihana! Ja ah, mä niin fiilistelen sitä että mahtuu paljon ihmisiä yhden pöydän ääreen - rakastan kun on elämää ja läheisiä ympärillä! <3

  • Nanna

    Meillä on 270 cm pitkä ja 120 cm maalaishenkinen puupöytä, jonka parina on Ikean pehmustetut ja vaihtopäällisillä olevat Henriksdal-tuolit. Älyttömän hyvät istua pitkään, suorastaan miellyttävät. Tarpeeksi yksinkertaiset tyyliltään monenlaisiin pöytäyhdistelmiin ja mikä parasta, Bemziltä saa todella kauniita päällisiä.

    • Hanna Vayrynen

      SIIS MÄ OLEN MIETTINYT VAKAVASTI SAMOJA TULEJA!! Juurikin sen takia, että ne on niin käytännöliset! se että päällyset saa vaihdettua ja pestyä on ISO asia! Ulkonäöllisesti ei ne suosikit, mutta ois vaan niin samperin käytännölliset! Pitääkin tutustua näihin päällisvaihtoehtoihin!

  • Heli

    Ostimme kesällä uuden sohvan ja ruokatuolit vaaleissa sävyissä. Edelliset olivatkin opiskeluajoilta. Uskalsin ostaa ne vain siksi, että löysin hyvän tahranpoistajan. ?? suositteluni siis Softcaren tahranpoistaja pro aineelle. Onneksi mitään isoakaan ei ole vielä tapahtunut, mutta kyllä ihan itsellä spagettia on tuolille tippunut ja lähti pois loistavasti.

    Ja ehdottomasti verhoiltu tuoli. On se niin paljon mukavampi, jos ajattelee pidempää illanistujaista. Edelliset tuolimme olivat täysin puiset ja tietyn ajan jälkeen tuli olo, että haluaisi sohvalle jutustelemaan. Nyt pehmustettujen tuolien myötä sitä tarvetta ei enää ole, vaan pöydän ääressä voi olla todella pitkään.

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihana kuulla – koska näin itsekin koen ja siksi haluan ehdottomasti päällystetyt tuolit! :) Ja kiitos – pakko hamstrata erilaisia tahranpoistajia ja suoja-aineita! :D

  • Tii.

    Ihanaa, sisustusjuttuja! Toivottavasti julkaiset niitä paljon ?
    Ajattelin ehdottaa Fritz Hansenin Drop-tuoleja jotka voisi myös sopia pöydän kanssa. Olisi kivannäköinen jos olisi useaa eri utuista pastelliväriä sekaisin. :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi ihana kuulla että tämä on sinulle mieluista, koska itse aikalailla nyt hengitän erilaisia sisustusasioita! :D
      Hei kiitos paljon – tutustun! PAstellisävyt eivät oma juttu ole, mutta ehkä löydän beigeä? :D

  • Roosa

    Oletko katsonut Elloksen tuolivalikoimaa? :) Mielestäni siellä on paljon ihania vaihtoehtoja! Vaikkei ehkä niin “luksusta” kuin nuo unelmatuolisi mutta hinnat ainakin ovat vain murto-osa :D

    • Hanna Vayrynen

      Siis siellä on todella paljon hyviä!! Samoin kodin ykkösellä! Hyvin vastaavanlaisia mitä haen – mutta juurikin murto-osa hinnasta.

      • Lotta Toivonen

        Mä tilasin myös Ellokselta juuri neljä tuolia (Ellos Homen Lily-tuolit sävyssä Uturoosa, ihana kylmä nude hieman roosaan) ja oon ollut suuuuper tyytyväinen! Ne on siis paremmat istua (verhoillut juurikin, ”samettiset”) kun mun sohvani!! :D ei ihan sama tyyli kuin nuo haluamasi, mutta tuon tyylisiä paljon Elloksella. Mun tuolit oli 160€/kpl eli ei todellakaan mitään tonnia muttei silti mitkään ”pilipalit”. Mulla 1,5v taapero kotona joka ei ole vielä onnistunut tuoleja sotkemaan, mut nykyään on hyviä suoja-aineita, joten ne vaan sit tuoleihin niin ei tarvitse pelätä :) Ihanaa seurata sisustus postauksiasi!

        • Hanna Vayrynen

          Hei mä olen kattonut samoja!!! Näyttää tosi hyvältä kuvissa ja mietin et mitenköhän sit käytäntö? Mutta niin ihana kuulla että olleet noin toimivat!! Iso iso kiitos tämän tiedon jaosta! <3

          • Lotta Toivonen

            Olleet käytössä nyt kuukauden ja olen kyllä tyytyväinen, ihana väri, hyvä malli, vielä puhtaat :D Äitinikin kehui että yleensä varsinkin muoviset ”kuppituolit” epämukavia istua kauan jos painaa takamusta/reisiä, heh, mutta näissä ei todellakaan sitä ongelmaa. Oon ollut tosi tyytyväinen :)

  • Henna

    Hei,
    Itse tilasin todella edullisesti kodin1:sta Gubin tyyliset tuolit. Ne on kokonaan beigeä samettia ja takana kauniit tikkaukset. Jalat on messinkiä. Hinta oli alennettuna joku 60 euroa kappale :) Olen yhdistänyt tuolit vanhaan puiseen pyöreään pöytään ja ne sopii tosi hyvin siihen. Kannattaa katsoa kodin1:sta tai trademaxissa on myös ollut saman tyylisiä.

    • Hanna Vayrynen

      Siis ah! Kuulostaa upealta! Pitääkin mennä heti katsomaan mikä! Koska olen kodin 1 valikoimaa paljon selannut! Kiitos – heti sinne sivuille! :D

  • Linda

    Muutimme syksyllä ja sen myötä suurin osa huonekaluista meni uusiksi. (tai neliöiden tuplaantuessa oli ”pakko” hankkia lisää huonekaluja) Itselleni suurimmaksi haasteeksi osoittautui juurikin ruokapöydän ja etenkin tuolien hankinta. Olisin halunnut pehmustetut tuolit, mutta järkisyistä päädyimme ilman päällisiä oleviin. Olisin halunnut Calligarisub Fifties tuolit – ah niin mukavat istua, mutta päädyimme Fritz Hansenin seiskoihin. Nekin olivat hyvät istua, vaikka eivät olekaan upottavan pehmeät. Eivät olleet halvimmasta päästä, mutta saimme hyvän alennuksen. Vinkkinä, että monet huonekaluliikkeet myöntävät ”suunnittelija-alea” eli kannattaa hyödyntää sisustussuunnittelijanne kontakteja. Meillä suunnittelija hoiti suurimmat tilaukset ja saimme näin tuntuvia alennuksia.

    • Hanna Vayrynen

      Hei iso kiitos tämän kokemuksen jaosta! <3 Ja hei meillä meidän ihanalla sis.suunnittelijalla on juurikin näitä kontateja ja diilejä mitä hän on käyttänyt! :) Ja ihana kuulla, että teillä on näin ihana vaihe juuri takana ja nyt saatte nauttia! <3

  • Vakkarilukija

    Hei,
    Malttamattomana odotan sisustuspostauksia! Sun blogi on niin inspiroiva!!
    Meidän keittiö- ja diningroom remppa valmistui vuosi sitten. Me hankittiin alimman kuvan malliset tuolit ja nyt harmittaa. Noi tuolin jalat on vaan niin hankalat ja työläät käytännössä. Robotti-imuri jää niihin jumiin. Tavallisen imurin kanssa tuoleja pitää siirrellä edestakaisin. Lisäksi tuolin jalat kerää pölyä ja roskaa. Niitä pitää olla aina pyyhkimässä. Seuraavissa tuoleissa on varmasti neljä jalkaa?

    • Hanna Vayrynen

      Hei ihan mahtava huomio noista tuollaisista jaloista! Noted! JA iso kiitos kauniista sanoista! Olen niin iloinen ja otettu että blogistani ja postaukseni kykenevät inspiroimaan! :) <3 Ja hei onnea rempan valmistumisesta - aina iso urakka!! LD

  • Merja

    Heipparallaa, katsopa mitä pidät Kartellin Masters-tuolista. Kevyt siirrellä, siro, hyvä istua, saa kaiken värisenä, myös pehmustetulla istumejlla, on design-tuote, hinta n. neljänneksen himoitsemistasi tuoleista. Kurkkaa malliksi Laukon Kartanon ruokasali Vesilahdella, jossa tuolit ovat käytössä.

    • Hanna Vayrynen

      Hei iso kiitos avistasi ja näistä vinkeistä! Menen heti kurkkaamaan nämäkin! :)

  • Aino

    Meillä on myös juuri alkamassa uuden kotimme jättiremontti, joten ajankohtaisia teemoja täälläkin. Uuteen kotiin mahtuu onneksi kauan haaveiltu iso ruokapöytä (ei ehkä ihan näin iso, mutta iso kuitenkin). Kahden pienen lapsen äitinä mietin myös kovasti uusia tuoleja ja niiden mahdollista arkuutta, mutta itse taas koen, että laadukas klassikkotuoli on parhaimmillaan vuosikymmenten hankinta, joka usein vaan paranee iän myötä, joten siitä voikin maksaa paljon. Aiomme siis sotku-uhasta huolimatta kuitenkin hankkia arahkot, lähes yhtä kalliit unelmatuolit, emmekä ottaa väliin mitään väliaikaista ratkaisua. Käytännössä varmaankin sitten lasten tuoleja verhoillaan jollain tilapäisellä suojalla pari seuraavaa vuotta tarpeen mukaan. Kangasverhoilun tuolin voi myöskin jossain vaiheessa verhoiluttaa uudestaan, jos elämän jäljet näkyvät liikaa. Olen toiveikkaasti sitä mieltä, että tämän sotkemisen on pakko loppua jossain vaiheessa ? tosin sitten unelmasohvaa ei vielä kuitenkaan hankita tästä samasta syystä..

    • Hanna Vayrynen

      Apua miten samoja ajatuksia! :D Niin samojen ajatusten äärellä on oltu, mutta totesin ettei nämä unelmatuolit vaan meidän arjessa ole mitkään järkevää…Ei ne kuitenkaan istuisi vain “omilla tuoleilla” – vaan ne kaakaotahrat olisivat varmasti vuoden sisällä joka tuolissa :/ Mutta yritän löytää tuolit jotka eivät olisi väliaikainen ratkaisu, vaan sellaiset mitä saisi pidettyä puhtaana kankaan ominaisuuden ansiosta tai sitten irroitettavilla päällyksillä…. Tsemppiä teille remonttiin ja asioiden pyörittelyyn! <3 Kuormittavaa, mutta ah niin ihanaa! <3

  • Ritva

    Meillä on rouhean 3 metriä pitkän lankkupöydän parina kirkkaat Kartell Victoria Ghost-tuolit. Ja ovat kyllä mukavat istua pidempäänkin. Antaa kivaa kevyttä kontrastia.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon vinkistä! :)

  • Eveliinalivin

    Piti jo edelliseen postaukseen kommentoida, että odotan NIIN innolla sisustuskuulumisia ja kaikkea uuteen kotiinne liittyvää! Ihanaa, että jo tänään postailit sisustusjuttuja. Ensinnäkin, suunnitelma näyttää upealta. En malta odottaa vaiheita ja hankintoja! Kiva, että postaat jo pohdintoja ja eri vaiheita – valmista ei todellakaan tarvitse olla! Toiseksi: luit ajatukseni. Olen pyöritellyt myös meille tammisen antiikkiruokapöydän pariksi nykyisten antiikkisten tuolien tilalle Beetlejä – ja tosiaan ihastunut päätä pahkaa kokonaan pehmustettuihin ja verhoiltuihin.. JA pyörtynyt sinun tavallasi niiden hinnasta, apua! Etsin vastaavia, joten innolla odotan, mitä sinä tulet löytämään :)

    • Hanna Vayrynen

      Eikä! <3 Ihana kuulla, että meillä on mielessä niin samat pohdinnat! Joku vinkkasi, että Amazonista saisi hyvin samantyylisiä! Mekin kun tarvitsemme 10 tulia niin 10 000e ruokatuoleista menee kiitos yli budjetin :D

  • Katri

    Meillä on uuteen kotiin varta vasten tilattu 120 cm leveä ja 240 cm pitkä tanakka lankkupöytä. Valinta tehtiin sillä perusteella että elämän jäljet tuovat pöydän pintaan vain lisää luonnetta. Haaveilin mustista DSW-tuoleista tummanruskeilla jaloilla mutta koiraperheen realiteetit ovat ne että parempi olla metalliset jalat. Päädyimme kokomustiin DSR-tuoleihin ja olemme olleet todella tyytyväisiä niihin. Eamesin tuoleihin saa myös istuinpehmusteet nahkalla, itse olen suunnitellut lampaan taljasta tehtyjä istuinpehmusteita.

    • Hanna Vayrynen

      Teillä on ollut ihan samat ajatukset pöydän suhteen kuin meillä! Minäkin halusin hieman normaalia leveämmän pöydän! Ja iso kiitos vinkistä! Alan heti googlettelemaan! :)

  • Noora

    Tyylikästä ja upeaa! Jostain syystä tuon kauniin ruokapöytäsi koukeroiset jalat vaatisivat ehkä noita romanttisia, kangasverhoiltuja tuoleja tai sitten ehkä vielä jotain simppelimpää kuin se kallis tuolimalli, johon ihastuit. Näin ihan ensivaikutelmana. Tiedät itse toki varmaan paremmin.

    • Hanna Vayrynen

      No siis se on tässä se iso kysymys. Kun on juuri niin yleistä että tuollainen pöytä paritetaan tuollaisten tuolien kanssa – tavallaan pidän siitä raikkaasta ja uudenlaisesta yhdistelmästä että olisikin vähän modernimmat tuolit .- mutta kuitenkin pehmeälinjaiset. Mutta ah, niin paljon ihania pohdintoja! :) Kiitos avusta :)

  • Jenna

    Hei Hanna!
    Amazonilta löytyy cubi tyylistä tuoleja todella paljon!

    • Hanna Vayrynen

      Hei kiiitos vinkistä!! Alan googlettelemaan! <3

  • Katja

    Beetle -tuolit ovat aivan valtavan ihanat. Itseltänikin löytyy saman tyyliset kotoani. Yksi huomionarvoinen vinkki on silti vielä miettiä uudestaan tuoleja, sillä noin ohuella kosketuspinnalla lattiaan, tekee se melkoisia painaumia. Toki jos lattia sitä kovuusluokkaa, että kestää niin sehän on hieno juttu, mutta meidän puulattia on täynnä pieniä pyöreitä painaumia. Meillä oli onneksi ajatuksenakin hioa, petsata ja lakata lattia, niin ei nyt niin kovin vielä harmita. Sen jälkeen kyllä mattoa pidetään visusti ruokailutilassa, ettei hallaa enää tee.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos hurjasti vinkistä ja huomiosta! Pitää kysellä talon myyjältä miten itse kokee lattian kestäneen kulutusta! Meillä on tulossa kyllä matto alle, millainen – sekin vielä mietinnän alla :D Kiitos ihana avusta!

  • M

    Jos teille tulee kangaspäällysteiset tuolit, suosittelen ehdottomasti sellaista verhoilukangasta, josta lähtee jo pelkästään kostealla liinalla pyyhkimällä kaikki tahrat pois. Ja toki meidän päälliset saa myös vesipestä, koska ne ovat irroitettavat. Meillä on ollut tällaiset tuolinpäälliset jo yli kymmenen vuoden ajan ja kaikki kaakao- ja mehutahrat yms. ovat lähteneet pelkästään pyyhkimällä (kertaakaan päällisiä ei ole vielä kokonaan pesty). Vepsäläiseltä aikoinaan ko. tuolit ostimme, emmekä ole kyllä katuneet vaikka hinta ei pienimmästä päästä ollutkaan. Suosittelen siis kiinnittämään kankaaseen ja sen ominaisuuksiin huomiota, jos tuoleihin kangasverhoilu tulee.

    • Hanna Vayrynen

      Hei iso kiitos tästä vinkistä! Pitää kysellä mistä tällaisia saisi! Olisikohan Cobellolla? Ikeassa näin hyviä hyvin yksinkertaisia kangastuoleja missä päällystä voi vaihtaa ja pestä!! Se olisi iso plussa lapsiperheessä… Kiitos erinomaisesta huomiosta. PItää selvittää ja kurkkaan taas uudestaan Vepsäläisen valikoiman!

      • M

        Meidän tuolit on Pedron mallistosta, johon ollaan itse valittu verhoilukangas Orient Occidentin mallistosta. Kangas on nimeltään Easy (en tiedä onko sellaista enää edes saatavilla), jossa on Aqua Clean-käsittely.

        • Hanna Vayrynen

          Kiitos paljon!! :)

          • Sari

            Tämä tulee ehkä vähän myöhään, mutta ruotsalaisen Rowicon mallistosta saattaisi löytyä teidän tyyliin sopivia tuoleja. Esimerkiksi Sierra näyttää vähän samalta kuin teidän inspiskuvat. Samaa tyyliä, hinta mukava ajatellen, että pitäisi mennä lasten pahimman sotkemisajan yli.

          • Hanna Vayrynen

            Voi kiitos! Ehdin jo tilata tuolit, mutta osuit naulankantaan – tilasin hyvin samanalaiset tuolit kuin heidän mallistossaan! <3 Ja samaa hintatasoa - just kun noita onnettomuuksia sattuu pöydässä ja sen ympärillä aika paljon vielä :D