CATEGORIES

Keittiö ennen ja jälkeen

19.2.2020

*Kaupallinen yhteistyö Keittiömaailma, Cosentino, Ylämaan Graniitti ja Tapwell*

Viimein se on melkein valmis: nimittäin unelmiemme keittiö. Olen mieheni kanssa haaveillut tällaisesta jenkkityylisestä keittiöstä niin pitkään kuin muistan. Jo ennen lapsia ulkomailla asuessamme maalailimme yhteisiin haavekuviimme pysyvää kotiamme Suomesta. Kuinka asuttaisiin hieman ulkona kaupungista, missä olisi omaa pihaa missä potkia palloa ja koirienkin (!)tilaa temmeltää. Missä olisi sellainen keittiö ja olohuone, minne voisi kutsua paljon perhettä ja ystäviä kylään. Tila, missä jouluna kaikki halukkaat mahtuisivat yhden pöydän ääreen. Keittiö, joka olisi kodin sydän ja perheen kohtaamispaikka. Missä voisimme tehdä ruokaa samalla kun katselemme lastemme leikkejä tai auttaa koululaista samalla läksyissään. Nyt vuosikymmen myöhemmin tämä unelma kodista on muuttunut todeksi.

Keittiö on minulle erityisen tärkeä paikka kotona. Se on kodin sydän. Siellä vietämme koko perhe hurjan paljon aikaa. Juhlissakin tuntuu siltä, että kaikki aina kerääntyvät keittiöön keskustelemaan :D Kokkaan pääsääntöisesti kotona, joten keittiön toimivuus ja miellyttävyys olivat meille valtavan iso asia uutta kotia miettiessä. Tämä talo oli muuten kaikin puolin kuin meille tehty, mutta sen silloinen keittiö ei vaan ollut meille toimiva tai meidän tyylinenkään. Se oli meille liian kylmä. Kaipasimme paikkaa missä tehtäisiin yhdessä pipareita jouluna, missä lapset voisivat osallistua ruoan tekoon, lämmittää itse halutessaan edellispäivän tähteet ja mikä vaan tuntuisi hohkaavan lämpöä. Vaikka talon oma keittiö oli upea ja arvokas, se ei maan tasosta tulevine biokaasuineen (melko hasardi kolmen ehtivän pojan ja koirahaaveen kanssa) ja korkeine kivitasoineen vaan ollut meidän perheelle toimiva. Täten ainut iso remontti minkä uuteen kotiimme tehtiin oli keittiöremontti. Vanha keittiö myytiin eteenpäin (lähti Joensuuhun asti!) ja uuden keittiön tilasin kotimaiselta Keittiömaailmalta, mikä antoi minulle mahdollisuuden suunnitella keittiön toiminnot juuri meidän tarpeisiin. 

Tältä näyttää keittiömme ennen ja jälkeen.

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Teen lähipäivinä teille vielä videon uuden keittiön toiminnoista ja yksityiskohdista, sillä olen niistä hyvin innoissani. Tuli valittua paljon sellaisia ratkaisuja ja toimintoja, jotka ovat meidän arkeamme ja sen sujuvuutta suuresti helpottavia. Vielä on keittiön suhteen pientä tehtävää jäljellä, kuten baarituolien tilaus ja valaisimien valinta. Odotamme vielä uutta isompaa ruokapöytäämme saapuvaksi (jos joku teistä tahtoo itselleen tuon meidän vanhan mustan niin hihkaiskaa kommenttiboksissa/maililla! Kun sitä vaan vähän hioo on se käyttökelpoinen vielä vaikka onkin n.15 vuotta vanha), mistä syystä meillä on muutama ruokapöydän tuoli tilapäisesti keittiösaarekkeen edustalla. Myös saarekkeen ylle tulee roikkuvat työtasolamput. En ole vielä päätttänyt lopullista mallia. Teen varmaan postauksen ja äänestyksen miettimistäni. Liikaa hyviä vaihtoehtoja! Mustien, lasisten ja messinkisten välillä painin… Mutta siitä lisää pian. Ja loppuun vielä varoitus lähiviikkojen keittiöspämmistä. Olen siitä niin innoissani, että postauksia sen toiminnoista ja pohdinnoista tulee varmaankin muutama!:D Our dream kitchen!

47 comments

Leave a Reply to Jaana Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Minna Kristallikimarasta

    Wau! On hieno keittiö ja varmasti toimiva, myös lasten suhteen. Toki tuo edellinenkin keittiö oli hieno, ehkä tosin mun mielestä liian James Bond tyylinen ☺️. Tee vaan lisää videoita, näitä on kiva katsoa ?

    • Hanna Vayrynen

      Samaa mieltä – edellinenkin oli hieno, mutta ei ikävä kyllä meille toimiva eikä meidän tyylinen :) Kiitos kovin <3

  • Ella

    Voi, taidan olla ainoa jonka mielestä vanha keittiö oli kaikin tavoin upeampi, ja talon arkkitehtuuriin sopivampi. Ovet olisin vaihtanut vaaleisiin mutta muuten säilyttänyt. Mutta jokaisella oma makunsa. ?❤
    Mietittekö uudeksi keittiöksi saksalaisia tai italialaisia vaihtoehtoja, on kyllä ihan kodikkaita niissäkin samalla kun ovat huippulaadukkaita ja tyylikkäitä?
    Uuden keittiönne tasot ovat kauniit ja käytännölliset, plus heijastavat valoa.

    • Hanna Vayrynen

      Ikävä kyllä edellinen ei ollut millään tapaa meille toimiva saatikaan meidän tyylinen. Tämä on uusi on meille siis kaikin tavoin upeampi <3 Meillä tärkeintä kuitenkin arjen toimivuus ja se, että keittiö on kutsuva :) Minulle suuri arvo myös kotimaisuus. Kun kotimaastakin saa kodikkaita, laadukkaita ja tyylikkäitä :) Silloin työllistää suomalaisia, raha pysyy maassa :) keittiö on iso kuljetus niin kiva tietää että se tulee autolla tuosta vain tunnin päästä <3 Ja kiitos - itsekin rakastan tuota tasoa! :)

  • Veera

    Upea keittiö, todella kaunis ja toimiva! Mietin, että kaikki tiskit eivät mene tiskikoneeseen. Kuivaatteko ne sitten aina heti pyyhkeellä ennen kaappiin laittamista? Mutta yhtäkaikki aivan upea kokonaisuus!

    • Hanna Vayrynen

      Joo! Tämä on itseasiassa sellainen asia jonka oppi ulkomailla – en osaa käyttää kuivauskaappia… Tiskaan aina pannut yms heti ja kuivaan. Kuivauskaappeja kun ei ole missään muualla oikein kuin Suomessa. :)

  • Helena

    Onpa kaunis maalaishenkinen keittiö! Ja hanat! Minulla on itsellä romanttinen, englantilaistyyppinen maku ja rakastan kaunista antiikkia. Tämä keittiö sopisi hyvin meillekin. Ehkä vielä lankkulattiat ja kaunis valkoinen vitriinikaappi astioille:)

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos paljon.
      Pidän kovasti pehmeästä ja kodikkaasta sisustuksesta ja tämä istuu siihen erinomaiesti <3 Meilläkin varmasti vuodet ulkomailla vaikuttivat makuun vahvasti.

  • elli

    Avaatko pikkuisen käsitettä “kaupallinen yhteistyö” tässä yhteydessä? Keittiöremppa on kuitenkin aika iso kustannus, pitikö itse maksaa mitään vai oliko kyseessä alennus tms. ? Ja onko siis tuossa saarekkeessa liesi ja sitten tuolit siinä toisella puolella? Itseä mietityttää, jos kokkailee, ja joku istuu siinä ihan vastapäätä liettä. Kuumat höyryt yms.

    • Hanna Vayrynen

      Nämä ovat aina jokaisen omia neuvottelukysymyksiä, eikä niitä tarvitse avata kunhan tekee tarvittavat merkinnät, mutta voin hyvin sanoa:)
      Kyllä piti itse maksaa tietenkin! Ja joitain alennuksia sain mutta en kaikesta. Samalla he maksavat myös minulle tekemistäni postauksista :) Eli kaupallinen yhteistyö! :)
      Saareke on n.140cm leveä ja yllä tehokas liesituuletin, ei tule mitenkään kuumat höyryt päin:)

      • elli

        Tuota juuri tarkoitinkin, maksetaanko postauksista vai tuleeko se yhteistyö tavarana. Ei minua summat/saatujen tavaroiden arvo kiinnosta, se puoli pitää hoitaa varmaan verottajan kanssa: )

  • Tanja

    Ihana keittiö, todella kaunis!
    Meillä on hyvin samanlaiset keittiönovet ja kivitaso ja olen tykännyt paljon. Aluksi kivitaso hieman hinnan puolesta kirpaisi, mutta mies halusi sen. Se on ollut käytössä täysi 10. ?

    • Hanna Vayrynen

      Kyllä – tällaiset kivitasot ovat todella arvokkaat ja jännitti melkoisesti kun sitä kannettiin sisään ettei se hajoa! :D Mutta hyvin meni ja ai että miten tyytyväisiä siihen jo ollaan! <3 Kiitos paljon!

  • Maija M.

    Wau, miten kaunis keittiö! <3 Kyllä valkoinen vaan toimii keittiössä parhaiten, vaikka muuten en sisustuksessa ole suuri valkoisen ystävä. Ennen ja jälkeen kuvista kyllä välittyy tuon vanhan tumman keittiön kylmyys. Jokaisella on oma makunsa, mutta itse en koskaan noin tummissa ja kylmissä sävyissä viihtyisi.

    • Hanna Vayrynen

      Olen niiiiiiin samaa mieltä! :) Siksi mekin siihen päädyttiin, koska koettiin tämän olevan se pitkäaikaisin ja toimivin ratkaisu hamaan tulevaan <3

  • Mia / Beauty Highlights

    Miten ihana ja onnistunut lopputulos! Niin valoisa ja kutsuva keittiö teillä nyt! :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos kovasti <3 Me olemme super tyytyväisiä! <3

  • Mari

    Olipa kiva nähdä tämä muutos! Minulla on -48 valmistuneessa talossa ja 3 vuotta sitten remontoidussa suuressa keittiössäni melkein sama combo, samat Petran ovet, pilasterit ja korkeat ylälistat kaappien päällä sekä ylämaan kvartsitasot mutta mustana.
    Me jaamme siis lähes täysin samanlaisen sisustusmaun keittiön suhteen :)
    Minulla keittiön riippuvalaisimena Secto 4201. Nauti toimivasta keittiöstäsi, niin minäkin olen tehnyt jo muutaman vuoden!

    • Hanna Vayrynen

      Voi että miten ihanan kuuloista! <3 Olisi ihana nähdä kuva jos vaan mitenkään voit / haluat jakaa <3 Kiitos paljon vinkistä! ja sen kyllä aion tehdä ja nyt jo suuresti teenkin <3 Ollaan supertyytyväisiä! <3

  • Laura

    Hieno keittiö ?☺️ Ajattelitteko vaihtaa tuota leffahuoneen mustaa ovea?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos <3 Ja tiedätkö kyllä! Suunnitelmissa se on, mutta sillä projektilla ei ole vielä niin kiire mutta jossain vaiheessa ajatus oli! :)

  • Rosa

    Tosi nätti ☺️ Oot ihana pullantuoksuinen vaimo ja äiti ?

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos <3 Pullantuoksuisesta vaimosta ja äidistä en tiedä (kerran tein korvapuusteja ja niitä ois voinu lähinnä käyttää kivikiekkoina :/ )

  • Merja

    Todella kaunista ja käytännöllistä. Paljon kaappitilaa ja hyvät vetimet, jolloin säästyy miljoonalta sormenjäljeltä. Niin monta keittiötä kuin olen uusinut, remontoinut ja suunnitellut, valkoinen väri on pysynyt kaikki vuodet suosikkinani. Siihen ei kyllästy ikinä.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos Merja <3 Haettiin rauhaa, lämpöä ja käytännöllisyyttä. Edellisessä keittiössä kaipasin kovasti että kaappitila olisi hyödynnetty ylös asti. Ja siksi mekin päädyttiin valkoiseen, vaikka vaalean harmaatakin mietittiin <3

  • Elvira

    Ihana keittiö ?? mut missä on liesituuletin vai onko joku lieteen sisään rakennettu tms?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos <3 Tehokas liesituuletin löytyy katosta! <3 Se oli jo rakennettu ja oli niin toimiva ja huomaamaton ettei siihen koskettu! :)

  • J

    Wau, hieno! Upeampi kuin vanha!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ja kivaa kun jaamme saman maun <3

  • Henna

    Ai että mikä saareke ja kauniit yksityiskohdat, innolla odotan tarkempaa esittelyä?
    Itselläkin keittiöremppa edessä ens kuussa ja odotan sitä jännittyneenä koska onhan se keittiö tärkeä paikka kodissa. Sitten joskus omaan unelmien kotiini haluan kans kivitasot ja saarekkeen?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos paljon <3 Ja juuri näin! Meillekin tuo keittiösaareke oli yksi isoimpia asioita ja toiveita ja hitsi että sen tason valinnan kanssa soudin ja huopasin kun oli niin iso ja vaikea valinta. Mutta lopulta päädyttiin NIIN OIKEAAN VALINTAAN <3 <3

  • Jade

    Todella onnistunut muutos ja niin paljon valoisampi ilme. Tiedätkö, ovatko keittiön tuolinne Nevada tai Melville -mallisia ja millä kankaalla? Onko väri beige tai jokin ruusukulta luonnossa?

  • Annika

    Hei ihana keittiö kerrassaan! ? Ja nuo tuolit! Ovatko ne Askon Pico-tuolit? Mikä sävy tuo on? Ollaan nimittäin mietitty meille uuteen kotiin samoja tuoleja, mutta värin valinta on hankalaa. Nuo näyttää tosi kauniilta!

    • Hanna Vayrynen

      Voi iso kiitos! <3
      Ja tässä on linkki ruokatuoleihin:
      https://www.asko.fi/tuotteet/tuote/77/28127/nevada-tuoli-beigemusta

      Meidän lapsiarjessa nämä olivat hyvä valinta, sillä kaakaot on kuitenkin se harva se päivä siellä ja täällä ja likaiset pikkusormet eksyy tuolille ennen talouspaperia…. Toistaiseksi vaikuttaneet tosi toimivalta valinnalta!

  • Haidi

    Toistan itteäni täällä, mutta niin ihana! Sen perusteella mitä kuvailit, että mitä keittiö tulee olemaan on tämä sitä mitä odottikin ? kunnon dream kitchen!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihanuus <3 Ollaan kyllä niin iloisia tästä! <3

  • Minna

    Kertakaikkiaan upea köökki!!

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovin Minna <3

  • Jenna

    Upea keittiö!!!??
    Meillä on samat tapwellin hana& allas ja ovat kovankin käytön jälkeen ihan mielettömän hyvässä kunnossa ja tietysti niin kauniit myös!
    Hei mistä ovat nuo upeat suola ja pippurisirottimet? Etsin itse aivan samanlaisia mutten ole vielä bongannut!

    • Hanna Vayrynen

      Hei miten ihana kuulla! <3 Mä olen haaveillut näistäkin pienen ikuisuuden niin ah että miten iloinen näistä olenkaan! Pitää vaan ostaa sitä messingille tarkoitettua hoitoainetta!
      Ja hei sain ne tuparilahjaksi äitipuoleltani! Eikö olekin täydelliset! ? Teen pian toisen postauksen yksityiskohdista niin kysyn häneltä tarkkaan mistä! Niin ihanat ja ovat meille kuin piste i:n päälle! <3

  • Jaana

    Ihan mielettömän upea!! ???

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihana <3 On paljon upeampi livenä vielä <3 Tuo iso saareke minkä ympärille kerääntyä on meille <3 <3 <3

  • Noora

    Hanna I H A N A N näköistä! ?

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos ihanuus <3 Me ollaan niin rakastuttu tähän, mutta erityisesti siitä löytyviin ominaisuuksiin mitkä yritän ennättää esitellä asap! <3

  • Roosa

    Todella kaunis keittiö! Niin lämmin ja kutsuva :) Mistä nuo teidän keittiön tuolit ovat ostettu?

    • Hanna Vayrynen

      Iso kiitos <3 Kutsuva ja lämmin oli meille avaintekijöitä <3 Kuule tuolit päädyin ostamaan ASKOSTA! olivat ulkonäöltä juuri sellaiset mitä halusimme, olivat edulliset ja niiden kangas erittäin kestävää materiaalia (martindaleja oli moninkertaisesti enemmän kuin esim julkinenkin tila vaatii).